|
Post by sir Kai on Apr 11, 2010 12:01:54 GMT 3
//Chianna ja Amaya, kiitos~//
Iltarusko oli maalannut taivaan juhallisella kullallaan, ja Aréthan vieraanvaraisimmaksi itseään mainostavassa kapakassa, Iloisessa veikossa, tunnelma oli katossa. Omistaja oli hankkinut sinne muutaman muusikon soittelemaan, ja viulu lauloi nopeatempoista säveltään, joka oikein kutsui tanssimaan. Nurkissa oli tavalliseen tapaan muutama synkistelevä, hämäräperäinen huppupää juomassa itseään sammuksiin, mutta ystävät, niin uudet kuin vanhatkin, remusivat hyväntuulisesti kellertävän valon luomassa viihtyisässä tunnelmassa.
Kapakka oli vähemmän avoimesti tunnettu myös suvaitsevaisuudestaan eri lajien edustajia kohtaan, joten juomalistoilta löytyi vähän joka rodun edustajien makuun sopivaa suunkostuketta. Edgar istuskeli tiskillä, seuraillen hyörinää ja hälinää lapsekkaan huvittuneesti. Hän oli huomannut jo kaksi puolihaltiaa ja jopa yhden täysverisen, eivätkä peittäviin vaatteisiin sonnustautuneen, hänen vierellään istuvan herran hieman suomuiset kädet näyttäneet kuuluvan ihmiselle. Oli todellakin harmi, ettei hallitsijaperhe ollut suvaitsevaisempi muita kansoja kohtaan, se olisi tehnyt hyvää bisneksille.
Ei tavalliseen tapaansa räiskyvään punaiseen ja suorastaan naurettavan näyttäviin pukeutunut mies ollut lähtenyt suojatta tälle huviretkelleen. Sopivasti syrjässä, mutta tarpeeksi lähellä istui mitä arkisimman näköinen mies, joka piti pomonsa selustaa tarkasti silmällä. Shan ei ymmärtänyt lainkaan Edgarin käsitystä huvituksista, eihän sairasteleva mies edes voinut juoda hilpeitä kännejä, toisin kuin kaikki muut kapakan asiakkaat. Mutta Edgar itse nautti vapaaillastaan, hetkestä jolloin hänen ei tarvinnut miettiä pelejään tai kuunnella Edwenan nalkutusta.
Kaiken ikävän arkisen unohtamista edisti myös se, että hän huomasi yhtäkkiä jalokiven kaiken soran keskellä. Mustat hiukset kuin itse yötaivas, silmät jotka hohtivat kuin hienoin kristalli – ah, miten nainen pystyikään olemaan kuin taideteos! Aikailematta hän asteli tämän enkelin luo, istahtaen huolettomasti viereiselle penkille, aivan kuin ei muka huomaisi kateellisia ja paheksuvia katseita muita tuota kaunotarta ihalleiden miesten suunnalta. ”Ah, missä sinä olit kaksikymmentä vuotta sitten?”, kysyi syvästi ihailevalla äänellä, mutta ruskeissa silmissä kiilsi ilkikurinen pilke. ”Luulin tavanneeni muusani, mutta hän on vain ruttuinen maalaisemäntä rinnallasi!”, mies julisti kiihkeästi, teatraalisesti käsillään sanojaan painottaen. Jotkut eivät kai koskaan voisi ottaa hänen käytöstään vakavasti, mutta Edgarista ei ollut mitään syytä tehdä mitään, ellei tehnyt sitä näyttävästi. Lisäksi neito oli todellakin kaunis, ja hän piti kauniista henkilöistä. ”En saata edes kuvitella, kuinka monta hirviötä täytyy surmata saadakseen tietää noin ihastuttavan prinsessan nimi.”
|
|
|
Post by Chianna on Apr 11, 2010 21:50:03 GMT 3
//Täältä tullaan!! ;3//
Amaya Amleth
Hämärä oli jo melko hyvin laskeutunut Aréthan päälle. Naisella ei ollut mitään hajua, miksi hän oli eksynyt Aréthaan – kaupunkiin, jota hän inhosi ja josta tuskin löytyisi hänelle mitään työtä – muuta kuin humalaisia keski-ikäisiä miehiä... Kadut olivat jo hieman rauhallisemmat ja ilma oli hieman viilentynyt päiväisestä. Hän vetikin paksua mustaa viittaansa paremmin ympärilleen, jolloin viitan alla olevat teräaseet painautuivat naisen kehoa vasten tuoden hänelle turvallisemman tunteen. Amayan korviin kantautui pian riemukasta soittoa kapakasta jonka ovi oli juuri avattu. Pian se sulkeutui hoippuvan miehen poistuessa kapakasta ja vaimensi myös sen ääniä. Mustahiuksinen pysähtyi hetkeksi, mutta antoi sitten periksi. Mitä sen väliä, vaikka hän pitäisi vapaaillan? Ei hän Aréthasta pahemmin välittänyt, mutta ehkä hänen pitäisi tehdä olonsa viihtyisämmäksi muutaman toratuopposen äärellä.
Amaya työnsi kapakan oven sivuun ja astui meluisaan ja vauhdikkaaseen pyörteeseen. Ihmiset tanssivat, joivat ja remusivat ympäri kapakkaa samalla kun nainen työntyi viittansa huppu päässään baaritiskille tilaten sieltä hieman suun kostuketta. Sininen katse kiiri pitkin kapakkaa etsien istumapaikkaa ja ihmeen nopeasti se löytyikin hänen laskettua huppunsa, jonka alta ryöppysivät hänen mustat hiuksensa ja joka paljasti hänet koko poppoolle, jotka kittasivat alkoholia sisälleen minkä ehtivät. Ei hän usein halunnut käyttää ulkonäköään hyväksi, mutta tässä tapauksessa siitä oli hyötyä, sillä nainen halusi lepuuttaa jalkojaan edes hetken aikaa.
Nainen istahti pöytään, jota hänelle niin avuliaasti oli tarjottu ja jätti kylmästi huomiotta ihailijansa. Ainakaan vielä hän ei heitä jaksaisi huomioida – ehkä muutaman tuopillisen jälkeen, jolloin mielialakin olisi paljon letkeämpi. Katse kiersi huonetta samalla kun hän hörppäsi juotavaansa. Tuoppi laskeutui hitaasti pöydälle värikkään henkilön istuessa hänen pöytäänsä. Toinen kulma hieman nousi naisen kasvoilla miehen puhutellessa häntä. ”Sanoisin, että varmasti aika kaukana täältä.” Nainen sanoi tasapaksulla äänellä odottaen tietenkin miehen lähtevän tiehensä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan melko räikeisiin vaatteisiin pukeutunut mies jatkoi. Amaya hymähti miehen seuraavalle kommentille, sillä tuota hän todellakin oli kuullut aiemminkin. Melkein joka mies oli verrannut häntä mahdolliseen tai nykyiseen vaimoonsa, eikä Amaya kommentoinut näitä mitenkään. Sitten kun hän joskus hamassa tulevaisuudessa menisi naimisiin, hän haluaisi itselleen miehen, joka ei perustanut valintaansa ulkonäköön. Toisaalta, ehkä se oli hieman vaikeata olla ajattelematta ulkonäköä, kun katsoi nuorta naista. ”Melko monta.” Amaya sanoi, mutta nyt jo soi miehelle leikkisän hymynkin. Ei nainen pahemmin imarreltu tuosta kommentista ollut, mutta voisihan hän käyttää sitä hyväksikin. Hän kulauttikin tuoppinsa – joka oli tuntunut janoon suht pieneltä – tyhjäksi ja kääntyi miehen puoleen. ”Voisithan aloittaa tarjoamalla tuopin? Ehkä se saisi minua avautumaan enemmän...” Ja taas sitä mentiin. Amaya tunsi kuinka taustalla soiva musiikki ja kapakan ilmapiiri saivat hänet hieman rentoutuneemmaksi. Ehkä illasta voisikin tulla ihan siedettävä.
|
|
|
Post by sir Kai on Apr 13, 2010 16:23:27 GMT 3
Mustatukkainen kaunotar ei selvästikään välittänyt suurista ihailijoistaan, vaan jätti nämä välinpitämättömästi huomiotta. Edgar itse olisi vilkutellut ja hymyillyt parhaimman näköisille, mutta hän nyt rakastikin kaikenlaista huomiota ja sentyyppistä käytöstä. Hänen kysymyksensä sai sentään vastauksen, mutta lakoninen sävy sai miehen nytkähtämään taaksepäin ja läimäyttämänä kätensä rinnalleen – aivan kuin näkymätön nuoli olisi osunut hänen sydämeensä. ”Aih, julma totuus!”, hän parkaisi. ”Säästäisit vanhaa sydäntäni, se on kokenut jo niin monta pettymystä”, mies jatkoi sitten, pyyhkäisten olemattoman kyyneleen irvailevalla liikkeellä silmäkulmastaan.
Joku voisi sanoa, että punatukan elämän koko tarkoitus oli olla yhtä farssia, mutta hän oli melko tosissaan naiskauneuden ihailemisessaan. Ei tosin koskaan liian tosissaan, eikä varsinkaan kun hänen hupailunsa sai lopulta houkuteltua leikkisän hymyn noille täydellisille huulille, jotka muistuttivat aukeavaa ruusunnuppua. Mutta rehellisesti, ei hänkään voittanut hänen Lydiaansa, eikä varsinkaan Loliciaa. Tasapelin hän kyllä voisi julistaa, ja se sai miehen huikkaamaan tarjoilijalle merkin siitä, että toisi janoiselle neidolle uuden tuopillisen ja sassiin.
”Voisin vaikka luoda vuoren sankarillisesti surmatuista hirmupedoista jalkojesi juureen, mikäli sallisit edes pienen vilkaisun terälehtiesi alle, ruusuiseni”, hän vastasi niin sokerisella äänellä, että se oli sulattaa hampaat. ”Luulin todellakin, että kaltaisiasi ei olisi enää muualla kuin pölyisten kirjojen sivuille kuihtuneina”, hän jatkoi sitten ylistyspuhettaan vähäjärkisen ihaileva hymy kasvoilleen liimautuneena. Nähtyään pienen hymyn hän halusi nähdä loputkin, ja ylitsevuotava kehutulva varmasti houkuttelisi pienen kainon punan neitokaisen poskille – tai ainakin saisi tämän nauramaan. Millaistakohan musiikkia sekin olisi hänen vanhoille korvilleen?
”Mutta voi minua ja kamalia tapojani! Tulla nyt juttelemaan esittäytymättä. Edgar Gorlassar palveluksessanne, kuningattareni”, hän esittäytyi vähintäänkin teatraalisesti, laskien sitten kätensä lupia kyselemättä tummatukan kädelle. ”Kutsu toki Edgyksi. Olisin niin mieluusti ystäväsi.” Jokin punatukan hymyssä muuttui lempinimen tultua esille, osa aivottomasta ihastuksesta rapisi ja paljasti altaan välkähdyksen kieroutta. No, mies todellakin tiesi, mitä nimensä huudahtaminen täpötäydessä kapakassa tekisi. Se sai monien katseen yhtäkkiä kääntymään tiukasti poispäin kaksikosta, ja muutaman häijynnäköisen nurkissa lymyilijän tuijottamaan häntä lähes pahansuovasti. Mutta Edgar tekisi mitä tahansa herättääkseen kukkasensa mielenkiinnon.
|
|
|
Post by Chianna on Apr 14, 2010 16:06:50 GMT 3
Amayan piti purra hampaitaan yhteen, sillä miekkonen, joka hänen pöytäänsä oli istahtanut oli varsin hupaisa tapaus. Toisen eleet olivat kuin näytelmästä eikä se näyttänyt olevan miehelle omituista, eikä hän näyttänyt häpeävän käytöstään. Ihan kuin toinen eläisi näytelmän keskellä. ”Aivan varmasti voisit!” Aya nauroi toisen kommentille äänellään, joka sai lähimmät pöytäjussit kääntymään heihin päin. Hän ei ollut ennen tavannutkaan näin ahkeraa kehujaa, ja se tuntui huvittavalta. Sitä paitsi tämän herran kehut olivat varsin erilaisia muiden ”tavallisten tallaajien” kehuihin, mutta niin oli henkilö itsekin.
Tarjoilija laski uuden tuopin mustatukkaisen eteen ja nainen kiitti tarjoilijaa suomalla tälle hymyn. Hän sai takaisin hymyn, mutta pian jo tarjoilijaa huudeltiin toisessa pöydässä. Hän hörppäsi kylmää juotavaansa ja käänsi sitten katseensa mieheen. Edgar Gorlassar. Nimi oli kaukaisesti tutun kuuloinen, mutta hän ei sanonut varmaksi oliko hän kuullut sitä aiemmin. Jos hän olisi miehen tavannut – se olisi varmasti syöpynyt hänen muistiinsa. Nainen vilkaisi käteensä, joka oli nyt peittynyt miehen käden alle. Nainen ystävällisesti nosti kätensä pois miehen käden alta ja sanoi toiselle sitten madaltaen ääntään. ”Et taida, Edgy, olla kovin suuressa suosiossa?” Hän oli huomannut muiden suhtautumisen asiaan kuullessaan Edgarin esittelevän itsensä. Hän avasi viittansa pidikkeen paljastaen valkoisen hipiänsä laajemmin. Kapakassa oli tullut jo lämmin. ”Minä en tosin piittaa minkälainen maineesi on. En harrasta politiikkaa...” Aya sanoi luoden toiselle leikillisen hymyn ja nojautuen hieman eteen päin tarkastellen kapakkaa. Kaikki tuntuivat hiljenneen, jopa musiikki tuntui soivan paljon hiljemmin. Tosin ehkä se johtui vain siitä, että hän oli jo tottunut siihen möykkään.
Sininen katse – joka nyt oli ilmeetön – tarkkaili miehen reaktiota. Naisella oli sellainen fiilis, ettei Edgar ollut niin puhdas pulmunen kuin ensiksi sai vaikutelman. Toisessa oli syvemmällä jotain, mistä hän ei ehkä halunnut saada edes tietää. ”Ja nimeni on Amaya.” Nainen esittäytyi viimein hörpäten juomaansa. Ei kai hän nyt voisi noin innokasta ihailijaa pitää pimennossa sen enempää? Se ei paljon kertonut – ei silloinkaan jos tiesi nimen tarkoituksen, mikä ei ollut niin suloinen kuin voisi olettaa. ”Jos me nyt ystäviä olemme, niin kerros Edgy, miten olet saanut muut käyttäytymään itseäsi kohtaan tuolla tavoin? Tässä kun sinua tarkastelen, ei sinussa näytä olevan mitään vikaa...” Nainen kysyi muka ihmetellen. Olihan hän hieman ihmeissään, mutta tarkkasilmäinen pystyi näkemään hänen silmissään jotain, joka jo tiesi. Jotain, joka tiesi jo vastauksen.
|
|
|
Post by sir Kai on Apr 21, 2010 10:53:08 GMT 3
//Plörp kun on ollut hirveä myllytys tässä o___o Mutta joo, toivottavasti pärjäilet tämän kanssa. Näin että muistan, olen sitten ensi viikonlopun perjantai-illasta maanantaiaamuun asti estynyt koneelta, joten vastauksien ilmestyminen tuhkatiheään on kyseenalaista. Näin varoituksena vain.//
Edgarin vanhan miehen kuihtunut ja näivettynyt sydän tunsi olonsa jälleen erittäin nuoreksi, sillä mieshän tietysti liioittelu omaa ikätuntemustaan, kuten kaikkea muuta itsessään. Joka tapauksessa, hänestä oli harvinaisen mukavaa hassutella tuolle ah-niin-vakavalle kaunottarelle, joka oli aluksi vaikuttanut haluavansa tunkea jääpuikon ihailijansa kurkkuun. Nyt neito kuitenkin hymyili, ja punatukan sydän täyttyi puhtoisella ilolla ja tyytyväisyydellä. Hänen vaarallisen elämänsä keskellä oli kovin mukavaa törmätä henkilöön, joka ei häntä tuntenut eikä ärsyyntynyt miehen eksentrisyydestä. Toisaalta, olisi hänellä ollut hauskaa siinäkin tapauksessa, että olisi saanut kehutulvansa päätteeksi aimo läimäisyn.
Mutta voih, kuinka harmistunut ilme miehen kasvoille nousikaan mustatukkaisen käden karatessa hänen sormiensa alta kuin kyyhkynen häkistään. Sentään neito kutsui häntä lempinimellään, vaikka sitä seuraavat vakavat sanat saivatkin hänet mutristamaan huuliaan. ”Heleä laulanta sopii äänellesi paremmin”, hän väisti ensimmäisen kysymyksen naurahtaen ja kaapaten naisen käden otteeseensa uudestaan. ”Ah, en minäkään! Miten ihanaa, meillä on samoja epäkiinnostuksenkohteita”, mies sirkutti sitten, jättäen täysin huomiotta sanojen takana olevan epäsuoran kysymyksen siitä, oliko hän poliittisesti merkittävä. Jaa että oliko? Hän tiesi kaikkien aatelisten kaikki pettämisreissut, kaikki ne kerrat jolloin nämä olivat kaivanneet nuorta lihaa itseään lämmittämään. Hyvin suuri osa ylhäisöstä oli hänen hyviä tuttaviaan, sillä mies ei halunnut lisää näkyvää valtaa tai ajanut kenenkään erityisen etuja, mutta olisi vihollisena liian vaarallinen.
Mutta ulospäin miehestä näkyi vain leikkisä hymy ja kiusoitteleva katse, joka härnäsi toista kertomalla, että jotain isoa oli jätetty sanomatta. Edgar naurahti riemukkaasti kuullessaan viimein naisen nimen, ja toisti sen kerran pari. Kovin synkkä ja enteilevä nimi noin kauniille kukkaselle – ja sehän sai miehen kiinnostumaan ulkonäön lisäksi naisen taustoistakin. ”Mutta kultapieni, eihän minussa tietystikään ole mitään vikaa!” hän huudahti suoran kyselyn jälkeen, naurahtaen jälleen kerran. ”Sitäpaitsi olisi tylsää, jos vain kertoisin kaiken, eikös? Joten tehkäämme tästä leikki. Kumpikin kysyy vuorollaan ja vastaa rehdisti, kysymys kysymyksestä, vastaus vastauksesta”, hän lateli sitten nopeasti, osoittaen nopeaa ajattelukykyä.
Valitettavasti leikin ehdottaminen tarkoitti sitä, että miehen täytyisi vastata rehdisti Amayan ensimmäiseen kysymykseen. Mutta vaikka sitä ei sanottu suoraan, koko totuuden paljastaminen ei ollut välttämätöntä sääntöjen mukaan. ”He pelkäävät, että kiroan heidät. Joskus ympärilläni tapahtuu hassuja”, punatukka vastasi sitten sopivan epätarkasti, täyttäen varmasti mustatukan mielen uusila kysymyksillä. Hän itse taas keksi oman kysymyksensä tuijotettuaan hyvän tovin täydellisen sinisiin silmiin... Tarkemmin katsottuna Amayan kauneus ei voinut olla puhtaasti inhimillistä. Haltiamaisia piirteitä tässä ei kuitenkaan ollut, joten mitä levein ja kieroin hymy levisi punatukan huulille. ”Sanoppas, oletko puolivampyyri?” Tässä leikissä kannatti muotoilla kysymykset niin, että niihin pystyi vastaamaan vain kyllä tai ei. Silloin ei ollut mahdollista kierrellä tai kaarrella.
|
|
|
Post by Chianna on Apr 25, 2010 20:43:53 GMT 3
//Juu, ei mitään kiirettä vastausten kanssa! // Käsi löytyi taas pian tuon omaperäisen miehen käsistä ja tällä kertaa Amaya ei kiskaissut sitä heti pois. Hän oli varma, että vaikka hän olisi niin tehnyt, olisi toinen sinnikkäästi yrittänyt ja varmasti onnistunutkin kolmannella kerralla. Hän siis antoi toisen nauttia tilanteesta ainakin hetken. Edgarin ennalta-arvaamaton ja näkyvä persoona oli vaihtelua. Hän ei ollut koskaan tavannut samanlaista miestä kuin hänen pöydässään nyt istui. Eikä hän tosin ollut ajatellutkaan, että sellaisia löytyisi, mutta nyt hän oli löytänyt todisteensa. Kaikenlaisia elämistapoja sitä ihmisillä olikaan. ”Leikki?” Mustahiuksinen kysyi ja taas hän riisti kätensä toisen käsistä asettaen ne kuitenkin pöydälle toisen nähtäväksi. ”Pahoittelen, mutta en halua, että sinulla olisi joku ote minusta, sehän olisi epäreilua.” Amaya selitti pahoittelevaan sävyyn leikittelevä hymy huulillaan. Hän oli varsin kilpailuhaluinen nainen, mutta hän ei uskonut Edgarin tarkoittavan aivan sellaista leikkiä, mihin hän oli tottunut. Tästä leikistä tulisi varmasti erilaista. ”Kuulostaa reilulta.” Nainen sanoi kohauttaen hennosti olkapäitään ja siirtäen häiritsevän hiussuortuvan korvan taakse. Sen jälkeen Amaya nojasi kyynerpäällään pöytään asettaen leukansa nojaamaan kättään vasten ja asettaen katseensa mieheen. ”Tosin 3 kysymystä molemmille.” Mustahiuksinen tarkensi. Pelihän olisi voinut jatkua vaikka koko yön eikä Amaya uskonut olevansa kauhean vahvoilla kyseisessä leikissä. Silmät siristyivät hieman toisen vastauksesta. 'Epämääräinen vastaus, epämäärinen mies...' Aya pohti, mutta jokin sai hänet jo olemaan varuillaan kysymyksestä, joka hänen kohdalleen langetettaisiin. Toisen tietäväinen ilme sai hänet hieman sisäisesti hätkähtämään, mikä näkyi vain sekunninmurto-osan ajan hänen silmissään. Ja sitten tuli kysymys. 'Sanoppas, oletko puolivampyyri?' Amaya oli ehkä kerran ennen elämässään kohdannut tämän kysymyksen ja hän muisti elävästi tekonsa; karkuun hän juoksi heti kun toisen silmä vältti. Nyt hän halusi menetellä toisin. ”Perimältäni, kyllä.” Nainen vastasi rauhallisesti ja ääni ei värähtänyt nuottiakaan sekä hän sai pidettyä sinisen katseensa miehessä. Hän ei tiennyt kuinka moni heitä kuunteli, jos kukaan nähdessään Edgarin istuvan pöydässä, mutta Aya ainakin tiesi, että hän inhosi kohta tätä kyseistä kaupunkia vielä enemmän. Hänellä ei ollut tapana levitellä asioitaan ympäri kyliä, eikä varsinkaan pitkin Aréthaa, joka oli tiukasti vartioitu. Tosin, jos kapakassa katsoi tarkemmin sen asiakkaita, hän ei ollut ainut puhdasverinen ihminen. ”Minun vuoroni.” Aya ilmoitti ja lopetti käteensä nojailemisen ja nojautui tällä kertaa tuolissaan taakse saaden täten aikaa miettiä seuraavaa siirtoaan. Miehen aikaisemmasta kysymyksestä oli saanut jo selville, ettei toinen kertonut itsestään mitään ilman pakkoa. Naisen katse pysyi kalpeilla kasvoilla tarkkaillen miestä. Nainen ajatteli lähestyä toista kysymyksellä, jonka merkitystä ei välttämättä ihan heti arvaisi, joka kuulostaisi vaatimattomalta ”peruskysymykseltä”. ”Omistatko muitakin kiinteistöjä kuin vain tämän?” Amayan huulille syntyi pienoinen hymy. Hän alotti todellakin tämän leikin hitaasti Edgariin verrattuna, olihan toinen saanut tietää hänestä jo paljon hänen asteikollaan. Ja mistä hän tiesi oliko kapakka oikeasti Edgarin? Tosin, hän oli siitä aika varma jo heti alkuun nähdessään, miten mies kohteli tarjoilijaa ja miten kukaan asiakkaista ei tullut ryppyilemään miehelle, tai edes ”kilpailemaan” hänestä, mikä tuntui tietenkin helpottavalta, mutta hieman oudolta. Joten mikä muu mahdollisuus oli olemassa? Amayan taktiikka ei ollut ihan vielä selvillä, mutta hän odotti vastausta kysymykseensä, joka valaisisi tilannetta hieman. Hän tiesi olevansa alakynnessä, sillä hänen seurassaan olevaa miestä oli varsin vaikea lukea, eikä Amaya muutenkaan ollut mikään ekspertti kun käsiteltiin ihmistuntemusta. Tämän takia nainen tiesi, että ehkä jonkun kysymyksen kohdalla hänen pitäisi muuttaa hieman totuutta.
|
|
|
Post by sir Kai on May 2, 2010 19:46:40 GMT 3
//Kappas, taas minulla kesti. Tällä kertaa voin kyllä rehellisesti vedota vatsatautiin. Toivottavasti kestät tätä~//
Onneksi Amaya suostui leikkiin, olisihan ollut kurjaa, jos heidän juttutuokionsa olisi loppunut siihen. Edgar nyökkäsi hyväntuulisesti kolmen kysymyksen rajoitukselle, se kuulosti aivan kohtuulliselta. ”Mutta jätä toki ensimmäisesi pois laskuista. Olen anteliaalla päällä”, hän naurahti, heilauttaen kättään vähättelevästi. Eihän hän ollut vastannut edes puoliksi kunnolla kysymykseen, vaikkei ollut suoranaisesti valehdellutkaan. Sen sijaan hän sai omaan kysymyksensä selkeän, mutta selkeästi vastahankaisen vastauksen. Mustatukan tyyneydessä oli tiettyä kireyttä, mikä kertoi perimän selkeästi olevan hieman arka paikka – mutta mies vain naurahti. ”Ah, silmäsi kiilsivät siihen malliin. On aina ilo nähdä puoliverisiä, joiden perimässä molempien vanhempien parhaat ominaisuudet yhdistyvät”, hän muutti tungettelevan kysymyksen kehuksi käden käänteessä. Olihan se tottakin, Amayan kasvoista puuttui vampyyreille ominainen liiallinen kalpeus ja kolkkous, mutta ne olivat myös ihmisten epäsymmetrisyydestä ja muista ikävistä piirteistä vapaat.
”Antaa tulla vain!” Edgar odotti jo innolla omaa kysymystään, pyöritellen yhtä kiharaansa sormensa ympäri, vapauttaen neidon käden omansa otteesta. Ja kappas vain, kysymys koski hänen omaisuuttaan – ja siihen vieläpä sisältyi väärä oletus. Vinkeä hymy valaisi miehen kasvot, mutta samaan aikaan hän näytti imarrellulta. ”Oh, vaikutanko niin äveriäältä?”, hän kysyi, ääni paksuna ylikorostetusta, leikillisestä itserakkaudesta. ”Kultapieni, lietsot egoani – ja se on jo vaarallisen suuri”, kuului sitten naurahdus. Kaipa hän voisi ihan vain silkasta vastaamisen ilosta vastata tähän kysymykseen kunnolla? Eihän hän kuitenkaan suotta ollut omaisuudestaan ylpeä. Edgar kuitenkin viittasi Amayaa tulemaan lähemmäs, ja kumartui tämän lähelle: ”En omista tätä nimenomaista paikkaa, mutta voin sanoa, ettei kiinteistöjäni voi laskea kahden käden sormillakaan”, hän supatti sitten puoliääneen, huomaten kuinka miellyttävältä ilma Amayan hiuksien lähellä tuoksui. Niinpä hän tiesikin jo seuraavan kysymyksensä suoristatuessaan taas istumaan kunnolla. ”Mitä hajustetta käytät?” Aivan niin, Edgarilla ei ollut mitään erityistä päämäärää tässä kysymysleikissä, joten hän kyseli mitä mieli teki – oli se kuinka turhanpäiväistä tahansa.
|
|
|
Post by Chianna on May 15, 2010 16:10:11 GMT 3
//Juuh, kuule! Ei mitään ongelmaa, itsellänikin on hieman vaikeuksia keretä vastailla näin kevään lopulla, joten ei kiirettä ;3 Toivottavasti vatsatauti on mennyt jo menojaan ^^//
Amaya nojautui lähemmäs toista toisen madaltaen ääntään. Nainen hieman ihmetteli, ettei toinen omistanutkaan kapakkaa, hänen arvauksensa oli mennyt siis aivan metsään. Toisen olemus oli viestinyt aivan muuta, mutta ehkä se juuri olikin se, mikä sai varmasti monet hautomaan päässään ”Edgariin liittyviä asioita”. He oleksuivat asioita toisen käytöksen perusteella ja erehtyivät. Tosin he ehkä eivät koskaan saisi tietää erehtyneensä. No Aya sai tietää tämän, mutta toisaalta hän ei ollut totaalisesti väärässä. Mies kuitenkin omisti kiinteistöjä, joista yksikään tosin ei ollut se kyseinen jossa he nyt istuivat.
Toisen vetäytyessä taaemmas, nainenkin teki samoin ja mietti edelleen toisen sanoja. Mies oli siis rikas, jos kiinteistöjä oli niin paljon. Minkälaisia kiinteistöjä ne sitten olisivat, sitä Amaya ei ehkä halunnutkaan tietää. Toinenhan voisi omistaa kapakkoja ja ties mitä muita. Mustahiuksinen naurahti Edgarin kysymykselle. Toinen näytti kysyvän häneltä kysymyksiä mitä mieleen sattui pälkähtämään. Ei huono strategia. Nainen kulautti juomansa taas tyhjäksi ja siirsi tyhjän tuopin kauemmas ja kohautti sitten olkapäitään vastaten: ”Jotain kukkaistuoksu hajustetta, jonka joskus sain.” Nainen vastasi heilauttaen yhdentekevästi kättään. Hän ei pahemmin käyttänyt hajusteita, mutta piti siitä hajusteesta, joten se oli saanut kunnian toimia hänen käytössään. Ja hyvin se olikin toiminut.
”Onkos sinulla Edgy vaimoa? Olet niin karismaattinen mies, että tuskin ilman olet jäänyt.” Aya kysäisi luoden pienen virnistyksen toisen suuntaan. Tähän kysymykseen hän osasi odottaa molempia vastauksia; eitä ja jaata. Toisella varmasti oli – jo luonteensa puolesta – naisehdokkaita, mutta toisaalta eihän sitä tiennyt oliko toinen kelpuuttanut ketään rinnalleen. Ainakaan sillä hetkellä toisella ei näyttänyt olevan ketään mukana, sillä kovinkaan moni ukkomies – varsinkaan vaimonsa ollessa paikalla – ei lähestyisi kepilläkään Ayaa, vaikka he haluaisivatkin. Nainen risti pöydän alla nilkkansa, mutta joutui nostamaan jalkansa heti toisen päältä pois, sillä nilkassa piilevä tikari painoi ikävästi nuoren naisen jalkaa.
|
|
|
Post by sir Kai on May 29, 2010 16:05:34 GMT 3
Ilmoitus, ettei Edgar omistanutkaan kapakkaa, taisi tulla yllätyksenä kukkaselle. Mies todella toivoi, että olisi voinut nappisilmillään nähdä neidon kauniin pään sisälle – monet ajattelivat liikaa ja ylitulkitsivat asioita, saaden aikaan mitä hilpeimpiä johtopäätöksiä. Eihän Edgar suinkaan ollut vahingoniloinen, mutta piti ihmismielen vilkkauden tuotoksista.
Amayan vastatessa välinpitämättömästi kukkaistuoksustaan miehen huulet mutristuivat murjottavasti. Eikö hänen helppo kysymyksensä saanut yhtään perusteellisempaa vastausta? Mikä harmi, hänestä tuoksu oli erittäin sulokas, korostaen sinisilmän kauneutta sopivasti. ”Enkö saakkaan kuulla koskettavaa tarinaa ihailijasta, joka antoi sinulle hajuveden muistoksi itsestään?”, hän kysäisi liioitellun pettyneesti, huokaisten raskaasti.
Viaton – tai ehkäpä vähemmän viaton, riippui tulkinnasta – kysymys vaimosta veti punatukan yhtäkkiä aivan hiljaiseksi. Eloisan ruskeat silmätkin saivat lasittuneen katseen, joka tuijotti jonnekin hieman mustatukkaisen kaunottaren ohitse, ja kapeat huulet jäivät raolleen kuin sanat olisivat juuttuneet puolitiehen. Vaimoa? Hän oli vastata kyllä, sillä omassa mielessään laski Lydian yhä vaimokseen, vaikka ei ollut enää vuosiin jakanut tämän kanssa aviovuodetta. Hän kokosi itsensä nopeasti, häivyttäen tuon surullisenhämmästyneen vivahteen olemuksestaan ja naurahti päätään kallistaen, silmät ilkikurisesti tuikkien. ”Oh? Olen naimisssa työni kanssa”, mies lasketteli, ristien sitten kätensä leukansa alle, tuijottaen syvälle sinisiin silmiin. ”Mutta voisin kaivata kaltaistasi kaunista naista rinnalleni, jos sitä tarkoitat.”
Hymähdyksen jälkeen punatukka kallisteli päätään, miettien viimeistä kysymystään. Kaksi edellistä olivat olleet tuulesta temmattuja, mutta viimeisen ollessa käsillä Edgar alkoikin harkita asiaa. Mitä hän haluaisi vielä Amayasta tietää? Tietysti kaiken, mutta ei kysymyspelissä voinut käskeä toista vuodatamaan koko elämäntarinaansa. Parempien vaihtoehtojen puutteessa hän päättikin sitten maksaa samalla mitalla takaisin, ja hymyillen herttaisesti kysyi: ”Miten sinun tapauksessasi? Onko ollut onnea miesten kanssa?”
|
|
|
Post by Chianna on Jun 9, 2010 20:07:58 GMT 3
Amaya naurahti toisen reaktiolle. Hänellä ei todellakaan ollut erikoista kerrottavaa sen hajuvetensä antajasta – itseasiassa ei hän sitä tiennytkään. Mistä lie hänen 'isoäitinsä' oli saanut käsiinsä – ties vaikka joku miespuolinen olisikin sen antanut, mutta Aya ei pahemmin välittänyt kosiskelijoista, joten ei hän heitä paljon ollut tavannutkaan, vaan Silje oli saanut tehtäväkseen aina valehdella naisen olevan poissa tai sairas. Mitä ikinä nyt tulikaan päähän. Olipa hauskin tekosyy ollut se, että Amaya oli kuulemma siepattu metsänpeikkojen toimesta. Noh, kosijaan tämä oli uponnut ja mies ampaisikin metsään etsimään lemmittyään – tätä tietenkään koskaan löytämättä.
'Vihdoinkin jotain kunnon tunnetta!' Aya innostui mielessään ja hän porasi silmänsä mieheen tämän kysymyksen johdosta. Edgarin olemus tuntui rauhoittuneen huomattavasti ja naisen mieleen kiisi ajatus, että joko Edgar oli menettänyt rakkaimpansa tai sitten miehen vaimo oli sitä jotain, mikä sai Edgarin rauhoittumaan – pysymään poissa toisten pedeistä. Aya odotti jo jotain järisyttävää vastausta; surullista tarinaa kahdesta onnettomasta sydämestä tai riitaisaa avioelämää, mutta vastaus sai hänet toisaalta pettymään ja hän nojautuikin taakse päin huokaisten. Hän oli todellakin odottanut noin värikkäältä mieheltä jotain värikkäämpää vastausta. Eivätkö kaikki olleet naimisissa työnsä kanssa edes jollain tavalla? Olihan Ayakin ja se veikin hänen ajastaan suurimman osan, hän ei ollut edes ajatellut avioliittoja vuosiin. Miehen letkautukselle hän vain pyöräytti huvittuneesti silmiään – eipä hän melkein ollut vähempää odottanutkaan.
Hänen kysymyksensä heitettiin hänelle takaisin. Hän oli arveli Edgyn odottelevan varsin jännittävää tarinaa, mutta sitä toinen ei valitettavasti saisi. ”Onnea? Onneahan minulla on miehien kanssa aina, mutta aikaa? Aikaa minulla ei teihin ole.” Nainen sanoi hymyillen toiselle leikillisesti nostaen hameensa alla toisen jalkansa toisen päälle ja laski kätensä syliinsä. Hän pudisti tarjoilijalle päätään tämän udellessa haluaisiko hän lisää juotavaa. Ei, pian hänen oli lähdettävä, sillä vaikka kuinka viihdyttävä Edgar olikin, se kaupunki ei saisi häntä jäämään oli mikä oli. Arétha oli jotain sellaista missä hän ei todellakaan viihtynyt. ”No niin, viimeinen kysymykseni...” Mustahiuksinen sanoi sipaistessa tumman hiuksen kasvojensa edestä korvan taakse ja nauliten silmänsä mieheen. ”Anteeksi jos tämä kuulostaa teistä töykeältä, Edgy, mutta onko tuo liioitteleva elämäntyyli tapasi oikea tapa vai vain esitystä?” Aya halusi kovasti nähdä miehen sisälle, vaikka todellisuudessa häntä pelotti mitä sen kuoren alta löytyisi. Hän ei kuitenkaan pelännyt laittaa kovia panoksia pöytään, sillä puolustuskyvytön hän nyt ei ainakaan ollut. Eikä kysymys edes välttämättä loukkaisi toista, mistähän hän sen voisi tietää? Edgar nyt oli muutenkin sellainen ihminen, josta ei saanut selkoa tarkinkaan ihmistuntija.
|
|
|
Post by sir Kai on Jun 23, 2010 22:30:18 GMT 3
Edgarilta ei jäänyt huomaamatta, miten Amayan kauniiden silmien katse porautui hänen lävitseen ja jätti ilmeisesti vielä paksuun puuseinäänkin reiän. Naista selkeästi kiinnostivat hänen tunteensa, ja sitä myötä mitä todennäköisimmin myös hänen ajatuksensa ja salaisuutensa. Jopas, ilmeisesti hän oli pitkästä aikaa tainnut löytää oikean timantin, jonkun jonka kanssa viettää hieman tavallista mielenkiintoisempi ilta. Ei siinä mielessä, että hän yhtäkkiä tempaisisi neidon käsivarsilleen ja kantaisi tämän sopivan yksityisiin tiloihin, vaan keskustelun kannalta. Tuskinpa nimittäin tuollaista kaunotarta vanhat ja lyhyet miehet kiinnostaisivat, eikä punatukka herrasmiehenä tietenkään liikoja tuputtaisi itseään.
”Ja siksi me olemme hyvin surullisia”, Edgar lasketteli vastauksen kuultuaan, ylikorostaen puhettaan kaikkien miesten edustajana. ”Arvelinkin, että kaltaisesi timantti roskan seassa joutuisi jopa hätistelemään ihailijoita – mutten tiennyt, että hienojen neitojen täytyy nykyään tehdä jotain niin aikavievää, ettei aikaa riitä edes muutaman nenäliinan sitomiseen turnajaispeitsiin”, hän höpötteli jatkoksi, hymyillen sokerisesti.
Mutta sitten tuli taas aika jättää harhailevat ajatukset taakse, sillä Amaya oli päättänyt viimeisen kysymyksensä. Nappisilmät vastasivat tiukkaan katseeseen lupsakan hymyn säestäminä, mutta Edgar tunsi rennosta olemuksestaan huolimatta, miten nyt kaavittiin pintakerrosta pois ja kovin ottein. Lapsekkaasti päätään sivulle kallistaen hän vain hymyili hetken takaisin, kunnes veti syvään ja mietteliäästi henkeä. ”Loppujen lopuksi, milloin elämä on yhtään mitään muuta kuin esitystä?”, hän kysyi suoristaen päänsä jälleen, pyyhkäisten muutaman kurittoman kiharan pois silmämunaansa raapimasta. Hämärästä vastauksesta huolimatta hän oli oikeasti miettimässä asiaa eikä vain väistämässä kysymystä. Oliko hän edes pikkuriikkisen aito? Oliko mikään hänessä rehellisesti häntä itseään? Suuria kysymyksiä, jotka saivat miehen mietteliääksi ja pitämään pitkiä taukoja puheissaan. ”Esitys taitaa olla tapani. Vanhalla ja kuihtuneella miehenraadolla ei ole oikein muita keinoja pitää kuolemansa odottamista mielekkäänä, eikös?”, hän hymähti sitten, liioitellen tapansa mukaan ikäänsä – vaikka tottahan se oli, että hän oli jatkuvasti härnäämässä viikatemiestä rapistuneen kehonsa ja huonojen tapojensa kanssa.
|
|