|
Post by SethAltair on Feb 12, 2010 23:07:11 GMT 3
Kun omituinen kaksikko, vanha mies ja susi, ilmaantuivat savun ja liekkien kaaoksesta, Raziel oli välittömästi heidän vierellään. Hänen rintakehäänsä tuntui puristavan sellainen voima, että hengittäminen oli kivualiasta. Tämä oli hänen syytään, kokonaan... kaikki... Hän auttoi vanhaa miestä kiskomaan suden ja tämän äidin ruumiin kauemmas loimuavasta talosta ja liu'utti sitten katsettaan Ylvan punaruskeaa turkkia pitkin yrittäen arvioida vahingon kokonaisuudessaan. Sen lisäksi että susi oli varmasti hengittänyt liikaa häkää, pedon keho oli pienten puusäleiden rikkoma ja aiemmat, umpeutumassa olleet haavat vuosivat jälleen.
Kyläläiset muodostivat sammutusketjua jossain heidän vierellään mutta avoimen tyrmistyneet katseet eivät jääneet lohikäärmeeltä huomaamatta. Hänen olisi tehnyt mieli palauttaa alkuperäinen hahmonsa ja syöstä näiden typerysten niskaan polttava tulisuihku. Tässä maailmassa on pahempia asioita, kuin vanhempiensa rakkautta tavoitteleva ihmissusi, Raziel puri hampaansa tiukasti yhteen.
Sivusilmällä hän tavoitti vilauksen Sashista, joka ilmeisesti myös oli tullut hämmästelemään kaaosta. Raziel ponkaisi jaloilleen jättäen isän pitämään huolta tyttärestään ja marssi maagin luo. "Osaatko valkoista magiaa?", Raziel tiukkasi. "Eäh? O-osaan. Mitä oikein tahdot?", maagi kysyi puolustuskannalla Raziel hyökkäävää ilmettä pälyillen. "Hyvä, sitten otat heti asiaksesi Ylvan parantamisen.", Raziel viittasi kädellään tavalla, joka ei hyväksynyt vastalauseita. "Mitä?! En varmasti mene lähelle tuota pet-" Maagin sanat juuttuivat tämän kurkkuun, kun Raziel kiskaisi tämän kauluksesta ja miltei lennätti miehen polvilleen sysätessään tämän Ylvan luo.
Hän ei ollut nyt lainkaan tuulella suvaitsemattomuudelle, epäluuloille tai typeryydelle. Hänen ainoa lohtunsa oli, että Sashi tosiaan tarttui toimeen ja valkoinen magia alkoi pyörteillä suden ympärillä. Raziel olisi tehnyt sen itse, jos hän olisi luottanut voimiinsa tällä hetkellä. Sashin työkään ei ollut kehuttavaa mutta se oli vakaampaa kuin lohikäärmeen, jonka oman taikuuden saivat kiemurtelemaan voimistuvasti taloa syövät liekit.
|
|
|
Post by laurana on Feb 12, 2010 23:16:05 GMT 3
Jossain kuulonsa rajamailla Ylva kuuli miesten keskustelun, mutta susi oli keskittynyt lauman jäseneen, eli isään. Karhea kieli nuoli käden haavoja puhtaaksi ja kun Sashi laski kätensä väärälle kohdalle, peto ärähti. Magia ei lisäksi tuntunut ihmissudesta missään määrin mukavavalta. Viimeksi hän oli ollut tajuton, jolloin keho ei ollut vastustellut magiaa niin paljoa. Nyt se tuntui hankalammalta ja susi vääntyili välillä, mutta ei tehnyt mitään satuttaakseen.
Kun kaikki oli suunnilleen kunnossa pedon kyljet vetivät väristen henkeä. Se könysi itsensä ylös, antamatta hetkeäkään levolle Ylva käveli Razielin luokse ja painoi päänsä vasten miehen kättä ja nykäisi viittaa vihjaavasti. Hän ei haluaisi muuttua juuri tässä kaikkien silmien edessä ilki alastomana. Se olisi kiusallista. Käsiä lisäksi tarvittiin ja Ylvalla oli enemmän voimia. Hän oli ehkä heikko nyt, mutta tietty itsepäisyys piti hänet pystyssä. Lisäksi hänen pitäisi kyetä puhumaan Sahian kanssa. Hän perisi mieheltä rahansa takaisin. Hänestä ei tehtäisi ihmistä.
Susi havaitsi, kuinka ihmiset karttoivat häntä ja mutisivat sanaa peto. Pelko haisi selvänä ilmassa ja sai Ylvan liikahtamaan ja ravistamaan päätään. Tämä oli kamalampaa kuin kuolema. Naisen teki mieli vain käpertyä kokoon ja kadota.
|
|
|
Post by SethAltair on Feb 13, 2010 19:20:23 GMT 3
Razielin ajatukset olivat muualla, kun Ylvan kuono kosketti yllättäen hänen kättään. Mies hätkähti hienoisesti ja laski katseensa punaruskeaan ihmissuteen. Tapa, jolla liekit loivat oranssin kiillon toisen turkkiin, muistutti ikävästi siitä kuinka susi vasta äsken oli ollut takkatulen ääressä samanlainen loimu turkillaan.
Lohikäärme osasi jäljittää Ylvan ajatuksenjuoksun ja nyökkäsi osoittaakseen ymmärtäneensä. Väkijoukon läsnäolo ei ollut miellyttävää vaikka suurin osa kyläläisistä oli vielä täysin sammutuksen kiireissä. Raziel kohensi Ylvan laukkua olallaan ja antoi sitten suden johdattaa heidät onnekin syrjemmälle. Tämä itse päättäisi milloin he olisivat tarpeeksi kaukana.
Ylvan pysähdyttyä Raziel laski ihmissuden laukun maahan tämän ulottuville. Sinne nainen oli Razielin muistikuvien mukaan pakannut vaatteensa aiemmin muuttuessaan sudeksi. Sitten Raziel ei enää jaksanut vastustaa elettä hieroa silmiään väsyneesti. Osaksi niitä kirveli savusta, osaksi se kieli tunteista. "Olen pahoillani.", Raziel huokaisi. "Korvaan tämän teille jotenkin. Tiedän, etten ole juuri pystynyt tekemään mitään hyväksesi ja 'olen pahoillani' on nytkin yhtä tyhjän kanssa. Mutta, korvaan tämän jotenkin... jotenkin... "
|
|
|
Post by laurana on Feb 13, 2010 22:27:31 GMT 3
Iloisena siitä, että Raziel tajusi vihjeen, Ylva johdatti miehen syrjemmälle. Susi ei kävellyt puutarhaa juuri pidemmälle, kun hän jo pysähtyi. Melko kevyesti Ylva otti nyt ihmisen muodon ja pukeutui vaateisiinsa. Samalla hän kuunteli Razielin puhetta ja huokaisten susi käänsi miehen ympäri ja katsoi lohikäärmettä syvälle silmiin.
”Paha tulee aina takaisin ja minä olen tehnyt tässä maailmassa hirveitä asioita, mutta tämä olisi voinut tapahtua milloin vain. Mitä me nyt voimme tehdä, on vain auttaa. Minä kiristän rahani takaisin ja annan isälleni. Niillä hän voi rakentaa vaikka linnan ja minä jatkan liikkumista. Ei tässä mitään hätää”, Ylva halasi nopeasti Razielia ja pujottautui sitten takkiinsa ja tunki kengät jalkaansa. ”Jaa… Taidankin tarvita uuden aseen”, nainen tokaisi huomatessaan, että kirves oli liekeissä. Kaksi lyhyttä miekkaa voisivat olla kätevät.
Haroen punaisia suortuvia, Ylva koetti saada itsensä kokoon. ”Mennään auttamaan”, hän sanoi ja heitti laukun olalleen ja tarttui Razielin käteen. Hän ei kuuntelisi enää miehen anteeksi puheluja, se oli ahdistavaa.
|
|
|
Post by SethAltair on Feb 14, 2010 13:57:51 GMT 3
Razielia masensi vielä entisestään, että Ylva ajatteli itse olevansa syyssä tähän hävitykseen. Hän tiesi kyllä, etteivät naisen kädet olleet puhtaat mutta siitä ei automaattisesti seurannut jumalallista rangaistusta... ainakaan hänen jumalansa eivät koskaan sellaista välittäisin. Tosin hän muisti kuinka usein oli toivonut vain, että väärintekijät voisivat jotenkin saada ansionsa mukaan mutta hän ei voinut ajatella niin Ylvasta, ei nyt kun hän tunsi tämän.
Ylvan halaus oli pieni yllätys ja se oli ehtinyt kadota ennen kuin Raziel edes kerkesi mukaan nykyhetkeen. Lohikäärme oli kuitenkin samaan aikaan hiukan hämmentynyt ja kiitollinen. Ylva ei ollut sitä tyyppiä joka helposti ilmaisi tunteitaan ja lohdutti muita mutta tämä kertoi tarpeeksi; ainakaan nainen ei kantanut kaunaa.
Raziel nyökkäsi Ylvan viimeisimmälle lauseelle ja seurasi tätä sitten hiukan poissaolevana takaisin. Talo ei roihunnut enää aivan yhtä hurjasti kuin heidän poistuessaan mutta toisaalta liekit eivät vieläkään ottaneet tukahtuakseen. Kodille johti käärmemäisesti kiemurteleva sammutusketju, jonka välillä sangot liikkuivat tiuhaan tahtiin. Myös Ylvan isä oli liittynyt aivan eturiviin viskomaan vettä.
Kyläläisiltä ei mennyt kauaa laskea yksi plus yksi, kun punatukkainen nainen ilmestyi takaisin Razielin seurassa. Lohikäärme pakottautui toistaiseksi olemaan huomioimatta pälyileviä ja epäluuloisia katseita ja keskittyi taloon. Hän hengitti syvään ja alkoi taas kurottaa tietoisuuttaan kohti tulta. Kipinät tavoittelivat toisten talojen kattoja mutta Raziel alkoi vetää niitä takaisin, rauhallisesti mutta vakaasti kuin ohjaten karanneita lampaita hakaan. Jotenkin se tuntui silti turhalta. Ei talo enää pelastettavissa ollut.
|
|
|
Post by laurana on Feb 14, 2010 14:42:55 GMT 3
Ylva asteli kohti palavaa kotiaan ja haistoi palavan puun. Tietenkin ihmiset arvasivat, että Yva oli yhtä kuin susi, mutta hän ei välittänyt siitä, vaan tarttui suurimpaan sankoon ja juoksi. Hänen vauhtinsa oli hurjan paljon nopeampi, kuin ihmisten. Ihmissusi kykeni myös kantamaan raskaampia asioita.
Ennen kiiruhtamistaan, hän kuitenkin kosketti rohkaisevasti Razielin olkaa ja katsoi miestä vakavana, luottaen siihen, että toinen osaisi hoitaa asian. Hetkeäkään ihmissusi ei epäilyt lohikäärmeen voimia. Hän jätti myö laukkunsa miehen vierelle ja oli sitten poissa.
Ihmiset tuijottivat punapäätä väillä hyvinkin murhaavasti, mutta Ylva piti kasvoillaan päättäväisen ilmeen ja taistelu tahtonsa. Väsymys oli hirvittävä, mutta adreneliini oli kuin piristys ruiske. Tulen lähellä, Ylvan pelko kasvoi ja pois juokseminen oli helppoa. Hän teki useita matkoja kaivolle, kantaen useaa ämpäriä. Ihmissutta ei otettu millän ilveellä mukaan sammutus ketjuun, hän oli hirviö kyläläisten silmissä Lisäksi pihalla makaava ruumis, ei ollut paras asia parantamaan oletusta.
Tuli alkoi hitaasti talttua. Siinä meni kauan, mutta tuli väistyi. Ihmiset olivat uupuneita ja Ylva veikkasi kuolevansa uupumukseen, mutta ei näyttänyt väsymystään, vaan piti ryhtinsä suorana ja sotilaallisena.
”Pitää keksiä paikka missä elää”, Ylvan isän ääni oli uupunut ja nosti palan tyttären kurkkuun. ”Olen tehnyt kaikki nämä vudet työtä, sillä saat katon pääsi päälle. Kaikki järjestyy. Voimme varmaan pelastaa joitain asioita talosta”, Ylva koetti rohkaista ja taputti hellästi ukkoaan harteille. ”En minä voi viedä sinun rahojasi!” Vanhan miehen kunnia esti, mutta kun Ylva kääntyi katsomaan vanhaa miestä kasvoilaan tietty ilme, kyläläiset selvästi valmistautuivat iskemään kiinni: ”Tein niitä töitä teidän vuoksene, joten ne ovat teidän. Äidille kauniit hautajaiset, sellaiset mitkä hän haluaisi ja sinulle koti. Minä en ikinä tule olemaan ihminen, mutta minä voin ainakin tehdä jotain hyvää, sen pahan tilalle”, Ylvan ääni oli nyt niin paljon metsästä, että ukko tuijotti tytärtän silmät selällää ja kultaisia silmiä uskomatta näkemäänsä. Hänen tyttärensä oli koulittu metsässä ja hän tunsi sen jo kodikseen.
|
|
|
Post by SethAltair on Feb 22, 2010 11:57:58 GMT 3
Raziel saattoi vain huokaista helpotuksesta, kun tulen tuima viimein lopahti. Yöilmaan jäi leijumaan vahva savun ja kaaoksen tuoksu mutta se pyyhkiytyisi tuuleen ennen pitkään.
Lohikäärmeen sydäntä kouraisi kuullessaan vanhan miehen huokauksen. Razielilla ei varmaankaan olisi rohkeutta kertoa miehelle, kuka palon oli aiheuttanut, kenen syytä heidän kotinsa menetys oli... hän ei kuitenkaan voisi jäädä vellomaan syyllisyydessä, se ei korjaisi mitään.
Raziel katseli sivummalta vaiti isän ja tyttären keskustelua. Ylvan rahat olivat vaatineet naista likaamaan kätensä mutta mikä oli tehty, oli tehty. Nyt Raziel saattoi vain toivoa, ettei Ylvan enää tarvitsisi tehdä sellaista...
"Ymmärrän.", sanoi vanha mies lopulta vaikka hänen kasvoillaan välähteli ristiriitaisia tunteita. Raziel tiesi, ettei Ylva kuitenkaan ihmissutena voisi olla kokonaan ihmisyhteisön jäsen ja se estäisi perhettä olemasta täysin yhdessä. "Ehkäpä... ", Ylvan isä aloitti väsyneen kuuloisesti. "Setvimme tätä aamulla lisää. Voisimme asettautua nukkumaan Amaranden pyhättöön loppuyöksi."
|
|
|
Post by laurana on Feb 22, 2010 13:16:01 GMT 3
Möhkäle Ylvan kurkussa kasvoi ja hänen oli melkein vaikeaa hengittää. Ihmissusi kuitenkin vain nyökkäsi ja laski kätensä rohkaisevasti vahuksen olalle. Hän katsoi Razielia silmiin, syyttämättä laisinkaan. Hän viittoili miestä tulemaa. Heidän pitäisi nukkua. Aamulla asiat ehkä olisivat paremmin ja aamulla Ylva voisi mennä perimään velkoja. Hänen kätensä olivat kyllä likaisemmat kuin kenenkään ihmisen, mutta nainen ei antanut sen nyt häiritä.
Vanhan rouvan ruumis makasi nurmella ja Ylva nostisen jälleen syliinsä. Hän ei jättäisi sitä haaskoille, ei todellakaan. Ruumista piti kohdella kunnioittavasti. ”Mennään, tarvitset lepoa. Kaikkia selviää kyllä”, Ylva oli kokenut pahempaakin, mutta hän halusi kaiken todella selviävän.
vanha mies lähti kulkemaan kohti vanhaa temppeliä, jonka Ylvakin muisti. Hän ei kyllä pitänyt temppelistä, hän oli muutenkin hyvin etäinen jumalien kanssa. Näistä kun ei ollut juuri mitään, mistä Ylva olisi pitänyt. Silti nainen käveli temppelin porteista sisään ja huokaisi hiljaa. Hän ei kyllä nukkuisi tänä yönä.
Äitinsä Ylva jätti kunnioittavasti eteiseen, sillä hän muisti isänsä uskonnollisuuden. Tämä kun teki kaikki tervehdykset ovella ja mutisi rukousta. Ihmissusi ei aikaansa hukannut siihen. Miehet saisivat kumarella hänenkin puolestaan. Tosin Ylvan astuessa temppeliin, hänestä tuntui, ettei hän ollut kamalan terve tullut. ”Minä taidan nukkua ulkona...” hän mutisi ja tuntui vetäytyvän ja pälyilevän ympärilleen. Hän muisteli kyseisen jumalattaren olevan melkoinen elämän vaalija. Ehkä tämä ei ollut murhaajan paikka.
|
|
|
Post by SethAltair on Feb 23, 2010 17:56:52 GMT 3
Raziel seurasi vaitonaisena kaksikkoa pienelle temppelille. Koruttomana ja teeskentelemättömänä se sopi hyvin kylän muutoinkin nöyrään olemukseen. Raziel tuli ohimennen miettineeksi oliko Ylvan kotikylällä edes nimeä...
Hän pysähtyi muutaman askeleen päähän sisäänkäynnistä ja katseli kuinka Ylva laski äitinsä ovenpielustan lähelle ja hänen isänsä teki erinäisiä hartauden merkkejä mutisten jotakin hiljaa itsekseen. Ylva ei ollut ainoa joka tunsi olonsa hiukan vaivaantuneeksi. Raziel ei edes tällä hetkellä muistanut kovin hyvin millainen jumaluus Amarande oli. Nämä eivät olleet hänen jumaliaan...
Lohikäärme ei ollut halukas nukkumaan pyhätössä mutta olisi saattanut tehdä sen - jos ei muuten niin kohteliaisuudesta - mutta sitten Ylva antoi hänelle loistavan tekosyyn jättäytyä ulkopuolelle. "Olen Ylvan seurana.", Raziel mutisi tiedoksi yhtä paljon itselleen kuin Ylvan isällekin.
Lohikäärme katseli ympärilleen pienellä ruohoisella nyppylällä, jolle puinen temppeli oli rakennettu ja asteli sitten istumaan erään pylväsmäisen lohkareen viereen. Hiidenkiviksi kai niitä kutsuttiin. Hän nojasi selkänsä kiveen miettien että loppuyö varmaankin tuntuisi viileältä ja antoi sitten katseensa pyyhkäistä kylää. Pieni savuvana nousi sieltä, missä Avcien talo oli sijainnut, muutoin kaikkialla oli vain pimeyttä. Tosin sekään ei kestäisi enää kauaa. "Aurinko rikkoo taivaan rannan noin neljän tunnin kuluttua", Raziel haukotteli lauseensa lomassa.
|
|
|
Post by laurana on Feb 23, 2010 20:19:02 GMT 3
Hetken aikaa vanhus katsoi kaksikkoa, mutta nyökäten tämä katosi sitten temppeliin. Siellä olisi ainakin tuulen suojaa ja ei mitään petoja, ne kun karttoivat temppeliä. Se oli kuulemma josksu ihan virallisestikkin pyhitetty ja jumalatar oli antanut sille siunauksensa.
Razielin mennessä jonnekkin, Ylva seurasi perässä kuin pieni koira. Hän istuutui miehen vierelle ja kaivoi viitan pihaltaan nappaamasta laukustaan. Nainen kääriytyi siihen, vaikka hän ei edes tuntenut sen kummemmin kylmää. ”No, sitten pitää nukkua. Hyvää yötä ja lepää nyt vähän hyvä mies”, Ylva sanoi ja nojasi kiveen.
Nopeasti ihmissusi oli unessa. Ylva oli tietoinen ympäristöstään, mutta hän nukkui silti. Se oli sangen mielenkiintoista katsottavaa, sillä nainen tuntui välillä olevan hereillä ja toisinaan syvällä unessa. Neljässä tunnissa Ylva olisi virkeämpi kuin ihminen päivän unien jälkeen. Hän ei tarvinnut niin paljoa lepoa kuin normaali ihminen. Jotain hyötyä siitäkin.
|
|
|
Post by SethAltair on Feb 26, 2010 13:40:16 GMT 3
Myöskään Raziel ei nukkunut kovin syvästi mutta toisaalta hän ei edes tarvinnut niin paljon unta kuin ihmiset. Virkistävästä nukkumisesta ei voinut puhua, koska häntä alitajuntaisesti vaivasi tunne uhkaavasta vaarasta. Musta ahma ei ollut ilmaantunut palon yhteydessä mutta tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Razielin näyt olivat osuneet harhaan. Silti...
Lohikäärme raotti silmiään metsän takaa nousevalle auringolle. Se oli kalvakkaa valoa, joka usein maalasi varhaista aamua. Hän venytteli varoen koskemasta Ylvaa, ettei herättäisi tätä turhaan. Hän nousi viitta kahahtaen ja varisteli hiukan aamun kastetta vaatteistaan. Hän voisi samantien hoitaa asiansa, jota varten hän oli alunperin tullut, Sashin kanssa jo hyvissä ajoin, jotta Ylva pääsisi pikemmin setvimään raha-asiansa.
Nauttien aamun hiljaisesta sumuisuudesta Raziel läksi pois pyhätöltä ja matkaankylänläpi kulkevalle tielle. Hän oikaisi niin, ettei nähnyt Avcien taloa - se olisi vain pilannut hänen mielialansa-. Hän pysähtyi viimein samalle ovelle, jolla viimeyönä oli ensimmäisenä vieraillut ja koputti. Elleivät asiat olleet yhtään muuttuneet, Sashilla varmaan kestäisi raahautua ovelle saakka. Lohikäärmeellä ei silti ollut aiettakaan jättää miestä rauhaan. Turha viivyttely oli vain haitaksi ja jostain syystä maagi herätti ärtymystä miehessä, joten hän ei edes välittänyt olla niin kohtelias tällä kertaa.
Visiitti vaati uudemman koputuksen ja jälleen Raziel odotti. Ei mitään. Hän koputti vielä kolmannen kerran ja kokeili sitten ovennuppia, joka hänen yllätyksekseen kalautti oven auki. Hämmentyneenä Raziel astui sisään. Tuvassa oli pimeää mutta eivät ne varjot olleet, jotka pimittivät häneltä näkyvyyden, tuvassa ei yksinkertaisesti ollut paljoakaan nähtävää. Tyhjennettyjä hyllyjä seinien vierellä ja muutama yksinäinen jakkara pöydän ympärillä.
Lohikäärmeen mielessä alkoi kyteä epäilys. Hän suunnisti pieniin portaisiin, jotka veivät yläkertaan ja häntä kohtasi jälleen tyhjyys. Makuuhuoneen sänky oli jäljellä mutta oletettavat peitteet olivat poissa ja kaapit tyhjillään. Raziel palasi takaisin alakertaan ja askelsi rivakasti keittiön läpi ja takaovesta ulos. Olivatko nämä kärrynpyörän urat tässä aiemmin?
Lohikäärmeen viha leimahti ja hän potkaisi tyhjän sangon vierimään pihaa. Eikö ihmisten ahneudella ollut rajaa? Sen typeryksen oli täytynyt paeta kuultuaan, että Ylva haluaisi ansionsa takaisin...
//Huoh, huonoa tekstiä. Tökkii. Pahasti.//
|
|
|
Post by laurana on Feb 26, 2010 20:05:28 GMT 3
Päivän pelkkä tunnepitoisuus ajoi lopulta Ylvan syvääkin syvempään uneen. Hän ei enää ollut edes puoliksi hereillä, vaan puoliksi kuollut. Hänen unensa olivat mustia, mutta eivät pelottavia. Ylva ei juuri koskaan pelännyt, mitään. Hänen vahvuutensa olikin varmaan se, että hän ei juuri tuntenut pelkoa, minkään laista sellaista. Se oli myös heikkous, mutta sille ei nyt voinut mitään.
Auringon säteiden osuessa ihmisuteen, tämä heräsi. Hän nousi istumaan ja kerran sydän hypähti kurkkuun ja juuttui sinne. Raziel ei ollut siinä, missä tämän piti olla. Ylva koetti painaumaa, joka miehestä oli jäänyt ja se oli jo kylmentynyt. Mies osaisi kuitenkin varmasti pitää huolta itsestään, joten Ylva nousi ja meni temppeliin, josta hän löysi isänsä juttelemassa papille.
”Anteeksi jos keskeytän... Olin vain lähdössä hakemaan ruokaa, mitä sinä haluaisit?” Ylva tiedusteli ja väisteli papin tuimaa katsetta. ”Ei tarvitse, isä toi niitä meille kuultuaan, että yövyimme täällä”, vanhus kertoi ja viittoili ihmissutta tulemaan lähemmäs. Jalat turtuneina Ylva lähestyikin miehiä, tarkkailen pappia kuitenkin silmä kovana. Hän ei ollut kuullut miehen tuloa ja siitä nainen ei pitänyt.
Tarttuessaan leipään ja kasviksiin, Ylva hillitsi irvistyksensä. Hän kaipasi lihaa, mutta ei teitenkään sanonut sitä ääneen. Ei hän typerä ollut ja nämä palvojat tuntuivat pitävän kaneja suuremmassa arvossa kuin pitäisi. ”Kiitos”, nainen mutisi ja käveli ulos. Kauaa hän ei saanut syödä rauhassa kun kaksi kaakattavaa naista kiinnittivät hänen huomionsa.
”Niin, maagi otti ja katosi. Mariel kävi siellä tänään, ennen aamun koittoa ja paikka oli typö tyhjä! Ei mitään”, lyhyempi kaksikosta kertoi toiselle ja sai nopean vastauksen: ”Oli kuulemma veloissa sille ihmissudelle! Minusta moiset saisi tappaa ja...” vastaus jäi kuitenkin yllättäen kurkkuun pidemmän huomatessa kuka seisoi pihalla. Ylva peitti suuttumuksensa ja kumarsi sulavaliikkeisesti. ”Kaunis aamu tänään”, hän vain totesi ja lähti leipä käsissään juoksemaan.
Raivo alkoi kyteä hänen mielessään ja susi loikkasi kevyesti korkean aidan yli maagin pihalle. Siellä ei ollut kuitenkaan normaalisti Sashin kotkotuksia, autiota. Ovi oli auki ja Ylva astui sisään valmistautuneena melkein kaikkeen, paitsi täydelliseen tyhjyyteen. ”Sashi!”, nainen huusi ja ääni oli selvästi vihainen ja nainen astui työ huoneeseen, joka alkoi kylpeä aamun valossa. Se oli ammottavan tyhjä. Ei edes kirjettä lattialla.
Turhautuneisuus läpäisi Ylvan ja hän iski nyrkkinsä seinään. Hän ei uskonut kenenkään olevan talossa, joten hän huusi. Raivoissaan, pettyneenä ja suorastaan murhan himoisena ja iski uudemman kerran seinää. Sashi saisi juosta kovaa, lentää vaikka, mutta hän ei pääsisi pakoon. Kun Ylvan petti, sai huomata joutuneensa pahempaan paikkaan, kuin mikään maailman paikoista.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 5, 2010 21:29:01 GMT 3
Raziel hengähti syvään ja koetti miettiä asiaa järkevästi ja rauhallisesti. Milloin maagi olisi lähtenyt? Kärrynjäljet paljastivat tämän menosuunnan ainakin. Sitten... pitäisikö hänen käydä herättämässä Ylva? Tulisiko toinen levottomaksi jos hän katoaisi omin päin maagia jahtaamaan...
Raziel päätti, ettei pelkästä levottomuudesta olisi ihmissudelle haittaa. Tämä saisi levätä eilisen jälkeen, olkoon tämä vaikka korvaus talon polttamisesta. Maagi olisi saatava kiinni mitä pikimmin.
Niinpä Raziel juoksi - ehkä nopeammin kuin sen ikäisen näköiseltä mieheltä olisi voinut odottaa - tietämättä, että Ylva saapuisi maagin talolle vain viitisentoista minuuttia hänen jälkeensä. Hän kohtasi harvoja ja kun Raziel pääsi metsänreunaan, hän tiesi voivansa siirtyä keinoon, jolla saada maagi pian kiinni. Lohikäärme päästi normaalisti hänet ihmisen hahmoon sitovan taikuuden purkautumaan ja tunsi kuinka demonin jättämä sinetti hiersi vastaan. Mutta hän pystyisi kyllä palauttamaan alkuperäisen hahmonsa, se vain saattaisi vaatia enemmän taikuutta kuin normaalisti.
Mies oli valinnut pienehkön aukion lähellä metsän reunaa ja silti puiden rungon rasahtelivat kun lohikäärmeen häntä levittäytyi aukion reunaa pitkin. Aamuisten lintujen säikähtyneet huudot kaikuivat ilmassa mutta pian ne puhalsi mukkelis makkelis ilmassa valtava tuuli. Punamusta lohikäärme nousi siivilleen. Sashilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata tietä kärryineen, joten kun Raziel tavoittaisi maagin, hänellä olisi hyvä näkyvyys tähän.
Raziel oli ehtinyt unohtaa, miten hyvältä hänen oma muotonsa tuntui, se oli vahva ja vakaa. Tuuli hyväili hänen suomuista kuonoaan kun hän kiisi ilman läpi metsän yli ja nouseva aurinko lämmitti hänen tummaa kylkeään. Linnuntietä oli kyse vain neljäsosa tunnista, kun hän tavoitti Sashin. Tosiaan niillä täyteen lastatuilla vankkureilla ei kovin nopeasti päässyt.
Lohikäärme lensi tarkoituksellisesti matalalta hujauttaen suuren puhurin pakenevan maagin tämän vankkurivaunun ylle. Pedon hajukin sai varmaan aasin jähmettymään täysin ja varmaan valtava varjo ei luonut turvallisuuden tunnetta Sashillekaan.
Raziel laskeutui vaunujen eteen niin että maa tärähti ja raatekynnet porasivat sievoiset aukot maahan. Maagi horjui taaksepäin ja otti tukea vaunujensa seinästä. Hetken Raziel soi itselleen mielihyvän tuijottaa miestä keltaisilla, viiruilla lohikäärmeensilmillään hyvin saalistajamaisesti ja alkoi sitten muuntautua takaisin ihmiseksi. Toisin kuin Ylvan, hänen muodonmuutoksensa hoitui taikuudella, joten hän saattoi sisällyttää siihen vaatteensa ehjinä.
Kun Raziel asteli lähemmäs vaunuja, hänen kasvoillaan ei ollut hymyä. "Toivottavasti et otaksunut että voisit vain karata paikalta.", mies sanoi matalalla äänellä. "Nä-nämä ovat minun! Se oli reilua vaihtokauppaa!", Sashi puolustautui. "Ei enää, koska Ylva ei ole sinulle mistään velkaa." "En aio luopua mistään! Katoa!", maagin ääni kohosi kimakaksi ja äkisti hänen kädestään roihahti tulipallo kohti lohikäärmettä...
//Tästä voi vaikka skipata muutaman kohtaukset maagista taistelua ja voit juoksuttaa Ylvan Razielin avuksi, niin ettei ihmissusi jää ihan ilman kompensaatiota kärsimyksistään >) //
|
|
|
Post by laurana on Mar 5, 2010 21:46:53 GMT 3
Vielä hetken Ylva purki vihaansa viattomaan seinään. Hän ei ollut jättänyt maagin taloa aivan tyhjän päälle. Hän ei ollut typerys, joka jättäisi paikan aseitta. Hän oli vuosia sitten piilottanut kaksi miekkaa maagin tietämättä taloon. Ne kaksi miekkaa ihmissusi oli itse takonut ja niihin hän oli laittanut omaa vertaan, jolloin niitä ei voisi kukaan muu käyttää. Miekat olivat tallessa tietyn lattialuukun alla. Huotra oli suunniteltu ihmiselle ja sudelle ja siihen sisältyi pieni laukku viitalle.
Väkeä oli alkanut kokoontua ja Ylvan astuesa ulos talosta veren himo silmissään, hänet huomattiin. Ihmissusi ei kuitenkaan välittänyt enää moisesta pikku asiasta vaan hän lähti juoksemaan kohti metsää. Ihminen ei olisi huippukunnossakaan pysynyt hänen vauhdissaan. Eräässä kohdassa nainen törmäsi Razielin hajuun ja hän lähti seuraamaan sitä. Häntä vastaan oli kompuroinut pitkin matkaa kauhistuneita ihmisiä, mutta vasta päästyään aukealle asiat alkoivat valjeta, kun Ylva haisti Razielin tuoksun tuhatkertaisena.
Nyt Ylva ei enää kummastellut matkalla vastaan tulleita kauhistuneita ihmisiä. Koko aukio oli suuri todiste siitä, mikä Raziel oli. Ei varmasti tarvitse mainita kaatuneita puita ja hervottomia jälkiä. ”Typerys Raziel, typerys”, nainen kirosi ja survoi kenkänsä pieneen laukkuun, kuten myös kaiken muunkin. Alastomana Ylva lähti juoksemaan, asetellen hihnoja paikoilleen ja hän jatkoi juoksemista, kunnes susi oli ulkona.
Matkaa oli kiitettävästi, sillä pirun maagilla oli ollut vaikka koko yö aikaa. Nyt susi kuitenkin oli levännyt ja saanut jopa vähän murua rinnan alle ja se janosi oikeutta, joten matka ei tuntunut miltään. Ilmassa kuitenkin, juuri ennen vaunuja, tuntui selvä magia. Äänet kertoivat taistelusta ja Ylva ei mennyt kahden magialla tappelevan väliin sutena.
Nopeasti Ylva otti ihmismuotonsa ja pukeutui. Hän otti miekat käsiinsä ja suuteli kummankin terää. Seuraavaksi hän juoksi. Ylva näki pienen aasin, joka oli kuolla kauhusta, kun sen ympärillä käytiin maagien taistoa. Sivalluksella mokomakin elukka vilisti kauas pois, turvaan.
Kevyellä hypyllä Ylva oli Sashin takana. ”Terve ystäväiseni”, Ylva totesi ja painoi toisen terän miehen kurkulle ja toisen vatsalle. Ihmissusi katsoi miehiä hymyillen. ”Kultaseni, sinä alat kiltiksi mieheksi ja palautat jokaisen sentin”, Maagi koetti kitistä jotain, mutta Ylva jatkoi siitä huolimatta:” jonka olet minulle velkaa, sillä purin kaupan. Toinen vaihtoehtosi, ei ole niin ihana. Tiedätkö, se täysikuu on vain aika, jolloin minun on pakko ottaa suden muoto, jotta muistan, etten ole vain joku muuttuja. Ensitäydenkuun aikaan, sinä voit liittyä jopa seuraani”, uhkaus lausuttiin niin pehmeällä äänellä, että sen olisi voinut kuvitella olevan lahja. ”Ja sinä sitten lähdit ilman minua. Tiedätkö kuinka minä vihaan jättämistä. Lisäksi olet niin tyhmä, että satuit kiinnittämään matkallasi lohikäärmeenä mukavan määrän huomiota. Tajuatko, kuinka monta puuta matkalla tänne on kaatunut? Raziel, voit olla hyvinkin vanha, mutta hemmetin tyhmä välillä”, Ylvalla oli huono päivä, todella huono, joten häntä ei kannattanut ärsyttää. Hän tiesi, että magiaa vastaan hän olisi melko avuton, mutta hän rukoili maagin olevan hyvinkin väsynyt.
//Minä skippailin pari//
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 6, 2010 12:12:23 GMT 3
Raziel ei olisi uskonut maagin ryhtyvän taistoon, ainakaan lohikäärmettä vastaan kun mies vaikutti muutenkin pelkurilta. Kun normaalisti Raziel olisi voittanut miehen käden käänteessä, vaaka oli keikahtanut ikävästi, kun hän oli joutunut hukkaamaan voimiaan jo kahteen muuntautumiseen.
Taistelun kiihkein osuus alkoi olla jo takana päin, kun Ylva sai heidät kiinni. Raziel oli ollut aikeissa vääntää mieheltä jalat alta hiekkaa kontrolloimalla mutta sivusilmällä hän huomasi äkisti metallin välähdyksen Sashin takaa. Kun varmistui, että tulija oli Ylva, Raziel kutsui taikuutensa takaisin eikä ollut varma ollako yllättynyt vai ei. Täytyisi painaa mieleen, miten nopeita ihmissuden saattaisivat halutessaan olla...
Maagi tajusi varmaankin olevansa alakynnessä, kun Ylvan terät viimein olivat vasten tämän ihoa. Sashi oli varmasti muutenkin, kuten Raziel, uupunut äskeisestä loitsujen lennättelystä. Lohikäärme ei voinut kuin hymähtää pehmeästi, kun Ylva antoi maagin kuulla vaihtoehtonsa mutta ilme valahti pian hämmentyneeksi, kun ihmissusi alkoi sättiä häntä. Ja toden totta Raziel ei ollut tottunut olemaan se ketä sätittiin. "Mutta minä... kun hän livisti... ja ajattelin... ", Raziel yritti saada jotain järkevää suustaan ulos mutta tajusi pian kuulostavansa lapselta, joka oli karannut kotoa joten hän päätti olla vaieta.
Tosiaan, mitähän oli tapahtunut? Oliko tämä se harkitseva Raziel joka oli toiminut iät ja ajat kuninkaan neuvonanatajana? Palatsissa tekemiset oli pitänyt miettiä tarkkaan, koska kaikki vaikutti kaikkeen, ulkomaailmassa se ei ollut niin ja se oli saattanut saada lohikäärmeen harkitsemattomaksi. Silti, hän oli lennähtänyt tänne kuin pahainen lohikäärmeenpoikanen jahtaamaan ensimmäistä jänistä, jonka näki. Vasta nyt hän alkoi tajuta, miten hätäisesti oli toiminut. Raziel huokaisi lannistuneesti: "Hyvä on, tämä oli hiukan holtitonta. Mutta kun hän karkasi... ajattelin, että saan hänet kiinni nopeammin siivin." "Urgh... lohikäärmeitä ja ihmissusia!", Sashi inahti. "Minun ei olisi koskaan pitänyt ryhtyä tekemisiin kanssasi! Mutta.. heheh, ette voi tappaa minua. Kyläläiset tietäisivät kuka se oli. Et voisi koskaan palata kotikylääsi saamatta nuolia tuohon kirppuiseen nahkaasi!"
|
|