Musiikkia ja musikaalisia

[SethAltair]

//Lauranaa Sabinen kera odottelen.//

Myöhäinen ilta painoi Amarathia jo unten maille. Viimeiset kalastajat vetivät veneitään rantaan ja palailivat hämäriä kujia koteihinsa, kiitollisina pimeydestä, joka soi vastapainoa auringon kirkkaudelle. Sitä siunaantui Amarathille paljon niin taivaalta kuin merestä heijastuneena. Laineiden rauhallinen sointi oli tälle kalastajakylälle ainainen taustamusiikki eikä siksi ollut ihme, että kylästä löytyi yksi jos toinenkin merihenkinen majatalo. Lokkien lauluksi ristityssä kievarissa ei silti oltu lähelläkään nukkumaanmenoaikeita, sillä majatalon sievä haltiaemäntä vietti syntymäpäiviään. Laaja vakioasiakaskunta ja moni tuttu oli tullut viettämään railakasta iltaa ja Lokkien laulun ikkunoista paistoikin valo sinä iltana Amarathissa kirkkaimpana.

Raziel istui tiskin ääressä korkealla jakkaralla miettien huonoa ajoitustaan. Hänkin tunsi emännän, sen takia hän oli juuri tämän kievarin valinnut mutta nyt juhlahumu ei ollut hänen mieleensä lainkaan. Itsepintainen särky jomotti hänen vasemmassa otsalohkossaan ja kirkkaat valot ja iloiset äänet tuntuivat vain pahentavan sitä. Omaan huoneeseen vetäytymisestä ei olisi ollut mitään apua, sillä talon seinät olivat kuin paperista. Raziel siemaisi viinilasinsa loppuun ja huokaisi nojaten päänsä kämmeneensä.
“Etkö voi hyvin?”, kantautui ääni tiskin toiselta puolelta, kun ruskean hiuspehkonsa palmikoinut haltianainen pyyhälsi noutamaan muutaman lasin hyllyltä.
“Ei tämä mitään, Aileen.”, Raziel huitaisi kädellään vähättelevästi.
“Voin kyllä antaa jo huoneesi avaimet, jos tämä juhliminen uuvuttaa sinua.”, emäntä tarjoutui.
“Eeemh… ehkä raitis ilma olisi tehokkaampi vaihtoehto.”, lohikäärme totesi itselleen ja nousi paikaltaan.
Hetkeä myöhemmin mies oli astunut kynnyksen yli ja ovi sulkeutui hänen perässään vaimentaen ilakoinnin äänet paljon hiljaisemmiksi. Raziel henkäisi syvään viileää ilmaa. Meri piti Amarathin Whleyan sisäosia lämpimämpänä näin talven taitteessa mutta ilma oli kuitenkin kylmä ja merituuli vähintäänkin poskissa kipristelevä viima. Raziel kuljetti katsettaan katua suuntaan ja toiseen antaen sitten päätösvallan jaloilleen ja lähti astelemaan kohti rantaa.

[laurana]

Hyvä on, oli ehkä ollut pieni virhe mennä aukomaan suutaan sille ärsyttävälle, mutta oli se sen löylytyksen ansainnut. Sabine oli joutunut pakenemaan paikalta huippuvauhtia Dammonin selässä, jotta heistä ei olisi tullut piikkisikoja. Nyt nainen oli suunnilleen turvassa. Hän oli niin eksoottinen näky harmailla kujilla kirkkaissa vaatteissaan ja tiuissaan, että muutaman kerran joku oli kompastua jalkoihinsa.

”Etkö sinä koskaan opi olemaan hiljaa oikeassa kohtaa?” Dammon murmutti ja kulki ystävänsä vierellä suurena mustana pantterina, jotta ihmiset tajuaisivat pysyä kaukana. ”Mutta se mies oikein kerjäsi löylyytystä!” Sabine murmatti takaisin, mutta se loppui kuin seinään naisen huomatessa tutun miehen. Hän lähti hiipimään kohti.

Kyllä, se oli neuvon antaja Raziel! Mutta eikö hän ollutkaan kadonnut? ”Hyvää iltaa, Raziel. Miten olette eksyneet tänne?” Nainen uteli ja tuijotti miestä uteliaana vihreillä silmillään. Dammon oli istuutunut Sabinen jalan viereen ja kumpikin tuijotti miestä hämmästyneenä.

[SethAltair]

Kävellessään enimmäkseen hiljaisia katuja kohti rantaa Razielin mielen laitamille kiiri omituinen värähtely. Erikoislaatuista taikuutta?
Lohikäärme ei kuitenkaan kuullut mitään tai nähnyt ketään, joten hän otaksui sen huokuvan vain jostain lähitienoon taikaesineestä tai henkilöstä. Pieni taikuuden tuntu Amarathissa ei ollut epätavallista; kenties juuri täällä asui kaikkein monipuolisin populaatio koko Whleyasta.
Tässä taikuudessa tosin oli jotain etäisesti tuttua. Razielin ajatukset alkoivat harhailla taas , kun äkkiä pirteä ääni tervehti häntä miltei korvan juuresta ja tuuppasi vielä kysymyksen lisukkeeksi. Henkilö oli kutsunut häntä nimeltä. Kuinka... ?

Raziel käänsi hämmentyneen katseensa tulijaan ja luuli ensin katsovansa lasta. Meni hetki aikaa ennen kuin hänen aivonsa saivat setvittyä kokoon yhtenäisen käsityksen kasvoista, äänestä ja taikuudesta. Tyttöhän oli hovimuusikko. Raziel kyllä muisti ties mitä historian takaisia aikoja mutta nyt tytön nimi tuntui olevan ulottumattomissa.
"Neiti Sabine.", Raziel sai viimein kaavittua kasaan pienen hymyn. "Kunhan kävelin majatalolta."
Hienoa, ei hän sitten mitään naurettavampaa vastausta olisi keksinyt...

Razielista tuntui, että yllätys oli sumentanut hänen aivonsa. Tämän hovista tutun kasvon näkeminen olisamalla saanut hänet säikhätämään että ilahtumaan. Hän muisti kyllä että oli usein mieluusti pysähtynyt kuuntelemaan Sabinen laulua.
"Krhm... mikä tuo teidät näin kauas Arethasta?", Raziel oikaisi keskustelun nopeasti pois itsestään. Hän tarvitsi aikaa kyhätäkseen selityksen äkilliselle katoamiselleen, joka oli varmaankin askarruttanut muutamia uteliaita.
Razielin katse laskeutui melkein hämärään sulautuvaan Damoniin. Muotoa muuttava olento oli pysynyt Razielille aina arvoituksena, koska hän ei tuntenut Sabinea tarpeeksi hyvin voidakseen kysyä siitä. Joka tapauksessa Damon tuntui olevan kaksikon yllä leijuvan taikuuden värähtelyn lähde.
Raziel tiesi, ettei olento koskaan poistunut Sabinen rinnalta, joten ei ollut yllättävää nähdä sitä nyt täällä mustan pantterin muodossa.

[laurana]

Yksi asia oli aina Sabinen nähdessä varmaa, hän hymyilisi kuin pieni aurinko. Dammonista ei koskaan voinut olla oikein varma. Sen naama tuntui aina olevan niin kummallinen, vaikka Sabine kyllä tiesi mitä olento ajatteli ja tunsi, heillähän oli samat tunteet, mutta silti. Kumpikin kyllä huomasi miehen hämmennyksen ja pöllästyneisyyden, sitä neuvonantaja ei kyennyt kätkemään parilta tarkkoja silmiä! Kun hän puhui neidistä, nuori nainen oli irvistää. Lisäksi toisen majatalo juttu sai Dammonin huvittumaan niin, että pantteri liikahti ja heilautti häntäänsä huvittuneen oloisena. Heidät yleensä aliarvioitiin, mutta kummankaan järjen juoksussa ei ollut mitään vikaa. Onneksi Raziel ei ollut erehtynyt vielä heidän kuultensa moiseen.

Dammon siirsi painoa toiselle käpälälle ja vilkaisi kerran ympärilleen vaihtaen muodon kettuun. ”Me olemme vain keräämässä aineistoa. En minä voi loihtia tyhjästä lauluja…” Sabine jutteli iloisesti, mutta Dammon murahti närkästyneesti. ”Ja sinä ääliö suututat ne miehet!” Jälleen kerran he ajautuivat kunnon sanaharkaan. ”Mutta mitä minun olisi muka pitänyt tehdä? Niiata niksauttaa ja sipsuttaa pois?”, he vaihtoivat ärtyneitä ajatuksia, mutta rauhoittuivat nopeasti. ”Niin, me vain satuimme saapumaan tänne. Lempi kaupunkejamme. Täynnä elämää”, Sabine heilautti kättään laajassa kaaressa saaden käsirenkaansa helähtämään. Nuori nainen hymyili partaveikolle niin kauniisti, kuin vain taisi. Hän ei ollut nyt ehkä hovi kunnossa, mutta hovissa hänen piti aina olla niin kankea. Täällä, poissa kaiken maailman niiaus säännöistä, hän oli villi ja vapaa.

Toisinaan Sabine vain otti ja katosi linnasta. Hän tuli ja meni miten lystäsi. Tällä kertaa hän oli lähtenyt suututettuaan manaajan. Minkä hän sille mahtoi, ettei jaksanut sitä halveksuntaa, mies oli niin täynnä itseään muutenkin, että kunnon näpäytys ei tehnyt pahaa. ”Me ajattelimme poiketa jonnekin syömään. Liitytkö seuraamme?” punertavat hiukset hulmahtivat tuulen osuessa niihin ja tiu’ut kilisivät kirkkaasti. Kettu puski päätään vasten naisen säärtä, sillä he olivat kumpikin hieman väsyneitä taaperrettuaan koko pitkän päivän.

[SethAltair]

"Aivan, aivan... ", Raziel mutisi hajamielisesti voimatta panna merkille Damonin nopeaa muodonmuutosta ketuksi. Raziel putosi nopeasti kelkasta liittyen aiheeseen miehistä, jotka Sabine oli onnistunut suututtamaan mutta ainakin kävi ilmi, ettei tyttö ollut kadottanut tempperamenttiiaan mihinkään. Taka-ajatukseni lohikäärme ei voinut olla miettimättä mahtaisiko tästä koitua hankaluuksia. Eivät kai Sabinelle käärmeistyneet henkilöt enää tämän perässä olleet? Ainakaan pikainen katsaus ympäristöön ei paljastanut mitään.

Mikäli Sabine oli käden heilautuksellaan aikonut havainnollistaa kaupungin elämää, ajoitus oli jotakuinkin väärä, koska suurin osa kaupungin 'elämästä' oli tällä hetkellä lämmittämässä vuodevaatteita ja painumassa pehkuihin. Siitä huolimatta Raziel ei voinut olla hymyilemättä tytön aina niin pirteälle asenteelle. Mielikuvana kuin aurinko olisi sittenkin vielä päättänyt pilkahtaa taivaanrannan takaa.

Jos Sabine tunsikin olevansa vapaa taivaan lintu hovin sääntöjen ulkopuolella, niin Raziel ei. Etiketti oli iskostunut häneen ehkä asennepohjaan saakka ja se ikävästi nyki hänen viitanhelmaansa, kun Sabine kysyi häntä heidän seurakseen syömään. Raziel olisi ehkä juuri nyt kaivannut hiukan rauhallisuutta ja hiljaisuutta, mitä Sabinen seura ei varmasti tarjonnut mutta kohteliaisuudesta hän huomasi jälleen toimivansa omien mieltymystensä vastaisesti.
"Mielelläni, kiitos. Mikäli sinulla olisi mitä tahansa uutisia palatsista, olisin myös kiinnostunut.", Raziel hymyili.
Hän harkitsi hetken ehdottavansa Sabinelle Lokkien laulua ruokailupaikaksi mutta vetäytyi aikeistaan. Aileen oli ehdottomasti loistava kokki mutta todennäköisesti kaksikko ei kuulisi edes omaa ääntään juhlahumun läpi.

"Kävelkäämme samalla.", Raziel ehdotti. "Jos olette käyneet täällä aiemmin, kenties teillä on jokin vakiosuosikki Amarathin kievareista?"
Raziel vilkaisi hetkeksi vielä merelle päin; satunnaisten lyhtyjen valo ei yltänyt rantaan saakka mutta aaltojen laulu ehdottomasti viesti sen läsnäolosta. Ajatuksia lepuuttavan kävelyn rannalla täytyisi odottaa...
"Joten... ", hän käänsi katseensa takaisin Sabineen. "Miten prinssi Valeríen ja kuningatar voivat?"
Sopivan mitätön aloitus vaikka Razielille se saattaisi sisältää elintärkeää tietoa.

[laurana]

Tuntui siltä, kuin millä tahansa hetkellä tuulenpesiä voisi vieriä pitkin katua. Autiota kieltämättä oli, mutta päivisin kaupunki heräsi eloon, joten ei sillä niin väliä! Hetken aikaa Sabine oli pelännyt, että mies kieltäytyisi, koska tämä näytti melko haluttomalta. Hän kaipasi tuttuja kasvoja ja hän oli pitänyt neuvonantajasta, sillä tämä oli jotenkin erilainen. ”On minulla, mutta en mene vannomaan niiden totuuden mukaisuutta”, Sabine nauroi, sillä hän kuuli melkein kaiken, aina. Mielellään Sabine alkoi laittaa tossua toisen eteen. ”En minä pidä mitään suosikki paikkaa. Missä milloinkin satun olemaan”, nainen vain sanoi naurahtaen keveästi. Kettu kipitti kiltisti kaksikon vierellä ja kumpikin käänsi aavemaisen samaan aikaan katseensa mieheen tämän puhuessa prinssistä ja kuningattaresta. ”Hyvää, molemmille. Edellisissä tanssiaisissa kummatkin näyttivät elinvoimaisilta, kuten aina”, Sabine kertoi hymyillen, mutta ei ehtinyt tukkimaan ketun suuta. ”Vaikka se pirun haju seuraa aina prinssiä, kamala löyhk….” Sabine oli painanut kätensä ketun kuonolle ja hymyili kauniisti ketun mulkoillessa pahasti vierestä. ”Anteeksi , herkkä nenä”, nainen vain totesi ja mulkaisi takaisin ruskeilla silmillään.

Nopeasti neiti suoristautui ja jatkoi hieman tanssahtelevaa kävelyään. Hänen päässään muhinoi jo hyvä sävelmä, mutta vaivoin hän kykeni olemaan hiljaa. Hyräily oli äärimmäisen paha tapa seurassa. ”Me emme ole juuri nähneet heitä, koska olen joutunut juoksemaan tilaisuudesta toiseen ja iltaisin aikani kuluu säveltäessä”, musisoija kertoi hymyillen hieman ujosti. Ei hän voinut puhua prinssin sänkypuuhista, joista oli jotain huhua, se olisi silkkaa panettelua. Eikä hän edes tuntenut prinssiä. Hän oli liian ”alhainen” tunteakseen. Vaikka hän ei ehkä osaisi niiata oikeassa kulmassa, niin mitä hemmetin väliä moisella olisi? ”Kuningatar aiheuttaa yhä niitä vastarintoja ja sellaista. Mikään ei ole oikein muuttunut, vielä”, nainen totesi ja näytti hetken vakavalta. Hän pelkäsi paljon sitä, mitä tuleman piti. Hän ei välittänyt yhtään kuningattaresta, mokoma noita.

[SethAltair]

Jopa huhupuheet ja hovin väritetyt totuudet olivat parempia uutisia kuin ei uutisia lainkaan. Sabine ei ollut aivan tarpeeksi nopea tukkimaan Damonin suuta ja jos Raziel olisi omannut samanlaiset korvat kuin olento tällä hetkellä, ne olisivat varmasti nytkähtäneet.
"Hah, ehkä prinsimme on keksinyt jonkin uuden hajuveden, joka ei miellytä Damonin nenää ollenkaan.", Raziel hymähti vaikka samalla hän mietti, mitä olento olisi mahtanut tarkoittaa. Viestikö haju demonin läsnäolosta vai oliko prinssin keho alkanut pettää sopimuksen takia vai... Raziel puisti päätään henkisesti. Tästä ajatuksesta oli turhaa ammentaa enempää, hän ei kuitenkaan voisi täältä käsin tehdä mitään.

Lohikäärmeen mieli ei synkistynyt hirivttävästi hänen kuullessaan Sabinen toteamuksen kuningattaresta. Kyllä hän oli jo tiennyt, että hänen korkeutensa iski mieluusti kapuloita rauhan rattaisiin mutta oliko tämä edennyt todella jo niin pitkälle, että sen huomasivat muutkin vai oliko Sabine vain tavallista tarkkanäköisempi?

Tuuli riepotti Razielin viittaa samalla kun nämä metsästi katseellaan valoja katujen kulmista. Tähän aikaan enää majatalojen ikkunoista loisti kynttilöiden hohde. Amarathissa miltei kaikki kievarit olivat kelvollisia ja vaikka muutama oli halvempi se ei tarjonnut huonompaa ruokaa, ehkä vain pienemmän huoneen ja kuluneemmat vuodevaatteet.
"Hm... tuolla on Helmisimpukka. Oletko käynyt siellä ennen?", Raziel kysäisi Sabinelta. "Isäntä on viehtynyt musiikkiin, joten siellä on silloin tällöin myös soittajia."
Lohikäärmettä ei juuri kylmyys haitannut vaikka hänen sormensa alkoivatkin tulla hiukan kohmeisiksi mutta hän ei tahtonut Sabinen palelevan ja siksi mietti olisiko heidän parempi vain löytää majatalo pian eikä harhailla mukavinta ulkosivua etsien.

[laurana]

Hyvä kun Sabine ei huokaissut helpotuksesta Razielin ollessa niin kovin ystävällinen, ettei tämä ihmetellyt asiaa sen enempää. ”Niin, Dammonilla on kovin herkkä nenä”, nainen myötäili ja silitti ketun päätä tuntien oudosti silityksen omassakin päässään. Tuuli heilutti kuitenkin iloisesti kiharoita ja viskoi viitan helmoja miten halusi. Olipa pari puuskaa kallistaa kovin kevyen Sabinen, mutta itsepäisesti pieni nainen harppoi pitkän miehen vierellä.

Helmisimpukassa Sabine oli melkein vakio asiakas täällä käydessään. ”Tietenkin, omistaja on oikein mukava. Hän on aina niin kovin ystävällinen”, nainen siunaili aina heitä, jotka kohtelivat hyvin musisoijia, sillä toisinaan Sabinella oli käynyt huonompi tuuri ja hänen sormuksensa ollessa muualla, hän ei voinut todistaa omaa aateliuttaan. Tällä kertaa sormus oli kaulassa hopeisessa ketjussa, turvassa siltä varalta, että sitä tarvittaisiin.

Dammon loikkasi portaat kevyesti ulos Sabine perässään ja tyttö pujahti sisään vikkelästi. Hänen poskensa olivat punaiset viimasta johtuen, mutta silmät olivat kirkkaat ja eloisat. Hänen selässään olevassa repussa oli kaikki mitä hän tarvitsi useiden viikkojen vaellukselle. Suurin osa aatelisista raahasi viittä matka-arkkua vaunuissaan, mikä oli Sabinesta kerrassaan typerää.

Tyttö jäi odottamaan neuvon antajaa ja tutkaili salia uteliaana. ”Olen ollut palatsista poissa jo muutamia päiviä, joten en tiedä mitään kamalan tuoretta. Tiedäthän sinä kuinka nopeasti kaikki voi saada aivan uuden suunnan. Enemmän kuin kuningatar ja prinssi ovat aiheuttaneet kohua niin aateliset. On valitettu, kuinka he juhlivat niin paljon. Minä en siitä niin välitä, laulaminen ja minun iltani on siltä osin aina ohi”, Sabine nauroi ja ei huomioinut pahoja katseita, joita hänen Dammoniinsa luotiin. Kettu ei puhunut mitään, sillä se olisi voinut aiheuttaa ongelmia täällä.

[SethAltair]

Raziel oli hyvillään, että Sabine tunsi ja kelpuutti majatalon. Tällä hetkellä hän itsekin suosi sitä mielellään, sillä majatalon pitäjä oli vanha ihmismies, joka ei katsonut hyvällä riehumista ja senpä takia majatalo oli rauhallisimpia Amarathissa. Sinne tulivat ne, jotka kuuntelivat ilokseen musiikkia, pelasivat korttia tai puhelivat hiljaa keskenään.

Sabine tanssahteli edelle ja Raziel askelsi verkkaiseen jäljessä, portaat ylös ja kynnykselle. Lohikäärme astui tytön perässä majataloon ja sulki viiman ulos oven myötä. Kuunnellessaan Sabinea myös Razielin katse pyyhkäisi salia eikä hän voinut olla panematta merkille kummaksuvia katseita Damonia kohtaan. Amarathissa oli monenlaistaväkeä ja sen vuoksi suhtautuminen oli suvaitsevaa mutta ehkä kettu lemmikkinä oli liian kumma ilmestys.
"Vielä enemmän kuin ennen... ?", Raziel mutisi Sabinen kertomisille. "Olisinpa utelias tietämään, mistä he aina löytävät lisää rahaa juuri kun taskunpohja alkaa häämöttää."

Raziel ei ollut viehtynyt hoviin. Se oli aina naamioiden kavalkadi, jossa ihmiset hymyilivät toinen toistaan maireammin. Oltiin olevinaan viisaita ja ylhäisiä mutta harva tunsi todellista intohimoa taiteisiin tai tieteisiin ja harrasti niitä vain näytön vuoksi. Jotenkin oli lepuuttavaa olla pois sen kaiken hyörinän keskeltä mutta-

"Raziel? Oh... ja Sabine.", lyhyehkö mies, suuret silmälasit nenällään käveli heitä vastaan pöytien lomitse. Hän pyyhki tummaa hiuspehkoa, jossa oli jo huomattavasti harmaata, pois silmiltään ja hymyili kaksikolle. "Onpa harvinaista saada kaksi tuttua vierasta yhtä aikaa ja molemmat musiikin taitajia."
"Hyvää iltaa, Brigh.", Raziel vastasi majatalon isännälle mielissään, kun tämä muisti heidät. Vanha mies oli, se näkyi jo selän painumisesta mutta tämän muisti tuntui olevan yhä hyvässä jamassa.

[laurana]

Halveksuva tuhahdus pääsi Sabinelta, ennen kuin nainen hillitsi itsensä. Hänestä se juhlinta oli jo kissan ristiäisten kaltaista touhua. Onneksi majatalon isäntä, vanha kyttyrä, tuli tervehtimään vieraitaan. ”Ompa ihanaa nähdä sinut Bo!” nuori nainen sanoi ja antoi vanhalle miehelle pusun poskelle, saaden lämpimän hymyn leviämään jo iän uurtamille kasvoille. Tyttö oli edelleen niin lyhyt, että joutui nousemaan varpailleen, mutta ketään se ei haitannut. ”Tulitteko syömään? Minulla on oivaa paistia ja Dammonille myös”, vanha mies oli niin kovin herttainen Sabinen mielestä, että tämä hymyili kahta kauniimmin. ”Kiitos, minulla onkin kiljuva nälkä!” tyttö jutteli iloisesti ja oli ilo vanhoille silmille.

Vieraat olivat kääntäneet kasvonsa lavaa kohti, jossa mies vingutti viuluaan. Sabine tarkkaili toisen soittoa tarkkana, mutta ei antanut sen viedä liikaa huomiota. ”Oletteko te joillain retkillänne?” majatalon pitäjä kyseli johdattaessaan kaksikon mukavaan pöytään. ”Minä olen keräämässä aineistoa ja tapasin juuri Razaelin, eikö olekin hauskaa?” Sabine intoili ja antoi Dammonin hypätä syliinsä. Siinä kettu tuntui mukavalta. Aistimuksensa se sulki Sabinelta, jottei toiselle olisi tullut kerrassaan kummallista oloa.

[SethAltair]

Kerrassaan, huolimatta Sabinen kohelluksesta, joka tuntui välillä tauottomalta, tyttö osasi tuoda hengen valoa minne ikinä menikin. Raziel oli sattunut kerran kuulemaan, että Sabine oli menettänyt veljensä mutta jotenkin lohikäärmeestä tuntui oudolta ajatella Sabine allapäin. Aivan kuin tyttö ei voisi koskaan masentua. No, mielikuvat sikseen.
Raziel antoi Sabinen hoitaa isännälle vastaamisen ja istuutui aatelista vastapäätä pöytään, jota heille tarjottiin. Illan esitys taisi kuulua viulistille, joka juuri parhaillaan aloitteli lavalla ja Razielin huomio liukui tahattomasti musiikkiin.

Lohikäärmeen katse palasi takaisin vasta, kun vanha isäntä alkoi kysellä heidän tilaamisiaan.
"Tänään on siis peurapaistia. Hyvätasoista lihaa. Tarjoan toki vakioruokana myös kalaa keittona tai paistettuna.", mies luetteli. "Entä mitä joisitte? Ah, pahoittelen Raziel mutta suosikkiviinisi on loppu."
Lohikäärme vain hymähti pehmeästi: "En minä siihen kuole. Ottaisin joka tapauksessa mieluummin vettä ja kalakeittoa."
"Selvä.", isäntä käänsi katseensa Maeven puoleen. "Entä sinulle, Sabine?"

Heidän pöytänsä veti nyt entistä enemmän katseita. Ei vain Damonin takia mutta uteliaisuutta tuntui herättävä myös se, että itse majatalon isäntä palveli vieraitaan. Myös viulisti lavalla vilkuili heitä ilmeisen harmistuneena, koska he uhkasivat näköjään varastaa hänen yleisönsä seurannan.

//Meinaan koko ajan kirjoittaa Maeve. Älä häiriinny jos niin sattuu... //

[laurana]

Nuori neito katseli ympärilleen huomioiden jokaisen yksityiskohdan ja Dammon teki saman. He avasivat mielensä toisilleen ja juttelivat näkemästään aistimuksien avulla. Viulisti näytti nyrpeältä, joten tälle Sabine hymyili kuin pieni aurinko ja näytti kiinnostuneelta. Kun Bo puhui punatukalle, hän käänsi katseensa isäntään. ”Minä ja Dammon otamme kumpikin sitä sinun kuuluisaa peuraasi ja vettä. Kuka hän muuten on?” isäntä ei laisinkaan yllättynyt nuoren naisen kiinnostuksesta soittajaan ja kertoi nuoren miehen olevan kylän poikia. Dammon ja Sabine nyökkäilivät aavemaisesti samaan tahtiin. ”Hän voisi pienellä harjoittelulla tulla todella hyväksi”, se oli kohteliaisuus, jota ei ollut helppoa saada.

Korkea naisen ääni huhuili isäntää takaisin keittiöön, jonne tämä kiiruhti kovaa vauhtia, todettuaan ensin, että hän toisi ruuan pian. Sabine oli tottunut tuijotuksiin, joten hän ei edes huomioinut mokomaa vaan katseli pää kallellaan Razalia. Hänen ruskeat silmänsä olivat ystävälliset, mutta ei niistä juuri enempää irti saanut. ”Sinun uskotaan pettäneen kuningatarta. Se on yksi huhu. Toiset puhuvat murhasta ja sen sellaisesta. Ihmettelen vain, miten katositte niin tehokkaasti”, aatelis nainen kieputteli kiharia hiuksiaan sormiensa ympärille luoden viattoman tunnelman. Se saattoi saada joidenkin kielen kannat herkemmiksi. Juonittelu oli jokaisella aatelisella verissä. Sabine ei vain käyttänyt sitä kuten muut. Hän ei ollut mikään tavallinen kaakattaja.

Koska Sabine oli kohdistanut katseensa Razaliin, Dammon tarkkaili salia. Sen korvat värähtelivät ja se kuunteli pöydissä istujien juttuja. Häntä ja Sabinea kiinnosti suunnattomasti kaikki uudet asiat ja huhut. He halusivat olla aina ajan harjalla.

//Ei se mitään Pitäisi muuten muistaa käydä sielläkin... Anteeksi. Kirjoittajaohjelma on syönyt aikaani niin, että olen kamalan hajamielinen toisinaan//

[SethAltair]

//Huoh, anteeksi tämä viivästys. Toivottavaa olisi, ettet itsekään olisi ehtinyt kaipailla minua mutta näitä niinkutsuttuja joulukiireitä piisaa.//

Sabine todellanäytti siltä kuin vain päivittelisi asiaa pyöritellessään iharaa sormensa ympäri ja Raziel päätti mennä leikkiin mukaan. Ei niin, että hän olisi pitänyt Sabinea tyhmänä, lohikäärmeellä ei vain ollut aikeita antaa neidin viattoman käytöksen huiputtaa itseään. Ja sekin oli vain Sabinen turvaksi. Mitä vähemmän tämä tiesi, sen vähemmän hän oli hankaluuksissa; senhän hän oli sanonut jo Ylvallekin. Raziel mieli tummui hiukan... hänen mielestään he eivät olleet lopettaneet viimeisintä keskusteluaan hyvin ja lohikäärmettä kalvoi edelleen pieni syyllisyys ihmissuden palveluksien hyödyntämisestä tämän itsensä vahingoksi...

Raziel riisti huomionsa takaisin Sabinen sanoihin ja hymyili pahoittelevasti: "Sentään... ei tästä ollut tarkoitus tulla hämminkiä lainkaan. Minulle tuli vain hyvin kiireellistä menoa Erashiin, tapaamaan vanhaa ystävää."
Lohikäärme otaksui ettei punapää pitäisi haltian tapaamistä outona, sillä taikuudenoppineiden tiedettiin vierailevan toistensa luona toisinaan liittoumista huolimatta.
Mutta ainakaan tämä ei ollut vale, Raziel jätti vain muutaman olennaisen seikan kertomatta.

Lohikäärme mietti tapaa aloittaa uusi keskustelu Sabinen kanssa mutta uppoutuikin kuuntelevan viulistin sävelmää. Isäntä oli oikeassa, nuori mies oli jo nyt taitava mutta kunnollista käsitystä hänen kyvyistään ei voinut saada ilmeisen hermostuneisuuden vuoksi nyt kun hänellä oli koko yleisönsä korvat.

[laurana]

Nuori nainen kuunteli tarkasti toisen vastauksen, mutta ei enää kiusannut miestä kysymyksillään. Se olisi ollut epäkohteliasta, sillä eivätpä he sen kummemmin tunteneet, ulkonäöllisestihän Sabine tunsi neuvonantajan. Dammon oli osaltaan auttanut hajun takia, jota he olivat usein kummastelleet, koska se poikkesi rajusti muiden tuoksuista.

Hetken hiljaisuuden viihdytettyä parivaljakkoa, Bo tuli tuomaan ruokia pienen tarjoilijan avulla, joka oli pidempi kuin Sabine. Dammon loikkasi sulavasti syömään omaa annostaan lattialle ja punapää kiitti hymyillen. ”Kuinka kauan ajattelitte viipyä kaupungissamme?” isäntä tiedusteli kaataessaan juomia laseihin. ”Lähden varmaan huomenna. En tiedä, kyllähän sinä minut tunnet. En minä malta olla missään paria päivää kauempaa”, Sabine jutteli iloisesti ja Dammon tuhahti. ”Ajattelin hankkiutua johonkin laivaan pariksi päivää”, nuori nainen totesi tuumivasti ja katseli kattoa hetken. Isäntä purskahti nauramaan raikuvasti. ”Eikö teitä koskaan kaivata linnassa?” Bo oli tarkkanäköinen, liiankin. ”En minä tiedä, enkä sen kummemmin välitä. Eipä siellä ole minua odottamassa muuta kuin etiketti”, nuori nainen tuhahti ja ravisti päätään vilkaisten anteeksi pyytävästi Razalia.

Toisien sanotaan olevan kuin puita, joita muut heiluttavat. Sabine oli kuin tuuli. Liian levoton jäämään, mutta palasi aina puhaltelemaan pienen katkon jälkeen. Hänet oli lukittu linnaan, mutta aina hän onnistui livistämään ja levittämään siipensä uudelle seikkailulle.

[SethAltair]

Raziel kiitti isäntää tämän tuomasta ruoasta. Sabinen vastaukset vanha miehen kysymyksiin saivat pienen hymyn karehtimaan lohikäärmeen huulilla, koska hän itse tunsi jo melkein unohtaneensa vapauden maun. Sabine saattoi olla niin huoleton vailla velvollisuuksia, joita joko muut tai tyttö itse olisivat hänelle asettaneet. Nuori nainen ei välittänyt vaikka hovi olisi kaivannut häntä vaan lähti kun hän itse niin tunsi ja seikkaili kun niin mieli...

Bon kadottua takaisin keittiöön tarjoilijapoikansa kanssa, Raziel poimi lusikkansa ja alkoi syödä keittoaan kaikessa rauhassa. Vaikka tulikuuma keitto höyrysi vielä ei Razielille olisi ollut vaaraa kielensä polttamisesta. Hän hörppäsi vielä vettä ja siirsi sitten silmänsä Sabineen.
"Et ole suunnitellut itsellesi kurssia, jos saan udella? Itsekin saattaisin hyötyä laivasta, sillä olen matkalla rannikkoa pitkin lohikäärmesaaren suuntaan.", Raziel tiedusteli. Hän ei ollut aivan varma osuisivatko heidän aikataulunsa yhteen, mikäli Sabine aikoi rientää jo huomenna mutta kysymisestä ei ollut haittaa.

Ulkoa kuului kummaa kolistelua, aivan kuin joku olisi tarkoituksellisen kovaäänisesti saapastellut katuja. Useammankin jalkaparin ääni itse asiassa. Se ei kantanut kovin hyvin viulunsoiton yli mutta Razielilla oli tapana olla varuillaan hankaluuksien suhteen.
Jotenkin vähemmän yllätyksellisesti ovi kolahti pian. Aiemmin seinien vaimentamat marmatukset pelmahtivat majataloon.
"Et voi antaa kaiken maailman hupakkojen hyppiä nenille."
"Minä?! Pitikö sinun mennä liehittelemään sitä punapäätä. Saatoit meidät naurunalaisiksi."
"Nyt turpa tukkoon. Sille hempukalle olisi pitänyt näyttää paikkansa, mutta sinä aloit riitelemään ja se luikki karkuun!"

Kynnykselle oli ilmestynyt kaksi miestä, ilmeisen tuohduksissaan ja ehkä aavistuksen alkoholin vaikutuksessa. Raziel ei voinut olla varma...

Isäntä marssi miehiä vastaan.
"Hyvät herrat, ette tule Helmisimpukkaan pilaamaan muiden vieraideni rauhaa. Jos ette osaa olla sovussa ja puhua normaaliin ääneen, voitte saman tien kääntyä ympäri."
Toinen miehistä oli juuri vastaamassa Bolle jotakin kun toisen miehen salia pyyhkinyt katse pysähtyi Razielin pöytään. Hänen sormensa nousi sojottamaan kohti Sabinea.
"Se on täällä!"