Post by Berry on Oct 31, 2009 19:38:09 GMT 3
// Barbie siis tänne näin //
Keyla
Pitkään ennustettu helleaalto oli vihdoin tavoittanut Aréthan ja ajanut ihmiset pienistä tunkkaisista huoneistansa ulos toivoen, että siellä olisi viileämpää, mutta lämpö tuntui olevan uuvuttava ja tasainen joka puolella. Pahimmatkin auringonpalvojat pyrkivät istumaan puitten varjossa tai sitten he olivat kerääntyneet lähimmän rannan luokse ja jos tarve vaatisi, pääsisivät he pulahtamaan lämpimään linnunmaitoa muistuttavan veden syleilyyn joka viilensi noin viiden minuutin ajan, kunnes hikipisarat nousivat taas ihmisten ihoille.
Kukaan ei juuri jaksanut tehdä mitään, aurinko imi jokaisesta ellollisesta pikkuhiljaa heidän elinvoimaansa ja sai erityisesti ihmiset väsyneiksi ja ärtyneiksi.
Jossain heidän joukossaan käveli Keyla hyvin levottomana oikeassa kädessä oleva viuhka kiivaasti kasvojen edessä tuulettaen. Se ei oikeastaan auttanut, ilma ei viilentynyt vaikka se joutuikin tempatuksi pienen ilmavirran mukaan, se pysyi lämpimänä ja tuntui kasvoilla samalta kuin joku olisi henkinyt päin kasvoja pahanhajuista tunkkaista ilmaa. Keyla nyrpisti ja katsoi alas maisema parvekkeelta joka sijaitsi toisella puolella palatsia minne aurinko porotti. Silti se tuntui korventavan inhottavasti ladyn ihoa ja sai pienen palan nousemaan kurkkuun. Kaikkia oltiin kehotettu juomaan paljon nestettä, jotteivat he saisi nestehukkaa. Niin, asiasta olisi kannattanut ottaa vaarti ja ottaa jotain nestetä mukaan, sillä kurkku tuntui kivuliaan kuivalta. Keyla nielaisi, hänen teki mieli kiroilla, mutta se ei olisi hänen tapaistaan, tai pikemminkin.. Se ei olisi aatelisten tapaista.
Hänen ohimoitaan koristavat hiuskiehkurat olivat liimautuneet ihoa vastaan hikoilimisen ohella. Häntä hävetti, mutta ei sille voinut mitään. Hän tuskin oli ainut jonka iholle kohosi helmeileviä pisaroita jotka pyrkivät haihtumaan ilmaan ja uuvuttamaan isäntänsä tai emäntänsä nestehukkaan. Lisäksi oli hyvin ärsyttävää, että hän ei nähnyt mitään, ei kerta kaikkiaan mitään. Mikomat vampyyrit ja heidän ihonsa.. Lukuunottamatta sitä pirullista myrkkyä jota he hampaistaan erittivät verenkiertoon. Myrkky joka korvensi ihmisen sisältäpäin tehden hänestä onton, jotenkin.. Yliluonnollisen kauniin, niin hauraan näköisen, mutta niin vahvan. Niin, sellainen Keylasta oli tullut parin viikon sisällä, eikä hän vieläkään osannut oikein hyväksyä itseään.. Tälläisenä kummajaisena lukuun ottamatta myrkyn tekemiä vikoja, kuten auringossa sokeutumista. Keyla tuhahti ja jatkoi edelleen edestakaista pyörimistä korkokenkien korkojen kopsahdellessa marmori lattiata vasten, se kuului varmasti alas asti hyvin ärsyttävä tasaisena kopinana. Naista ei kiinnostanut.
Hän oli itsellensä melkein kuin tuntematon, hän tunsi järjetöntä.. Janoa. Janoa sitä punaista tahmetta nestettä kohtaan. Vampyyri joka oli hänet tälläiseksi tehnyt, oli vain välin pitämättömästi ilmoittanut, että jatkuva jano saattaisi kestää viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Viikot Keyla kestäisi, kuukausiinkin voitaisiin ehkä mukautua, mutta vuodet kuulostivat jo puhtaalta mahdottomuudelta. Kertaakaan ei Keyla ollut vajonnut ihmisvereen, ei kertaakaan ja eläimenverta hän oli vain parikertaa naurrinut koko vampyyrinä olonsa aikana. Hän heikkeni silmissä. Hän ei tiennyt mitä tehdä, hän ei tiennyt edes että vampyyreja olisi olemassa, luuli sitä vain typeräksi myytiksi, mutta ollessaan itse kyseistä rotua hän alkoi uskoa pikkuhiljaa kyseiseen myyttiin..
Taidan vihata itseäni, mokoma iilimato.., Keyla ajatteli pysähtyen nojaamaan kaiteeseen toisella hädellä, samalla kun toinen käsi yhä tuuletteli hänen kasvojansa. Ajatukset kävivät nopeasti hänen vanhemmissaan, heidän kasvoissaan ja heidän periaatteissaan, miksi Keyla oltiin pantu kärsimään palatsiin. Hän olisi kuulemma pian liian vanha kihlautumiseen taikka avioon ja jäisi pian vanhaksipiiaksi ellei avioliittoa pian järjestettäisiin. Joten hovissa hänellä olisi kuulemma paremmat mahdollisuudet saada aviomies. Sellaista ei ollut vielä tullut vastaan, ja pieni ajatus hänen sydämmessään kyti myös siitä, ettei sellaista myöskään tulisi. Olihan hän nätti, tai pikemminkin kaunis (kiitos vampyyri myrkyn), mutta silti hän oli kovin tuntematon hovissa. Ajatus sai kyyneleet kohoamaan vampyyrittaren silmiin jotka pyyhkäistiin nopealla sipauksella pois, kun kuultiin parveketta lähestyvät askeleet. Kasvoille luotiin nopeasti perusilme ja luotiin katse horisonttiin ja Keyla ei ollut huomaanivanakaan parvekkeelle tullutta. Hän pidätti hetken hengitystä.
Keyla
Pitkään ennustettu helleaalto oli vihdoin tavoittanut Aréthan ja ajanut ihmiset pienistä tunkkaisista huoneistansa ulos toivoen, että siellä olisi viileämpää, mutta lämpö tuntui olevan uuvuttava ja tasainen joka puolella. Pahimmatkin auringonpalvojat pyrkivät istumaan puitten varjossa tai sitten he olivat kerääntyneet lähimmän rannan luokse ja jos tarve vaatisi, pääsisivät he pulahtamaan lämpimään linnunmaitoa muistuttavan veden syleilyyn joka viilensi noin viiden minuutin ajan, kunnes hikipisarat nousivat taas ihmisten ihoille.
Kukaan ei juuri jaksanut tehdä mitään, aurinko imi jokaisesta ellollisesta pikkuhiljaa heidän elinvoimaansa ja sai erityisesti ihmiset väsyneiksi ja ärtyneiksi.
Jossain heidän joukossaan käveli Keyla hyvin levottomana oikeassa kädessä oleva viuhka kiivaasti kasvojen edessä tuulettaen. Se ei oikeastaan auttanut, ilma ei viilentynyt vaikka se joutuikin tempatuksi pienen ilmavirran mukaan, se pysyi lämpimänä ja tuntui kasvoilla samalta kuin joku olisi henkinyt päin kasvoja pahanhajuista tunkkaista ilmaa. Keyla nyrpisti ja katsoi alas maisema parvekkeelta joka sijaitsi toisella puolella palatsia minne aurinko porotti. Silti se tuntui korventavan inhottavasti ladyn ihoa ja sai pienen palan nousemaan kurkkuun. Kaikkia oltiin kehotettu juomaan paljon nestettä, jotteivat he saisi nestehukkaa. Niin, asiasta olisi kannattanut ottaa vaarti ja ottaa jotain nestetä mukaan, sillä kurkku tuntui kivuliaan kuivalta. Keyla nielaisi, hänen teki mieli kiroilla, mutta se ei olisi hänen tapaistaan, tai pikemminkin.. Se ei olisi aatelisten tapaista.
Hänen ohimoitaan koristavat hiuskiehkurat olivat liimautuneet ihoa vastaan hikoilimisen ohella. Häntä hävetti, mutta ei sille voinut mitään. Hän tuskin oli ainut jonka iholle kohosi helmeileviä pisaroita jotka pyrkivät haihtumaan ilmaan ja uuvuttamaan isäntänsä tai emäntänsä nestehukkaan. Lisäksi oli hyvin ärsyttävää, että hän ei nähnyt mitään, ei kerta kaikkiaan mitään. Mikomat vampyyrit ja heidän ihonsa.. Lukuunottamatta sitä pirullista myrkkyä jota he hampaistaan erittivät verenkiertoon. Myrkky joka korvensi ihmisen sisältäpäin tehden hänestä onton, jotenkin.. Yliluonnollisen kauniin, niin hauraan näköisen, mutta niin vahvan. Niin, sellainen Keylasta oli tullut parin viikon sisällä, eikä hän vieläkään osannut oikein hyväksyä itseään.. Tälläisenä kummajaisena lukuun ottamatta myrkyn tekemiä vikoja, kuten auringossa sokeutumista. Keyla tuhahti ja jatkoi edelleen edestakaista pyörimistä korkokenkien korkojen kopsahdellessa marmori lattiata vasten, se kuului varmasti alas asti hyvin ärsyttävä tasaisena kopinana. Naista ei kiinnostanut.
Hän oli itsellensä melkein kuin tuntematon, hän tunsi järjetöntä.. Janoa. Janoa sitä punaista tahmetta nestettä kohtaan. Vampyyri joka oli hänet tälläiseksi tehnyt, oli vain välin pitämättömästi ilmoittanut, että jatkuva jano saattaisi kestää viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Viikot Keyla kestäisi, kuukausiinkin voitaisiin ehkä mukautua, mutta vuodet kuulostivat jo puhtaalta mahdottomuudelta. Kertaakaan ei Keyla ollut vajonnut ihmisvereen, ei kertaakaan ja eläimenverta hän oli vain parikertaa naurrinut koko vampyyrinä olonsa aikana. Hän heikkeni silmissä. Hän ei tiennyt mitä tehdä, hän ei tiennyt edes että vampyyreja olisi olemassa, luuli sitä vain typeräksi myytiksi, mutta ollessaan itse kyseistä rotua hän alkoi uskoa pikkuhiljaa kyseiseen myyttiin..
Taidan vihata itseäni, mokoma iilimato.., Keyla ajatteli pysähtyen nojaamaan kaiteeseen toisella hädellä, samalla kun toinen käsi yhä tuuletteli hänen kasvojansa. Ajatukset kävivät nopeasti hänen vanhemmissaan, heidän kasvoissaan ja heidän periaatteissaan, miksi Keyla oltiin pantu kärsimään palatsiin. Hän olisi kuulemma pian liian vanha kihlautumiseen taikka avioon ja jäisi pian vanhaksipiiaksi ellei avioliittoa pian järjestettäisiin. Joten hovissa hänellä olisi kuulemma paremmat mahdollisuudet saada aviomies. Sellaista ei ollut vielä tullut vastaan, ja pieni ajatus hänen sydämmessään kyti myös siitä, ettei sellaista myöskään tulisi. Olihan hän nätti, tai pikemminkin kaunis (kiitos vampyyri myrkyn), mutta silti hän oli kovin tuntematon hovissa. Ajatus sai kyyneleet kohoamaan vampyyrittaren silmiin jotka pyyhkäistiin nopealla sipauksella pois, kun kuultiin parveketta lähestyvät askeleet. Kasvoille luotiin nopeasti perusilme ja luotiin katse horisonttiin ja Keyla ei ollut huomaanivanakaan parvekkeelle tullutta. Hän pidätti hetken hengitystä.