|
Post by SethAltair on Nov 4, 2009 0:40:25 GMT 3
Razielia yllätti tapahtumien saama nopea käänne. Vaikka tarjoilijapoika vaikutti tuntevan Ylvan vain maineeltaan, majatalonisäntä taisi olla naiselle parempi tuttavuus. Punahiuksinen ihmissusi oli saanut pyöreämahaisen miehen puhuttua ympäri ennen ainuttakaan tervehdystä ja se meni läpi naurun kera.
Razielista oli virkistävää nähdä välillä eloisaa väkeä. Hän oli kulkenut sen verran kauan yksin, että oli melkein unohtanut miltä tuollainen koko huoneen täyttävä nauru kuulosti. Myös Ylvan käytös oli muuttunut selkeästi pirteämmäksi, kun hän oli päässyt tilanteeseen, joka oli hänelle omiaan.
"Kuules, nuori nainen.", isäntä puuskahti virneessä kuultuaan Ylvan suosituksen Razielille. "Mikään minun keitoksistani ei kulje määritelmällä 'hirveää'." "Hm... jos kerran olette niin ystävällisiä, voisin ehkä tosiaan hyödyntää hiukan tukevampaa ateriaa.", Raziel pisti väliin. "Siitä huolimatta vesi ja leipä ovat edelleen tervetulleita." "Eli siis possua... ", poika kirjasi muistiin. "Ja Ylvalle myös?"
|
|
|
Post by laurana on Nov 4, 2009 0:49:47 GMT 3
Kai voi sanoa että Ylva repesi nauramaan. "Sinun ruokasi, hohhoijaa ja simaa. Onko se putte valmis jo vai ei? Jos ei niin koittakaa pitää sitä vähän raakana", Ylvan toiveeseen oli totuttu niin että eipä sitä kummasteltu. Ihmissuden vatsaan maistui paremmin kuitenkin vähän raaempi, sillä siinä oli kunnon makua. "Hyvä tyttö, simaa ja possua", isäntä jylisi ja mennä pyöri takaisin omiin toimiinsa.
Ylva palasi keikkumaan tuolillaan ja näytti rentoutuneen mukavasti. Hän otti viitan harteiltaan ja palasi vain hetkeksi istumaan kunnolla, jotta sai livautettua aseensa käden ulottuville. Yllään Ylvalla oli musta miesten paita, jossa oli muutama nyöri edessä. Nyt oli selvää kumpaa sukupuolta Ylva edusti, mutta eipä tuota voinut hyvällä tahdollakaan naiselliseksi sanoa.
”Aiotko jatkaa matkaasi aamulla?” Ylva kysäisi ja pohti oliko hänelle jäänyt yhtään tupakkia laukkuunsa. Hän ei kyennyt muistamaan. Tuo aine oli hänestä mukavaa tavaraa toisinaan, mutta riippuvainen hän ei ollut moisesta. Keikkuessaan näennäisen viattomasti Ylva tarkasteli paremmin seuralaistaan. Mies ei ollut hassumman näköinen, mutta silti tässä oli jotain outoa. Jotain mitä Ylva ei vielä osannut nimetä ja se kiinnosti ihmissutta hyvinkin paljon.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 4, 2009 16:31:42 GMT 3
Kun ulkoinen viileys alkoi hellittää, Raziel päätyi myös laskemaan takkiviittansa tuolin selkänojalle ja miekan tuppi päästi pehmeän kolahduksen osuessaan puulattiaan. Razielista vyöt olivat kerta kaikkiaan epämukavia, joten hän oli teetättänyt takkiin vyön kaltaisen kangaskaistaleen, johon hän saattoi ripustaa huotran.
Kaksikon pöydän ohitse rynnisti äkisti kolme, pientä hahmoa: nuori tyttö, vielä nuorempi poika ja kullanruskea-turkkinen koira. Isäntä, joka oli palannut tiskin luo tarjoamaan uusia juomia asiakkaalleen, jyrähti sähläävälle kolmikolle, että tämä oli jumalaton aika lapsille olla valveilla. Pahin oli tosin tainnut jo tapahtua. Vaikka lapset rauhoittuivat ja palasivat miehen luo, pikkupoika alkoi välittömästi nykiä isänsä esiliinaa ja tyttö osoitteli vaativasti Ylvan suuntaa. Keskustelua Raziel ei kyennyt kuulemaan muiden asiakkaiden puheen yli mutta eleet paljastivat tarpeeksi - lapsilla oli vakaa aikomus päästä osalliseksi Ylvan tarinatuokiosta.
Raziel käänsi päänsä takaisin Ylvan puoleen tämän esittäessä kysymyksensä. "Enköhän ellei satu yllättäviä viivästyksiä.", lohikäärme vastasi mutta ei jatkanut spekuloimaan, mitä viivästyksiä voisi sattua. Kumpa hän vain pääsisi Erashiin mahdollisimman pian ja sitä kautta ystävänsä puheille. Toisaalta entä jos edes haltia ei osaisi auttaa... tuttu huoli palasi Razielin mieleen ja hänestä alkoi taas tuntua, että asiat luisuivat käsistä. Hän pudisti itsekseen päätään ja pakotti aatokset taka-alalle. Johan hän oli luvannut itselleen, ettei tänä yönä.
Onneksi heidän ruokansa saapui pian. Tarjoilijapoika toi pöytään vesikannun ja Ylvan siman. Tämän jälkeen aputyttö toi heille leivän ja viimeksi saapui isäntä kantaen molempia pääruokalautasia. Hän laski lautaset turhitta kolahduksitta pöydälle ja kaivoi sitten taskustaan vielä taitellun paperilappusen. "Tässä on kirjeesi.", hän sanoi Ylvalle ja asetti tämän viereen myös puhtaan paperin ja sulkakynän musteineen. "Ja nämä jos tahdot kirjoittaa heti vastauksen."
Raziel silmäili tarvikkeita uteliaana, kun yhtäkkiä hänen mieleensä iski juolahdus. Toisaalta... hänen ei kannattaisi häiritä Ylvaa nyt vaan antaa heidän molempia syödä rauhassa. Lohikäärme kaivoi povitaskustaan valkoisen liinan, kaatoi sille hiukan vettä kannusta ja pyyhki kätensä ennen kuin tarttui aterioitsimiin. Tällainen saattoi näyttää tässä seurassa omituiselta mutta tottumukset olivat iskostuneet tiukkaan.
|
|
|
Post by laurana on Nov 4, 2009 16:50:50 GMT 3
Olisi kai väärin sanoa, etteikö Ylva lapsista pitänyt, mutta ne pienet olennot saivat hänet vaivaantumaan. Hän ei koskaan oikein tajunnut miten lapsille kuului puhua. Hänestä lapset eivät edes olleet ihmisiä. Siinä missä hyvin kasvatettu tytär haaveili miehestä ja kasasta kiljuvia kakaroita, Ylva unelmoi… palaamisesta.
Ylva nyökytteli kuuntelemisen merkiksi ja laski tuolinsa neljä jalkaa maahan ruuan ilmestyessä pöytään. ”Kiitos”, hän kiinni hymyillen tyytyväisenä ja pyyhkäisi vain hajamielisesti kätensä johonkin. Toista kättä peitti yhä siteen tapainen ja se sykki aikansa, mutta asettuisi kyllä aikanaan.
Hyvällä ruokahalulla alkoi Ylva syömään. Mitään hienostelua kaivattu kun nälkä oli. Sutena hän oli metsästänyt jäniksen viimeksi aamulla, mutta siitäkin oli jo aikaa. Jos nainen olisi tiennyt, että Razal oli nähnyt hienoimmat leidit ja herrat syömässä niin ehkä hän olisi hieman kiinnittänyt huomiota miten söi. Tosin, kukaan ei koskaan ollut opettanut hänelle miten oikeaoppisesti asioita tehtiin. Ruoka oli nopeasti kadonnut ja Ylva siirtyi siemailemaan simaansa ja lukemaan kirjettä. Naisen kasvot olivat ilmeettömät, mutta välittömästi kun hän oli kirjeen lukenut, Ylva viskasi sen tarkalla heitolla tuleen.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 4, 2009 17:07:28 GMT 3
Ylva ei varsinaisesti tehnyt Razieliin vaikutusta mahtavilla pöytätavoillaan mutta mitä lohikäärme olisi siitä huomauttanut. Hänelle riitti, että toinen oli tuonut hänet jotakuinkin ongelmitta majataloon.
Mikä ehkä huvitti ja yllätti lohikäärmettä kaikkein eniten, oli vauhti millä ruoka katosi naisen suuhun. Raziel oli vasta puolivälissä ateriaansa, kun Ylva jo siirsi lautasen sivuun. Puhtaasti, koska Razielilla ei ollut mitään muuta tekemistä, hän katseli kulmiensa alta kuinka Ylva luki kirjettää. Ei siinäkään kyllä mitään katseltavaa ollut, koska naisen ilme ei kertaakaan värähtänyt. Pian pala paperia lennähtikin jo tuleen, joten joko se oli jotakin salaista tai sitten tarpeetonta roskaa.
Raziel päätteli myöhäisen illallisensa hetken perään ja kääntyi vilkaisemaan tiskin puoleen. Majatalon isäntä näki heidän lopettaneen ja tuli itse korjaamaan astioita pois. "Joten maksusta.. ?", Raziel johdatteli. Mies huitaisi toisella vapaalla kädellään: "Lupasin, että talo tarjoaa mutta jos neitiseuralaisesi tarina ei olekaan hänen rehvastelemaansa tasoa niin saatan vaatia rahapussin nyörien löyhentämistä uudelleen." Pyöreämahainen mies iski silmää haastavasti Ylvalle. "Saan kai jo antaa lavan sinulle, kultaseni?" Mies kilautti käsissään pitelemiään laseja yhteen. Kenties hiukan liiankin kovaa, koska toiseen tuli särö. "Kuulkaas arvoisat vieraat. Meillä on tänään erikoislaatuinen asiakas, joka on luvannut viihdyttää meitä muita tarinoillaan kaukaa ja kauempaa."
|
|
|
Post by laurana on Nov 4, 2009 17:20:18 GMT 3
Razal sai annoksensa loppuun ja välittömästi isäntä oli pöydän luona. ”Hah, sinun pitäisi vielä maksaa minulle siitä, että suostun puhumaan”, Ylva totesi hieman ylimielisen oloisesti. ”Kukaan ei päihitä minun juttujani”, nainen sanoi vakavalla naamalla. Lasit osuivat toisiinsa ja toiseen ilmestyi halkeama. Tietenkin isännän ääni sai kaikki hiljaiseksi ja Ylva nousi seisomaan ja kumarsi sulavammin kuin yksikään keikari.
Epäröimättä kertaakaan Ylva nosti baaritiskille läheisestä pöydästä tuolin ja seurasi itse perässä. ”Hyvää iltaa arvon naiset ja herrat, koirat ja kissat”, Ylva oli ottanut kuuluisan hattunsa mukaan ja painoi sen kirkkaille hiuksilleen ja hymyili kauniisti. ”Mistä haluatte tänään kuulla? Haluatteko kuulla manalasta, jossa vierailin? Suurista kallioista? Metsistä, joissa keijut pitävät aarteitaan?” Salissa puhkesi suuri kilpahuuto. Lopulta voittajaksi päätyi demonien kohtaaminen.
Kevyt rykäys ja Sali hiljeni. Kaikki tuntuivat nojautuvan ihmissutta kohti, kuullakseen tarinan hurjista seikkailuista. ”Olin kulkenut useita päiviä erämaassa, vanhan kartan opastamana. Yllättäen kuulin verta hyytävää kiljuntaa, joka saa minut vieläkin värisemään. Lähdin ääntä kohti, hiipien ja kun saavuin paikalle näin valtavan siivekkään demonin leikkimässä kulkijalla. Leikki, oli kaikkea muuta…” Ylvan tarina jatkui kuinka hän oli saanut selville kulkijalta kiitoksena henkirukkansa pelastamisesta aarre kartan, joka oli johdattanut naisen manalan majoille. Miten hän oli useita päiviä ollut pimeässä ja lopulta oli saanut aarteen. Paetessaan hänet oli napattu ja vangittu, melkein tapettu. Tarina sai ihmiset haukkomaan henkeä ja jännintä asiassa oli, että kaikki oli totta. Todisteita vaadittaessa Ylva kohotti hihaansa ja näytti pitkät arvet jotka alkoivat ranteesta loppuen olkapäähän ja polttomerkin.
Vastalauseista huolimatta Ylva pompahti alas ja palasi Razalin seuraan. ”Kai tällä minä kuittasin velkamme”, nainen totesi tyynesti ja kääri hihaa paikalleen peittämään polttomerkin ja arven.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 4, 2009 17:55:47 GMT 3
Raziel nojautui taaksepäin tuolillaan kuunnellakseen Ylvan kertomusta kaikessa rauhassa. Naisen puhuessa alasaliin laskeutui rikkumaton hiljaisuus ja majatalon isännän lapsetkin istuivat hiljaa tuijottaen silmät suurina Ylvaan. Raziel oli varma, että nämä näkivät sielunsa silmin, joka kohtauksen ihmissuden seikkailusta.
Henkilökohtaisesti Raziel epäili joitakin yksityiskohtia mutta tiesi demonit ja tiesi, mihin ne kykenivät, joten tarina olisi voinut periaatteessa olla tosi. Kun Ylva näytti arvet käsivarressaan Razielkin kavahti sisäisesti. Ihme ettei koko käsi ollut lähtenyt irti, jos siitä tuollainen arpi oli jäänyt. Hänen ajatuksensa jäivät askartelemaan myös siihen, mahtoiko salaperäinen pergamenttirulla olla 'aarre', jonka Ylva oli alisesta maailmasta löytänyt.
Raziel hymyili Ylvalle, kun tämä palasi paikalleen heidän pöytänsä ääreen. "Etköhän.", hän vastasi ja silmäili naista peitellyn uteliaasti. Saattoiko tämä todella olla vain ihminen, jos hän oli selvinnyt kaikesta tapahtuneesta? Raziel muistutti itseään, että tapahtumat eivät välttämättä olleet totta ja siirsi katseensa tulisijaan. Ainakin Ylva oli suonut koko kuulijakunnalle mielenkiintoisen iltasadun. "Joten... onko pergamenttikäärö koteloineen peräisin manalasta?", Raziel uskaltautui kysymään hetken päästä.
|
|
|
Post by laurana on Nov 4, 2009 18:02:57 GMT 3
Tutkimattomalla katseellaan Ylva katseli hetken Razalia tämän kysyessä kääröstä. "Mustafa piilotti sen parempaan paikkaan. Hän ei luota muihin ja siinä hän tekee viisaasti. Edes minä en tiedä, mistä näitä löytäisi lisää", Ylva totesi ja hymyili isännälle tämän tuodessa kannullisen simaa pöytään. ”Hieno tarina, kyllä sinä sillä juuri ja juuri ne velat sait maksettua”, mies nauroi ja sai Ylvan virnistämään ovelasti, susimaisesti. ”Minä sanoin”, Ylva totesi ja nappasi simalasinsa vikkelästi.
Kun isäntä oli vierinyt tiehensä, Ylva käänsi katseensa mieheen. ”Olet kiinnostunut, miksi?” Ylva kysyi suoraan kaartelematta. Hänhän eli suoruutensa takia. Mikään ei koskaan ollut estänyt Ylvaa onkimasta tietoja, jotka hän halusi. Tappaminen ei ollut este, ei lahjominenkaan.
Ylva kuuli pätkiä keskusteluista, joita hänen tarinastaan käytiin. Hänen oli pitänyt muutella muutamaa kohtaa, sillä paljastuminen ihmissudeksi ei tekisi hyvää. Se itse asiassa olisi pahinta mitä voisi käydä, metsästäjät olisivat hänen kimpussaan hetkessä.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 4, 2009 18:57:02 GMT 3
Raziel huokaisi sisäänpäin. Tuo ei nyt juuri vastannut mihinkään. Hän muisti, että jokin aika sitten, lohikäärmeen näkökulmasta, Mustafan suku oli surmattu viimeistä vesaa lukuunottamatta ja ilmeisesti tämä oli se henkilö, joka oli pitänyt piilottanut käärön ennen sen päätymistä Ylvan haltuun.
Oikeastaan Raziel ei niinkään ollut kiinnostunut suvun salaisuuksista vaan aivan omista kysymyksistään, joihin Mustafa saattaisi osata vastata. Pergamenttikäärö voisi avittaa hänet tavoittamaan tuon henkilön.
"Hm... ", Raziel kaatoi kannusta lasiin vetta ja siemaisi ennen vastaamistaan. "Saattaisin tarvitan tuon suvun tietoutta omiin tarkoitusperiini.", hän lausahti kummemmin valehtelematta. "Soisitko minun edes vilkaista kirjoituksia?" Raziel oli herätti ääneensä näennäisen toiveikkuuden muttei oikeasti uskonut Ylvan suostuvan. Jos nainen ilomielin jakelisi käärön salaisuuden jokaiselle, ei sillä olisi enää jälleenmyyntiarvoa ja rahaa kai Ylva tavoitteli.
|
|
|
Post by laurana on Nov 4, 2009 19:09:03 GMT 3
Kai olisi hyvinkin julmaa nauraa miehen toivokuudelle, mutta sen sijaan Ylva vain ravisti päätään. ”Valitan, siitä tulisi niin mahtava lasku sinulle, että en usko sinun voivan sitä edes maksaa”, Ylva vain tokaisi yksinkertaisesti ja kulautti siman kurkkuunsa. Nainen huomasi muutaman hiljaisen ja melko hämärän miehen vilkuilevan häntä jotenkin arveluttavasti. Ihmissusi terästi kuuloaan.
”Ei hän ole ihminen, ei haltia eikä maagikaan. Näitte miten hän puhui ja hymyili. Katsokaa silmiä ja olemusta, sanokaa mitä vain, mutta ihmissusi hän on. Ihmissusista pitää hankkiutua eroon…” Enempää Ylvan ei tarvinnut kuulla. Hän tiesi, että heti kun hän päänsä tyynyyn painaisi hänen kurkullaan olisi kolme hopeista tikaria. Ylva ei näyttänyt käytöksellään tietävänsä mitä miehet aikoivat. Pelko ei kuulunut tunteisiin, joita ihmissusi koki mutta hetkeksi hänen silmissään näkyi selviytymisen halu.
”Minä en usko, että yöv…” Suuri käsi, metsästäjän käsi laskeutui Ylvan olalle. ”Olisiko neiti ystävällinen ja seuraisi meitä?” Teloitus ääni sanoi ja Ylva ei edes vaivaantunut katsomaan miestä. ”Kuten olin sanomassa, ennen kuin minut…” ote muuttui rajuksi. ”Nyt”, ääni oli suorastaan käskevä. ”Ja milläköhän oikeudella ajattelitte minua käskyttää?” Ylvan ääni oli ärtyneen kuuloinen.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 4, 2009 19:38:51 GMT 3
Raziel huokaisi alistuneesti vaikka olikin odottanut kieltävää vastausta. Mutta kaikki toivo ei vielä ollut mennyt, sillä...
Raziel näki pani merkille, että muutama mies läheisestä pöydästä oli siirtynyt Ylvan tuolin vierelle ja heistä etummaisin laski kätensä varin vaativana eleenä naisen olalle. Uhkaava äänensävy oli hyvin tökerösti piilotettu kohteliaisuuden alle eikä Raziel epäillyt hetkeäkään etteikö tämä olisi tiennyt jotain ikävää Ylvalle. Punahiuksinen nainen koetti jatkaa keskusteluaan Razielin kanssa mutta mies ei antanut heille rauhaa. Tämä näytti saavan Ylvan närkästymään ja miehen kärsimättömäksi.
Raziel halusi vain välttyä turhalta kiistalta, joten hän otti käyttöönsä hyvin tavanomaisen taktiikan: "Ja millä oikeudellä riistätte mieheltä hänen seuralaisensa?", Raziel kysyi kohottaen kulmiaan 'paheksun huonoa käytöstänne' - tavalla. Mies tuntui noteeraavan hänet ensikertaa. "Teinä valitsisin seuralaisenne paremmin.", sanoi mies, joka paremmalla tarkastelulla muistutti Razielista metsästäjää. Muutamaan otteeseen heitä oli tullut palatsiin vaatimaan kuninkailta oikeuksia hyökätä kyliin, jotka 'piilottelivat' vampyyreja ja ihmissusia. "Kiitän kovasti neuvostanne mutta olen tyytyväinen tähän.", Raziel hymyili. "Älä sekaannu, vanha ukko.", rykäisi nuoremman pojan ääni taka-alalta. Ylvaa olkapäästä puristava mies vilkaisi vihaisesti taakseen ja Razielilla oli vaikeuksia pidätellä hymähdystä. Poika oli varsin oikeassa mutta päällepäin hän ei näyttänyt vanhinta miestä kymmentä vuotta iäkkäämmältä.
|
|
|
Post by laurana on Nov 4, 2009 21:53:52 GMT 3
Ylvalla oli naurussa pitelemistä miesten keskustelun takia, mutta hän piti kasvonsa peruslukemilla. ”No, teitä ei varmaan haittaa jos teemme viattoman testin…” Ylva tunsi yllättäen kuinka hänen päälleen viskattiin jotain ainetta. Se sai hänet kimpoamaan pystyyn ja kääntymään ympäri tuijottamaan miehiä.
”Herrat ovat ystävällisiä ja tallustava…” Muutos alkoi. Ylva tunsi kuinka hänen ruumiinsa alkoi muuttumaan. Kruntsahdus ja pian miesten ja koko salin pällisteltävänä seisoi suuri ihmissusi. Eikä se ollut iloinen sellainen.
Ylvan kurkusta lähti tasainen pitkä murina kun miehet vetivät aseensa esiin. Häntä ei innostanut taistelu. Ihmisiä lähti rynimään oville, mutta Ylva vain istuutui ja murinan laimennuttua hän ei tehnyt mitään. Tuijotti vain silmillään haastavasti.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 4, 2009 22:31:44 GMT 3
Ennen kuin Ylva ehti tehdä mitään, kummallinen neste oli viskattu hänen päälleen ja Raziel joutui perääntymään muuntautuvan ihmissuden tieltä. Hän ei tiennyt ollakko yllättynyt vai ei. Hän oli jo jonkin aikaa ollut varma, että jotakin erilaista naisessa oli mutta ihmissudeksi hän ei ollut heti epäillyt.
Metsästäjät vetivät aseitaan esiin ja asiakkaat rynnistivät kauhuissaan ovesta ulos. Raziel ei liittynyt heihin, katseli vain ja oli valmis astumaan väliin jos tästä taistelu syntyisi. Ihmissusia ei voinut teurastaa vain koska ne olivat ihmissusia...
Miehet näyttivät empivän, koska heitä selvästi yllätti ettei Ylva ollut heti koittanut karata heidän kimppuunsa. Ilmeisesti kaikki olisi ollut helpompaa niin. Ennen kuin tilanne kerkesi pidemmälle, kuului kuitenkin keittiön ovesta hiukan epävarmamutta kantava ääni, joka kuului majatalon isännälle. "Häipykää tuomasta epäsopua tämän katon alle. Nainen ei tehnyt mitään ennen kuin te syöksyitte hänen niskaansa! Jos hän olisi tahtonut raadella jonkun, hän varmasti olisi tehnyt sen jo astuttuaan sisään." "Typerä mies!", sylkäisi sama nuorukainen, joka oli aiemmin kutsunut Razielia 'ukoksi'. "Ihmissudet ovat petoja! Yksi tuollaisista tappoi pikkusiskoni oman talomme portaille!" "Parempi että pysyttelette perheenne kanssa taaempana.", sanoi ensimmäisenä puhunut, vanhempi mies. "Sitä voi olla vaikea käsittää mutta tämän on kaiken kunnon kansan yhteiseksi hyväksi." Hän viittasi yhdelle tovereistaan, joka astui esiin varsijousi tähdättynä Ylvaan.
|
|
|
Post by laurana on Nov 4, 2009 22:59:59 GMT 3
Ylva kuunteli kaikkea pää kallellaan ja vain katseli miehiä. Hänen vaatteensa olivat repeytyneet, joten hän voisi muuttua takaisin, mutta vaatteita hänellä ei yllään olisi. Varsijousi oli sangen häiritsevä ja kun mies erehtyi turhan lähellä tassu viuhahti ilmassa ja varsijousi oli säpäleinä.
”Kuinka se kehtaa…” mies sähisi. Ylva alkoi muuttumaan. Häntä ei häirinnyt se, että hän oli ensinnäkin alaston ja toiseksi aseeton. ”Sinun siskosiko? Tiedätkö, että meistä jokainen on joskus rukoillut samaa kohtaloa itselleen. Hän oli onnekas”, ihmissusi totesi ja ei tehnyt liikettäkään aseitaan kohti. Hän ei edes peitellyt vartaloaan, vaan seisoi tyynesti miesten katseiden alla.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 4, 2009 23:27:59 GMT 3
Jos miehet olivatkin kavahtaneet, kun varsijousesta oli hankkiuduttu eroon tassun heilautuksella, he eivät ainakaan olleet varautuneet Ylvan muuntautumiseen takaisin. Tämä selvästi näytti horjuttavan heidän käsitystään ihmissusista jotakuinkin mielettöminä petoina.
Raziel oli hyvillään, että seisoi Ylvan selkäpuolella vaikka hän pitikin naisvartaloa hyvin kauniina. Hän oli jäädä tuijottamaan Ylvan kehoa ristiin rastiin kulkevia taistelun jälkiä mutta muisti sitten tilanteen ja kiskaisi Ylvan viitan tuon tuolin karmilta heittäen sen kepeästi naisen päälle. Siinä vaiheessa hän oli jo puolimatkassa ihmissuden ja metsästäjien väliin pitääkseen nuo varmuuden vuoksi loitolla naisesta. "No niin, eiköhän tämä ollut tässä.", hän tokaisi leppoisasti. "Hän ei tahdo taistella kanssanne ja kuluttaisitte aikaanne paremmin suojelemalla kyläläisiä oikeasti vaarallisilta ihmissusilta." Etummaisen miehen miekan kärki nousi vasten Razielin rintakehää. Hetken lohikäärme oli paikoillaan ja puhui sitten varsin eri äänensävyllä kuin aiemmin. "Menkää." Miehet hätkähtivät ja äkisti kuin itsekseen, ainakin kolme lasia tiskiltä räsähti rikki.
Metsästäjät olivat voimakastahtoista väkeä, eivät he muuten tällaisessa virassa olisi mutta lohikäärmeellä oli muutama tuhat vuotta enemmän voimia alistaa muita tahtoonsa ja niin he lähtivät. Kun ovi oli sulkeutunut, he olivat yksin tyhjässä salissa ja Raziel kääntyi huokaisten Ylvan puoleen.
|
|