Enimmäkseen sirkushuveja

[sir Kai]

//Revy ja Marraskuu, olkaatten hyvätten~//

Aurinko helotti kauniisti muutaman pöyheän poutapilven koristamalla taivaalla, näyttäen kovin viattomalta ja ystävälliseltä. Todellisuudessa sinä päivänä kymmenet olivat saaneet auringonpistoksen, ja joku onnellinen oli sattunut vielä olemaan keskellä katua pahoinvoinnin yllättäessä. Se ei sumentanut Siegin toiveikasta mielialaa ollenkaan, ehei. Nuorukainen asteli tarmokkaasti katua eteenpäin, suunnaten reippain askelin kohti kaupungin laitamia. Vilkkailla kaduilla jokainen kuviteltavissa oleva pystysuora pinta oli tapetoitu värikkäin ja suurin kirjaimin sirkuksen kaupunkiinsaapumista huutavin julistein. Oli mainosten seassa muutama vakavammanhenkinen ilmoitus, joissa kyseltiin niiden perään, joilla olisi aikaa auttaa sirkuksella.

Siegfried oli juuri jättänyt hyvästit omituiselle, silmäpuolelle mestarille, jonka opissa hän oli ollut vain kuukauden ajan. Ukko oli aiheuttanut aivan liikaa kylmiä väreitä, jotta hän olisi pystynyt työskentelemään kunnolla, ja nyt jopa pahan päivän säästöt olivat huvenneet uhkaavasti. Se ei ollut laisinkaan hyvä, mutta sirkus Sarajevo tarjosi hauskalta vaikuttavaa työtä avokätisin palkoin, tai niin hän oli ilmoituksesta ymmärtänyt.

Lopulta lyhyen nuorukaisen askeleet löysivät tiensä perille kuhisevaan ja kiireiseen leiriin, jonka keskelle oli kohonnut iloisenkirjava ja valta sirkusteltta. Kaaosta oli mahdotonta olla tuijottamatta, se houkutti silmät puoleensa kuin onnettomuus – ja silti kukaan ei murskautunut ympäriinsä juoksentelevien sirkuslaisten jalkoihin. Taisi riippua kokemuksesta, sillä Sieg sai kyynärpäästä otsaansa useammin kuin kerran, ja jäi vielä jonglööriltä vahingossa tippuneen keilan alle. Päätään hieroen ja silmillään raivoisasti sirkuksen johtajaa etsien hän sitten törmäsi suoraan valtavan lihavan miehen vatsaan. Onneksi yrmy suostui osoittamaan summittaisesti suunnan, josta paikan silinteripäinen omistaja saattaisi löytyä.

Aikansa harhailtuaan ja pikkuhiljaa tällien väistelyn jalon taidon oppien Sieg sitten viimein sattui osumaan onnekkaasti oikeaan paikkaan. Kyllä vain, keskipitkä, ruskeatukkainen mieshenkilö silinterin kanssa, jäänsinisen katseen kohde vastasi hänen saamiaan summittaisia tuntomerkkejä. Tämä vaikutti olevan kiireinen jonkin asian parissa, mutta hetken painoaan jalalta toiselle vaihdeltuaan vaaleaverikkö keräsi rohkeutensa ja lähti harppomaan lähemmäs.
”Päivää! Tulin kysymään siitä ilm-!”
Se saattoi olla kohtalon oikku, tai sitten jumalat halusivat leikkiä hänen kustannuksellaan, mutta joka tapauksessa kesken lauseen Siegfried onnistui kompastumaan maassa lojuvaan köyteen. Vips, ja hänen nenänsä kynti ruohikkoa, lennättäen nuorukaisen sopivasti ruskeatukan jalkojen juureen. Nenäänsä pidellen ja hiljaa vinkaisten tuo kiepsahti heti selälleen.
”Auds, dedäni....”

[Revy.]

Yksi selkeästi mustavalkoraidallinen poutapilvi leijaili huolettomasti Sirkus Sarajevon monenkirjavan henkilökunnan lomitse, tottuneesti silmille hyppivää sirkuselämää väistellen, ja loput torjuen silkalla säteilemällään itsetyytyväisyydellä. Päälle painavasta kiireestä ja huutavasta henkilöstöpulasta huolimatta kuluva päivä oli hyvää vauhtia muotoutumassa oikein miellyttäväksi, ja pitkän vaelluksen jälkeen mahdollisuus jälleen uuden kaupungin valloitukseen ja tuoreen yleisön hurmaamiseen valoivat nuoren sirkustirehtöörin täyteen huonosti kanavoitua energiaa.

Näinpä nuori sirkustirehtööri oli ollut harvinaisen kärkäs käyttämään pr-velvollisuuksiaan tekosyynä päättömään ympäriinsä juoksenteluun ja raivostuttavan kovaääniseen viheltelyyn. Hengästyttävällä tahdillapa olikin pääkaupungin jokainen pystysuora pinta kolmen korttelin säteellä peittynyt silmiäsärkevän kirkkaisiin mainosjulisteisiin, joita ei parhaalla tahdollakaan voinut jättää huomiotta, ellei sattunut olemaan armeliaan sokea.

Kyllä, nuori tirehtööri Quesera Sarajevo Marraskuu oli hyvin tyytyväinen. Seisoessaan siinä juuri pystytetyn päätelttansa edessä kädet tukevasti lantiolle tuettuina, aurinko silinterin peittämillä kiharoillaan ja tuuli tyyriin takin helmuksella hän ei voinut muuta kuin tuntea itsensä koko maailman kuninkaaksi. Ja voi kuinka hän rakastikaan tuota tunnetta.

Tekemistä odottavien asioiden listaa se ei kuitenkaan lyhentänyt. Marraskuu huokaisi. Niin mielellään kuin hän valtakuntansa pitikin siistinä, lojui teltan ympäristössä hylättynä kaikenlaista lajittelematonta roipetta, muodostaen lukuisia terveysriskejä ihan vain pelkästään olemalla olemassa. Hieman kuten Marraskuu itsekin. No, pitäisi kai komentaa joku siivoamaan.

Nuori tirehtööri saattoi juuri olla aikeissa liihottaa jälleen tiehensä, mutta seisahtui vieraan äänen valpastuttamana, ja pyörähti miehekkäässä mittakaavassa sirosti ympäri, kohdatakseen kasvot, joita ei sitten ollutkaan. Tai ne olivat suuntautuneet keskustelun kannalta hieman kiusallisesti. Marraskuu tirskahti pahaatarkoittamattomasti nauramaan, ja kumartui kädet selän taakse ristittyinä teennäisesti maassa pötköttävän kehon yläpuolelle.
"Hyvää päivää teillekin. Mahdattehan olla vielä yhtenä kappaleena?"
Marraskuu vastasi juuri tarpeeseentulevan kohteliaasti, muttei aivan kyennyt peittelemään sitä ihastusta, joka hänet valtasi eriparisten silmien tutkaillessa hävyttömän avoimesti hänen jalkojensa juuressa makaavaa pellavapääsinisilmäotusta.

[sir Kai]

//Krhm, toivottavasti meni vaatemaku oikein. Tuli kutkuttava oivallus tuossa, enkä voinut välttää kiusausta...//

Sieg vilkuili silmiään siristellen ylöspäin, mutta näki auringonvalon häikäisemänä vain paljon valkoista karvaa ja taivaan kirkkautta vasten tummalta näyttävän hahmon. Joka alkoi vielä kaiken kukkuraksi nauraa. Ah ja voih, sitä nolouden tunnetta joka pyyhkäisi vaaleaverikön yli helauttaen hänen poskensa kirkuvan tomaatinpunaisiksi! Todettuaan nenänsä pysyvän yhä paikallaan, ihmeellistä kyllä vuotamatta verta, hän pyörähti jälleen kerran ympäri noustakseen ylös ja kasvotuksin mahdollisen tulevan työnantajansa kanssa.
”Ei, olen aivan kunnossa. En yleensä ole aivan näin kömpelö...” hän selitteli, mutta pysähtyi sitten hetkeksi aukomaan suutaan järkyttyneenä, ennen kuin pomppasi seisomaa entistä helakammin punastuneena.
Etnähnytmitäänetnähnytmitäänetnähnytvoiluojahänelläeiolealushousuja...

Yskäisten ja yrittäen ankarasti unohtaa näkemänsä pienen vilauksen jostakin, mitä hänen ei todellakaan olisi pitänyt nähdä, Sieg ojensi kätensä.
”Siegfried Younglove palveluksessanne. Ilmoititte tarvitsevanne työvoimaa, ja uskoisin pystyväni auttamaan.”
Hiljalleen nuorukainen kokosi itsensä, päättäen lujasti vain kuvitelleensa nähneensä jotakin. Seuraavassa hetkessä hän onnistui väläyttämään valovoimaisimman hymynsä, joka haastoi röyhkeästi jopa auringon. Parasta vain yrittää korjata kömpelön alun jättämät vahingot, sillä hän todellakin tarvitsi rahaa. Ja sirkuslaisten olettikin olevan hieman eriskummallisia, hyvänen aika, eihän hän voisi koskaan kuvitella itse pukeutuvansa noin räikeisiin vaatteisiin!
”Olen puuseppä. Tai siis, kisälli vielä, mutta jos täällä on jotain korjailtavaa, pystyn auttamaan. Ja opin nopeast-”, hän nielaisi sanan lopun, rapsuttaen päätään hieman vaivaantuneena. Hän, oppisi nopeasti? Krrrh, tottahan tuo tavallaan, mutta parempi korjata ilmaisu oikeaan muotoon:
”Siis, jos kyseessä ei ole mitään kirjallista....”

Hupsista. Siinä meni hänen komea mainospuheensa, lässähti ennen siivilleen nousua ja paljasti vielä jonkin heikkouden. Liskäsi ruskeatukan säihkyväinen katse häiritsi hieman hänen keskittymistään. Vaaleaverikkö jopa vilkaisi taakseen, josko siellä olisi joku erityisen sievä nuorallatanssija, mutta ei. Eihän herra johtaja voinut tuijottaa häntäkään? Kulmat kurtistuivat kummistuneesti, mutta nopeasti poika siloitteli ilmeensä takaisin lähes koiranpentumaiseksi hymyksi.
”Joten.... paikkoja on vielä jäljellä?”

[Revy.]

[Täytyypä tunnustaa, etten ole tajuntaaräjäyttävissä määrin asiaa suunnitellut. Tunnustan kuitenkin myös, että olen varmasti jossain tuotekehittelyn vaiheessa ajatellut noin. Kh.]

Jostain syystä Marraskuuta huvitti syvästi katsella helakan punan leviämistä jalkojensa juuressa selällään makaavan pellavapään herttaisille kasvoille - punakkuus muuten korosti varsin hurmaavasti noita ihastuttavia, jäänsinisiä silmiä. Häntä miltei halutti kaivaa ne hopeisella lusikalla ulos ja säilöä pieneen kristallipurkkiin, mutta tuumasi lopulta kuitenkin pitävänsä niistä enemmän alkuperäisessä yhteydessään. Onneksi näin.

Mielentyyneyttä häiritsevän seesteisesti hymyillen mies oikaisi verkkaisesti vartensa ja katseli rauhallisin kasvoin pikkublondin yritystä päästä takaisin pystysuoraan tilaan, mutta eriparisilmissä tanssahtelevat pienet kipinät eivät jättäneet epäilyksen varaan, etteikö tirehtööri olisi tiennyt, mistä tuo sinänsä ilahduttava, häkeltynyt äkkipysähdys toisen puheessa johtui.
Hän oli kuitenkin erinomaisen taitava esittämään täydellistä viattomuutta, ja korosti haluamaansa vaikutelmaa kehdaten vieläpä hymyillä äidilliseen sävyyn nuorelle miehelle, joka näin pystyasennossa oli huomattavan lyhyt.

"Palveluksessani, hmm? Tämä on yllättävä ilo, Siegfried."
Hymyillen sävyyn, jota olisi ollut helppo pitää kiusoittelevana, ellei se olisi ollut niin reunoiltaan pehmustettu - ahkeran harjoittelun tuloksena - Marraskuu asetti harkitun painotuksen tuoreen tuttavuutensa nimelle, samalla kun tarttui sujuvasti hänelle tarjottuun käteen, jonka selkämystä sitten kumartui salonkilepoisena nuorukaisena suutelemaan lähes häiritsevän luontevasti - hän osasi myös viipyä juuri sopivasti sen verran, että elettä oli lähes pakko alkaa harkitsemaan henkilökohtaiseksi. Joitakuita se kuvotti, joiltakin se sai polvilumpiot muuttumaan joksikin nestemäiseksi, ja oli sitten niitäkin, jotka vain menivät lukkoon ja kieltäytyivät kuvittelemasta mitään. Marraskuusta oli kiva pitää tilastoa.

Eipä ollut pitkään aikaan hänen jalkoihinsa heitetty - kirjaimellisesti - mitään aivan näin ihastuttavaa, hän tuumasi räpytellessään valovoimaisuuden jälkivaikutuksia tuikkivista silmistään. Sinisilmä puhui, mutta Marraskuu kuuli korvissaan vain fanfaareja ja pari torvisooloa, ja kenties pienen, filharmonisen poikakuoron.
"Oi, ei huolta."
Miehen onnistui kunniakkaasti henkäistä ilman minkäänlaista kiusallista taukoa, huolimatta siitä, ettei ollut kuunnellut sanaakaan.
"Nimeni on Quesera Sarajevo Marraskuu. Jos joskus kuulet puhuttavan Feliciasta, se olen myös minä. Olet onnekas, ja lisäksi ensimmäinen hakija tänään."
Marraskuu oli esittäytyessään taipunut oikein tyylipuhtaaseen, syvään kumarrukseen, ja iski virnistäen silmää palatessaan takaisin normaaliin ryhtiinsä. Kädet jälleen lanteille eksyen hän tarkasteli peittelemättömän uteliaana tätä työnhakijaa edessään.
"Kuinkas vanha sinä oikeastaan oletkaan?"
Hänen oli pakko korostaa kysyvää ilmettään koskettamalla toinen elegantti etusormi teennäisesti alemmalle huulelleen.

[sir Kai]

Sieg tapitti ylöspäin eriparisilmiin, yrittäen hieman hitaahkoilla aivosoluillaan tulkita ruskeatukan arvoituksellista hymyä. Ei siinä kai olisi jollekulle toiselle ollut mitään mystistä, mutta sinisilmä ei vieläkään pystynyt käsittämään, miksi hänelle hymyiltiin noin.
”Eh, pelkkä Siegkin käy, olen tottunut lempinimeeni” vaaleaverikkö lausahti, ohittaen onnellisesti hymyssä piilotelleen vihjauksen. Herra johtaja tarttui hänen käteensä tukevalla ja lämpimällä otteella – se jos mikä ennusti hyvää – mutta rivakkaan kättelyravistukseen valmistautunut nuorukainen jäi räpsyttelemään silmiään häkeltyneenä, kun hänen kättään suudeltiinkin. Vielä niin kovin viipyilevästi, kuin tuo ruskeatukka ei olisi halunnut päästää kädestä irti ollenkaan! Johan veri taas ryntäsi sinisilmän poskille, ja tämä vilkuili ehkä vaivaantuneena, ehkä epätietoisena, ehkä ujona kaikkialle muualle kuin pidempään mieheen. Vatsaa kipristeli, polvissa tuntui kummalta ja hän ei halunnut tai uskaltanut ymmärtää, mitä eleellä mahdollisesti tarkoitettiin. Voisihan hän hätiköidä päätelmissään, ja tuollainen läheisyyden osoittaminen vain kuului sirkusväen tapoihin... Olivathan ne omituista sakkia, ainakin kotikylän juoruämmien mielestä. Sangen epäilyttäviä ja huonoa seuraa kylän lapsille, niin ne pahat kielet aina juorusivat. Ei hän halunnut uskoa sellaiseen, mutta käytti auliisti saamansa tekosyyn pyyhkiäkseen häkellyksen takaisin iloiseksi hymyksi.
Tosin hän vetäisi kätensä nopeasti itselleen, ristien ne selkänsä taakse heti kun pystyi.

Vaalean mielessä ei käynytkään, etteikö hänen puheenvuorollaan olisi äärimmäisen suurta merkitystä, ja etteikö tietysti Marraskuuksi esittäytyvän miehen palkolliseksi tarvittaisi kunnollista osaamista. Niinpä hän nyökäytti vaistomaisesti kumarrukselle, painaen pitkän ja komealta kalskahtavan nimen huolella mieleensä.
”Käykö se, että kutsun teitä Feliciaksi?” hän kysyi, vielä teititellen, sillä ei todellakaan osannut arvioida tuon korean tirehtöörin suivaantumisherkkyyttä. Se vaikutti matalalta, mutta ikinä ei ollut liian varovainen näissä asioissa – ja olihan Sieg luonteeltaankin turvalliseen kohteliaisuuteen taipuva.

Mutta sitten Marraskuu yllättikin hänet kysymyksellä, jota nuorukainen ei ollut osannut lainkaan odottaa. Hetken ajan hän tuijotti tätä suorastaan viileästi aikaisempaan lämpöisään hymyilyyn verrattuna, mutta naurahti sitten hiljaa. Taas? Miten kaikki aina kyselivätkin hänen ikäänsä? Eihän hän itse osannut mieltää itseään lapsenkasvoiseksi, eikä varmaan ennen rypistymistään ehtisi sitä tajutakaan.
”Joutuisitteko lapsityövoimasta ongelmiin?” hän kysäisi, yhtä suoran rehelliseen ja maalaiseen sävyyn kuin mihin oli puhunut aiemmin, mutta silmistä paistoi pieni kipinä, joka paljasti kujeilun. Harvoin Siegille tarjoutui tilaisuus päästä loistamaan häiritsevillä lausahduksilla, mutta ikäkysymys oli tullut esille jo niin monta kertaa, että hän oli oppinut pilailemaan sillä.
”Ei hätää, osaan kyllä valehdella ikäni~”
Äänestä jo lähestulkoon kuului kiherrys, ja hymy piirsi velmusti kuopan toiseen poskeen. Hieman keikaroiden siinä paikoillaan Sieg tarkkasi sinisilmillään Marraskuun olemusta, tarkistaen arviotaan tämän iästä, ja kallisti sitten päätään sivulle.
”Mutta ei siitäkään kai huolta, kun ei meillä taida olla suuremmalti ikäeroa.”
Ei hänellä käynyt mielessäkään, että sanat voisi tulkita jotenkin toisin, kuin viattomana vakuutuksena hänen täysi-ikäisyydestään.

[Revy.]

Marraskuu oli revetä silkasta söpöyden määrästä. Hänen teki miltei mieli läimäyttää pientä Sinisilmää, ja kieltää tuota olemasta noin jumalattoman herttainen, ennenkuin hänen tuleva työnantajansa kuolisi johonkin määrittelemättömään sisäiseen verenvuotoon.
Mies hihitti hiljaa rystysiinsä sinisten silmien etsiessä ympäröivästä maastosta mitä tahansa kiintopistettä, ja olisi antanut vaikka takin päältää, jos joku olisi vastalahjaksi lainannut hänelle ajatuksien lukemisen kyvyn. Kaikenkaikkiaan hän oli hyvin tyytyväinen aikaansaamaansa vaikutukseen. Katso nyt toista, sehän punastuu! Ihastuttavaa, kerrassaan.

"Useimmat täällä kutsuvat, Sinisilmäseni. Vastaan siihen jo kuin ristimänimeeni."
Jälleen asiassa, kuin ei olisi poissa ollutkaan. Toisen teitittely huvitti häntä suunnattomasti, mutta se teki myös jotain sangen epätervettä hänen ennestäänkin ylikorostuneelle egolleen, eikä hän tuntenut kerrassaan mitään tarvetta ojentaa uutta rekrytoituaan. Ja mitä tuli 'Feliciaan', hän vastasi siihen jopa paremmin kuin ristimänimeensä. Olikohan kukaan ylipäätään koskaan edes kertaalleen puhutellut häntä Queserana? Eipähän ihan heti tullut mieleen. Täti oli kai joskus kutsunut häntä muunmuassa Seraksi, mutta siitä oli jo kauan...

Hänen ajatuksensa harhailivat jälleen, mutta Marraskuu ei antanut sen näkyä kasvoiltaan, jotka yhä vain tyynesti hymyillen olivat Sinisilmän puoleen lievästi kallistetut.
"Voi, en minä esivallasta huolissani ole. Tiedän kyllä, kuinka virkamiehiä tulee käsitellä."
Mies hymyili hermostuttavan moniselitteisesti, mutta selkeästi ilahtuneena siitä, että pikkublondi osasi vitsailla. Vieläpä omalla kustannuksellaan.
"Mutta vihaiset äidit, niitä pelottavampia ei maailmasta löydy monia."
Marraskuu huomasi tuijottavansa pientä, sievää hymykuoppaa Sinisilmäisen poskella. Hajamielisesti hän sipaisi omaa kauneuspilkkuaan, ja virnisti sitten kurittomasti.

"Ah, minä olen kyllä täysi-ikäinen, kiitoksia vain."
Mies nauroi, lähes kikatti, ja kumartui taputtamaan lyhyempää hyvin äidillisesti toiselle poskelle. Sille, jolla oli hymykuoppa. Mutta helpotus silti. Marraskuu oli tarkoittanut joka sanaa, jonka vihaisista äideistä oli lausunut.
"No, tulehan sitten. Esittelen sinulle paikkoja."

[sir Kai]

//Hnn, repäisin kaksikon omine nokkineni esittelykierrokselle, ja tavallaan pikakelasin sen... toivottavasti ei haittaa. Ainakin muodollisuudet likimain hoidettuna, heh.//

Sieg oli vielä hetki sitten pysynyt vitsailun tahdissa, mutta merkittävästi painotettu 'käsitellä' ei ollut avautua hänelle. Rehellisesti sanottuna hän ymmärsi vain sen, että nyt jotakin oli mennyt ohitse. Ei vaaleaverikkö jaksanut takertua yksityiskohtaan, jatkoihan Marraskuukin puhettaan rivakkaan tahtiin. Hän naurahti kommentille vihaisista äideistä, muistaen turhankin elävästi sen, kun Micah'n äiti oli käynyt sanomassa, miten pistäisi kinkkuja muistuttavat käsivarret omistavan esikoisensa hänen kimppuunsa, jos vaaleaverikkö olisi yhä kaveerannut hänen armaan kuopuksensa kanssa.
”Todella, kiivaat naisihmiset osaavat olla arvaamattomia” hän myönteli kokemuksen syvällä rintaäänellä, kuulostaen kerrankin ikäiseltään.

Mutta siihen se jäikin, häkeltynyt sinisilmä jäi räpsyttelemään ripsiään lievästi sanottuna nolostuneena ruskeatukan todetessa olevansa täysi-ikäinen.
”Eieiei, tiesin sen kyllä, en suin surminkaan olisi halunnut kyseenalaistaa ikäänne... eh?” hän lähti jo paikkailemaan, mutta päästikin hämmentyneen pihauksen tuntiessaan kevyen taputuksen poskellaan. Mitä? Oliko Felicia taas pilaillut? Huh, onneksi sirkusväki ei ollut yhtä tiukkapipoista kuin puuseppämestarit... Hän voisi jopa pitää tästä työpaikasta.

Nyökäyttäen päätään vaaleaverikkö lähti seuraamaan arvon tirehtööriä esittelykierrokselle hulinaa täynnä olevalle palstalle maata, jolle sirkus oli laskenut herkästi ympäristöön röyhähtävän peffansa. Silkka seurattavan paljous mykisti kyselyherkän sinisilmän hetkellisesti tämän ahmiessa silmillään esityksiään harjoittelevia temppuilijoita, jonglöörin ilmaan sinkoilevia keiloja, värikkäitä telttoja ja katoksia, ahkerasti erinäisiä lavasteita väkästäviä työntekijöitä, häkeissään tai vapaana maleksivia eläimiä, sinne sun tänne säntäileviä harvoja lapsia ja kaiken kruunaavaa ja takana häämöttävää itse sirkustelttaa. Tuolta saa muonaa, tuolta löytyvät puvut, tuolta erilaisia välineitä, tuolla nukkuu se ja se, varo noita köysiä, ettei pääteltta vain kaatuisi... Oikeastaan Sieg ei edes kuunnellut Marraskuun puhetta, hän vain ahmi tietoa silmillään ja alkoi pikkuhiljaa oppia välttelemään iskuja päähänsä. Aina välillä tungos kävi niin pahaksi, että hänen oli pakko takertua kiinni tulevan pomonsa vaatteista, jottei eksyisi.

Hieman rauhallisempana hetkenä heidän talsiessaan kahden teltan välistä kapeaa kujaa sinisilmä viimein yskäisi hiljaa.
”Tuota... Kävisin mieluusti heti töihin. Jos viitsisitte kertoa, mitä voisin tehdä?”, hän kysyi arasti. Olihan värejä pursuilevan ja ylitsevuotavan eloisan sirkusalueen katseleminen mielenkiintoista, mutta todella, hän oli tullut tekemään töitä.
”Ja.... millaista palkkaa saisin?”