Musiikkia ja musikaalisia

[laurana]

Savun jälkimaku jäi häiritsevästi suuhun ja sai janoiseksi. Aikanaan Ylva oli polttanut tupakkaakin, mutta lopettanut sen saatavuuden takia, lisäksi hänen kehonsa oli ollut siitä liiankin riippuvainen. Nyt hän tyydytti halunsa juoda kulauksella vettä ja käänsi välittömästi hänelle puhuttaessa päänsä Razielia kohti.
”Maagi? Sashi, en tiedä hänen viimeistä nimeään. Hän on taitava ja hyvinkin omistautunut magialle. Hän tekee paljon töitä saavuttaakseen haluamansa, niin olen kuullut. Hän on myös mukavuudenhaluinen, turhan ylpeä ja pitää itseään melkein jumalana. Hänen kanssaan on mahdotonta puhua juuri mistään. Tosin voi johtua ihan siitä, että hänestä olen säälittävä. Minusta hän on säälittävä, sillä hän ei varmaan kykenisi menemään manalaan ilman kymmentä sotilasta ja tulemaan uloskin”, Ylvan ääni oli hieman ärtynyt. Hän vihasi maagia ja oli alkanut epäillä tätä. Epäilys oli alkanut kalvaa silloin, kun hänen laskujensa mukaan, hän oli kerännyt miehelle niin mittavan suuren omaisuuden, että tämän ei tarvitsisi eläessään tehdä enää mitään.

”Jos mainitset olevasi lohikäärme, hän voi suostua hieromaan kauppoja tai jotain muuta yhtä vaikuttavaa maagin silmissä. Ilman mitään sellaista hän kohtelee sinua kuin roskaa ja vaatii sinulta huomattavaa maksua jo suunsa avaamisesta”, Ylva varoitti ja sulki pullonsa suun ja laittoi sen laukkuun. Hän voisi selittää tuntikausia siitä, kuinka kamala maagi oli ja kuinka hän vihasi koko paikkaa, mutta häntä ei huvittanut antaa Razielille itsestään sellaista kuvaa.

[SethAltair]

"Aivan, aivan.", nyökkäili Raziel Ylvan selostukselle. Tämä kuulosti tutulta ihmistyypiltä, enimmäkseen niitä joiden kanssa Raziel ei vaivautunut tekemisiin. He eivät jakaneet yhteisiä arvoja senkään vertaa että tavallinen rupattelu olisi ollut viihdyttävää. Tosin tietenkään lohikäärme ei edes sellaiselle henkilölle olisi ollut epäystävällinen.
Raziel pohti myös, miksi maagi kenties olisi tahtonut päästä manalaan olisi sitten sotilaita tai ei... no, ehkä lause oli vain Ylvan tapa tuoda ilmi, ettei ollut kyse kovin pätevästä maagista.

"Kiitos tiedosta.", Raziel hymyili vinosti. " Enpä tiedä viitsinkö luottaa henkilöllisyyttäni tämän henkilön käsiin mutta mikäli se osoittautuu ainoaksi keinoksi... "
Lohikäärme huokaisi hiukan. Sabinen tapaamista mies ei ollut kyennyt välttämään ja niinpä tieto oli jo tullut julki että nuoren prinssin opettaja poukkoili täällä päin. Vaikkei Sabine ollutkaan lavertelevaista sorttia, hän tuskin uskoi tätä tietoa salaisuudeksi ja sen takia saattaisi puhua siitä vapautuneesti. Razielin ainoa huoli oli että jotenkin hänen katoamisensa voitaisiin liittää prinssiin ja jotenkin sopimus tulisi ilmi....
No, tuskin tämä maagi kuitenkaan tiesi kuka Raziel Enelysios oli.
"Milloin kävit siellä viimeksi?", Raziel käänsi katseensa laguunista taas ihmissuden puoleen.

[laurana]

Virnistäen Ylva nyökkäsi, sillä hän pitäisi sisällään Razielin salaisuuden hautaansa saakka. Mies tuoksui hänen nenäänsä oudolta, mutta ei varmaankaan normaalin ihmisen.
”Ehkä teet silloin viisaasti, sillä hän ei välttämättä ole hiljaa siitä”, ihmissusi totesi ja kuunteli Razielin ääntä. Partaveikolla oli muuten hyvä ääni, jos ei muuta.

Kysymys, joka mukavalla äänellä esitettiin, sai Ylvan kasvot jännittymään hetkeksi.
”Siitä on nyt yli kaksikymmentä neljä vuotta. En ollut kyllin viisas pysymään poissa. Kuka väittää, että kotikylä paras kylä? Murha se oli, tarpeeksi sain viettää aikaa lukittuna kellariin ja raahattuna metsään ja lopulta hylättyä sin… Ei olisi pitänyt polttaa”, Ylvan kielen kannat olivat irronneet ja ihmissusi oli läimästä päänsä lähimpään puuhun. Hänen olisi pitänyt tajuta vaikutuksen voimallisuus, kun hän ei ollut polttanut muutamaan vuoteen. Typerys mikä typerys.

[SethAltair]

Ylvan ilmeestä näki, että lohikäärme oli saanut taas naisen ajattelemaan tai muistamaan jotakin, mistä tämä ei varsinaisesti iloinnut mutta lohikäärmeen suureksi yllätykseksi toinen kuitenkin vastasi eikä väistänyt aihetta... tai sitten suorasukaisesti todennut, ettei halunnut puhua.

Oikeastaan, Razielista tuntui että sanat vähän myöhemmin ikään kuin karkailivat Ylvan suusta, sen verran oudon ilmeen ihmissusi itsekin soi lauselleen.
"Krhm... olen pahoillani, en tahtonut udella.", Raziel esitti pahoittelunsa mahdollisimman nöyrään sävyyn. Toivon mukaan tästä ei tullut mielikuvaa, että hän olisi ehdoin tahdoin käyttänyt yrttien vaikutusta tiedon onkimiseen.

Kuten tavallista, Razielin tuntiessa olonsa hiukan vaivaantuneeksi, hänen kätensä nousi koskettamaan takin läpi kultaista riipusta jossain hänen rintakehällään. Se ei juurikaan suonut armahduksia mutta huomaamaton tapa, josta ei ollut tullut hankkiuduttua eroon.

Koska lohikäärmeen mieleen tuli vain jatkaa keskustelua jostain niin naurettavasta aiheesta kuin sää, hän mieluummin siirsi katseensa heitä ympäröivään maisemaan. Amarathin liepeillä oli paljon niittyjä, koska mereltä puhaltava tuuli ei luonut ihanteellisia olosuhteita metsälle. Siitä huolimatta puuraja alkoi tulla vastaan laguunista työntyvän pikkuruisen lahtiulokkeen kohdalla jossain kaukana heidän edellään.

Heidän taivaltamallaan tiellä ei liikkunut paljoa muita vaikka hiekkatiehän oli kyllä painuneena muutamien kärryjen urat yhtä lailla kuin saappaan - ja kavionjälkiä.

[laurana]

Hetken aikaa Ylva vain hengitti ja laittoi tassua toisen eteen. Heidän matkansa taittui pienen matkaa ennen kuin Ylva pystyi puhumaan.
”Ei se haittaa. Kunhan et puhu sitä. Minä en muista paljoakaan mistään ja olisi pitänyt muistaa yrttien voimakkuus”, Ylva vain totesi ja koitti hymyillä, sillä hänen piti saada Raziel normaaliksi. Hän ei kestäisi matkaa hiljaisuudessa ja vaivaantuneisuudesta.

”Meidän pitäisi saapua sinne myöhään iltapäivästä”, Ylva kertoi ja otti hatun päästään ja sipaisi hiuksiaan ottaen hatun pois päästään sitä ennen ja antaen kylmän tuulen pöyhiä punaisia hiuksiaan hieman. Mitään kylmyyttä ei tuntunut kuumalla iholla.

Maisemat olivat kauniita, mutta jokainen askel sai Ylvan hieman hermostuneemmaksi. Mikään ei saisi häntä rauhoittumaan kovinkaan helposti, joten hän kaipasi omalla tavallaan Razielin rauhallisuutta ja puhetta.

[SethAltair]

"Niin pian?", Raziel kohotti kulmiaan. Hiljattain kaikki tuntui olleen kaukana, suurien eäisyyksien takana. Nyt kun jotakin oli niinkin lähellä kuin päivämatkan päässä, se tuntui epätavalliselta. Toisaalta ei mikään valituksen aihe. Ylva saattoi pitää metsistä, mikä oli ymmärrettävää mutta Raziel oli mieltyneempi katollisiin yösijoihin ja vuoteisiin makuualustojen sijaan. Liian hyvään tottunut, lohikäärme puisti itsekseen päätään.

"Tuli mieleeni Sabinesta, tiesitkö itse nimesi merkityksen?", Raziel johdatteli puheen osittain sivuun, osittain ei. "Muusikkona Sabine kaiten käyttää paljon taruja ja myyttejä inspiraatiokseen ja tästä edes minä en tiennyt. Mihin uskontoon se jumala mahtoi kuulua... "

Raziel laski katseensa haravoimaan tietä edellään. Demonien uskonto, jonka ihmiset olivat sittemmin omaksuneet ja muokanneet sekä lohikäärmeiden uskonto olivat Razielin tiedossa parhaiten. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut päässyt tutustumaan muihin paremmin mutta oli otaksuttavaa että muilla lajeilla oli myös ammoisista ajoista säilyneistä, omia myyttejä ja taruja jotka siirtyivät vain perimätietona, harvoin kulkeutuen muiden rotujen tiedoksi...

[laurana]

Pieni pään nyökäytys kertoi, että Ylva oli tosissaan, omaksi harmikseen. Hän olisi mieluusti lykännyt kylää kauemmas, mutta sidehän oli aina parasta vain riuhtaista irti. Nimensä kohdalla Ylva virnisti leveästi, sillä hän piti siitä omalla tavallaan.
”Tiesin. Se on erään pienen eristäytyneen syrjäkylän kehittämästä uskonnosta, joka perustui ihmissusiin. Tämä tapahtui siis demonien vallan aikaan”, Ylva oli itse selvittänyt nimensä tarinan eräästä ikivanhasta kirjasta. Hän piti siitä yhä vain enemmän.
”Ylva oli soturi, joka kykeni puhumaan luonnon kanssa ja muuttumaan sudeksi. Hän suojeli ihmisiä, kun suuri viha tuli. Hän kuitenkin loukkaantui petturin miekasta ja kirosi tämän ja ihmiset kärsimään joka kuukausi täydenkuun aikaan saman tuskan, jonka hän kävi aina läpi puolustaessaan kylää. Näin ihmissudet saivat alkunsa. Ei mikään ihana hahmo, mutta tarina on paljon pidempi ja… Typerää kyllä, mutta samaistun siihen jumalattareen. Voin vain kuvitella, miten karvaalta tuntuu kun olet taistellut ja uskonut johonkin ja sinut petetään”, Ylvan ääni oli myötätuntoinen ja hän todella toivoi aina jumalattaren kyenneen selviytymään. Sitä tarina ei kuitenkaan kertonut.

”En tiedä miten vanhempani antoivat nimen minulle. Tarinankin löysin vuosia sitten melkein tomuksi muuttuneesta kirjasta matkallani, joten uskoisin heidän kuvitelleen nimelle jonkin muun tarkoituksen tai tarinan”, Ylva selitti ja asetti hatun takaisin päähänsä. Hänen olonsa rauhoittui huomattavasti kun hän saattoi puhua jostakin edes.
”Sinä aiot kysyä maagilta näkeekö hän sidoksen, mutta mitä jos hän ei näe? Mitä sinä sitten teet? Minä toivon, että kaikki onnistuu. Olen ehkä vain kurja varas ja murhaaja, mutta vaikka minä en tiedä mitään ihmeellistä sinusta, tiedän sinun tekevän tämän jonkun sellaisen takia, josta välität”, Ylva totesi ja katsoi Razielia kultaisilla silmillään, jotenkin tutkimattomasti. Hän ei ollut juuri koskaan tehnyt mitään muiden puolesta, joten osaksi se vilpittömyys Razielissa vetosi Ylvaan.

[SethAltair]

Raziel kuunteli rehellisesti kiinnostuneena kertomusta tästä Ylvan jumalattaresta. Vai pienen kylän uskonto jota ihmissudet ilmeisesti olivat innoittaneet. Jotenkin Raziel tuli hyville mielin siitä, että tässä uskonnossa ihmissudet oli nähty puolustajina eikä vihollisina...
"Ei se oli typerää lainkaan.", Raziel vakuutteli. "Ihmiset... me kaikki... näemme joskus myyteissä jotakin mihin voimme samaistua. Legendojen voima on siinä, että ne tuovat menneisyyden mahdin nykyisyyden ulottuville."
Lohikäärme mietti että lause kuulosti aivan liian koristeelliselta sisällön merkitykseen nähden mutta tyytyi avuttomana mielessään kohauttamaan olkapäitään. Hän ei tiennyt miten paremminkaan sitä ilmaista.

Eikö ollut juuri niin, että läheisimmät henkilöt tuottivat aina suurinta murhetta, Raziel ei voinut olla pohtimatta Ylvan viimeisen lauseen jälkeen.
"Jos ja jos... sitä minä koko ajan ajattelen.", Raziel sulki hetkeksi silmänsä auringon valolta ja hänen ryhtinsä painui lähes huomaamattomasti. "Minusta tuntuu, että kaikki tiet kaartuvat umpeen. Luulen löytäväni ratkaisun mutta sitten Meraldin onkin kuollut. Kuulen mahdollisuudesta katkaista demonin ja isännän välinen sopimus ilman kuolemaa mutta en löydä henkilöä, joka kykenisi tekemään sen.... nyt-"

Raziel yllätti itsensä samalla tavoin vuodattamasta sanoja huomaamattaan kuin Ylvan aiemmin. Hänelle tuli äkillinen tarve paeta jonnekin pois tämän epävarmuuden ulottuvilta ja kaiken lisäksi pois Ylvan ulottuvilta, kuulemasta näitä sanoja.
Tyytyen yskäisemään kuin selvittääkseen kurkkuaan Raziel mietti happamesti että ainakin he olivat tasoissa.

"No, kurjaksi varkaaksi ja murhaajaksi olet ainakin kykenevämpi empatiaan kuin useimmat joita olen kohdannut.", eikä lohikäärme tässä valehdellut. Hän tunsi pientä kiitollisuutta ihmissuden sympatioista hänen tehtäväänsä kohtaan.

[laurana]

Nyt vuorostaan Ylva kuunteli ja hän tunsi yllättäen tarvetta halata Razielia, mikä oli kovin harvinaista. Sen sijaan hän taputti melkein kömpelösti miehen olkapäätä.
”Kyllä sinä löydät sen ratkaisun. En minä tiedä ketään muuta, joka sen voisi löytää. Ehkä on muitakin keinoja ja mistä sitä tietää mitä tapahtuu. Ei se ole yhtä toivotonta kuin se, että minä haluan tulla ihmiseksi, tosin en ole enää niin varma siitä”, Ylva koetti saada Razielin tuntemaan olonsa paremmaksi.

Vai että empaattinen, hänkö muka? Hah. Hän vain toivoi Razielin onnistuvan ja niin edelleen. Hän halusi toisen pelastavan sen jonkun jostakin ja niin edelleen. Hän auttaisi vaihteeksi jotakuta muuta kuin itseään. Se tekisi varmaan vain hyvää vaihteeksi.
”Olen vain hyvä näyttelemään, usko pois”, Ylva vain tokaisi, sillä hän ei tavallaan kestänyt sitä, että joku näkisi hänen lävitseen.

[SethAltair]

"Kuten tahdot.", Raziel virnisti Ylvan vakuutteluille. Lohikäärme yritti ihmissuden sanojen avutuksella muistaa, että aina oli vaihtoehtoja. Tämän siteen katkaiseminen oli yksi johtolanka muiden joukossa, eivät ne tähän voineet loppua. Kyse oli vain ajasta...

Kaksikko lähestyi kohtaa, jossa tie sukelsi metsärajan taa. Vain kymmenen metrin etäisyydellä siitä heidän oikealla puolellaan levittäytyi laguunista irtaantuva kirkasvesinen uloke. Tietämätön matkaaja olisi saattanut pitää sitä hyvänä paikkana täyttää leilinsä mutta olisi myöhemmin epäonnekseen huomannut saaneensa leileihinsä suolavettä.
Raziel ihasteli edelleen auringon välähtelyä alati liikkuvan veden pinnalla, kun metsä kohahti äkisti. Ilman minkäänlaista varoitusta linnut lennähtivät yhdenaikaisesti latvustosta siivilleen. Varisten säikähtänyt raakkuminen sekä pienempien lintujen hätääntynyt viserrys sai Razielin valppaaksi.

"Mikä ne pelästytti?", Raziel tiiraili taivaalle lintujen jälkeen. "Haistatko mitään?"
Hän vilkaisi Ylvaan kysyvästi.

[laurana]

Kun vakava keskustelu oli ohi, Ylva vain tassutteli Razielin vierellä. Hän ei vilkuillut vettä, sillä aina veneet saivat hänet voimaan pahemmin kuin mikään aine ikinä. Hän oli täysin liikunta kyvytön ja vain vapisevaa hyytelöä. Metsä sen sijaan oli Ylvan tarkan silmän kohteena ja heti kun linnut olivat lehahtaneet lentoon, Ylva oli jähmettynyt haistelemaan.
”Tuulee väärästä suunnasta. En osaa sanoa, mutta se oli ainakin ihmisen kokonainen”, Ylva lähti etenemään ja piti joka ikisen yli-inhimillisen aistinsa tarkkana. Hän katsoi ympärilleen ja haisteli ja kuunteli.

Puusta, juuri kun Ylva oli varoittamassa Razelia, heidän eteensä tippui ihminen. Jokin oli kuitenkin vinossa. Ylva kumartui makaavan kasan yllä ja nopealla liikkeellä käänsi toisen tajuten tuijottavansa ammottavaa haavaa tämän rinnassa, mutta tunnistaminen oli vielä kamalampaa. Se oli vanhan naisen ruumis, mutta tuoksu oli syöpynyt Ylvan muistiin.

Ihmissusi kohotti katseensa nähdäkseen vain vääristyneen demonin. Ihmissusi oli unohtanut Razielin kohottautuessaan ja tuijottaessaan kokonaan uusi ilme silmissään tuota otusta, jonka kädessä oli sydän ja jota se mutusteli onnellisen näköisenä. Ylva halusi vain repiä otuksen kappaleiksi, kiduttaa sitä tunteja.
”Mitä? Vanha haaska se vain”, otus ilkkui ja Ylva oli hypännyt ja iskenyt sen alas puusta ja paiskannut maahan seuraten itse perässä.
”Vain vanha haaska?” ihmissusi murisi ja saattoi paljain silmin jo havaita, miten tämä taisteli muuttumista vastaaan.

[SethAltair]

Lohikäärme ja ihmissusi olivat hädin tuskin ehtineet astua puiden varjoon Razielin järkytykseksi puusta tipahti ruumis. Ylva tokeni paljon nopeammin, jos ylipäätään tokenemista oli tarvinnut ja kumartui tutkimaan ihmisolentoa.
Oli Raziel kaikkea nähnyt mutta etenkin puusta tippuvat ruumiit olivat harvinaisia eikä asiaa auttanut naisihmisen rintakehässä oleva avohaava. Lohikäärme sävähti hiukan.

Hän ei ollut aivan varma mutta suurissa määrin villanutulle kuivunut veri olisi antanut ymmärtää, että ihmisnainen oli kuollut jo ehkä useita tunteja sitten.

Jokin Ylvan käytöksessä sai Razielin huolestuneeksi. Lohikäärme huomasi puun oksalla keikkuvan demonin juuri ihmissuden intensiivisestä katseesta; se oli outoa, sillä jo useamman kerran Raziel oli todistanut, että Ylva vaikutti normaalisti hyvin välinpitämättömältä muiden henkilöiden kuolemasta.
Demoni, hyvin ihmismäinen noenmustaa ihoa ja liskomaista häntää lukuunottamatta, kommentoi ivallisesti Ylvan tuijotukseen samalla pureskelleessaan ikävästi erästä sisäelintä muistuttavaa lihamöykkyä. Koska demoni nimitti ruumista haaskaksi, saattoi olla, ette ihiminen ollut juuri tuon pahansuovan olennon uhri mutta... joka tapauksessa ilmeisesti juuri demonin sanat saivat Ylvan karkaamaan tämän päälle.

Nopeammin kuin lohikäärmeen silmät pystyivät seuraamaan, Ylva oli äkisti puussa, demoni maassa ja Ylva pian taas sen seurana.
"Mitä tämä on?", Raziel pyrki kysymään Ylvalta mahdollisimman rauhallisesti vaikkei voinut olla huomaamatta, että tämän itsehillintä meinasi pettää. Mikä olisi voinut saada ihmissuden niin tolaltaan?

[laurana]

Kun demoni oli tajunnut, että se saattaisi itse olla pian ruumis, se alkoi vikisemään ja koitti päästä pakoon. Se iski ihmissutta lujaa kasvoihin aiheuttaen syvän haavan pitkällä raatelukynnellään. Razielin kysymys ei edes saavuttanut Ylvan mieltä tai ymmärrystä. Demonin koittaessa pakoon, ilmaan pongahti suuri ja järkyttävän vihainen susi, jonka silmissä paloi suorastaan murhanhimoinen katse.

Demoni koitti päästä puuhun mutta lujat leuat osuivat sen jalkaan saaden olennon kiljumaan suorastaan rääkymään kivusta ja alkoi raapimaan ihmissuden ruumista. Tuntui kuin se ei olisi vaikuttanut mitenkään, mihinkään. Verta tippui maahan kummastakin osapuolesta, mutta leuat eivät hellittäneet otettaan. Ne vain kiristyivät ja rajulla pään heilautuksella demoni oli ilmassa, lysähtäen kuin räsynukke Razielin jalkojen eteen uikuttamaan. Se oli suorastaan kauhuissaan kun ihmissusi lähti lähestymään sitä kuono verisenä ja muristen syvällä äänellä niskavillat pystyssä ja kultaiset silmät palaen.

”Älkää antako sen tappaa minua”, demoni uikutti säälittävästi Razielille ja saaden Ylvan ärjäisemään niin, että sen kurkusta karkasi uusi vingahdus. Ruumiin kohdalla Ylva pysähtyi ja jännittyi selvästi hyppäämään.

[SethAltair]

Raziel oli jähmettynyt vain katselemaan kahden olennon taistoa eikä liiemmin elätellyt aikeita mennä väliin. Tässä hahmossa se olisi ollut mitä epäviisainta.
Lohikäärmeen sanat olivat menneet kuin kuuroille korville ja Ylva näytti menettäneen itsensä kokonaan vihalle... sudelle... minkä ikinä tämä antoikin pitää itseään otteessaan.
Suden leukojen viskatessa surkeasti vikisevän demonin Razielin jalkojen juureen, mies onnistui jotenkin astumaan ulos vain sivustakatsojan roolistaan. Tämä ei ainakaan ollut sivistynyt tapa hoitaa asioita.
"Ylva", Raziel astui eteenpäin. "Kokoa itsesi. Mistä tässä on kyse? Kuolleesta naisesta? Veri on kuivunut jo hyvän aikaa sitten. Demoni ei edes välttämättä tappanut tätä ihmistä vaikka raadonsyödä se varmasti on."

Lohikäärme ei ollut lainkaan varma saisiko hän suden kuuntelemaan mutta oli hänen yritettävä. Siitä huolimatta Raziel oli valmis puolustautumaan magian keinoin, jos Ylva koittaisi käydä uuteen hyökkäykseen. Niin paljon Ylvan puolella hän ei vielä ollut, että katsoisi todisteitta tämän tappavan jonkun, jolle suden vihan ei oikeasti pitäisi kohdistua. Jos taas demoni oli syyllinen, se saisi kärsiä tekonsa seuraukset.

[laurana]

Aivan kuin joku olisi iskenyt raskaalla nyrkillä Ylva naamaan. Susi suoristautui ja katsoi Razielia hetken aikaa melkein typertyneenä. Se ei ollut todellakaan ajatella moista. Hellääkin hellemmin se laski suuren kuononsa naisen ylle ja nuuhkaisi, tökkäisten hellästi kurttuista poskea kuonollaan. Hiljainen uikutus karkasi suurelta pedolta ja se laskeutui makaamaan ja painoi raskaan päänsä varoen kuolleen kädelle.

Vaikka raadonsyöjän tuoksu oli päällimmäisenä, jonkin muun tuoksu oli heikompana sen alla. Ylvan vartalo oli kuitenkin niin ruhjoutunut ja mustuus alkoi täyttää suden mieltä. Se vain halusi ihmisnaisen olevan elossa ja puhuvan. Hän halusi kuulla äänen, hyväksynnän.

Surkeat silmät kohosivat Razielin silmiin. Ei Ylva demonilta anteeksi pyytelisi, se oli häpäissyt ruumista ja mokoma oli jo lähtenyt ryömimään pois. Se oli menettänyt lounaansa, mutta Ylvan sydän oli revitty paloiksi. Suuri susi oli luonnottoman näköinen hauraan ihmisen vieressä maatessaan ja välillä inisten surkeasti.