|
Post by laurana on Jan 17, 2010 22:51:12 GMT 3
Razielin kertomus meni Ylvalta puoliksi ohitse, kun tämä vain katseli isäänsä. Hän otti hatun pois päästään kun oli saanut kasvonsa puhtaiksi ja kirkkaat suortuvat valuivat ihmissuden kasvoille. Hänen isänsä keskittyi Razielin joka sanaan, eikä tämä juuri tytärtään vilkuillut. Kyllä Ylva tiesi olevansa hieman vieras, kaikin puolin.
”Olen kovin iloinen, että sinä teit sen. Kaiken sen jälkeen mitä me teimme sinulle”, yllättäen vanha herra puhui suoraan ihmissudelle. Se tuntui niin oudolta, että Ylvan kultaiset silmät vain välähtivät. Ei hän oikein tiennyt mitä sanoa ja isä tajusikin työntää hänen eteensä ruokaa, mutta Ylvan ei tehnyt mieli mitään. Häntä vain nukutti ja hän halusi palata sudeksi.
Vanhus hääräsi kovalla tahdilla ja välillä Ylva katsoi tätä, verraten itseensä. ”Mikä teidät tänne toi? Läpikulku matkalla?” Isä kysyi ja huomasi kuinka Ylva ei saanut mitään alas. ”Ei sinun ole syötävä. Jäättehän te edes yöksi? Minulla on tarjota vain yksi sänky, mutta varmasti keksimme jotakin”, vanhuksen äänessä oli pieni hätä siitä, että hän jäisi yksin. Ylva vilkaisi Razielia, sillä tämän ”alaisuudessa” Ylva toimikin. Hän ei jaksaisi enää juuri kävellä tai ylipäätään mitään.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 19, 2010 21:04:15 GMT 3
Tänä iltana väsymys, joka heitä molempia tuntui painavan, ei ollut niinkään fyysistä väsymystä kuin henkistä. Razielkin huomasi, että jotenkin hänen oli vaikea pitää lukua vanhan miehen sanoista. Tämän toiveen yöpymisestä hän kuitenkin kuuli. "Kiitos olisi paikallaan sellaisesta vieraanvaraisuudesta.", lohikäärme nyökkäsi. "Itse en valita vaikka joutuisin nukkumaan lattialla." Hän otaksui, että tilanne oli jotakuinkin sama Ylvalle. Raziel ei ollut varma mutta jotenkin nainen tuntui vieroksuvan vuoteita, mikä oli ilmeisesti seurausta tämän monista vuosista sutena.
"Joten... krhm, päivä on ollut pitkä. Jospa voisimme siirtyä jo nukkumaan?", Raziel ehdotti vanhalle miehelle ja tämä nyökkäsi osoittaakseen olevansa samaa mieltä. "Tuvassa on lämmintä.", hän viittoi talon 'olohuoneeseen' jonka läpi he olivat tulleet matkalla keittiöön. "Voin sijata teille vuoteet takan ääreen."
"Olisin aivan tyytyväinen siihen.", lohikäärme vastasi. Ylvan isä poistui keittiöstä ilmeisesti hakemaan peitteitä ja patjoja. Jos Raziel olisi ollut hiukan pirteämpi, hän olisi muistanut tarjota apuaan mutta nyt hänen ajatuksensa harhailivat. He olivat saaneet tehtävänsä suoritettua ja tuotua Ylvan äidin takaisin mutta levottomuus tämän surmaajasta ei kadonnut lohikäärmeen mielestä. Hän ei uskaltanut olla varma asiasta muttei tiennyt yhtään toista 'mustaa ahmaa'. Kaiken lisäksi olisiko ollut sattumaa, että se oli suunnannut Amarathiin...
Raziel huokaisi ja kokeili ohimennen pientä pussia vyöllään. Kynttilät olivat edelleen paikallaan. Hän saattaisi tarvita niitä vielä tänään.
|
|
|
Post by laurana on Jan 19, 2010 21:17:37 GMT 3
Kuin kone Ylva seurasi Razielia ja jäi seisomaan olohuoneeseen. Hän haroi kirkkaita hiuksiaan ja näytti hieman eksyneeltä. Hän olisi nukkunut mieluummin ulkona, mutta se ei taitanut sopia. ”Minä en tarvitse vuodetta. En oikein osaa nukkua… tuota.. niin”, Ylva liikahti vaivaantuneena, sillä ihmismuodossaan hän ei koskaan oikeasti osannut nukkua. Hän oli niin paljon mieluummin susi. Isä vain nyökkäsi ja palasi pian yhden peitteen, tyynyn ja ohuen patjan kanssa.
”Tarvitsetteko te mitään? Kaikki on käytössänne ja minut voi herättää. Hyvää yötä”, isä touhotti vain hetken ja hipaisten Ylvan poskea, tämä meni omaan kammariinsa. Ihmissusi nosti kätensä poskelleen ja näytti siltä, kuin hän olisi pohtinut mitä oli oikein tapahtunut.
Kääntäen katseensa Razaliin, Ylva pakottautui hereille. Hän tiesi jonkin vaivaavan vaistomaisesti. Hetken Ylva kuitenkin hillitsi kieltään, ennen kuin avasi suunsa. ”Mikä sinua mietityttää?” Ylva kysyi ja istuutui takan eteen, lämmittelemään. Tuli heijastui kultaisista silmistä ja sai punaiset hiukset hehkumaan, mutta muuten Ylva oli vain harvinaisen kalpea. Hän tunsi itsensä lopettoman uupuneeksi ja vanhaksi. Hän kaipasi susimuotoaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 23, 2010 17:45:32 GMT 3
Raziel kiitti Ylvan isää vuodetarvikkeista ja ryhtyi vielä asettelemaan niitä paremmin, kun vanha mies oli mennyt omaan huoneeseensa. Lohikäärme riisui takkiviittansa ja asetti sen tuvan seinustalla olevan tuolin selkämykselle. Sitten hän palasi istumaan patjansa reunalle lähelle Ylvaa.
Kuullessaan toisen kysymyksen, lohikäärme ei voinut kuin sisäisesti hymyillä ihmissuden vaistolle. Kyse ei ehkä ollut siitä, että Raziel olisi ollut läpinäkyvä mutta kaipa suden osa Ylvassa sai tämän vaistoamaan tunteita eläinten tavoin. Raziel harkitsi totuutta mutta sysäsi sen pian nopeasti sivuun; hän ei halunnut huolestuttaa Ylvaa, kun ei edes itse ollut varma asioista. Tämä oli ollut liian raskas päivä muutenkin. "Kävin Sashin luona pikaisesti etsiessäni perheesi taloa, sillä siitä oli helpointa aloittaa. En ole kovin varma koko maagista. Yleensä taikuudenkäyttäjistä ja demoneista voi vaistota tietyn auran, joka kertoo mahdista mutta Sashin luona se oli hyvin merkillinen, ailahteleva kuin kynttilän liekki, jonka lepattaa jatkuvassa tuulessa." Mitä Raziel sanoi, oli totta mutta se ei ollut rehellinen vastaus Ylvan kysymykseen. Hän saattaisi vielä myöhemmin kertoa Mustasta ahmasta jos tarve vaatisi. "Oletko koskaan nähnyt hänen suorittavan loitsuja?", Raziel kysyi Ylvalta madaltaen ääntään, koska ei halunnut häiritä ehkä jo nukkuvaa herra Avcia.
|
|
|
Post by laurana on Jan 23, 2010 21:49:06 GMT 3
Seuraillen Razielin liikkeitä kultaisilla silmillään, Ylva tunsi rauhallisuuden leviävän. Jokin lohikäärmeessä vain oli sellaista jyrkähtämätöntä ja vahvaa, että siihen saattoi uppoutua. Kun Raziel kertoi huolensa, Ylva kuunteli tarkasti ja nojautui lähemmäs. Miksi hän alkoi epäillä. ”Olen nähnyt hänen onnistuvan materiaali muutoksissa ja epäonnistuvan esineiden liikuttelussa. Muistikuvani on hämärä, sillä näin sen viimeksi lapsena. Häntä pidettiin silloin mahtavana, mutta voiko maagi heiketä vanhetessaan? Ehkä hänen mielensä on jo alkanut hairahdella. Hän ei ole enää mikään nuori ja vetreä”, Ylva tuumi ja käänsi katseensa liekkeihin.
Pitkät sormet haroivat hiuksia ja ihmissusi oli miettivän näköinen. Katse alkoi harhailla kaikkialla huoneessa ja pysähtyi yhden esineen kohdalle. Se oli säälittävän näköinen ja kovia nähnyt koira pehmolelu, Raksu. Jokin tuntui jymähtävän kauan tunteettomana olleessa sydämessä.
Ihmissusi nousi yllättävän sulavasti ja tassutti pöydän luokse. Koira oli moneen kertaan paikattu ja parsittu. Sen vasensilmä puuttui ja se oli niin halittu ja rutisteltu, että siitä puuttui suuria karva tuppoja. ”Haittaako sinua, jos otan susimuodon?” Ylva kysyi ja veti yltään takkinsa ja kaikki turhat asiat. Hän riisui kovia nähneet kenkänsä ja seisoi selin Razieliin. Sutena ei koskaan tarvinnut puhua ja silloin Ylva tunsi olonsa turvalliseksi.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 24, 2010 1:13:27 GMT 3
Ylvan vastaus sai hänet hieraisemaan partaansa mietteliäänä. "Lohikäärmeen taikuus vahvistuu iän mukana, sillä yhteys elementtiimme syvenee ajan mukana... mutta ihmiset eivät ole lohikäärmeitä. En osaa sanoa." Raziel pyyhkäisi väsyneesti silmiään ja seurasi sitten katseellaan Ylvaa, kun tämä nousi kävelemään pöydän luo. Raziel tavoitti myös pian sen, mikä mahdollisesti oli Ylvaa kutsunut. Ihme jos ihmissusi ei tuntenut muistojen suorastaan vyöryvän päälleen tässä talossa.
"En välitä.", Raziel hymähti. Häntä huvitti, että Ylva edes kysyi mutta kaipa lohikäärmeen kohtelias käytös antoi ymmärtää, että hän itsekin odotti kohteliaisuutta muilta. "Itse asiassa en tee suurtakaan eroa sinun suden muotosi ja ihmismuotosi välillä. Minullakin on kaksi muotoa mutten tunne olevani yhtään vähemmän minä toisessa niistä."
Sikäli, kun yleensä Raziel oli tottunut katsomaan henkilöitä joille puhui, nyt hän koetti löytää katseelleen kohteen pussista, jonka oli nyörittänyt irti vyöltään. Hän poimi esiin kahdeksan lyhyttä kynttilää ja pienen puisen tikun.
|
|
|
Post by laurana on Jan 24, 2010 14:47:28 GMT 3
”Aika moni tekee suoranaisen railon niiden kahden välille. Toki sen ymmärtää täysikuun aikaan”, Ylva totesi ja virnistäen pienesti Razielin sanoille hän teki tuskallisen muodonmuutoksen, repien vielä muutaman haavan auki. Veri ja kipu kuitenkin helpottivat nopeasti ja suuri tumma susi meni Razielin vierelle täysin luontevasti.
Suuri kuono haisteli taloa ja tunsi outoja tuoksuja. Kultaiset silmät katsoivat kynttilöitä ja eihän hän voinut olla kummastelematta niitä. Susi inahti kysyvästi ja haistoi kynttilöitä epäilevästi. Miksi lohikäärme oikein veti kynttilöitä laukustaan, kun kaikkialla oli kyllin valoisaa ilmankin?
Huokaisten Raskas pää laskeutui partaveikon reiden vierelle. Suden turkissa erotti kohtia, joissa haavat olivat olleet ja jossa ne olivat jälleen auenneet. Haaska oli osannut iskeä oikein pehmeään lihaan. Vanhatkin arvet kolottivat toisinaan, mutta nyt haavojen olemassa olo teki hyvää, koska muuten olo olisi voinut olla hyvinkin turta.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 24, 2010 18:02:47 GMT 3
Raziel tiesi kynsien vaimeasta rapinasta, että Ylva oli viimein susimuodossaan ja tulossa hänen vierelleen. Susi nuuhkaisi kynttilöitä, mehiläisvahalle ne varmaankin tuoksuivat, ja inahti sitten kysyvästi. "Tarkistan vain asioita.", Raziel viittasi kädellään mukamas havainnoivasti kynttilöihin. Todennäköisesti eleellä ei ollut mitään vastausarvoa. "Sinun ei tarvitse välittää näistä."
Raziel ei torjunut Ylvan läheisyyttä. Jos se helpotti nuoren naisen oloa niin olkoon näin. Takka loimusi lämpimästi ja sen valo loi oranssisen kajon Ylvan turkille. Raziel pyyhkäisi kevyesti kädellään kohtaa, johon demoni oli aiemmin Ylvaa iskenyt mutta totesi, että haava oli jo muutenkin tarpeeksi hyvin umpeutunut eikä tarvinnut taikuuden avitusta. Sitten mies keskittyi kynttilöihinsä ja alkoi kaivertaa niihin pieniä lohikäärmeenkielisiä riimuja. Yksi kullekin kahdeksalle. Hän asetti kynttilät määrättyyn järjestykseen, eteensä puoliympyrän muotoon ja heilautti sitten kättään hitaasti ylhäältä alas. Takan liekit seurasivat mukana kunnes enää himmea hehku valaisi tupaa.
Seuraavaksi lohikäärme keskittyi kynttilöihin. Toinen pieni ele sai jokaisen kahdeksasta syttymään vuorotellen. Raziel hengitti syvään rentoutuakseen ja loi sitten keskittyneen katseen kahdeksaan liekkiin. Tulevaisuuden tavoittelu oli joskus hankalaa mutta tällä kertaa asiaa helpotti, että Raziel tiesi mitä etsiä. Mustaturkkinen peto, vasikan kokoinen ahma... missä se oli... tai oikeastaan missä se tulisi olemaan...
|
|
|
Post by laurana on Jan 24, 2010 23:04:52 GMT 3
Ei mitään hätää vai? Ylva ei kuitenkaan jaksanut huolestua, vaan sulki silmänsä huokaisten. Vasta kun toinen alkoi tekemään taikojaan. Taikuus sai Ylvan herkistymään ja tämän niskakarvat nousivat pystyyn. Hän ei liikkunut, vaan tuijotti Razielia valpastuneena. Hänen vaistonsa sanoivat, että jotain oli menoillaan.
Kun Raziel oli saanut loitsunsa tehtyä Ylva inisi hiljaa ja puski päällään. Hän tiesi jonkin olevan toisin. Hän ei pitänyt salailusta vaan halusi totuuden, aina. Suurta sutta oli varmasti hankalaa jättää huomiotta. Eihän se missään nimessä ollut melkein Razielin kokoinen ja isompi, jos se olisi seissyt takajaloillaan. Lisäksi Ylva oli sutena hieman lauma hakuinen. Hän viihtyi susilaumoissa toisinaan. Kun hän halusi unohtaa maailman julmuuden hän liittyi laumaan ja juoksi sen kanssa villinä ja vapaana. Hän rakasti sitä.
Ilmassa tuntui tietty tuoksu, joka kertoi yllättävän paljon sudelle. Ylva tiesi jonkin olevan vialla. Tietenkin hän oli kiinnostunut siitä. Hän oli kuitenkin alun alkaen lähtenyt koko hommaan mukaan Razielin tuoksun takia. Kai hän oli jossain välissä alkanut jopa pitää toisesta.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 26, 2010 22:11:16 GMT 3
Raziel oli juuri ehtimässä unohtaa ulkopuolisen maailman, kun suden pää pukkasi hänet takaisin todellisuuteen. Jotakuinkin puoliksi havahtuneena Raziel liikautta toisen kätensä silittämään Ylvan niskaa. "Ei nyt. Nuku sinä vain.", Raziel sanoi hiljaa irrottamatta katsettaan liekeistä. Kuin olisi yrittänyt nähdä kuvan taakse, jotta siitä muodostuisi uusi kuva... Raziel viritti keskittymistään mutta edelleen kaikki pysyi sameana. Lohikäärme alkoi melkein turhautumistaan menettää keskittymiskykyään mutta äkisti hän tajusi, että hän itse asiassa näki mutta se mitä hän näki oli oikeasti sameaa. Usvaa... ei, savua. Raziel kiinnittyi paremmin tulevaan todellisuuteen ja oli kuulevinaan ääniä. Nämä olivat huutoja, hätääntyneitä ja pelokkaita ääniä. Tämä savu, siinä oli punainen loimu. Tulipalo, Raziel pohti. Oliko tämä Amarath? Kirottu savu esti näkemästä kunnolla. Sitten Raziel kuulsi sen, mitä oli koko ajan puoliksi pelolla odottanut. Käheän karjaisun, joka varmasti kuului ahmalle.
Raziel säntäsi juoksuun näkemättä minne oli menossa, kunnes hän äkisti erotti suuren mustan pedon erään talon kynnyksellä. Ovi oli säpäleinä, karmeissa kynnenjälkiä. Demoni oli ollut tunkeutumassa sisään mutta nyt sen pää käännähti salamana lohikäärmeeseen päin. Kun Raziel tavoitteli miekkaansa, olento oli jo puoliloikassa karkaamassa hänen kimppuunsa.
Raziel huitaisi kätensä suojakseen mutta ne osuivat johonkin mitä ei ollut... ei tässä todellisuudessa. Razielin katse sumeni ja tarkentui jälleen. Lohikäärme huomasi nopeasti läimäisseensä kynttilät kumoon. Raziel älähti peloissaan siitä, että tuli voisi levitä ja koitti sammuttaa liekit taikuudellaan. Terävä värähdys, kuin sähköisku kävi hänen kätensä läpi ja kynttilät roihahtivat puolta isommaksi tulipalloksi. Nytkö oli paras aika hänen mahdilleen ruveta vikuroimaan?!
|
|
|
Post by laurana on Jan 26, 2010 23:00:12 GMT 3
Haluten esittää vakavia vastalauseita, Ylva inahti jälleen, mutta ei jaksanut sen enempää. Hän tassutti hiljaa nukkumaan jalkopäähän. Hetken aikaa susi sai maata ja leikkiä kuollutta. Sen hengitys tasaantui ja silmät tuntuivat raskailta. Olo oli kuin unessa. Itse asiassa hän vaipuikin uneen, mutta oli vielä osittain hereilläkin.
Hyvän horroksen rikkoi haju. Liian väsyneenä reagoimaan Ylva makasi vielä hetken. Vasta kun Savu alkoi tunkeutua Ylvan aisteihin, hän havahtui hereille. Tuijottaen lamaantuneena tulta ja Razielilla ihmissusi koitti päästä ajan tasalle. Refleksit kuitenkin toimivat ja kun tuli vaikutti enemmänkin vain leviävän, Ylva lähti kiskomaan Razielia pois. Inisten hän ryntäsi päin ovea ja hajuaistin avulla isänsä luokse.
Kun vanhus heräsi tämä tuijotti järkyttyneenä sutta, äännähti säikähtäneenä, mutta tajusi hädän hyvin nopeasti. Ylva ei antanut aikaa, muuta kuin ottaa peiton. Jossain kuului särkyvän ikkunan ääntä. Susi oli täysin hämillään, sillä se kammosi tulta, yli kaiken sen, mitä se oli kokenut.
Vanhus vierellään Ylva astui käytävään ja tuuppasi vanhaa miestä matkaan. Palaten uskollisesti tarkistamaan oliko Raziel vielä sammuttamassa toivotonta tulta, Ylva palasi olohuoneeseen. Savu oli hirvittävä ja tunkeutui joka paikkaan. Se sai olon huteraksi ja pään sekaisin, huono olo sai suuren suden hoipertelemaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Feb 10, 2010 22:59:25 GMT 3
//Anteeksi viivytys ja selittämätön katoaminen.//
Typerys! Kirottu typerys!, Raziel näki enemmän kuin tarpeelliseksi soimata itsensä manalan alimpiin kerroksiin. Jos hän nyt onnistuisi polttamaan Avcien talon tuhkaksi kaiken muun kärsimyksen lisäksi niin...
Juuri tajuamatta ensin, mikä häntä veti, Raziel perääntyi Ylvan mukana. Sitten susi oli jo tiessään. Raziel toivoi että tämä hankkiutuisi turvaan kunnes hän saisi tämän typerän katastrofin setvittyä. Hän oli tulen sytyttänyt, hän myös sammuttaisi sen.
Vaikka Ylva oli kiskont hänen kauemmas liekeistä, niiden kuumuus hänen kasvoillaan oli yhä tukahduttava. Tulen lohikäärme ei saisi hevillä palovammoja mutta tavalliseen tuntoaistiin hänen lajinsa luontainen vastustuskyky ei vaikuttanut. Epäröiden käyttää voimiaan uudelleen mutta kieltäytyen antamasta periksi, Raziel tavoitteli tyyntä sisimmässään ja koitti sitten kietoa tulen haltuunsa. Se tottelisi jos hän olisi rauhallinen ja vakaa eikä puolinukuksissa ja säikähtänyt kuten aiemmin.
Ainoa asia mikä kertoi Ylvan sittenkin palanneen, oli kynsien rapina lattialaudoilla. Juuri irrottamatta keskittymistään tulen hallinnasta - nyt hän saattoi estää sitä leviämästä - hän käänsi katseensa Ylvaan. "Vettä! Pian!"
|
|
|
Post by laurana on Feb 12, 2010 13:41:50 GMT 3
//Ei Se mitään//
Ihmissusi tuijotti, oikeammin koitti tuijottaa, Razielia, mutta savu oli liian sakeaa ja sai vedet vuotamaan. Välittämättä vedestä hän kiersi melkein sokeana Razielin eteen ja lähti työntämään poispäin. Suden silmissä hämärtyi ja se pärski, haukkoi henkeään tuskaisena. Sen piti hakea vielä äiti. Oli pakko kestää.
Vielä yksi raju tuuppaus ovelle päin, jotta Raziel tajuaisi luovuttaa, ei talolla ollut merkitystä, vain ihmisillä ja susi meni vanhan naisen makuuhuoneeseen. Kävely oli hankalaa ja muutaman kerran jalat olivat pettää, mutta uskollisuus piti suden pystyssä. Se suojelisi laumaansa loppuun saakka.
Ruumiis makasi sändyssä ja peitteet helpottivat huomattavasti työtä. Vaikka Ylva olisi kaiken järjen mukaan voinut jättää ruumiin palamaan, tunteet estivät. Ylvalle äiti oli vielä elossa. Siksi hän varoen, ja jollain kumman keinolla, siirsi ruumiin lattialle peittojen avulla ja samalla lähti raahaamaan ulos. Savu oli kuitenkin tehnyt sudesta heikon ja se lysähti melkein ovelle, tietoisena, että sen olisi päästävä pois, mutta ruumis ei antanut.
|
|
|
Post by SethAltair on Feb 12, 2010 19:38:55 GMT 3
Ylva ei kuunnellut Razielia eikä lohikäärme voinut tätä syyttää. Tuli oli kaikille villieläimille perimmäinen kauhun aiheuttaja ja vaikka mies vastusteli lähtemistä, savua kakova susi oli peräänantamattomampi kuin olisi voinut arvatakaan. Ylva tyrkkäsi häntä jämäkästi eteenpäin ja äkisti lohikäärme näki sivullaan savun läpi oven sameat rajat, jotka antoivat ulkoilmaan. Sitten Ylva oli poissa... Raziel yritti tähyillä tätä savun läpi mutta mitään näkemättä. "Ylva!", hän huudahti peläten, mitä ihmettä nainen oikein oli tekemässä. Miksi tämä oikein suuntasi vielä sisään?
Razielista kaikki tuntui hiukan epätodelliselta. Tuli ei kammottanut häntä mutta hän tajusi vaaran. Liekit loimusivat jo melkein koko tuvassa eikä hän vieläkään olisi halunnut luovuttaa. Sitten sydän raskaana hän, - lähinnä Ylvan takia- hän kaappasi tuvan laidalta, pöydältä kuluneen pehmolelun ja suuntasi ulos. Vielä eteisen nurkasta hän kaappasi mukaan sekä oman että Ylvan laukut ja pelmahti ovesta ulos kirkkaaseen yöilmaan. Tai periaatteessa se vain tuntui kirkkaammalta äskeisen savun takia. Nopealla vilkaisulla Raziel paikansi muutamia järkyttyneen näköisiä kyläläisiä lähestymässä taloa. "Vettä! Pian!", hän huitaisi kyläläisille ja nämä näyttivät toipuvan jähmettyneisyydestään. Usea lähti samaan suuntaan ja Raziel saattoi vain toivoa, että se suunta oli kaivolle.
"Raziel! Missä Ylva?!", vanhan miehen jämäkkä ote tarttui hänen käsivarteensa. "Ei kai vielä.... si-sisällä.", Raziel henkäisi mutta vanha mies oli jo poissa hänen näkyvistään, painuneena takaisin taloon.
Vanhus harhaili sisään huitoen savua pois tieltään kun hänen säärensä kolahti johonkin lattialla. Vanha mies tunnisti punaruskean turkin välittömästi ja kumartui nivelet narskuen suden viereen ravistamaan tätä. "Ylva!", hänen katseensa liukui kääreeseen, jota susi raahasi ja miehen sydän vavahti hiukan. "Ylva, tule! Viedään hänet yhdessä... " mies tarttui kankaaseen ja alkoi vetää. "... ulos!"
|
|
|
Post by laurana on Feb 12, 2010 20:46:27 GMT 3
Ilma poltti ja liekit pelottivat sutta enemmän kuin mikään tässä maailmassa. Heikosti Ylva koetti päästä tassuilleen, mutta turruttavat ajatukset täyttivät sen pään. Hän mietti, miten helppoa olisi antaa kaiken vain mennä ja kadota. Oliko kaikki elämisen arvoista? Nyt hän voisi vain jäädä tähän äitinsä viereen, tuli tappaisi hänet kyllä.
Tuudittautuneena ajatuksiinsa, Ylva ei enää kuullut askelia. Vasta kun nivelet naksahtelivat ja kovat kourat ravistelivat ponin kokoista sutta, susi sai syyn jatkaa. Hänen piti sitä paitsi vielä auttaa Razielia. Isäänsä katsoen susi tarttui kankaaseen ja takajalat pettäen se lähti kohti ovea. Raahautuen eteenpäin etukapälöiden avulla, ryömien, saaden lankuista tikkuja ruumiiseensa ja tassuihinsa. Sen turkki oli takkuinen ja haavoissa kirveli tuli. Polttomerkit paistoivat karvojen välistä ja Susi oli kaikkea muuta kuin hyvässä kunnossa. Pelkkä vilkaisukin kertoi, että se taisteli elämästä ja kuolemasta.
Ulko-ovi tuli lähemmäs ja lähemmäs, antaen voimaa. Kun savu hälveni Ylva tunsi helpotusta. Hän tiesi äidin ja isän olevan turvassa nyt. Äiti voitaisiin haudata. Isä saisi kaikki Ylvan keräämät varat ja niitä oli paljon. Raziel saisi kaikki loitsut, joita Ylva piti hallussaan. Kaikki kyllä kääntyisi hyvin, vaikka hän ei enää jaksaisi.
Razielin luokse Ylva ei jaksanut. Hänen isänsä kumartui suden yllä ja nosti raskaan pään syliinsä. ”No niin, kaikki kääntyy vielä hyvin. Älä nyt vain ummista silmääsi. Kaikki päättyy hyvin”, vanha mies sanoi ja silitti pehmeää karvaa pään päällä. Kyläläiset toivat vettä ja pari tuijotti Ylvaa suorastaan kauhuissaan. Ihmissusihan oli huippupeto, mutta tämä peto inahteli ja köhi, ulisi ja lipoi vanhuksen kättä anteeksi pyytävästi.
|
|