|
Post by SethAltair on Jan 3, 2010 17:51:17 GMT 3
Tämä kuulosti kummalta tapaukselta, pohti Raziel sillä hän, joka yleensä oli selvillä hovin taikuudenkäyttäjistä, ei pystynyt kutsumaan muististaan manaajan kasvoja. Hän oli varma, että tiesi hämärästi henkilön mutta jos tuo tosiaan oli hiukan päästään vialla, ehkä sivuvaikutuksena oli hiippailu poissa muiden silmistä. Ja tosiaan Razielilla oli ollut huomattavasti painavampia aatoksia viimeaikoina, joten ei ihme kun hän ei heti muistanut kaikkia linnan henkilöitä.
Lohikäärme ei voinut olla virnistämättä ohimennen, kun Sabinen kimitys hovin periaatteista yltyi taas täyteen vauhtiinsa. Ilman tytön kaltaisia henkilöitä linna totisesti olisi ollut harmaa paikka. Raziel oli jopa kerran osunut kuulemaan, kun musisoija oli kiukustunut kapelimestarille, joka tahtoi muokata tytön sävelmää. Tosiaan, iso orkesteri ei ollut koskaan kuulostanut Razielista hyvältä Sabinen säestäjämä. Piano ja harppu taas korostivat tytön ääntä. "Ainakin itse kuuntelin mieluummin laulujasi puutarhassa, ei järjestyissä tilaisuuksissa.", Raziel hymyili. "Mutta... ", hän työnsi tuolinsa taakse noustessaan. "On myöhä ja olen varannut itselleni huoneen toisesta majatalosta." Pitkä ilta tästä oli tullutkin ja oli ollut myöhä jo hänen lähtiessään kävelylleen. Joka oli venähtänyt. "Eli joudun poistumaan seurastanne mutta toivotan hyvää yötä. Bo ottaa sinut varmaan mieluusti yöpymään tänne.", Raziel osoitti sanansa Sabinelle.
|
|
|
Post by laurana on Jan 3, 2010 18:39:22 GMT 3
Kai Sabinen olisi pitänyt arvata, että Raziel oli kuullut hänen tuiskahduksensa, mutta hän oli hyvin tarkka sävelistään. Hän oli aina pitänyt musiikkia parhaana asiana elämässään ja piti siitä kiinni kynsin ja hampain. Halvaantuneenakin hän varmasti koittaisi jotain musisoida. ”Siellä oli ainoa paikka, missä sai laulaa ilman sääntöjä”, Sabine mutisi ja näytti siltä, kuin olisi mieluusti laajentanut puutarhaa muuallekin.
Ylva oli pysynyt hiljaa, mutta kun neuvonantaja nousi, ihmissuden katse seurasi tätä. ”Oh, hyvää yötä”, Sabine toivotti iloisesti ja hymyili pitkälle miehelle. Ylva taas katsahti miestä ja hymyili. ”Minä taidan myös pian vetääntyä, joten lähden samalla oven avauksella. Oli mukava tavata Sabine ja Dammon”, ihmissusi totesi ja veti hatun paremmin silmilleen.
Kaksikko jäi katsomaan kuinka nainen nousi ja lähti ulospäin. Ylva oli lupautunut yhteen hommaan ja hoitaisi sen yön aikana. Homma oli kaikkea muuta kuin laillinen, mutta hän oli lähettänyt viimeisimmät rahansa maagille. Hän tarvitsi töitä ja siksi oli ottanut kyseisen heti. Hommana oli murhata joku ja koska Ylvan moraali ei ollut mitenkään taivaita hipova ja aleni maksua vastaan, hän tekisi sen.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 4, 2010 20:45:07 GMT 3
Raziel laski rahapussistaan kolikoita pöydälle sekä oman ruokansa että Ylvan viinin edestä, nyökkäsi pöytään jäävälle kaksikolle vielä kerran ja asteli sitten ihmissuden jälkeen kynnyksen yli. Yöstä oli tullut kylmempi ja pimeämpi sillä välin kun he olivat viettäneet aikaa Helmisimpukan kotoisessa lämmössä.
Hän asteli Ylvan tumman hahmon vierelle muttei heti tiennyt miten muotoilla asiansa. "Tahtoisin auttaa sinua... saavuttamaan tavoitteesi.", Razielin henki huurusi hiukan. "Ja olen saanut sen käsityksen, etteivät tämän maagisi palvelukset heltiä kuin maallisella vauraudella. Mutta niin kuin ehkä nyt saatoit päätellä neiti Sabinen ja minun välisestä keskustelusta, tulen kuninkaallisesta hovista ja vaikka omaisuuteni ei ole tällä hetkellä hallussani, saattaisin pystyä maksamaan ainakin osan sinulta vaadittavasta summasta. Olen miettinyt, että kenties maagisi saattaisi tietää jotakin Mustafan mainitsemista 'sidoksen näkevistä henkilöistä'. Maksaisin sinulle jo palveluksesta, että saattaisit minut hänen puheilleen." Razielin katse ei kohdannut Ylvaa vaan harhaili jossain tumman taivaan ja vielä tummempien talonkattojen rajapinnassa. Koko hänen pyyntönsä saattaisi osoittautua hukkareissuksi. Tämä oli pelkkää toiveikkuutta mutta silti ainut asia, johon hän tällä hetkellä saattoi ajatella tarttuvansa. Sidoksen näkeviä taikuudenkäyttäjiä ei löytynyt harhailemalla ympäriinsä mutta kenties ja vain kenties tämä henkilö, joka tunsi harvinaista taikuutta, jolla palauttaa ihmissusi ihmiseksi, voisi tietää myös henkilön, joka kykeni näkemään sidoksen...
|
|
|
Post by laurana on Jan 4, 2010 20:54:42 GMT 3
Lohikäärmeen saavuttaessa Ylvan nopeasti, nainen kuunteli toisen asiaa hiljaisena. Hän pysähtyi kuitenkin kuin seinään, ehdotuksen kuullessaan. Kultaiset silmät katsoivat värähtämättä Razielia. ”Olen koonnut omaisuutta yli kaksikymmentä vuotta, lapsesta lähtien. Olen murhannut, kiduttanut, varastanut, huijannut ja tehnyt anteeksi antamattomia asioita. En enää välttämättä pysty olemaan ihminen. Olen enemmän susi, kuin olen ollut ihminen. Minä en enää tiedä, tulenko kävelemään sen maagin porteista sisään muuttuakseni, vai vaatiakseni rahani takaisin. Hän voi ihan yhtä hyvin huijata ja elää nyt makoisaa elämää minun typeryydelläni ja toiveikkuudellani siitä, että maailma tulisi muuttumaan”, Ylva oli alkanut vapista vihansa voimasta ja yllättäen veti päänsä käsiensä väliin.
”Piru Raziel, tuki suusi tai iskeydyn kurkkuusi. Kuusta on vain vähän yli päivä! Minä en voi suuttua, tai tapan jonkun tajuamattani mitään”, Nainen mutisi ja alkoi laskea kymmeneen. Hän suoristautui hitaasti ja näytti nyt rauhoittuneen. ”Kyllä minä sinut hänen luokseen vien, mutta sitä ennen minun pitää hoitaa eräs… asia”, Ylva totesi ja sipaisi punaisia hiuksiaan. Eihän voisi paljastaa Razielille, että hän oli matkalla teloittamaan kahden lapsen isää. Mieshän olisi tehnyt kaikkensa sen estääkseen tai kääntääkseen Ylvan pään. Se olisi sinänsä hankalaa, sillä Ylvan moraalinen ajattelu, ei ollut mitään kamalan mutkikasta. Se perustui rahaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 4, 2010 21:41:27 GMT 3
Raziel joutui vetämään suojamuurin moraalisen puolensa peitoksi Ylvan ladellessa kaiken, mitä oli tehnyt saavuttaakseen päämääränsä eikä tilannetta tosiaan tehnyt helpommaksi se, että Ylva ei tuntunut edes olevan enää varma asiastaan. Olisiko tuo kaikki aiheutettu turhaan.... Tietenkään Raziel ei voinut hyväksyä häikäilemättömyyttä jos sitä nyt Ylvan tapauksessa voisi häikäilemättömyydeksi sanoa mutta Raziel oli varma, että oli nähnyt Ylvassa puolen, joka oli hyvä henkilö. Ehkä jollain tavalla tämä oli vieläkin tyttö, jonka vanhemmat olivat hylänneet ja joka koitti epätoivoisesti ansaita näiden rakkauden takaisin...
Raziel painoi ajatuksen kantapäänsä alle. Hän ei tahtonut tehdä toisesta tällaisia olettamuksia ja häntä hirvitti jo valmiiksi miettiä epärealistisesti, että Ylva jollain tavalla vaistoaisi hänen myötätuntonsa.
Tottelevaisesti Raziel sulki suunsa toisen sitä vaatiessa. Ei ollut epäilystäkään, etteikö Ylva olisi tiennyt, mitä voisi tapahtua. Silti, hän ei voinut kuin sisimmässään miettiä, miten paljon tämä muistutti hän itsestään; "typeryydelläni ja toiveikkuudellani siitä, että maailma tulisi muuttumaan" ... niinpä.
Raziel nyökkäsi Ylvan sanoille tämän taas saatuan tilanteen hallintaansa. "Odotan kyllä vaikka tietenkin mitä pikemmin sen parempi.", lohikäärme vastasi. "Palannen nyt Lokkien laululle. Mikäli olet asiasi jälkeen yösijan tarpeessa, voit pyytää emännältä huonetta minun laskuuni. Siellä pitäisi olla tilaa."
|
|
|
Post by laurana on Jan 4, 2010 21:55:07 GMT 3
Pieni kolhaus jossain tuntui, sillä Ylva tiesi Razielin muuttuvan. Mies ei voinut hillitä petoa, joka Ylvan sisällä raivosi. Raziel ei ymmärtäisi, Ylva oli varma siitä. Hän oli kulkenut yksin juuri sen takia. Häntä ei hyväksytty, hän oli sellainen, jota muut pelkäsivät. ”Minä ilmestyn kun olen saanut sen tehtyä”, ihmissusi totesi ja käänsi selkänsä miehelle. Hän ei voisi enää menettää hermojaan kuten äsken. Razielilla olisi jo nytkin syitä työnnellä tikareita Ylvan selkään.
Vilkaistuaan ympärille, Ylva katosi sivukujalle ja piilotti tavaransa myrkytettyä tikaria lukuun ottamatta ja muutamia muita välineitä. Hän lähti liikkeelle ja saapui talolle. Hän suoritti työnsä hiljaa kuin varjo, mutta ensimmäisen kerran eläessään, hän tunsi häpeää itseään kohtaan.
Haettuaan tavaransa, Ylva ei palannutkaan Razielin luokse. Hän ei kykenisi katsomaan miestä silmiin murhattuaan miehen. Ylva kylpi joessa, jonka kylmyys sai hänet haukkomaan henkeään. Hän nukkui kadulla ja odotti aamuun. Taistellen itsensä kanssa ja koettaen vakuuttaa, että oli aina tehnyt oikein. Raha oli hänen moraalinsa.
Aamun varhaisina tunteina Ylva haki palkkionsa ja meni Lokkien Laulu-nimiseen paikkaan. Sisään astuessaan ihmissusi oli synkän oloinen ja väsynyt. Hän ei ollut mikään päivän säde ja piti hatun päässään. Hän vain pyysi emännältä vahvaa kahvia ja istuutui pimeimpään nurkkaan. Razael löytäisi hänet kyllä niin halutessaan. Kahvi ja Ylva eivät sentään niin hyvin piiloutuneet, etteikö kukaan heitä huomaisi.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 4, 2010 22:21:53 GMT 3
Raziel ei tiennyt, mikä asia vaati Ylvan toimittamista eikä hän halunnut kuljettaa mietteitä pidemmälle. Niinpä lohikäärme vain harppoi suorinta tietä lokkien laululle, totesi onnekseen, että Aileenin syntymäpäivävieraat olivat kadonneet ja palasi huoneeseensa.
Suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen Raziel kasasi vähäiset tavaransa; kyseessä oli vielä tavallista vähemmän kannettavaa, koska Raziel oli pystynyt myymään suurimman osan keräämistään yrteistä kylän parantajalle. Hän saapui saliin vain nähdäkseen Ylvan istumassa syrjemmällä. Oliko nainen sitten yöpynyt täällä vai vasta saapunut... tuskin sillä oli väliä. Amarathin liepeillä oli turva metsästäjiltä miltei kaikenlaisille olennoille.
"Huomenta.", Raziel toivotti istuutuen Ylvan seuraan. Lohikäärmeen pyynnöstä Aileen toi hänelle teetä ja kului muutaman hetki hiljaisuudessa aikaisen kaksikon kesken. Raziel torjui idean kysyä, miten Ylvan asia oli sujunut ja päätyi heidän aiempaan puheenaiheeseensa. "En tainnut missään vaiheessa kysyä, missä päin Whleyaa tämä maagisi pitää kotia.", Raziel siemaisi taas teetään ja silmäili uneksuvasti auringonnousua, koska kiilui ikkunassa.
|
|
|
Post by laurana on Jan 4, 2010 22:37:58 GMT 3
Kun Ylva oli kittaamassa kolmatta kupillistaan ja syönyt valtavan voileivän Razael saapui alakertaan. ”Huomenta”, Ylva murahti käheällä äänellä ja joi mustaa nestettä. Vaikutus alkoi jo tuntua, mutta hän kaipasi tekemistä käsilleen. Mukin piteleminen oli hyvää tekemistä.
Hetken aikaa Ylva näytti pohtivan maagin sijaintia. Hän tiesi sen tasan tarkkaan. ”Täältä sisämaahan päin. Ei päivääkään kulu ihmisten vauhtia. Pieni kylä”, Ylva sanoi ja kumosi kahvinsa loppuun. Pieni kylä, jossa hänen perheensä nykyään asui. Maagi oli pitänyt heitä silmällä Ylvan puolesta, mutta ei ollut kertoillut juuri mitään ihmeellistä. Kummatkin hengissä, siinä kaikki mitä ihmissusi tiesi. ”Joten, lähdemmekö matkaan?” Ylva ei halunnut olla paikalla kun murhaajaa alettiin etsiä. Siinä menisi varmaan vielä hetki, mutta parempi olla silloin jo kaukana.
Ihmissuden silmät olivat melko tunteettomat. Hän oli kovettanut itsensä Razielin kohtaamisen takia. Hän ei halunnut miehen halveksuntaa niskaansa. Kyllä toinen varmasti alkaisi voimaan pahoin Ylvan lähellä, jos tietäisi. siksi oli vain viisasta pysyä hiljaa ja etäällä. Eilinen lyhyt keskustelu poltteli vielä mielessä. Se tuntui kirvelevän siinä kummassa kolossa, joka oli syntynyt jonnekkin.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 4, 2010 23:01:13 GMT 3
Raziel särppi teensä loppuun, kun Ylvakin näytti olevan jo vaille valmiina lähtöön. Katsahtaessaan punatukkaisen naisen kasvoihin, hän ei kyllä voinut olla hiukan häkeltymättä kylmyydestä tämän silmissä. Se saattoi Razielin miettimään oliko hän onnistunut eilen sanomaan jotakin, mikä edelleen kaiveli Ylvan mieltä. Lohikäärme kuitenkin piti suunsa kiinni. Se näköjään oli tulossa jo ihan tavaksi ihmissuden kanssa. Oliko se lie sitten kohteliaisuutta vai itsepuolustusta...
"En ole varma olisiko neiti Sabine näin varhain jalkeilla mutta voisin käydä jättämässä hänelle viestin lähdöstäni joka tapauksessa.", Raziel tuumi ajatuksensa ääneen Ylvalle. Lohikäärme jätti huoneensa avaimet tiskille kiittäen Aileenia lyhyesti ja suuntasi sitten ihmissuden kanssa ulos ovesta. Kylmä tuuli puhalsi heitä vastaan mereltä ja sai Razielin kiskomaan kaulustaan hiukan ylemmäs. Vaikkei hän varsinaisesti palellut, tällainen viima aamutuimaan ei ollut niin nautittava kokemus.
Hän vilkaisi merelle hiukan kaipaavasti, huolimatta viimasta, hän olisi edelleen toivonut toven kävelyretkeä rannalla. No, sen täytyisi odottaa jo toistamiseen ja varmaankin pitkään sillä he olivat suuntaamassa jälleen sisämaahan. Päättäväisesti Raziel käänsi kulkunsa sitten Helmisimpukalle.
|
|
|
Post by laurana on Jan 4, 2010 23:25:39 GMT 3
”Hän varmasti arvostaisi sitä”, Ylva kommentoi Razielin viesti ideaa. Nuori neito oli vaikuttanut hyvinkin mukavalta ja eloisalta. Tämä varmasti arvostaisi miehen viestiä. Kuin koira, Ylva seurasi lohikäärmettä. Hän käveli koko ajan muutaman askeleen jäljessä ja seurasi avainten jättöä.
Kylmästä tuulesta välittämättä Ylva käveli nyt Razielin vierellä. Hänen ihonsa ei huomannut kylmyyttä yhtä herkästi kuin muiden. Hän oli aina karaissut itseään ja öinen kylpy jääkylmässä lähteessä sai tuulen tuntumaan pikku jutulta. Eihän se muka ollut, mutta Ylva vain painoi hattunsa paremmin päähän ja tunki kätensä turvaan kylmältä.
Helmisimpukan luona Ylva harppoi portaat ylös ovelle ja avasi sen Razielille luikahtaen itse sisään tämän perässä. Jostain kuului hiljaista huilun soittoa. Se oli kaunista, liikuttavaa. Majatalon isäntä seisoi jo tiskin takana ja puunaili tuoppeja. Ylva nyökäytti päätään tervehdykseksi ja jäi sivummalle katselemaan Razielia.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 5, 2010 11:37:55 GMT 3
Nyökkäys kiitti Ylvaa kohteliaisuudesta oven avaamisessa ja Raziel käveli kynnykseltä isännän luo. Hän kuulosteli huilun sävelmää hetken mutta totesi, että se saattoi olla yhtä hyvin Sabine kuin kuka tahansa muukin muusikkojen suosiman majatalon vieraista. "Jättäisin neiti Sabinelle viestin.", Raziel sanoi. "Toki.", Bo kumartui poimimaan jostain kynän ja paperilapun. "Toimitan sen hänelle, kun hän herää." Raziel naputteli hetken paperia mietteissään ja kirjoitti sitten Sabinelle pahoittelut vain pikaisesta tapaamisesta ja siitä, että hänen oli taas kiireisesti lähdettävä. Raziel sutaisi loppuum myös hyväntoivotukset neidin matkan jatkumiselle, taitteli lapun ja ojensi Bo'lle.
Hän viittasi Ylvalle, että ei ollut enempää syytä jäädä kuhnimaan ja palasi Amarathin katujen kylmyyteen. Lohikäärme asetti suuntansa meren kohinasta pois päin ja sovitti askeleensa Ylvan tahtiin, sillä tämähän se tiesi minne he olivat menossa. Lokkien kirkuna kiiri kaukana heidän päidensä yläpuolella ja vastaan tuli muutamia verkkoja ja onkia kantavia miehiä; kaikki matkalla ansaitsemaan elantoaan.
|
|
|
Post by laurana on Jan 5, 2010 14:55:21 GMT 3
Ihmissusi seisoi Razielin vierellä hattu kasvojensa peitteenä ja tuntui olevan valpastakin valppaampi. Häntä kammotti ajatus tulla yllätetyksi nyt. Hän ei halunnut ihmisten muistavan häntä ja kun hän ei näyttänyt kasvojaan, he unohtivat. Majatalon isäntä katseli Ylvaa hetken, mutta oli viisas ja ei kysellyt.
Heti kun viesti oli valmis, he lähtivät. Raziel vierellään Ylva lähti kävelemään kylää, jonne osaisi vaikka silmät ummessa. Häntä kammotti pelkkä ajatus tutusta kasvoista, vanhenneina. ”Minä en tule aivan maagille asti. Jos haluat, voin odottaa sinua jossain lähimaastossa”, Ylva totesi ja vilkaisi taakse jäävää merta. Hän ei koskaan ollut pitänyt merestä. Se kammotti häntä. Se oli niin suuri ja Ylva ei edes osannut uida kunnolla.
”Toivottavasti hänestä on sinulle apua”, ihmissusi totesi ja kaivoi pienen yrttipiipun taskustaan. Hän oli huomannut, että täysikuun jälkeen tietty ahdistus valtasi hänet muutamaksi päiväksi ja susi oli hieman herkempi. Näillä yrteillä hän oli huomannut rauhoittuvansa ja kykenevänsä ajattelemaan selkeämmin. Pienellä käden liikkeellä pesä oli laitettu täyteen ja sytytetty. Savu oli kitkerää, ei lähelläkään tupakkaa, mutta vaikutus antoi mahdollisuuksia ja tänään hänen pitäisi olla parhaimmillaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 6, 2010 15:10:48 GMT 3
"Käy.", Raziel vastasi. "Enkä edes mainitse sinua, jos niin toivot." Lohikäärme uskoi tietävänsä miksi paluu ei houkuttanut ihmissutta ja osittain toivoi, että olisi voinut kysyä jotakuta muuta johtamaan häntä. Hän kuitenkin muistutti itseään, että tämä oli kelvollisin idea toistaiseksi eikä miehellä ollut varaa jäädä vetelehtimään.
"Hiljattain kaikki on aina tuntunut olevan toivon varassa.", Raziel huokaisi Ylvan tuumaukselle. Hän vilkaisi naiseen haistaessaan piipun kitkerän tuoksun. Raziel ei pitänyt poltettavien yrttien savunhaukkomisesta mutta päätti suoda sen Ylvalle, jos se kerran rentouttaisi. Hän oli ollut vaistoavinaan, että aiemmin majatalossa toinen oli ollut hiukan jännittynyt ja muutenkin täysikuusta oli vasta vähän aikaa. "Haennesh, meryoninkaislaa?", Raziel kysäisi yrtistä, jonka tuoksun oli tunnistavinaan.
|
|
|
Post by laurana on Jan 6, 2010 15:27:57 GMT 3
Oli pieni helpotus kuulla, ettei kenenkään muun tarvitsisi tietää Ylvan olevan lähistöllä. Hän voisi paeta tietenkin paikalta hurjaa vauhtia sudelta, mutta hän halusi vältellä sitä. ”Koska meillä olisi ollut muuta kuin houkan toivo? Sillä on kummasti voimaa”, ihmissusi mutisi ja puhalsi savun pois keuhkoistaan.
”Sitäpä juuri. Olen pahoillani, jos se häiritsee sinua, mutta kärsit varmasti mieluummin savusta kuin minusta hermostuneena ja vainoharhaisempana”, Ylva totesi huomattuaan pienet eleet. Kylän lähellä, hän alkaisi varmasti pälyillä ja käyttäytyä kaikkea muuta kuin ihanasti. Hänen lapsuutensa oli pelkkää hämärää. Hän muisti parhaiten vain kellarin, muutamia kasvoja ja isänsä hatun. Metsä oli kasvattanut hänet.
Onneksi tie oli tyhjänä, joten he saivat kulkea rauhassa. Savu rauhoitti yllättävän nopeasti, eikä Ylva ollut polttanut paljoakaan. Hän ravisti pesän tyhjäksi ja laittoi piipun takaisin. Hän ei polttaisi liikaa, jotta pää ei menisi sekaisin ja arviointi kyky.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 10, 2010 21:27:29 GMT 3
"Uskoisin niin.", Raziel vastasi pieni hymy kasvoillaan. Hän itse ei polttanut piippua mutta tiesi kyllä tiettyjen yrttien rentouttavasta vaikutuksesta, joskus liiaksikin. Vaikka hän silloin tällöin käytti niitä päänsärkynsä lieventämiseen, enimmäkseen hän vältteli aineita. Sama vika kuin alkoholin kanssa; Raziel ei lainkaan pitänyt harkintakykynsä sumentamisesta.
Lohikäärme liu'utti katsettaan tien oikeaa puolta, missä jonkin matkan päässä kimalteli Feryahin laguuni, vedet kirkkaina kuten aina. Raziel päästi ajatuksensa valumaan takaisin eiliseen ja Sabinen tapaamiseen. Tänään hän olisi saattanut olla purjehtimassa neidin kanssa laguuni ohi kohti lohikäärmesaarta... kenties tämänhetkinen suunta kuitenkin tuottaisi parempia tuloksia vaikkei siitäkään ollut takeita. Lohikäärme ei ollut lainkaan varma haluaisiko Ylva puhua aiheesta mutta hän päätti kuitenkin yrittää kaivaa esiin jotakin, sekä uteliaisuuttaan että valmistautumiseksi: "Joten... millainen henkilö tämä maagisi on? Muuta kuin ahne. Mainitsitko hänen nimeään vielä?"
|
|