|
Post by laurana on Nov 3, 2009 20:02:26 GMT 3
Miehen askeleet kuuluivat pienen matkan päästä Ylvan takana. Hetken rauhallisen kulkemisen jälkeen Razal kysäisi hatusta, jonka lieriä nainen kosketti automaattisesti sormillaan. ”Se on isäni hattu”, nainen vain tokaisi niin, että mies varmasti ymmärsi olla kyselemättä liikoja. ”Mistä päin maata olette? Minä veikkaisin etelää puhetapasi vuoksi”, Ylva vaihtoi puheen aihetta ja vilkaisi Razalia silmäkulmastaan. Hän hidasti askeliaan niin, että päätyi kävelemään miehen vierelle. Kylään olisi vielä matkaa, joten hän voisi aivan yhtä hyvin tutustua mieheen ja selvittää miksi toinen tuoksui niin vieraalta. Jotenkin vanhalta.
Ylva ei koskaan puhunut mielellään itsestään, joten hän tapasi kääntää puheen toiseen osapuoleen. Isän mainitseminen oli tarpeeksi henkilökohtaista naisen mielestä ja hän toivoi ettei mies kyselisi enempää. Kuten siitä, miksi Ylvan käden ruhjeuma oli tismalleen tikarin kahvan muotoinen.
//Nyt menen juhlimaan synttäreitä joksikin aikaa. Palaan illemmalla //
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 21:59:55 GMT 3
//Ei suinkaan minun sinua pitäisi onnitella?//
Raziel sisäisti vinkin jo äänensävystä, sen verran tarkkanäköiseksi hän oli jo tullut sosiaalisissa tilanteissa. Joskus osui hyvään aiheeseen keskustelua aloittaessa, joskus ei. Ylvalle keskusteleminen ei kuitenkaan vaikuttanut olevan ongelma, aihe vain, sillä se vaihtui ilman turhia aasinsiltoja. "Olet oikeassa, kotini on etelässä mutta pidempään olen asunut Arethassa.", Raziel vastasi näkemättä harmia sen paljastamisessa Ylvalle. Toisaalta hän ei halunnut nyt ajatella Arethaa, sillä se toi hänen mieleensä palatsin, palatsi hänen mieleensä prinssin ja prinssi hänen mieleensä koko sotkun...
"Et liene itse näiltä tienoilta kotoisin, kun tunnet tiet hyvin?", Razielin onnistui tahattomasti kääntämään keskustelun takaisin Ylvaan samalla, kun lohikäärme huomasi juuri ajoissa suuren juurakon ja harppasi hiukan pidemmän askeleen ollakseen kompastumatta.
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 22:11:48 GMT 3
Mies ei selvästi tajunnut vihjettä siitä, että Ylva ei pitänyt itsestään puhumisesta, mutta ainakin hän oli ollut toisen asuinpaikasta oikeassa. ”Sieltä sun täältä ja en oikein mistään”, Ylva vain vastasi kaikki mahdollisuudet tyhjentäen, sillä hän ei ollut halukas puhumaan missä asui ja missä ei. Hän asui nykyään vain kaikkialla. Siellä missä oli aarteita, hänkin oli. ”Onhan sinulla jonkin sortin ase mukanasi vampyyreitä ja ihmissusia vastaan? Täysikuu tulee nousemaan viikon kuluttua”, punapää vaihtoi lennossa aihetta ilman mitään suruja. Matka voisi siis taittua puhuttaessa tai hiljaisuudessa, puhuminen olisi mieluisampaan, mutta jos se pysyisi kaukana Ylvasta.
//Onnittele vasta helmikuun puolella //
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 22:28:54 GMT 3
Ei hatuista eikä asuinpaikoista, Raziel painoi mieleensä. Toisaalta hän ei ollut hyvä puhumaan säästä, joten hän joutui käyttämään lisää mielikuvitustaan aiheiden keksimiseen. Toisaalta, ehkä heidän ei tarvitsisi edes puhua... mutta silloin Razielin pää täyttyisi vilkkaasti kaikista niistä ongelmista joitain hän kyennyt ratkaisemaan ja sen jälkeen hän ei kykenisi enää nukkumaan.
Vuorokauden ajasta Raziel ei voinut olla varma. Pilviverho ei vieläkään repeillyt ja piti tiukasti sisässään niin tähtien kuin kuunkin valon. Henkisesti olkiaan kohauttaen, hän päätti ettei sillä ehkä olisi väliä niin paljon.
"Hm... mieluummin välttelen kiistatilanteita mutta kenties löytäisin jotakin tarpeeksi tehokasta heidän kaltaisiaan vastaan seuraavasta kylästä.", Raziel tuumasi kevyesti. Tai kenties olen siihen mennessä jo päässyt Erashiin asti, Raziel mietti. Toisaalta se edellyttäisi todella ripeää taivaltamista ja ennen meren rannan näkymistä täytyisi vielä kulkea suuren metsän halki, joka erotti Erashin sisämaasta. "Kauanko uskot meiltä kestävän seuraavaan kylään?", Raziel kysäisi kerrankin mielenkiinnosta eikä vain pitääkseen keskustelua yllä.
//Tästä tulee nyt vähän dialogipainotteinen mutta pistän aivorattaat pyörimään... //
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 22:38:09 GMT 3
”Meidän pitäisi olla siellä ihan pian” Ylva vastasi aika kyselyyn ja ihmissusi haistoi jo piipuista kohoavan savun. ”Kannattaa ottaa tikari ja keihäs, jonka kärki on hopeaa jos et halua joutua liian lähelle”, nainen neuvoi aseen valinnassa ja lähti oikealle haarautuvasta polusta. Piaan puiden välistä alkoi pilkahdella valoja.
Kylä alkoi yllättäen, sillä puut loppuivat kuin seinään. Hetkeksi Ylva seisahtui ja käänteli vain päätään kuin tutkiakseen ympäristöä. ”Hmm… Onko sinulla millainen budjetti?” Ylva kysäisi kepeästi ja lähti tielle päin. ”Koska minä en juuri syö kasvispatoja. Liha tuppaa maksamaan enemmän”, nainen sanoi ja virnisti.
Tiellä Ylva astui vahingossa niin, että kengän terä ponnahti esiin ja nainen päätyi horjahtamaan. Syvä kirous nousi jostain oikein syvältä rinnasta kun ihmissuden laukusta lennähti pergamentti tielle. Juuri se, joka piti pitää turvassa, onneksi siinä oli suoja, jossa oli Mustafan suvun tunnus hopealla.
//Aivotoimintaa~//
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 22:56:49 GMT 3
"Jospa minä syön kasvispataa, niin budjettini riittää.", Raziel naurahti ja katseli ympärillään äkisti aukenevaa laakeaa aluetta. Kylä ei tosiaankaan ollut mikään iso. Talojen koko vaihteli yksikerroksisista kaksikerroksisiin mutta sen korkeampia ei Raziel erottanut. Ne sijaitsivat melko hajallaan mutta tiet oli tehty huolella jokaiselle talolle.
Raziel heilautti viitan paremmin miekkansa peitoksi ja asteli Ylvan perään. Hänellä ei ollut tarvetta salailla tavattomasti mutta silloin tällöin huomasi muiden tuntevan tavallisen tallaajan helpommin lähestyttäväksi kuin tummapukuisen miekkamiehen.
Hän oli juuri kysäisemässä missähän aiemmin mainittu 'kettuievari' sijaitsi, kun Ylva kompastui kovasti manaten. Raziel olisi normaalisti tuota pikaa tarjoutunut auttamaan toisen takaisin kunnolla jaloilleen mutta hänet jähmetti pergamenttirullan kotelo, joka vieri ulos naisen laukusta. Eikä itse asiassa vielä näkykään itse kotelosta vaan loitsu, jonka hän tunsi, kun kuun valo osui hopeiselle tunnukselle. Muinaista demonimagiaa...
Pieni repeämä pilviverhossa ajautui umpeen ja Raziel astui eteenpäin poimien pergamenttikotelon käteensä. Tämä oli Mustafan tunnus... salaperäinen vanha suku, jolla sanottiin olevan salaisuuksia, joista muut saattoivat vain kuvitella. Unohtaen Ylvan kokonaan Raziel mainasi ryhtyä avaamaan koteloa.
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 23:05:43 GMT 3
Kesti hetken ennen kuin Ylva sai terän sisään kenkäänsä sen väännyttyä hieman. Nainen käytti hieman voimakeinoja, jotta sai kengän turvalliseksi kulkea ja potkaisi kiven sitten kauas pois läheltään. Hän kääntyi sitten vasta katsomaan Razalia ja jähmettyi nähdessään rullan miehen kädessä.
”Se ei ole tietääkseni sinun”, Ylva sanoi tyynellä äänellä ja ojensi kätensä merkitsevästi. ”Jos olisit niin ystävällinen…” naisen ääni ei paljastanut mitään. Hän huomasi kyllä toisen mielenkiinnon rullaan, mutta koska toisella ei tuntunut olevan rahaa kummoisestikaan ja rulla oli todellakin arvokas. Ylva myisi sen eteenpäin päästyään tiettyihin piireihin, joissa moisesta maksettaisiin maltaita. Lisäksi eräs herra oli ilmoittanut kiinnostuksensa kaikkea Mustafan sukua kohtaan.
Ylvan hattu oli mennyt hieman takaenoon paljastaen silmät ja hieman punaisia hiuksia ja muutaman mustankin suortuvan. Kuunvalossa Ylva näytti kaikkea muuta kuin leppoisalta kulkijalta, sillä hän tarvitsi jokaisen ropon jonka irti vain sai ja tuo rulla oli monen ropon arvoinen.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 23:17:14 GMT 3
Ylvan vakavaa äänensävyä Raziel ei voinut tosin olla kuulematta. Se ei ollut uhkaus eikä edes kuulostanut painokkaalta vaatimukselta. Silti se kätki sisäänsä jotakin paljon sen kaltaista. Raziel siirsi hitaasti katseensa kääröstä Ylvaan ja hetken mittaili tätä silmillään. Toisen kultaisten iiristen takaa paistoi yhtä selkeä määrätietoisuus kuin Razielillakin. Hän tiesi, että saattaisi kyetä päihittämään Ylvan, jos...
Raziel hätkähti omia ajatuksiaan. Mikä mokomassa kotelossa merkkeineen veti häntä niin paljon puoleensa, että hän harkitsi siitä taistelemista. Ei, se oli naurettavaa. "Kovasti kaunis tunnus tässä kotelossa.", Raziel hymyili ja ojensi sen takaisin Ylvalle. "Mahtaako sillä olla jokin merkitys vai onko se pelkkä koriste?"
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 23:24:11 GMT 3
Nopeasti Ylva otti kotelon takaisin ja työnsi laukkuunsa. Hän katsoi hetken Razalia ja hymähti. ”Te varmaan tiedätte jo, koska katsoitte sitä niin ahneesti”, nainen totesi tyynesti ja varmisti, että laukku pysyisi kiinni vastaavissa tilanteissa. ”Mustafan suku, mystinen ja jade jade jaa..”, ihmissutta ei kiinnostanut sen enempää asia. Olihan hän toki käärön läpilukaissut, mutta ei se kiinnostanut häntä enää kuin rahallisesti.
”Menemmekö illastamaan?” Ylva kysyi ja lähti kohti kylää. Hänen pitäisi katsoa tarkasti ettei jättäisi laukkua ja Razalia kahden. Toinen vaikutti rehdiltä, mutta niin vaikutti moni muukin varas. Eikä Ylvakaan ollut täysin syytön, itse asiassa taisi olla harvoja asioita joita hän ei ollut tehnyt.
Kylmä tuuli puhalteli laaksossa ja sai viitan Ylvan ympärillä heilahtelemaan. Ylva ei kuitenkaan edes yrittänyt kietoa sitä paremmin ympärilleen, koska hänen oma ruumiinsa oli normaalia lämpimämpi.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 23:34:14 GMT 3
"Ah, niinhän se oli.", Raziel hillitsi hymynsä ja katseli, kuinka Ylva asetti arvokkaan käärön takaisin laukkuunsa. Ihmissuden pelko siitä, että Raziel varastaisi käärön oli tosin turha. Raziel saattoi leikitellä ajatuksella mutta hänen kunniansa ei missään tilanteessa sallisi hänen toteuttaa sitä.
"Menkäämme toki.", lohikäärme vastasi ja soi kysyvän katseen ympärilleen vaikka hänen ajatuksensa todellisuudessa harhailivat vielä käärössä. "Missä mahtoi olla tämä kulkevan ketun majatalo, jonka simasta mainitsin aiemmin?"
Itse asiassa Raziel ei edes ollut kovin kiintynyt juomaan mutta puna -ja valoviini olivat kalliita eivätkä hänen taskunsa turhaan kilisseet. Makumieltymyksistä täytyi tinkiä käytännöllisyyden kanssa. Aamun valjettua hänen täytyisi todennäköisesti etsiä käsiinsä kylän parantajamestari, jolle hän voisi kaupata yrttejään. Toistaiseksi se oli ollut ainoa tapa Razielille tulla toimeen. Taikatemppujen teko kadun kulmassa ei valitettavasti sopinut hänen arvolleen.
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 23:41:12 GMT 3
Asiat palasivat niin kuin kääröä ei ikinä oltaisi nähtykään. ”Se on tuo talo tuossa”, Ylva sanoi ja osoitti harmahtavaa taloa, joka oli jo hyvinkin lähellä. Itse asiassa vain kahden talon päässä. Siksi Ylva kiristi askeliaan, sillä hänen sisuksissaan kurni nälkä ja hän kaipasi kipeästi vettä jolla saisi niskansa puhtaaksi.
Ulosheittäjä nojaili rennon näköisesti ovenpieleen, mutta terästäytyi välittömästi kun havaitsi kulkijat. Ylva katseli kävellessään taloja ja ihmetteli miksi kukaan moisissa halusi asua. Kai hänen sisällään oleva susi vain pakotti naisen aina liikkumaan tai hän ahdistui suljetuissa tiloissa.
”Iltaa”, Ylva sanoi hymyillen vahdille joka ei liikauttanut eväänsäkkään aukaistakseen oven, joten Ylva toimeliaana aukaisi sen itse. Sisällä oli kiitettävästi väkeä. Satunnaisia kulkijoita ja muutama kyläläinen. Tapansa mukaisesti Ylva tarkasteli jokaista sisällä olijaa ja odotti, että Razel valitsisi pöydän, sillä tämä maksoi ruuat ja oikeutti täten valitsemaan myös pöydän.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 23:58:07 GMT 3
Raziel askelsi aavistuksen Ylvan jäljessä. Majataloksi kulkeva kettu ei harmaine väreineen ja tylsine muotoineen ollut ulkoapäin hurmaava mutta jos se oli kylän ainoa majatalo, sillä tuskin oli väliä. Asiakkaita riittäisi kuitenkin.
Oven silmälläpitäjäkin näytti jurolta muttei sentään yrittänyt tukkia heidän tietään. Sisällä valliti lämpimämpi ilmapiiri. Pieni ryhma kulkijoita pelasi keskenään korttia, muutama kylänmies istui tiskin edustalla ja naureskeli omille asioilleen ja kaikillä pöydillä paloivat kynttilät; enemmänkin varmaan valoksi kuin lämmöksi, sillä perällä takassa paloi tuli. Koska Ylve näytti antavan hänen valita paikan, Raziel suuntasi sinne.
Tulisijat saivat hänen olonsa kotoisaksi mutta myös kaipaamaan paltatsiin. Monesti hän oli istunut lukien prinssille jotakin kirjaa valkean ääressä ja... Raziel pudisti päätään. Ei nyt.
Hän istahti pyöreän pöydän ääreen ja suoristi jalkansa sivulle, jottei veisi Ylvalta tilaa. Levähtäminen tuntui hyvältä kaiken kävelemisen jälkeen. Ei kai hän vain ollut tulossa vanhaksi, Raziel hymyili itsekseen odotellessaan tarjoilijapoikaa, joka hääräsi toistaiseksi tuoppien kimpussa.
|
|
|
Post by laurana on Nov 4, 2009 0:05:14 GMT 3
Tuli huokui mukavasti lämpöä kun Ylva istuutui tuolille. Hatun Ylva asetteli melkein hellästi yhdelle tuolille ja alkoi sitten katselemaan paikan menoa. Kaikki tuntuivat olevan autuaan tietämättömiä vampyyreistä, mutta eipä Ylva heitä moittinut. Suloinen tietoisuus olisi ollut hänellekin joskus oikea jumalten lahja.
Nuori tarjoilijapoikanen siirtyi heidän pöytänsä luokse. Ylva oli ollut hiljattain tuttu näky ja poika taisi olla yksi niistä lapsista jotka olivat silmät pyöreinä kuunnelleet kulkijan tarinoita. ”Hyvää iltaa”, poika sanoi iloisesti ja ei kyennyt olemaan utelematta. ”Oletteko te Ylva, aarteen metsästäjä?” Naista nauratti suuresti pojan innokkuus ja hän nyökkäsi. ”Oh! Teillä on varmasti koko maan parhaat tarinat. Sallitteko jakaa matkojanne taas kanssamme?” Poika suorastaan kihisi intoa ja eipä Ylvalla mitään mokomaa vastaan ollut. ”Tietenkin, mutta minua kyllä hieman hiukoo. Arvon herra tässä toimii lompakkona”, Ylva hyili seuralaiselleen huvittuneen oloisesti. ”Joten, mitä me syömme?” Ylva kysyi tältä ja työnsi tuolin niin, että hän keikkui kahdella jalalla. Poika oli enemmän kuin valmis kiikuttamaan tilauksen keittiöön.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 4, 2009 0:16:48 GMT 3
Pojan into nostatti Razielin kasvoillekin pienen hymyn. Vai Ylva, aarteen metsästäjä. Ei ihme, että hänellä oli moinen käärö hallussaan. Ja salaisesti Razielkin oli kiinnostunut kuulemaan tämän seikkailuista. Nyt hän tarvitsi jotain, milla siirtää aatoksensa kevyempiin aiheisiin.
"No niin, mitä te tarjoatte?", Raziel tiedusteli. "Meillä on tomaattikeittoa, porsasta juustokastikkeessa perunoiden kanssa ja... ai niin, on kaalipataa eiliseltä.", poika luetteli. "Hm... jos kaalipata on eiliseltä, siitä saisi varmaankin alennusta?", Raziel oli pohtivinaan ääneen. "Eääh... joo, pyydettäessä.", poika vastasi. "Siinä tapauksessa kaalipataa minulle. Tuo myös puolikas leipää ja kannu vettä. Aarteen metsästäjäsi saatilata itsenäisesti, mitä toivoo.", Raziel hymyili ja nyökkäsi Ylvan suuntaan, jonka puoleen poika kääntyi taas silmän kiiluen.
|
|
|
Post by laurana on Nov 4, 2009 0:24:57 GMT 3
Jonkinlainen tukahdutettu naurahdus kuului Ylvan suusta kuullessaan Razielin tilauksen. Nainen huomasi tutun omistajan tiskillä, joka saapui paikalle pienellä sormen liikautuksella. Ylva laskeutui sulavasti penkillään neljälle jalalla ja katseli kuinka pyöreä omistaja tuli pöydän ääreen. Ylva ei antanut tälle edes tilaisuutta puhua, kun hän oli vauhdissa.
”Tehän tietenkin tarjoatte minulle kunnon illallisen ja huoneen, jos viihdytän väkeänne tarinoillani? Ja samalla majoitatte tämän arvon herran ja annatte vähän parempaa kuin eilistä kaalisoppaa. Lisäksi minulle on kuulemma toimitettu tänne kirje jos oikein muistan, joten jos olet ystävällinen…” Omistaja katsoi hetken kerrassaan röyhkeää Ylvaa ja räjähti sitten nauruun. ”No olet sinä kyllä niin vikkelä suustasi, että enköhän minä voi teille kahdelle tarjota. Ottakaa mitä lystäätte, mutta tarinan on sitten parasta olla hyvä!” Omistajan ääni oli kuin tynnyrien kierimisestä syntyvää jylinää. ”Epäiletkö sinä minun tarinoitteni laatua? Häpeä mies, häpeä”, Ylva tuhahti muka närkästyneenä.
”Niin, vaihdatko tilaustasi? Se kaalisoppa on nimittäin hirveää”, Ylva kysyi Razielilta pää kallellaan ja ystävällisesti hymyillen. Häntä ei kiinnostanut mikään muu kuin käytäntö, ruoka ja yöpymispaikka. Hän voisi aivan hyvin lukea kirjeensä ja kertoa tarinansa ja painua pehkuihin. Se kuulosti kerrassaan mainiolta idealta.
|
|