Post by Forte on Feb 4, 2010 0:43:46 GMT 3
//Berry, ole hyvä ^^//
Sagitta ei suuremmin pitänyt talvista. Ne olivat kylmiä ja pimeitä eikä ruokaa ollut juuri lainkaan. No toistaiseksi haltia oli löytänyt mukavan asumuksen itselleen. Cráyn laakso oli harvaan asuttu, mutta silti aina jostain löytyi hylätty talo tai lato, kuten nyt oli käynyt. Sagitta oli asettunut laakson laitamille, vanhaan latoon, jonka ympärillä laidunsi silloin tällöin lampaita. Oli oikeastaan mukavaa herätä lämpimien talvivaatteiden ja olkien joukosta, vaikka ne luultavasti homeessa olivatkin. Valoa riitti tähän vuodenaikaan melko vähän ja lunta oli ainakin nilkkoihin. Silmiään hieroen Sagitta nousi koleaan aamuun heinäkasaltaan, loikkasi alas parvelta ja kömpi ulos. Heti häntä tervehti viima ja kirpeä pakkanen. No onneksi ei sentään jäätävän kylmä, sellainen mukava, herättävä kirpeys kuitenkin. Ellei Sagitta olisi ollut niin nälkäinen, hän olisi mielellään jäänyt latoonsa nukkumaan. Haltia tuhahti ärtyneenä ja nuuhki aamuilmaa. Oliko edes aamu? Oli niin pahuksen hämärää, ettei ajasta voinut sanoa. Ehkä olikin jo ilta? No samapa tuo. Ruokaa piti silti hakea. Talvella vaan ei ollut oikein mitään kojuja tai muita, eikä voinut soittaa huiluakaan ja pyytää kolikkoja, kuten kesällä. Miten epäreilua. Sagitta kietoi turkisviittaa paremmin ylleen, sitoi hiuksensa kiinni ja lähti mukavasta asuinpaikastaan. Lampaat juoksivat hänen ohitseen, haltian lähtiessä kävelemään kylään.
Sagitta sulautui helposti ympäristöön. Cráyn laaksossa oli niin paljon ties mitä hihhulia ja onnen onkijaa, ettei yksi haltia paljon painanut siinä lastissa. Joidenkin olentojen rotua, ja jopa sukupuolta, oli hyvin vaikea sanoa. Lumi narahteli hieman kenkien alla, vaikkei haltian askelista jälkiä jäänytkään. Kylä oli täynnä ääniä ja tuoksuja, osa oli sietämättömän hyviä, kuten tuoreen leivän haju. Haltian onneksi, kaduilla oli myös jonkinlaisia kojuja, myivät lähinnä lämmintä ruokaa. Valppaana jatkuvasti, kuin kärppä, Sagitta liikkui kaduilla ja kujilla. Hän oli oppinut jo hyvin, miten tämä paikka käyttäytyi ja missä olivat parhaat pako- tai ruokapaikat. Mutta silti, piti käyttää oveluutta ja äärimmäisiä keinoja, saadakseen tähän aikaan ruokaa. Toistaiseksi haltia kuitenkin tyytyi vaeltelemaan kaduilla, tarkkailemaan muita olentoja ja etsimään jotain apua tilanteeseensa. Ehkäpä hän voisi huijata jotakuta... Tai varastaa. Tosin, siihen sortui lähinnä vain hätätilanteissa.
Sagitta ei suuremmin pitänyt talvista. Ne olivat kylmiä ja pimeitä eikä ruokaa ollut juuri lainkaan. No toistaiseksi haltia oli löytänyt mukavan asumuksen itselleen. Cráyn laakso oli harvaan asuttu, mutta silti aina jostain löytyi hylätty talo tai lato, kuten nyt oli käynyt. Sagitta oli asettunut laakson laitamille, vanhaan latoon, jonka ympärillä laidunsi silloin tällöin lampaita. Oli oikeastaan mukavaa herätä lämpimien talvivaatteiden ja olkien joukosta, vaikka ne luultavasti homeessa olivatkin. Valoa riitti tähän vuodenaikaan melko vähän ja lunta oli ainakin nilkkoihin. Silmiään hieroen Sagitta nousi koleaan aamuun heinäkasaltaan, loikkasi alas parvelta ja kömpi ulos. Heti häntä tervehti viima ja kirpeä pakkanen. No onneksi ei sentään jäätävän kylmä, sellainen mukava, herättävä kirpeys kuitenkin. Ellei Sagitta olisi ollut niin nälkäinen, hän olisi mielellään jäänyt latoonsa nukkumaan. Haltia tuhahti ärtyneenä ja nuuhki aamuilmaa. Oliko edes aamu? Oli niin pahuksen hämärää, ettei ajasta voinut sanoa. Ehkä olikin jo ilta? No samapa tuo. Ruokaa piti silti hakea. Talvella vaan ei ollut oikein mitään kojuja tai muita, eikä voinut soittaa huiluakaan ja pyytää kolikkoja, kuten kesällä. Miten epäreilua. Sagitta kietoi turkisviittaa paremmin ylleen, sitoi hiuksensa kiinni ja lähti mukavasta asuinpaikastaan. Lampaat juoksivat hänen ohitseen, haltian lähtiessä kävelemään kylään.
Sagitta sulautui helposti ympäristöön. Cráyn laaksossa oli niin paljon ties mitä hihhulia ja onnen onkijaa, ettei yksi haltia paljon painanut siinä lastissa. Joidenkin olentojen rotua, ja jopa sukupuolta, oli hyvin vaikea sanoa. Lumi narahteli hieman kenkien alla, vaikkei haltian askelista jälkiä jäänytkään. Kylä oli täynnä ääniä ja tuoksuja, osa oli sietämättömän hyviä, kuten tuoreen leivän haju. Haltian onneksi, kaduilla oli myös jonkinlaisia kojuja, myivät lähinnä lämmintä ruokaa. Valppaana jatkuvasti, kuin kärppä, Sagitta liikkui kaduilla ja kujilla. Hän oli oppinut jo hyvin, miten tämä paikka käyttäytyi ja missä olivat parhaat pako- tai ruokapaikat. Mutta silti, piti käyttää oveluutta ja äärimmäisiä keinoja, saadakseen tähän aikaan ruokaa. Toistaiseksi haltia kuitenkin tyytyi vaeltelemaan kaduilla, tarkkailemaan muita olentoja ja etsimään jotain apua tilanteeseensa. Ehkäpä hän voisi huijata jotakuta... Tai varastaa. Tosin, siihen sortui lähinnä vain hätätilanteissa.
ota huomioon etten ole ropettanut piiitkäään aikaan //