|
Post by laurana on Nov 4, 2009 23:37:10 GMT 3
Vaikka ikinä Ylva ei sitä myöntänyt oli helottavaa saada viitta ympärilleen. Hän kietoi sen sirosti ympärilleen. Nainen seurasi kiinnostuneena miesten puhumista ja oli iloinen siitä, ettei ollut Razalia vastassa. Kun metsästäjät olivat vilistäneet jonnekin nuolemaan haavojaan Ylva kääntyi Razalin puoleen.
”Kiitos avustasi”, nainen totesi ja katseli hieman harmistuneena vaatekappaleitaan. ”Ja olen pahoillani, että jouduit sekaantumaan tuohon”, Ylva totesi ja kumartui katsomaan laukkunsa sisään. Siellä kaikki oli tallessa. Hän vaihtaisi vain vaatteet ja lähtisi. Hän ei halunnut saada tikaria selkäänsä. Majatalon pitäjä hiipi paikalle ja käyttäytyi hieman säikysti. ”Minä lupaan olla purematta”, Ylva sanoi hieman nauravalla äänellä. Häntä huvitti ihmisten kulkeminen seiniä pitkin. Hän kyllä osasi pitää itsehillintänsä paitsi täydenkuun aikaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 5, 2009 0:16:26 GMT 3
"Ole hyvä vain.", Raziel kohautti olkapäitään ja vei kätensä syvemmälle hihoihin ettei niiden hienoinen värinä näkyisi. Hänen voimansa eivät vieläkään toimineet kuten niiden pitäisi. "Olin sekaantunut siihen varmaan jo silloin kun annoin sinun ryhtyä oppaakseni."
Raziel vilkaisi majatalon isäntää joka hiippaili lähemmäs ja yritti itse päättää mitä tekisi. Hän tahtoi vieläkin neuvotella Ylvan kanssa pergamenttikääröstä muttei voisi tehdä sitä ihmissuden turvallisuuden kustannuksella. Hän kaipasi kunnollista vuodetta mutta Ylva ei voinut jäädä. Kenties he voisivat tavata myöhemmin jälleen tien päällä mutta... naisella oli varmasti kiire saada käärö toimitettua jonnekin. Raziel huokaisi syvään. Tämä saattoi olla ainutkertainen tilaisuus.
"Epäilen ettei sinua erityisemmin viehätä ajatus tänne jäämisestä. Jos lähdet, sallitko että olen seuranasi vielä jonkin matkaa?"
|
|
|
Post by laurana on Nov 5, 2009 0:26:57 GMT 3
Ylva kiskoi tyynesti ylleen ehjät vaatteet ja ei välittänyt pätkääkään isännän kauhistuneesta katsesta moisen siveettömyyden tähden. Onneksi kengät aina säästyivät muuttumisessa. ”Se on hyvinkin mahdollista”, Ylva totesi ja kääntyi miesten puoleen nyörittäessään paitaa kiinni.
Ylva tarttui laukkuunsa ja kaivoi sitä hetken. Hän nappasi käteensä pienimmän lompakkonsa ja viskasi se omistajalle. ”Kattaa kaikki kulut”, Ylva vain totesi ja viittasi päällään miestä poistumaan. ”Kyllä, ajattelin vetäytyä, sillä normaalisti tällainen saa metsästäjät vihaisiksi kuin herhiläiset”, Ylva totesi tyynesti.
”Saathan sinä toki tulla mukaan, mutta minä en enää lupaa sinulle turvallista matkaa. Metsästäjiä vastaan olen melko voimaton”, Ylva sanoi ja kiskoi saappaat jalkaansa. ”Ja saat vilkaista sitä kääröä”, Ylva sanoi ja nousi seisomaan heilauttaen viitan selkäänsä ja painoi hatun päähänsä. ”Menemmekö?” Kysymys, johon oli melko varma vastaus.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 5, 2009 18:39:40 GMT 3
Herrasmiehenä Raziel tähyili visusti muualle Ylvan pukeutuessa vaikka isäntä selvästi tuijotti naista tyrmistyneenä. Razieliin iski hetkellinen tarve tallata miehen varpaille kipeästi. Oli neiti kuka tahansa, ei pukeutuvaa naista olisi noin suonut tuijotettavan. Onneksi isäntäkin tajusi ennen pitkään kääntään katseensa.
Isäntä käänsi sopivasti katseensa takaisin saadakseen kopin Ylvan rahapussista. Hetken mies aukoi suutaan sen näköisenä kuin sanomaisillaan jotakin mutta jättikin sitten sanomatta. Ylvan viittauksesta hän näki parhaaksi poistua paikalta.
"Ehkä voisimme turvata toistemme selustan.", Raziel myhäili ja siirtyi sitten poimimaan takkiviittansa oman tuolinsa karmilta. Hän jähmettyi hetkeksi kesken vaatteen vetämistä niskaansa, kun Ylva lisäsi, että hän saisi vilkaista kääröä. Raziel ei voinut olla hymyilemättä itsekseen.
"Menemmekö?", kuului Ylvan kysymys, joka oli enemmänkin kehotus. "Hetimmiten.", Raziel vastasi, nappasi mukaansa pöydälle jääneen tyhjän paperin ja käveli kynnykselle avaten oven ihmissudelle. "En tarkoita olla kohtuuton ja koska selvästi tämä aarteen metsästys on sinulle täysipäiväistä työtä, kannattaisin vaihtokauppaa; saan vilkaista kääröä ja siitä hyvästä teen sinulle kopion siitä."
|
|
|
Post by laurana on Nov 5, 2009 18:48:30 GMT 3
Ylvalla meni vain hetki heilauttaa aseensa ja laukkunsa selkäänsä ja olalleen. Niine hyvineen hän lähti majatalosta. ”Kopion? Mitä minä sillä tekisin. Magia on minulle sellaista utopiaa, että yhtä hyvin lammaskin puhuu meidän kieltämme”, Ylva tokaisi ja ravisti päätään. Hän suki hiuksiaan hieman paremmin ja haukotteli makean näköisesti. ”Tästä tuleekin pitkä yö…”, nainen totesi huokaisten. Hän olisi nauttinut omalla tavallaan vuoteessa nukkumisesta.
Tassua toisen eteen ja niin Ylva käveli. ”Kuvittelevatko he todella, että minä kiinnostun heistä? Voi luoja”, Ylva mutisi itsekseen melkein happamana ja nosti viittansa kauluksen pystyyn. Hän sopi täydellisesti juuri salamyhkäiseksi kulkijaksi johonkin tarinaan. ”Onneksi ehdimme syödä, mitä pidit tarinasta? Nyt varmaan arvaat, että olin hieman muunnellut sitä osiltaan”, Ylvaa kiinnosti seuralaisensa mielipide. Hänestä olisi myös helpompaa pysyä hereillä kun hän puhuisi.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 5, 2009 19:03:01 GMT 3
Raziel kohautti olkapäitään toisen nopeaan kieltäytymiseen. "Kai se kopiokin kaupaksi kävisi.", hän pukahti puoliääneen.
Niine hyvineen hän askelsi Ylvan perään jakaen tämän mielipiteen 'pitkästä yöstä'. No, hän oli muutenkin nukkunut viimeöinä melko vähän, tuskin tämä pieni lisä häntä tappaisi varsinkaan, kun hän oli nyt saanut kunnolla syödäkseen.
Raziel harppoi naisen kiinni muttei enää saanut selvää sanoista, jotka tämä mutisi kaulukseensa. Tuskin ne olivat edes osoitettu hänelle. Lohikäärme nyökkäsi hiukan Ylvan uuten kysymykseen. "Aluksi ajattelin, että pikemminkin muuntelit sitä jännittävämmäksi yleisön takia mutta taisit tosiaan selviytyä siitä kaikesta." Raziel hiljentyi hetkeksi ja mietti, että tämä tosiaan nosti naisen uuteen valoon hänen silmissään. Hän ei voinut olla ihailematta toisen nuoruuden huimapäisyyttä. Joskus hänkin oli saattanut turhia murehtimatta sännätä seikkailun perään. Nyt kaikki oli harkittava varoen... missä vaiheessa kaikesta oli tullut niin monimutkaista?
"Mitä sanoisit jos suuntaisimme etelään, metsään kohti Erashia. Se korpi on suopeampi taruolennoilla kuin ihmisille ja metsästäjille tuleeolemaan haaste jäljittää sinua siellä."
|
|
|
Post by laurana on Nov 5, 2009 19:12:25 GMT 3
Ylva vilkaisi Razalia ja hymähti. ”Niin, se ei kyllä ollut ollenkaan niinkään mukavaa. Enkä minä tee sitä vain huvikseni.” Hänelle kelpaisi hyvin rauhallinen elämä ja kirjojen kanssa eläminen. Kun ilman suunnat tulivat puheeksi Ylva vain nyökkäsi. ”Minulle on aivan sama mihin suuntaan menemme”, nainen vain totesi ja kalasti taskustaan paperin ja tutki sitä.
”Minä kasvoin siinä korvessa. En sanoisi sitä kuitenkaan niin ystävälliseksi”, Ylva kyllä muisti ne monen monituiset henkiinjäämistaistelunsa keskellä sitä korpea. Hänhän oli palannut ihmisten pariin vasta paljon myöhemmin ja oli melkein unohtanutkin jo kaiken muun. Se ei ollut niin mukava takaisin tulo.
//Käyn nopeasti kaupassa. n.n//
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 5, 2009 19:37:16 GMT 3
Ylva oli kasvanut metsässä?, Razielin kulmat kohosivat mutta hän hillitsi kielensä muistaessaan, että aiemmin Ylva ei ollut tuntunut auliilta puhumaan menneisyydestään. Suhteellisesti ottaen sivistyneeltä tämä vaikutti kuitenkin metsän asukiksi.
Raziel askelsi rauhalliseen tahtiin, kunnes he saapuivat ulommaisten talojen luo. Vähän matkan päässä kohosi metsä, johon he pian jälleen sukeltaisivat. Kulkiessaan tarpeeksi pitkälle etelään, he tulisivat todellisen erämaan keskelle. Muutama seuraava kilometri olisi vielä maata, josta ihmiset hakkasivat polttopuita ja jonka puroissa he kävivät pyykkäämässä.
Raziel vilkaisi taivaalle, jolta oli pilviverho hiukan väistynyt heidän majatalossaolo aikanaan. Tähdet välkkyivät vasta himmeinä utuisen verhon läpi. Yön synkin kohta oli vielä edessä mutta sen jälkeen päivä alkaisi valjeta.
//Käy toki.//
|
|
|
Post by laurana on Nov 5, 2009 19:48:43 GMT 3
Koska Razal ei vaikuttanut kovinkaan puheliaalta vaipui Ylvakin vain omiin mietteisiinsä. Hän käveli vain eteenpäin antaen luonnollisen vaistonsa ottaa vallan kävelemisessä. Hän todella kiinni kaikkia jumalia siitä, että hänen ei tarvinnut nukkua niin paljoa kuin normaalin ihmisen. Hän pärjäsi murto-osalla siitä määrästä.
Yötä valaisivat vain tähdet taivaalla ja kuu möllötti suurenevana. Ylva tunsi sen suoraan nahoissaan ja mielessään. Tähdistä hän piti, mutta kuuta hän henkilökohtaisesti vihasi sydämensä kyllyydestä. Kun aamu salli vihdoin näyttäytyä he olivat jo mukavan matkan päässä kylästä.
”Olisiko aamiainen mitään?” Ylva kysäisi monen tunnin hiljaisuuden jälkeen. Hän oli ollut puolihorteessa koko matkan, mutta nälkä alkoi pikkuhiljaa tuntumaan. Hän voisi metsästää pupun, mutta ei halunnut aiheuttaa Razalille minkäänlaisia kauhun väristyksiä. Olisi siis paljon viisaampaa vain pysyä ihmisenä ja mutustaa leipää.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 5, 2009 20:18:25 GMT 3
//Siskoni kiskoi modeemin johdot irti, kun hänen koneensa netti ei toiminut ja viestini meni sitä tietä, joten anteeksi viivytys.//
Raziel suorastaan hätkähti kuullessaan Ylvan äänen kuin tyhjästä. Hän oli uppoutunut niin syvälle mietteisiinsä, että oli hädin tuskin muistanut muuta maailmaa ympärillään. Oli ollut onnen potku ettei hän ollut matkan varrella kompastunut mihinkään.
"Aamiainen ei tosiaan kuulosta huonolta.", hän vastasi taikoen pienen hymyn kasvoilleen ja yritti näyttää kaikkea muuta kuin vasta tähän maailmaan palanneelta. Raziel vilkaisi ympärilleen saadakseen käsityksen ympäristöstä, johon he olivat vaeltaneet. Pitkä kävely oli vienyt heidät metsän kartoittamattomille alueille, jotka Ylva kuitenkin epäilemättä tunsi. Korpi oli enimmäkseen tuuheaa sekametsää, joka kasvoi suoraan paksusta sammalmatosta.
Lohikäärmeen silmät osuivat sattumalta kaatunelle puunrungolle, joka lepäsi maassa sopivasti penkin tapaisena. Sen ympärillä ei kasvanut paljoakaan ryteikköä mutta katkenneita oksia lepäsi riittämiin maassa. Raziel käveli lähemmäs ja vilkaisi olkansa yli Ylvaan. "Voisinko vaivata sinua pyytämällä metsästämään meille aamupalaa? Kokoaisin nuotion sillä välin." Hänestä nuotion sytyttämisen kohmeisten jäsenien lämmittämiseksi ei vaikuttanut pahalta ja vaikka Ylva saattaisi tahtoa nauttia ruokansa raakana, Raziel suosi ennemmin kypsää lihaa. On siinäkin lohikäärme, Raziel hymähti sisäisesti.
|
|
|
Post by laurana on Nov 5, 2009 20:27:16 GMT 3
Kukaan ei varmasti osaa sanoa, miksi Ylva yllättyi niin paljon Razalin sanoista. Ylva vain nyökkäsi ja katosi puskaan. Hän laskosti vaatteensa siistiin kasaan ja tunki ne laukkuunsa. Hatun hän suorastaan kääri turvaan. Seuraavaksi valtava susi pompahti puskasta ja lähti jolkottamaan aukion poikki ja hypäten puunrungon yli kevyesti .
Pupujussi ei riittänyt tyydyttämään suden nälkää, joten se päätyi pienen metsäkauriin perään. Meni hyvä tovi ennen kuin susi palasi leiriin valtavassa kidassaan pieni kauris. Sen kaula oli katkaistu siististi yhdellä iskulla ja Ylva oli välttänyt kaiken raatelun ja pyrki olemaan purematta kovaa.
Susi laski saaliinsa Razalin viereen ja kävi makuulle tyytyväisesti urahtaen. Turkki oli hieman normaalia pidempi, sillä se oli sidoksissa Ylvan hiusten pituuteen, jotka olivat päässeet taas venähtämään. Oli mukavaa maata siinä tulen loimussa sutena ja eipä Ylvan asento näyttänyt mitenkään suuren ja pelottavan hirviön asennolta vaan enemmänkin kotikoiran.
//Siskot osaavat toisinaan olla julmia. Minä istun täällä mokkulani varassa. //
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 5, 2009 21:04:00 GMT 3
Lohikäärme katseli hetken, kuinka Ylva meni menojaan kaunis punaruskea turkki aamuauringossa kiiltäen. Sitten lohikäärme keskittyi omaan tehtäväänsä.
Razielin kokosi heille sievän nuotion kaatuneesta puusta katkenneista oksista. Onneksi sentään eilen ei ollut satanut, koska muuten jo valmiiksi kosteat oksat olisivat olleet käyttökelvottomia. Raziel harkitsi aluksi taikavoimien käyttöä tulen sytyttämiseen mutta päätyi lopulta perinteisiin tuluskiviin, jotka hän oli ostanut jo kauan ennen Ylvan tapaamista. Lohikäärme ei halunnut ottaa turhia riskejä maan roihahtamisesta tuleen puolen metrin säteellä.
Ylva viipyi kauemmin kuin Raziel olisi odottanut mutta ei niin, että hän olisi tullut kärsimättömäksi. Pieni rauhallinen hetki vain aamusta nauttimiseen oli tervetullut. Hän nosti silmänsä kalvakkaan aamuaurinkoon. Hetken päästä hän näki tumman hahmon siintävän jossain valon takana, etsien, jahdaten...
Razielin keskittyminen herpaantui, kun pensaikosta kuului rasahdus. Ylva oli palannut huomattavasti suuremman saaliin kanssa kuin lohikäärme oli ennakoinut. Mies nyökkäsi sudelle hyväksynnän ja kiitoksen merkiksi vaikka hänen ajatuksensa vaelsivat edelleen näyssä. Oliko se johtunut vain kirkkaudesta vai olisiko se ollut mielikuva Ylvasta... vaiko kenties jotakin ihan muuta. Razielista hahmo oli vaikuttanut tutulta. Kun hän muisti, hän vain pudisti päätään itsekseen. Se ei ollut mahdollista. Hän oli nähnyt pedon huuhtoutuvan koskeen...
Koska Razielilla ei ollut mitään parempaa, hän päätyi leikkaamaan lihaa miekallaan. Se ei ollut kaikkein käytännöllisin tapa mutta hän ei halunnut vaivata Ylvaa, joka oli juuri asettautunut mukavasti tulen ääreen. Lopulta Raziel sai peurasta haluamansa palan, seivästi sen keppiin ja asetti tulen ylle kypsymään.
Lohikäärmeen ja ihmissuden yhteiselo vaikutti sujuvalta. Miehen katsellessa punaruskeaa sutta sivusilmällä, häneen iski äkillinen mielijohde koskea tämän turkkia. Hänen kätensä liikahti mutta mies empi. "... saisinko kokeilla turkkiasi?", mies kysyi kevyt hymy kasvoillaan. Hän ei tiennyt, miten paremmin muotoilla lausetta ja Ylva varmaankin pitäisi pyyntöä hyvin outona.
|
|
|
Post by laurana on Nov 5, 2009 21:11:52 GMT 3
Ylva loikoili sammaleella nauttien ihanasta auringon lämmöstä. Kuono väpätti hänen haistellessaan kevyesti ilmaa. Orava viipotti jossain korkealla oksistoissa ja Ylva seurasi sen matkaa kuulollaan. Välillä susi katseli miehen taistelua peuran lihan kanssa. Jokin kiusasi suden korvaa ja tämä läpsäisi korvaansa kevyesti.
Razalin pyyntö sai Ylvan nostamaan raskaan päänsä ja tapitti miestä hetken ja nousi sitten sulavasti seisomaan ja asettui makaamaan miehen viereen antaen näin luvan koskemiselle. Susi haisteli peuran ruhoa ja samalla huomasi jälleen hajun joka leijaili Razalin ympärillä. Suden mielenkiinto oli herännyt. Se koki jopa pientä alkukantaista pelkoa hajun takia, mutta se ei suostunut uskomaan pelkoaan.
Ylva tökkäsi kuonollaan miehen kättä leikkisästi. Sutena hän oli hieman jopa lötkömpi kuin ihmisenä. Hän nautti susien seurasta ja niiden kanssa kiehnäämisestä. Hänestä oli vain mukavaa saada rapsutuksia.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 5, 2009 21:32:52 GMT 3
Raziel laski kätensä Ylvan niskalle hitaasti kuin jopa varoen. Jotenkin hänestä tuntui, että hän itse oli elänyt liian kauan hovin sivistyksen keskellä ollakseen oikeutettu koskemaan jotakin niin villin oloista. Raziel pohdiskeli oudon ajatuksen alkuperää muttei saanut siitä kiinni. Hän joutui myös muistuttamaan itseään siitä, ettei Ylva ollut susi vaan todennäköisesti alunperin ihminen. Toisaalta... kuka hän oli tietämään mikä Ylva todella oli sielultaan.
Hän haroi paksua, karheaa turkkia Ylvan niskasta kuitenkaan saamatta ainuttakaan loista käteensä. Ihmissusi taisi tosiaan pitää kohtuullisen hyvää huolta puhtaudesta. Razielin kämmen liikkui Ylvan otsalle, missä turkki oli paljon sileämpää, kun suden kuono äkkiä tökkäsi märän läiskän hänen kädelleen. Raziel hymyili hiukan.
Henkilöistä oli mahdollisuus saada uusia puolia selville ilman sanojakin, Raziel tunsi juuri kokeneensa sen. Ihmismuodossaan Ylva vaikutti rennolta mutta piti silti sopivaa etäisyyttä muihin. Näin sutena nainen tuntui niin paljon vapautuneemmalta.
Lopulta Raziel veti kätensä pois ja vei sen noukkimaan paistuneen peuran oksasta. "Ensimmäinen kerta, kun pääsen koskemaan ihmissuden turkkia. Jostain syystä ihmisillä on aina mielikuvia, että teidän turkkinne on teräsharjaksia ja ihmissusien haju on kuin kymmenen mätänevää ruumista mutta heille tällainen kokemus voisi olla tervehdyttävä palautus todellisuuteen.", Raziel leikkasi miekallaan ohuen siivun peurasta ja mutusti mietteliäänä. "Moisia ennakkoluuloja... ", hän huokaisi eikä voinut estää pientä alakuloa hiipimästä ääneensä.
|
|
|
Post by laurana on Nov 5, 2009 21:40:02 GMT 3
Kuinka mukavalta tuntuikaan kun joku silitteli turkkia. Susi kohotti päätään ja sulki silmänsä nautinnosta. Kun Razal mainitsi ne ennakkoluulot joista Ylva oli hyvinkin tietoinen. Se aiheutti syvän murinan jossain rinnassa. Ylvaa ärsytti halveksunta itseään kohtaan.
Susi nousi vahvoille jaloilleen ja kohteliaasti raahasi peuran kauemmas ja söi tarkkaan lihan kunnioittaen kauriin henkeä. Susi viskasi ruhon vahvalla pään heilautuksella ruhon puskan taakse, jotta muut eläimet pääsisivät nauttimaan oman ruokansa. Ylva ravisteli itseään ja palasi syötyään nopeasti osansa Razalin viereen ja laski päänsä miehen syliin saadakseen lisää rapsutuksia.
Silmissä paistoi älykkyys ja tyyneys. Ylva ei myöntänyt sitä tosi asiaa, että hän viihtyi sutena ja sen sallimassa vapaudessa. Häntä eivät sitoneet enää ihmisten typerät ja ärsyttävät säännöt.
|
|