Post by sir Kai on Oct 23, 2009 22:39:49 GMT 3
Nimi:
Valeth ”Verenpetturi” Bavaulan, lempinimeltään Fayle.
Ikä:
Näyttää kypsän aikuiselta, siinä kolmikymppiseltä. Elänyt huomattavasti pidempään.
Sukupuoli:
Mies
Laji:
Demoni
Ammatti:
Uskomatonta mutta totta, räätäli.
Taidot:
Faylelle ei valitettavasti ole siunaantunut yhtään tulipallojenheittelymagiaa. Sen sijaan hänen fysiikkansa on erikoisempaa sorttia: miehen keho on äärimmäisen vastustuskykyinen kaikenlaiselle taikuudelle ja sillä on hienoisia regeneroitumistaipumuksia. Ei hän pysty kasvattamaan käsivartta uudestaan, mutta paraneminen sujuu sutjakammin. Hyvä niin, kun parannustaiatkaan eivät häneen tehoa.
Hankittuna ominaisuutena taas demoni on erittäin vahvassa kunnossa. Papua löytyy, jos ei yliluonnollisessa mittakaavassa niin ainakin siten, että mies pystyy pistämään kampoihin lähes kenelle tahansa. Voitosta ei voi sanoa, mutta eipähän kukaan lähde hänen käsittelystään aivan naarmuttomalla hipiällä. Mies on harjoitellut vain jousen käyttöä, ja lähitaisteluissa pitää särjetyillä pulloilla ja tuoleilla improvisoinnista. Sekä kokemuksella, sitä hänellä on taistelemisesta liikaakin.
Ei Fayle aivan taikuudeton ole, hänen kolmas silmänsä pitää siitä huolen. Se pysyy useimmiten kiinni, sillä sen näkökyky ei tutki paikkaa, vaan ajan kerrostumia. Katsoessaan ylimääräisellä silmällä demoni pystyy näkemään kaikki näköpiirissään olevalla alueella tapahtuneet asiat, sekä väläyksiä todennäköisimmistä tulevaisuuden tapahtumista. Liika tuijottelu aiheuttaa levottomia unia sekä sietämätöntä päänsärkyä. Varsinkin, jos hän erehtyy katsomaan jotakuta elävää, tai näkee itsensä peilistä – henkilöhistoriat ja mahdolliset kohtalot pistävät mielen kuin mielen sekaisin.
Lisäksi hänellä on oma, erikoinen vaistonsa, joka varoittaa kasvavalla kylmyyden tunteella lähenevästä vaarasta, häntä kohtaan haudotusta vihamielisyydestä, taikuudesta sekä manausyrityksestä. Faylen voi tosiaan manata luokseen ja väkipakolla solmia sopimuksen, jolla saa demonista suojelijan itselleen. Tällöin kaikki manaajaan kohdistunut vahinko kanavoituu mieheen. Manaajalle järjestelystä ei ole mitään haittaa, jos tämä on tarkka käskyissään, eikä jätä porsaanreikiä joiden kautta demoni pystyisi kostamaan vapautensa riiston.
Hän näkee erinomaisesti pimeässä ja osaa kokata. Ompelu ja vaatesuunnittelukaan eivät ole ongelma.
Luonne:
Aivan ensimmäiseksi, Valeth todella on täysiverinen demoni aina luonnetta myöten. Mieheen ei koskaan kannata luottaa ilman epäilyksiä, sillä petollinen ja jotenkuten viekaskin herra on tottunut takinkääntäjä. Hän ei koe mitään tarvetta miellyttää suurta yleisöä ja useimmiten vähät välittää muiden mukavuudesta, aivan kuin olisi vapautettu sellaisesta huolehtimisesta. Vapaa hän onkin, eikä siedä kahleita tai rajoitteita, ainakaan hänestä järjettömiltä tuntuvia sellaisia. Mies on tottunut puskemaan oman tahtonsa vaikka harmaan kiven läpi, eikä näe muiden tunteiden loukkaamista kummoisenakaan esteenä. Arvoasteikot, syntyperät ja muut vanhoilliset tavat ovat jonninjoutavia – voisi jopa sanoa, että hänessä on anarkistin vikaa.
Valkotukka pitää ajoittaisesta kaaoksesta, ja hänen täytyy säännöllisesti päästä purkamaan syntyperäinen tarve mitellä voimia muiden kanssa. Hän ei kannata järjetöntä teurastusta, vaan etsii alituisesti vastustajia, joista on tarpeeksi haastetta. Jalo tappamisesta kieltäytyminen jää tällaisen löydyttyä voiton jalkoihin, ja sivulliset sekä ympäristökin saavat osansa. Nujakoinnista hän nauttii kuin vampyyri metsästämisestä tai urheilija kilpailemisesta, ei väkivallan vaan sen taidokkaan käytön takia. Omat voimansa, rajansa ja heikkoutensa Valeth tuntee niin hyvin, että on saavuttanut itsevarmuuden, joka monilta puuttuu. Hän voi ottaa aina rennosti, tietäen, että on turvassa ja puolustautumiskykyinen joka tilanteessa. Jotkut tulkitsevat laiskan, muille virnuilevan itsevarmuuden herkästi ylimielisyydeksi tai aatelisen taustan tuotokseksi, mutta siinä ei ole kyse muusta kuin realistisesta näkemyksestä omaan itseen. Ainakin fyysisten ominaisuuksien saralla, siis.
Voimaa arvostavana henkilönä mies inhoaa heikkoja surkimuksia. Ruumiiltaan heikkoja vähemmän, koska sille ei välttämättä mahda mitään, mutta niitä, jotka valittavat, mutteivät silti tee mitään asioiden eteen hän halveksuu. Myös pilvilinnoissa elävät, itsestään liian suuria kuvittelevat, omaa merkityksellisyyttään korostavat ja huomionkipeät saavat ankaran palautuksen todellisuuteen. Pikkumainen saivartelu on hänestä myös yksi mielen heikkouden merkeistä, keino yrittää mitätöidä omat teot ja paeta niiden seurauksilta. Ehei, sellaista Valeth ei harrasta, hän ottaa täyden vastuun omista tekosistaan. Se ei silti estä häntä tekemästä moraalisesti arveluttavia asioita, mutta ainakin mies myöntää tehneensä ne. Sanomatta jättämistä tosin ei hänestä lasketa, joten rehellisyydestä huolimatta mies saa jätettyä itselleen mukavasti pelivaraa.
Faylen sympatian herättäminen on erittäin, erittäin vaikea tehtävä. Ensinnäkin hän on torjuva muita kohtaan ihan periaatteestakin – kuka hemmetti muka haluaisi olla hänen seurassaan, ellei haluaisi hyötyä hänestä jotenkin? - ja toiseksi hän ei näe asioiden voivottelussa mitään järkeä. Parempi vain, että kurjuudessaan vellovat revitään alas harhakuvitelmistaan, siitähän on heille enemmän hyötyä. Ei demoni ole tahallaan epäkohtelias, sillä hyvät tavat helpottavat kanssakäymistä huomattavasti, mutta ei hän koe tarpeelliseksi varoa sanojaankaan. Ainakin, jos henkilö ei ole hänelle tärkeä. Tähän asemaan päästyään saa huomata, miten Valeth alkaa todella kuunnella, ottaa neuvot huomioon ja kysyä mielipiteitä. Eihän hän ole ulkonäöstään huolimatta mikään oikea hirviö, vaan melko inhimillinen, omalla tavallaan lämmin ja huolehtiva olento. Hän julistaa kovaan ääneen, että ei kadu yhtäkään asiaa elämässään koska liika murehtiminen vain sekoittaisi pään, mutta tuntee hänkin pieniä pistoksia aina silloin tällöin, vaikkei niitä huomioisikaan. Totta tosin on, että demoni ei jaksa jossitella menneitä asioita, joille ei voi mitään tai pelätä tulevaa, josta ei voi tietää mitään. Hän elää vahvasti nykyhetkessä.
Siitä huolimatta Fayle harkitsee tekonsa ja sanansa tarkasti. Hänen käytöksestäänkin huomaa sen, päätökset tehdään rauhalliseen tahtiin eikä puhe rynni holtittomasti ulos. Hän saattaa kuluttaa paljonkin aikaa miettien, mitä kaikkia seurauksia ja eri puolia erilaisilla vaihtoehdoilla on sille päälle sattuessaan. Totuushan on, että mies hallitsee itsensä, hermonsa ja käytöksensä erinomaisesti, ja sellaisen taidon heittäminen hukkaan olisi yksinkertaisesti järjetöntä. Loppujen lopuksi hän haluaa päästä mahdollisimman helpolla, mahdollisimman vähällä hössötyksellä ja ilman liian monien sekaantumista hänen omiin asioihinsa. Mukavuudenhaluisena hän viitsii kuluttaa hieman aikaa harkintaan, jotta tilanne ei räjähdä kasvoille. Monet hämmästyvät huomatessaan tämän puolen miehessä, varsinkin kun he tajuavat myös kuinka sivistynyt herra on. Rähisijältä näyttävä mies kun rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, kuten mainiota illallista hyvässä seurassa tai kunnon kirjaa. Hänestä löytyy mukava ja hillityn kohtelias juttukumppani, joka ottaa läheiset ystävät kursailematta kuin osaksi perhettä. Valikoiva, enimmäkseen ylimääräisiä vastuita koskeva laiskuus on pieni varjopuoli, mutta nauravainen ja satunnaisen avulias mies on kyllä vaivan arvoinen tuttavuus.
Turha silti kuvitella, että hänen sisustansa olisi silkkaa sokerhöttöä. Se on turha luulo, sillä valkotukka on melkoisen jörö, eikä välitä suoranaisesta hempeilystä. Hänen huumorinsakin on synkähköä ja melko piikittelevää, eikä hän usko minkään hyvän kestävän kovin pitkään. Vaikka hän saattaisi toivoa parasta, taustalla kummittelee pahimpaan varautuminen, ja hänelle on erittäin vaikeaa niellä hyviä tarkoitusperiä. Ne kun eivät takaa sitä, ettei henkilö silti haluaisi vain saavuttaa jotain itsekästä. Erityisesti hän on luopunut uskosta oman lajinsa edustajiin, ja nykyään vihaa kaikkia muita demoneja palavalla intohimolla. Pitkävihaisuus ja kostonhimo ovat hänen rumimmat piirteensä, ja inhotessaan jotakin hän tekee kohteellekin selväksi sen. Kaikista parasta on, jos viha on molemminpuolista. Aiemmin mainittiin myös Valethin taipumus petollisuuteen, ja sen selitys löytyy siinä, että hän ei koe ongelmaksi hylätä kansaansa, perhettään tai mitään muutakaan, jos hänen henkilökohtainen näkemyksensä poikkeaa näiden omasta liikaa. Yksittäisiin henkilöihin hän saattaa sitoutua, muttei mihinkään yläkäsitteisiin, ainakaan pysyvästi. Lisäksi hän kantaa sydämessään pientä, oikeutettua katkeruutta, eikä osittain sen takia hänellä ole mitään syytä olla uskollinen yhtään kenellekään – pinnalla elävät estivät häntä syntymästä sinitaivaan alle, eikä miehestä demoneja alhaisempaa kansaa olekaan.
Ulkonäkö:
Luonnos
Värikuva
Faylen ruumiinrakenne on melko keskiverto noin luuston ja mittasuhteiden puolesta. Hän voisi olla kuka tahansa ihminen niiden puolesta, eikä edes 183 sentin pituus ole liian poikkeuksellinen tehdäkseen hänestä silmiinpistävän näköistä. Ajan mittaan kertynyt lihasmassa on ensimmäinen asia, joka saa ainakin hameväen päät kääntymään demonin kävellessä kaduilla. Fyysinen voima hohkaa ihon läpi esiinpiirtyvistä, vahvoista lihaksista, eikä häviävän pienen rasvaprosentin omistavaa kehoa voi sanoa millään poikamaiseksi tai siroksi.
Lihaksia hämmentävämpi piirre on niitä peittävä iho: se on tasaisen keskiharmaa ja arveton. Väri ei todellakaan ole luonnollisen näköinen, mutta sellainen Valeth on ollut syntymästään saakka. Hänen huulensa ovat aavistuksen tummempaa sävyä, ja kieli sekä suun sisäpuoli pikimustat lukuunottamatta valkeita lihansyöjän torahampaita. Toinen ja kolmas setti samankaltaisia hampaita löytyy miehen kämmenistä: niihin avautuu hänen niin halutessaan pienet kidat, joissa puruvoimaa riittää, ja kyllä vain, hän pystyy syömään niidenkin kautta. Yleensä nämä ylimääräiset suut ovat kiinni, ja erottuvat heikosti aavistuksen tummempina viiruina keskisormen kanssa samassa linjassa.
Demoniksi Faylen tunnistaa varmasti heti ensisilmäyksellä sarviparin, hännän ja nahkasiipien ansiosta. Hänen sarvensa lähtevät ohimoiden takaa, sentin hiusrajan takaa korvien yläpuolelta, ja ne kaartuvat valkoisina suoraan taaksepäin, aavistuksen sisään- ja ylöspäin taittuen. Koristuksissa on rengasmaisia uria ja niiden kärjet ovat yllättävän terävät. Häntä taas lähtee kiinteän takamuksen yläpuolelta, jatkuen suunnilleen puolitoistametrisenä ja piiskamaisena, päättyen erittäin perinteiseen, nuolenkärkimäiseen hännänpäähän. Faylen siivet taas ovat valtavat ja lentokykyiset, lepakkomaiset liitimet sekä mustanharmaat väriltään. Miehellä ei ole erillistä, petomaista hahmoa, vaan hänen toisessa muodossaan sarvet kutistuvat luulaatoiksi päänahassa ja siivet pieniksi kyhmyiksi lapaluiden ylle. Häntää hän ei pysty kadottamaan, ei sitten millään.
Valethin kasvot taas ovat kapeat, jylhät ja veistokselliset. Vahva leuka, suurehko ja suora nenä, leveä sekä melko kapeahuulinen suu ja tietty luuston kulmikkuus saavat ne näyttämään erittäin maskuliinisilta, vaikkei hän ole aivan korston tai äijän näköinen. Poskissa on muutama, hiuksenhieno juonne, ja muitakin hienovaraisia ikääntymisen merkkejä löytää huolellisen etsinnän jälkeen. Kasvoilta ja kapeiden, vinohkojen sekä pitkänmallisten silmien katseesta henkii laiska, voimansa tunteva itsevarmuus. Silmissä ilmenee jälleen kerran Faylen erikoisuus – lasiainen on pikimustaa, ja iiris pupilliton, helmenvalkea kiekko.
Miehellä ei ole laisinkaan kulmkarvoja, ja hänen pehmeät, tuuheat ja sileät hiuksensa ovat vitivalkoiset. Niiden pituus on jossain lyhyen ja puolipitkän välimaastossa, ja Valeth pitää niitä taakse kammattuina. Vain muutama pitkähkö suortuva karkaa otsalle, loput leijuvat pöyheästi takaraivolla. Niskan puoleenväliin ylettyvä takatukka lainehtii kaartumaan itsepäisesti eteenpäin.
Miehen korvat ovat lievästi höröllään, mutta sitä ei juuri huomaa niiden ylipitkän suippouden takia. Vasen on täynnä pieniä, nappimaisia lävistyksiä, joista etummaisesta vajoaa ketju riiputtamaan pientä timanttia, ja kaksi muuta ketjua yhdistyy löyhänä kaarena viidestätoista korusta toiseksi viimeiseen. Kaikki nämä korut ovat korvalehdessä ja ruston alaosassa. Fayle ei ole koskaan tatuoinut itseään, vaikka hänen otsassaan komeilee musta kuvio. Se koostuu neljän sentin pituisesta otsan keskellä vaakasuorasta, kevyesti alaspäin kaartuvasta, paksusta mustasta viivasta, joka toimii keskikohtana symmetriselle kuvioinnille. Neljä siroa, etäisesti heraldista liljaa muistuttavaa kuviota muodostaa ristin. Näiden väleistä lähtee kiehkuraiset viivat, ja pystysuorien liljojen kärjistä muutaman millin päässä sijaitsee kaksi kyynelmäistä, kapeaa pistettä. Komea kuva on vain kehys Faylen kolmannelle silmälle, joka avautuu siis keskelle otsaa, suuremmaksi kuin kaksi muuta, iiris punaisena, viirusilmäisenä kolikkona hehkuen. Lasiainenkin on punertavaa, mutta lähempänä valkoista.
Tyyliltään demoni on yllättävän hillitty sekä käytännöllinen. Hän pitää tummanvihreästä, valkoisesta ja vaaleansinisestä, ja käyttää näitä värejä runsaan, pehmeän mustan korostamana. Kaikki harmaaseen murretut, tummahkot sävyt saavat myös hänen hyväksyntänsä. Vaatteet ovat selkeälinjaisia, huolella valmistettuja mutteivät mitenkään prameita. Ylipitkät paidat, poolokaulukset, pitkät hihat, pienet muodolliset yksityiskohdat, liivit, suorat housut, maahan asti ulottuvat takit ja erilaiset hansikkaat ovat hänelle mieleen. Tarkoituksella peittävä tyyli on yllättävän älykkään ja sivistyneen näköinen, ja luo helposti harhakuvan siitä, että demoni olisi ruipelompi kuin mitä onkaan. Rähinäpäällä hän pukeutuu paljon epäsiistimmin, yleensä löysään, pitkähihaiseen paitaan ja nuhruisiin housuihin, ja oikealle tuulelle sattuessaan saattaa unohtaa paidat kokonaan. Miehellä on tapana korostaa silmiään mustalla silmiensä ulkonurkista, ja joskus vasemman silmän alle piirtyy vaakasuora viiva, jonka keskeltä lähtee pitkähkö pystysuora viiva, jota taas reunustaa kaksi ulospäin kaartuviin koukkuihin päättyvää lyhyttä viivaa.
Halutessaan sulautua hieman paremmin ihmisten joukkoon Fayle pukeutuu mahdollisimman peittävästi, ja muuttaa ihomaalin avulla ihonsa normaalimman väriseksi, käyden näin lähestulkoon uskottavasti haltiasta, kunhan häntä vain pysyy piilossa.
Menneisyys:
Bavaulenien suku oli kerran mahtitekijä demonien joukossa, mutta siitä on vielä pidempi aika kuin näiden elosta vapaasti maan pinnalla. Erityisen nolo selkkaus, johon liittyi humalainen Bavaulan ja sikäläisen hallitsijasuvun vesan kunnian kirjaimellinen tahriintuminen pudottivat heidät jyrkästi arvoasteikossa, ja siitä lähtien suku on kutistunut mahdollisimman huomaamattomaksi, osittain pilkan välttelyn takia. Eipä siis ihme, että Valeth syntyi suurien salien sijasta vaatimattomaan kotiin, ompelijattaren ja yksinkertaisen vartijan pojaksi. Isän kuolemaa demoni ei edes muista, mutta hänen äitinsä surun kyllä. Se suru ei ole helpottanut vielä tänäkään päivänä, vaan Myria on yhä suruvaatteissa.
Aviomiehen kuolema jätti epäonnisen naisen tyhjän päälle, eikä tämä rehellisesti sanottuna tiennyt, mitä poikansa kanssa tehdä. Kyllä hän pystyi heidät elättämään, mutta lapsi joutui vähän väliä tappeluihin muiden kanssa, usein äitinsä kunnian puolustamisen takia. Tämä varttui nopeasti itsenäiseksi ja varhaiskypsäksi, sekä opetteli äitinsä ammatin kun ei muutakaan keksinyt.
Faylen ollessa vielä keskenkasvuinen poika hänellä ja hänen äidillään kävi tuuri: Ungaldit, demonisuku jolla menee huomattavasti paremmin, päättivät ottaa kaksikon huomiinsa. He olivat tietysti kiitollisia, vaikka todellisuudessa suvun päämies vain halusi Valethin geenit osaksi sukunsa perimää – olisihan tämän vanha, vahva veri mukava lisä, hyvä keino estää liikaa sisäsiittoisuutta. Nuorukainen ei tätä itse tiedostanut, mutta törmäsi jatkuvasti ja erittäin suunnitellusti erääseen viehättävään demonittareen. Sulokas Taisha pöllönsiipineen oli kyllä ehdottomasti Faylen mieleen, ja huomaamatta hän ajautui syvemmälle ja syvemmälle klikkiytyneen demoniylimystön piireihin ja tapoihin. Hän sai ensimmäistä kertaa elämässään ikäisiään ystäviä, tai ainakin luuli niin. Gavriel vietti paljon aikaa Valethin seurassa, opettaen tälle jousiammuntaa ja sitä elämän älyllistä puolta, joka köyhälistön jäseneltä oli jäänyt kokematta. Ilman vuosia tuossa pinnallisen ystävyyden ja valehtelun täyttämässä maailmassa miehen pidättyväisyys ei olisi koskaan hioutunut siksi hallinnaksi, jonka hän omistaa nykyään. Tosin toinen nuorukainen puhui turhan usein siitä, kuinka sievä Valethin silmäterä oli, ja vielä äänellä josta kuulsi kaipaus. Hän ei antanut sen häiritä, vaan tuuduttautui luulemaan sitä harmittomaksi kateudeksi.
Hänen elämänsä onnellisin päivä koitti, kun Taishan isä vihjasi hienovaraisesti, että voisi harkita tyttärensä käden luovuttamista hänelle. Samalla Gavrielin mustasukkaisuuden mitta täyttyi, ja ystävyyden teeskentelyn täyttäminä vuosina Valethista kerätty tieto sai käyttöä. Ei kestänyt kauaa, kun ensimmäistä kertaa joku manaaja onnistui repäisemään demonin keskeltä arkipäiväistä eloaan pinnalle, käyttäen hirvittäviä loitsuja saadakseen demonin solmittua sopimuksella. Valeth tajusi heti, että haaveet elämästä Taishan kanssa tuhoutuivat välittömästi, ja hän arvasi tekijän ja tämän syyt. Eihän kunnon aviomies voisi minä hetkenä hyvänsä tulla manatuksi, varsinkaan jos tämä ei edes pystynyt hyötymään siitä! Kuullen Gavrielin pilkallisen naurun soivan korvissaan tämän voittaessa Taishan itselleen Fayle eli monta katkeraa vuotta manaajan armoilla, pakotettuna suojelemaan tätä ja kykenemättä tappamaan tämän.
Hänen mahdollisuutensa koitti vasta, kun tämä erehtyi paljastamaan demonille, että oli perheellinen mies. Kostonhimon voimalla eläen ja kärsivällisyyttään venyttäen Valeth alkoi kerätä tietoja suurta takaisinmaksua varten, aikomuksenaan jättää maan alla toisiaan selkään puukottaen eläville surkimuksille mojovan läksiäislahjan. Kun hetki koitti, hän kiristi manaajaa tämän perheen hyvinvoinnin mahdollisella laskulla, kunnes tämä päästi hänet menemään. Tuhottuaan kirjan, jossa oli ohjeet hänen kutsumisekseen Fayle palasi Manalaan, saaden kuulla äitinsä tulleen hylätyksi heti, kun hän oli kadonnut. Se vei viimeisenkin epäilyksen hänen mielestään, ja valkotukka hyökkäsi Ungaldien kotipaikkaan, metsästäen näitä säälittä ja väsymättä.
Jälki oli sellaista, mitä yleensäkin syntyy, kun taikuudelle vastustuskykyinen peto hyökkää lasileukaisten maagien kimppuun. Muut mahtisuvut ehtivät hätiin vasta, kun kaikki suvun ytimen jäsenet oli tapettu tai vammautettu, aina Taishaa ja Gavrielia myöten. Valeth haistatteli mahtipontisesti koko kansalle, haukkuen nämä saamattomiksi, typeriksi, alhaisiksi ja heikoiksi madoiksi, joiden päälle ei edes kehdannut sylkeä, ettei saisi tartuntaa. Sanomattakin selvää, että hän kävi kuoleman porteilla paetessaan kimppuunsa käynyttä ylivoimaa, mutta sai karistettua muut perästään päästessään vapaan taivaan alle. Hän oli todella jättänyt ikimuistoisen jäljen itsestään demonien mieliin, ja viha oli tempauksen jälkeen molemminpuolista. Verenpetturi -liikanimi syntyi kuitenkin vasta, kun Manalaan kiiri tieto siitä, että yli puolet pinnalla elävistä demoneista oli ilmiannettu ihmisille.
Valeth oli marssinut hetipikaa ensimmäisen näkemänsä korkea-arvoisen ihmissotilaan puheille ja kavaltanut toiset. Heti tämän jälkeen hän oli vaatinut päästä kuningattaren puheille, jota hämmentynyt upseeri ei kehdannut kieltääkään. Vastaanotto oli tarkasti salattu, eikä Faylen vaatimus saada asua ihmisten keskellä saanut aluksi kannatusta. Hän oli joutua mestattavaksi, mutta luetteli vielä muutaman nimen ja sijainnin lisää, todeten myös tietävänsä kaiken tärkeimmistä demonisuvuista. Pian allekirjoitettiin kaikessa hiljaisuudessa virallinen lupapaperi hänen oleskeluaan varten, varsinkin kun mies suostui olemaan alituisesti sotilaiden valvottavana sekä tekemään hänen majesteetilleen upeita leninkejä aina pyydettäessä.
Nykypäivänä Fayle on asunut pienen liikkeensä takahuoneistossa kymmenisen vuotta. Hänet on manattu sinä aikana kahdesti, mutta jokainen kerta on liikaa, joten mies etsii raivokkaasti kopioita hänen kutsumisohjeistaan. Hän on pitäytynyt erossa muusta väestöstä muussa kuin kaupankäyntitarkoituksessa, eikä omista juuri muita ystäviä kuin kenraali Fitzgerald Wiemottin, joka sai jäätyään pois palatsinvartiosta ainoaksi tehtäväkseen vahtia demonin tekemisiä alituisesti.
Muuta:
- Faylen veri on mustaa ja maistuu useimpien vampyyrien mielestä kamalalta.
- Mies on syntynyt uudenvuodenyönä.
- Hän on melko puhdas lihansyöjä, eli ei pidä vihannesten pupeltamisesta.
- Miehen ääni on hämmentävän syvä ja matala. Se rahisee ylös kurkusta, eikä kuulosta lainkaan ääneltä jolla puhutaan. Ehei, vaan se kuulostaa ääneltä, jonka karjahduksen kaiun kuulee korvissaan herätessään kylmänhikisenä painajaisesta.
- Hän keräilee erilaisia taikaesineitä huvikseen.
Valeth ”Verenpetturi” Bavaulan, lempinimeltään Fayle.
Ikä:
Näyttää kypsän aikuiselta, siinä kolmikymppiseltä. Elänyt huomattavasti pidempään.
Sukupuoli:
Mies
Laji:
Demoni
Ammatti:
Uskomatonta mutta totta, räätäli.
Taidot:
Faylelle ei valitettavasti ole siunaantunut yhtään tulipallojenheittelymagiaa. Sen sijaan hänen fysiikkansa on erikoisempaa sorttia: miehen keho on äärimmäisen vastustuskykyinen kaikenlaiselle taikuudelle ja sillä on hienoisia regeneroitumistaipumuksia. Ei hän pysty kasvattamaan käsivartta uudestaan, mutta paraneminen sujuu sutjakammin. Hyvä niin, kun parannustaiatkaan eivät häneen tehoa.
Hankittuna ominaisuutena taas demoni on erittäin vahvassa kunnossa. Papua löytyy, jos ei yliluonnollisessa mittakaavassa niin ainakin siten, että mies pystyy pistämään kampoihin lähes kenelle tahansa. Voitosta ei voi sanoa, mutta eipähän kukaan lähde hänen käsittelystään aivan naarmuttomalla hipiällä. Mies on harjoitellut vain jousen käyttöä, ja lähitaisteluissa pitää särjetyillä pulloilla ja tuoleilla improvisoinnista. Sekä kokemuksella, sitä hänellä on taistelemisesta liikaakin.
Ei Fayle aivan taikuudeton ole, hänen kolmas silmänsä pitää siitä huolen. Se pysyy useimmiten kiinni, sillä sen näkökyky ei tutki paikkaa, vaan ajan kerrostumia. Katsoessaan ylimääräisellä silmällä demoni pystyy näkemään kaikki näköpiirissään olevalla alueella tapahtuneet asiat, sekä väläyksiä todennäköisimmistä tulevaisuuden tapahtumista. Liika tuijottelu aiheuttaa levottomia unia sekä sietämätöntä päänsärkyä. Varsinkin, jos hän erehtyy katsomaan jotakuta elävää, tai näkee itsensä peilistä – henkilöhistoriat ja mahdolliset kohtalot pistävät mielen kuin mielen sekaisin.
Lisäksi hänellä on oma, erikoinen vaistonsa, joka varoittaa kasvavalla kylmyyden tunteella lähenevästä vaarasta, häntä kohtaan haudotusta vihamielisyydestä, taikuudesta sekä manausyrityksestä. Faylen voi tosiaan manata luokseen ja väkipakolla solmia sopimuksen, jolla saa demonista suojelijan itselleen. Tällöin kaikki manaajaan kohdistunut vahinko kanavoituu mieheen. Manaajalle järjestelystä ei ole mitään haittaa, jos tämä on tarkka käskyissään, eikä jätä porsaanreikiä joiden kautta demoni pystyisi kostamaan vapautensa riiston.
Hän näkee erinomaisesti pimeässä ja osaa kokata. Ompelu ja vaatesuunnittelukaan eivät ole ongelma.
Luonne:
Aivan ensimmäiseksi, Valeth todella on täysiverinen demoni aina luonnetta myöten. Mieheen ei koskaan kannata luottaa ilman epäilyksiä, sillä petollinen ja jotenkuten viekaskin herra on tottunut takinkääntäjä. Hän ei koe mitään tarvetta miellyttää suurta yleisöä ja useimmiten vähät välittää muiden mukavuudesta, aivan kuin olisi vapautettu sellaisesta huolehtimisesta. Vapaa hän onkin, eikä siedä kahleita tai rajoitteita, ainakaan hänestä järjettömiltä tuntuvia sellaisia. Mies on tottunut puskemaan oman tahtonsa vaikka harmaan kiven läpi, eikä näe muiden tunteiden loukkaamista kummoisenakaan esteenä. Arvoasteikot, syntyperät ja muut vanhoilliset tavat ovat jonninjoutavia – voisi jopa sanoa, että hänessä on anarkistin vikaa.
Valkotukka pitää ajoittaisesta kaaoksesta, ja hänen täytyy säännöllisesti päästä purkamaan syntyperäinen tarve mitellä voimia muiden kanssa. Hän ei kannata järjetöntä teurastusta, vaan etsii alituisesti vastustajia, joista on tarpeeksi haastetta. Jalo tappamisesta kieltäytyminen jää tällaisen löydyttyä voiton jalkoihin, ja sivulliset sekä ympäristökin saavat osansa. Nujakoinnista hän nauttii kuin vampyyri metsästämisestä tai urheilija kilpailemisesta, ei väkivallan vaan sen taidokkaan käytön takia. Omat voimansa, rajansa ja heikkoutensa Valeth tuntee niin hyvin, että on saavuttanut itsevarmuuden, joka monilta puuttuu. Hän voi ottaa aina rennosti, tietäen, että on turvassa ja puolustautumiskykyinen joka tilanteessa. Jotkut tulkitsevat laiskan, muille virnuilevan itsevarmuuden herkästi ylimielisyydeksi tai aatelisen taustan tuotokseksi, mutta siinä ei ole kyse muusta kuin realistisesta näkemyksestä omaan itseen. Ainakin fyysisten ominaisuuksien saralla, siis.
Voimaa arvostavana henkilönä mies inhoaa heikkoja surkimuksia. Ruumiiltaan heikkoja vähemmän, koska sille ei välttämättä mahda mitään, mutta niitä, jotka valittavat, mutteivät silti tee mitään asioiden eteen hän halveksuu. Myös pilvilinnoissa elävät, itsestään liian suuria kuvittelevat, omaa merkityksellisyyttään korostavat ja huomionkipeät saavat ankaran palautuksen todellisuuteen. Pikkumainen saivartelu on hänestä myös yksi mielen heikkouden merkeistä, keino yrittää mitätöidä omat teot ja paeta niiden seurauksilta. Ehei, sellaista Valeth ei harrasta, hän ottaa täyden vastuun omista tekosistaan. Se ei silti estä häntä tekemästä moraalisesti arveluttavia asioita, mutta ainakin mies myöntää tehneensä ne. Sanomatta jättämistä tosin ei hänestä lasketa, joten rehellisyydestä huolimatta mies saa jätettyä itselleen mukavasti pelivaraa.
Faylen sympatian herättäminen on erittäin, erittäin vaikea tehtävä. Ensinnäkin hän on torjuva muita kohtaan ihan periaatteestakin – kuka hemmetti muka haluaisi olla hänen seurassaan, ellei haluaisi hyötyä hänestä jotenkin? - ja toiseksi hän ei näe asioiden voivottelussa mitään järkeä. Parempi vain, että kurjuudessaan vellovat revitään alas harhakuvitelmistaan, siitähän on heille enemmän hyötyä. Ei demoni ole tahallaan epäkohtelias, sillä hyvät tavat helpottavat kanssakäymistä huomattavasti, mutta ei hän koe tarpeelliseksi varoa sanojaankaan. Ainakin, jos henkilö ei ole hänelle tärkeä. Tähän asemaan päästyään saa huomata, miten Valeth alkaa todella kuunnella, ottaa neuvot huomioon ja kysyä mielipiteitä. Eihän hän ole ulkonäöstään huolimatta mikään oikea hirviö, vaan melko inhimillinen, omalla tavallaan lämmin ja huolehtiva olento. Hän julistaa kovaan ääneen, että ei kadu yhtäkään asiaa elämässään koska liika murehtiminen vain sekoittaisi pään, mutta tuntee hänkin pieniä pistoksia aina silloin tällöin, vaikkei niitä huomioisikaan. Totta tosin on, että demoni ei jaksa jossitella menneitä asioita, joille ei voi mitään tai pelätä tulevaa, josta ei voi tietää mitään. Hän elää vahvasti nykyhetkessä.
Siitä huolimatta Fayle harkitsee tekonsa ja sanansa tarkasti. Hänen käytöksestäänkin huomaa sen, päätökset tehdään rauhalliseen tahtiin eikä puhe rynni holtittomasti ulos. Hän saattaa kuluttaa paljonkin aikaa miettien, mitä kaikkia seurauksia ja eri puolia erilaisilla vaihtoehdoilla on sille päälle sattuessaan. Totuushan on, että mies hallitsee itsensä, hermonsa ja käytöksensä erinomaisesti, ja sellaisen taidon heittäminen hukkaan olisi yksinkertaisesti järjetöntä. Loppujen lopuksi hän haluaa päästä mahdollisimman helpolla, mahdollisimman vähällä hössötyksellä ja ilman liian monien sekaantumista hänen omiin asioihinsa. Mukavuudenhaluisena hän viitsii kuluttaa hieman aikaa harkintaan, jotta tilanne ei räjähdä kasvoille. Monet hämmästyvät huomatessaan tämän puolen miehessä, varsinkin kun he tajuavat myös kuinka sivistynyt herra on. Rähisijältä näyttävä mies kun rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, kuten mainiota illallista hyvässä seurassa tai kunnon kirjaa. Hänestä löytyy mukava ja hillityn kohtelias juttukumppani, joka ottaa läheiset ystävät kursailematta kuin osaksi perhettä. Valikoiva, enimmäkseen ylimääräisiä vastuita koskeva laiskuus on pieni varjopuoli, mutta nauravainen ja satunnaisen avulias mies on kyllä vaivan arvoinen tuttavuus.
Turha silti kuvitella, että hänen sisustansa olisi silkkaa sokerhöttöä. Se on turha luulo, sillä valkotukka on melkoisen jörö, eikä välitä suoranaisesta hempeilystä. Hänen huumorinsakin on synkähköä ja melko piikittelevää, eikä hän usko minkään hyvän kestävän kovin pitkään. Vaikka hän saattaisi toivoa parasta, taustalla kummittelee pahimpaan varautuminen, ja hänelle on erittäin vaikeaa niellä hyviä tarkoitusperiä. Ne kun eivät takaa sitä, ettei henkilö silti haluaisi vain saavuttaa jotain itsekästä. Erityisesti hän on luopunut uskosta oman lajinsa edustajiin, ja nykyään vihaa kaikkia muita demoneja palavalla intohimolla. Pitkävihaisuus ja kostonhimo ovat hänen rumimmat piirteensä, ja inhotessaan jotakin hän tekee kohteellekin selväksi sen. Kaikista parasta on, jos viha on molemminpuolista. Aiemmin mainittiin myös Valethin taipumus petollisuuteen, ja sen selitys löytyy siinä, että hän ei koe ongelmaksi hylätä kansaansa, perhettään tai mitään muutakaan, jos hänen henkilökohtainen näkemyksensä poikkeaa näiden omasta liikaa. Yksittäisiin henkilöihin hän saattaa sitoutua, muttei mihinkään yläkäsitteisiin, ainakaan pysyvästi. Lisäksi hän kantaa sydämessään pientä, oikeutettua katkeruutta, eikä osittain sen takia hänellä ole mitään syytä olla uskollinen yhtään kenellekään – pinnalla elävät estivät häntä syntymästä sinitaivaan alle, eikä miehestä demoneja alhaisempaa kansaa olekaan.
Ulkonäkö:
Luonnos
Värikuva
Faylen ruumiinrakenne on melko keskiverto noin luuston ja mittasuhteiden puolesta. Hän voisi olla kuka tahansa ihminen niiden puolesta, eikä edes 183 sentin pituus ole liian poikkeuksellinen tehdäkseen hänestä silmiinpistävän näköistä. Ajan mittaan kertynyt lihasmassa on ensimmäinen asia, joka saa ainakin hameväen päät kääntymään demonin kävellessä kaduilla. Fyysinen voima hohkaa ihon läpi esiinpiirtyvistä, vahvoista lihaksista, eikä häviävän pienen rasvaprosentin omistavaa kehoa voi sanoa millään poikamaiseksi tai siroksi.
Lihaksia hämmentävämpi piirre on niitä peittävä iho: se on tasaisen keskiharmaa ja arveton. Väri ei todellakaan ole luonnollisen näköinen, mutta sellainen Valeth on ollut syntymästään saakka. Hänen huulensa ovat aavistuksen tummempaa sävyä, ja kieli sekä suun sisäpuoli pikimustat lukuunottamatta valkeita lihansyöjän torahampaita. Toinen ja kolmas setti samankaltaisia hampaita löytyy miehen kämmenistä: niihin avautuu hänen niin halutessaan pienet kidat, joissa puruvoimaa riittää, ja kyllä vain, hän pystyy syömään niidenkin kautta. Yleensä nämä ylimääräiset suut ovat kiinni, ja erottuvat heikosti aavistuksen tummempina viiruina keskisormen kanssa samassa linjassa.
Demoniksi Faylen tunnistaa varmasti heti ensisilmäyksellä sarviparin, hännän ja nahkasiipien ansiosta. Hänen sarvensa lähtevät ohimoiden takaa, sentin hiusrajan takaa korvien yläpuolelta, ja ne kaartuvat valkoisina suoraan taaksepäin, aavistuksen sisään- ja ylöspäin taittuen. Koristuksissa on rengasmaisia uria ja niiden kärjet ovat yllättävän terävät. Häntä taas lähtee kiinteän takamuksen yläpuolelta, jatkuen suunnilleen puolitoistametrisenä ja piiskamaisena, päättyen erittäin perinteiseen, nuolenkärkimäiseen hännänpäähän. Faylen siivet taas ovat valtavat ja lentokykyiset, lepakkomaiset liitimet sekä mustanharmaat väriltään. Miehellä ei ole erillistä, petomaista hahmoa, vaan hänen toisessa muodossaan sarvet kutistuvat luulaatoiksi päänahassa ja siivet pieniksi kyhmyiksi lapaluiden ylle. Häntää hän ei pysty kadottamaan, ei sitten millään.
Valethin kasvot taas ovat kapeat, jylhät ja veistokselliset. Vahva leuka, suurehko ja suora nenä, leveä sekä melko kapeahuulinen suu ja tietty luuston kulmikkuus saavat ne näyttämään erittäin maskuliinisilta, vaikkei hän ole aivan korston tai äijän näköinen. Poskissa on muutama, hiuksenhieno juonne, ja muitakin hienovaraisia ikääntymisen merkkejä löytää huolellisen etsinnän jälkeen. Kasvoilta ja kapeiden, vinohkojen sekä pitkänmallisten silmien katseesta henkii laiska, voimansa tunteva itsevarmuus. Silmissä ilmenee jälleen kerran Faylen erikoisuus – lasiainen on pikimustaa, ja iiris pupilliton, helmenvalkea kiekko.
Miehellä ei ole laisinkaan kulmkarvoja, ja hänen pehmeät, tuuheat ja sileät hiuksensa ovat vitivalkoiset. Niiden pituus on jossain lyhyen ja puolipitkän välimaastossa, ja Valeth pitää niitä taakse kammattuina. Vain muutama pitkähkö suortuva karkaa otsalle, loput leijuvat pöyheästi takaraivolla. Niskan puoleenväliin ylettyvä takatukka lainehtii kaartumaan itsepäisesti eteenpäin.
Miehen korvat ovat lievästi höröllään, mutta sitä ei juuri huomaa niiden ylipitkän suippouden takia. Vasen on täynnä pieniä, nappimaisia lävistyksiä, joista etummaisesta vajoaa ketju riiputtamaan pientä timanttia, ja kaksi muuta ketjua yhdistyy löyhänä kaarena viidestätoista korusta toiseksi viimeiseen. Kaikki nämä korut ovat korvalehdessä ja ruston alaosassa. Fayle ei ole koskaan tatuoinut itseään, vaikka hänen otsassaan komeilee musta kuvio. Se koostuu neljän sentin pituisesta otsan keskellä vaakasuorasta, kevyesti alaspäin kaartuvasta, paksusta mustasta viivasta, joka toimii keskikohtana symmetriselle kuvioinnille. Neljä siroa, etäisesti heraldista liljaa muistuttavaa kuviota muodostaa ristin. Näiden väleistä lähtee kiehkuraiset viivat, ja pystysuorien liljojen kärjistä muutaman millin päässä sijaitsee kaksi kyynelmäistä, kapeaa pistettä. Komea kuva on vain kehys Faylen kolmannelle silmälle, joka avautuu siis keskelle otsaa, suuremmaksi kuin kaksi muuta, iiris punaisena, viirusilmäisenä kolikkona hehkuen. Lasiainenkin on punertavaa, mutta lähempänä valkoista.
Tyyliltään demoni on yllättävän hillitty sekä käytännöllinen. Hän pitää tummanvihreästä, valkoisesta ja vaaleansinisestä, ja käyttää näitä värejä runsaan, pehmeän mustan korostamana. Kaikki harmaaseen murretut, tummahkot sävyt saavat myös hänen hyväksyntänsä. Vaatteet ovat selkeälinjaisia, huolella valmistettuja mutteivät mitenkään prameita. Ylipitkät paidat, poolokaulukset, pitkät hihat, pienet muodolliset yksityiskohdat, liivit, suorat housut, maahan asti ulottuvat takit ja erilaiset hansikkaat ovat hänelle mieleen. Tarkoituksella peittävä tyyli on yllättävän älykkään ja sivistyneen näköinen, ja luo helposti harhakuvan siitä, että demoni olisi ruipelompi kuin mitä onkaan. Rähinäpäällä hän pukeutuu paljon epäsiistimmin, yleensä löysään, pitkähihaiseen paitaan ja nuhruisiin housuihin, ja oikealle tuulelle sattuessaan saattaa unohtaa paidat kokonaan. Miehellä on tapana korostaa silmiään mustalla silmiensä ulkonurkista, ja joskus vasemman silmän alle piirtyy vaakasuora viiva, jonka keskeltä lähtee pitkähkö pystysuora viiva, jota taas reunustaa kaksi ulospäin kaartuviin koukkuihin päättyvää lyhyttä viivaa.
Halutessaan sulautua hieman paremmin ihmisten joukkoon Fayle pukeutuu mahdollisimman peittävästi, ja muuttaa ihomaalin avulla ihonsa normaalimman väriseksi, käyden näin lähestulkoon uskottavasti haltiasta, kunhan häntä vain pysyy piilossa.
Menneisyys:
Bavaulenien suku oli kerran mahtitekijä demonien joukossa, mutta siitä on vielä pidempi aika kuin näiden elosta vapaasti maan pinnalla. Erityisen nolo selkkaus, johon liittyi humalainen Bavaulan ja sikäläisen hallitsijasuvun vesan kunnian kirjaimellinen tahriintuminen pudottivat heidät jyrkästi arvoasteikossa, ja siitä lähtien suku on kutistunut mahdollisimman huomaamattomaksi, osittain pilkan välttelyn takia. Eipä siis ihme, että Valeth syntyi suurien salien sijasta vaatimattomaan kotiin, ompelijattaren ja yksinkertaisen vartijan pojaksi. Isän kuolemaa demoni ei edes muista, mutta hänen äitinsä surun kyllä. Se suru ei ole helpottanut vielä tänäkään päivänä, vaan Myria on yhä suruvaatteissa.
Aviomiehen kuolema jätti epäonnisen naisen tyhjän päälle, eikä tämä rehellisesti sanottuna tiennyt, mitä poikansa kanssa tehdä. Kyllä hän pystyi heidät elättämään, mutta lapsi joutui vähän väliä tappeluihin muiden kanssa, usein äitinsä kunnian puolustamisen takia. Tämä varttui nopeasti itsenäiseksi ja varhaiskypsäksi, sekä opetteli äitinsä ammatin kun ei muutakaan keksinyt.
Faylen ollessa vielä keskenkasvuinen poika hänellä ja hänen äidillään kävi tuuri: Ungaldit, demonisuku jolla menee huomattavasti paremmin, päättivät ottaa kaksikon huomiinsa. He olivat tietysti kiitollisia, vaikka todellisuudessa suvun päämies vain halusi Valethin geenit osaksi sukunsa perimää – olisihan tämän vanha, vahva veri mukava lisä, hyvä keino estää liikaa sisäsiittoisuutta. Nuorukainen ei tätä itse tiedostanut, mutta törmäsi jatkuvasti ja erittäin suunnitellusti erääseen viehättävään demonittareen. Sulokas Taisha pöllönsiipineen oli kyllä ehdottomasti Faylen mieleen, ja huomaamatta hän ajautui syvemmälle ja syvemmälle klikkiytyneen demoniylimystön piireihin ja tapoihin. Hän sai ensimmäistä kertaa elämässään ikäisiään ystäviä, tai ainakin luuli niin. Gavriel vietti paljon aikaa Valethin seurassa, opettaen tälle jousiammuntaa ja sitä elämän älyllistä puolta, joka köyhälistön jäseneltä oli jäänyt kokematta. Ilman vuosia tuossa pinnallisen ystävyyden ja valehtelun täyttämässä maailmassa miehen pidättyväisyys ei olisi koskaan hioutunut siksi hallinnaksi, jonka hän omistaa nykyään. Tosin toinen nuorukainen puhui turhan usein siitä, kuinka sievä Valethin silmäterä oli, ja vielä äänellä josta kuulsi kaipaus. Hän ei antanut sen häiritä, vaan tuuduttautui luulemaan sitä harmittomaksi kateudeksi.
Hänen elämänsä onnellisin päivä koitti, kun Taishan isä vihjasi hienovaraisesti, että voisi harkita tyttärensä käden luovuttamista hänelle. Samalla Gavrielin mustasukkaisuuden mitta täyttyi, ja ystävyyden teeskentelyn täyttäminä vuosina Valethista kerätty tieto sai käyttöä. Ei kestänyt kauaa, kun ensimmäistä kertaa joku manaaja onnistui repäisemään demonin keskeltä arkipäiväistä eloaan pinnalle, käyttäen hirvittäviä loitsuja saadakseen demonin solmittua sopimuksella. Valeth tajusi heti, että haaveet elämästä Taishan kanssa tuhoutuivat välittömästi, ja hän arvasi tekijän ja tämän syyt. Eihän kunnon aviomies voisi minä hetkenä hyvänsä tulla manatuksi, varsinkaan jos tämä ei edes pystynyt hyötymään siitä! Kuullen Gavrielin pilkallisen naurun soivan korvissaan tämän voittaessa Taishan itselleen Fayle eli monta katkeraa vuotta manaajan armoilla, pakotettuna suojelemaan tätä ja kykenemättä tappamaan tämän.
Hänen mahdollisuutensa koitti vasta, kun tämä erehtyi paljastamaan demonille, että oli perheellinen mies. Kostonhimon voimalla eläen ja kärsivällisyyttään venyttäen Valeth alkoi kerätä tietoja suurta takaisinmaksua varten, aikomuksenaan jättää maan alla toisiaan selkään puukottaen eläville surkimuksille mojovan läksiäislahjan. Kun hetki koitti, hän kiristi manaajaa tämän perheen hyvinvoinnin mahdollisella laskulla, kunnes tämä päästi hänet menemään. Tuhottuaan kirjan, jossa oli ohjeet hänen kutsumisekseen Fayle palasi Manalaan, saaden kuulla äitinsä tulleen hylätyksi heti, kun hän oli kadonnut. Se vei viimeisenkin epäilyksen hänen mielestään, ja valkotukka hyökkäsi Ungaldien kotipaikkaan, metsästäen näitä säälittä ja väsymättä.
Jälki oli sellaista, mitä yleensäkin syntyy, kun taikuudelle vastustuskykyinen peto hyökkää lasileukaisten maagien kimppuun. Muut mahtisuvut ehtivät hätiin vasta, kun kaikki suvun ytimen jäsenet oli tapettu tai vammautettu, aina Taishaa ja Gavrielia myöten. Valeth haistatteli mahtipontisesti koko kansalle, haukkuen nämä saamattomiksi, typeriksi, alhaisiksi ja heikoiksi madoiksi, joiden päälle ei edes kehdannut sylkeä, ettei saisi tartuntaa. Sanomattakin selvää, että hän kävi kuoleman porteilla paetessaan kimppuunsa käynyttä ylivoimaa, mutta sai karistettua muut perästään päästessään vapaan taivaan alle. Hän oli todella jättänyt ikimuistoisen jäljen itsestään demonien mieliin, ja viha oli tempauksen jälkeen molemminpuolista. Verenpetturi -liikanimi syntyi kuitenkin vasta, kun Manalaan kiiri tieto siitä, että yli puolet pinnalla elävistä demoneista oli ilmiannettu ihmisille.
Valeth oli marssinut hetipikaa ensimmäisen näkemänsä korkea-arvoisen ihmissotilaan puheille ja kavaltanut toiset. Heti tämän jälkeen hän oli vaatinut päästä kuningattaren puheille, jota hämmentynyt upseeri ei kehdannut kieltääkään. Vastaanotto oli tarkasti salattu, eikä Faylen vaatimus saada asua ihmisten keskellä saanut aluksi kannatusta. Hän oli joutua mestattavaksi, mutta luetteli vielä muutaman nimen ja sijainnin lisää, todeten myös tietävänsä kaiken tärkeimmistä demonisuvuista. Pian allekirjoitettiin kaikessa hiljaisuudessa virallinen lupapaperi hänen oleskeluaan varten, varsinkin kun mies suostui olemaan alituisesti sotilaiden valvottavana sekä tekemään hänen majesteetilleen upeita leninkejä aina pyydettäessä.
Nykypäivänä Fayle on asunut pienen liikkeensä takahuoneistossa kymmenisen vuotta. Hänet on manattu sinä aikana kahdesti, mutta jokainen kerta on liikaa, joten mies etsii raivokkaasti kopioita hänen kutsumisohjeistaan. Hän on pitäytynyt erossa muusta väestöstä muussa kuin kaupankäyntitarkoituksessa, eikä omista juuri muita ystäviä kuin kenraali Fitzgerald Wiemottin, joka sai jäätyään pois palatsinvartiosta ainoaksi tehtäväkseen vahtia demonin tekemisiä alituisesti.
Muuta:
- Faylen veri on mustaa ja maistuu useimpien vampyyrien mielestä kamalalta.
- Mies on syntynyt uudenvuodenyönä.
- Hän on melko puhdas lihansyöjä, eli ei pidä vihannesten pupeltamisesta.
- Miehen ääni on hämmentävän syvä ja matala. Se rahisee ylös kurkusta, eikä kuulosta lainkaan ääneltä jolla puhutaan. Ehei, vaan se kuulostaa ääneltä, jonka karjahduksen kaiun kuulee korvissaan herätessään kylmänhikisenä painajaisesta.
- Hän keräilee erilaisia taikaesineitä huvikseen.