Post by sir Kai on Feb 1, 2010 23:22:01 GMT 3
//Luseina, kipi kipi~ Tässäkin kesti aivan liian kauan, anteeksi. Katsotaan josko inspani viriäisi taas~//
Hiljainen hahmo asteli kaikessa rauhassa Aréthan katuja pitkin, päämäärätietoisesti ja tiukasti tummanruskeaan viittaansa kietoutuneena. Hän ei juuri herättänyt huomiota, monet eivät edes muistaisi jälkeenpäin nähneensä tuota kookasta miestä, mutta hänen reitilleen joutuneet väistivät nopeasti. Liekö syynä pysäyttämättömältä vaikuttava, raskas askellus vai jylhistä kasvoista huokuva vakavuus – miten vain, Bran oli tyytyväinen siitä, ettei hän juuttunut keskelle ihmisjoukkoa.
Talvi oli innostunut tuiskuttamaan pientä puuterilunta luihin asti hyytävän tuulen avulla. Silti kaupungin keskustassa oli paljon väkeä liikkeellä, mutta ei nyt sentään ketään huvikseen kävelemässä. Niinpä lumeen painuneet saappaanjäljet johtivat kohti syrjäisempää kujaa ja parantajan vastaanottoa. Erään tietyn parantajan, joka ei käyttänyt lainkaan taikuutta hoidoissaan – ja se sopi paremmin kuin hyvin Branille, taikoihin ei ollut aina luottamista.
Päästessään sisälle lämpimään, melko pieneen mutta kotoisaan huoneeseen mies veti lumisen hupun niskaansa, varistellen nopeasti sulavan lumen pois kuljeutumasta pidemmälle. Hämmentävää kyllä nopea silmäys paljasti, ettei sillä hetkellä paikalla ollut ketään muuta hänen lisäkseen. Hätkähtämättä moista Branmir asteli rauhalliseen tahtiin peremmälle, katsellen ympärilleen tarkemmin. Kohta harmaisiin silmiin osui ovi toiseen huoneeseen – ehkäpä hänen etsimänsä henkilö oli siellä.
Rystyset kopahtivat muutaman kerran puuhun, mutta odottamatta vastausta tummatukka asteli sisään. Vakava katse pysähtyi hetkeksi nuorehkoon, pitkätukkaiseen mieheen.
”Herra Darnell?”, hän lausahti kysyvästi.
”Taitaisin tarvita apuanne.”
Lyhytsanaisesti asiansa ilmoitettuaan Branmir avasi viittaansa sen verran, että hänen oikea käsivartensa tuli esille. Kyynärvarren puolessavälissä oli resuinen ja verinen side, joka kiersi huolella suurehkon puusälön. Hänen oli pitänyt aikaisemmin teloittaa eräs useampia ihmisiä murhannut rikollinen, ja miesparka oli onnistunut repäisemään aimo sälön irti tukista. Tapansa mukaan pyöveli oli tietenkin hoitanut ensin kirveensä, vaihtanut arkivaatteisiin ja vasta sitten lähtenyt hoidattamaan haavaansa.
”Tunnen yhä sormenpääni ja verenvuoto on tyrehtynyt. Pitäisi vain saada tikku nyppäistyä irti.”
Hiljainen hahmo asteli kaikessa rauhassa Aréthan katuja pitkin, päämäärätietoisesti ja tiukasti tummanruskeaan viittaansa kietoutuneena. Hän ei juuri herättänyt huomiota, monet eivät edes muistaisi jälkeenpäin nähneensä tuota kookasta miestä, mutta hänen reitilleen joutuneet väistivät nopeasti. Liekö syynä pysäyttämättömältä vaikuttava, raskas askellus vai jylhistä kasvoista huokuva vakavuus – miten vain, Bran oli tyytyväinen siitä, ettei hän juuttunut keskelle ihmisjoukkoa.
Talvi oli innostunut tuiskuttamaan pientä puuterilunta luihin asti hyytävän tuulen avulla. Silti kaupungin keskustassa oli paljon väkeä liikkeellä, mutta ei nyt sentään ketään huvikseen kävelemässä. Niinpä lumeen painuneet saappaanjäljet johtivat kohti syrjäisempää kujaa ja parantajan vastaanottoa. Erään tietyn parantajan, joka ei käyttänyt lainkaan taikuutta hoidoissaan – ja se sopi paremmin kuin hyvin Branille, taikoihin ei ollut aina luottamista.
Päästessään sisälle lämpimään, melko pieneen mutta kotoisaan huoneeseen mies veti lumisen hupun niskaansa, varistellen nopeasti sulavan lumen pois kuljeutumasta pidemmälle. Hämmentävää kyllä nopea silmäys paljasti, ettei sillä hetkellä paikalla ollut ketään muuta hänen lisäkseen. Hätkähtämättä moista Branmir asteli rauhalliseen tahtiin peremmälle, katsellen ympärilleen tarkemmin. Kohta harmaisiin silmiin osui ovi toiseen huoneeseen – ehkäpä hänen etsimänsä henkilö oli siellä.
Rystyset kopahtivat muutaman kerran puuhun, mutta odottamatta vastausta tummatukka asteli sisään. Vakava katse pysähtyi hetkeksi nuorehkoon, pitkätukkaiseen mieheen.
”Herra Darnell?”, hän lausahti kysyvästi.
”Taitaisin tarvita apuanne.”
Lyhytsanaisesti asiansa ilmoitettuaan Branmir avasi viittaansa sen verran, että hänen oikea käsivartensa tuli esille. Kyynärvarren puolessavälissä oli resuinen ja verinen side, joka kiersi huolella suurehkon puusälön. Hänen oli pitänyt aikaisemmin teloittaa eräs useampia ihmisiä murhannut rikollinen, ja miesparka oli onnistunut repäisemään aimo sälön irti tukista. Tapansa mukaan pyöveli oli tietenkin hoitanut ensin kirveensä, vaihtanut arkivaatteisiin ja vasta sitten lähtenyt hoidattamaan haavaansa.
”Tunnen yhä sormenpääni ja verenvuoto on tyrehtynyt. Pitäisi vain saada tikku nyppäistyä irti.”
