|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 16:58:58 GMT 3
Vasta kun Ylva tunsi nykäyksen viitassaan, hänmuisti Ylvan. Vilkaisten olkansa ylitse, ehkä hiukan ärtyneenäkin, hän tokaisi: "No, mitä nyt?"
Ylvan viesti oli kuitenkin harvinaisen selvä ja ihmissudella oli enemmän voimaa kuin miehellä. Raziel hangoitteli hiukan muttei kuitenkaan siihen pisteeseen, että hänen viittansa oli repeytynyt.
Kristalliolento ei katsonut taakseen, vaan katosi toisen tunnelin pimeyteen. "No niin, riittä jo!", Raziel melkein tiuskaisi, äänensävy oli kuitenkin napakka. "Ei siinä ole mitään pelättävää.", lohikäärme tokaisi vaikka itse asiassa hän vain oli niin tavattoman kiinnostunut tuosta olennosta, että tuskin olisi voinut arvioida sitä realistisesti. Hän tunsi vain taikuuden eikä taikuus ollut hyvää tai pahaa, se vain oli. "Sitä paitsi... ", hän siirsi katseensa toiselle käytävälle. "Emme me voi mennä muuhun suuntaan."
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 17:05:59 GMT 3
Ylva kiepahti niin, että hän oli Razielin edessä ja nousi takajaloilleen, muuttuen sitten ihmiseksi närkästyneenä. Hän ei välittänyt hittojakaan siitä, että oli alasti ja että kivat tuntuivat inhottavilta paljaissa jaloissa. ”Katso kättäsi. Sinä aiot seurata kristalli olentoa ja muuttaa itsesi kristalliksi? Minä en pidä siitä, se tuoksuu liian villitä. Se on holtiton. Meillä ei ole ehkä muuta reittiä pois täältä, mutta me emme varmasti koske siihen enää”, Ylva oli tarttunut kädellään Raizielin kaulukseen ja tuijotti miestä silmiin tiukasti.
Ylva oli kuulevinaan kolahduksen, mutta ei välittänyt. ”Sinä et koske siihen. Sen paikka on täällä ja se on vaarallinen.” Ylva teki kantansa selväksi. Hän ei koskisi siihen olentoon, sillä se olisi varmasti turmioksi. Riitti, kun katsoi kukkasia, mitä niille oli käynyt.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 17:18:53 GMT 3
Jos Raziel aiemmin olikin ollut kuin puoliunessa, Ylvan muodonmuutos viimeistään sai hänet hätkähtämään hereille, mies kun oli. Lohikäärmeellä ei kyllä ollut liian kauaa aikaa katsella naista niin tarkasti, koska tämä oli jo kiinni hänen kauluksessaan.
"E-en aikonutkaan.. ", Raziel onnistui mutisemaan Ylvan tiukkojen sanojen välistä. "Selvä, selvä... ei koskemista." Raziel myöntyi edelleenkin hiukan hämmennyksissään. Siihen mihin Raziel oli kaikkein vähiten tottunut, oli että joku komenteli tai suorastaan läksytti häntä.
Kun tilanne oli hiukan enemmän taas hänellä hallussa, lohikäärme selvitti kurkkuaan, irrottautui ihmissuden otteesta ja käänsi katseensa muualle. Hän ei ehkä sitä myöntäisi mutta kieltämättä oli ollut pienen ravistelun tarpeessa. Tämä oli tyypillinen maagikon vika; jos jotakin hyvin ihmeellistä taikuudeen liittyvää tapahtui, he saattoivat lumoutua aina varomattomuuteen saakka. Raziel kumautti itseään henkisesti. Hän oli toiminut kuin pikkupoika, joka oli nähnyt kuun järven pinnalla ja mahdollisesti ilman Ylvaa hukkunut sitä tavoitellessa.
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 17:25:35 GMT 3
Oli musiikkia korville, kun Razal heräsi järkiinsä. ”Hyvä, nuo sinun sormesi huolestuttavat minua. Eikö kukaan opettanut sinulle, että älä koske kun et tiedä mitä tapahtuu?” Ylvan ääni oli närkästynyt ja samalla hieman huolestunut kun hän kohotti miehen käden nähdäkseen sormet. ”Toivottavasti tuo kumoutuu”, nainen mutisi ja irrotti otteensa.
Kun homma oli suoritettu Ylva muuttui takaisin sudeksi ja murahti kerran ärtyneesti ja tuuppasi Razalia, jotta he etenisivät. Suden käytöksestä huokui tietty ärtymys ja Ylva mulkaisi muutamaan otteeseen lohikäärmettä varoittavasti. Hän ei ollut missään suhteessa innokas magiasta. Se sai ihmissuden melkein voimaan pahoin. Ylva lähti kävelemään kohti käytävää, josta kristalli hyypiö oli tullut. Ei tulisi kuuloonkaan, että Razal saisi mennä ensin, sillä tämä varmaan alkaisi muuten lurittelemaan jotain rakkaus runoja sillä kummalla kielellä. Ylva astui varoen käytävään pää kyyryssä ja tarkkaillen ympärilleen. Kristalli olento oli jossain lähellä, Ylva haistoi sen.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 17:34:14 GMT 3
Raziel kohautti avuttomasti olkapäitään saarnan vain jatkuessa. Eipä oikeastaan, oli rehellinen vastaus. "Ei tästä tunnu olevan mitään haittaa.", Raziel huokaisi. "Se vain näyttää oudolta."
Kun Ylva antoi heille luvan edetä taas, Raziel ei voinut olla huomaamatta vahtivia katseita, joita Ylva häneen loi. "Taivaan tähden. En minä nyt täysin järkeäni ole menettänyt vaikka... ", Raziel jätti hiljaiset sanansa riippumaan ja olkoonkin että Ylva voisi olla eri mieltä. Hän tavoitti suden muutamalla pitkällä askeleella ja laski kätensä takaisin tämän selälle. Nyt, kun he siirtyisivät takaisin tunneliin, kammion kattoaukosta tuleva valo jäisi taa ja Raziel olisi taas käytännöllisesti katsoen sokea.
Toisaalta sen, minkä Ylva haistoi, Raziel saattoi tuntea magian kautta. Kristalliolento liikkui rauhalliseen tahtiin jokusen kymmenen metriä heidän edellään.
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 17:38:52 GMT 3
Suden kuonosta kuului tuhahdus, ehkä hieman nauruakin muistuttava ääni ja Ylva tökkäisi helläse ruumiillaan Razielin jalkoja. Ylva seurasi olentoa ja näkikin sen toisinaan. Hän toimi silminä ja piti hyvää huolta miehen reitistä.
Hetken kulkemisen jälkeen käytävään alkoi tulla outoa valoa. Susikin oli pysähtynyt ja kun Ylva saavutti sen hän pysyi tiiviisti kristallin ja Razielin välissä vartijana. Hänen liikkeensä olivat hitaampia ja varovaisempia. Kun Ylva astui muutaman askeleen, hänen sudenkuononsa oli aueta hämmästyksestä. Hän näki kristallia kaikkialla minne katsoi. Se oli upeaa ja loistavaa. Jokin kuitenkin kammotti häntä. Hän ei ollut varma mikä, mutta jokin oli väärin.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 18:07:09 GMT 3
Razielin suu loksahti auki, kun hän näki samat muodostelmat kuin Ylvakin. Tämä kammio oli huomattavasti korkeampi kuin aiempi. Heidän oli täytynyt kulkea tunnelissa vielä syvemmälle maan alle, muutoin maanpinta olisi tullut vastaan. Razielin kuljetti katsettaan ylöspäin, seinissä kohosu pylväsmäsiä kristalleja kaikissa sinisen ja vihreä sävyissä ja kaikki ne hehkuivat omaa valoaan. Tosin kuten aiemmin kristallikukkienkin kanssa, niiden valo oli heijastusta kaukana ylhäällä olevasta aukosta, joka päästi auringon valoa sisään.
Razielin pudottaessa katseensa, hän näki kristalliolennon taas heidän edessään, sen joka oli todennäköisesti luonut tämän kaiken. Raziel ei ollut koskaan nähnyt mitään näin ylvästä ja lohikäärme yritti tallentaa jokaisen silmäyksen muistiinsa, joka jo muutenkin sisälsi melkoisesti kaikkea.
Kristalliolento muutti muotoaan ja muotoutui taas ihmishahmon kaltaiseksi. Sitten olento kääntyi ja asteli syvemmälle muodostelmien keskelle. Raziel otti askelia sen jälkeen mutta vilkaisi sitten rauhoittavasti Ylvaan: "En aio mennä liian lähelle."
Raziel seurasi olentoa ohitse muodostumien, jotka näyttivät puilta, toiset taas kukilta. Vielä tuijotellessaan sivuun, hän näki erään puun oksalla kristallisen linnun. Sillä hetkellä Raziel tunsi hetken levottomuutta. Oliko siis olento muuttanut kristalliksi linnun, joka oli vanhingossa lennähtänyt sisään.
Se tosin oli vasta alkua ja pian valkeni, etteivät Ylva ja Raziel olleet olleet ensimmäiset elolliset kulkijat tässä paikassa. Raziel jähmettyi niille sijoilleen. Edessäpäin, minne olento oli pysähtynyt seisoi ajassa kangistuneita ihmishahmoja, kaikki sinivihreästä kristallista. Oli miehiä ja naisia ja muutama lyhyempikin patsas. Suipoista korvista näkyi, että tusinan henkilön kunta oli varmaankin haltioita. Razielia kylmäsi, tämä joukkio oli saattanut laskeutui luolaan samassa tarkoituksessa kuin hän ja Ylva; etsiäkseen suojaa joltakin mutta päätyneet kristalliolennon valtakuntaan ja ennen kuin tajusivat mitä oli tapahtuneet, tulleet osaksi sitä. Ties kuinka kauan sitten...
//No nyt ainakin venähti... //
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 18:14:03 GMT 3
Ylvaa kylmäsi jokaisesta solusta myöten. Hän huomasi monia muuttuneita olentoja, mutta seurasi uskollisena Razalia. Suden korvat olivat luimussa ja hän irvisti linnulle. Kun kristalli olento kulki edellä ihmismäisenä, kylmyys tuntui leviävän. Kun Ylva katsoi eteenpäin ja oli törmätä Razieliin hän tajusi olleensa jotenkuten oikeassa. Susi oli tiennyt.
Kauhu, joka kasvoi suden sisällä tuli pitkänä vaimeana murinana. Ylva astahti suojaavasti Razielin eteen jälleen ja lähti työntämään miestä kauemmas. Koko ajan kultaiset silmät tuijottivat kristallista olentoa. Odottaen sitä hetkeä kun se liikahtaisi. Se ei tietäisi hyvää, mutta Ylva ei antaisi moisen koskea enää Razieliin. Mies oli osa laumaa omalla tavallaan. Laumaa puolustettiin, omalla hengellä.
Ylva ei tiennyt mikä häntä kauhistutti enemmän, se että hän oli näkevinään kristallisissa silmissä haltian päässä elämää, vai se, että hän ei tiennyt olivatko nuo kuolleita vai elivätkö he yhä vangittuina kristalli kuoressaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 18:31:35 GMT 3
Ylva asettui jälleen Razielin eteen ja Raziel perääntyi hiukan mutta piti silmänsä kristallisissa hahmoissa ja siinä joka nämä oli muuttanut. "Miksi teit heistä kristallia?", Raziel kysyi jälleen vanhalla kielellä mutta Ylvallekin sävy saattoi kertoa, ettei hänollut iloinen. Kristalliolento ei vastannut mitään, kääntyi vain kokonaan heihin päin. "Päästä heidät.", Raziel vaati mutta hetken päästä olento vain pudisti päätään. "Miksi?", Raziel kysyi vihaisena ja hämmentyneenä. Taikuudessa ei ollut hyvää tai pahaa, se vain oli. Miksi olento olisi muuttanut kulkijat kristalliksi? Ja jos se oli vain taikuutta, ei sillä voisi olla halua omistaa... "Miksi et vapauta heitä?", Raziel kysyi jälleen. "He eivät kuulu tähän maailmaan." "Kuuluvat nyt.", olento vastasi viimein mutta ääni kuului yhtä kuin tyhjyydestä. "Tämä on todellisempaa kuin auringon maailma." "Heidän kuuluu elää eikä olla kristallia!", Raziel ähkäisi vielä hiukan hätkähtäneenä siitä, että olento todella oli puhunut. "Maasta tullut, maaksi tuleva.", sanoi olento. "Tämä on elämän alkuperäinen olomuoto."
Raziel puri hampaansa yhteen. Se todella oli vain taikuutta, ei tunteita. Tällä taikuudella oli vain yksi tehtävä eikä Raziel voisi muuttaa sitä. Mutta se ei tehnyt kristallihaltioiden näystä yhtään vähemmän sydäntä kuristavaa. Kenties jos... "Jos taikuuden ydin tuhoutuu, sen vaikutuksetkin saattaisivat raueta.", Raziel mutisi osittain itselleen, osittain Ylvalle.
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 18:40:26 GMT 3
Puhe, se runteli suden korvia ja sai Ylvan ärisemään. Hän halusi kieltää Razialia puhumasta, mutta kun olento puhui, se sai Ylvan melkein hoippumaan. Ylva oli jäänyt katsomaan yhtä patsasta, joka oli kristallia. Suden pää tuntui tyhjenevän. Patsas oli kaikkein tutuin kaikista.
Pieni sudenpentu oli kyyristynyt ja näytti hampaitaan. Se oli peloissaan, raukka. Ylva asteli pennun luokse ja kumartui. Se oli niin pieni, särkyvä. Razielin sanat tavoittivat Ylvan korvat kun viha alkoi sykkiä ihmissuden suonissa. Pienen sudenpennun paikka oli juoksemassa vapaana, ei sidottuna kristalliin. Mutta mikä oli kaiken alku? Missä oli ensimmäinen kristalli? Ylva koitti keksiä jotain, hän kokosi ajatuksensa ja silloin hänellä välähti.
Kaiken ydin… kukat. Ylva syöksähti matkaan ja hyppäsi olennon yli. Hän juoksi, kovempaa kuin koskaan eläessään. Hän viiletti käytävää pitkin kohti kristalli kukkia. Ylva oli haistanut niissä sen, mikä oli olennossa ja nähnyt jotain. Ylva koitti kiihdyttää vauhtiaan. Juosta kovempaa ehtiäkseen kukkien luokse mahdollisimman nopeasti.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 18:57:03 GMT 3
"Ylva?", Raziel saattoi vain älähtää hämmästyneenä kun susi pinkaisi matkaan. Ei kai tämä sentään paennut... ? Samalla voimakas taikuudenaalto kohosi kristalliolennosta. "Tuhota. Tuhoa ajatuksissa. Susi hävittää, sirpaleiksi....", sen ääni jylisti luolassa. Se syöksähti eteenpäin, muuttuen taas sudeksi mutta Raziel tempaisi miekkansa tupestaan ja sivalsi päin viilettävää olentoa kaulaan. Kristalliin tuli särö ja Razielin miekka peittyi sinivihreään jalokiveen. "Pois tieltä. Susi tuhoaa, sirpaleiksi. Kukat kuihtuvat.", olennon ääni tuntui huokuvan Razielin läpi niin, että hän oli hoippui taaksepäin. Kukat? Aivan! Ylva oli keksinyt sen. "Kristallin muodostuu kivistä, ei elävistä olennoista!", Raziel tiuskaisi olennolle. "Tämä ei ole kaikkien näiden elävien paikka, siksi kristallisi on kuihduttava."
Susi näytti hampaansa ja koitti käydä uuteen hyökkäykseen. Raziel sivalsi sen taas kauemmas mutta tiesi, että tämä oli pelkkä viivytystaistelu. Hän kääntyi kannoillaan ja syöksähti Ylvan perään. Kristalliset tassut rummuttivat maata vain hetken jäljessä.
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 19:03:14 GMT 3
Ylva tunsi äänen ja onnistui kiristämään tahtiaan. Hän syöksähti luolaan jossa kukat olivat. Nopeasti hän muuttui ihmiseksi ja tempaisi laukusta kirveensä ja suurella voimalla hän jysäytti kirveen kukkasiin. Isku tuntui hampaissa asti ja Ylvaa heikotti. Hän antoi uuden iskun kukille ja näki kuinka yhdestä lähti lehti. Seuraava aiheutti kunnolla tuhoa.
Ylva näki kuinka Razal juoksi kohti perässään olento. Ylva laittoi kaiken peliin ja iski kovempaa kuin koskaan ennen. Kuului helisevä ääni kun kukkia alkoi särkyä. Yksi oli vielä ehjä, mutta Ylvan voimat alkoivat olemaan lopussa. Jatkuva muuttuminen oli verottanut paljon ja hyvä kun ihmissusi pysyi jaloillaan. Hän tuijotti haastavasti kristalli olentoa ja kohotti kirveensä viimeiseen iskuun. Se osui kukkaan, mutta ei riittänyt. Ylvalla ei ollut voimia tarpeeksi.
Paniikin omainen kauhu nosti päätään, sillä viimeinenkin kukka pitäisi rikkoa. Naisen jäsenet olivat kuitenkin kuin hyytelöä, joka painoi kuin lyijy. Ylva saattoi vain rukoilla, että muiden tuhoaminen oli heikentänyt olentoa, paljonkin.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 19:29:41 GMT 3
Tosiaan, jokaisen jysähdyksen tahtiin olennosta hyökyi epävakaan taikuuden aalto. Se alkoi menettää hallintaansa muodostaan , loppujen lopuksi se oli vain taikuutta sidottuna kristalliin.
Raziel kompuroi pimeydessä niin pian kuin pääsi suunnistaen kohti pienemmän kammion katosta laskeutuvaa valonsädettä. Ja hän erotti Ylvan hahmon valossa...
Viimeistä kirveenheilautusta kohti olento päästi jo kaikuvan tuskanhuudon mutta pysyi lohikäärmeen kintereillä. Raziel syöksähti Ylvan vierelle viskaten miekkansa tuppeen ja tarttui kirveeseen naisen käsien päältä. "Vielä kerran!", hän ähkäisi nostaen kirveen heidän yhteisellä voimallaan. Ja sitten terä jysähti alas halkaisten viimeisen kukan pieniksi sirpaleiksi. Koko paikan läpi kantautui vavahdus. Kristalliolento päästi vertahyytävän karjaisun samalla kun se hajosi kristallipölyksi ja koko luola tärisi. Katosta alkoi ropista pieniä paloja kristallia...
Kylmä valahdus kävi Razielin läpi. He rusentuisivat. Sitten lohikäärme kuitenkin kohotti katseensa ylös valoon... "Pidä kiinni!", Raziel sanoi hiljaa Ylvalle ja kietaisi kätensä tämän kainaloiden alta. Kuuma tuulenpuuska hyökyi lohikäärmeestä ja tämän selkään kasvoi suuret punamustat siivet. Yksi heilautus vei heidät ilmaan, korkeammalle ja korkeammalle... viimehetkellä Raziel taittoi siipensä heidän päidensä yläpuolelle ja kaksikko paiskautui maan läpi auinkoon kovalla rytinällä.
//Hittailin, anteeksi... //
|
|
|
Post by laurana on Nov 7, 2009 19:37:47 GMT 3
//Ei se haittaa//
Koskaan ennen Ylva ei ollut yhtä kiitollinen avusta kuin nyt. Ilman Razielin apua, kukka olisi jäänyt vielä pystyyn, mutta miehen avustuksella se särkyi tuhansiksi sirpaleiksi. Ylva tajusi hädin tuskin kietoa kätensä miehen ympärille kun hän tunsi kohoavan ilmaan. Ihmissusien paikka ei todellakaan ole ilmassa ja Ylva voi melkein pahoin. Hän puristi kädessään laukkuaan ja hattuaan uskollisesti, kun toisella hän roikkui henkensä kaupalla Razalissa.
Kun kaksikko syöksähti katon läpi Ylva oli varma, että hän ei selviäisi. Muutamassa hetkessä hän veti keuhkoihinsa raikasta ilmaa. Ylva katsoi alas ja näki kuinka maa melkein lainehti luolan yllä. Oli vain onni, että Ylva ei tuntenut juuri kylmää, sillä hänen ruumiin lämpönsä oli normaalia paljon korkeampi tehokkaamman verenkierron takia. ”Voimmeko mennä alas?” Ylva kysyi ja näytti hyvinkin kalpealta. Korkeat paikat olivat mukavia niin kauan kun Ylva tunsi maan jalkojensa alla. Lisäksi ihmissuden olo oli niin heikko, että hän tuskin pääsisi juuri kävelemään. Ilmeisesti kristallin hakkaaminen oli syönyt myös energiaa, jotta sitä ei kyettäisi tuhoamaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 7, 2009 20:08:16 GMT 3
//Joudun nyt lähtemään vähäksi aikaa mutta palailen yhdeksän tienoilla.//
Maa sortui sisäänpäin heidän allaan ja ilmaan kohosi kristallipölyä. Razielistä tuntui yllättävän hyvältä olla ilmassa mutta Ylvan heiveröinen pyyntö kantautui hänen korviinsa. Ihmeemmin vastaamatta hän ei enää kaartanut ylemmän vaan alkoi pehmein siiveniskuin pudottaa korkeutta ja laski lopulta heidän maan kamaralle hyvin matkan päässä molemmista ammottavista aukoista, missä maan alla olivat olleet ennen kammiot. Hän päästi pian otteensa Ylvasta ja kääntyi katsomaan monttuja. Kristallipöly pyörteili edelleen kimaltaen auringonvalossa. Raziel ei ollut aivan varma mutta tuuli kuului kuiskailevan häipyviä sanoja. Kiitos... viimein... Raziel ei voinut kuin painaa päänsä. Ei ollut ollut mahdollista pelastaa vangittuja olentoja... he olivat jo kauan sitten muuttuneet kristalliksi, joka nyt hävisi pölynä tuulen mukaan. Ainakin he olivat vapaita...
|
|