|
Post by sir Kai on Jan 3, 2010 23:18:48 GMT 3
Virne ei olisi voinut olla yhtään leveämpi Valethin kasvoilla hänen seuratessaan kauhistuttavan ymmärryksen kajon leviämistä tummatukan kasvoille. Ja tämän reaktio, se oli oikeaa herkkua kyrsiintyneelle demonille! Pentele kavahti häntä kuin... kuin ihminen demonia, pompaten seisomaan kuin tuli hännän alla, ja onnistui jopa lennättämään tuolinsa komeassa kaaressa lattialle. Se oli jopa läikkyneen oluen ja huudahduksen tuomien katseiden väärti näky, ja harmaahipiä ulvoi naurusta pojun nostaessa pärstä punaisena tuolinsa takaisin pystyyn, jotta pääsisi taas istumaan sille.. Tajusi mennä tarpeeksi kauaskin istumaan, hyvä poika. Nyt valkohapsen jalat mahtuivat mukavasti oikoselleen pöydän alle.
”Taidat luulla omiasi haluamisteni suhteen”, mies tokaisi äänekkäästi, hörpsäisten tuopistaan. ”En minä tuollaista ruipeloa huolisi. Sinulla on kovin pienet rinnat tytöksi”, hän tölväisi heti perään, saaden pari sivummalta tilannetta seuraavaa tyyppiä rähähtämään nauruun. Kyllä tuo laiha poju tavallaan muistutti enemmän tyttöstä kuin kunnon miestä, vetäisi mekon ylle niin eroa olisi vaikea huomata. Antaen arvion paistaa katseestaan Valeth virnuili päin Pumpkinin naamaa tämän hörppiessä selvästi tottumattomin elkein juotavaansa. Ilme venähti nilkan saadessa iskun, mutta se korjaantui kohta kavenneiden silmien koristamaksi tuijotukseksi. Samalla kun runsaasti varusteltu tarjoilija toi heille molemmille uudet tuopit päätti sarvipäistä vanhempi pamauttaa uuden herjan pöytään: ”Olit nopea vetämään johtopäätöksiä pilailustani – ettet vain roikkuisi kintereilläni kuin iilimato ihastuksenpoikasen vuoksi?” Pam, uusi sanan säilän sivallus kohti itsestään liikoja luulevan pojun itsevarmuuteen. Hän ei ehkä viitsinyt hakata heikkoja, mutta näiden halventaminen oli huvittavaa. Varsinkin, kun typykkä vilkaisi vinon huvittuneesti tummatukkaa, tirskahtaen sitten kun harmaahipiä nipisti tämän takamusta tarjoilijattaren lähtiessä.
Valeth tuijotti nyt jälleen kerran Pumpkinia, tosin selkeästi ilman aiettakaan koskettaa tätä uudestaan. Huulilla leikitteli pahansuopa hymy, ja kerran vauhtiin päästyään hän ei viitsinyt lopettaa aivan heti. ”Pidän enemmän siitä, että munaani lutkuttaa sievä neito, mutta jos välttämättä vaadit voin toki tehdä poikkeuksen. En tosin tiedä, onko edes laillista antaa poikasen, joka ei edes osaa juoda, tehdä jotain sellaista.” Tällä kertaa Fayle puhui huomattavasti hiljempaa, julkinen kiusaaminen oli ohi. Hyvällä tuurilla sarvipää joko kimpaantuisi ja häipyisi tiehensä, tai kimpaantuisi ja joisi itsensä sammuksiin – molemmissa tapauksissa hän pääsisi eroon maanvaivasta.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 5, 2010 15:21:01 GMT 3
Tytöstä ?! Hänkö muka menisi tullaamatta läpi heitukasta - vieläpä tällaisenaan ? Jos päällään keikkuisi mekko ja varpaitaan käristyttäisivät ahtaat naisten kengät, (joita päin demonirääpäle ei enää uhmallaankaan tulisi tästä edes vilkaisemaan yrittäessään kytätä leidien nilkkoja), niin silloin oranssi katseinen ymmärtäisi edes jossain suhteessa herjan idun. Lisäksi nuo naurunröhähdykset nostattivat lopulta sormensa nappaamaan omista lättäkorvistaan kiinni sekä repäisemään ne alaspäin: “Kuvittelen, etten kuullut tuota - ihan vain sinun… ties kuinka mitättömän miehyyden omistavan… äijänkäppänän tähden.” Parempaa letkautusta Pumpkin ei kyennyt antamaan, koska jos tämä olisi tarkentanut, mistä arvioi miehen tavaramerkin olevan lilliputtilandiasta peräisin, niin siitähän vasta toisen riemu olisikin revennyt - hänhän olisi kuulostanut siltä, että silmänsä viuhoisivat vilkuilemassa vääriin paikkoihin toisessa. Onneksi juoma sentään tuli oikeaan aikaan, että räksyttämistarpeen partaalla oleva uivelo kykeni tukahduttamaan typerät sananpartensa mallakseen. Ärtynyt kyräili kumminkin sai lisäpuhtia siitä, että harmaa hippiäinen alkoi puuttumaan hänen juomataitoihinsa! … Sen lutkuttamispuoliskon nuorempi koitti jättää niin ikään huomioitta, sillä olihan tämä unohtanut jo vastata ihastumistiedusteluihin, jotka totta kai olivat perättämiä.
Kolpakon pohja tärähti pöytään, kun Pumpkin halusi laskea vielä toisenkin kätensä juoma-astian ympärille. “Minä pystyn juomaan niin paljon kuin haluan!” … Kukapa ei mukamas pystyisi, mutta nuo olivat kai ne ‘viimeiset sanat’ ennen todellisen kohtalon koettelua. Kuten edeltä oltiin mainittu, niin ei demoninulikalla juurikaan ollut viinapäätä, eikä siis ihme kun kolpakko kolpakolta silmänsä alkoivat lurpottamaan ja jokin epämääräinen sössötys sammaltamaan niin, ettei siitä varmasti saanut paremman luokan alkoholistikaan selvää. Seitsemäs kupin kaato toimi päätepisteenä, joka jätti jälkeensä pöytään nojailevan naperon, jonka häntä oli läsähtänyt lattiaa myötäilevästi pitkin pituuttaan - hyvä, ettei siihen kompastunut tai joku onneton tallannut päälle. “Siihnäsh näit!” Tämä hihkaisi voitonriemuisesti ja heilautti kädellään yhden tyhjän kolpakon nurin, vaikka yritys olikin vain nostaa se ylösalaisin, että räätäli näkisi, kuinka sieltä ei valuisi pisaraakaan ulos. “Joinh aivan kaikki… neljätoista!” Seitsemän. Edelleen seitsemän, mutta väsynyt katse haritti turhankin paljon. Typerä virne kasvoillaan, lähti kielensä valumaan hampaitten välistä esille, kun kakara koitti pitää sisällään sihisevää kikatusta - shihih, olinpahan juonnut sinuakin enemmän, valkotukka!
Mutta nyt lieni hyvä väli nostaa ahterinsa ylös penkistä ja alkaa kipittämään karkuun tulevaa laskua. Räkälä muutenkin tuntui painuvan hiljaiseloon, eli aamun valkenemiseen tuskin olisi kauan ? Njääh, oikeastaan siihen olisi, muttei Pumpkin moista tajunnut - hän oli saanut alkoholista uutta rohkeutta kohdata pimeän, mikäli se yhä kyhjöttäisi kaupungin yllä pitkänkin tovin. Peräti nuorukainen aikoi pelotella auringon esiin, aivan, loistava idea! Kyllä kadulla rähiseminen ja lumipallojen tai sattuman varaisten pikkukivien viskely tuottaisi yhden valopalleron taivaankannelle, eikös ? “Nyth minäh lähden iilimatoilemasta kimpustasi, sa-saath ihan itse jäädäh tänne näpläämään naisten takamushkia ja…” Jorinaa ja jupinaa, mutta mitä muutakaan humaltuneelta nuorelta saattoi odottaa ? Hyvin itsevarmasti hän könysi itsensä seisaalleen, mutta kun käsi irrotti pöydän pinnasta, niin lopputuloksena oli mikäs muukaan kuin kömmähtäminen nurin. Demoni otti kipeälle ranteelleen jälleen painoa, mutta turtuneet aivot eivät rekisteröineet puoleensa kuin kummastusta herättävän vihlaisun - siitä hyvästä pystyyn noussut häntäkin läsähti lopulta velttona lattiatasolle omistajansa seuraksi. Ei jaksa. Ei kykene. “Eikuh… jäänkin nukkumaan tähän.” Mmm, Pumpkin oli näemmä sitä mieltä, ettei ollut väliä sillä, mihin hän torkahtaisi, koska kukaan ei ilmiselvästi uskaltautuisi herättämään nuorukaista - siis tämän unelmissa. Pahimmillaanhan hän voisi herätä auringon kiusaaviin säteisiin vankityrmässä, yngh.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 5, 2010 16:45:54 GMT 3
Vihdoin viimeinkin hänen taktiikkansa alkoi toimia! Pikkupiru ei enää viitsinyt väittää vastaan rumia sanoja käyttäneelle sarvipäälle, vaan takertui kyseenalaistukseen. Valeth silmäili lievästi huvittuneena Pumpkinin raivokasta ja nopeatempoista juomista – mikään ei todistanut paremmin toisen kypsymättömyyttä kuin tuo vastuuton toiminta – ja kiitti mielessään kaikkia jumalia siitä, että harmaatukka oli viimeinkin onnistunut vaikenemaan. Ainakin osittain, aina silloin tällöin valkotukan täytyi ohittaa ja jättää kuuntelematta epäselviä muminoita. Hän itse siemailla nautiskeli omaa juomaansa, puhua pukahtamatta. Sitähän hän oli tullut tänne tekemään, nauttimaan hetken aikaa kapakan hyörinän seurailusta ja parista tuopillisesta. Nyt, kun hän sai hetken aikaa rauhoittua ja päästä eroon ärtymyksestään, alkoivat omat herjat kuulostaa sietämättömän lapsekkailta. Kuinka toinen olikin onnistunut polttamaan hänen hihansa niin pahasti?
Syy muistui mieleen jälleen kerran nuorukaisen lisätessä kertoimen juomiensa lukumäärään, ja vielä ilkkuessa siihen päälle. Helmiäissilmien hyytävä katse viestitti, että jos niiden omistajaa huvittaisi, hän voisi juoda oikeasti ne neljätoista tuoppia, mutta hänen ei tarvinnut – valitettavasti tummatukka ei tainnut ymmärtää niin hienovaraisia eleitä enää tässä vaiheessa. Demoni seurasi lajikumppaninsa sopertelua ja toikkarointia hiljaisena, kunnes huulien välistä karkasi raskas huokaisu nuoremman kaaduttua lattialle.
Väki alkoi pikkuhiljaa liukua pois, vaikka joissain toisissa paikoissa rieha oli juuri parhaimmillaan – vain itsensä tainnoksiin juomista harkitsevat jäivät, ja näitä oli keskivertoa vähemmän tässä paikassa. Valeth tuijotteli maassa makaavaa Pumpkinia mietteliäänä – penska ei selvästikään pääsisi omin avuin kotiinsa, ja tajuton demoni mitä todennäköisimmin tapettaisiin. Sen siitä sai, kun aliarvioi ihmisiin pesiytyvän kostonhimon määrää, demoninmetsästäjien määrä tuntui lisääntyvän päivä päivältä. Eihän siinä mitään, oli mies aikaisemminkin aiheuttanut lajitoverinsa kuoleman, mutta... Hölmö oli yrittänyt tehdä häneen vaikutuksen.
Siihen järkevä ajatteleminen loppuikin ja turhautuneesti puuskahtaen Valeth nousi seisomaan maksaakseen ja lähteäkseen. Hän käveli ovelle, pysähtyi, käveli pari askelta takaisin, kääntyi takaisin ovelle – mutta lopulta puuskahti uudestaan ja palasi tummatukan luo. Vahvat kourat tarttuivat pojun vyötäröstä, ja kohta tuon laiha keho heilahtikin roikkumaan vanhemman olkapäälle. Hänen tuurillaan mokoma tietysti oksentaisi ja takin täysin, mutta ei Fayle halunnut tätä sylissäänkään kantaa mokomaa. Itsekseen muristen ja välittämättä juopuneen tajunnantason vaihteluista tai mahdollisista napinoista hän asteli rivakasti liikkeelleen, kiersi takakujalle ja asteli sivuovesta sisään kotiinsa. Oven avauksen mukana pienehköön tupakeittiöön lensi muutama lumihiutale, ja Valeth lasketti Pumpkinin seisomaan seinän viereen. ”Pysy siinä. Liikkumatta”, hän tokaisi tuimasti, riisui ulkovaatteensa ja avasi tummapuisen kaappinsa ovet.
Sieltä löytyi nopeasti useampi paksu huopa, jotka mies taitteli pitkän penkin päälle. Seuraavassa hetkessä hän istuttikin Pumpkinin penkille, heittäen vielä yhden viltin tämän päälle ja potkaisi vadin tämän vierelle. Sen kummempia viivyttelemättä hän jätti nuorukaisen selvittelemään yksin päätään – mies itse harppoi makuukammariin, heitti ylimääräisiä vaatekappaleita pois ja lysähti sängylle. Hän oli väsynyt ja holhoomiskiintiö oli täynnä, joten Fayle päätti vain käydä nukkumaan.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 5, 2010 23:35:02 GMT 3
Näin humaltuneen mielensä sopukoissa seikkaillen, ei Pumpkin edes aluksi hahmottanut lattian muuttuvan ilmaksi ja sen jälkeen olkapääksi, joka painoi ikävästi rakkoa - ainakin silloin, kun nuorempi halusi amebamaisesti valua pää edellä pois riistankanto -tyylisestä rahtaamisesta. “Eiikääh, haluan nukkuarh lattialla!” Tuo ja muut epämääräiset vaikerrukset pissihädästä, pahoinvoinnista, nolaamisesta ja sun muissa aiheissa käyden vaihtelivat kielenkannoillaan, kun he saapuivat talvi-ilmasta takaisin ihastuttavaan sisälämpöön. Kengänpohjat kopsahtivat vähemmän tukevasti kiinni lattiaan, kun nilkkureiden omistaja itse huojui kuin voimakkaassa tuulessa taipuva taimi, mutta tästä huolimatta demoni nosti suoraksi taivutetut sormensa ohimon kohdalle “selvä homma” -merkiksi. Sitäkään vastaan Pumpkinilla ei ollut mitään, että hänet istutettiin penkille, mutta ääliön virneen tappoi lopulta päälle pelmahtanut viltti - ynyyh! Kun nuorempi viimein sai taisteltua itsensä esille peitteen alta, niin sai hän vain seurata usvaisesti poispäin kulkevaa selkää - räätälinkös se tuossa ? Ei näin kaukaa oikein erottanut ja viereen törkätty vatikin ammotti tyhjyyttä, joten kaikesta voisi päätellä talon isännän olevan huono vieraiden miellyttämisen suhteen.
Sitä paitsi patja vaikutti muhkuraiselta ja nukkumiskelvottomalta - vilttikin jo kutitti ihoa, vaikka se oli ollut siihen vasta vähän kosketuksissa. Pahan maku suussa oli viimeinen pisara sille, että demoninulikka päästi kidastaan hömelön rääkäisyn; “En haluah nukkua tässä!” Niin, lattia oli Pumpkinista paljon parempi paikka, koska sinnehän hän kapsahti koittaessaan jotenkin arvonsa tuntevammin laskeutua polvien kautta viileämmälle pinnalle. Samalla mahalasku teki selväksi pullistuneelle alavatsalle, ettei sen väenvängällä tarvinnut pitää keltaista nestettä sisällään, joten upsista. Tällaisen vahingon edessä kuka tahansa täysi-ikäinen koljatti olisi halunnut kaivautua maan alle kitisemään pidätysongelmiaan, mutta koska alkoholi virtasi suonissa, niin tilanne oli enemmänkin naurettava nuorukaisesta - lähellä oli, että tämä räkättäisi ääneen äkisti helpottuneelle ololleen, vaikka housujen etumus olikin puistattavan märkä ja pahan hajuinen.
Mutta kenen syytä se olisi ? Ei ainakaan Pumpkinin, vaikka hän olikin itse lipittänyt mallasta kupuunsa ja pistänyt harmaat aivosolunsa rääkkiin sitä kautta. Syyn oli oltava siis lattiassa, joka oli jo valmiiksi märkä sulaneesta lumesta ja ööö… jostain muusta! Ammoniakin löyhkällä varustettu nulikka lähti lattiaa myöten möyrimään kohti makuuhuonetta, sillä eihän tämä enää edes viitsinyt yrittää jaloilleen takaraivossa jyskyttävän kaatumispelon vuoksi. Rannekin oli kärsinyt aivan tarpeeksi yhden päivän osalta, kiitos. “Heii…” Ovensuulla Pumpkin ilmoitti ensimmäisen kerran itsestään, ellei pistävä löyhkä ollut sitä jo tehnyt. Hän muutti ryömimisen loppua myöten konttaamiseksi, josta lähti ärsyttävän kova ääni kämmenen lässähtäessä vasten puulattiaa. Kuin jättiläisvauva olisi ilmoittanut tulostaan, kröhöm. “Sinun lattiallasih on jotain märkää ja haisevaa, joka sotki housujeni etumuksenh…” Sanojensa päätteeksi hän pyllähti takamukselleen esitelläkseen märät housunsa - omakin nenä tästä hyvästä lähti nyrpistymään, ällöttävää. “Sinunh pitäisi siivota paremmin!” … Aivan, sillähän tuokin sotku tultaisiin hoitamaan empimättä.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 6, 2010 0:13:02 GMT 3
Valeth oli juuri ehtinyt vaipua puolinukuksiin siinä uskossa, että kohtalaisen mukava makuusija ja vati mahdollista pahoinvointia varten pitäisivät Pumpkinin rauhallisena, mutta ei. Nukkuvan korviin uhkaavalta kuulostanut läiskähdys kämmenen iskiessä lattiaan herätti miehen nopeammin kuin talon sortuminen, ja aikamoinen kimpale lihaksikasta harmaahipiää lähti hämmentävän nopeasti liikkeelle. Toinen jalka singahti jo pois sängystä sarvipään näyttäessä valmiilta hyökkäämään tunkeutujan kimppuun, mutta sen sijaan uninen mies pääsi kakaisemaan pistelevän tuoksun iskiessä kitalaen kimppuun.
Kröhistyään hetken valkotukka pystyi viimein keskittämään katseensa lattialla istuvaan maanvaivaan, ja kämmen kohtasi jylhäpiirteiset kasvot. Jumalat! Hän oli viimeksi joutunut huolehtimaan housuunsa pissanneesta känniläisestä viimeksi silloin, kun hän ja Gavriel olivat huijanneet idiootti-Perdithin juomaan itsensä räkäkänniin. Ja nyt tuo kiusankappale meni ja kuseksi hänen kotinsa lattioille, kehdaten syyttää siitäkin häntä – ja näytti vieläpä samalla niin hemmetin säälittävänlutuiselta, että aiheutti valkotukalle päänsäryn. ”Tiesin että sinusta olisi pelkkää vaivaa....”, hän urahti harmistuneena hampaitaan kiristellen. Auttaako pojua taas? Vai jättää tämä heräämään aamulla häpeämään itseään? Tummatukka olisi ansainnut jälkimmäisen vaihtoehdon, mutta olisi paljon helpompaa siistiä tämä kuin kuunnella mokoman valitusta ja porua päivällä – väittäisi varmaan hänen tyhjentäneen rakkonsa päälleen.
Kohentaen yöpöksyjensä asentoa Fayle nousi ylös huokaisten raskaasti. Parilla askeleella hän oli istujan edessä, ja kumartui tuijottamaan tätä hetken harittavanpuoleisiin silmiin kädet puuskassa. ”Nyt, napero, olet kiltisti ja tottelet minua mukisematta, niin hankkiudutaan eroon kaikesta inhasta ja pääset nukkumaan lattialle tai minne ikinä haluatkin. Ja varoita minua, jos sinua alkaa oksettaa, hmm?” Sanavalinnoista huolimatta demonin äänensävy ei ollut lähelläkään kovistelua – hän kuulosti häpeällisen paljon lapsestaan huolehtivasta aikuisesta. Voi sitä elämän tuskaa kun erehtyi kaitsemaan moista riesaa. Mutta nyt kun hän oli kerran aloittanut, voisi olla ihan hyvä idea viedä homma loppuun saakka.
Näitä mietteitä synkeästi päässään hautoen Valeth nappasi Pumpkinin kainaloiden alta kiinni, ja puoliksi raahaten puoliksi kantaen kiikutti tämän kylpyhuoneensa puolelle. Sattui hyvä tuuri, padassa oli vielä lähestulkoon lämmintä vettä – eipä poju kävisi valittamaan kylmyydestä. Roiskittuaan varovaisesti aikansa demoni kääntyi katsomaan seinän viereen asettamaansa nuorukaista. Kynttelikön lepattavassa valossa ja typeryyksiä laukovan suun ollessa kiinni tuo näytti ihan mukiinmenevältä tapaukselta. Sarvet kaartuivat niin somasti ja hännän päässä oleva tupsu näytti mukavan pehmoiselta – hetkonen, mitäs hän nyt ajattelikaan? Puuskauttaen kaiken ilman keuhkoistaan kaksikosta vanhempi päätti juoneensa liikaa mietteidensä perusteella, ja hän asteli kurpitsasilmän eteen. Samassa silmät harhautuivat vilkuilemaan toisen sarvia lähes hajamielisesti, laskeutuen siitä sitten vaatepartta silmäilemään. Todella, jotta hän voisi pestä mokoman haisuliinin hänen täytyisi riisua se...
”Olet varmasti aivan liian ulalla saadaksesi edes nappeja avattua. Siksi minä otan nyt likaiset vaatteesi pois.” Rauhallinen äänensävy kuulosti siltä, kuin mies olisi parantaja amputoimassa jonkun jalkaa. No mutta, hän riisuisi vain ne vaatteet, joihin kusta oli lentänyt, ei se ollut mitenkään paha juttu. Valitettavasti ylimmän vaatekerroksen poistuttua pelistä demoni tajusi kaikkien nivusten lähettyvillä olevien vaatteiden tietysti tahriintuneen, eikä pojan paitakaan ollut säästynyt karulta kohtalolta. Lievästi vapisevin käsin ja ääni kireänä ”nosta kädet” -tyylisiä komentoja murahdellen pissaiset vaatteet kuitenkin päätyivät mytyksi lattialle. Tämä tosiaan oli julmaa pilaa, kaiken sen machoilun ja homosyyttelyiden jälkeen juuri hän riisui tuon sintin ilkosilleen! Epäuskoisesti naurahtaen mies täytti sangon lämpimällä vedellä, ja kääntyi takaisin Pumpkinin puoleen. ”Minä vain kaadan tämän. Pese itsesi miten parhaaksi näet.” Ja niin hän tekikin, kaatoi oikein komean suihkun josta pärskyi roiskeita kastelemaan hänen vaatteensa.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 6, 2010 1:23:34 GMT 3
Vaivaa ? Eihän hänestä ollut vaivaa, vaan siitä lattiasta, joka oli tahrinut nuorukaisen kuteet! Rehellisesti hölmistyneenä tämä kallisti päätään, kun räätäli saapui seisomaan eteensä ja puhelemaan jotain tottelemisesta, kilttinä olemisesta sekä oksettamisesta, joka ei sopinut kahteen edellettävään lainkaan. Jaa, jaa sellaisia vaadit sitten ? Mitäs hyötyä tästä muka olisi kantoon joutuneelle räsynukke-Pumpkinille, joka vain kieputteli laiskasti häntäänsä lyhyen retuutusreissun ajan. “Mitäsh jos oksennan ennen kuin ehdin sanoa ?” Lause varmaankin upposi kaiken muun taka-alalle, koska toisen demonin ilme oli aika… mölli. Mitä lie tuo oikein tuijotti, koska se sai humaltuneenkin kiusaantuneesti nappamaan korvistaan kiinni ja repimään niitä jälleen alaspäin. Ne ovat hienot, ei niitä saa tuijottaa! … Sarvethan eivät edes juolahtaneet nulikan mieleen, koska hän ei muistanut omistavansakin sellaiset. Mutta, mutta… kuinkas se riisuminen liittyi mihinkään ? Ihan vain kokeillakseen nuorempi koitti ensin itse näplätä nappejaan, koska Valeth oli sanonut, ettei tämä muka kykenisi avaamaan niitä… joka oli peräti totta. Niinpä kädet nousivat ilman pahempia mutinoita, ja housutkin saivat valua pois, kunnes Pumpkin oli aikeissa avata sanaisen arkkunsa… - plumps!
Vesimassa vyöryi juuri silloin päältään. Ynähtäen tämä kakoi henkeen nielemäänsä vettä ulos, ja nyrkiin painuneilla sormilla hän koitti hieroa silmiin jotain näkökykyä epätoivoisesti - tuo oli kurja temppu! Luontaisen kiivasluontoisena nulikka polkaisikin alustaa jalkojensa alla ja ravisteli elukkamaisesti vesipisaroita ruskealta iholtaan - lisäten, että demonipenikkaa puistatti äkillinen kastuminen. “Varoisith vähän!” Nuorempi kivahti ja siirsi silmille lässähtäneet suortuvat häiritsemästä sitä vähäistäkin näkemäänsä, joka oli harmaa mies märäntyvissä vaatteissaan. Juuri vikistessään lisää, hänen sivusilmään kuitenkin iskostui jotain paljon mielenkiintoisempaa - amme peräti ? Miksi hänen piti tyytyä toisen valuttamaan veteen sangosta, kun vaihtoehtona oli lillua lämpimässä kylvyssä ?
Niinpä silmäpari siirtyi möllöttämään vuoronperään Valethia, ammetta, Valethia… lopulta käden noustessa suoraksi etusormi törröttäen kohti toista kohdetta. “Miksih en saa olla tuossa, minuthan piti putsata.” Mikään vähempi ei tulisi riittämään senkin uhalla, että hän koettelisi jo saamaansa vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä seuralaiseltaan. Ehkä tämä oli jonkinlainen koston tahto siitä, ettei nuorempi ollut aiemmin saanut kuin epämukavan patjan ja kirppuisen viltin - kyllähän yhdellä kylvyllä kaikki korvattaisiin. Ensinnäkin jos… “Sinäh voit tulla myös, olet jo märkäh.” Mairea virne pääsi keplottelemaan suupieliinsä ja korvat valuivat omatahtoisesti luimuun - ehkä tämä oli se “ole kiltti” -ilme, vaikka jossain syvällä sisällään kopisteli ääni, joka sanoi ettei tuollaisia ehdotuksia kannattanut laukoa ääneen. Höpönlöpön, nyt Pumpkin tahtoi ammeeseen kylpemään ja sillä selvä! “Joookoh, jookojookojooko ? … Minä jaksanh jankata niin kauan, kunnes suostut.” Ja viimeisimmän lauseen perään voisi kuvitella hyvin pomppimaan sydämen, olihan se niin "suloisesti" esitetty. Paitsi ettei nuorempi oitis kokenut kumminkaan tulevansa vakavasti otettavaksi, niin päätti tämä hoiperrella ammeen luokse ja pudottautua sinne istumaan tahtonsa läpi saamiseksi.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 6, 2010 1:51:18 GMT 3
Pumpkinin seurassa oppi nopeasti arvostamaan jokaista hetkeä, joka sujui sopuisasti ja hiljaisesti. Valeth ei halunnut edes ajatella, mihin pojan sietäminen oli ajanut vanhemmat – todennäköisesti hän ei löytäisi näitä täysipäisinä. Johan penska alkoi taas mekastaa suihkun saatuaan, vieläpä pörhisteli ja tömisti jalkaa kuin kiukkuinen koiranpentu. ”Minä voisin olla nukkumassa”, hän tokaisi kaikenkattavasti, laskien sangon hetkeksi käsistään. Vaativa tummatukka alkoi sitten vilkuilla hänen ja ammeen välillä, ja mies ehti juuri parahiksi huokaista jälleen kerran ennen uutta pyyntöä aavistaessaan sen sisällön. ”Et sinä tarvitse kylpyä, ei sinulla ole kusta muualla kuin kintuilla.” hän tokaisi äreästi, haroen hiuksiaan. Arh, laiskuus aiheutti joka hetki suunnnattomia kamppailuja miehen mielen sisällä – olisi helppoa vain myöntyä pojun pyyntöihin, sillä jankutus lakkaisi, mutta hän ei jaksanut vaan halusi mennä nukkumaan.
Lieväkin unisuus tosin katosi kurpitsasilmän vääntäessä kasvoilleen häkellyttävän hellyyttävän koiranpentukatseen, ja heittäen vielä mitä häiritsevimmän lausahduksen sen mausteeksi. Sarvipään leuka pudota loksahti lattiaan saakka ja hengitys katkesi tukahdutettua torvea muistuttavaan hinkaisuun. Kylpyyn? Pumpkinin kanssa? Hän ei ollut osannut odottaa tuota ollenkaan, ja siinä vanhemman seistessä järkyttyneenä kuin lattialaattoihin juurtuneena nuorempi taapersi paljun luo ja asettautui sinne mukavasti istumaan. ”Tätä minä tarkoitin sillä, ettet osaa juoda. Kuulisit itsesi. Tajuaisitpa, miltä tuo kuulosti...”, Fayle urisi puoliääneen, hieroen ohimoitaan hädin tuskin järkytyksestä toipuneena. Poikahan ei ollut voinut ottaa tosissaan hänen heittoaan munanlutkuttamisesta.... eihän? Ei, alkomahooli oli ottanut tästä voiton, tai sitten mokoma vain esitti ja yritti epätoivoisesti loata hänen miehekkyytensä.
No mutta ei auta itku markkinoilla, Pumpkin oli jo ammeessa joten miksei hän täyttäisi sitä. Sitä paitsi hän voisi mennä sinne housut jalassa, ja olisikin parempi vahtia ettei poika huku. Hiljaisena näitä ja muita samansuuntaisia ajatuksia hautoen valkotukka kaapaisi toisen sangollisen vettä, kaataen sen itsensä päälle, ja alkoi sitten hankkia hieman lämpimämpää vettä kylpyä varten. Siinä kesti tovin, mutta kohta hän oli päässyt täyttämään paljua vedellä. Harmillisesti se jäi vajaaksi, ja vieläpä juuri sillä tavalla vajaaksi, että amme olisi täynnä jos hän istuisi sinne. Jupisten kirouksia huonon huumorintajun omaavalle sattumalle lihaskimppu laskeutui huolellisesti ammeen toiseen päähän – jättäen tarkasti huomiotta sen pienen faktan, että hänen jalkansa taisi hipaista jotain, jota sen ei pitäisi – ja nojautui sitten taaksepäin, katsahtaen nuorempaa arvioivasti. ”Noin. Oletko nyt tyytyväinen?”, hän puuskahti, ärtyneisyys äänestä kuitenkin hiljalleen sulaen. ”Saippua löytyy siitä korista jakkaralla.” Uhn, onneksi hän pystyi kapuamaan arkisuuden ja käytännöllisyyden taakse. Silti mieleen juolahti se pieni miete, että he mahtuisivat ammeeseen paljon paremmin, jos Pumpkin istuisi hänen sylissään eikä vastapäädyssä. Mutta rajansa kaikella, vaikkei valkotukka tavannutkaan ylitulkita sellaisia tilanteita, tai karsastanut toisten saman sukupuolen edustajien läheisyydessä oleskelua.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 6, 2010 3:05:33 GMT 3
Voi kyllä - Pumpkin oli enemmän kuin tyytyväinen saadessaan tahtonsa läpi, vaikkakin ehkä turhan helposti. Veden noustessa nousivat myös suupielet entistä enemmän, koska vapisuttavan kylmyyden sijasta ympärilleen kietoutui lämmin kehä - vajaa sellainen, mutta vain toistaiseksi, koska isompi kaveri nosti pintaa. Ouh, mihin se räätälin jalka olikaan meinannut livahtaa ? Ainakin siitä hyvästä nuorempi kurtisti tummia kulmiaan ja veti reitensä tiiviimmin yhteen osaksi siitäkin syystä, että toisen koivet mahtuivat paremmin ammeen sisäpuolelle. “Kyllähän minä osaan juoda, tämähän menee hyvin!” Toisin sanottuna Pumpkin vastasi kahteen lauseeseen samalla kertaa - siihen, kuinka pätevästi tämä toimi alkoholin kanssa sekä oliko hän tyytyväinen saamaansa lopputulokseen. Nyt puolestaan nuoremman katse alkoi harhailemaan vastapuolessa, erityisesti veden alla näkyvissä housuissa… “Nolottaako sinua olla alasti toisenh miehen kanssa, kun pidäth housut jalassah ?” Noh… eihän nulikkaa mieheksi voinut lukea, kun räätäli laskettiin mukaan - toiseen verrattuna hän oli vain pojankloppi, jolla oli yhtä suuri ego kuin lihaskimppuisella uroolla. Silmiään pyöräyttäen tämä lopulta hymähti: “Minähän arvasin tämänh, sinulla on mitättömyysh pöksyissäsi.” Hyvähän se oli ilkosillaan olevan sanoa, mutta hän taisi näin vihjailla, ettei tuntenut itse oloaan kovin mukavaksi alastomana…
Asiahan mukamas paranisi sillä, ettei Pumpkinin tarvitsisi yksin esitellä itseään, mutta… missäs se saippua oli ? Vaati pientä kurottelua ja kääntyilyä paljussa, että hän viimeinkin oli tavoittaa haluamansa, joka kumminkin luiskahti märkien sormien välistä lattialle - perhana vie! Itsekseen puhisten alkoholisoitunut juippi päätyi roikkumaan laidan yli pää alaspäin - väliäkö sillä, jos takamuksensa hieman vilkkui ja häntä heitteli hövelisti puolelta toiselle palkkamiekan oppipojan “saalistaessa” puhdistusklönttiä hyppysiinsä. Jopa osasi olla pirullinen keksintö, mutta silti välttämätön, mikäli halusi puhdistua oikein kunnolla. Noin! Tuskan takana seisoi selvästi tulos, kun hän lopulta pääsi palaamaan kylpyveteen kunnolla ja enemmän kuin itseensä tyytyväisenä - eikä hetkeäkään liian aikaisin, koska yle alkoi kivuta kurkkuun väärinpäin ollessa. Itsensä saippuoiminen tuottikin lisää hauskuutta vaahtoamisella ja sillä, että Pumpkin tokkuroidessaan meni saamaan silmäänsäkin kirveltävän muistutuksen, miksi saippuaisilla sormilla ei koskettu näköelimiin tai niiden lähistölle.
Ai niin, toisen silmän raottuessa hän sattui kunnolla muistamaan seuralaisensa, joka oli turhan passiivisen näköinen Pumpkinin mielestä. Yhdellä läimäytyksellä hän lennätti vettä toisen päälle ja ojensi vasta sitten saippuan perään; “Haluatkoh ?” Selkähän nulikalta oli jäänyt pesemättä, mutta eiväthän hänen kätensä itsestään taipuisi tarpeeksi siihen toimenpiteeseen. Sitä paitsi Valeth oli itse sanonut, että ainoastaan housunsa olivat litisseet lattian hajustetussa nesteessä, joten… ei sitten. Jälleen kerran kärsimättömyytensä tuli julki, eikä nuorempi lopulta voinut itselleen mitään muuta kuin asettua polvilleen ammeenpohjaa vasten ja nojautua etukumaraan, vapaan käden pikkurilli tökkäisi vastapuolen rintakehää. “Haluath kumminkin.” Äh, silmiä kirvelsi yhä, mutta sinnikkäästi hän tuijotti räätäliä ainakin toisella auki pysyvällä.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 6, 2010 3:30:56 GMT 3
Vaikka Valeth päätyikin vain pudistelemaan päätään viimeinkin sanattomana Pumpkinin juopon logiikan edessä, hän toivoi kovasti pystyvänsä vastaamaan toiselle niin, että tämä selkiintyisi. Tämä ei todellakaan mennyt hyvin, oli suunnaton riesa yrittää pysyä tummatukan ailahtelevan mielen tahdissa eikä hän halunnut edes kuvitella, mitä toinen saattaisi keksiä lämpimän veden innoittamana. Mutta onneksi ainakin hetken vaikutti siltä, että nuorukainen ei hautonut mitään ideoita ja valkotukka pääsi syyttämään juomista ja sen aiheuttamaa vainoharhaisuutta kuvitelmistaan. Krhm, se nakersi aavistuksen hänen vankkaa omanarvontuntoaan – hänhän oli tapauksen myötä kaksikosta se, joka onnistui kuvittelemaan härskejä myös pojista tyttöjen lisäksi. Mutta no, jos pilkka ja iva unohdettiin, ei siinä ollut oikeastaan mitään hävettävää. ”Sitä kutsutaan häveliäisyydeksi. Itsetuntosi musertuisi jos näkisit veitikkani”, Valeth lausahti melko ponnettomasti, vältellen toisen jalkoväliin tiirailemista parhaansa mukaan. Mitä hänen omaan varustukseensa tuli... No, sitä oli tarpeeksi, mutta ei niin hirviömäisesti kuin mitä muut ulkoiset piirteet saattoivat olettaa. Mutta silti enemmän kuin tarpeeksi.
Juuri saatuaan ajatuksensa kasaan Fayle erehtyi laskettamaan kattoa tiirailleet silmänsä takaisin Pumpkinin puoleen, ja mitä hän näkikään. Pehmoinen takamus pyllisteli suoraan häntä kohti, häntä veikeästi heiluen ja koko nuorikon keho keinahdellen. Mieli pääsi pian siihen johtopäätökseen, että toinen yritti napata saippuan lattialta, mutta mikä näytös olikaan pamahtanut helmiäissilmien eteen! Hälläväliä oliko pepun omistaja vaikka viidettä sukupuolta, hyvännäköinen takamus oli aina hyvännäköinen takamus, eikä häntä ollut mitenkään huono lisä siihen. Se kuului oikeastaan juuri niihin piirteisiin, joita harmaahipiä ihmisten seurassa oleskelun jälkeen kaipasi, ensimmäisenä heti sarvien perään. Onneksi mies oli jo pikkuhiljaa tottunut Pumpkinin ilmeisesti tahattomiin vihjaileviin eleisiin, ja hän nautti näkymästä huomaamattomasti ja tyynesti. Ja sama jatkui saippuoinnin ollessa kyseessä.
Oikeastaan Valethia ei haitannut ollenkaan se, että hän sai olla toimettomana paapomisen sijaan ja Pumpkin kerrankin hoiti itse itsensä, mutta ilmeisesti nuorukainen ei ollut samaa mieltä. Valkotukka pärskähti äänekkäästi vesiryöpyn tunkeutuessa nenään, ja hän sai hädin tuskin pidettyä liukkaan saippuan hyppysissään. Hänen vuoronsa peseytyä, vai halusiko Pumpkin jonkun hoitavan saippuoimisenkin puolestaan? Täytyy sanoa, että demonin seuraava lausahdus ei auttanut ymmärtämisessä.
Vanhempi jähmettyi tuijottamaan alakenoon takaisin tummatukan silmiin, ja hän vain räpytteli jähmeästi yrittäessään arvioida, oliko toinen tarkoittanut sitä mitä hän luuli. Todennäköisesti ei, mutta tämän kasvoilla oli jälleen kerran sanoinkuvailematon ilme, rusehtava iho oli vaahdon kirjoma ja kaarevat sarvet kiilsivät märkinä... Täytyy myöntää, että Fayle tuijotti toista paljon pidempään kuin mitä siveellisyys koskaan sallisi. Sitten hän rykäisi hiljaa, heilauttaen saippuaa pitelevää kättään epämääräisesti. ”Ja... mitä minä tarkalleen ottaen haluan?”
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 6, 2010 19:42:32 GMT 3
Jaa-a, jos vastapuolella kerran oli kokoakin pöksyissä, niin oli ilmeisen selvää, että puolet aivoista oli valunut sinne myös. Hyytävän hiljaisen tuijotuskisan aikana kykeni nuorempikin jo avaamaan toisenkin silmänsä, jossa saippua aikansa kirveltyä jätti jälkeen keljun punertavan valkuaisosan, uh. Kuinka kauan yhteen niinkin yksinkertaiseen lausahdukseen reagoiminen saattoi viedä… ahah! “Noh antaah minulle hieman lempeäh.” Jos aiemmin ruskeilla kasvoilla oli keikaroinut suloiseksi kutsuttava ilmeily, niin nyt se viimeistään muuttui pirulliseksi irveen ja virneen sekoitukseksi, josta ei oikein ottanut enää selvää, mitä Pumpkinin päässä liikkui. Lopuksi vielä etuhampaatkin kävivät rauskaisemassa valmiiksi lärvilleen mätkähtämisistä kärsinyttä alahuulta, kunnes lohdullinen naurahdus kajahti kurkunpojalta esille; “Ei vaisinhikaan!” Veden alla tukipilarina toiminut kätensä nousi taputtamaan vanhemman yksilön olkapäätä toverillisesti. Vitsihän se oli ollut, ja hauskakin hänen mielestään, kiitos humalatilan. Tällaisia huulenheittoja hän ei selvin päin latoisi…
… Tai mistä sitä tiesi. Hän ei ollut kovin häveliäs nytkään, eikä pahemmin muutenkaan, koska Pumpkin normaalisti nautti muiden katseista, elleivät ne olleet juuri sinä päivänä häntä ärsyttäviä ja liian rohkeita. Ihmisten möllötykseen piti sekoittua pelkoa, että sitä sieti jotenkuten, mutta omilta lajitovereiltaan… hmm. Räätälin tuijotus oli aivan oikeanlaista, sillä saihan se nuoremman kuvittelemaan toisen olevan kateellinen hänen upeasta kropastaan - eli niin maskuliinisesta sellaisesta. Demonipenikalla oli virheellinen kuva itsestään, vaikka peilikuvasta selvästi näkyi omia mielikuviaan vastaamaton keho - siispä peilien vika, ettei hänen todellista komeuttaan kuvastunut takaisin. “Oikeastaanh a-ajattelinh, että haluath myös puhdistautuah saippualla.” Sen sijaan Valethin keho… mitä siihen tuli, niin salamyhkään oranssisilmä oli itse katkera - toinen hänenlaisensa tunkion kukko samalla kylvyssä, hmph. Aivan liian yli vedettyä lihaksikkuutta, ihan selvästi! Lisäksi räätäli oli vanhempikin, joten lihakset surkastuisivat aikanaan ja katoaisivat pois, kun nuorukainen itse vielä olisi parhaassa kuosissa… kuulostiko tämä itsensä lohduttamiselta ? Juuri sitä se oli nimittäin.
Suutaan maiskutellen Pumpkin päätyi palamaan taas istuma-asentoon paljunpohjalle, vaikka hetken kuluttua aiemmin hyväksi todettu paikka alkoi puuduttamaan takalistoa ikävästi. Yhdestä mielijohteesta nuorempi päätti nostaa jalkansa ammeenreunoille ja kaartaa häntänsä haarusten välistä läiskyttämään vettä - tupsu olikin komeasti vettynyt painotaakka pitkän hännän päässä. “Kuuleh…” Nulikka nojasi taaksepäin, kaartaen leukansakin koholle. “Nyth minulla taitaa hieman olla pahaolo…” Toisin sanottuna hän oli vain kyllästynyt ja turhan mieltynyt siihen, että harmaa hippiäinen sattui huolehtimaan hänestä - pitihän siitäkin ottaa ilo irti. Eihän kukaan muu jaksanut aikuista jätkää raahata pisteestä A pisteeseen B…
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 6, 2010 20:30:41 GMT 3
Voisi hyvin kuvitella, että Valeth olisi viimein muuttunut ihonvärin mieleentuomaksi kiveksi. Hänen oli ollut vaikea uskoa selvän Pumpkinin puheita vakaviksi, ja humalaiselta Pumpkinilta soljuva juttu oli vielä vaikeampaa pureskeltavaa – varsinkin, kun tämän vitsejä ei erottanut vakavista toteamuksista. Tosin viimeisimmän letkautuksen paljastuessa läpyilyksi valkotukkaa ei naurattanut yhtään. Känniläisten huumori oli aina rasittavaa, mutta varsinkin nyt kun sitä laukova ei tajunnut lausahduksiensa kaikkia tulkitsemistapoja. ”Minä en kuseksinut housuihini, tulin tähän vain koska et muuten olisi pysynyt hiljaa”, vanhempi täräytti suorasukaisesti mielipiteensä peseytymistarpeestaan. Hän alkoi ärtyä pikkuhiljaa uudestaan pelastamansa rääpäleen sekoiluun, olivathan ne asettaneet hänet erittäin epämukavaan tilanteeseen. Hän inhosi sitä, kun asiat menivät näin monimutkaisiksi ja piti hipsutella varpaillaan, ettei vahingossa saisi aikaan jankutustulvaa tai käsittäisi nuorikon sanoja ja eleitä väärin. Onneksi tummatukka vain pelleili, eikä oikeasti yrittänyt pokata häntä.
Mutta ei, jumalat olivat selvästi päättäneet kirota Faylen koko päivän, sillä vesi vain loiskahti ruskean jalkaparin noustessa ammeenreunoille. Jostain kumman syystä hän ei kuullut lainkaan, mitä kurpitsasilmä sanoi taivuttaessaan niskansa taaksepäin – saattoi johtua kovin anteliaasta haarojen levityksestä ja pinnan ylle heilahtelemaan pulpahtaneesta hännästä. Asento ei ollut vain vihjaava, se kirkui ”ota minut!” niin selkeästi, että kuka tahansa terve mies olisi tajunnut sen ja käynyt kimppuun. Valeth ei voinut kieltää näyn olevan erittäin houkutteleva, suorastaan tuskallisen vaikea vastustaa, mutta siinä oli muutamia puutteita. Ensinnäkin Pumpkin oli humalassa eikä tiennyt mitä teki, toiseksi tämä tappaisi hänet päänsärkyyn aamulla jos saisi tietää hänen käyttäneen tilaisuuden hyväksi ja kolmanneksi tämä ei ollut hänen tyyppiään. Ainakin sillä oletuksella, että hänen makunsa ei ollut juuri laajentunut rehevistä, kypsistä naisista ärsyttäviin keskenkasvuisiin naperoihin.
Hiljaisuus venyi kiusallisen pitkäksi helmiäissilmien vain tuijottaessa Pumpkinia kiinteästi. Jos vain valkotukasta olisi löytynyt sitä tiettyä impulsiivisuutta, hieman enemmän seurankipeyttä ja hieman vähemmän pidättyväisyyttä siinä kynttilänvalossa olisi tapahtunut jotain, mitä ainakin toinen heistä olisi katunut aamulla. Lihaksikas keho nojautui aavistuksen eteenpäin ja toinen käsi kurottautui kohti tummatukkaa, mutta vain kiskaistakseen tämän hännästä. ”Etkö omista yhtään itsesuojeluvaistoa!?” demoni ärähti kovaan ääneen, nousten kiivaasti pois ammeesta, repäisten itselleen pyyhkeen oven viereiseltä hyllyköltä. Pojun toteuttama näytös oli melkein saanut hänet lankeamaan kiusaukseen, mikä tietysti ärsytti itsensä mieluummin naistenmieheksi mieltävää Faylea. Hän oli pilaillut pojan kustannuksella silloin kapakassa, tölväissyt vähän toisen ylipaisunutta egoa, ja nyt häntä rangaistiin näin? Huono vitsi, äärimmäisen huono. ”Pumpkin, jos olisin kuka tahansa toinen, sinut olisi raiskattu niin rajusti, ettet kävelisi viikkoon. Kiitä onneasi, että voit yöpyä kattoni alla poissa niiden sairaiden näppien ulottuvista!”
Pikainen palopuhe aiheena palautus todellisuuteen, eh? Jokin siinä ei kuitenkaan mennyt aivan nappiin, tai niin Valethista ainakin tuntui kun hän luuttisi virtsalätäkön pois lattialta, hankkiutui eroon märistä housuistaan ja sulkeutui huoneeseensa toivoen voivansa nukkua edes sen vähän, mitä yöstä oli jäljellä, rauhallisesti. Mutta toisin kävi, harmaahipiä ei tuntunut saavan raajojaan ja häntäänsä mitenkään hyvään asentoon, eivätkä kapeat silmätkään suostuneet sulkeutumaan. Kohta mies yllätti itsensä kuuntelemassa, josko nuorikko pääsisi kylvystä pois ja nukkumaan jonnekin. Turhautunut huokaus kumpusi demonin keuhkoista, ja tuo kääntui kyljelleen leveällä sängyllään, naama kohti seinää. Hänen ei olisi pitänyt antaa itsensä vaivautua mokoman riesan vuoksi. Pumpkin olisi tarvinnut juuri sellaisen karun opetuksen, jonka ajautuminen väärän henkilön seuraan voisi antaa – nulikkahan luulisi kohta, että asiat sujuisivat aina hänen pillinsä mukaan. Mutta ei hän halunnut sitä itse antaa, vaan päästä maanvaivasta eroon aamulla. Kohta Faylen hengitys tasaantuikin ja hän vajosi tapansa mukaan silmänräpäyksessä uneen.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 7, 2010 23:25:30 GMT 3
Pumpkin oli jo toistamassa valitusvirtensä pahoinvoinnista, kun tajunnan räjäyttävä mylvähdys ja hännän nykäisy herättivät hänet todellisuuteen - oikeastaan jälkeisempi enemmän puhutteli demonia, joka rakasta häntäänsä yli kaiken. Se oli pyhä piiskari! Samalla hätkähdyksellä hän oli myös valahtaa veden pinnan alle, mikä nippanappa jäi toteutumatta, koska kaarisarvi ehti tarrata näpeillään kiinni ympäröivistä reunoista. “Voi pikku häntäh parka… täh…?” Mutta äly kulki yhtä hitaasti kuin ennenkin, minkäs sille mahtoi. Eihän miestä voinut raiskata ? Niin tehtiin varomattomille ja typerille naisille pimeillä kujilla, joissa liikkui hämärää poppoota, joten Pumpkinin käsiteltyä päänsä sisällä tämän yhtälön, niin hän parahti toisen perään järkyttyneenä; “Muttah minä olen mies!” Oli se jo kumma, kun räätäli ei edes sukupuolia tuntenut toisistaan, eikä näin verisesti loukattuna demoninulikka edes osannut olla kiitollinen aivan oikeasta asiasta. Hän otti itseään nenästä kiinni ja sukelsi pinnan alle murjottamaan niin kuin ikäisensä ei olettaisi enää tekevän. Pahuksen mörökölli…
Veden alla ei pystynyt tosin pysymään kauaakaan, kun se aiemmin heitetty mutina epätodellisesta pahoinvoinnista alkoi ravisuttamaan häntä hapenpuutteen siivittämänä. Noustuaan pintaan, kesti enemmän kuin hetki repiä itsensä lattiatasolle asti ja siitä istumaan hipihiljaa - vesikin oli käynyt viileäksi odotellessa oksettavan olotilan katoamista. Yhä uitettuna kuin kirkon rotta, Pumpkin päätti lähteä hoipertelemaan vatsaansa pidellen makuukamarin puolelle, jossa olettavasti köllötti yksi röhöttävä karju ketarat ojossa - oh, ja raotettuaan ovea, hänen epäilyksensä osuivat miltein oikeaan. Harmaa hippiäinen oli vallannut koko ihanan pehmeän sängyn, joka jo yksinään houkutteli Pumpkinia puoleensa, eli sen perusteella tummatukkainen nuori puikahti kömpelösti huoneeseen sisälle ja valui niin hissukseen kuin saattoi vuoteen viereen. Oranssit silmät tuijottivat hetken toista, sitten sänkyä ja viimein märkä kakara teki päätöksen möyriä jalkapäästä peiton alle - seurauksista sen kummemmin piittaamatta. Kun vettä valuva hännänpäänkin oli kadonnut piiloon, niin Pumpkin kurlutti kuoleman korinamaisesti olevansa läsnä; “Lupasith, että saan nukkua missä vain…”
Ja lupaus oli aina lupaus, vaikka nulikka kokikin itse, ettei hänen tarvinnut pitää puoliakaan omista lupauksistaan. Pumpkin möyhi mielikuvituspeikon lailla pesän peiton alle, painaen sitten vasta kylmät ja märät hiuksensa vastapuolen lämpimään kylkeen kiinni. Ei, tässäkään ei ollut hyvä, koska mahaa särki vieläkin. Ei enää ikinä yhtäkään mallaslitkua, ei enää mitään missä oli alkoholia! Juoppo-Liamille piti nostaa hattua, kun tuon rautavatsa kesti mahassa vellovan olutmäärän ilman mitään vaikutuksia, mutta kokematon oppipoika taas… tämä alkoi kitistä surkeasti. “Mahaan sattuuh…” Totta kai siihen sattui, kun suolet olivat jo valmiiksi solmussa puskemassa mahalaukkua räkäisemään ulos kaiken sen, mitä hän oli päivän mittaan pistänyt nassuunsa. Ruokamäärä ei ollut päätä huimaava, koska se enemmäkseen koostui varastetuista aineksista ja isännän kukkaronnyörin niukasta löystymisestä - ei toimeksiantoja, ei ruokaa; niin se vain meni. “Ollaanh nyt kavereita tämä yönh, jooko ?” Älä siis törkkää minua alas sängyltä, kaveri. Pumpkin pyrki vielä hapuilemaan jostain pimeästä toisen käden omaansa ja laskea sen vatsaansa vasten lisälämmikkeeksi - ehkä myös joksikin unilelun korvikkeeksi, sillä hän oli lähellä kietoutua räätälin käsivarren ympärille takiaisefektillä.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 7, 2010 23:27:19 GMT 3
Nukkuva demoni ei herännyt oven narahdukseen, pieniin askelentepsutuksiin puulattialla tai sängyn valittamiseen lisäpainon laskeuduttua sille, mutta kapeat silmät räpsähtivät salamana auki jalkopäädystä peiton alle ryömineen, inhottavan kylmän ja märän tunkeilijan rutistaessa hänen häntänsä littanaksi kyynärpäällään. Salamana kehonjatke singahti pois alta ja kietoutui tylysti makoisista unistaan herätetyn miehen reiden ympärille. Hän oli jo ärähtää kylvystä luokseen kavunneelle nuorukaiselle jotain painokelvotonta, mutta muistutus lupauksesta vaiensi sanat jo ennen niiden saapumista kapeille huulille.
Sulkien silmänsä kärsivästi valkotukka murahti jotain käsittämätöntä, mutta antoi mokoman maanvaivan maata vierellään. ”Tietysti siihen sattuu. Olit typerä kun joit niin paljon.” Moittivista sanoista puuttui kuitenkin se tietty särmä, kovuus joka kieli ilkeilystä, joka oli paistanut vanhemman demonin lausahduksista aiemmin. Sanat, teot ja eleet olivat saaneet Pumpkinin vaikuttamaan lapselta valkotukan silmissä, eikä hän pitänyt lapsille ilkeilystä. Ei siitä ollut mitään hyötyä, ne vain alkaisivat itkeä eivätkä tajuaisi opetuksen ydintä. Mutta ystävyyspyyntö nosti pienen hymyn miehen huulille, eikä hän säpsähdystä lukuunottamatta estellyt toista kaappaamasta kättään. ”Hyvä on. Mutta vain tämän yön ajan, muistakin se.”
Eihän Valeth loppujen lopuksi ollut niin kovasydäminen kuin laji antoi olettaa, joten hän huoahti hiljaa ja kääntyi ympäri. Nyt mies löhöili kyljellään kasvot tummatukkaa kohti, ja toisen massun päälle vedetty käsi alkoi piirrellä siihen kevyitä kuvioita, hellien pehmoiselta tuntuvaa ihoa rauhallisin vedoin. Ehkä hänen ei pitäisi tehdä niin, poju saattaisi säikkyä, mutta ehkä pieni hyvänäpito auttaisi levottomaan vatsaan....? Helmiäissilmä huoahti uudestaan, paijaten Pumpkinia hyvin samaan tapaan kuin mieluisaa lemmikkiä paijattiin. Tuo pieni kiusankappale oli tosiaan osannut mullistaa hänen päivänsä, nykiä vakaalla jalustallaan seisoneen miehen tasapainoin päin helvettiä. Hän ei olisi kehdannut myöntää sitä ikinä ääneen, mutta vaikka valkotukka inhosikin periaatteesta kaikkia muita demoneja, tummatukan seura oli jotenkin piristänyt häntä. Ehkä se johtui siitä, että hän poti lievää koti-ikävää – kyllä kuka tahansa pois omiensa luota muuttanut sellaista tuntisi, vaikka kuinka olisi lähtenyt mieluusti – tai sitten hän oli kurkkuaan myöten täynnä ihmisten varovaisenhyökkäävää asennetta itseään kohtaan. No, kummin tahansa, ei yksilöä pitäisi tuomita joukon mukaan, joten kai hän voisi olla vähän aikaa kiltti kurpitsasilmälle.
Pitkän ja hiljaisen pohdinnan aikana Fayle oli vahvoja kynsiään varoen silitellyt toisen massua aina lanteista kylkien kautta rintakehälle saakka, ja yllättävän lempeä kosketus jäi pyörimään toisen navan ympärille. Mokoma märkä pallura alkoi kai pikkuhiljaa lämmetä, kun peiton alla makailu nosti jälleen unihiekat sarvipään silmäkulmiin ja makea haukotus natisutti tämän leukaperiä. Sen täytyi johtua väsymyksestä, sillä ei muuten harmaahipiä olisi kumartunut hieman lähemmäs tuijottamaan Pumpkinin nassua lähes hempeä ilme kasvoillaan. ”No, onko nyt hyvä vai tarvitsetko vielä hyvänyönsuukon?” Vaimeaa murahdusta seurasi kysyvä katse, joka viestitti siitä, että hän ainakin kävisi nukkumaan toivoipa kurpitsasilmä mitä hyvänsä.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 9, 2010 2:53:25 GMT 3
“Minäh en ole typeräh…” Pumpkin oli Pumpkin, vaikka voissa paistaisi. Ehkä näin alkoholin alaisena säyseämmäksi käynyt nuorukainen osasi yhä murahtaa vastaan, jos hänen täydellisyyttään kyseenalaistettiin - kuten äsken. Ei ollut typerää juoda päätään täyteen, se oli vain… kantapään kautta oppimista ? Sillähän ei ollut mitään tekemistä älynlahjojen puutteiden kanssa, ettäs tiedätte - hmph! Kiinni rutistetut silmät raoittuivat aavistuksen, kun mahansa päällä alkoi käydä liikettä, oikein mainion tuntuista sellaista, koska Pumpkin avautui hieman kerältä, johon hän oli käpertynyt kitumaan armottomia mahakipujaan. Milloinkohan joku olisi silitellyt häntä ? Edes piirtänyt kuvia hipiään leikkimielisesti tai antanut demoninulikan vain nauttia siitä, että tämä sai köllöttää jonkun lähellä. Tietoisesti rääväsuinen kiusankappale ei edes hakenut tuollaisia nautintoja, koska nehän olivat tarkoitettu vain hempeämielisille ihmisille, joiden tasolle hän nyt viimeiseksi halusi taantua! Silmäluomet kuitenkin valuivat uudemman kerran kiinni pienen virneen siivittämänä. “Ngghn…” Häh ? Mitä räätäli oli oikein sanonut ? Hyvä-jokin, mutta mikä... Ei oranssisilmäinen näin uneen vaipuvana tahtonut tajuta, joten hän vain nosti toista kättään irti miehen käsivarresta ja heilutti sitä vähättelevästi: juu, juu - tee, kuinka parhaaksesi näet. Meikäpoika aikoo vedellä hirsiä tässä ja nyt…
… Ja sama uivelo aikoi herätä elämänsä karmeimpaan päänsärkyyn. Oli varmasti Pumpkinin elämän ensikerta, kun hän manasi auringonsäteitä, jotka puskivat huurteisesta ikkunaruudusta sisään - edes epätoivoinen peiton alle piiloutuminen ei pelastanut häntä jyskyttävältä vihlonnalta. Jos mahaan ei enää sattunut, niin kipu oli noussut kuin kusi päähän! Ynisten ja kiemurrellen hän törkkäsi kasvonsa johonkin, jonka myöskään ei kuuluisi vaivata nulikkaa jysärin lisäksi - ja se joku oli vieras vuoteessa. Nopeasti Pumpkin räpäytti korvaansa ees taas, kunnes käsi kävi tunnustelemassa harmaata möykkyä, jonka pää pitäisi löytyä peiton alta kurkatessa. Niinpä oli aika repäistä härkää sarvista ja kurkata karuun näkyyn, joka ei ollut edes nuorukaisen toiveiden mukaan joku heitukka, vaan… se valkohiuksinen, ilkeä luontoinen demoni, josta kaikki positiiviset mielikuvat olivat pyyhkiytyneet alkoholin hajotessa suonistostaan. Hän kyllä muisti ne panettelut, ilkeilyt, julkisen nolaamisen… ja jonkin jutun raiskaamisesta.
Siispä auta joku prinssi Rohkea sitä, kuka joutui todistamaan demonipenikan paniikkipistoisen rääkäisyn, kun tuo syöksähti yhtenä ruskeana salamana pois sängystä - lämpimästä kainalosta, jossa olisi varmasti ollut paras paikka potea krapulaa. Ilkosillaan kekkaroiva nuorukainen ryömi hätäpäissään sängyn alle, ja repäisi häntänsäkin vielä varmuuden vuoksi paremmin piiloon. Hyi, tuo irstas sika oli varmasti tehnyt hänelle jotain! Mokomakin kammotus! Arvolleen ei tietenkään sopinut olla hiljaa, koska tämä taulapää päätti testata kovaa kalloaan pukkaamalla sängynalustaa ja rähisemällä sitten käheällä äänellä; “Minä tiesin sen, tiesin niin hyvin!” Vaikka Pumpkin ei kovin kookas ollutkaan vuoteen alla möyrimiseen, niin päänsärky ja kerääntynyt pöly vain lisäsivät suunnatonta ahdistustaan sekä elottivat vilkkaan mielikuvituksen luomia kuvia, joissa räätäli oli käpälöinyt häntä - huurh…! “Uskallakin koskea minuun vielä! Puraisen, jos edes ajattelet asiaa, senkin ketale!” … Hmm, tuskinpa pojan olo olisi näinkään “mainio“, jos hän olisi kokenut jotain äksöniä yön aikana, mutta mistäs näinkin kokematon yksilö mitään tiesi. Uhoa kuitenkin riitti normaaliin tapaan, joten mallasmössöstä ei näemmä ollut jäänyt pysyviä luonteenpiirteiden muutoksia. … Sääli sinänsä, sillä olihan Pumpkin ollut juovuspäissään helpompi käsitellä kuin tällaisena tuittuna itsenään.
// Äf, loppua kohden vuoro lässähti kasaan, mutta suonen syyttää väsymystä ja pieniä ajatuskatkoksia <‘’D.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 9, 2010 15:07:56 GMT 3
Kurpitsasilmät lurpsahtelivat yllättävän nopeasti kiinni, eikä selvästi nukkumisvalmis ja mukavan pesän itselleen Valethin sänkyyn möyrinyt demoni aikonut ilmeisesti vastata hänen kysymykseensä. Kohta tummatukka tuhisi jo sikeässä unessa kuin lapsi touhukkaan päivän jälkeen. Hetken ajan vielä valveilla oleva sarvipää tuijotti toista kaunaisesti. Hän olisi voinut nukkua jo toista tuntia mukava kapakkareissu takanapäin, mutta ei, hänen oli pitänyt passata tunkeilijaa ja vielä tarjota tälle sija sängystään. Mutta toisaalta nukkuva Pumpkin oli melko mukava tapaus, levottomien tempausten ja pisteliäiden sanojen vaivuttua unihuovan alle tätä voisi kutsua jopa jollain tapaa söpöksi.
Hetken mielijohteesta Fayle kumartui moiskauttamaan pienen suukon nukkujan otsalle. Riesa ei olisi osannut arvostaa sitä hereillä ollessaan, joten tempaus jäisi harmaahipiäisen pieneksi salaisuudeksi. Haukotellen uudestaan hän asettui mukavasti makuulle ja kietaisi toisen käden löyhästi nuoremman demonin ympärille. Pian oli aivan hiljaista, mitä nyt talon ulkopuolelta kantautui viimeisten ojiin sammujien örinää ja sängystä hiljaista kuorsausta.
Kirkas aamuauringon paiste ei häirinnyt suurimmaksi osaksi peiton alle piiloutunutta Faylea laisinkaan. Nukkuvalla oli harvinaisen mukava ja lämmin olla huolimatta siitä, että huoneen lämpötila oli pudonnut lähemmäs ulkoista, ja sängyn lähellä oleva ikkuna oli jäätynyt sisäpuoleltakin. Valitettavasti autuas unennäkö keskeytyi kylmän ilman päästessä hyytämään harmaata ihoa, ja heti perään kammottava kirkaisu repäisi miehen kokonaan hereille. Sumeita silmiään räpsytellen demoni säpsähti kohottautumaan hieman pedistä nähdäkseen jonkun ryntäävän lattialle kuin rasvattu salama. Samalla mieli täyttyi eilisillan tempauksista ja tapahtumista.
”Mit- !”, hän aloitti, mutta sana keskeytyi ilmojen pihahtaessa ulos keuhkoista patjan päättäessä tömähtää Faylen vatsaan. Paniikin sävyttämä kiivas rähinä antoi nopeasti selkeän kuvan siitä, mitä Pumpkin luuli yön aikana tapahtuneen, ja pitkän tovin valkotukka oli epäuskoisesti vaiti. Seuraavassa hetkessä hän rähähti nauruun, ulvoen tyynyä lyöden kunnes vatsaan alkoi sattua liika käkätys. Hitaasti hän rauhoittui, hekotellen vielä voipuneesti noustessaan seisomaan. Urh, oli kyllä aivan liian kylmä, jotta olisi mukava keikaroida synnyinasussa, joten mies kaivoi ylleen tummanharmaat housut sekä paksut sukat. Paitaa hän ei jostain syystä hankkinut ennen kuin kyykistyi sängyn viereen, kurkaten virnuillen sen alle. ”Kuvittele mitä haluat, mutta minä muistan pesseeni sinut kun menit kusemaan housuihisi.” Siinä oli karu ja koristelematon totuus, ja yhä Pumpkinin kannalta nololle tapahtumalle naureskellen Valeth tönäisi oven auki tupakeittiöönsä. ”Mutta jos haluat uskoa omiin harhoihisi, kehottaisin sinua pakenemaan nopeasti. Ties vaikka uusisin tekoni syötyäni.”
Osoitti ehkä jollakin tapaa huonoa makua vitsailla tuollaisilla asioilla, mutta valkotukka oli oppinut, ettei tupsuhäntäisen mielipidettä saisi kammettua sijoiltaan suorilla keinoilla. Vaikka hänen suhtautumisensa toiseen oli parantunut ehkä pienen aavistuksen verran, olisi silti mukavaa saada tämä lähtemään häiritsemästä hänen liiketoimiaan. Oli vielä melko aikainen, mutta hänen pitäisi avata puotinsa pian tai ainakin jatkaa keskeneräisiä tilauksia, joten tuittupäisen riesan oikkujen seurailu ei kävisi päinsä.
Tupakeittiössä sijaitsi asunnon tärkein lämmönlähde, kookkaahko takan, hellan ja uunin yhdistelmä. Valkotukka sysäsi pari kalikkaa herättelemään hiiliksi vajonnutta valkeaa, ja kaivoi esiin paistinpannun. Se laitetiin hellalle kuumenemaan yhdessä teepannun kanssa, ja kohta mieltä lämmitti käristyvän pekonin rasvainen tuoksu. Sylkirauhaset herättelevä tuulahdus varmasti kantautui makuukammarinkin puolelle, ja siitä paljastuikin valkotukan suuri juoni. Kuten on jo todettu, ei hän jaksanut tahallaan ilkeillä muille. Eikä Pumpkinin krapula varmastikaan paranisi syömättömyydestä, ja vaikka toinen kieltäytyisikin osallistumasta aamiaiselle vanhempi tarvitsisi latauksen energiavaroihinsa. Pisti hän pari kananmunaakin paistumaan, ja teepannun vislatessa kaatoi itselleen kupillisen. Ei hän juuri rehuista välittänyt, mutta lämmin juoma teki hyvää kylmänä aamuna.
Lopulta Valeth kasasi pari leipää käristämistään aineksista ja istahti nassuttamaan niitä pöydän ääreen. Pannulle lämpimään jäi hieman alle puolet satsista, odottamaan tummatukan väistämätöntä ilmestymistä ruokaa kerjäämään.
|
|