|
|
Post by Miruki on Oct 18, 2009 18:34:51 GMT 3
Peli pelataan samassa järjestyksessä, kuin ilmoittautumisetkin ovat tulleet. Muistakaa myös, että jos pelaatte yhteispelissä kahdella eri hahmolla, heidän toimintonsa tulee olla samassa viestissä, jotta tupla postituksilta vältyttäisiin!
Ja peliin tosiaan oli vastausaikaa 2 päivää jonka jälkeen vuoro siirtyy automaattisesti seuraavalle.
Järjestys kertauksen vuoksi vielä:
Kuningatar, Nelia & Cináh // Vertsu
Níen // Selene
Santiago // Miruki
Cyien & Awéa // Sahia
Darina & Ark // Gilbert
Sarcelle // Sarcelle
Zafiranaq //Sayri
Prinssi, Valeríen // Alchimere
Aqua // Lucine
..........
Kuningatar, Nelia
Iltapäivä oli hiljalleen kääntymässä illaksi.
Suurin osa vieraista, jotka illan tullessa saapuisivat linnalle, olivat varmasti jo kodeissansa valmistautumassa tanssiaisiin.
Juhlia oltiin järjestelty jo kuukauden verran ja viimeiset kaksi viikkoa olivat imeneet useammankin palvelusväkeen kuuluvan henkilön viimeisetkin mehut, sillä kuningatar oli laatinut tiukat säännöt ja aikataulut juhlien varalle ja kaiken lisäksi kaiken piti myös olla täydellistä, kuka nyt haluaisi antaa itsestään huonon hallitsijan kuvan?
Nuori kuningatar Nelia seisoi pienen korokkeen päällä katsellen peilistä, kuinka hänen ylleen puettiin kaunista ja koristeellista mekkoa. Tyhmäkin näki, ettei asussa oltu pihistelty. Niin paljon kuin siihen pieniä yksityiskohtia ja kalliita kiviä oltiin upotettu ja kuinka monta pitsi, sekä silkki kerrosta asusta löytyi. Niitä tuskin pystyi laskemaan edes kahdenkäden sormilla.
Tottuneet pukijat näppärin sormin ja ammattilaisin tietoineen tiesivät, miten jokainen vaatekappale piti laskeutua ja missä kulmassa, jolloin mekko näyttäisi täydelliseltä. Oli varmasti sanomattakin selvää, ettei asun pukemiseen riittänyt neljäkään tuntia, vaan siihen piti varata vähintäänkin se kuusi tuntia, joka sai varmasti useammankin naisen tuhisemaan kärsimättömänä ja jalat puutumaan. Eikä Nelia poikennut näistä naisista tässä asiassa mitenkään. Useammankin kerran oli kuningatar hoputtanut pukijoita ja nurissut noille heidän hitaudestaan. Oli hän jopa yhden käskenyt ulos huoneestakin purkaessaan tuohon kiukkuaan, mutta asun tullessa kokonaisuudessaan valmiiksi, ei kiukusta ollut tietoakaan.
Pari kevyttä tanssahtelevaa askelta otettiin ja pyörähdettiin kevyt piruetti jolloin laskokset ja hamekerrokset ottivat alleen juuri sopivan verran ilmaa näyttäen kuohkeilta ja kalliilta kokonaisuudelta, mitä se olikin. Nelia hymähti tyytyväisenä.
Vielä korkea korkuiset valkoiset kengät joihin oltiin upotettu punaisia jalokiviä sujautettiin siroihin jalkoihin, jonka jälkeen hän nosti varovasti punaisen sametti tyynyn päältä koristeelliset kauniin kruununsa ja laski sen laitettujen hiuksiensa päälle paikalle, mihin se kuuluikin.
Nelia oli valmis, valmis kohtaamaan alamaisensa.
Nopeasti suihkautettiin vielä parfyymiä ranteisiin ja kaulalle, sekä korjailtiin jo valmiiksi täydellistä meikkiä ennen kuin käännyttiin kahden hovineidon puoleen.
” Kantakaa lanneviittaani käytävän verran, jottei se likaannu ja sinä tyttö siellä, tuokaa Ceasarin juomakulho mukananne. Kullanmurunkaan ei kuulu potea kuivaa suuta juhlissani. ”, Kuningattaren ääni oli ankara siihen asti kunnes kyse oli hänen mustastapantterista.
Hovineidot tekivät työtä käskettyä ja ovi aukaistiin Nelialle, sekä hänen lemmikillensä jolloin matka kohti juhlasalin korotettua alustaa kera kuningattaren, sekä prinssin ja prinsessan valtaistuimet odottivat istujiaan.
Suuret ovet aukaistiin naiselle juhlasaliin ja kaksi torvensoittajaa kajauttivat kaikuvaan koristeltuun ja kauniiseen juhlasaliin merkin, jolloin kuningattaren neuvonantaja, joka velho tietenkin oli ilmoitti kuningattaren saapuneen paikalle jonka jälkeen kuningattaren päästyä istumaan, neuvonantaja istuutui hänelle tehdylle istuimelle joka oltiin asetettu Kuningattaren toiselle puolelle.
Kaikki juhlavieraat olivat saapuneet jo isojen kruunukynttilöiden valaisemaan saliin joten juhlasalin ovet työnnettiin kiinni, jotta kylmyys ei pääsisi sisälle tuomaan kuokkavieraita mukanaan.
Suurin osa vieraista olivat kumartaneet tai nii’anneet sen jälkeen, kun kuningatar, prinssi ja prinsessa olivat kaikki päässeet turvallisesti paikoillensa.
Juhlamusiikki alkoi soida ja palvelusväki kantoi suurilla hopeisilla tarjottimilla ruokaa, naposteltavia ja tietenkin juomia heti kuningattaren toivotettua vieraat sydämellisesti tervetulleiksi tanssijaisiin.
..........
Cináh
Neiti, joka tuskin ikinä välitti mitä yllensä pukisi oli viikko sitten käynyt jopa teettämässä itsellensä asun, joka sopisi tanssiaisiin.
Mitä asuun sitten tuli, se koostui lähinnä kolmikerroksisesta leningistä kaiken maailman röyhelöineen ja pitseineen joista neito ei tajunnut muuta kuin sen, että hän oli pulittanut mokomasta rätistä itsensä kipeäksi.
Leningin yläosasta oltiin tehty korsettimainen naisen toiveista huolimatta, sillä kun neito yksin asui, ei hän myöskään omistanut mitään yksilöllisiä pukijoita, joten joutui hän menemään kyseiseen pukuompelimo liikkeeseen puettavaksi ja maksamaan itsensä toistamiseen vielä sairaammaksi. Toisaalta hinta oli kyllä lopputuloksen arvoinen, lukuun ottamatta korsettia joka korosti hänen sirohkoa yläruumistaan ja sitäkin enemmän kapeata vyötäröä jonka puvustaja oli ihaillut maasta taivaisiin.
Asu oli väritykseltään mustanpunainen, joka sopi hyvin neidin kalpeata ihoa vasten. Oltiin mekkoon sinne tänne upotettu myös hopeisia tekovärjättyjä kiviä jotka kimmelsivät kynttilöiden valoissa. Hiukset oltiin laitettu suurelle nutturalle, mutta ohimoita oltiin jätetty pari korkkiruuvi kiharta koristamaan, nutturaan oltiin myös upotettu hopeisia koruja, jotka eivät tosin olleet niin aitoja, jotta ne olisivat häntä voineet jotenkin vahingoittaa.
Mustat silkkihanskat jotka ylettyivät hieman yli kyynärpään sujautettiin käsiin ja jonka jälkeen jalat saivat hieman korkoa hopeisista korkokengistä, oli lopulta nainen valmis astumaan juhlasaliin.
Oli onni, että myös puvustaja oli tulossa juhliin ja neito pääsi näin myös tuon hevoskärryjen mukana linnalle. Ulkona oli sen verran kova tuuli, että se olisi varmasti saanut neidin kampauksen ja meikin sekaisin.
Palvelusväki saattoi vieraat pikaisesti sisälle suojellen näitä tuulelta jollain pressuilla.
Neljä vartijaa seisoivat linnan kummankin oven kulmilla päästäen seurueen sisälle lämpimään.
Cináh hajaantui välittömästi kanssamatkustajistaan jonnekin syvemmälle salia löytäen itsensä pian yhden salin tukipilarin luota katselemassa salin korotettua osaa kohden missä juuri kuningatar toivotti vieraat tervetulleiksi. He olivat siis tainneet olla näitten juhlien mattimyöhäiset, mutta ei neiti antanut sen häiritä, kun ei hän edes tiennyt mitä juhlissa teki, oli vain tullut silkan uteliaisuuden pakottamana.
[ Tekstit siis © Vertsu, myö Selenen kanssa päätimme olla raakalaisia näiden tanssiaisten suhteen, ja tunkea tähän mennessä kirjoitetut pelit tänne. ]
|
|
|
|
Post by Miruki on Oct 18, 2009 18:37:08 GMT 3
Níen
Jumalat eivät todellakaan olleet hänelle suotuisia. Eikä sen puoleen kohtalokaan, tai mikään muu onnettomien maanpäällisten olioiden elämään vaikuttava mystinen voima. Níen ei pitänyt itseään kovinkaan uskovaisena olentona, temppeleissäkään hän ei ollut käynyt sitten elettyään siellä elämänsä ensimmäiset vuodet, ja edes silloin hän ei ollut rukoillut kuin pakon edestä. Mokoma tuntui nuoresta miehen alusta joutavalta ajanhukalta ihmisiltä, jotka eivät olleet riittävän vahvoja ottamaan elämästä itse vastuuta, vaan työnsivät sen jonkun tästä maailmasta riippumattoman, tämän maailman ongelmista piittaamattoman voiman piikkiin.
Näine ajatuksineen Níen ei voinut muuta kuin huokaista raskaasti, vaipuen aina vain syvemmälle itsesäälin syvimpiin syövereihin. Yksi katse hänen kehoaan peittäviin kangaskerroksiin sai miehen painamaan suunsa tiukaksi viivaksi kasvojen muuttuessa varsin myrtyneiksi, kuin äänettömäksi protestiksi kaikesta kokemastaan vääryydestä. Kuka yhtään itseään kunnioittava ja muutoin täysin normaali ja järkevä miespuolinen olio suostuisi vapaaehtoisesti viettämään useaa tuntia laitattamassa mekkoa yllensä?
Kaikki oli alkanut pari viikkoa sitten, kun uutinen tanssiaisista oli yltänyt Razyoon päämajaan. Tieto oli otettu vastaan yllättävän suurella riemulla, kapinallisten riveissä kun oli kaavailtu jo pitkään jonkinasteista iskua kuninkaallista arvovaltaa kohtaan. Ja mikä olisikaan parempi tapa toimia, kuin kaikkien hiemankin arvokkaiden juhlijoiden, sekä itse siniveristen riistäjien edessä? Ajatus salamyhkäisestä iskusta tanssiaisiin oli oikein miellyttävä idea, ainakin Níenin mielestä. Erilaiset salassa suoritettavat operaatiot saivat hänet suorastaan kehräämään, olivathan ne hänen omaa erikoisalaansa.
Tyytyväisyys oli kuitenkin jäänyt lyhyeksi, kun järjestön johdon oli kaavoitettava kaikki tehtävään soveltuvat ja sillä hetkellä vapaat kapinalliset, jolloin nimilista kutistui kahteen vaivalloiseen nimeen. Níen saattoi kuluttaa tuntikausia kiroamalla Johtajaa alimpaan mahdolliseen paikkaan, tai vain irvistelemällä tuon selän takana. Yleensä temperamenttisella nuorella oli kuitenkin sen verran järkeä, ettei hän mennyt aukomaan päätään itse herra Dewereuxelle… Ei ennen kuin hänelle selvisi oma osansa operaatiossa.
”MINÄ en pukeudu MEKKOON! Sanat nostattivat kalpeille poskille vieläkin vihaisen punan. Níeniltä tuolloin päässyt rääkäisy (jonka sanottiin kuuluneen vielä tukikohdan ulkopuolellekin) sinetöi kuitenkin hänen kohtalonsa, jota edes useat kiukunpurkaukset, laajan kirosanavaraston käytöt saatikka usean päivän mykkäkoulu eivät onnistuneet horjuttamaan. Hän joutuisi korvaamaan Johtajan naispuolista seuralaista kuningattaren tanssiaisissa, halusi hän tai ei.
Níen saattoi olla ärsyttävä, muttei täysi typerys. Hän joutui taipumaan asemaansa, kun joku neropatti sai päähänsä ottaa käyttöön uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan… Tosin ilman viimeiseksi mainittua. Niinpä Níen sai tänään ahtautua varta vasten häntä teetettyyn mekkoon, johon joku jälleen tavallista älykkäämpi henkilö oli tajunnut lisätä täytteitä korvaamaan ne naiselliset muodot, jotka mieheltä jäivät uupumaan. Väritykseltään useita tuskaisia pukeutumiseen vaadittavia tunteja ja valtavan kirosanatulvan aiheuttanet mekko oli aivan vaaleansininen (”Sopii kauniisti neidon silmien väriin!” sanoivat tästä huvista osatta jääneet työtoverit). Useita kerroksia omaavaan pitsiunelmaan kuuluivat myös valkoinen korsetti, pitsihansikkaat sekä viuhka, jonka taakse mies saattoi aika ajoin sivistyneesti peittää mahdolliset irvistykset, joista saatiin kiittää korsettia, jonka sadistisena tarkoituksena oli ilmeisesti aiheuttaa mahdollisimman paljon tuskaa, sekä pitää alusmekkoon ommelletut naiselliset muodot paikoillaan.
Oranssiin vivahtaviin hiuksiin oli lisätty hämäykseksi ylimääräisiä hiuskiehkuroita, joista oli taidokkaasti koottu kaunis nuttura miehen niskaan. Nähtyään itsensä niin upeasti meikattuna ja tällättynä Níen olisi voinut pitää itseään melko kauniinakin, ellei olisi ollut liian vihainen moiseen.
Täydessä salissa hän ei edes vaivaantunut käyttäytymään naisellisesti, vaan seisoi kädet puuskassa seuralaisensa vierellä, kasvoillaan mitä suurinta pahantuulisuutta kuvastava ilme.
”Vannon, että joku saa vielä kärsiä tästä!” hän puhisi enemmän itselleen kuin Johtajalleen. Kuin sanojensa vakuudeksi Níen avasi viuhkansa, lehytellen sitä edessään niin väkivaltaisesti, että oli suoranainen ihme kun kyseinen kapine ei hajonnut säpäleiksi. Kuninkaallisten saapuessa useat vieraista niiasivat tai kumarsivat. Silkkaa kapinallisuuttaan Níen tyytyi seisomaan selkä suorana, katsellen ympäriinsä laventelisilmät murhanhimoisuutta säteillen. Katse kirkastui kuitenkin kummasti, kun nuori mies huomasi erään saliin ilmestyneen palvelijan kantavan tarjotinta täynnä juomia.
”Ah, illan pelastus”, hän virkkoi kovaäänisesti parin arvokkaan Ladyn luodessa hänen suuntaansa varsin nyrpeän katseen, aivan kuin hän olisi sanonut jotain kovin sopimatonta.
[ © Selene ]
~~
Santiago
Kuningattaren pippalot olivat erittäin tervetullut piristys tähän harmaaseen arkeen, eikä tätä tilaisuutta voinut siis jättää käyttämättä. Nyt oli otollisinta aikaa suorittaa se tehtävä, mistä kapinalliset olivat jo pitkään keskustelleet. Kävi siis syyttäminen - tai kiittäminen - karmaa siitä, että Santiago seisoi nyt Kuninkaan palatsin suuressa juhlasalissa, päällään ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan musta, varta vasten hänelle teetetty puku ja vierellään ärtyneen näköinen seuralainen kauniissa vaaleansinisessä leningissään.
Harmi vain, ettei seuralainen näyttänyt kovin tyytyväiseltä olotilaansa, mikä sinänsä oli hieman kummallista, olivathan peitetehtävät nuorukaisen alaa. Asukokonaisuudella tosin saattoi olla jotain tekemistä tämän asian kanssa, jos näin lonkalta heitti veikkauksen.
Silti, ei tässä paljon muuta voinut kuin nauraa - tosin ei aivan sanatarkasti, sillä olisihan ollut epäsopivaa naureskella kovaäänisesti aatelisveren keskellä. Yksikin vilkaisu vieressä murjottavaan seuralaiseen sai virneen kohoamaan suupielille, eikä sitä kyetty estelemään. Katseessa hitunen myötätuntoa ja sitäkin enemmän huvittuneisuutta, Santiago kumartui lähemmäs Níeniä, joka ravisteli viuhkaansa raivokkaasti.
"Viuhkasi ei ole järin kestävää sorttia, joten viitsisitkö kohdella sitä lempeämmin?"
Ihmissusi esitti pyyntönsä ohimennen, silmäillen samalla ympärillä avautuvaa tilaa ja sen ihmispaljoutta, mutta katse palasi nopeasti takaisin seuralaiseen. Kun mekkoon sonnustautunut puoliverinen ei osoittanut minkäänlaista kunnioitusta Kuningatarta kohtaan tämän saapuessa juhlavasti tilaan, Santiago päästi ilmaa kevyesti huuliensa välistä.
"En ymmärrä, mikset viihdy mekossasi, sehän vain korostaa naisellisuuttasi", hän kehräsi toiselle, jaksamatta edes vaivautua lepyttelemään tätä raivopäistä ilmestystä. Heillä olisi muutakin tekemistä kuin kiistellä Níenin mekon laskostuksista, joten nuoremman olisi hyvä pikkuhiljaa asettua aloilleen ja keskittää ajatuksensa keskeisempiin asioihin.
Eikä alkoholi kuulunut näihin asioihin.
Ennen kuin kiukustunut hameväen edustaja ehti rynnätä lähestyvän tarjoilijan luokse hakemaan itselleen drinkkiä, Santiago laski kätensä toisen olkapäälle ja pyöräytti tämän kevyesti ympäri, lähtien johdattamaan pientä pirulaista pois valokeilasta, hieman sivummalle.
"Sabotaasisi on varsin vaikuttavaa", hän tyytyi vain toteamaan, napaten ohitse kulkevalta tarjoilijalta kaksi lasillista täynnä kuohuvaa nestettä. Ennen kuin Níen ehti kahmaista toista laseista itselleen, kuten tämä olisi alkoholisoituneena olentona varmasti pian tehnyt, vei ihmissusi lasin selkänsä taakse.
”Kehottaisin sinua nyt kiinnittämään huomiosi muihinkin seikkoihin, vaikka myönnän, pukeutumisesi on ennennäkemätöntä”, hän aloitti, katsahtaen ympärillään avautuvaa tilaa. ”olisit kuitenkin huomattavasti enemmän avuksi, jos pitäisit silmäsi auki.”
Sanottuaan asiansa ja todettuaan Níenin sisäistäneen kaiken mukinoitta, Santiago ojensi lasin seuralaiselleen. Kyllähän tästä kaikesta oli lupa nauttia, mutta siinä samassa täytyi muistaa todellinen syy siihen, miksi he oikeastaan olivat täällä.
Ihmissusi kohotti oman lasinsa huulilleen, antaen katseensa samalla kiertää ympäristössä. Porukkaa oli tosiaan kiitettävästi, veikkaisi helposti, että väkeä oli saapunut juhlimaan hieman kauempaakin. Santiago ei estänyt huulilleen kohoavaa virnettä mitenkään.
”Osaathan tanssia?”, hän kysäisi sointuvalla äänellään, katsomatta seuralaiseensa. Ei hänen tarvinnut, kun tiesi jo katsomattakin, että Níenin kasvot olivat varmasti vääntyneet kiukusta. Pitihän heidän nyt pitää hauskaa, kun tänne asti oli raahauduttu – ja tanssiaisethan nämä olivat, joten voisiko toinen olettaa, että he vain seisoskelisivat kaiken aikaa?
Ehei, ehei, hänellä oli paljon suunnitelmia tälle illalle, eikä edes murjottava seuralainen saisi häntä luopumaan niistä.
|
|
|
|
Post by Miruki on Oct 18, 2009 18:38:10 GMT 3
Awéa
Hän tunsi riemun kuplivan vatsassaan hypätessään korkealta kielekkeeltä. Pitkät, säpsähdyttävän vihreät hiukset hulmusivat taaksepäin, jokainen vaatekappale painautui vasten ihoa. Kun maa alkoi lähestyä, hän muuttui lohikäärmeeksi. Vain muutamaa sydämenlyöntiä myöhemmin suuret, tummanvihreät siivet ottivat ilmaa alleen ja pudotus suoristui. Riemuissaan hän hipaisi maankamaraa kynsillään ja ampaisi sitten takaisin taivaalleen. Metallinhohtoinen, vihreä ruumis oli sulava ja ketterä, ja Awéa lensi sydämensä kyllyydestä. Tästä hän nautti, tämän hän osasi. Tästä hän ei koskaan saisi tarpeekseen.
Siinä sitten lennellessään, illan jo hämärtyessä, hän näki allaan kaupungin, jota veikkasi Aréthaksi. Korkealta ja myöhään hän ei nähnyt kaupungissa paljoa liikettä noin yleisesti, paitsi jos liikkujilla oli lamput mukana, mutta melkoisen moni näistä lampuista näytti liikkuvan kohti samaa kohtaa. Nopeasti vihreät silmät tavoittivat kaupungin perällä häämöttävän valkean alueen - palatsi. Sen edustalla oli monia lamppuja ja kuhinaa, ja sitten vielä ne sinne matkalla olevat lamput. Awéan uteliaisuus heräsi. Voisihan siellä käydä vilkaisemassa... Hän lensi vähän matkan päähän, laskeutui varjoissa, muuttui ihmiseksi ja lähti ripeästi kulkemaan kaupunkia kohti. Pian hän sen tavoittikin, mutta kaupungin reunamilta oli aika matka palatsille. Onneksi oli jo melkein pimeää, vihreät hiukset ja viirupupillit eivät kiinnittäneet kenenkään huomiota. Hetken hän epäröi ajatellessaan valaistuja sisätiloja, mutta uteliaisuus vei voiton, ja nopeasti kalpeanvihreisiin pussihousuihin verhotut jalat taas kuljettivat häntä normaalivauhtia eteenpäin.
Palatsin pihalla Awéa tunsi olonsa kovin silmiinpistäväksi normaalivaatteissaan ja vihreissä hiuksissaan, kun ohi virtasi ihmisiä pynttäytyneinä parhaimpiinsa, naisilla pukuina upeita satiiniunelmia ja hiukset monimutkaisilla kiemuroilla, miehiäkin juhlallisissa asuissa, sliipattuja hiuksia ja mustia pukuja. Ja hän, vihreät hiukset auki, vaatteet hieman nuhjuisina. No, jos sisään päästäisiin niin sisään mentäisiin, sen verran uteliaisuutta hänestä löytyi. Hänen onnekseen edellä ja perässä kulki ilmeisesti hieman tärkeämpiä tyyppejä, ja ovilla seisovat miehet touhottivat näiden kimpussa. Hän pääsi kuin pääsikin sisään perusvaatteissaan.
Sisällä hän ei oikein osannut kuin tuijottaa. Ihmisiä, salia, pukuja, palvelijoita, kaikkea. Aika paljon upeampaa kuin mitä hän oli koskaan aiemmin ihmisten seurassa nähnyt. Toisaalta, hän ei aiemmin ollut ollutkaan palatsissa sisällä. Ja tänään täällä taisi olla jonkin sortin juhlat. Awéa kuuli jonkun salin etuosassa toivottavan heidät tervetulleeksi, ja näki ihmisten nappailevan juotavia tarjoilijoilta. Itseään moinen idea hieman kuvotti, ihmisruoka ei ollut hänen herkkuruokalistallaan, mutta kaipa jotakin voisi ottaa, ihan vain saadakseen käsilleen jotain tekemistä. Hän tunsi olonsa aavistuksen kiusaantuneeksi ihmisten tuijottaessa, vaikka yleensä nautti ihmettelevistä katseista, jotka kohdistettiin lähinnä hiuksiin. Hän otti lasillisen jotakin vaaleaa litkua ja maistoi tipan. Vain vaivoin hän sai pidettyä irvistyksen poissa kasvoiltaan, ja lähti sitten hissuksiin selvimään tietään salin laitamille. Ehkäpä siellä ei olisi niin paljoa tuijottajia.
---
Cyien
Aamuaurinko kurkisteli pienehkön talosen ikkunoista sisään Cyienin kaivellessa kaapistaan puhdasta paitaa. Hän oli kuullut Aréthassa pidettävistä tanssiaisista aiemmin, ja koska lähiajoiksi (tarkemmin sanottuna lähivuosikymmeniksi) ei ollut oikeastaan tekemistä varattuna, hän voisi aivan yhtä hyvin pistäytyä siellä. Mitään sen kummoisempia juhlavarusteita hän ei omistanut, mutta ne ainaiset tummat housut ja tumma viitta yhdistettynä puhtaaseen, valkeaan paitaan saisivat kelvata. Jos eivät kelpaisi, niin voivoi, hän ei masentuisi enää yhtään enempää, vaikkei pääsisikään sisään. Kun sopiva paita sitten löytyi - yksinkertainen, ohuehko versio - hän kiskaisi sen päänsä yli. Hiuksiaan hän ei jaksaisi laittaa, ne pysyivät oikeastaan itsestään selvinä, joten niille ei tarvitsisi edes tehdä mitään. Harottaisivat minne harottaisivat. Kalpea käsi hipaisi kuin itsestään vasemmassa korvassa riippuvaa kuparirengasta. Se oli yksinkertainen, ainoa väripilkku mustavalkoisessa pukeutumisessa, ja sillä oli vain tunnearvoa. Hän huokaisi ja marssi talonsa ulko-ovelle, heitti viitan harteilleen ja painui ulos ovi pamahtaen. Hän kulkisi Aréthaan jalan, sillä eihän se matka nyt niin kovin pitkä ollut. Hän oli varannut siihen koko päivän.
Ja koko päivähän siihen meni. Cyienin vauhtia. Hänkun ei jaksanut kiirehtiä, saattoi jäädä hetkeksi tai useammaksi istuskelemaan jonnekin niitynnurkkaan. Auringon hipoessa horisonttia hän oli jo Aréthassa, ja hämärän muuttuessa pikkuhiljaa pimeäksi jo palatsilla. Hän kulki pää pystyssä, kuten hänellä oli tapana, tosin tummat hiukset erivärisillä silmillä riippuen, tumma viitta harteilla ja paidan aika hyvin peittäen. Ovihiippari loi häneen yhden ylimääräisen katseen, mutta päästi menemään. Haltiamies maleksi muiden joukossa sisemmälle. Jonkin aikaa hän joutui siellä seisoskelemaan ennen kuin kuningatar saapui. Tervetulotoivotusten jälkeen hän nappasi ensimmäiseltä ohikulkevalta tarjottimenkantajalta lasillisen, muttei maistanut sitä. Ohi kuljeskeli pynttäytyneitä ihmisiä, naisia ja miehiä, joista osa katsoi hyvinkin halveksuen hänen tavanomaista asuaan. Kovin moni vain ei kestänyt harmaan ja männynvihreän silmien vakaata, hieman elotonta yhteistuijotusta.
[ © Sahia, seuraavaksi vuorossa siis sir Kai , näin selvyyden nimissä sen tähänkin tunkaisen. ]
|
|
|
|
Post by sir Kai on Oct 18, 2009 23:01:03 GMT 3
//Ja tosiaan, tässä viestissä on sivuhahmo mukana, jonka soisin pysyvän ainoastaan minun hallinnassani. Sekä pahoittelen hittiä, Selene.//
~* Edgar *~
Kun kysessä oli niinkin hieno ja sievistelevä juhla kuin kuningattaren tanssiaiset, ei Edgar yksinkertaisesti voinut tulla paikalle säädyllisesti ja hillitysti pukeutuneena. Ehei, jopa aatelisten nimiä monotonisella äänellä ilmoittava palvelija kangerteli sanoissaan nähdessään arvon lordin kävelevän sisälle juhliin. Ei sillä, etteikö hohtelevasta, punaisen ja violetin välillä valon vaikutuksesta väriään vaihtelevasta kankaasta tehty pussihihainen paita olisi omalla oudolla tavallaan tyylikäs. Ehkä se johtui lyhyen mustan liivin kimaltelevasta liljakuviosta, vyötärön korkealle hivuttaneiden säädyttömän tiukkojen mustanviolettien samettihousujen jalkojen laihuutta korostavasta vaikutuksesta, tai sitten jumalattomista, tolppakorkoisista kenkäihanuuksista, joiden takia nainen voisi tappaa. Mairea hymy kasvoillaan punaisten hiustensa tavanomaista korkeamman ja toisen silmän peittävän kihararyöpyn parilla jalokivipinnillä koristanut mies asteli juhlasaliin juuri sopivasti keikauttaakseen lennokkaan ja vaadittua monimutkaisemman hovikummaruksen kuningattarelle.
Kaulassa majaileva ja useita epäuskoisia katseita saanut myllynkivikaulus meni siinä hieman vinoon, mutta samassa mieheen verrattuna huomaamaton seuralainen ojensi sen.
”Olen yhä sitä mieltä, että sinun olisi kannattanut jäädä lepäämään. Et ole nukkunut kuntoosi nähden tarpeeksi” ruskeatukkainen Edwena sähisi, onnistuen silti pitämään sievän hymyn punaisiksi maalatuilla, täyteläisillä huulillaan. Parantaja oli sonnustautunut pehmeän vaaleanvihreään unelmaan, käsissään lyhyet, valkeat hansikkaat ja ruskeat hiukset ruusun koristamalla nutturalla. Hempeä pukeutuminen ei silti vienyt maanläheisellä tavalla kauniin naisen piirteiden voimakasta sävyä mennessään, päinvastoin.
Mutta siitähän herra ei välittänyt, hän vain heilautti verkkohansikkaan peittämää kättään vähättelevästi, silmäillen kanssajuhlijoita virne kasvoillaan. Hän ei ollut sentään sortunut meikkaamaan itseään, ryppyyntyneillä ja vanhoilla kasvoilla se olisi ollut turhan irvokasta. Mitä nyt poskilla oli pieni sipaus punaa, ehkä hieman ruskeaa korostusta silmäkulmissa... Vuosikymmen sitten hän ei olisi hillinnyt itseään lainkaan, mutta nyt oli pakko. Eihän Edwena voisi esiintyä mauttoman seuralaisen kanssa.
”Kultaseni, suostuin ottamaan sinut mukaan juuri siksi, että olet auttamassa jos jotain tapahtuu. Äläkä edes yritä, tiedän että halusit tulla”, mies totesi hetken hiljaisuuden päästä kujeilevasti. Hänen ajatuksensa eivät olleet enää naisessa, joka osasi tunnistaa innostuneen, lähestulkoon lapsellisen hymyn toisen kasvoilla. Ruskeat ja yllättävän tarkkanäköiset silmät olivat nimittäin paikantaneen kaksikon, jota ne eivät olleet nähneet aikaisemmin. Ja millainen kaksikko se olikaan, herttainen neito sinisessä mekossa ja ruskeatukkainen herrasmies tämän seurana. Olisi ehdottoman epäsovinnaista tunkeutua jonkun seuraan, varsinkin jos näillä näytti olevan noin kiivas keskustelu käynnissä, mutta punatukka asteli pitkä, koristeellinen ja hopeanuppinen kävelykeppinsä vasten lattiaa kolahdellen parhaimpiinsa sonnustautuneen väkijoukon läpi helmojen riipimistä varoen suoraan näiden luo.
”Oh, minkä enkelin silmäni näkevätkään!”
Mistä tahansa kaksikko olikaan saattanut puhua aiemmin, se ei kantautunut Edgyn korviin hänen toteuttaessaan viettiään käyttäytyä poikkeavasti huudahtamalla ihailua ilmaisevan lauseensa. Hän nappasi vaivihkaa tuon laventelisilmäisen neidon käden, suudellen sitä oikeaoppisesti koskettamatta ihoa huulillaan.
”En tiedä mitä jumalia minun pitäisi kiittää siitä, että noin sulokas kukkanen on siunannut iltani”, hän jatkoi jumaloiva ilme kasvoillaan ylistystä, josta oli mahdotonta kuulla miehen sisäistä virnistelyä. Häntä, ehdotonta naisten rakastajaa ja näiden sulokkuutta arvioimaan kouliutunutta, ei pystyisi huijaamaan muutamalla pehmukkeella ja pienellä sipauksella meikkiä. Mekkoon pukeutuneen miehen huomatessaan hän halusi ehdottomasti saada osansa huvista, vaikka se mahdollisesti tarkoittaisi kohteen illan muuttumista entistä kiusallisemmaksi. Niinpä virne pysyi näkymättömissä, ja nappisilmän kasvoilla oli riehakas, hieman tyhjäpäinen hymy tämän kääntyessä sinimekkoisen kumppanin puoleen. Sillä hän piti tummatukkaa toisen kumppanina, mikä muu selitys voisikaan olla miehelle, joka pukeutuu mekkoon osallistuakseen tansseihin toisen miehen kanssa?
”Saisinko varastaa daaminne yhden tanssin ajaksi? Hän on sangen ihastuttava, ja pelkään tuntevani sietämätöntä kateutta, ellen saa kokea sitä pientä iloa.”
|
|
Roya
Uutukainen
Posts: 26
|
Post by Roya on Oct 19, 2009 20:40:12 GMT 3
Nuori haltia pyörähteli majatalon peilin edessä vihertävä leninki yllään. Näitä tanssiaisia hän oli odottanut jo heti kutsun saatuaan, sillä siitähän oli jo aikaa, kun hän oli viimeksi ollut suurissa linnanjuhlissa. Viimeksi lapsena, kun oli vielä itse asunut linnassa...
Safira sujautti matalakorkoiset kengät siroihin jalkoihinsa ja katsoi vielä peilistä valmista asukokonaisuutta. Hiukset oli siististi monimutkaisella nutturalla ja luomet oli värjätty vihreiksi. Korvissaan naisella roikkui kultaiset korvakorut, jotka sopivat kaulakoruun, ja molempia ranteita koristi muutamat kultaiset rannerenkaat. Mekko oli väriltään vihreä, täynnä kimaltelevia kiviä ja valkeita pitsejä sekä röyhelöitä. Kengät olivat siniset, matalat korkokengät, joita ei oikeastaan edes näkynyt pitkän helman alta. Mielummin nuori haltia olisi kävellyt paljain jaloin, kuten tavallisesti, mutta eihän se olisi sopivaa noin hienoissa juhlissa...
Safira avasi huoneensa oven ja asteli kevyesti majatalon portaita pitkin alakertaan, jossa vanha rouva odottikin jo häntä. Vanhempi nainen oli majatalon omistajan vaimo ja Safira tunsi hänet jo entuudestaan, sillä oli monesti käynyt parantamassa pariskunnan vaivoja sekä yöpynyt tässä pienessä, melko lähellä linnaa sijaitsevassa majatalossa.
”Voi, näytätte upealle, Safira-neiti!” Nainen huudahti ja löi kätensä yhteen ihastuneena.
”Oh, kiitos.” Safira vastasi hymyillen ja käveli ulko-ovelle, jonka vanha nainen oli hänelle avannut. Nainen toivotti haltialle hauskaa iltaa ja nuoren niedon kiitettyä, hän lähti reippaasti kävelemään kohti linnaa. Ilta oli jo hämärtymässä ja linnan suuret, valoa tulvivat ikkunat saattoi nähdä jo kauas. Linnalle kulki paljon väkeä ja Safira liittyi juhlaväen joukkoon huomaten pian saapuneensa suuren juhlasaliin. Kaikki oli niin säihkyvää ja upeaa. Vihreät silmät kulkivat ihastuneina suuressa salissa, sekä siellä parveilevissa vieraissa ja heidän upeissa puvuissaan.
Hitaasti Safira käveli salin laitamille, sievä hymy kasvoillaan ja jäi seisomaan sivummalle, katsellen kuinka vieraita yhä saapui sisälle saliin. Safira tunsi olonsa kovin kotoisaksi ja oli varma, että tulisi viihtymään.
|
|
|
|
Post by Gilbert on Oct 21, 2009 18:07:48 GMT 3
Darina
Darina ei ollut saanut minkäänlaista kutsua juhliin. Hän oli sattunut kuulemaan niistä ohimennen - sillä tavalla hän juhlista yleensä kuuli - ja päättänyt siltä seisomalta, että olisi tulossa.
Nainen oli marssinut räätälinsä luo, hermostuneen nuoren miehen joka myi mestarillisia luomuksiaan pilkkahintaan. Darina oli pyytänyt nuorukaista tekemään hänelle uuden puvun ja poika saisi olla valmiina juhliin mennessä. Poika oli suostunut epäröiden, mumisten ettei pystynyt näin lyhyessä ajassa kaikkein parhaimpaansa mutta tummatukka oli antanut asian olla.
Ei nainen voisi mennä vanhoissa rääsyissä hienoihin juhliin. Hänhän voisi tavata siellä jonkun viehättävän henkilön josta ottaa kaikki hyöty irti.
Nyt nainen seisoi mukavasti uudessa puvussaan ja tarkasteli sitä peilistä. Se oli suurimmalta osalta musta mutta poika oli lisännyt siihen hyvällä maulla tummaa vihreää, muutaman koristuksen sinne tänne, mutta oli pitänyt kokonaisuuden melko yksinkertaisena.
Darina piti kokonaisuudestaan, nuorukainen kehittyi jatkuvasti taitavammaksi ja pian joku muukin huomaisi tuon kyvyt. Siinä vaiheessa tuon olisi paras oppia pyytämää hieman enemmän rahaa vaivannäöstään. Ollessaan ainoa asiakas nainen ei kuitenkaan pannut pahakseen halpoja hintoja.
Darina pyörähti vielä kerran peilin edessä ja sipaisi muutaman karanneen hiussuortuvan korvansa taa. Poika oli laittanut hänen hiuksensakin, mutta valitettavasti tuosta ei ollut kampaajaksi. Nuorukaiselle ei voinut antaa monimutkaista kampausta tehtäväksi joten hiuksia oli vain hieman kiharrettu.
Sisään pääseminen ei tuottanut naiselle vaikeuksia. Hän yksinkertaisesti käveli sisälle ja katosi väentungokseen ennen kuin kukaan edes huomasi hänen kävelleen sisälle. Pitkä nainen suuntasi syvemmälle saliin, nappasi itselleen juotavaa ja siemaili ilmaista juomaansa erittäin tyytyväisenä.
Darina oli kuulevinaan erittäin tutun äänen puhuvan lähellä ja kääntyi katsomaan juuri sopivasti nähdäkseen tutun punaisen hiuskuontalon. Siellähän hänen armas Edgynsä majaili. Toisen kerran vilkaistessaan nainen ei voinut olla panematta merkille, että mies oli löytänyt oikein ihastuttavan saaliin.
Itsekin ristiin pukeutuvalla ei ollut minkäänlaista vaikeutta tunnistaa tuota viehättävää neitiä pojaksi.
Yleensä Darina yritti hyötyä juhlista mutta nyt hän ei voinut olla heittämättä tavoitteitaan syrjään. Hän halusi päästä katsomaan punatukan showta tuon nuorukaisen kanssa joten hän livahti paikalle sopivasti kuullakseen, kuinka edgar pyysi neidin tanssiin.
"Ehkä minä voisin sillävälin pitää herralle seuraa", nainen totesi pehmeästi katsoen komeaa, mustiin pukeutunutta herraa, olettaen, samoin kuin Edgar, että tuo oli daamin seuralainen.
---
Arkwright
Arkwright oli luonnollisesti kutsuttu juhliin. Alunperin hänen tarkoituksensa ei ollut mennä, Josh ei pääsisi mukaan joten miksi hänkään menisi? Poika oli halunnut oppia soittamaan pianoa ja mies oli luvannut opettaa tuota kunhan kerkeäisi. Juhlien ilta oli juuri se, joka oli varattu opiskelulle.
Miksi mies oli lopulta päätynyt lähtemään juhliin? Joshin kotiopettaja oli ilmoittanut pojan olevan jäljessä opinnoistaan joten maagi sai tekosyyn livahtaa ulos kun opettajatar tulisi pitämään oppituntiaan. Eihän hän haluaisi viettää iltaa yksinään kun poika opiskeli algebraa.
Mies ei ollut laittautunut paljoakaan. Hän ei nähnyt koreilussa mitään sen vaivan arvoista, kunhan hän oli puhdas ja vaatteet asianmukaiset eivätkä täysin arkiset, hän sopisi hyvin seuraan.
Arkwright oli pukeutunut mustaan, sliipannut tummat hiukset silmiltään ja vaihtanut silmälasit vähemmän kuluneisiin vaikkeivat nuo olletkaan läheskään tarpeeksi voimakkaat.
Sukulaispoikansa hyvästeltyään mies lähti juhliin yllättävän hyväntuulisena. Hän oli yksin, toisin kuin useimmat muista juhlijoista, mutta hän oli vain tyytyväinen tähän. Joskus oli mukavaa mennä jonnekin yksin, ilman seuralaista - etenkin kun nykyään hänen seuralaisensa lähes joka paikassa oli Josh.
Oli mukavaa vaikuttaa kerrankin muulta, kuin lapsenvahditta jääneeltä isältä.
Mies asteli sisälle juuri parahiksi nähdäkseen viehättävän hallitsijan astelevan sisälle. Kuningatar oli laittautunut kauniiksi juhlia varten. Tuollaista asua ei valmisteltu hetkessä joten nainen oli saanut pukeutua siihen useampien tuntien ajan.
Joskus oli hyvä olla mies.
Mies otti itselleen lasillisen juotavaa ja tyytyi siemailemaan sitä ja tarkkailemaan muita juhlijoita. Hän näki muutaman tutun muttei ainakaan vielä mennyt rupattelemaan noille.
|
|
|
|
Post by Sarcelle on Oct 22, 2009 17:39:05 GMT 3
Linna oli täynnä kimallusta ja säihkettä, niin jalokivinä kuin pukuina. Astuessaan sisään puheensorinan täyttämään juhlasaliin huijari oli varma siitä miltä taivaassa näytti, tai ainakin hänen unelmiensa paratiisissa. Sarcelle koppasi laseilla täytetyn tarjottimen paremmin käteensä ja lähti kuljeskelemaan ihmisvilinässä pyrkien kaikista ahtaimpiin paikkoihin ja täyttäen vaivihkaa tarjoilijan pukuunsa ompelemiaan salataskuja, kaikella minkä huomaamatta irti sai näistä turhamaisista aatelisista. Mies naureskeli mielessään puvuille ja kampauksille, mutta välillä silmiin osui sellaisia kokonaisuuksia, jotka vaateriippuvainen huijarin retku olisi mielellään kahmaissut mukaansa. Kyllä miestä raastoi muutamat kateuden pistot toisten upeita pukuja kohtaan, mutta olisi ollut riskialtista esiintyä vieraana. Rötöstely oli helpompaa huomaamattoman ja korkeintaan paheksuvia ilmeitä aiheuttavassa palvelijan varustuksessa, mutta kyllähän se Sarcellen luonnolle otti. Mieluiten mies olisi tehnyt näyttävän sisääntulon ja räjäyttänyt tajuntaa vaatetuksellaan, mutta siitä olisi kostunut korkeintaan sen toisen linnan reissulla.
“Orjaväestön ovesta ei oikein säväytellä…”
Mies mutisi ja tarjosi juoman miehelle jolla oli seuranaan varsin erikoisesti käyttäytyvä nainen. Kiukkuinen vaaleansiniseen mekkoon pukeutunut nainen ja hänen seuralaisensa näyttivät kuiskivan kiivaasti, mutta Sarcelle ei harmikseen kuullut kaikkea, vaikka parhaansa mukaan pyöri lähettyvillä.
Sarcelle säpsähti niin että oli pudottaa lasit tarjottimelta. Kovaääninen mies ilmestyi paikalle ja otti tilanteen näyttävästi haltuunsa. Parivaljakon mielenkiintoinen rupattelu keskeytyi, mikä ei suinkaan ollut ihme.
“Jotain tuontyylistä olisin voinut harkita…”
Nuorukainen mutisi asetellessaan pikarit kauniisti paikoilleen ja katseli erikoisesti pukeutunutta miestä. Liioittelu ja keikarointi olisi ollut viihdyttävää, mutta se olisi tullut kalliiksi, vaikkei olisi kiinni jäänytkään. Korttipelissä voitetut tarjoilijankamppeet ja linnaan livahtaminen palvelusväen mukana oli ilmaista lystiä, mutta tuollaisen asun hankkimiseen olisi mennyt kolikko jos toinenkin.
Ja rahattomana se on hankalaa.
Sarcellen kasvoilla käväisi puna. Hänellä oli ollut rahaa, itse asiassa paljonkin, mutta kummasti hän oli onnistunut tuhlaamaan ne, ennnen kuin tieto kuningattaren juhlista oli kantautunut hänen korviinsa. Ilmeisesti juhlia mainostettiin innokkaasti, kerran tieto oli päätynyt jopa kurjimpien juottoloiden pääpuheenaiheeksi.
Hymyillen valloittavasti nuorukainen tarjosi juoman lähelleen ilmestyneelle naiselle, mutta ilmeisesti tämän lähes mustaan pukuun pukeutuneen mielenkiinto oli jossain muualla. Sarcelle vilkaisi kohti kiinnostusta herättävää esitystä, joka häneltä itseltään oli jo unohtunut.
Tuttuja vai? Hmm… tästä voisikin tulla mielenkiintoista.
Huijari seurasi naista, kenties pääsisi hyötymään tästä huomion vievästä tilanteesta. Sarcelle otti vastaan tyhjentyneitä laseja ja tarjoili uusia ja ajautui piankin lähelle tätä nuorempaa miestä, jonka seuralaista värikkäällä asullaan koreileva vanhempi mies ahdisteli.
“En millään muotoa tahtoisi loukata herraa tai sekaantua Teidän asioihinne, mutta minä mitä nöyrimmin suosittelisin pitämään huolta viehättävästä seuralaisestanne. En saisi taatusti hetkeäkään rauhaa, jos minulla olisi mukanani noin jumalaisen kaunis nainen. Saisiko olla juoma? Suosittelen tuota punertavan sävyistä.”
Eihän Sarcellea ihmissuhdesotkut kiinnostaneet, mutta juttusille pääseminen oli tärkeää. Nuorukainen halusi saada selville, mistä mies oli naisen kanssa aiemmin jutellut, mutta tosin näissä vetimissä hän voisi saada vain kiukkuisen käskyn häipyä vastauksen sijaan. Ja ehkei sekään niin paha olisi, tulisipahan katetta tällekin reissulle.
|
|
|
|
Post by sayri on Oct 25, 2009 1:28:22 GMT 3
//Oletan, että vuoro on nyt minulla. Saisin kirjoittaa vastausta periaatteessa tunnin pidempään kuin muut kellojen siirtämisen takia...
Aloitin sooloilemalla, mutta hahmoja saa halutessaan lykätä seuraan.//
Zafiranaq
****
"Typerä vaate", pitkä nainen kirosi itsekseen ja asteli vaikeakulkuisesti eteenpäin. Ihmishahmoon muuntautunut lohikäärme ei lainkaan arvostanut kaunista -ja mahdollisesti myös pienen omaisuuden maksavaa- vaatekappaletta päällään.
Kun Zafira oli saanut tietoonsa, että kuninkaanlinnassa järjestettiin tanssiaiset ja siellä saisi noukkia sydämensä kyllyydestä ruokaa seisovista pöydistä, oli lohikäärme vakaasti päättänyt päästä mukaan ihmisten juhlanviettoon. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Ensimmäiseksi, tehtävänä oli hankkia ylleen jotain tanssiaisiin soveltuvaa. Hänen normaalit vaattensa olivat kuulemma liian paljastavat ja niiden takia hänet saatettaisiin käännyttää takaisin linnan porteilta. Lohikäärme oli kuin ihmeen kaupalla löytänyt sopivan putiikin, jossa miespuolinen myyjä yhdessä hurmaavan apulaisensa kanssa olivat kohdelleet häntä erittäin palvelualttiisti. Muutaman sovituksen jälkeen Zafiralle (tämän aiheuttaessa aluksi hämminkiä yrittämällä riisua omia vaatteitaan kaikkien nähden) löydettiin täydellisesti istuva juhlapuku, joka oli väriltään hennon vaaleanvihreä. Se riiteli hieman naisen sinertävien hiusten kanssa, mutta sointui täydellisesti hänen eloisan vihreisiin silmiinsä.
Zafira jäi mallailemaan mekkoa peilin ääreen kun myyjät siirtyivät auttamaan seuraavaa asiakasta juhlapuvun valitsemisessa. Koska lohikäärmeellä ei ollut minkäänlaista käsitystä asioiden ostamisesta ja raha-asioista, tämä kleptomaanin alku marssi mekko yllään ylös putiikista maksamatta siitä lanttiakaan. Ihmishahmossaan hän katosi helposti väkijoukkoon, josta monella miehellä ja naisella oli myös juhlavetimet päällään.
Linnaan suunnistaminen kävi helposti; tarvitsi vain suunnata askeleet suurten linnantornien mukaisesti. Eksymisen pelossa vihreään sonnustautunut olento olisi voinut myös seurata parhaimpiinsa pukeutunutta kansaa, joka valui tasaisena aaltona kohti juhlapaikkaa. Käveleminen ei sujunut kuitenkaan aivan ongelmitta. Nilkkoihin asti ylettyvä helma takertua jokaisella askeleella Zafiran jalkoihin ja se sai hänet ajoittain kompuroimaan. Näytti siltä kuin lohikäärme olisi nauttinut liikaa ilolientä ja ohikulkijoiden katseet olivat sen mukaisia.
Usean kompuroinnin ja muutaman manauksen jälkeen ihmiseksi muuttunut lohikäärme saapui päämääräänsä. Hän pysähtyi paikoilleen ja katseli ihmeissään ympärillään olevia ihmisiä. Mitä he oikein odottivat? Zafira ehti esittää päässään vielä lukuisia kysymyksiä ennen kuin kuninkaalliset saapuivat tanssisaliin. Suurin osa vieraista niiasivat tai kumarsivat ja vihreäsilmäinen nainen päätti seurata esimerkkiä...tietysti erehtyen epäloogisesti taipumaan kumarrukseen.
Kun orkesteri aloitti ensimmäistä tanssikappaletta, lohikäärmeen silmät osuivat ruokaa täynnä olevaan hopeatarjottimeen, joka keikkui palvelusväkeen kuuluvan henkilön käsivarsilla. Zafira ahtautui juhlaväen ohitse (eikä tullut kiinnittäneeksi huomiota nauravaan ja omenoita heittelevään ystäväänsä, joka nyt näytti varsin happamalta mekkoon pukeutuneena) ja alkoi hyvällä ruokahalulla napsia palvelija-paran tarjotinta tyhjäksi eikä ottanut kuuleviin korviinsa tämän hienovaraisia vihjailuja siitä, että olisi kohteliasta jättää muillekin jotain eikä ahmia kaikkea omaan napaansa.
|
|
|
|
Post by Alchimere on Oct 26, 2009 0:20:02 GMT 3
Prinssi katseli kuvajaistaan peilistä vaiteliaana, samalla kun pisamakasvoinen palvelija asetteli hänen takkiaan ojennukseen. Peilin kultaisia reunoja kiersivät monimutkaiset kaiverrukset, joissa saattoi erottaa lintujen hahmoja, jos vain pysähtyi katsomaan tarkkaan. Peili oli jo vanha, se oli seissyt paikoillaan huoneen nurkassa jo kauan ennen, kuin Valeríen oli muuttanut huoneistoon. Peilejä ei tullut siirrellä ellei ollut aivan pakko, sillä sellainen toisi huonoa onnea. Siksi tuokin oli saanut jäädä aloilleen, vaikka koristuksensa puolesta se oli helppo mieltää naisten saliin kuuluvaksi.
Syvän viininpunainen samettitakki oli teetetty varta vasten tanssiaisia varten. Se oli tilattu jo kuukauden päivät sitten, niin että vaatturi varmasti oli ehtinyt valmistaa sen juuri ohjeiden mukaan. Tyköistuvana alkavan takin helma laskeutui lähes polviin saakka, ja helman ja hihansuiden pikkutarkka kultakirjailu oli huolella tehty. Takin alla oli uusi, lumivalkea paita, jonka kaula-aukon röyhelöt oli leveällä, mustalla silkkinauhalla kerätty aivan leuan alle. Musta ja kulta toistuivat myös vyötärökorsetissa, joka oli kiedottu takin päälle, korostamaan levenevää helmaa. Asuun kuuluivat vielä mustat polvihousut, valkeat polvisukat ja mustat kengät, unohtamatta ohutta kultaista pantaa, joka kiersi otsan yli, pujahtaen sitten vaaleiden kiharoiden sekaan.
Ovelta kuului nopea koputus, ja hopeanharmaaseen takkiin pukeutunut tummahiuksinen palveluspoika luikahti sisään. Hän kumarsi nopeasti ja katsahti sitten prinssiä huolestuneilla, okranvärisillä silmillään.
"Prinssini, kuningatar on jo matkalla saliin. Hän toivoisi teidän kiiruhtavan..."
Kullanvihreät silmät vilkaisivat palveluspoikaa ja vielä kerran peiliä, ennen kuin prinssi nyökäytti päätään tuskin huomattavasti. Pisamakasvoinen palvelija siirtyi syrjään ja kumarsi kohteliaasti, kun Valeríen käännähti ympäri ja asteli lattian poikki oville, jotka johtivat käytävään. Tummahiuksinen palveluspoika kiiruhti hänen edelleen, ja tämän saattelemana nuorukainen laskeutui portaat alempiin kerroksiin. Kaksi käytävää myöhemmin hän liittyi äitipuolensa seuraan, palveluspojan pujahtaessa huomaamattomasti heidän seurastaan. Todennäköisesti tämä oli käskytetty avuksi joko keittiöön tai tarjoiluun, sillä näin isot juhlat työllistivät yleensä koko palvelusväen.
Äitipuoltaan tervehdittyään Valeríen vilkaisi vaivihkaa pantteria, joka kulki tämän vierellä. Hän ei voinut sietää ajatusta, että tuo elukka istuisi heidän seurassaan korokkeella. Paitsi että hän ei luottanut, etteivätkö saalistajan vaistot olisi olleet tallella, oli hän myös henkilökohtaisesti aina pitänyt enemmän koirista.
Juhlasalin ovien avautuessa prinssin onnistui loihtia kasvoilleen pieni, kohtelias hymy, kun hän kulki sisarensa ja äitipuolensa seurassa valtaistuinkorokkeelle. Tuon hymyn ylläpitäminen kävi kuitenkin hetki hetkeltä vaikeammaksi, kun hän huomasi, millaiset järjestelyt kuningatar oli saliin tehnyt.
Oli röyhkeää, että neuvonantaja istahti ennen prinssiä ja prinsessaa. Sen olisi kuitenkin voinut vielä sulattaa yksinkertaisena, vaikkakin moitittavana etikettivirheenä. Mutta istuinjärjestys, se oli jotakin, mitä ei ollut aivan yhtä sulatta.
Valeríen ei voinut ymmärtää, kuinka neuvonantaja oli saatettu sijoittaa kuningattaren vierelle, paikalle, joka olisi kuulunut kruununperilliselle! Sen lisäksi salissa olisi kuulunut olla tyhjä valtaistuin, kunnioittamassa kuninkaan muistoa, aina niin kauan kunnes uusi kruunattaisiin. Kaiken kukkuraksi neuvonantajan ei olisi edes kuulunut istua, ellei sitten korkeintaan valtaistuinkorokkeen taka-alalle asetellulla istuintyynyllä. Ei missään tapauksessa kuningattaren oikealla puolella...
Ärtymyksestä kihisten Valeríen istahti paikalleen. Hän suoristi selkänsä, ja asetti kätensä lepäämään käsinojille, sormien puristuessa kevyesti niiden pehmusteisiin. Hänen oli kuitenkin säilytettävä malttinsa. Kesken juhlien hän ei voinut tehdä numeroa, korkeintaan toivoa etteivät vieraat kiinnittäisi huomiota tähän hirvittävään virheeseen. Ja vaikka kiinnittäisivätkin, unohtaisivat sen kunhan viini virtaisi tarpeeksi kauan.
Musiikin alkaessa soida vihreänkultainen katse tutkaili väkijoukkoa. Vaikka musiikki olikin kaunista, puuttui siitä jotakin. Prinssi huomasi ajatustensa hakeutuvan hetkeksi hunajahiuksiseen bardiin. Niin, tämän lauluun verrattuna oli tuo salissa kajahteleva musiikki vailla sielua, ainoastaan tyhjää soitinten huminaa...
Hän hätkähti omia ajatuksiaan, ja käänsi hitaasti katseen äitipuoleensa.
"Ette kai pahastu, jos jätän paikkani hetkeksi ja laskeudun juhlavieraiden pariin?" hän kysyi kohteliaasti.
"Liittyisin mielelläni tanssiin."
|
|
|
|
Post by Lucine on Oct 26, 2009 18:14:53 GMT 3
Aqua
Kauan odotetut tanssiaiset olisivat vihdoin edessä, tänä iltana jokainen kutsuttu vieras pukeutuisi parhaimpiinsa ja nauttisi upeasta illasta, seuraten salaa kuninkaallista perhettä. Tänä iltana pyrittäisiin unohtamaan kaikki surut, murheet, vihat, kaikki mitkä vain vaikuttivat tavallisessa arjessa häiritsevällä tavalla. Niin myös Aqua oli päättänyt tehdä. Nainen oli päättänyt täksi illaksi unohtaa kuka on ja mitä tekee työkseen, näin hän pyrkisi vain nauttimaan illasta ja viettämään aikaa muiden olentojen kanssa. Tanssiaiset olivat kyllä kantautuneet palkkamurhaajan korviin ja moni oli tullut pyytämään tältä palvelusta mm. kuninkaallisten vahingoittamista sekä muiden korkea arvoisten henkilöiden satuttamista tai peräti murhaamista, mutta vastaus oli ollut kieltävä vaikka uppiniskaisimmat jopa viisinkertaistivat tarjoamansa rahasumman, jotta nainen myöntyisi. Ehei, tänä iltana Aqua Carelum ei ainakaan olisi se joka vuodattaisi uhrin verta. Tänä iltana nainen vain… olisi.
Tanssiaispuvun hankkimiseen oli mennyt aikaa ja rahaa, mutta kun oikea puku osui kohdalle, oli hinnasta hieman saatu tingittyä ja kaupat lyötyä lukkoon. Korutkin saatiin ostettua muutama päivä ennen juhlaa, eihän sitä täysin koruttomana voinut hienostolaisten joukkoon mennä.
Syvän sininen, hieman kiiltävästä kankaasta ommeltu puku istui hoikkaan vartaloon kuin naula päähän, värin sointuen täydellisesti naisen syvän sinisiin silmiin. Lantiolle asti puku oli täysin vartalonmyötäinen, mutta leveni sitten a-mallisena alaspäin ja helman takaosassa oli pieni laahuksen tapainen kangas, joka kiinnittyi pukuun alaselänkohdalle ”rusetilla”. Selästä puku oli hyvin avonainen, hieman v:n mallinen, yltäen puoleen väliin selkää. Pienet koristekivet kimalsivat siellä täällä alaosan helmassa ja yläosassa ne muodostivat tiettyjä kukkamaisia köynnöskuvioita, näyttäen kuitenkin vain yötaivaalle ripotetuilta tähdiltä. Ohut, läpinäkyvä, tummansinisestä harsokankaasta tehty hartiahuivi kietaistiin hoikkien olkapäiden ympärille ja sidottiin pienelle solmulle.
Jalassa Aqualla oli vain hyvin yksinkertaiset tummansiniset sirot kengät, joissa oli pieni korko.
Majatalohuoneen peili oli pieni ja likainen, mutta nainen kyllä näki sen verran itseään, saaden todettua puvun olevan hyvin. Hiukset oli koottu huolettoman, mutta silti siistin näköiselle nutturalle. Siellä täällä oli pieniä letityksiä jotka päättyivät nutturaan ja hiuksiin oli kiinnitetty pieniä koristekiviä. Muutama vapaana oleva kiehkura toi huolettomuuden kampaukseen. Kalpeita kasvoja oli meikattu hyvin vähän. Ainoastaan silmiin oli piirretty huolella rajaukset yläluomeen, jota oli jatkettu silmänurkasta hieman eteenpäin, luoden kissamaisen olemuksen syvänsinisiin silmiin. Korvissa roikkuivat hopeiset pienet korvakorut ja kaulassa oli ohut, ketjumainen hopeakoru jossa roikkui pieni riipus johon oli upotettu tummansininen kivi. Oikean käden ranteeseen oli pujotettu samanlaista ketjua oleva hopeinen rannekoru.
Viimeinen vilkaisu peiliin ja Aqua totesi olevansa valmis. Uusi musta hupullinen viitta vedettiin vaatteen suojaksi ja kiiruhdettiin alas majatalon portaita, hameen helmoja kannatellen. Majatalon isäntä loi tummatukkaiselle lempeän hymyn, nyökäten hyväksyvästi naisen puvulle. Hiljainen naurahdus ja mustaan viittaan verhoutunut neito oli kadonnut ulos. Tallipoika odotti sovitusti hevosen kanssa majatalon edessä, auttaen herrasmiesmäisesti Aquan naistensatulaan joka oli lainassa majatalolta, pientä vuokraa vastaan.
Lidius tanssahteli ylväästi emäntänsä istuessa ryhdikkäästi satulassa. Suuri vaiva yksien juhlien takia, olisiko kaikki pukeutuminen ja laittautuminen vaivan arvoista? Sen Aqua saisi tietää sitten kun saapuisi kuninkaan linnaan. Hevonen lähti laukkaamaan kohti kauempana häämöttävää suurta rakennusta ja matkan aikana palkkamurhaaja ehti miettiä kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä, mutta saapuessaan linnan pihaan nainen päätti keskittyä vain ja ainoastaan illan viettoon.
Hevonen pysähtyi nätisti ovien lähelle ja tallipojan juostessa hakemaan oria, Aqua laskeutui satulasta, ojentaen ohjat tummatukkaiselle nuorelle miehelle. Hymyillen soluttauduttiin sisään soljuvan kutsuvierasväen joukkoon, ovella nainen antoi viittansa yhdelle palvelijalle ja käveli sitten hieman sivummalle salissa. Katseella seurattiin muiden liikkeitä, olemusta ja pukujen loistoa, samalla katseltiin arvioiden saliin saapunutta kuninkaallista perhettä ja avattiin hartiahuivin solmu, jolloin tummansininen huivi valahti käsivarsille. Rauhallinen musiikki sai neitokaisen liikehtimään pienesti ja siro käsi otti kapean lasin tarjoilijan ojentamalta suurelta hopeatarjottimelta. Lasi kohotettiin huulille ja siemaistiin pienesti tuota hedelmäistä juomaa. Maukasta.
|
|
Berry
Keltanokka
Haloo?
Posts: 72
|
Post by Berry on Oct 26, 2009 22:10:58 GMT 3
// Sellerin suostumuksella sain vaihtaa vielä näin alkuvaiheessa Cináh hahmon Cit hahmoksi. Voimme sopia, että Cináh poistui tanssiaisista hieman myöhemmin, katsottuaan, ettei sopinut kyseisen juhlan kuvaan olemuksellansa ja herätti liikaa huomiota. //
Nelia
Kaikki näyttivät onnistuneen hyvin. Juhlijat näyttivät tyytyväisiltä ja ruokaa, sekä juomaa näytti riittävän, ainakin tähän asti. Vaikkakin moni vierailija turhan innokkaasti kyseisien antimien luokse ryntäsi ja nainen rukoili ajatuksissansa, ettei kukaan kaatuisi ja tanssilattiasta muodostuisi pian suuri dominojono.
Laihat jalat ristittiin sivistyneesti ja luotiin katseita kansalaisiin, jonka jälkeen vilkaistiin neuvonantajaa sivusilmällä joka kuiskutteli joitain itsestään selvyyksiä asioita kuningattaren korvaan. Moni hovissa varmasti pelkäsi kyseistä neuvonantajaa, tuo oli kuin käärme jonka purema varmasti tappaisi alle kymmenessä sekunnissa, liekö velhollisuudella tähänkin osaa, mutta sekin oli hyvin epäilyttävää, että kyseinen herra kulki aina huppu päässä ja vaati kellarikerroksesta itselleen huoneen ja ehdottoman porttikiellon muilta kyseiseen huoneeseen. Harva kuin huoneessa oli käynyt oli kertonut siellä löyhkäävän mädän haju ja nähnyt erilaisia myrkkyputeleita heikkojen hyllyjen tasoilla, ja kaiken huipuksi huoneessa oli kuulemma ollut kaksipäinen papukaija. Tosin tätä viimeistä oli harva uskonut, mutta kyseinen seikka neuvon antajasta pyrittiin salaamaan uteliailta korvilta, sekä silmiltä.
Neuvonantajan selostus jostain aatelisesta keskeytettiin pienellä käden eleellä silloin kun Nelia oli huomannut prinssin katseen itsessään ja lukenut tuon kasvoilta, että tuo sanoisi pian jotakin. Pieni hymy luotiin huulille ja käännettiin katse prinssin puoleen.
"Ette kai pahastu, jos jätän paikkani hetkeksi ja laskeudun juhlavieraiden pariin?", prinssi kysyi kuningattarelta.
”Tehkää kuten tahdotte.”, vastattiin miehelle se enempää jaksamatta miettiä mitään muodollisuuksia lauseeseen, parempi vain kun sanottiin asiat suoraan, ettei häntä oikeastaan voinut edes vähempää kiinnostaa. Tosin, pitihän sitä kuitenkin hieman muokata, jottei herkkäluonteinen mies olisi ottanut nokkiinsa ja tehnyt asiasta jotakin numeroa.. Nykyajan nuoret, miten he olivatkaan niin vastuuntunnottomia ja lellittyjä piloille. Nelia pudisti pienesti päätänsä ja hymy suli punaisilta huulilta pois, aivan kuin sitä ei olisi siinä hetki sitten edes ollutkaan.
Cit
Värikkääseen ja hyvin huomiota herättävään, ei niin mukavaan, eikä myöskään niin Citille mieluiseen pukuun oli palatsin hovinarri pukeutunut kasvoillaan teeskennelty ja pakosti kasvoille väännetty irvistystä muistuttava hymy joka kieli kaikesta muusta kuin siitä, että neidillä olisi ollut jotenkin hauskaa.
Jokaisella kiduttavalla askeleella jonka Cit naurettavassa puvussa teki, kilahtivat hänen kulkus korvakorunsa iloisesti tehden hänet vielä naurunalaisemmaksi. Hampaitaan kiristellen ja parin raivonpurkauksensa jälkeen (jonka aikana hän ehti särkeä yhden maljakon ja ikkunaruudun) hän oli ehkä valmis kohtaamaan elämänsä nöyryytyksen. Kaiken kruunasi nilkkaan kahlittu rautapallo, jonka kanssa ei karkuun juostu humalaisia ällöttäviä ihmisiä joita olisi pitänyt vielä hauskuuttaakin.
Joku alhainen palvelija harjoitteli kikatteli kokoajan demonineidon (vaikka uskotteli olevansa haltia) puvulle ja loppujen lopuksi Cit oli luonut tuolle kylmän katseen joka oli hiljentänyt moisen tärkeilijän. Sivuovi avattiin mistä Citin oli tarkoitus saapua saliin, ja vihdoista viimein ärsyttävä nokkava palvelija avasi kahleen neidon nilkan ympäriltä ja tämä pääsi jaloittelemaan ihmismassan joukkoon ilman lisäpainoa.
Kuningatar oli antanut selvät ohjeet Citille, ettei tämän pitäisi saapua kertaakaan lähellekään valtaistuimia, vaan pitäisi pysytellä kansalaisten joukossa. Olihan neidiltä pieni tuhahdus kyseisen määräyksen jälkeen päässyt, mutta toisaalta hän oli ihan tyytyväinen siitä, että pääsi eroon kuningasperheestä edes näitten tanssiaisten ajaksi. Toisaalta Citiä pelotti koko ajan se, että jos hän mokaisi jotakin olisi pian hänen kaunis satunsa saanut viimeisen pisteen viimeisen virkkeen perään. Olisihan se hyvin.. Surullista.
Hieman salassa valtaistuimen katseilta neiti hiipi ihmismassan joukossa kohti palvelijoita ja niiden tarjottimilla laseissa kimaltelevia juomia. Ilman vahvempaa ainetta ei illasta selvittäisi.. Juuri kun Cit oli muinamiehinä nappaisemassa lasin, tarttui joku mies häntä ranteesta ja käski tehdä joitain temppuja. Naamalle väännettiin jälleen se tekohymy ja napattiin asusteen uumenista pari jönglaaraus palloa, kun ei tähän hätään jaksettu mitään erikoisempaakaan keksiä. Niitä sitten heiteltiin seläntakana, jalan ali ja ties mistä, ainakin moinen huvitti herraa niin kauan, kunnes yksi palloista polskahti herran viinilasiin läiskyen tuon kallisarvoiselle takille. Miehen kasvoista huomasi heti, että olisi parempi juosta pakoon, ennemmin kuin jäädä saamaan selkäänsä. Niinpä se juoma napattiin nopeasti tarjottimelta ja livistettiin jälleen ihmismassan joukkoon kyyristellen muitten joukossa ja eksytettiin pillastunut aatelismies kannoilta, juoma oli ehtinyt läiskyä matkan aikana, joten lasikin jätettiin jonnekkin lattiantasoon ja pian törmättiin johon kuhun vaaleansiniseen mekkoon pukeutuneen ladyn seuralaiseen. Mieheen jota ei heti ensi silmäyksellä tunnistanut työnantajakseen.
Närkästyneen oloinen katse suunnattiin ylös tielle sattuneen miehen kasvoihin, että tuollaisen mahtailijankin piti eksyä tielle, juuri silloin kun hän oli joutunut vaikeuksiin jonkun idioottimaisen aatelismiehen kanssa joka vaahtosi yhden puvun takia. Moisella herralla luulisi olevan rahaa satoihin moisiin pukuihin, tai ei nyt ihan, mutta melkein.
|
|
|
|
Post by Selene on Oct 27, 2009 18:45:49 GMT 3
Níen
Santiagon kommentti viuhkan julmasta kohtelusta sai nuoren miehen osoittamaan mieltään äänettömästi mutristamalla huuliaan. Vastalauseet tässä tilanteessa kaikuisivat kuitenkin kuuroille korville, ja vähäiset jäljelle jääneet ylpeyden rippeet estivät väkivaltaisempaa puolta nousemasta esiin. Voi kuinka mukavaa olisi ollut hymyillä sievästi, napauttaa viuhka kiinni ja läimäyttää sillä tuota diktaattorimaista, empatiaan kykenemätöntä ihmissutta! Uusi huokaus oli muodostumassa miehen huulille, mutta hän onnistui tukahduttamaan sen ajatuksenvoimalla parahiksi voidakseen luoda uuden syvää paheksuntaa kuvastavan katseen Johtajansa suuntaan.
Häntä saattoi nöyryyttää vaikka miten, mutta se tietäisi maailmanloppua, jos häneltä evättäisiin alkoholin suoma lohtu tässä sadistisessa tilanteessa! Hieman sivummalle johdatettuna Níen antoi kasvojensa valahtaa aavistuksen verran murhanhimoisempaan suuntaan, luoden varoittavan sivusilmäyksen kohti hänet syrjään johdattanutta ihmissutta. Hmh, kehtaakin vielä kyseenalaistaa hänen kykynsä tehdä työtä. Kohta hänen seuralaisensa saisi tosiaan varoa vihaisen puoliverisen ja tämän viuhkan voimaa.
”Yritäpä joskus huviksesi pistää vastaavanlaiset hepenet yllesi –uskallan arvata, että edes valtaisa egosikaan ei selviäisi vastaavasta kolauksesta.” Ehkä loukkaukseksi tarkoitetut sanat olisivat missä tahansa tilanteessa kuulostaneet melko vakuuttavilta ja olisivat kenties voineet suututtaa toisen syvästi. Tässä tilanteessa niiden teho tosin tuntui suorastaan hiipuvan silmissä, kun sanojana olikin mököttävä, leninkiin pukeutunut mies.
Níen avasi sanaisen arkkunsa vasta saatuaan lasin turvallisesti omiin hyppysiinsä, tyhjentäen sen sanojensa päätteeksi erittäin epänaiselliseen tapaan yhdellä kulauksella. Tyhjän lasin hän työnsi ohikulkevan tarjoilijan tarjottimelle, metsästäen samalla katseellaan seuraavaa juomia kantavaa olentoa. Santiagon sanat olivat jäädä häneltä huomaamatta, niin keskittynyt hän oli toteuttamaan seuraavaa henkilökohtaista päämääräänsä.
Kun sanat viimein tavoittivat oranssitukkaisen, näyttivät tämän silmät lasittuvan kuin suuren järkytyksen seurauksena. Suu avautui ja sulkeutui useampaan kertaan miehen kääntyessä ihmissuden suuntaan, kasvot sekä vihasta että jostain hänelle tuntemattomasta tunteesta punaisena hohtaen.
”Ettäs kehtaatkin!” sanat karkasivat huulilta käärmemäisenä sihahduksena järkytyksen kuultaessa niistä yhtä selvästi kuin nuorukaisen kasvoilta.
”Ilmeisesti ei ole tarpeeksi nöyryyttävää, että joudun pitämään… Tätä”, Níen huitaisi teatraalisesti jonnekin mekkonsa suuntaan, ”ylläni, vaan tyydyttääkseni jonkinlaisen sairaan mielihalusi tehdä elämästäni mahdollisimman tuskaista joutuisin myös… Mieluummin vaikka…” loppua kohden kiihtynyt äänensävy saavutti huippunsa Níenin alkaessa empiä. Ei yksi tanssi olisi häntä tappanut, se oli vain hänen Johtajansa äänensävy yhdistettynä päivän aikaisempiin kokemuksiin, mikä sai nuorukaisen vihan purkautumaan teekattilaan kerääntyneen paineen lailla. Lopullinen stoppi miehen alkavalle raivokohtaukselle tuli kun ilmaa halkoi yllättävä huudahdus, joka sai hänet katsahtamaan hämmentyneenä heitä lähestyvään punatukkaiseen, hieman vanhempaan mieheen.
Tuskin kukaan puhuttelisi minua. Se oli joku takanani, joku jossain…
Tuntiessaan tuon tuntemattoman, kummallisen miehen sieppaavan nuorukaisen käden omaansa olisi Níen voinut vannoa muuttuvansa vielä astetta punaisemmaksi. Meikillä korostetut silmät räpsyttivät ripsiään hämmentyneinä. Hetken aikaa nuorukainen tunsi jopa itse olonsa tanssiin pyydettäessä hämmentyneeksi nuoreksi naiseksi, mutta tunne karisi pois yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
”Daaminne?” Oli varmaankin turha sanoa, kuinka paljon ilmaisu nuorempaa miestä ärsytti, saaden tämän silmät kaventumaan asteen verran tämän luodessa katseensa Santiagon suuntaan. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti kovaan ääneen korjaamaan tätä valtaisaa väärinkäsitystä, liittyi heidän seuraansa yksinkertaiseen, suurimmaksi osaksi mustaan pukuun pukeutunut tyylikäs nainen.
Yleisön määrän kasvaessa nuorukainen alkoi tuntea olonsa susilauman nurkkaan ahdistamaksi saaliseläimeksi, tai lavalle vahingossa kompuroineeksi näyttelijäksi. Nuoren tarjoilijan ilmaantuessa esiin Níen oli aivan varma, että hänen loppunsa oli lähellä, että tämä oli vain viimeinen nöyryytys, vahingoniloinen naurahdus kohtalolta johon hän ei uskonut. Hän, jumalaisen kaunis nainen? Puna kohosi taas kasvoille alta aikayksikön.
”…tämä tulikin tarpeeseen”, hän totesi lähinnä palvelijalle, siepaten käsiinsä lasillisen tuon suosittelemaa juomaa hermostuneen naurahduksen purkautuessa hänen huuliltaan. Nopeammin kuin tavallinen ihminen olisi ehtinyt ottaa kunnon otetta lasista, oli Níen jo kumonnut juoman kurkustaan alas, antaen makean nesteen rentouttaa hänet ennen seuraavaa raivokohtausta. Miten epätasa-arvoista olikaan puhutella tuota idioottimaista ihmissutta häntä koskevissa asioissa! Niin kovin, kovin väärin…
”Mutta suostun tanssiin kanssanne”, Níen totesi hieman kömpelön oloisesti, suoden pikaisen voitonriemuisen hymyn ’seuralaisensa’ suuntaan. Kumpikin heistä keskittyisi työhönsä varmasti paremmin näin, eikä Santiagokaan aivan seuratta jäänyt. Laventelinsinisten silmien katse pyyhkäisi nopeasti heidän seuraansa liittyneen naisen yli, suoden hänelle pienen hymyn. Tyhjä lasi löysi tiensä takaisin palvelijan tarjottimelle, ja laskiessaan sitä Níen kohotti katseensa palvelijan vihreisiin silmiin.
”Älä katoa mihinkään, saatan tarvita toisenkin”, nuorukainen virkkoi hiljaa, yllättävää pehmeyttä äänessään. Nopean virnistyksen jälkeen alkoholin väliaikaisesti rentouttama mies käänsi odottavasti katseensa punatukkaiseen mieheen, jolle oli luvannut tanssin.
Ei tämä niin paha asia voi olla…
|
|
|
|
Post by Miruki on Oct 31, 2009 2:12:23 GMT 3
Santiago
Ihmissusi kohotti hienoisesti kulmiaan, kuunnellessaan parinsa selontekoa hänen egostaan.
"Hm, minun onnekseni auktoriteettiani ei kyseenalaisteta siinä määrin, että tosiaan joutuisin pukeutumaan noin. Pukuleikit jääkööt sinun huoleksesi", hän totesi huolettomasti, kulauttaen suuhunsa lisää kylmää juotavaa. Níenin mökötys ei oikeastaan haitannut kummemmin, siinähän leikkisi mörökölliä - tehtävät piti hoitaa, ja nuorempaa näytti epäonnisesti kohdanneen huono karma. Tai tässä tapauksessa johtajan sana.
Santiago oli siinä määrin jo tottunut puolivampyyrin juomiseen, ettei oikeastaan edes huomioinut sitä nopeaa tahtia, jolla toinen kumosi juomansa alas. Sen lisäksi puoliverisellä oli kestänyt sen verran kauan sisäistää tanssimista koskevat sanat, että kun ne sitten vihdoin pamahtivat tajuntaan, oli ihmissusi jo ehtinyt unohtaa mitä oli edes sanonut. Níenin sihahdus sai Santiagon jälleen kerran ilmeilemään kummastuneesti, nuorempihan muistutti äänitehosteiltaan aivan kalkkarokäärmettä ja vääntelehti puolelta toiselle kuin seisoisi muurahaisperässä.
"Miten saatkaan minut aina kuulostamaan niin... sadistiselta?"
Hiljaisuus.
... Joka ei jatkunut kauaa. Jo hetken päästä tilaa halkoi huomiota herättävän kiihkeä huudahdus. Tämän ihastuttavan rauhan olisi varmasti voinut rikkoa paljon karumminkin, mutta kun aatelisväen sekaan oli näppärästi soluttautunut kaksi vastarintaliikkeen jäsentä, jotka oli nyt tyrkätty valokeilaan näinkin rajusti, oli vaikea keksiä miten. Santiago kääntyi äänen suuntaan suunnilleen samaan aikaan Níenin kanssa, refleksinomaisesti, kasvot ilmeettöminä.
Jaa, vai että enkeli. Kasvoilta ei ollut luettavissa minkäänlaista reaktiota, ei edes pientä hymynhäivää, jonka muutoin olisi nähnyt huulilla. Sisäisen virnistyksen kera Santiago katseli sivusta, kuinka paikalle saapunut mies lateli kohteliaisuuksia siniseen unelmaan pukeutuneelle Níenille, joka puolestaan näytti perin hölmistyneeltä. Tilanne oli varsin koominen ja jos nuori susi olisi omannut yhtään huonommat hermot, olisi hän varmasti räjähtänyt kuuluvaan nauruun - kaikkien harmiksi näin ei kuitenkaan käynyt. Tämän paikalle näyttävästi purjehtineen miehen suunnatessa seuraavansa kysymyksensä hänelle, ihmissusi käännähti avoimemmin toisen suuntaan.
Välikohtaus oli selvästi herättänyt salissa jonkin verran huomiota, sillä ennen kuin Santiago ehti vastata seuralaiskysymykseen yhtikäs mitään, kolmikon luokse saapuikin tyylikkäästi mustaan pukeutunut nainen. Susi hymyili naiselle viehättävää hymyään.
"Ah, ilo olisi minun puolellani", hän totesi, suunnaten pienieleisen kumarruksen uutta seuralaistaan kohtaan.
Nelikkokaan ei nähtävästi ollut tarpeeksi, sillä pian seuraan eksyi viideskin jäsen; juomia kantava mies, joka ystävällisesti jakeli hänelle ohjeita daaminsa suhteen. Santiago hymähti hieman, laskien tyhjän lasinsa tarjottimelle ja napaten uuden sen tilalle.
"Kiitos näistä neuvoista, mutta veikkaanpa, että daamini saattaa viehtyä tästä uudesta seurasta", hän vastasi, katsahtamatta Níeniin ollenkaan. Tämä olisi varmasti enemmän kuin iloinen päästessään hetkeksi eroon hänestä, joten eiköhän suotaisi nuoremmalle se pieni ilo. Niinpä Santiago kääntyi juomansa kanssa takaisin ensimmäiseksi saapunutta miestä kohden.
Níen ehti kuitenkin ensin.
Ihmissuden huulille levisi pieni virnistyksen ja hymyn välimuoto, ja hän katsahti tanssiseuraksi tarjoutuneeseen mieheen.
"Mm, suokaa toki neidolle tanssi", hän vielä vahvisti Níenin sanat, nyökäten hieman.
Sen sanottuaan ihmissusi odotti, että kaksikko oli siunauksen saatuaan läksinyt tanssilattialle, ennen kuin kääntyi seuraansa jääneen naisen ja juomia kiikuttaneen tarjoilijan seuraan. Punertavansävyinen juoma kohotettiin huulille ja lisää nestettä kulautettiin kurkusta alas, tosin hieman hallitummin kuin puolivampyyri oli hetkeä aiemmin tehnyt. Saatuaan juomansa päätökseen, hän laski lasin tarjottimelle ja suuntasi katseensa jälleen mustiin pukeutuneeseen naiseen.
"Nyt kun seuralaiseni lähti toisen matkaan, saisinko kenties tarjota teille yhden tanssin?"
Kysymys esitettiin hiljaisena, samalla kun toista katsottiin silmät valonkajossa välkehtien.
|
|
Sahia
Uutukainen
Sound of silence.
Posts: 30
|
Post by Sahia on Nov 1, 2009 23:00:57 GMT 3
Awéa
Kalpeat sormet näpertelivät lasia. Vaalean juoman maistaminen uudestaan ei houkuttanut, joten Awéa piti lasillisensa vain mukana. Hän puri huultaan ja antoi katseensa vaeltaa ympärillä. Olo oli epämääräisesti ja sitkeästi se, että hän oli hieman väärässä paikassa. Pelkästään jos olemusta jo katsoi, muiden hienot vaatteet versus ihmishahmoisen lohikäärmeen peruskuteet ja vapaina roikkuvat hiukset. Hän pyyhkäisi huolimattomasti ja kenties hieman hermostuneesti silmille roikkuvan suortuvan syrjään. Ainakin tässä kohti oli hieman tungosta, joten eteneminen oli hidasta. Hän katseli uteliaana ihmisten asuja ja kampauksia, kasvoja ja koruja. Ylellistä ja kaunista.
Hieman tosin se oma pukeutuminen tympi. Hän leikitteli jo ajatuksella, että häipyisi, etsisi jostain kivan puvun nopeasti ja palaisi – tai vaan häipyisi. Olihan täällä varmasti mukavaakin, jos oli kutsuttu ja jos tunsi olonsa kotoisaksi ihmisporukassa, mutta Awéan epäonneksi hän ei voisi vastata myöntävästi kumpaankaan.
Awéan ajatukset katkesivat jonkun tönäistessä häntä. Neiti käännähti terävästi, terävä huomautus valmiina singottavaksi tönäisijän päälle, mutta mies näytti olevan kovin pahoillaan ja sopotti, ettei ollut hänen vikansa. Vihreiden silmien katse harhailikin kauemmas, ja osui tämän dominoefektin aiheuttajaan, joka parhaillaan tyhjensi ripeää tahtia erästä tarjotinta. Awéan silmät kapenivat hivenen, ilme oli epäilevä. Hiusten väri oli ensimmäinen, joka herätti epäilykset, ja yleensähän jokainen kaltaisensa tunnistaa. No, oli miten oli, lohikäärmeneitosen uteliaisuus heräsi ja hän lähti pujottelemaan tätä vierasta kohti.
”Oletko nälkäinen, ehkä?” hän hymähti lähietäisyydelle päästyään. Huomattavasti toista lyhyempänä Awéa joutui tähystelemään ylöspäin, mutta ilme oli yhtä kaikki avoin, vilpitön, utelias. Hän ei itse olisi voinut syödä ihmisten ruokaa, ainakaan kovinkaan kovasti kauhealla vauhdilla, mutta toisten syöminen ei mitenkään kuvottanut. Makuasioista ei oikein sopinut kiistellä.
Cyien
Ihmiset alkoivat pikkuhiljaa hajaantua ovilta kuka mihinkin, monet haalivat itselleen juotavia ja pikkupurtavaa. Cyien käveleskeli jonkin verran virran mukana, hörppi hieman ja silloin tällöin omasta lasistaan. Menettelihän se. Jotain naposteltavaakin eksyi hieman herran mukaan. Vakavat silmät tarkkailivat muita, vaan kovin moni ei haltiaan kiinnittänyt huomiota. Ei se Cyieniä häirinnyt, oikeastaan päin vastoin. Hän oli niin paljon mielummin huomaamattomana kuin kovin huomion keskipisteenä.
Jotenkin herra sitten eksyikin salin laitamille. Epäsosiaaliselle otukselle se oli hyvin luonnollista, keskellä oli kuintekin aina enemmän porukkaa, joiden kanssa piti rupatella pienesti ja joille piti hymyillä ja nyökytellä kiinnostuneen näköisenä. Ei kiitos. Reunamilla väkeä ei ollut aivan niin runsaasti, palvelijatkin keskittyivät keskelle. Miehen silmät haravoivat reunamaväestöä ja pysähtyivät vihreäpukuiseen, naispuoleiseen tapaukseen. Cyienin kulmat kohosivat aavistuksen. Safira – jota hän ei tosin tiennyt Safiraksi – kun näytti olevan kovin kotonaan, joten herra onnistui vain ihmettelemään, miksi tuo oli salin reunamille eksynyt. Mies hymähti. Katse suuntautui lattiaan, toinen suupieli kohosi hivenen. Ota nyt sitten noista selvää.
Haltiamies kuunteli toisella korvallaan jo soivaa musiikkia. Ihan rentouttavaahan se, hän piti musiikista, mutta olisi ollut vielä mukavampaa, jos väkeä ei olisi aivan näin paljoa. Teki mieli vain taapertaa seinän luokse, istahtaa sinne ja jäädä vain kuuntelemaan musiikkia silmät ummessa, mutta ehkä ei. Tällainen, suhteellisen epätavallinen tilanne kannattaisi nyt sitten kokea, kun tänne asti raahauduttiin. Hän voisi käydä vaikka sen viihtyvän, reunalle silti hakeutuneen tyttösen luona tämän motiiveja tiedustelemassa, näin suoraan ilmaistuna. Sinne hän suuntasikin. Harmaa ja vihreä silmä pyyhkäisivät yli vihreän puvun.
”Päivää”, Cyien sanoi hiljaa. Silmät kimalsivat aavistuksen verran huvittuneina, mutta ilme oli melko vakava. ”Olen nyt äärimmäisen töykeä, tiedän, ja näin poispäin, mutta kun näytätte viihtyvän”, hän piti pienen, hyvin pienen tauon, silmien ilme aavistuksen huvittuneen epäilevänä. ”niin miksi olette parkkeranneet tänne?” hän kysäisi tarkoittaen tännellään salin laitamia. Pieneksi hämmästyksekseen hän huomasi teitittelevänsä toista, mutta ehkäpä se oli ihan oikein, kun hän niin reilusti meni suoraan asiaan.
// Agh, lyhyitä ja kamalia, mutta sainpa kirjoitettua. 8’) //
|
|
|
|
Post by sir Kai on Nov 2, 2009 17:51:01 GMT 3
Vaikka Edgar näennäisesti keskittyi sievän utuisiin laventelisilmiin, hän näki silmäkulmastaan uusimman kukkasensa kavaljeerin kovin ilmeettömän katseen. Tuo oli kovin hiljaa, tuijottaen häntä silmillä, jotka herättivät eksentrisen herrasen mielenkiinnon. Niiden takana täytyi odottaa uusi salaisuus paljastettavaksi – vaarallinen salaisuus, jota hänen ei pitäisi huolettomasti tökkiä esille. Eikä hän ollut kuullut tuollaisen herran käyttävän hänen väkensä palveluja, saati sitten nähnyt tätä aiemmin hoviväen turhamaisissa pöyhkeilykekkereissä.
Valpas katse katosi silmänräpäyksessä sulaen riehakkaaksi hymyksi, kun erittäin tuttu nainen asteli mukaan soppaan. Edgar nyökkäsi tapansa mukaan sovinnaista maskuliinisempaan asuun pukeutuneelle ruskeatukalle, ja loi sitten ilahtuneen hymyn arvon tummatukalle.
”Älkää suotta huolehtiko, palautan kyllä armaan seuralaisenne ehjänä takaisin” hän lausahti, pyörähtäen sitten jälleen kerran sinimekkoisen puoleen. Tämähän oli ehtinyt varata itselleen oman annoksensa tarjolla olevista virvokkeista, mikä sai hienoisen kulmien kohotuksen vanhemman miehen suunnalta.
”Ah, anteeksi huonot tapani! Edgar Gorlassar palveluksessanne, arvon neiti...?” Edgy esitteli itsensä läimäytettyään otsaansa teatraalisesti. Lauseen loppu jäi riippumaan ilmaan, vaatien nimen täydennystä tyhjään kohtaan ruskeatukan osalta.
”Mutta sallinettehan minun saattaa teidät tanssilattialle.”
Se ei edes ollut kysymys, sillä käsivartensa ”neidolle” tarjottuaan punatukka lähti porhaltamaan ympäriinsä seisoskelevien ja juttelevien juhlijoiden lävitse kohti salin keskiosaa, johon oli kerääntynyt jo huomattavasti tanssijoita. Hienostunut musiikki kaikui jostain kauempaa, ja kumarrettuaan Edgar nappasi toisen käsistä kiinni, alkaen pyörittää tätä musiikin tahtiin. Hän piru vie osasi tanssia, eihän millään muulla saanut yhteistyökumppaneita kuin osallistumalla hirvittävän tylsiin salonkitanssiaisiin! Huolimatta korkeista koroistaan hän oli vain nippa nappa laventelisilmäisen enkelinsä pituinen, muttei antanut sen häiritä tanssin viemistä. Kotvan kuluttua hän loi toiseen avoimen ilkikurisen katseen, ja kysäisi hiljaisella äänellä:
”Eihän teillä ole ongelmia kavaljeerinne kanssa? Hän vaikuttaa hankalalta poikaystävältä.”
|
|
