|
Post by sir Kai on May 19, 2010 12:12:24 GMT 3
Edgarkaan ei nyt tosissaan uskonut, että sähläävä taiteilijanuorukainen olisi kovin vakava uhka hänen hengelleen, mutta ei silti voinut antaa tämän päästä kuin koira veräjästä. Ei, että hän olisi väkivaltaa aivan suunnattomasti paheksunut – hänenhän käskystään juuri sillä hetkellä toisen pää oli aseen maalitauluna – mutta ei sitä ilman syytä muiden kimppuun käyty. Hän ei ollut voinut suututtaa toista, eiväthän he olleet tavanneet koskaan aiemmin, joten syyn täytyi olla mutkikkaampi. Inhimillisen erehdyksen tullessa esille punatukka tosiaankin naurahti, joskin melko lyhyesti ja kuivasti. ”Mutta jonkinhan on täytynyt aiheuttaa erehdyksesi”, hän huomautti sitten, suoraan selitystä kuitenkaan tyrmäämättä. Se vain sai hänet epäilemään uutta kirjoa asioita. Ehkäpä ailahtelevalta vaikuttava nuorukainen oli sittenkin yrittänyt puijata häntä, ehkä tällä oli jokin toinen syy turvautua niinkin typerään ideaan kuin rynnätä teroitusveitsi kädessä häntä kohti.
Edgy tajusi kyllä, että häneltä ostettiin aikaa, mutta koska eihän se hänelle mitään maksanut mies virnisti, nojautuen mukavammin sohvalle. ”Tsot tsot, tiedät kai miten riskialtista on työntää nenä asioihin, joita ei tunne?” hän kysäisi toruvasti, nauraen mielessään. Joku, joka ei ollut tietoinen taikuudesta? Kaikkea sitä maailmaan mahtui. Punatukan teki melkein mieli järjestää pieni näytös, mutta koska tiesi sen olevan liian rasittavaa hänen keholleen, heitti hän ajatuksen mielestään. ”Ties vaikka kiroaisin sinut malliksi – pitäisit varmaan perunasta nenäsi paikalla?” Edgy puheli ilkikurinen pilke silmissään, vaikka ei hänen vakavuutensa ollut vielä täysin poissa. Toisen astahtaessa taaksepäin Shan vain liikautti kättä mukana, pitäen sihtinsä kunnossa.
Ater oli kyllä jotakin todella poikkeuksellista, sillä eihän aivan jokaveikko alkanut huolehtia saappaistaan Toinen huvitti häntä aivan liiaksi, eikä Edgar pystynyt hillitsemään ihmettelevän riemastunutta naurunpyrskähdystä. ”Etkö pelkää kuolemaa, vai sekoittiko kuolemanpelko pääsi?” hän kysyi käsiään taputtaen ja päätään pudistellen. ”Ah, jollet kerta halua paljastaa syitäsi, minun täytyy keksiä jotain muuta. Olisi haaskausta tappaa kaltaisesi erinomaisen vinksahtanut yksilö, mutta kyllä sinun nyt jotenkin pitää tästä loukkauksesta maksaa”, hän mietti ääneen leukaansa hieroen. Sitten mitä pirullisin virne levisi kaidoille kasvoille. ”Mutta tietysti, voisit maksaa työllä. Et arvaakaan, mitä summia eräät kreivit ja paronit maksaisivat minulle, jos saisivat hyppysiinsä kaltaisesi sievän nuorukaisen.”
|
|
|
Post by Sarcelle on May 24, 2010 17:30:45 GMT 3
"Taidan joutua oppimaan sen kantapäänkautta, mutta yritän välttää asioihinne sekaantumista jatkossa. Itseasiassa se taitaa onnistua varsin helposti..." Sarcelle vilkaisi merkitsevästi asetta ja hymyili anteeksipyytävästi. Hymy kuitenkin katosi ja turhamainen huijari vajosi hetkeksi kalpeaksi, kun Edgar ehdotteli hänen kasvojensa turmelemista. Vaistomaisesti Sarcelle hipaisi kasvojaan ja pieni helpottunut henkäys karkasi huulilta, kun sievästä naamasta ei löytynyt ylimääräisiä ulokkeita. Tuo äijä on kajahtaneempi kuin luulin... Sarcy ajatteli.
Hyvillään ettei saanut uskaliaasta liikehdinnästään huolimatta vielä selville millaiset ammukset nuorukaista uhkaavassa tappovälineessä oli, Sarcy sai lopulta saappaat jalastaan ja asetti ne sievästi lattialle. Ilmeisesti toimitus oli huvittava, vaikkei Sarcelle ollut ihan varma miksi. Kuitenkin hän oli tajunnut, että säilyisi hengissä niin kauan kun hän huvittaisi Edgaria enemmän elävänä kuin kuolleena. "Kuolemanpelko on tervettä. Se pitää meidät elossa." Sarcelle totesi ympäripyöreästi uteluihin mielentilastaan. Kyllä hän pelkäsi, mutta jonkin tasoinen optimismi sai hänet uskomaan ettei hän voisi kuolla. Hän puhuisi itsensä pois pulasta, ihan kuin aina ennenkin. Kysymys oli vain millä hinnalla. Pörröpää koiti hillitä voitonriemuista hymyään Edgarin alkaessa suunnitella hänen henkiin jättämistään. Kuitenkaan hän ei ehtinyt aloittaa vuolaiden kiitosten jakelua, kun tilanne alkoi taas kääntyä epämieluisaksi.
Sarcelle nieleskeli, vaikka koittikin näyttää siltä ettei ollut ymmärtänyt. Tällä miehellä oli edelleeni turhan hyvä asema ottaa huijarilta henki pois, että Sarcellen auttaisi alkaa protestoida. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi käsitttämätön typeryys. "En oikein ymmärrä mitä Te tarkoitatte." Sarcelle mutisi epävarmasti koittaen näyttää viattomattomammalta kuin pyhäkouluoppilaat. "Tarkoitatteko että maalaisin heille jotain?" Huijari ehdotti näyttäen hämmästyneeltä, ehkä ymmärtämätömyys pelastaisi hänet nöyryytykseltä, josta hän ei tulisi saamaan lanttiakaan. Mutta erästä luonteenpiirrettään Sarcelle ei muistanut vartioida ja vasta kun sanat olivat syöksähtäneet hänen suustaan mies tajusi tunaroineensa pahemman kerran. "Paljonko Te arvelette heidän maksavan?" Vihreissä silmissä välähti kiinnostus, jota näyttelijä ei pystynyt estämään. Hän oli heikoilla ahneutensa kanssa, vaikka koitti saada itsensä tajuaamaan faktan siitä kenelle ylimystön taskuja polttelevat rahat todella päätyisivät. Kuinka helposti ahneus päihittäisi hänen kunniansa vielä kymmenen - nolla, jos Edgar ei liioitellut.
Sarcelle liikehti levottomasti käydessään sisäistä taisteluaan. Hän säilyttäisi ainakin henkensä suostumalla ja se jos mikä olisi jo riittävä motiivi huoraksi ryhtymiselle. Hän pääsisi Edgarin "lähelle" ja voisi onnistuakin puhaltamaan itselleen korvausta kärsimyksistään. Miksi hemmetissä listaan hyviä puolia Huijari parkaisi mielessään ja kasvoilla kävi ahdistunut ilme, vaikkei se ollut mitään sisäiseen kokemukseen verrattuna. Häneltä menisi maine ja olemattomat kunnian rippeet sen siliän tien jos antaisi periksi. Mutta se mitä Edgar oli sanonut hänen ulkonäöstään - sen narsistinen huijari allekirjoitti täysin. Ainakin äijä tajusi antaa sille arvoa vaikka muuten Sarcelle kirosi miehen alimpaan helvettiin mielessään, kuinka se oli saattanut ajaa hänet tähän tilanteeseen. "Jos voisitte pyytää häntä lopettamaan tähtäämiseni niin voisin ajatella..." Sarcelle kuiskasi hiljaa kuin olisi hävennyt kyvyttömättömyyttään järkevään ajatteluun aseen osoittaessa suoraan elintärkeisiin ruumiinosiin. Hujari koitti etsiä pakotirtä, ettei joutuisi valitsemaan. Jos hän kuulisi vielä yhdenkin luontaisedun, mikä ehdotukseen liittyi olisi nuorukaisen vastaus selvä. Käytä aivojasi ja hommaa itsesi vauhdilla pois täältä. Pörröpää loi kasvoilleen ujon herttaisen hymyn. "Uskoakseni minulla ei ole vaihtoehtoja, kun asettelette ehdotuksenne noin." Huijari tunnusteli oloaan. Ei katumusta?
//Hyi kamala, tuli niin surkea että hävettää...//
|
|
|
Post by sir Kai on Jun 23, 2010 22:29:58 GMT 3
Edgar pisti hiljaa merkille, miten nopeasti ulkonäön uhkaaminen vaikutti Ateriin. No, olihan hänkin tuollaisena poikasena ottanut ulkonäkönsä äärimmäisen vakavasti ja vannonut jokaiselle sitä uhanneelle, että nämä kuolisivat hitaan ja tuskallisen kuoleman – silkka ajatus siitä, että parhaassa iässä ei olisi tarpeeksi vetävä riiaamaan tyttöjä oli ollut kovin tuskaisa. Hän itse ei olisi kyllä ikinä lähtenyt riisumaan saappaitaan kuolemanuhan alaisena. Se olisi saattanut ärsyttää uhkaajia ja hänet kuolleena löytäneet olisivat nähneet huonosti puetun ruumiin.
Mutta nuorukaisen reaktio punatukan ehdotukseen ei tullut yllätyksenä. Ah, ei sitä aivan jokasälli suostuisikaan uskomaan, että tästä aiottiin leipoa irstaiden setien leikkikaveri. Mutta sitten taiteilijantapainen tulikin selkeästi toisiin ajatuksiin, alkaen udella maksuista ja hinnoista. Edgarin huulilla kareili mitä pirullisin virne, mutta hän ei sanonut pitkiin aikoihin mitään, antoi vain Aterin vääntelehtiä oman mielensä kurimuksessa. Todennäköisesti tämän omat pirut osasivat piinata nuorukaista häntä paljon pahemmin, ja hiljaisuus sekä epätietoisuus olivat noin muutenkin erinomaisia aseita.
Silti rajansa kaikella, ja lopulta Edgar teki sen pienen eleen, jonka myötä Shan laski välittömästi pikkuisen tappokalunsa – mutta jätti sen selkeästi toimintavalmiuteen. ”Sinulle on varmaankin maksettu huomattavan paljon, kun olet valmis häväisemään kunniasi päästäksesi urkkimaan lisää asioistani, hmm?”, punatukka lausahti sitten varoittamatta, katseen kavetessa uhkaavaksi. ”Mutta tietysti, minäkin olen varautunut siihen. Saisit nauttia kahdesta palkattomasta yöstä, joiden jälkeen et tule astumaan jalallasikaan yhteenkään rakennukseen, johon minulla on edes jonkinlaista valtaa.” Kylmiä sanoja koristi pieni, kuivakka naurahdus ja lähestulkoon vahingoniloinen pikkuhymy. Ei hän välttämättä aikonut olla aivan niin julma kuin antoi olettaa, mutta puiden lisääminen roihuun aiheutti lisää hikoilua, ja ehkäpä hän pääsisi näkemään jonkin hupaisan pakoyrityksen. Ehkäpä.
|
|
|
Post by Sarcelle on Jun 30, 2010 20:31:40 GMT 3
Sarcelle seurasi tarkasti aseen laskeutuessa ja lopulta uskottuaan ettei mistään ilmestynyt uusia uhkia hänen olonsa rentoutui hieman. Väkivalloin hän ei pakoon pääsisi, se oli tullut turhankin usein todistettua. Pörröpään kaikki aika kun meni ulkonäöstä huolehtimiseen niin ei hän suuremmin ollut vaivannut päätään itsepuolustuksen treenaamiseen. Olisi ehkä ollut kannattavaa... ehkä Sarcele pohdiskeli kun katse osui kankaanpaloihin käärittyyn maalaukseen. Voisiko hän ostaa itsensä pulasta? Mutta silloin kaikki työ olisi mennyt hukkaan. "Valitettavasti en ole saanut keneltäkään lanttiakaan ja pyrkimykseni ovat täysin keskittyneet rahallisen avustuksen saamiseen." Huijari oikaisi ja hymyili hivenen huvittuneesti kuin kyse olisi pienestä väärinkäsityksestä. "En ole niin kunnian perään että asettaisin sen henkeni edelle, mikä minusta on varsin järkevä ratkaisu." Tietenkin vaakakupissa painoivat myös ne kaikki ihanat vaatteet jotka Sarcelle voisi mahdollisella saaliillaan ostaa. Mies hymyili edelleen tosin nyt kuin hivenen pahoitellen omaa raukkamaistakin asennettaan.
Edgarin asetellessa ehtojaan Sarcelle kiristeli sisäisesti hampaitaan. Teräaseiden kanssa heiluminen oli tosiaankin vaarallista, vaikka kyse olisikin vain pikkuruisesta teroitusveitsestä. Hän saisi tusinan porttikieltoja vain hieman harkitsemattoman suunnitelman takia. Edgar oli lievästi ilmaistuna heikkohermoinen, mitä helvettiä Sarcellen tasoinen höyhensarjalainen kenellekään mahtaisi. "Noin paljonko Te pelkääte minua? Asettatte minulle rajat, vaikka sillä ei ole mitään merkitystä." Huijari piti teatraalisen tauon kuin tarinan kertoja ikään. Hän oli hivenen alkanut nauttia tilanteesta tajutessaan että muurahaispesää oli oikeastaan ihan hauska tökkiä. Ehkä se romahtaisi. "Jos todella haluaisin Teille pahaa ja joku olisi minulle maksanut siitä niin paljon että olen valmis nöyryytettäväksi tai jopa kuolemaan niin miten voitte sellaista moisilla rajoituksilla estää etsimästä Teitä käsiinsä ja tappamaan?" Näyttelijä kohotteli merkitsevästi kulmiaan, kuin olisi löytänyt suurenkin aukon suunnitelmasta. Porttikiellon saaminen roolihahmolle nyt ei ollut mikään maailmanloppu, mutta siinä oli aina riskinsä. Se mihin hänen pitäisi varautua olisi tietysti mielenkintoista kuulla. "Eikö olisi paljon helpompaa päästää minut armollisesti menemään tai jos olen edelleen uhka niin Teillähän on tuo varsin mielenkiintoinen tappokone käytettävissänne." Huijari oikoi kaulahuiviaan - hänellä alkoi olla hivenen kuuma - mutistessaan mahdollisista eroamistavoista. Hän tiiraili kengänkärkiään ja tomutti mahdollisia pölyhiukkasia pois puseroltaan. Nyt pitäisi olla edustava. "Minkä arvoisena pidätte minua?" Pörröpää tokaisi yllättäen ja hymyili arvoituksellisesti katsellen tietoisesti liian kauan seinää vasten lepäävää vielä "korkkaamatonta" kankaisiin käärittyä maalausta.
|
|