|
Post by laurana on Nov 7, 2009 13:29:14 GMT 3
Pieniä kiviä vieri välillä Ylvan ohi onkaloon, mutta nainen ei niistä välittänyt. Hän alkoi mittailla maastoa pinnalta. Ääniaalto vihlaisi ihmissuden korvia ja hän veti päänsä älähtäen pois aukosta ja ravisti päätään. ”Hienoa, minä tulen alas”, Ylva ilmoitti kuullessaan jälleen koirien haukkumista.
Kesti hetken ennen kuin Ylva sai näkyviin haluamansa. Suuri kivi peittäisi aukon juuri sopivasti. Ylvalta meni hetki saada se oikeaan asentoon, jotta se vierisi aukon peitoksi. ”Emme halua jäädä loukkuun kuin rotat, joten rukoillaan, että on olemassa ulospääsy”, Ylva huikkasi alas mukanaan pätkä köyttä, jolla hän kiskaisi myös kiven liikkeelle. Komea humahdus ja kivi oli onkalon peittona. Päivän paiste ei päässyt enää sisälle.
Ylva laskeutui notkeasti ja puhdisti itsensä tyynesti pölystä. Hänen silmänsä loistivat pimeässä ja ne näkivät mainiosti ympärilleen. Paikka johon hän oli tupsahtanut oli sangen mielenkiintoinen. ”Täällähän voi olla vaikka ja mitä”, nainen totesikin kaikkea muuta kuin huolestuneena. Hän asetteli hatun päähänsä ja käänsi katseensa Razaliin. ”Jatkammeko matkaa?” Ylva kysäisi leppoisalla äänellä.
//x3 Minulle sattuu venähdyksiä kun alan hahmollani pölötellä//
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 13:41:44 GMT 3
Raziel nyökkäsi vaikka Ylvan sanat saivat jonkin hänen vatsansa pohjalla käpristymään hiukan. Rukoillaan tosiaan...
Raziel katseli vielä hetken loistavan päivänvalon turvin kuinka Ylva kiskaisi kiven heidän turvakseen (tai turmiokseen) ja laskeutui sitten sulavasti hänen vierelleen. Razielin silmät eivät olleet vielä kovinkaan tottuneita pimeyteen, joten ainoa asia mitä hän näki, olivat Ylvan kultaisina hohtavat silmät. "En käsitä, miten voit olla noin leppoisa.", Raziel mutisi hädin tuskin kuulusvasti ja nyökkäsi sitten. "Johda sinä. Silmäsi näkevät huimasti paremmin kuin omani ja suljetun paikan täyttäminen tuliloitsun savulla ei ole minusta hyvä ajatus."
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 13:50:39 GMT 3
Ei kai olisi saanut nauraa toisen näyttäessä hieman kärsivältä, mutta Ylva ei mahtanut mitään. ”Anteeksi, mutta olen kokenut niin paljon pahempaakin, että en minä edes viitsi hätääntyä”, Ylvaa nauratti yhä kun hän lähti kävelemään. Hän varoitteli Razalia suurimmista kivistä ja onkaloista. Oli varmaan levottomuutta aiheuttavaa nähdä kuinka kultaiset silmät katselivat ympärille tutkien paikkaa, johon he olivat päätyneet.
”Taitaisi olla ehkä parempi, jos olen sutena täällä. Toimin paremmin opaskoiranakin. Vaikka minulla on paljon paremmat aistit kuin ihmisellä, suden rakenteesta on täällä enemmän hyötyä”, yllättävän kylmää logiikkaa ihmissudelta, mutta useat hätätilanteet ovat painaneet Ylvan niskaan harkinta kyvyn. Syy ja seuraus suhteet, kun oli hyödyllistä käsittää. Hän ei kuitenkaan halunnut muuttua ilman Razalin mielipidettä, sillä.. No ihmissusi suljetussa tilassa mahdollisen lounaan kanssa.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 13:59:54 GMT 3
Parempi sitten, että täällä on vain yksi, joka tuntee olonsa tukalaksi, Raziel totesi ajatuksissaan. Lohikäärme ei voinut kuin kuunnella tarkasti Ylvan ohjeistusta, jonka avulla hän tosiaan vältti monia kompastumisia.
"Luullakseni se olisi viisasta ja helpottaisi kulkuasi.", Raziel vastasi. "Tee kuten mielit." Hänen ajatuksensa tosin vaeltelivat yllättävän lähellä Ylvan tuumausta lounaan ja pedon suhteesta pienessä tilassa. Kunhan he eivät joutuisi olemaan täällä ensiviikon taysikuuhun saakka, kaikki olisi hyvin. Toisaalta siihen mennessä kumpikin olisi jo varmaan kuollut janoon. Raziel pudisti itsekseen päätään ja yritti keskittyä muihin asioihin. Kun hän ei nähnyt kunnolla, hänhän saattoi vaikka kuvitella että heitä ympäröivä tila oli ties miten iso. Avara ja laakea ja silti heidän askeleensa kalahtelivat hyvin likellä olevista kiviseinistä.
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 14:09:18 GMT 3
Razalin myöntyminen oli helpotus Ylvalle. ”Pysy siinä hetki, en halua että murjot nilkkaasi”, olisi hyvinkin hankalaa kannatella miehen painoa, vaikka Ylva olikin vahva. Ylva asteli hieman kauemmas ja riisuutui vaatteistaan asetellen ne huolellisesti laukkuun ja säätäen laukun oikean kokoiseksi. Kirveen hän pujotteli pussiin, joka muutti sen uskomattoman pieneksi ja se mahtui myös laukkuun. Piiaan koko pimeä paikka kuuli kuinka luut paukahtivat ja muuttivat muotoaan.
Muuttuminen oli aina kivuliasta, mutta Ylva ei antanut kivulle valtaa. Hän sujautti laukkunsa harjoitellulla liikkeellä kaulaan ja sitä kautta selkään. Suuret tassut pitivät hassua ääntä osuessaan kiviseen mahan. Susi asteli Razalin luokse ja tuuppasi tätä hellästi kuin tervehdykseksi. Ylvan säkä oli mahtava, joten Razal voisi lepuuttaa kättään rauhassa suden niskassa.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 14:23:43 GMT 3
Raziel pysähtyi kuuliaisesti, kun Ylva niin kehotti. Vaatteiden kahahdus kertoi Ylvan pujottautuvan ulos asustaan, ilmeisesti säästääkseen vaatekuluja. Razielilla ei ollut aavistustakaan, miten neiti saisi kirveensä mahtumaan laukkuun, jota ehkä muuten olisi suhteellisen helppo kannalla...
Raziel ei sitä koskaan myöntäisi mutta Ylvan muodonmuutoksesta kuuluva ääni sai kylmät väreet kulkemaan hänen selkäpiitään. Lohikäärmeen muodonmuutos tapahtui taikuuden avulla, siihen ei liittynyt luiden venymistä, nivelien räsähtämistä pois paikoiltaan ja sitten taas uuteen muottiin mutta ihmissusilla se taisi olla juuri päin vastoin. Raziel ei edes viitsinyt miettiä miltä se tuntui. Hän oli todistanut tapahtumaa jo aiemmin majatalossa mutta siellä hälinä ja keskustelu oli peittänyt äänet, jotka nyt kiirivät kaiuissa.
Kevyt tassuttelu kertoi, että Ylva lähestyi hetkeä ennen kuin hän tunsi kostean kuonon kädellään. Raziel tunnusteli Ylvan selkää ja laski sormensa tämän säälle, joka oli sen verran korkea ettei miehen tarvinnut turhaan kyyristellä. "Menkäämme sitten.", Raziel ilmoitti olevansa valmis ja luotti täysin Ylvan opastukseen.
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 14:30:41 GMT 3
Niveliä ja paikkoja kolotti, mutta uskollisesti Ylva lähti liikkeelle. Razal varmasti tunsi kuinka Ylvan lihakset liikkuivat, vaikka kosketus oli kevyt. Susi töytäisi aina välillä kevyesti Razalia varoittaakseen jostain. Normaalisti se oli kivi tai kuoppa. Ylva myös työnsi välillä miestä eteenpäin, mutta kaiken susi teki tietyllä lempeydellä, jota ei kuvittelisi pedolla olevan.
Luola alkoi muuttua ja muovautua yhä korkeammaksi. Muutaman kerran Ylva havaitsi tippuvien vesipisarien synnyttämän äänen. Jossain myös vipelsi joitain pieniä olentoja, mutta niistä susi ei kiinnostunut. Välillä Ylvan oli pysähdyttävä ravistelemaan itseään, jotta laukku ei hinkkaisi nirhaumaa tai mitään muutakaan.
Yllättäen pieni valo kiila siinsi edessä ja suuri susi pysähtyi kummastuneena. Se alkoi etsimän katseellaan valon lähdettä, joka oli jossain korkealla yläpuolella.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 14:46:02 GMT 3
Kulkeminen onnistui yllättävän vaivattomasti Ylvan johtamana. Raziel saattoi ennakoida kuoppia ja kiviä ja tuntemalla, miten Ylva liikkui. Vaikka Raziel ei sitä nähnyt, hän päätteli kaiuista että luola suureni. Se oli hänelle helpotus ainakin henkisellä tasolla. Myös muodostuman mysteeri kutkutti hänen mieltään; jos luolan oli muovannut suuri kivi, oliko se jossain välissä kiskonut mukaansa lisää sora-ainesta joka oli tehnyt hankauma-alueesta isomman vai olisiko kivi voinut sattumalta osua yhteen, jonkin toisen kiven muovaaman luostaston kanssa.
Vaikka heikompana, myös Raziel saattoi kuulla veden tipahtelun ja pienten jalkojen rapinan. Tämän alisen maailman outoudet tulisivat kuitenkin jäämään hämärän peittoon toistaiseksi...
Saattoi olla, että Raziel huomasi edessä häämöttävän valokiilan vielä paremmin kuin Ylva. Pitkän pimeyden jälkeen valo suorastaan särähti hänen silmiinsä. Ylhäältä siintävät päivänsäteet valaisivat paremmin ympäristöä ja Raziel huomasi kaksikon saapuneen kammiomaiseen kohtaan. Valo pilkisti ylhäältä, pienestä kolosta ja se lankesi suoraan keskelle kammiota, missä valon alla oli sinivihreä muodostelma.
Kiinnostuneena Raziel irrotti kätensä Ylvan selältä ja kiirehti muodostumalle. Hän polvistui sen viereen ja antoi kätensä kulkea kristallimaisia pintoja pitkin. Se oli kuin lasia mutta muodot muistuttivat kukkarypästä. Kaiken lisäksi Raziel tunsi taikuuden huokuvan siitä kevyesti. Olisiko se voinut olla kasvi... ? "Oletko koskaan nähnyt mitään tällaista... ", Raziel enemmänkin ihmetteli kuin kysyi.
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 14:53:58 GMT 3
Razalin lähtiessä liikkeelle, Ylva seurasi heti hänen vieressään ja haisteli ihmeellistä näkyä. Susi ravisti päätään ja katsoi ihmetellen outoa löytöä. Susi inahti ihmetellen ja työnsi päänsä mahdollisimman lähelle kukkia. Ne saivat Ylvan tuntemaan olonsa levottomaksi ja hän töytäisi päällään miehen kylkeä varoen.
Hinta kukille olisi huima, mutta niitä ei saisi irti rikkomatta kokonaisuutta ja Ylvaa enemmänkin mietitytti miksi ne olivat siellä. Mikä oli ne luonut. Se sai suden levottomaksi ja se inisikin hieman levottomasti. Ylva ravisti itseään ja katseli ylös ja sivuille, mutta ei nähnyt mitään. Hän odotti jotain tapahtuvan henkeään pidätellen.
//Koira pitää käyttää lenkillä, eli palaan piaan//
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 15:11:39 GMT 3
//Minuakin odottaa kauppareissu.//
Ylva ei ollut turhaan levoton mutta Raziel oli liian syventynyt kukkiin huomatakseen tätä. Sinisen ja vihreä sävyiset pinnat heijastivat muodostelmalle lankeavaa päivänvaloa kauniisti. Raziel saattoi vain kuvitella, miltä se näyttäisi kuunvalossa. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja tunnusteli taikuutta joka hohkasi kasveista. Magia oli vanhaa mutta se ei tuntunut ihmisten taikuudelta eikä haltioiden taikuudelta eikä myöskään lohikäärmeiden taikuudelta... Jotakin tällaista oli saattanut olla luolan sisällä piilossa ties kuinka kauan, jopa kauemmin kuin Raziel oli elänyt. Hän avasi silmänsä ja nosti ne ylös valoon. Te tietäisitte..., hän sanoi elementtien hengille.
Kevyt kolahdus kävi kammion läpi mutta se ei niinkään tuntunut ääneltä, enemmänkin taikuuden huokaukselta. Raziel ponkaisi jaloilleen ja siirsi katseensa eteenpäin, minne he olivat olleet matkalla. Toisesta pimeästi tunnelista oli ilmaantumassa hahmo - Razielin silmät laajenivat- joka oli täsmälleen samanlaista kristallimaista ainetta kuin kukat. Hahmo oli jollain tavalla ihmismäinen; sillä oli kaksi jalkaa ja jonkilainen pää, joka kuitenkin muistutti hiukan kuonoa.
Raziel siesoi ääneti ja hievahtamatta, kun olento tarkkaili kaksikkoa. Sen silmätön katse pysähtyi hetkeksi Ylvaan ja jo sen seuraavalla askeleella kristalli oli jo muotoutunut sudeksi, jonka turkki oli säihkyvää, safiirimaista kristallia.
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 15:35:42 GMT 3
Kolahdus sai Ylvan melkein pomppaamaan nahoistaan ja kun hän havaitsi olennon ei hämmästys olisi voinut olla suurempi. Välittömästi ja vaiston käskemänä Ylva siirtyi Razalin eteen kilveksi ja hätkähti kun huomasi tuijottavansa toista sutta. Ylva ei antanut itselleen kuitenkaan mahdollisuutta ihmetellä, vaan hän oli varuillaan. Valmiina suojelemaan Razalia jos tarve vaati.
Ylva haistoi oudon tuoksun ja tuijotti olentoa. Hän ei tiennyt mitä odottaa ja siksi kokenutkin aarteenmetsästäjä muuttui hieman levottomaksi. Hän halusi tietää mikä häntä odotti ja miksi. Päähuolen aihe oli kuitenkin se, mitä olento halusi. Ylva ei tietänyt yhtään miten kykenisi taistelemaan jos tarve vaatisi, sillä kristallimainen olento olisi varmasti niskanpäällä.
Ylva katsahti Razalia toivoen tämän tietävän mitä piti tehdä. Suden häntä heilahti niin, että se osui miehen käteen hellästi sipaisten. Kuin testaten oliko toinen edes hereillä vai oliko tämä jonkin sortin joukkoharha.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 16:21:30 GMT 3
Raziel hämmästyi hiukan, kun Ylva oli heti valmis suojelemaan häntä. Oliko se vain jonkinlainen susimainen vaisto puolustaa lauman jäseniä vai... ?
Raziel ei itse heti huomannut Ylvan kysyvää katsetta ja siirsi silmänsä tähän vasta, kun häntä sipaisi hänen kättään. Raziel soi sudelle rohkaisevan, mutta hiukan hämmentyneen hymyn. Lohikäärmeelläkään ei ollut aavistustakaan mitä toinen olento oli. "... kykeni muuttamaan muotoaan mutta se on kuitenkin kristallia, se liikkuu muttei tunnu elävältä, ei samalla tavalla kuin muut elävät olennot. Silti siitä huokuu tällainen taikuus... ", Raziel mutisi uskomatta sanojensa paljoa selkeyttämättä tilannetta.
Kristalliolento otti muutaman askeleen eteenpäin ja katseli heitä sudensilmillään, joissa ei kuitenkaan näkynyt katsetta. Raziel ei edes ollut varma näkikö olento vai aistiko se heidät vain jollain tavalla. Lohikäärme hengitti kerran syvään ja siirtyi sitten Ylvan takaa, ihmissuden vierelle.
Mies laskeutui toisen polvensa varaan ja kohotti kätensä varovasti toista olentoa kohden. "Kerro, mikä sinä olet.", Raziel lausui magian kielellä, jota Ylva tuskin ymmärsi mutta jos kristallinen olento oli taikuudesta, se vääjäämättä ymmärtäisi.
Sinisen olenon pää kohosi hiukan ja sitten sen kuono laskeutui koskettamaan Razielin kättä. Lohikäärmeestä tuntui kuin hän olisi saanut sähköiskun, niin väkevää oli mahti joka toisesta kumpusi. Kohta Razielin sormilla, jolla kristallisuden kuono lepäsi, oli peittynyt safiirikristalliin. Lohikäärme haukkoi henkeään. "Näin kukat syntyivät... ", hän hiiskahti.
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 16:28:24 GMT 3
Razalin katse ei juuri vakuuttanut Ylvaa eikä susi ilahtunut kun mies meni puhumaan oudolla kielellä. Se sorisi ärsyttävästi ihmissuden korvissa, mutta tämä ei ravistanut päätään. Kun mies sitten päätti antaa tyhmyydessään otuksen koskea ja hänen kätensä peittyikin kristalliin. Ylva ei mahtanut itselleen mitään vaan murisi epäluuloisena. Ääni tuli syvältä rinnasta ja Ylva astui eteenpäin. Hän ei halunnut Razalin muuttuvan samanlaiseksi kuin kukat. Suden vaistot käskivät varomaan ja ihmismieli oli hämmästynyt.
Ylva tuijotti suoraan siihen missä silmien olisi kuulunut olla ja seisoi mahdollisimman suurena ja ryhdikkäänä. Razal ehkä kykeni käsittelemään asiaa loogisesti, mutta sutena Ylva oli enemmän vaistojensa varassa kuin ihmisenä. Lisäksi olennon elottomuus sai Ylvan tassuilleen ja aiheutti kylmiä väreitä selässä. Hänen niskakarvansa olivat myös pystyssä, osittain magian takia.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 16:44:12 GMT 3
Kristalliolento tuntui vaistoavan Ylvassa aiheuttamansa levottomuuden. Se astui taas taaksepäin ja myös Raziel veti kätensä takaisin. Lohikäärme oli aivan liian taikuuden lumoissa ollakseen yhtä varuillaan kuin Ylva. Hän katseli sormenpäitään hämmästyneen innostuneena. "Se on taikuutta, olento on taikuutta.", Raziel sanoi enemmän itselleen kuin Ylvalle. "Taikuus on liikkunut syvyyksissä ja saanut muotonsa jalokivistä." Hän suuntasi katseensa takaisin olentoon, jota Ylva tarkasteli lähes varpaillaan ja siitä sitten ympäristöön. "Jostain täältä luolastosta voisimme löytää kokonaisen kristallisen maailman, jos se kerta kykenee muuttamaan tavallista materiaa kristalliksi." Raziel nousi jälleen jaloilleen ja oli miltei valmis lähtemään siltä istumalta harppomaan eteenpäin. "Näytätkö meille?", Raziel kysyi olennolta, jälleen taikuuden kielellä unohtaen kysyä kokonaan Ylvan mielipidettä.
Kristallinen olento kallisti kevyesti päätään ja kääntyi lähteäkseen. Harkitsematta Raziel lähti astelemaan sen jäljissä.
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 16:49:17 GMT 3
Ylva tuijotti Razalin sormia kauhuissaan ja kun alettiin puhua kristallista maailmasta, se oli Ylvalle liikaa kun mies alkoi puhua outoa kieltä ja sitten lähti seuraamaan kummaa olentoa. Ylvan rinnasta kuului syvää murinaa ja hän takertui Razalin viittaan hampaillaan kiskoen miestä poispäin. Hullu, mennä nyt seuraamaan otusta joka on kristallia ja voi muuttaa muutin sellaiseksi.
Ylva lähti raahaamaan miestä kauemmas muristen hampaittensa välistä. Tuohon hän ei luottaisi. Se ei tuntenut mitään, oli vain. Sellaisiin ei pitänyt luottaa. Kun Ylva koitti parhaansa mukaan kiskoa Razalia kauemmas hän tarkkaili sutta. Se voisi olla vaarallinen.
|
|