|
|
Post by Selene on Nov 11, 2009 20:15:17 GMT 3
[Nomnom, tunnen oloni hienoksi kun saan pistää the suunnitelman käyntiin~ Elikkäs tämä on sovittu peli.] NíenOli aika illan pyhälle hetkelle. Lähestulkoon kokonaan kansoitettu kapakka oli monelle mieleinen paikka raskaan työpäivän jälkeen, eikä Níen tehnyt tähän sääntöön poikkeusta. Hämyinen, kovaääninen paikka oli yllättävän siisti ottaen huomioon sen sijainnin. Tätä syrjäisempään ja pimeämpään osaan kaupunkia tuskin oli mahdollista edes kulkea, sen pystyi aistimaan edes katsomatta sisällä parveilevaa väestöä. Oli kuitenkin mahdotonta olla kiinnittämättä huomiota epätavallisen näköisiin olentoihin, jotka tuntuivat istuskelevan toistaiseksi sulassa sovussa pitkin tummia, puisia pöytiä. Tummanpunaiset ja raskaat verhot yrittivät luoda poikkeuksen muuten tummanpuhuvasti sisustettuun tilaan, onnistuen tehtävässään varsin välttävästi. Kapakka näytti edelleen yhtä mystisellä tavalla synkän uhkaavalta kuin hetki sitten, vaikka Níenin ympärillä keskustelevat äänet kuulostivat poikkeuksellisen hyväntuulisilta. Ehkäpä alkoholilla oli osansa asiassa. Jokin huokauksen ja haukotuksen sekainen pääsi karkaamaan oranssihiuksisen suusta tämän kääntäessä rauhallisen seesteiset silmänsä tuijottamaan katosta roikkuvaa, kapakassa kummallisen hienostelevalta näyttävää suurta kynttelikköä kohti. Näin täydessä paikassa tilauksen toimittaminen kesti jonkin aikaa, eikä laventelisilmäisen auttanut muu kuin malttaa mielensä ja odottaa. Suuresta väkijoukosta huolimatta Níen oli onnistunut valtaamaan oman pienen pöydän jostain suuren tilan perältä, läheltä seinää. Pyöreä pöytä sijaitsi riittävän kaukana ulko-ovesta, ettei kylmä viima yltänyt sinne oven käydessä, mutta toisaalta suuren väkijoukon kansoittamassa kapakassa ilma oli päässyt lämpenemään mukavasti. Pitkä, harmaa takki lepäsi tuolin selkänojalla nuorukaisen asetellessa kaulaansa lämmittävää mustaa huivia paremmin, kuin turvaksi ilmassa leijuvaa tunnelmaa vastaan. Ehkä hän tänään ei aiheuttaisi sen suurempia ongelmia, ehkä hän tänään lähtisi ennen kuin ensimmäinen olento sai piilevän uhkan ilmapiiristä tarpeekseen saaden aikaan sekasortoa. Ehkä hän tällä kertaa ei liittyisi mukaan rähinöivään joukkoon, silloin hän olisi huomenna taas työkykyinen… Eikä näyttäisi turpaansa saaneelta pesukarhulta. Níen pyöritteli hetken tutuksi tullutta mantraa päässään, tietäen että siitä ei todennäköisesti olisi hyötyä parin lasillisen jälkeen. No, elämä oli ikävää, mitä sitä turhia märehtimään. Katse kääntyi kuin vahingossa pois kyntteliköstä, tavoittaen sangen mieltä lämmittävän näyn. Ah, oli jo aikakin~ Silmät kirkastuivat saman tien tarjoilijattaren puskiessa väentungoksen läpi kohti hänen pöytäänsä, tarjottimella suuri tuoppi kylmää huurteista, seuranaan pullo viiniä kera lasiparin. Tunnelmaan päästäkseen oli hyvä olla varautunut, eikä hän kuitenkaan hetken kuluttua jaksaisi huudella tilauksia. Todennäköisesti hän vain päästäisi suustaan sanoja, joita saisi myöhemmin katua… Tai sitten ei. Nuorukainen pyyhkäisi kätensä puolihuolimattomasti ihoa myötäilevään, viininpunaiseen paitaan jonka hihat hänen piti kääriä pois tieltä ennen tositoimiin ryhtymistä. Tuopin kullanruskea neste hävisi lasista alta aikayksikön silmien paljastaessa nuoren miehen sisäisen hedonistin, jonka kasvot täytti hetkeksi mitä suurinta mielihyvää kuvastava hymy. Ilta oli kieltämättä alkanut lupaavasti, ja sellaisena se saisi jatkuakin. [Ja Kaita odottelen  ] |
|
|
|
Post by sir Kai on Nov 11, 2009 22:15:28 GMT 3
Aikoja sitten hämärtynyt ilta oli mitä mainioin. Ailen oli kerännyt kaiken rohkeutensa ja livahtanut palatsista kaupungille, kipittäen mahdollisimman kauas fiineistä saleista ja siisteistä kaduista. Tosin tutut räkäjuottolat eivät juuri nyt innostaneet. Kaiketi aateliston hienostelevat tavat olivat tarttuneet ainakin jossakin määrin, kun bardin askeleet olivat kulkeutuneet huomattavasti tasokkaampaan paikkaan. Laadukas sisustus yhdistettynä asuinseutuun merkitsi väistämättä sitä, että kaikista inhottavimmat luikut viettäisivät iltaa siellä, mutta hunajatukka oli tehnyt typeryyksiä ennenkin, ja osasi selvitä niiden seurauksista.
Tuosta päätelmästä ja sisälle silloin puolityhjään kapakkaan astelemisesta oli kulunut jo tovi jos toinenkin, ja nyt paikka oli pullollaan hilpeissä tunnelmissa olevaa kansaa. Tietysti nurkkiin mahtui muutama kuollein silmin eteensä juodessaan tuijottava, mutta Ailen oli pörheltänyt seurueesta toiseen, herättäen hämmennystä ja naurunremakoita siellä missä kulki. Valtaisa, punainen poncho ja kireät mustat housut yllään rimppakinttu nousi ylös pöydästä, jossa oli pelannut kolme erää korttia ja hävinnyt loput juomarahansa. Hän oli jo enemmän kuin pienessä sievässä, kun asteli uutta uhria kalastellen pöytää kohti, jonne oli nähnyt tarjoilijan kantavan säädyllisen kokoista juomalastia. Hänen yllätyksekseen siellä istui vain yksi, nuori mies, jonka nätti naama sai suupielet kääntymään virneeseen. Hetken sivummalla seisoskeltuaan hän porhalsi heidän välimatkansa umpeen, keksien paljon kieroja mielleyhtymiä hartaan juojan ilmeestä.
”Jos näytät yhtä söpöltä lauetessasi, antaisin sievälle pepullesi kunnon kyytiä vaikka heti!” muusikko hihkaisi, istahtaen lupia kyselemättä tuon tuntemattoman syliin. Toinen käsi kiertyi tuttavallisesti kuparitukan niskan takaa, ja toinen kaataen näppärästi hänelle lasillisen viinipullosta. Ailen hörppäsi sen suurieleisesti, ja moiskautti sitten ison suukon löytämänsä söpöliinin otsalle.
”Harmi vain, että Valeríeni näyttäisi silti paljon paremmalta~” hän suorastaan rallatteli, hymyillen hetken ajan poissaolevan onnellisesti. Oli yhtä tuskaa taiteilla tuittupäisen prinssin mielenliikkeiden mukana, mutta se oli kyllä sen arvoista. Haaveilun lopetettuaan Ailen kiinnitti huomionsa uudestaan uhriinsa, kohottaen varastamaansa lasiaan tervehdykseksi.
”Saanen esitellä itseni, Ailen Pell, koko laakson väärinymmärretyin taiteilija! Huumorintajuttomat paskiaiset kun eivät ymmärrä kohteliaisuuksien päälle sitten mitenkään.”
|
|
|
|
Post by Selene on Nov 15, 2009 1:13:01 GMT 3
Níen
Olisi pitänyt tietää, että mikään lupaavasti alkanut ei voinut päättyä yhtä mutkattoman mukavasti. Kai jonkinlainen luonnonlaki määräsi tiettyjen ihmisten elämät täyttymään epäonnisista sattumista, ja mitä luultavimmin Níen oli tuon listan kärkipäässä. Saatuaan pari lohduttavaa ryyppyä huuhdottuaan kurkusta alas katkaisi mukavan leppoisan tunnelman jonkun epämääräinen hihkaisu. Äskeinen mielihyvä haihtui kasvoilta miehen pään kääntyessä hämmentyneenä äänen suuntaan. Aivot ehtivät hämyisessä valossa rekisteröidä vain vilahduksen kultaan vivahtavista hiuksista ennen kuin tuo hänelle tuntematon mies päätti itse kutsua itsensä hänen pöytäänsä –vieläpä istumalla järkyttyneenä toista tuijottavan nuorukaisen syliin.
Pienen hetken ajan oranssitukka oli liian shokissa toimiakseen mitenkään, istui vain paikoillaan löysän lahnan lailla huulet yllätyksestä raollaan, aivan kuin vielä äsken niille muodostumassa olleet sanat olisivat unohtuneet kokonaan. Tuntiessaan toisen käden hieman liiankin tuttavallisesti ympärilleen kasvoille nousi väkisinkin tilanteen johdosta syvä puna, joka levisi vain entisestään oksalle moiskautetun pusun myötä.
”Mi-mitä sinä sanoit?!” ääni kohosi nuorelle miehelle yllättävän korkeaksi tämän pyyhkäistessä toisella kädellään otsaansa, kuin pyyhkiäkseen siitä pois hetki sitten tuntuneen kosketuksen.
Näin läheltä tuntui suorastaan epämiellyttävän intiimiltä nostaa katseensa toiseen. Mutta niin oli pakko tehdä, jotta näkisi millainen olento kehtasi häiritä hänen rauhaansa ja henkilökohtaista elintilaansa noin julkealla tavalla. Laventelinsiniset, himpun verran vihaisina siristyneet silmät kääntyivät tunkeilijaa kohden katseen muuttuessa aina vain ärtyneemmäksi.
Vihdoinkin toimintakykynsä saanut nuori laski tuopin toisesta kädestään, yrittäen epätoivoisesti kiemurtelemalla vapauttaa itsensä toisen otteesta. Ehkä hän olisi onnistunutkin, ellei ennen kapakkaan lähtöä otettu ryyppy olisi saanut alkoholille persoa olentoa humaltumaan pienesti, aiheuttaen sen että yritykset saada häntä selvästi pidempi mies pois sylistä näyttivät vain huvittavan säälittäviltä rimpuiluilta.
Ehkä kaikkein pahinta oli silti, että tuo täysin tuntematon tyyppi oli kajonnut hänen juomiinsa, hänen vaivalla, kovalla työllä, verellä, hiellä ja kyynelillä hankittuihin juomiinsa!
Toisen alla kiemurtelu alkoi taas tuopista vapautuneen käden yrittäessä työntää toinen pois sylistä.
”Minua ei kiinnosta seksiseikkailusi, Valeríenisi, nimesi, kuka olet tai mikään muu—”, tulistunut äänensävy aloitti kuultuaan toisen esittelyn. Vaikka Níen olikin saanut toimintakykynsä takaisin, ei hän ollut silti ymmärtänyt toisen kaikkia sanoja. Impulsiivisena olentona tunnettu nuorukainen ei ollut tainnut suukon jälkeen edes kuunnella kunnolla, vaan oli sen sijaan keskittynyt kasvattamaan sisällään kytemään alkanutta vihan tunnetta tuntematonta kohtaan.
Nuorukainen kuitenkin keskeytti puheensa yllättäen, rimpuilun lakatessa samaan aikaan kun sanat kuolivat hänen huulilleen. Mikä toisen sanoissa oli kuulostanut niin tutulta?
Laventelisilmät kääntyivät yllättävän hämmentyneinä tuijottamaan toisen kasvoja, aivan kuin hakeakseen jonkinlaista mielleyhtymää. Toinen oli sanojensa mukaan taiteilija. Oliko Níen kuullut hänestä, aiheuttiko toisen nimi hänessä tämän kummallisen tunteen? Hmmh, saattoi olla, että hän oli kuullut toisen nimen jossain jonkin epämääräisen keskustelun yhteydessä. Alkavan humalan ja kapakan hämyisen tunnelman samentama mieli ei kuitenkaan muistanut mitään, joten nuorukainen tuli nopeasti siihen lopputulokseen, että syyn täytyi olla jossain muussa.
Mitä muuta hämmentävää toinen olikaan suustaan päästänyt? Kulmat kurtistuivat hienoisesti Níenin yrittäessä ajatella selkeästi. No, aika lailla kaikki mitä toinen suustaan oli päästänyt kuulosti hienovaraisesti sanottuna erikoiselta.
”…Valeríenisi?” Níen toisti epäuskoisena, vihan jäädessä hetkeksi syrjemmälle skeptisyyden sekaisen hämmentyneisyyden täyttäessä nuoren miehen mielen. Kyse saattoi olla jostain toisestakin Valeríenista, mutta Whléyan asukkina ja pääkaupungissa asuneena hänen mieleensä tuli vain yksi sen niminen henkilö.
Oli kuitenkin erittäin, erittäin epätodennäköistä, että jostain tällaisesta paikasta löytyvä olisi koskaan päässyt niin lähelle kruununperillistä. Tietenkin oli mahdollista, että toinen sössötti kännissä vain mitä sattui. Níen loi nopean silmäyksen toisen vaatetukseen, vahvistaen näin ensivaikutelmaansa tästä miehestä. Toisesta näköjään saattoi uskoa melkein mitä vain.
”Unissasi ehkä”, hän sanoi, töytäisten toista vielä kevyesti, kuin viimeisenä epätoivoisena yrityksenä karistaa tämä pois sylistään.
|
|
|
|
Post by sir Kai on Nov 22, 2009 15:39:05 GMT 3
Merenvihreät silmät loivat possunpunaiseksi lehahtaneeseen nuorukaiseen erittäin merkitsevän katseen.
”Sanoin, että olet niin söpö, että voisin panna sinut tajuttomaksi” Ailen jysäytti sanomansa uudestaan pöytään, kihertäen hieman. Tuollainen punasteleva ja herkästi järkyttyvä söpöliini oli juuri hänen tyyppiään, ja vaikka muusikko ei välttämättä toteuttaisi sanomiaan asioita, hän ei koskaan kieltäytynyt kiusoittelusta. Ei edes silloin, kun hän oli ihastunut pahemman kerran johonkuhun toiseen.
Mutta johan tuo kuparitukka alkoi nopeasti äkeilemään hänelle, kiemurrellen raivoisasti, yrittäen päästä bardin otteesta irti. Tulistuneet sanat kertoivat selvää sanomaa siitä, mitä mieltä nuorukainen oli lähentelystä, mutta se ei todellakaan pysäyttänyt Ailenia. Kun toinen jostain kumman syystä rauhoittuikin yhtäkkiä, hän siemaisi lasinsa tyhjäksi ja sipaisi sormenpäillään punaista kangasta, vaikka todellinen tunnustelun kohde oli nuorukaisen rintakehä.
”No mutta, jos et jaksa kuunnella juttujani voit toki kertoa omistasi. Millaisista rakastajista pidät?” hän kysyi, purskahtaen sitten humalaiseen nauruun.
Helisevä kiherrys katkesi yhtäkkiä, kun hänen uusi tuttavansa keksikin keskittää huomionsa yhteen tiettyyn sanaan. Merenvihreät silmät räpsyivät hetkisen ajan, ja yllättyneenä omia sanojaan muisteleva muusikko putosi töytäisyn voimasta punapaitaisen sylistä, muksahtaen piiloon pöydän alle. Laveasti kiroillen ja nauraen hän kapusi sieltä ylös, vetäen itselleen oman lähistöllä. Siihen hän sitten laski takamuksensa, jääden silti tarpeeksi lähelle vastentahtoista seuralaistaan.
”Niinhän sinä luulet!” hän julisti kiivaasti, kaataen itselleen uuden lasillisen viiniä.
”Mutta minä varastin palatsin muurien taakse kätketyn sydämen. Oli tosin tuska päästä pois sieltä, hän on kovin omistushaluinen. Piti tehdä perinteinen lakanatemppu, ja piru soikoon, kuka älykääpiö keksi rakentaa paikasta niin helvetillisen korkean?”
Puhe taipui nopeasti kiivaaksi valitukseksi, ja Ailen tuhahti suurieleisesti. Mieleen ei juolahtanutkaan, että niin suureen ääneen aiheesta puhuminen voisi aiheuttaa ongelmia itse kullekin. Yllättävän monet lähistöllä istujat olivat kallistuneet huomaamattomasti lähemmäs kaksikkoa, hyvä etteivät jotkut höristelleet korviaan.
”Kamalan epäromanttista estää sillä tavalla tragediset rakkaustarinat, joissa väistämättä alemman luokan sankari kipuaa lemmittynsä luo... Vaikka toisaalta prinsessa tuppaavat olemaan sellaisia lutkia, etten ihmettele suojelunhalua. Kruunu ei varmaan kaipaa kymmeniä äpäriä kilpailemaan valtaistuimesta.”
|
|
|
|
Post by Selene on Nov 27, 2009 20:46:59 GMT 3
Níen
Toivottavasti kysymys nuorukaisen mieltymyksistä rakastajien suhteen oli tarkoitettu vain retoriseksi kysymykseksi, sillä Níen ei kokenut pienintäkään tarvetta vastata siihen. Herkkähipiäisenä olentona vastaamiseen olisi vain liittynyt joukko kirosanoja, sekä vanhoja tuttuja että tilannetta varten kehittyneitä. Aileniksi esittäytynyt ei kuitenkaan näyttänyt odottavan häneltä minkäänlaista reaktiota, vaan humalainen naurunpurskahdus kertoi jo paljon toisen tilasta. Hmmh, tuskin toinen edes muistaisi hetken kuluttua mitä oli kysynyt, ja hyvä niin. Kiukunpuna poskillaan Níen puuskahti, kurottautuen sieppaamaan toiseen käteensä tuoppinsa.
Kiherrys kuitenkin lakkasi, ja hetken kuluttua Níen huomasi ponnistuksensa vihdoin onnistuneen –ehkä toinen sammui pöydän alle, jättäisi hänet rauhaan, tai ehkä hän itse ehtisi paeta… Vaihtoehdot välähtivät hänen mielessään nopeana soljuvana virtana, mutta yksi vilkaisu pöydällä lojuvaan pulloon antoi hänelle syyn jäädä vielä hetkeksi. Ehkä Ailen yksinkertaisesti unohtaisi hänen olemassaolonsa… Mikä kuitenkin näytti olevan toiveajattelua toisen vetäessä itselleen tuolin jostain läheltä.
Epäuskoinen tyrskähdys karkasi Níenin huulilta tämän tyhjentäessä puoli tuopillista suuhunsa, miellyttävän tunteen pyyhkäistessä hänen ylitseen. Alkoholi -ainoa hänen tuntemansa selviytymiskeino tällaisissa tilanteissa.
Tosin olihan toisen tarina kiehtova, ja ennen kaikkea kuulosti tietämättömän korvaan kovin koomisen vaikeasti uskottavalta, aivan kuin tarinalta. Mutta mitä enemmän hän toista kuunteli, sitä mietteliäämmäksi kävivät hänen kasvonsa… Eikös kaupungissa liikkunut jokin huhu asiaan liittyen? Ja miksi toisen nimi kuulosti hetki hetkeltä tutummalta?
”Tsk, muurit ovat juuri korkeat pitääkseen kaltaisesi niiden ulkopuolella”, vastasi Níen alkoholin pehmentämällä, mutta silti skeptisellä äänellä. Ei hän sille voinut mitään, että kommentti karkasi hänen huuliltaan ennen kuin hänen ajatuksensa saattoivat tavoittaa sitä, niin vain tapahtui. Oranssitukkaisen kulmat kurtistuivat hienoisesti tämän luodessa nopea sivusilmäys heidän ympäristöönsä. Normaalisti kenenkään kännisen kovaäänisen rellestys ei herättänyt vastaavaa mielenkiintoa. Se tarkoitti sitä, että tilanteessa oli jotain erityisen outoa… Ailen Pell, Ailen Pell… Miksi nimi kuulosti tutulta?
Toisen äkilliset sanat saivat juuri uuden ryypyn ottaneen Níenin pärskähtämään äänekkäästi, niin että tämä taipui tuolissaan kaksin kerroin nielaistessaan juomansa väärään kurkkuun. Hetken yskimisen jälkeen nuorukainen nosti päänsä, tuijottaen oikeaksi rääväsuuksi osoittautunutta uutta tuttavuuttaan.
…hetkonen, nyt hän muisti! Aikaisemmin sinä päivänä hän oli kuullut jonkun puhuvan palvelijasta, joka oli yllättänyt prinssin ja jonkun kummallisen miehen epäilyttävissä puuhissa… Tyrmistyneen nuorukaisen katse pyyhkäisi toisen yli, aivan kuin olisi vasta nyt nähnyt tämän ensimmäistä kertaa. Ei helvetti, saattoiko tällainen edes olla mahdollista?
”Huh, taidat sitten olla hyvin läheinen prinssin kanssa?” Níen kysyi saadessaan puhekykynsä takaisin. Aivot raksuttivat kiivaasti nuorukaisen yrittäessä keksiä keinoa hyötyä tilanteesta. Hemmetti, kapinallisten keskuudessa oli puhuttu prinssin sieppauksesta jo pidempään. Ja jos se tämän henkilön kautta hoituisi helpommin… Virne nousi nuorukaisen kasvoille tämän ajatellessa kaikkia niitä vapaapäiviä, joita hän ansaitsisi jos saisi kerrankin aikaan jotain hyödyllistä.
Hieman vastentahtoisesti, mutta uteliaisuuden siivittämänä Níen hivuttautui tuolinsa kanssa lähemmäs toista, ettei toisen tarvitsisi pitää niin suurta meteliä ja herättää turhaa huomiota.
”Mahtoi olla vaikeaa päästä niin lähelle prinssiä? Taustalla on varmasti romanttinen tarina”, Níen aloitti rupattelun leppoisasti, tyhjentäen oman tuoppinsa. Kaataessaan itselleen lasillista viiniä äkillisesti huvenneesta pullosta Níen loi uuden katseen seuralaisensa suuntaan.
”Juo niin paljon kuin haluat, olen suorastaan utelias kuulemaan tarinasi”, hän sanoi, virnistäen leppoisasti. Ailenin humalaisesta tilasta päätellen ei vaatisi paljoa saada toisen kielenkannat löystymään. Ja jos toinen ei vielä puhuisi, niin… Toivottavasti tämä on kaiken arvoista…
|
|
|
|
Post by sir Kai on Dec 8, 2009 11:26:47 GMT 3
Ailen purskahti uudestaan nauruun, läimi polveaankin muutaman kerran. Hän oli humalassa, mutta huomasi silti ärsyttävänsä suunnattomasti tuota kuparitukkaa – ei tämän pisteliäs kommentti olisi voinut mennä edes kiveltä ohi.
”Voi kultapieni, olen kiivennyt korkeampien esteiden ylitse sammuttamaan palavaa romantiikanjanoani. Ei pari muuria ja muutama hassu vartija vielä minua pysäytä” hän vastasi itseriittoisesti hymyillen, hyvä ettei aloittanut kovaäänistä laulantaa, joka olisi kuvaillut lievästi sanottuna alatyylisellä tavalla hänen valloitusretkiään. Onneksi viinilasillisen viimeiset pisarat veivät hänen huomionsa – laulaminen ja juominen samaan aikaan aiheuttivat hukkumisvaaran, jonka jopa hunajatukka tajusi.
Bardi virnisti hänen olemuksensa yli pyyhkivälle katseelle, ja nojautui vaarallisen lähelle juttukumppaniaan, kallistaen päätään kysyvästi.
”Mitäh, aloinko nyt näyttää hyvältä?”, mies kiusoitteli, poseeraten välittömästi enemmän kuin hieman vihjailevasti. Merenvihreä silmäpari levisi lautasen kokoisiksi, kun tuo vastentahtoinen, suorastaan jurolta hiprakkaisen silmiin vaikuttanut nuorukainen keikautti kantansa ympäri, jopa tarjosi juomista. Tuohon tarjoukseen Ailen tarttui ensimmäisenä, kiinnittäen säälittävän vähän huomiota uteluihin hänen senhetkiseen romanssiinsa liittyen. Kumottuaan kurkkuunsa tarpeeksi kostuketta hän laski lasin pöydälle, hikkasi hiljaa, ja läimäytti kätensä toisen olkapäälle.
”Sinä olet sitten oivallinen veikko. Jollen asettaisi itseäni suunnattomaan vaaraan niin tehdessäni, voisin suudella sinua. Anteliaisuus on siunaus”, hän julisti kiihkeästi, puhe vain nopeutuen koko ajan.
Mutta sitten hunajatukka piti taiteellisen mietintätauon, setvitellen hiuksiaan hieman viisipiikkisellä. Kapakka kaipaisi tosiaan musiikkia, siellä oli liikaa synkeitä naamoja, aivan liikaa. Tällaisten paikkojen pitäisi olla jo tähän aikaan täynnä laulua, naurua ja pöydällä tanssijoiden tuopeista lentäviä oluträiskeitä. Mutta njaa, seuraavaksi parasta huvittelua oli päästä puhumaan itsestään, ja niin Ailen väläytti tuolle anteliaalle uudelle ystävälleen mitä riehakkaimman virneen.
”Valeríen on suunnattoman omistushaluinen. Tai sitten vain tuittupäinen. Kiusoittelin häntä hieman ja johan prinssimme heitti minut tyrmiin! Käsittämätöntä, luulisi hänen osanneen aavistaa mitä oli tulossa, kun kutsui minut soittelemaan niihin kissanristiäisiin.”
Bardi paasasi antaumuksella, päivitellen yhä saamaansa epäoikeudenmukaista kohtelua. Tosin seuraavassa hetkessä hänen ilmeensä muuttui autuaan haaveilevaksi.
”Mutta hän huolehtikin minut kuntoon... Ei todellakaan ole sen pehmeämpiä huulia kuin ne, jotka ovat koko ikänsä tulleet kultalusikalla syötetyiksi!”
Unelmoiva ja tikahduttavan imelästi ihastunut huokaus karkasi miehen huulilta, mutta seuraavassa hetkessä hän hivutti penkkinsä vielä lähemmäs seuralaisensa omaa, ja kiepautti kätensä tämän hartioiden yli.
”Mutta kultaseni, tylsistyt varmasti kehuskeluja kuunnellessasi. Kertoisit toki jotakin itsestäsi, vaikka nimesi” hän maanitteli, kutitellen nuorukaisen leuanalusta.
”Etkä vieläkään vastannut kysymykseeni siitä, millaisista rakastajista pidät.”
|
|
|
|
Post by Selene on Dec 13, 2009 17:29:16 GMT 3
Níen
Uh, toinen oli tosiaan osoittautunut niin itseriittoiseksi kuin antoi ymmärtääkin. Miten hänellä saattoikaan olla niin uskomattoman surkea tuuri, että hän joutui aina tekemisiin sellaisten henkilöiden kanssa? Silmien muljautuksen myötä Níen päätti jättää toisen ulkonäköä koskevan kysymyksen omaan nojaansa, sillä mitä hän Ailenille voisikaan selittää? Prinssin rakastettu tuskin lirkuttelisi vapaaehtoisesti vain saadakseen kyyhkyläisensä kapinallisten käsiin, vaikka olisi kuinka huppelissa. Suorasukaisuus ei siis ehkä ollut avain tässä ongelmassa, joten piti kiertää pidempää reittiä.
Yskähdys karkasi nuorukaisen huulilta tämän tuntiessa äkillisen läimäytyksen olkapäällään. Laventelisilmät siirtyivät toisen kiihkeän julistuksen jälkeen tuijottelemaan laajentuneina pöytää. Alkoholin sumentamat aivot eivät edes jaksaneet yrittää estää kasvoille nousevaa virnistystä. Tarttuiko toinen sittenkin koukkuun?
”Voit osoittaa kiitollisuutesi muilla tavoin”, Níen kiirehti vastaamaan toiselle. Juomien tarjoaminen toimi vain näennäisen ystävällisenä eleenä... hän oli nimittäin suhteellisen varma, että toinen olisi joka tapauksessa käyttänyt hyväkseen tarjolle asetettua alkoholia.
Uteliaisuus nosti päätään kuparipäisen kääntyessä levottomasti pöydän puoleen, siepaten itselleen tyhjän lasin, jonka täytti näppärästi kummallisesti tyhjentyneestä pullosta. Kärsimättömyys ja alkava tyytymättömyys alkoivat paistaa Níenin kasvoilta tämän katsellessa Ailenin –hänen itsensä mielestä – turhan pitkää pohdistelutaukoa. Kuin taian ansiosta nuorukaisen kätösissään pitelemä lasi ehti tyhjentyä sillä välin, vaikka pieni ääni hänen päänsä sisällä muistutti häntä pysymään selvin päin. Mutta miten hän selviäisikään tästä illasta ilman rohkaisuryyppyä? Mielensisäisen huokauksen kera hän hivutti lasin huulilleen. Tämän jälkeen ei enää yhtään alkoholia.
”Vai että tyrmiin…” hymähdys karkasi nuorukaisen huulilta, tämän nojatessa päätään taaksepäin.
”Jotenkin minun on uskomattoman helppoa uskoa se”, hän tokaisi mietteliäästi, kuin tehden muistiinpanoja tapahtuneesta. Jotenkin hänen oli silti helppoa ymmärtää prinssin teko –hänen suulaan seuralaisensa hallitsematon kieli ja provosoivat sanat olisivat saaneet kenet tahansa toimimaan vastaavalla tavalla. Jostain syystä toisen autuaan haaveileva hymy kirvoitti kevyen naurahduksen Níenin huulilta, ehkäpä juuri alkoholin ansiosta. Täydellisesti jurous ei ollut astunut syrjään, vaan ennemminkin jäänyt taustalle, muistuttaen kuitenkin olemassaolostaan.
Äkillinen tuolin liikahduksesta kuuluva ääni sai Níenin kuitenkin havahtumaan julmaan todellisuuteen, jossa hänen uusi tuttavuutensa oli hivuttautunut tuoleineen lähemmäs, kiepauttaen jälleen kätensä tuttavallisesti hänen hartioidensa yli. Nimeä tiedusteltaessa Níen loi katseen viinilasiin kädessään.
Ehkäpä hän tarvitsi vielä yhden rohkaisuryypyn.
”Usko pois, mieluummin pitäisin puheenaiheen kaukana tylsästä elämästäni”, hän sanoi, naurahtaen hermostuneesti.
Vielä yksi rohkaisuryyppy.
Kasvoille noussut puna kertoi alkoholin jo vaikuttavan hänen elimistössään. Silti hänen yksityiselämänsä ei kuulunut hänen lempipuheenaiheisiinsa. Tosin avoimuus olisi avain luottamukseen… Ja sitä hän tarvitsisi, jos tahtoisi hyötyä toisesta. Níen liikahteli levottomasti, tämän kulmien kurtistuessa mietteliäästi, aivan kuin hänen oman nimensä pohtiminen vaatisi suuren ponnistuksen.
”Níen”, hän lopulta sanoi, päättäen kaikkia tapojaan vastaan esittäytyä oikealla nimellään. Eihän nyt kuitenkaan ollut kyseessä työtehtävä… Tai sitten hiljalleen kyvyn ajatella järkevästi menettäneet aivot eivät vain jaksaneet ajatella asiaa sen pidemmälle.
Kolmas rohkaisuryyppy. Pullo näytti uhkaavasti tyhjää.
”Hmm-mmh…” Hyminä karkasi nuorukaisen huulilta tämän alkaessa yllättäen miettiä rakastajia koskevaa kysymystä.
”Mukavista”, hän tokaisi lopulta lyhyesti, olkapäiden kohautuksen myötä. Yksinkertaisesta vastauksesta saattoi päätellä parikin asiaa –joko hän ei ollut erityisen kokenut toisten olentojen kanssa (mikä oli varsin todennäköistä ottaen huomioon hänen yrmyytensä), tai sitten hänellä ei ollut sen kummempia vaatimuksia asian suhteen.
Kuin vaihtaakseen puheenaihetta ja saadakseen tilaisuuden paeta toisen läheisyydestä heilautti Níen yllättäen kättään innokkaasti, kutsuakseen tarjoilijan heidän pöytänsä luo.
”Tilaa ihan mitä vain haluat”, Níen tokaisi toiselle, virnuillen tahtomattaan kevyesti.
|
|
] 
