SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 10, 2010 0:32:50 GMT 3
Sepä kerrassaan hurmaavaa, että jotakuta nauratti tässä tilanteessa, mutta sängyn alla lymyävää jätkää enemminkin raivostutti. Tuntui kuin verisuoni olisi sykkinyt ohimolla kuunnellessa tuota ärsyttävää räkätystä, joka kuunteleminen tyssäsi yhtä tylysti siihen, kun mies kumartui kurkistamaan piiloon - shääsh! Vastaukseksi ruskeahipiäinen nuorukainen vain kouraisi kädellään ilmaa kuin yrittäen läpsäyttää toista poskelle. “Valehtelet!” Hänkö mukamas olisi kussut housuihinsa ? Mitä palturipuhetta! Pumpkin oli ruikkinut housuihinsa sitten viimeksi vaippaiässä ja siitäkin oli valunut ikuisuus, lisäksi mitään pidättämisongelmiahan demoninulikalla ei tasan tarkkaan ollut. Kyllä isäntänsä saattoi juovuksissa tehdä tarpeitaan sinne sun tänne, mutta ei se sama pätenyt oppipoikaan… eihän ? Kun räätäli oli kadonnut makuukamarista, niin oranssisilmäinen tunnusteli vielä hetken oloaan - oli kylmä, päänsärky ja ärsytti. Näillä eväillä olisi siis loistavaa aloittaa uusi päivä. Plussaten, ettei vaatteita näkynyt missään - voi kuinka ihanaa! Hän möyri hämärästä takaisin huoneeseen suotuun valoon, joka sekin riitti aiheeksi siristellä silmiä. Mistä vaatteita tähän hätään ? Sieltä paikastako, josta seurassaan ollut herrashenkilökin hankki tamineet peittämään rihmaa ? Sängyllä levännyt peitto sai olla väliaikainen suoja, kun demoninulikka luikki lähimmän kaapin luokse.
No kappas vain, täällähän oli selvästi hänen kokoluokkaansa tarkoitettuja vaatteita! Peitto lanteillaan rääpäle lähti repimään vaatteita yksi kerrallaan esille, kunnes joku paita pääsi verhoamaan yläkroppansa - oikeastaan se piilotti enemmänkin, koska hihatkin olivat aivan liian pitkät. Turhautuneena tämä kääri ne kyynertaipeeseen asti, koska housujen pukeminen oli huomattavasti hankalampaa lörpän kankaan käydessä sormien tielle. Ja nämäkin liian pitkät, uh! Missä kummassa harmaa hippiäinen oli liottanut rääsyjään, kun niistä yksikään ei istunut, vaikka minkä ilmeen veti naamalle. Okei, ei heillä paljon pituuseroa ollut, mutta tämähän oli naurettavaa! Tästä hyvästä peitto saisi jäädä lattialle myttynä…
Sniff, sniff… mutta mikäs herkullinen aromi leijailikaan ilmassa ? Vaikka kuolatippa olikin vierähtää suupielestä ulos, kun kieli kävi lipaisemassa huulia, niin ei pekonin tuoksu yksinomaan herätellyt pelkkää ruokahalua, vaan vaipunutta pahoinvointia myös. Oli ristiriitaista, että vatsalaukku kurisi ja ahne mieli halusi saattaa Pumpkinin kerjäämään osinkoja, vaikka… äh! Lopulta teepannun vislaus oli se, joka sai nuoremman kurkkaamaan tupakeittiöön korvat luimussa. “Lihoat muodottomaksi, jos syöt kaiken.” Oranssi sielunpeilipari vilkuili pannulle ja sitten uudemman kerran kerrosleipää mättäävään mieheen. Kauankohan siitä oli, kun hän oli saanut lämmintä suuhunpantavaa ? Yleensä jäähtyneet ateriat olivat tylsyttämässä makunystyröitään koomaan. Housuista kiinni pitäen tämä laahasi itsensä ensin pöydän luokse kyyläämään vastapuolen ruokasatsia ja sitten tie vei hellan viereen. Minäkin haluan ruokaa…! “Niinpä voisit hyvitykseksi kaikesta tekemästäsi tarjota minulle aterian.” Epäkohteliaasti hän irrotti vasemman käden näppinsä housuista, jotta sormensa voisi osoittaa lapsenomaisesti herkkuja, vieläpä rasvassa tiriseviä sellaisia, vaikka käry saisikin mahan kouristelemaan jo valmiiksi. “Sen jälkeen saatan unohtaa sen, että olet tehnyt minulle jotain kyseenalaistettavaa…” … Usko pois, ei Pumpkin oma keksimiään mielikuvia unohtaisi.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 10, 2010 1:31:08 GMT 3
Fayle ehti laskea vasta kahteentoista istahtamisensa jälkeen, kun tummatukka jo ilmestyikin ruuantuoksun houkuttelemana tupakeittiöön pukeutuneena hänen kaapistaan löytyneisiin vaatteisiin. Vanhempi ei ollut erityisesti tiukkojen vaatteiden ystävä ja heillä oli hieman kokoeroa, joten pukimet roikkuivat hintelähkön nuorenmiehen yllä saaden tämän näyttämään suloisensäälittävältä. Ups, mistäs tuo ajatus tunkeutui mieleen? Rypistäen olemattomia kulmiaan sarvipää uppoutui kerrosleipäänsä entistä keskittyneemmin. Hän oli aivan varmasti jo nukkunut kaikki kaljahuurut pois kehostaan, ei tuollaisille ajatuksille ollut enää sijaa hänen mielessään.
Nopeasti moiset mietteet katosivatkin, ja valkotukka pääsi murahtamaan kurpitsasilmän puheille: ”Toiset tekevät jotain muuta kuin levittävät takamustaan kuluttaakseen saadun energian.” Todella, demonin lihasmassa vaati jo hieman enemmän ravintoa joka päivä, eikä hän istumatyöstään huolimatta koskaan levännyt kokonaista päivää laakereillaan. Nytkin kehoa lähestulkoon syyhytti lähteä rivakalle juoksulenkille ennen töiden aloittamista ja harrastaa muutenkin vähän ruumiinkulttuuria. Hän ei tuntisi heränneensä kunnolla ennen pienoista ”aamujumppaansa”, jonka sisältö kylläkin sai rapakuntoisemmat pyörtymään pelkästä ajatuksesta.
Siinä toisen jupinaa kuunnellessa ja satunnaisia asioita pohtiessa leivät katosivat harmaahipiän vatsaan. ”Voisinkin tarjota sinulle aamiaisen.”, Valeth tuhahti nuollen pekonirasvat sormistaan. ”Ongelma on siinä, että jos syöt jotakin vuorokauden sisällä saattaisit tulla raskaaksi.” Nyt mies yritti syöttää Pumpkinille niin paksua palturia, ettei mitään rajaa. Jopa penseä äänensävy kertoi, että mies ei todellakaan ollut tosissaan, vaan erittäin kyllästynyt pukinsarvisen harhaluuloihin. Silmiään pyöräyttäen hän nousi ylös, tökäten haarukan tummatukan käteen. Hän taputti kaiken uhalla toisen olkapäätä, ja virnisti leveästi. ”Mutta syö toki. Olen aina halunnut neitseellisesti siinneen jälkeläisen.”
No, eipä kai poika uskoisi juttua, vaan ottaisi sen sinä mikä sen pitikin olla, eli mielenosoitus tämän kuvitelmamaailmaa vastaan. Tietysti saattaisi moinen upotakin, eihän Pumpkinin tietoudesta tietyistä asioista tiennyt ja demoneja oli todella moneen lähtöön, mutta sitä Valeth ei halunnut ajatellakaan. Ei, hän jätti tummatukan päättelemään sanoista mitä halusi, ja piipahti nopeasti kylpyhuoneen puolella pesaisemassa ja ajelemassa naamansa. Hohoo, illalla lattialle jääneet likaiset vaatteet olivat yhä siellä, ja ne äkättyään helmisilmä nappasi varovasti puhtaasta kulmasta kiinni ja mennä läiskäytti ne lähestulkoon Pumpkinin kasvoille. ”Tuossa. Saat pestä ne itse, minulle riitti yöllinen paasaamisesi ja hellyydenkipeytesi.” Noin, kristallinkirkkaita todisteita vanhemman sanojen tueksi. Eiköhän toisen pitäisi alkaa jo uskoa hänen sanoihinsa.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 10, 2010 2:58:28 GMT 3
Pumpkin oli jo innoissaan, kun hän sai taas myönnytystä, kunnes… kunnes räätäli erehtyi sanomaan jotain, joka sai pekonia ahneesti kytänneen demonipennun kääntämään kasvonsa kankean hitaasti miestä kohti. Pitkä häntä lähti yhtälailla törröttämään pystyyn ja nykimään kuin viimeisiä sätkimisiään imitoiden - olihan tuo pilaa ? Huonoa, hyvin huonoa pilailua, jossa ei ollut mitään makua. “Mu-muistat kai, että olen mies ?” Aivan, ja miehethän eivät poikineet jälkeläisiä. Ei Pumpkinille oikeastaan koskaan oltu suoraan kerrottu, kuinka nämä siittämis- ja synnytyssysteemit tapahtuivat, mutta kyllä se oli miehen tehtävä pelätä, oliko tämä saattanut jonkin sivukujan porton paksuksi, eikä toisin päin. Siltä hän otti haarukan vastaan värisevin sormin, paitsi että rohkaiseva olantaputus jätti happaman maun nuorukaisen kielen päälle. Ettäs kehtaat! “Niin syökin, koska minä en voi tulla raskaaksi!” … Vai voisinko sittenkin ? Pumpkin oli lapannut ahnaasti pekoninpalan nassuunsa ja pureskellut sitä hetken ennen kuin ruokahalunsa katosi tyystin. Hitaasti tämä otti sormin limatun rasvaisen palan suustaan, kurkisti olkansa yli ja pudotti sen hellan taakse. Siellä sen olisi parempi olla kuin hänen vastalaukussaan.
Nulikka oli parhaillaan pyyhkimässä kieltään ja suupieliään paidanhelmaan, kun likalähetys saapui - oikein kunnon ammoniakkilehahduksen kera, joka veti kopin nappaavan nuoren nenänvarren rypyille. Phyih! Pakko se kai oli uskoa, että hän oli kussut pöksyihinsä, mutta sellaisista puheen ollen… toiset olivat valahtaneet nilkkoihin. Eiväthän ne ilman ylhäällä pitämistä pysyneet suunnilleen lanteen tasolla… pahus. “Minäkö hellyydenkipeä ? Pötyä.” Pumpkin toisti epäuskoisena ja kallisti sitten päätään. Häntä ei tällä hetkellä näyttänyt pahemmin haittaavan sekin kiusallisuus, että jotain saattaisi vilkkua paidanhelman alta. Ehei, nyt palkkamiekan oppipoikaa kiukutti. “Sellainen on tyttömäistä, enkä minä vieläkään ole nainen.” Räätälin pitäisi hankkia kakkulat, jos tuo ei todellakaan tunnistanut miestä naisesta. Naisella oli yläkropassaan pallukat, miehellä alhaalla - sillä selvä. Eiköhän noita kohoumia seuraamalla osannut selvittää kumman sukupuolen edustajan kanssa tuli juteltua.
Uh, mutta nyt päätä alkoi juilimaan ihan tarpeeksi verenpaineen kohottua. Pumpkin kyykistyi nostamaan housut ylös ja yhdellä kädellä niitä pidellen tämä raahautui lähimmälle penkille istumaan. Vaikka omien kuteittensa haju oli kuvottava, niin tämä silti laski yläkroppansa puolittaisesti niiden päälle nojatakseen otsansa vasten pöytää. “Sitä paitsi minä en ole enää poikanen.” Neitseellisyydessä oli ollut puhetta, joten nuokin harhaluulot oli korjattava tältä… tältä… mikä himpskatti toisen nimi nyt olikaan ? Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, eikä monista muistakaan illan tapahtumista, joten Pumpkin suoralta kädeltä oletti unohtaneensa sen. Eiväthän muiden nimet olleet tärkeitä, jos nulikan oma muistettiin. “Olen varmasti ollut sinua useamman naisen kanssa, herra nimetön.” Ja näin ohimennen - jäpäkkä oli tasan yhden kerran pyörähtänyt pedissä helmaväkeläisen kanssa, mutta hän saattoi nostaa lukua aina mielensä mukaan. Eihän kukaan koskaan voisi saada tätä kiinni valkeasta valheestaan…
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 11, 2010 23:20:00 GMT 3
Pumpkinin tietämättömyys oli Valethin onni. Jos hän ei olisi saanut nauttia hyväuskoisen nuorukaisen kusettamisesta, olisi tämän luonnottoman ignorantti luonne puhtaasti sietämätön. Mjaa, olihan tuossa sellaista tiettyä pikkuvelisöpöyttä, mikä sulatti salaisesti lapsirakkaan miehen muureihin pienen reiän, mutta ilman mahdollisuutta nauraa kurpitsasilmän kustannuksella hän ei olisi sietänyt tätä enää hetkeäkään. Oikeastaan hän ei tiennyt, jaksaisiko muutenkaan, ellei toinen osoittaisi pientä kehitystä käytöstapojensa suunnalta.
Oli hyvin tyydyttävää läiskäistä kusiset housut takaisin niiden omistajalle. Hän oli joutunut huolehtimaan tummatukasta kuin pikkulapsesta yöllä, ja mokoma ei voinut olla edes kohtuullisen kiitollinen huolenpidosta. Ei, mokoma tarttui taas aivan vääriin asioihin hänen lausahduksissaan, alkaen marmattaa ja marista siitä, ettei ole nainen. ”Oh, ole hyvä vain, oli ilo auttaa.”, Fayle tuhahti silmiään pyöräyttäen. ”Enkä missään vaiheessa luullut sinua naiseksi. Etkö tunnista sinuun kohdistunutta halveksuntaa edes silloin, kun sitä hierotaan naamaasi? Mutta tyttömäistä tai ei, sinä vonguit minut kylpyyn kanssasi, esittelit innolla paikkojasi ja lopulta möyrit väkipakolla nukkumaan viereeni. Ei ollut mukava kokemus.” Äänestä kuului nyt selvästi paksu, kyllästynyt ja epämiellyttävä kaiku. Pumpkinin jatkuva jankutus aivan vääristä aiheista ajoi ärtymykstä eteenpäin kyllästymiseksi ja lopulta aivan raivopurkauksen laitamille. Mutta se viimeinen pisara oli nokkava nälväisy tummatukan petiseikkailuista. Lähes tahtomattaan vanhempi muisti ne tapaukset, joiden kanssa oli ollut, ja Taishan suloisten kasvojen poksahtaessa hetkeksi pintaan tämän silmissä välähti samaan aikaan vihaa että surua. Mutta jo seuraavassa hetkessä ruskeahipiän mittaamaton lapsellisuus kiehautti valkotukan pasmat murhanhimoiseen tilaan. Tosin toisesta syystä, mitä Pumpkin oli todennäköisesti ajatellut. Hän ei vain yksinkertaisesti pystynyt enää kestämään noin pinnallista ja väärentyneen maailmankuvan omistavaa tyyppiä, jonka ainoa tarkoitus tuntui olla päänsäryn aiheuttaminen muille.
”Mitä väliä sillä on, kuinka monen naisen kanssa on ollut?” Valeth ärähti, vastaamatta nimikyselyihin. Nimihän komeili puodin ikkunassa, oli pojun oma häpeä jos ei ollut tajunnut katsoa. Hänen kärsivällisyytensä oli viimein napsahtanut, hiiteen mokoma koppava pentele saakutin harhaisine ajatuksineen! ”Aiotko seuraavaksi kerskua kalusi koolla? Minua ei kiinnosta pätkääkään naisseikkailusi tai ilmiselvästi sanallista pönkitystä tarvitseva miehisyytesi. En aio alentua kilpailemaan koppavan penskan kanssa asioista, joita kokemattomat nuorukaiset pitävät tärkeinä.
”Ja kun kerta pitää rautalangasta vääntää: neitseellisellä tarkoitin sitä, että jos sattuisit olemaan nainen lasta ei voisi olla, koska me emme kuksineet. En ole kiinnostunut ruipeloista, enkä varsinkaan poikapuolisista sellaisista, jotka kuvittelevat muiden olevan jotenkin kiinnostuneita. Häivy, niin en muista rumaa pärstääsi enää oven sulkeuduttua.” Harmaa käsi osoitti tiukasti ovea. Valkotukka ei sietänyt toista enää silmissään, ei enää hetkeäkään. Ihme että hän oli jaksanut pentua edes näin pitkään, oli vielä tarjonnut yösijan ja ruokaakin! Se oli tietysti paljastunut tappiolliseksi toiminnaksi, Pumpkin ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi kypsä hänen makuunsa. Tämä edusti lähestulkoon kaikkea, mitä hän inhosi muissa demoneissa aina saamattomuudesta pohjattoman uhon kautta todellisuuden kieltämiseen. Mutta sitten Fayle keksi tavan maksaa se kaikki takaisin, ja kapeat huulet vääntyivät julmaan hymyyn: ”Muttet todellakaan vie vaatteitani. Aivan sama, hipsitkö pois alasti vai likaisissa vaatteissasi, mutta minun omaisuuteni pysyy täällä.”
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 12, 2010 15:26:26 GMT 3
Halveksinta oli kovin tuttu sana, koska siinähän Pumpkin oli suuremman osan elämästään elänyt. Siispä kyse ei välttämättä ollut kokonaan ymmärtämättömyydestä, vaan myös torjumisesta, jolla hän sai vähemmän piikikkäitä pistoksia ympäri kieroutunutta sieluaan. Demoninulikka käänsi päätään toista kohti, ilmeen heittelehtiessä niin tylsistyneen kuin osittain jääräpäisen ilmeilyn rajamailla, kun hän ei löytänyt oikeaa moodia kuvaamaan olotilaansa juuri nyt. … Esitellyt paikkojaan… hänkö ? Taisipa ukko haaveksia omiaan, koska Pumpkin ei ikinä tekisi mitään tuollaista, ellei sitten vain halusta näyttää, kuinka silmää miellyttävä hän osasi olla. “Voin minä silläkin kehuskella, jos oikein vaadit. Minullahan on siihen varaakin - kuten tiedät - mikäli olen esitellyt sinulle jotain.” Oranssisilmäinen hekotteli omalla näppäryydelleen vain vaivaisen hetken, kunnes hän sisäisti myös kehotuksen, jossa mainittiin rumasta pärstästään ja häipymisestä. Suoranainen epäusko valtasi tuuma tuumalta nuorukaisen järjen, kun tämä kohosi kunnolla istumaan ja vain möllöttämällä möllötti miestä - oikeasti ? Kyllähän hänet oli kerran jos toisenkin viskattu ulos, mutta että räätälikin kehtasi toistaa sen…
Hyvä on! Jos kerta kova pistettiin kovaa vasten, niin saamansa äijä pitää. Kokemattomaksikin naljaili… taisi itse olla se, joka ei tiennyt mistään mitään tai ainakaan siitä, kuinka tosimiesten kuului keskustella! Miesten puheisiin kuului kerskailu, naiset ja uho - ainakin näin, mitä Pumpkin oli seurannut roikkuessaan Liamin ja muiden oppipoikien kanssa räkälöissä ja hämärissä majataloissa, jotka jo ulkonäön perusteella pystyi laskemaan porttoloiksi. “Tiesitkö, että olet aika raakalainen ?” Nuorempi vielä sähisi yhteen purtujen hampaittensa välistä, kun tämä antoi uudemman kerran housujen pudota nilkkoihin, jotta hän voisi pukea omat likaiset päälleen - ällöksyminen paistoi Pumpkinista, kiitos luimuun vetäytyneiden korvien ja nenän nyrpistelyn. “Kadut kyllä tätä tekostasi vielä!” Lopulta hän antoi leukaperiensä löystyä, kun hän oli jo astumassa ulos ovesta. Jos räätäli kuvitteli pääsevänsä hänestä, niin turha luulo! Toinen oli nyt virallisesti rääväsuun “tapan sinut silloin ja tällä tavoin” -listalla, joka oli jo aika karttunut aivan tuiki tuntemattomista henkilöistä. Sitten kun hän olisi iso ja paha palkkionmetsästäjä, niin kaikki nuo onnettoman muurahaiset rukoilisivat polvillaan anteeksi!
// Näin pääsimme päätökseen, kiitoksia hauskasta pelistä ja jatkakaamme seuraavassa hyvin pian~.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 12, 2010 17:16:30 GMT 3
//Jjuh, vastailen siihen aloitukseesi lähiaikoina~ Oli kyllä pirun hauskaa ^^//
|
|