|
Post by SethAltair on Mar 20, 2010 20:46:16 GMT 3
"Uum... oletko kunnossa?", Raziel laskeutui hiukan sulavammin vaunuista Ylvan vierelle ja tarjosin kätensä auttaakseen tämän ylös. Emmittyään hiukan ihmissuden isä päätti pinkaista matkaan. Tämä tuskin tahtoi pidentää tyttärensä piinaa vaikken hengenvaarasta ollutkaan kyse... ehkä. "Kunhan et pääse portaiden lähettyville, kaikki on hyvin.", Raziel koitti keventää tunnelmaa muttei onnistunut kuulostamaan yhtä pirteältä kuin aikoi.
"Joten... ", Raziel tuijotti hetken vaunuja. "Kuinka usein kylän läpi kulkee kauppiaita? Joudut varmaan jäämään tänne järjestelemään asioita kuitenkin... " Hän ei silti voisi jäädä tänne. Hän halusi hyvittää kaiken, missä nyt hyvitettävää oli mutta niin paljon kuin hän yrittikin välttää ihmisten laittamista tärkeysjärjestykseen, Valerien kummitteli hänen mielensä perukoilla. Vaikka he olivat tavanneet Sabinen aivan äskettäin, jo nyt lohikäärmeestä tuntui että hän eli uutistyhjiössä.
|
|
|
Post by laurana on Mar 20, 2010 23:06:08 GMT 3
Herrasmies mäinen käsi näkyi näköpiirissä ja huolestunut kysymys saivat Ylvan nauramaan. ”Arvokkuuteni on sirpaleena, en enää ikinä voi katsoa ketään silmiin, mutta muuten olen kunnossa”, nainen totesi noustessaan Razielin avulla ja hän pudisti helmat ja räjähti nauramaan Razielin sanoille. ”Varo kun saan housut niin minä tungen sinut tähän mekkoon ja sitten sinä saat kivuta portaita!” Hän voisi itse asiassa tehdä sen...
Isukki oli selvästi singonnut itsensä hakemaan vaatteita ja Ylva katseli purettavaa kuormaa. ”Kauppiaita kulkee usein”, Ylva vastasi ja katsoi sitten lohikäärmettä totisena. ”Raziel, mitä minä teen? En minä osaa olla ihmisten kanssa! Tulen tuottamaan vain pettymyksiä jos jään. Olen varas ja petkuttaja, minun kaltaiseni eivät tässä maassa juuri pitkälle pötki ja toisin häpeää vain isälleni. En minä osaa edes olla mekossa! Nyt kun voin elää herroiksi, minun pitäisi oppia her, ei neitien tavat ja päätyä sitten naimisiin. En minä osaa mitään sellaista. Minä olen ihmissusi!” Paniikki alkoi nousemaan ja Ylva huokaisi vain raskaasti. ”Järjestän isän asiat kuntoon ja katoan. Niin on parasta. On aina ollut”, Ylva oli vankasti sitä mieltä, että muiden eläminen oli helpompaa, kun hän häiritsi muiden elämää hyvin pienen hetken.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 21, 2010 14:35:43 GMT 3
Ylvan epätoivoinen ääni sai Razielin pian unhoittamaan kokonaan omat huolensa. Kuinka oudosti naisessa olikaan kaksi puolta; toinen, aina niin varma, rohkea ja päättäväinen, ja toinen, joka epäili itseään, ei uskonut uusiin mahdollisuuksiin ja pelkäsi muiden arvostelua...
Raziel laski kätensä ihmissuden hartialle. "Asioilla on tapana järjestyä.", Raziel hymyili vilpittömästi. Se oli ainoa ajatus, josta hän saattoi joskus pitää kiinni. "Minusta katoaminen ei ole hyvä vaihtoehto. Kaiken tämän jälkeen, kun olet viettänyt niin pitkään poissa vanhempiesi luota, ansaitsisit aikaa isäsi kanssa. Enkä usko että hänkään olisi tyytyväinen jos vain hoitaisit asiat kuntoon ja jättäisit hänet yksin... " Raziel vilkaisi ympäriinsä kylässä: "Ymmärrän, että tämä on ollut hänen kotinsa aina mutta täytyykö teidän jäädä tänne? Amaranth on suojaisa satama monelle, jotka eivät erilaisinakaan erotu siellä joukosta, voisitte elää rauhassa, kun varatkin ovat koossa."
|
|
|
Post by laurana on Mar 21, 2010 19:29:42 GMT 3
Kiltisti Ylva kuunteli Razielia, vaikka hänen teki mieli väittää vastaan. ”Etkö sinä voisi olla edes ärsyttävä, niin voisin lyödä sinua? Minä en tiedä yhtään mitä isä haluaa. En tiedä edes mikä hänen lempi ruokansa on!” Ylva mutisi ja nilkutti hakemaan vankkureista jotain ja marssi taloon itsekseen mutisten. Hänen pitäisi todellakin keksiä jotain ja äkkiä. Asukkaat tiesivät mikä hän oli ja tunnetusti ihmissusia pidettiin puhtaina petoina. Itse Asiassa Ylva oli kuullut, että hänen nahkansa olisi aika arvokas turkin tekijöiden mielestä.
Sisällä oli tyhjää, mutta vankkureihin ei voinut mahtua kaikkea, joten huonekalut olisivat jossain. ”Mihin sinä laittaisit huonekalusi, jos tietäisit jonkun tulevan?” Ylva kysyi Razielilta ja katseli ympärilleen. He tarvitsivat isälle ainakin sängyn ja pöydän. Ylva nukkuisi ulkona, hän ei osannut nukkua sisällä sitten laisinkaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 22, 2010 19:42:46 GMT 3
Ylva ei ollut lohdutettavalla tuulella. Raziel huokaisi alistuneena, vilkaisi tielle ja laahusti sitten ihmissuden jäljessä taloon. Ylva ei ollut ainoa, joka oli hiukan varpaillaan kyläläisten takia. Aina löytyi jostain joku, jonka epäluulo oli tarpeeksi tempaisemaan aseen kaapista, kun jokin olisi edes ehkä voinut uhata tämän kotia. Toistaiseksi hän havaitsi vain levottomuutta. He eivät olleet vaarassa tulla vielä ajetuksi kylästä mutta tuskin kovin kauaa nämä ihmiset ihmissutta sietäisivät nurkillaan... Ylva oli syystä turhautunut, Raziel pyöritteli päätään itsekseen.
"Talossa ei ilmeisesti ole ullakkoa... ", Raziel pyyhkäisi katseellaan nurkkia. "Mahdollisia vaihtoehtoja ovat kai kellari tai jokin ulkoinen varasto. Mutta sen kokoinen mies kuin Sashi oli... ei hän olisi jaksanut raahata kovin kauas omaisuuttaan, joka ei mahtunut vaunuihin. Hänhän oli maagi. Olisiko hän voinut omistaa samanlaisen ,esineitä säilövän taikaesineen kuin laukkusi?"
|
|
|
Post by laurana on Mar 22, 2010 20:49:02 GMT 3
Kuunnellessaan Razielia Ylva käveli huoneessa ja tutki seinää hiljaa. "Niin, se olisi Sashin tyylistä. Nyt pitää vain löytää se", Ylva totesi ja ryhtyi koputtelemaan seiniä ja kaikkea mitä saattoi keksiä. Hän siirtyi täysin järjestelmällisesti sentti sentiltä ja tutki pienet kolot. Hän tiesi huonekalujenkin olevat todella arvokkaita, joten ne olisi parasta löytää. Yhden seinän kohdalla kuului outo ääni ja Ylva alkoi tutkia sitä ja haisteli ilmaa sen ympärillä. "Raziel, tule auttamaan. Täällä voi olla jotain. En vain keksi miten se avataan. Pirun Sashi jos sulki tuon magialla. Hän tietää, että minä en saa edes heinää liikahtamaan", Ylva totesi ja kuljetti seinällä kättään. Saranoita ei kuitenkaan näkynyt missään.
Ovi avautui ja askeleet kertoivat jonkun tulleen taloon. "Hei, minä toin nämä vaatteet... Mitä te teette?" Herra Avci seisoi ovensuussa ja katseli ympärilleen hieman uteliaan näköisenä. "Kiitos. Me etsimme huonekaluja. Sashi ei varmasti saanut niitä pois tästä talosta, joten ne ovat piilossa täällä jossain. Mutta minä taidan vaihtaa päälleni nuo. Näyttävät mukavammilta", Ylva totesi ja jätti seinän rauhaan ja kiirehti isänsä luokse. Hetken päähän pistosta hän halasi vanhaa miestä ja viiletti sitten lähimpään huoneeseen vaihtamaan pukunsa järkevämpään asuun, joka kylläkin oli mekko.
Kiskoessaan kamaluutta yltään Ylva päätti tehdä isänsä mahdollisimman onnelliseksi ja niine hyvineen hän kiskoi mekon ylleen. Helma ylsi nilkkoihin, kuten säädyllisen mekon tuli, mutta siinä ei ollut niin kamalaa liikkua. Ruskea värikin mielytti silmää ja saatuaan vaatteen päälleen Ylva vilkaisi kuvaansa heijastuvasta ikkunasta. Ei hän ehkä näyttänyt niin kamalalta.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 24, 2010 19:29:25 GMT 3
Raziel itse oli kiertänyt myös talon nurkkia muttei juuri uskonut, että hänen työnsä olisi tuottanut tuloksia. Ylvahan se aarteenmetsästäjä tässä kuitenkin oli. Talo oli täynnä magian värinää, joka teki yksittäisten asioiden huomioinnin vaikeaksi mutta Ylvan kutsuessa, hän käveli toiselle puolelle huonetta ja värinä voimistui.
Ennen kuin hän ehti sanoa naiselle mitään, tämän isä astui sisään ja into vaatteidenvaihdosta oli siinä vaiheessa pyyhkäissyt Ylvan jo mukaansa. Raziel hymähti itsekseen kohauttaen olkapäitään ja asettu sitten kätensä seinälle. Taikuuden saumat kulkivat siinä jossain. Ihme, että vanhalla maagilla oli ollut aikaa kutoa kasaan näin hienovarainen loitsu siinä kiireessä, jossa hän varmasti oli toiminut. Tai ehkä tällä oli ollut se jo pidemmän aikaa varmuuden vuoksi...
Raziel jatkoi sormiensa liu'uttamista seinällä kuten Ylva oli hetken aikaa sitten tehnyt. Tämä tosiaan oli lumottu sinetti, joka erotti todellisen lokeron tästä todellisuudesta, kuinka rasittavaa... Raziel vilkaisi hiukan vanhempaan Avciin päin. Kärsisiköhän talon arvo, jos seinässä olisi palojälki. Sinetin polttaminen taikuudella olisi kaikkein yksinkertaisinta mutta...
"Mmm, Ylva?", Raziel huikkasi hetken päästä, josko nainen olisi saanut mukavammat kuteet ylleen. "Seinässä on maaginen sinetti. Pystyn purkamaan sen mutta nykyisillä voimillani se ei käy kovin nopeasti. On toinenkin vaihtoehto mutta... " Raziel ääni hiipui koska yhtäkkiä hän mietti olisiko hänen pitänyt mainita sitä ollenkaan. Häntä kauhistutti edelleen, mitä oli tehnyt Avcien kodille. Miten tuli olikin päässyt häneltä irti sillä tavoin. Alitajuntaisena eleenä Raziel hieraisi silmiään väsyneesti. Hän ei vieläkään käsittänyt, mitä oli tapahtunut...
|
|
|
Post by laurana on Mar 24, 2010 20:23:10 GMT 3
Kuullessaan Nimensä Ylva oli kärppänä paikalla. Hän loikki huoneeseen laittaen toista jalkaansa saappaaseen ja rikkoi jälleen kaikkia käytös sääntöjä. Hän tapitti Razielia kummastuneena, kun toinen yllättäen lakkasi puhumasta. ”Mitä?” Ylva kysyi ja katsoi huolestuneena Razielia. ”Voi ei, sinä olet varmasti uuvuksissa. Minä keksin jotain. Isä voi varmasti kyhätä pienen aterian sinulle ja sitten voit nukkua. Minä kaipaankin jotain aivopähkinää. Hitto, anteeksi Raziel. Olisi pitänyt muistaa”, Ylva oli yllättävän huolissana miehestä ja hänestä tuntui kurjalta nähdä toinen niin .. Jotenkin muuttuneena.
Vanha herra tajusi vakuutella, että ruuan laitto olisi pikku juttu: ”Kävin jo torillakin ostamassa eineksiä. Vaunuissa on varmaan joku kippo tai kattila”. He kumpikin pitivät Razielista. Ylva jo erään laisen ystävyyden takia ja vanha mies siksi, että mies oli tuonut hänen tyttärensä ja vaimonsa kotiin. Se oli yksi suurimmista lahjoista mitä vanhalle miehelle olisi voinut antaa.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 25, 2010 18:57:51 GMT 3
"Hm?", Raziel joutui hetkeksi hämilleen Ylvan sanoista. "Ei, ei, pärjään loistavasti. " Hän heilautti tervettä kättään kepeästi mutta kasvot palaten pian peruslukemille. "Entä oma jalkasi?", hän oli katsonut hiukan huolissaan Ylvan pomppimista. Taikuus nitoi hänen omaa kättään hitaasti mutta varmasti takaisin yhteen. Tosin hänen tarvitsisi vielä varmaan asettaa sen kunnolla ja parantaa sitten itse ettei se luutuisi väärin. Sentään vamma ei ollut hänen miekkakädessään, joten hän ei ollut aivan niin huolissaan kuin olisi ollut toisen käden tapauksessa.
Raziel tajusi hiukan liian myöhään, että olisi voinut tarjota apuaan mutta vanhempi Avci oli jo puolimatkassa penkomaan vaunuja. Lohikäärme vilkaisi vielä seinää, jonka takana maaginen lokero oli. Sillä ei välttämättä edes olisi mitään tekemistä kadonneiden huonekalujen kanssa mutta heidän paras johtolankansa toistaiseksi. Senkin olisi ehkä syytä odottaa. Raziel toivoi, että he kaikki istuisivat hetkeksi alas lounaalle. Tai no, lohikäärmeen tapauksessa se olisi ollut aamiainen. Se olisi joka tapauksessa ensimmäinen kunnolla rauhallinen hetki tämän päivän aikana...
|
|
|
Post by laurana on Mar 25, 2010 19:24:14 GMT 3
Hetken aikaa Ylva katsoi toista epäilevästi, mutta päätti, että toinen ainakin söisi jotain, vaikka syöttämällä. ”Ei minun koipeni ole kuolemassa. Kipeähän se nyt on, mutta viimeistään ylihuomenna täysin parantunut”; nainen tiedotti ja seisoi selkä suorana ja nyökkäsi terävästi. Ei se kyllä ylihuomenna kunnossa olisi, mutta parempi ainakin. Kipu tykytti jalassa jatkuvasti, mutta Ylva kieltäytyi valittamasta tai nilkuttamasta enää. Hän kävelisi kuten kunnon soturi.
Kun terveys tiedustelut oli saatu tehtyä Ylva kumartui tutkimaan seinää tarkemmin. Hän löysi erilaiselta kuulostavan kohdan, joka voisi olla sinetin heikko kohta. ”Minulla voisi olla veitsi, jos oikein muistan”, Ylva totesi ja lähti isänsä perässä ulos. Vanha mies kantoi koria ja vaunusta löytämäänsä kattilaa sisälle ja hymyili vain hieman surumielisesti. ”Minä saan ruuan valmiiksi puolessa tunnissa”, hän kertoi niin, että Razielkin kuulisi. Ylva vain nyökkäsi ja palasi vaunuille hakemaan laukkuaan ja palasi nopeasti sisälle. ”En minä osaa taikoa tai mitään sellaista, mutta tämä voisi tepsiä. Tämä veitsi on aika vanha ja kyllä se ennenkin on sinettejä murtanut. Riippuu kuitenkin laadusta. Se ei voi kamalan vahvoja, mutta minusta tuntuu, että Sashi antoi itsensä vähän hutiloida...” Ylva totesi ja etsi heikon kohdan käsiinsä ja työnsi veitsen sitä vasten.
Hiljalleen veitsi alkoi upota ja Ylva lisäsi voimiaan ja pakotti kulkemaan alas. Pieni kilahdus kuului ja seinästä avautui oven kaltainen. Välittömästi Ylva oli kurkistamassa sisään ja tarkasteli tilaa kultaisilla silmillään. ”Hah, löysimme huonekalut ja vähän muutakin. Sashi oli liian laiska hajottaakseen kaiken ympäri taloa”, Ylva raportoi Razielille ja työnsi oven kunnolla auki niin, että huoneeseen pääsi valoa.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 25, 2010 21:07:28 GMT 3
Raziel ei Ylvan tavoin ollut vakuuttunut toisen vastauksesta. Hän tiesi Ylvan aina tahtovan näyttää vahvalta ulos päin. Tosin nyt siitä ei onneksi olisi vahinkoa, koska he eivät olleet alttiina välittömälle vaaralle. Lohikäärmeestä tuntui oudolta, että hänen pitkäaikainen vaanijansakin oli poissa... kenties prinssin demoni ennen pitkään alkaisi epäillä palvelijansa katoamista mutta se ei ollut tämän hetken huoli.
Raziel nyökkäsi vanhalle miehelle vastaukseksi, kun tämä käveli heidän ohitseen keittiöön. Ylva palasi pian veitsen kanssa ja alkoi taiteilla sauman kanssa. Maagiset sinetit saattoivat välillä olla oikukkaita, jos niitä yritettiin kammeta väkivalloin auki mutta Raziel ei ollut taipuvainen uskomaan, että Sashi olisi ollut niin taitava.
Jokin kilahti terävästi ja kun sinetti oli murrettu, ovet pielet ilmaantuivat näkyviin. Ylva nojautui sisään ja raportoi lohikäärmeelle näkemänsä työntäen oven apposen auki. Pikainen vilkaisu tosiaan paljasti huonekalut ja muutakin ylimääräistä tavaraa, osa hujan hajan, osa pakattuna. "Sashin täytyi suunnitella palaavansa tänne vielä... ", Raziel mutisi puoliääneen. Hänen silmäkulmaansa osui jotain kynnykseltä ja äkkiä hän sinkautti kätensä Ylvan tielle, ennen kuin nainen ehti sisään huoneeseen.
"Hyvä ettet ehtinyt astua kynnyksen yli.", lohikäärme kumartui tarkastelemaan punaisella värillä piirrettyä viivaa kynnyksellä, joka värisi huomaamattomasti mutta vaarallisesti taikuutta. "Että näin kovasti hän tahtoi pitää kaiken itsellään.", lohikäärme huokaisi. "Tarvitsemme jotain reilusti kättä pidempää hajottamaan viivan, jotta voimme pysyä tarpeeksi etäällä koskiessa kynnystä.", Raziel suoristautui vilkaisten Ylvaan. Hän ei tiennyt millaisen suojarajan Sashi oli pystyttänyt mutta riskejä ei käynyt ottaminen ainakaan paljain käsin.
|
|
|
Post by laurana on Mar 26, 2010 12:52:15 GMT 3
Juuri ennen kuin Ylva oli astumassa hänen eteensä ilmestyi käsivarsi. Hetken aikaa ihmissusi tapitti sitä hämmästyneenä. Aivan kuin hän olisi pohtinut oliko se totta vai ei. Vasta sitten hän tajusi mitä Raziel oli sanonut ja tajusi kynnyksen jujun. ”Huh, aika kelju temppu”, hän totesi ja katsoi miten Raziel kumartui katsomaan viivaa, joka ei suoraan sanoen näyttänyt Ylvan silmissä juuri miltään. Hän tuskin näki sitä. ”Kättä pidempää, selvä”, nainen totesi ja nyökkäsi tomerasti. Vaunussa oli vaikka mitä kättä pidempää.
Nopeasti Ylva meni kohti vaunuja, mutta sitten hänen katseensa osui takan vieressä oleviin tikkuihin ja lapioihin, joiden nimiä ihmissusi ei edes tiennyt. ”Kävisivätkö nuo?” hän kysyi ja osoitti riippuvia rautaisia juttuja. ”Ne ovat ainakin pitkiä ja raudasta”, Ylva totesi ja meni lähemmäs tarkastellen jokaista huolella. ”Tämä taitaa olla pisin”, hän totesi ja otti yhden tikuista, jonka pää oli jaettu kahdeksi teräväksi pistimeksi. Varmaan jonkin paistamista varten. Sen Ylva sitten kiikuttikin Razielille ja ojensi miehelle. ”Minä en näe tuota sinun viivaasi muuta kuin hämärästi. Sashi taisi arvata, että minä olen se tunkeutuja ja varmaan koetti piilotta mokoman ihmissusien silmiltä. Se ei ole vaikeaa, kun me emme osaa mitään taikuutta, ellei ole ihmisenä sitten ollut jo todella mahtava maagi”, Ylva totesi ja virnisti pienesti.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 26, 2010 18:05:23 GMT 3
"Mm-hm. Pituus varmaan riittää.", Raziel nyökytteli. "Sashi tuskin tahtoisi uhrata liikaa asunnostaan yhden tunkeutujan torjumiseen." Raziel otti rautakepin käteensä ja perääntyi sitten niin kauas kuin varsi antoi. "Todella mahtava maagi?", Raziel kohotti kulmiaan. Hän ei tiennyt yhtä paljon ihmissusista kuin olisi halunnut. Hän tiesi kyllä useimpien ihmissusien menettävän maagiset kykynsä mutta poikkeuksiakin oli. Ylva ei siis nähnyt viivaa kunnolla mutta näki ylipäätään. Siinä samassa Razielille muistui hatarasti jotakin, mitä Ylva oli sanonut Sashille. "Mainitsit maagille jotakin... äitisi olleen maagi?", lohikäärme jatkoi kysymyksellä samalla kun hän mittaili punaista viivaa katseellaan.
Hetken kuluttua hän pyyhkäisi metallikepillä kynnystä. Oviaukon peitti hetkessä tulivalli. Kuumuus lehahti Razielin kasvoille mutta onneksi loitsu oli asetettu reagoimaan vain oviaukon kohdalla. Liekit sammuivat miltei yhtä pian kuin ne olivat alkaneetkin ja jättivät todisteeksi vain punahehkuisen osan rautatankoon ja hiukan hiiltyneet ovenpielet. Nyt myös punainen viiva oli osittain pyyhkiytynyt pois. "Kyseiset loitsut aktivoituvat vain eheän piirin kanssa. Huoneeseen astumisen pitäisi olla turvallista.", Raziel nyökkäsi kynnykselle päin.
|
|
|
Post by laurana on Mar 26, 2010 18:43:45 GMT 3
Katsahtaen kärsivän näköisenä Razielia Ylva saattoi näyttää jopa huvittavalta. ”Niin. Silloin voit ehkä liikuttaa sulkaa”, hän totesi. Kun Raziel manitsi Ylvan äidin ihmissuden ilme muuttui hetkeksi. ”Hän oli. Hänen loitsunsa pitivät minut aisoissa kun olin pieni. Se on ainoa minkä muistan sen lisäksi, että hän tuskaili minun kohtaloani, kun olin menettänyt voimani”, Ylva totesi ja kohautti olkiaan. Ei hän kaivannut sellaista, mitä ei edes muistanut.
Oven leimahtaessa liekkeihin Ylva hätkähti hieman taaksepäin. Hän sitten vihasi tulta. Silti utelias nainen meni lähemmäs ovea varoen ja tarkasteli sitä. Punainen viiva erottui nyt selkeästi hänenkin silmilleen. ”Kuulin kun juttelitte vaimostani herra Raziel”, Ylvan isän ääni kuului oviaukosta ja tämä astui sisään. ”Hän todellakin oli mahtava maagi. Ylvakin oli lahjakas. Hän osasi leijuttaa leluja luokseen ja se oli ongelmallista. Ihmissuden pureman jälkeen hän kuitenkin menetti kaikki taitonsa ja vaimoni kanssa teimme hirvittäviä virheitä”, vanhuksen kasvoilla kävi sellainen katumus, että Ylva nielaisi hankalasti. Hän ei ollut tiennyt omaavansa jotain maagisia kykyjä, mutta ilmeisesti hän oli ollut aika hyvä muksuna. Vanhus köhäisi ja totesi reippaast: ”Minä käyn hakemassa maitoa viereisestä talosta. Enää ei mene kauaa niin saatte ruokaa”. Niine hyvineen vanhus lähti yhtä yllättäen kuin oli tullutkin.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 27, 2010 16:10:09 GMT 3
Raziel jäi kuuntelemaan Ylvan isän tarkennusta tyttärensä tietoihin samalla, kun hän käveli asettamaan rautatangon paikoilleen. Hän laski sen varovasti nojaamaan seinään ettei puhahehkuinen kohta koskisi seinää ja kääntyi sitten kiinnittäen huomionsa kokonaan vanhan miehen puheisiin.
Lohikäärmeelle tuli taas hiukan kiusallinen, ulkopuolinen olo, kun mies mainitsi perheen menneisyydestä mutta jos mies tahtoi uskoa sen tiedon hänelle, ehkäpä sen sieti. Hän vilkaisi syrjäkarein Ylvaa, jonka kasvoilla häivähti merkillinen ilme. Kun Raziel kurotti taikuudenvaistoaan naista kohden, hän ei tuntenut mitään. Toisaalta hänen alitajuntansa leikki ajatuksella, josko taikuuden voisi kiskoa uudelleen pintaan. Mikä ihmissuden puremassa hävitti tai salpasi henkilön lahjakkuuden? Voisiko muutoksen kumota ilman, että Ylva muuttuisi takaisin ihmiseksi?
Lohikäärme nyökkäsi vain poissaolevasti vanhemman Avcin sanoille eikä keksinyt, miten hän olisi voinut olla hyödyksi tällä välin. "Ylva, oletko koskaan huomannut - kun jäljität harvinaisia taikaesineitä - että saattaisit tuntea... jonkilaista värähtelyä, kun lähestyt niitä? Tai kun tiedätolevasi jäljillä, yllättäen vaistoat, että jonkin hyllyn tai arkun sisällä on etsimäsi?", Raziel yritti kuulostaa tiedustelevalta vain yleisellä tasolla.
|
|