|
|
Post by Chianna on Apr 13, 2010 15:39:19 GMT 3
//hitobashira tänne Odettan kanssa  //
Amaya AmlethMieliala oli korkealla Amayan astellessa Meryonin katuja. Hän oli juuri saapunut kotikaupunkiinsa ja oli matkalla ”isoäitinsä” luokse. He eivät olleet nähneet moneen kuukauteen ja pieni jälleennäkeminen lämmitti naisen mieltä. Hänellä oli ollut ikävä ainoaa ihmistä koko Whléyassa, joka ymmärsi häntä ja tiesi hänestä kaiken. Silje Amleth ei tiennyt hänen yllätyksestään, sillä tällainen hänen visiittinsä oli; yllätys. Hän oli kuljeskellut lähellä Meryonia jo hieman aikaa, kuitenkaan eksymättä itse kaupunkiin, jota hän piti kummallisena. Hänhän pyrki mahdollisimman paljon olemaan Meryonissa, mutta tähän hän ei tiennyt syytä. Ehkä yksi syy juontui siitä, että hän oli saanut muutamia vihjeitään mahdollisesta isäpapastaan ja näin yrittänyt löytää miestä. Tuloksetta tietenkin, sillä nythän Amaya kuljeskeli Meryonin vilkailla kaduilla – ja todellakin, vielä päiväsaikaan! Tällä kertaa – tuntien kotikaupunkinsa kuin omat taskunsa – nainen oli sullonut paksun viittansa aseineen pussukkaansa, joka roikkui hänen selässään. Se tuntui hieman raskaalta, mutta nainen yritti olla välittämättä painosta ja kävellä vain pää pystyssä eteen päin. Hän käänsi katseita kadulla, mutta hän ei kääntänyt katsettaan kehenkään. Hän etsi tiettyä puotia, josta hän oli hakenut monet kerrat maailman parhaat leivonnaiset. Uusia puoteja oli tullut lisää hänen viime käyntinsä, mikä hieman sekoitti nuoren naisen kuvaa omasta kaupungistaan. Tämä harmitti häntä, sillä hän olisi halunnut olla perillä omasta kotikaupungistaan ja mitä siellä tapahtui ja mitä ei tapahtunut. Kirjeet eivät kuitenkaan vaihtuneet niin tiuhaan Siljen ja hänen välillään, sillä hän ei pahemmin viipynyt yhdessä paikkaa pitkään. Hymy valaisi Ayan kasvot kun hän näki tutun kyltin. Samalla hänen nenäänsä kantautui herkullinen tuoksu ja mieleen nousi lapsuuden kuvia kun hän oli aamuisin juossut tuoreiden pullien toivossa samaiseen leipomoon. ”Hyvää päivää neiti...” Kuului pian läheltä ja naisen haavekuvat kariutuivat. Hän käänsi päätään ja näki tummansalskean miehen hymyilevän hänelle ja nostavan hattuaan. Aya kumarsi hieman päätään hymyillen, mutta jatkoi muina miehinä matkaansa kohti leipomon ovea, josta juuri tuli ulos vanhempi nainen lapsineen. ”Ceros! Näpit irti leipäpussista!” Pellavapää poika katsoi murheissaan äitiään, mutta Aya loi ystävällisen hymyn koko joukolle astuen sitten sisään leipomoon, joka toi hänelle paljon muistoja mieleen. Ovi kolahti kumeasti sen mennessä kiinni ja Amaya astui peremmälle katsoen sitä leipien ja leivonnaisten paljoutta joka huumasi hänet täysin. Sininen katse osui varsinkin munkkeihin, jotka komeilivat kokoaan omalla paikallaan. Aya siirtyi ahnaasti munkkeihin päin, mutta sitten katse osui muihinkin herkullisuuksiin ja hän puuskahti naurahtaen: ”Eihän täällä edes osaa päättää mitä ottaisi!” |
|
|
|
Post by hitobashira on Apr 13, 2010 19:11:42 GMT 3
Odetta oli jälleen herännyt aamuneljältä paistamaan illalla valmiiksi tehdystä vehnätaikinasta limppuja, joita täytyisi saada kuudeksi tiskiin. Hänen isänsä heräsi lähes samaan aikaan, otti vastuun leivistä ja Odetta itse siirtyi leivonnaisten tekoon. Se oli ehkä hänen lempipuuhaansa, koristella kakkuja ja muotoilla leivoksista vuokiin kuin pieniä taideteoksia. Hänen äitinsä varasi suuresta keittiöstä yhden kulmauksen ja valmisteli kaikkea yhtäaikaa; kantoi vettä, vaivasi pullataikinaa ja tyrkki piirakoita toiseen uuniin (joka ei ollut leipien valtaama). Lämpötila kohosi nopeasti reilusti yli kahdenkymmenen asteen, joten takaovi pidettiin auki koko ajan. Parin tunnin päästä suurin osa vehnälimpuista oli aseteltu valtaviin koreihin ja nostettu esille, muutama eilinen täytekakku sekä ruisleivät, korput, pullat sekä riisillä ja lihalla täytetyt nyytit houkuttelivat ensimmäiset asiakkaat paikalle. Eräs vakinaisista, Grindin vanha emäntä, saapui usein saman tien kun Odetta oli saanut leipomon oven aukaistuksi ja puisen mainoskyltin nostetuksi kadulle ostamaan päivän leivän.
Kuparihiuksinen nainen hymyili miellyttävästi kaikille, jotka ovesta sattuivat sisään astumaan ja hänen vanhempansa jatkoivat leipomusten työstämistä tukahduttavan kuumassa keittiössä.
"Näkemiin sitten, rouva", Odetta huikkasi puodista poistuvan naisen perään. Tällä oli ollut kerrassaan suloinen pieni poika, vaaleat hiukset ja suuret silmät. Nuori nainen olisi mielellään pörröttänyt tämän päätä ja antanut palan ylijäämätaikinaa, jos tämä olisi tullut yksin.
"Tervetuloa!" Odetta sanoi energisyyttä pursuavalla äänellä ja hänen kasvonsa loistivat, kuten aina hänen saadessa palvella asiakkaita. Tämän henkilön hän taisi kuitenkin tunnistaa.
"Oho, Amayako se siinä? Sinua ei ole näkynyt.. Pariin vuoteen, niinkö se oli?" nainen hymyili lämpimästi kauniille neidolle, jonka hän oli nähnyt pienestä pitäen käyvän heidän leipomossaan. Hän tosin ei ollut koskaan vaihtanut tämän kanssa kuin pari sanaa.
"Jos et osaa päättää, niin ota kaikkia yksi", Odetta vitsaili ja kääntyi täytekakkujen puoleen.
"Suosittelisin ehkä tätä sitruunamehulla maustettua kiivi-persikkakakkua, kermaan on sekoitettu valkoista suklaata ja sitruunamelissan lehti kruunaa keväisen kokonaisuuden", hän mainosti ja nappasi pienenpienen palan sitä hopeisella kakkulapiolla, nosti minikokoiselle posliinilautaselle ja ojensi Amayalle.
"Maista sitä, niin tiedät, pidätkö."
"Toinen vuodenaikamaku on tietenkin aikainen kesäkurpitsa, sitä käytimme tuorejuuston ohella tähän torttuun", Odetta kertoi ja tyrkkäsi esille toisen maistiaispalan lempeän hymyn saattelemana. "Lämpimänmakuinen kaneli taikinassa korostaa raikkautta ja maustaakin juuri sopivasti."
|
|
|
|
Post by Chianna on Apr 15, 2010 16:35:11 GMT 3
”Hei, Odetta! Kyllä, minähän tässä. Kai siitä sen verran voi ollakin... Kaupunkikin on muuttunut niin äkkiä, että hyvä että tunnistan sen enää omaksi kotikaupungikseni!” Amaya parkaisi, mutta hymy pysyi koko ajan neidon kasvoilla. Hän muisti leipurin tyttären, jonka tekeleet olivat varmasti yhtä hyviä kuin itse leipurin! Ehkä jopa parempia! Amaya ei ollut koskaan puhunut naiselle paljoa, toisella kun näytti aina olevan niin kiire asiakkaidensa kanssa. Olihan hänen perheensä leipomo kuitenkin yksi Meryonin parhaimpia – ainakin Ayan mukaan!
Mustatukkainen naurahti. Ehkei hän viitsinyt ihan kaikkea ottaa, sillä sen jälkeen hän tuskin pääsisi enää eteen päin. Leipomossa oli monia herkullisia leipomuksia, mutta kai hänen täytyi tehdä jonkinlainen päätös.
”Kuulostaa herkulliselta!” Nainen parahti ja otti lautasen innoissaan vastaan. Hänelle tuli lapsuuden hyvät ja viattomat ajat mieleen, jolloin hän oli ennenkin saanut maistiaisia juuri kyseisestä paikasta. Ja hän ei todellakaan kieltäytynyt niistä! Pikkiriikkinen pala suli naisen suussa ja hänen täytyi maisetella palaa silmät kiinni. Että hän oli kaivannut tätä puotia!
Aya oli juuri saanut ensimmäisen makunautintonsa päätettyä kun Odetta antoikin hänelle jo toisen. Tämäkin oli taivaallista ja nainen sanoi naurahtaen katsoen Odettaa ystävällisesti:
”Miten luulet että päätän näistä? Nämä ovat taivaallisia!” Hän ojensi pienen lautasen takaisin naiselle.
”Taidan ottaa molempia pari palaa. Isoäitini varmasti ilahtuu! Tosin tulen hakemaan ne aivan pian, sillä oikeasti minun piti mennä ensin räätälille ompeluttamaan viittani... Jotenkin askeleeni vain veivät tähän vanhaan suuntaan ja löysinkin itseni pian taas täältä.” Amaya selitti huvittuneesti.
Sininen katse vilkaisi Odettaa ja sitten hän katsoi kauppaa. Nyt asiakkaita ei ollut hirveästi ja nainen uskaltautui kysymään:
”Olisiko mitenkään mahdollista jos tulisit näyttämään minulle tien räätälille? Olen hieman hukassa täällä ja Silovannin räätäli oli lopettanut. Tänne tulee koko ajan uusia ja haluaisin laadukasta työtä tekevän räätälin... Jos siis voit jättää puodin hetkeksi aikaa... Lupaan että olemme nopeita!” Amaya aneli ja risti kätensä katsoen anovasti hymy huulillaan Odettaa. Olisihan hän voinut kysyä kadulla käveleviltä henkilöiltäkin, mutta hän halusi jonkun suht tutun ja turvallisen seuraansa, ja voisihan hän kuulla hieman Meryonin viime aikaisista tapahtumistakin.
|
|
|
|
Post by hitobashira on May 18, 2010 23:10:59 GMT 3
Odetta säteili onnesta nähdessään Amayan pitävän näitä kakkuja herkullisina. Onnistunut leivos on ilo sekä tekijälleen että sen syöjälle. Kupariset laineet vain heilahtivat, kun nainen käännähti ottamaan laatikon kakkupalojen pakkausta varten.
"Olet kultainen, aina huomioimassa isoäitisi! Voit tosin ottaa nämä jo nyt" Odetta sanoi ja nosteli kakkupaloja äärimmäisen varoen mukaan otettavaksi.
"Valitettavasti minun on myös veloitettava sinua näistä, mutta voit saada alennusta. Normaalisti nämä olisivat 8 pronssikolikkoa pala, mutta sovitaan että neljä palaa saat nyt kuudellatoista", lempeäkasvoinen nainen supatti ja hymyili kannustavasti.
"Räätäliä? Niin, Silovannihan tosiaan lopetti", Odetta sanoi mietteliäänä, "Kaskas on hyvä räätäli. Hän pitää nykyään Napinläpeä vanhan Juliuksen jäätyä pois työympyröistä. Mutta sekin on jo vaihtanut paikkaa, ja minä en ole pitänyt vapaata aikoihin!"
Leveästi hymyillen ja posket rusottaen ilosta hän pyörähti keittiössä vanhempiensa luona ja palasi myymälän puolelle.
"Meillä on uusi apulainen, joka voi astua nyt tuuraamaan minua. Aloittelija vielä, mutta saapahan nyt kunnon kokemusta kun joutuu paistohommiin. Kunhan ei räjäytä koko korttelia", Odetta naurahti kiertäessään tiskin ja astuessaan ovesta ulos. Pitkästä aikaa hän näkisi ihmisvilinän kaduilla ja vieläpä pääsisi puhumaan sydämensä kyllyydestä kotikaupunkinsa kissanristiäisistä. Aurinko paistoi ja kaikki näytti niin elävältä.
|
|
|
|
Post by Chianna on Jun 7, 2010 12:43:43 GMT 3
Amaya pyöräytti nauravasti silmiään. Tietenkin hän maksaisi noista herkuista! Hän kaivoi rahapussukkansa esiin ja kaivoi sieltä tarvitsemansa määrän. Hän ojensi rahat Odettalle ja otti vastaan laatikon, jonka sisällä oli maailman herkullisimpia leivoksia. Jos hän olisi jäänyt yksin niiden kanssa, olisi niistä varmasti jokunen eksynyt hänen suuhunsa, mutta ehkä parempikin että Odetta lupautui näyttämään tien. Ainakin muutama palanen säilyisi hänen 'isoäidilleenkin'.
Aya nyökkäsi pontevasti kun Odetta saapui keittiöstä. Niin, oppi, jonka oppi kantapään kautta oli se paras oppi ja varsinkin jos oli tosi kyseessä. Naisella ei ollut lainkaan aavistusta oliko leipurin ammatti haastavaa kun ei ollut sitä koskaan kokeillut, mutta taitoa se ainakin vaati!
Mustahiuksinen nainen astahti taas väen paljouteen kadulle ja samaan aikaan leipomoon tunkeutuikin lisää väkeä. Hän oli osunut hyvään aikaan tekemään ostoksensa.
”Kiitos Odetta että suostuit auttamaan minua. Minusta tuntuu aina kun palaan tänne, että kaikki olisi toisin, vaikka näitä katuja olen kolunnut niin nuoresta kuin muistan.” Hän otti suunnaksi sen minkä toinen näytti ja käveli toisen rinnalla puristaen rasiaa rintaansa vasten kuin suojellakseen sen sisällä olevia herkkupaloja.
”Tuntuu, että ihmisetkin olisivat lisääntyneet. Ainakin miehiä tuntuu parveilevan enemmän, vai johtuuko se vain sinusta?” Amaya sanoi nauraen hyväntahtoisesti. Odetta kun oli kaunis nuori nainen muotojen kanssa, eikä ihme jos miehet pitäisivät häntä puoleensavetävänä!
Amayan askeleet eivät olleet nopeita. Hänellä ei ollut erityisen kiire kotiin, mutta tietenkin hän ymmärsi jos Odettalla olisi kiire takaisin puotiinsa. Kohta alkaisi kuitenkin päivän kiireisin aika jos piti kauppaa. Siniset silmät kiersivät katuja ja niiden erilaisia kylttejä. Jotkut puodit saivat naisen huulille nousemaan hymyn, kaikki eivät olleetkaan toisin kuin ennen vaan moni pikkupuoti, jossa hän oli käynyt lapsenakin, oli vielä pystyssä.
|
|
//
