|
Post by Sarcelle on Jan 9, 2010 14:37:52 GMT 3
//Sellainen aloitus. Sir Kai ja Edgar olisi kiva tänne saada.//
Lunta tipahti jostain Sarcellen niskaan. Nuorukainen kiljahti ja yritti saada kylmän aineen pois paitansa sisältä ja esitys sai ohi kulkevissa aikaan hilpeyttä. Nyrpeänä keliä sadatellen hän kokosi maahan pudottamansa tavarat. jotka käsittivät piirustus - ja maalausvälineitä sekä kotelon, jossa enemmän tai vähemmän valmiit teokset olivat suojassa kosteudelta. Huijari huokaili ja vilkuili tympääntyneenä ympäristöään. Hän sai nyt kärvistellä lumisateessa paidanalus täynnä lunta, vain sen onnettoman juoppomaalarin takia, jonka ajantaju oli olematon. “Saakeli, tapan sen, jos se uskaltautuu kaiken tämän odotuksen jälkeen oharoida mut.” Huijari mutisi ja puhalteli ilmaa kohmeisiin käsiinsä. Inhaa, hän oli liian jäässä edes ilmaistakseen turhautumistaan kunnolla.
Lopulta Sarcelle tunnisti hoippuvan nukkavierun tummaan pitkän kaapuun sonnustautuneen “rotan”, jolla ei näyttänyt olevan minkään tasoisia omantunnon tuskia myöhästymisestään. Sammaltaen tervehtivä mitäänsanomattoman näköinen ruoja naureskeli jollekin käsittämättömälle jutulle, joka ei olisi huijaria voinut vähemmän kiinnostaa. “No, onko sinulla se? Minua ei pätkääkään innosta enää seisoskella täällä kuuntelemassa vain sinun humalapäisiä juttujasi.” Sarcellella ei ollut mitään syytä olla kohtelias, mutta kuitenkin tämä hillitsi halunsa kertoa rehellisenmielipiteensä tästä taiteilijasta. Nuristen jotain kiittämättömyydestä huijarin seuralainen ojensi hutaisten kankaaseen käärityn levyn ja ojenteli käsiään palkkion toivossa. Kärttyinen pörröpää huitaisi kuitenkin kädet pois ja availi työläästi kohmeisilla sormillaan nyörejä levyn ympäriltä. Hän ei maksaisi mistään mitä ei ollut nähnyt.
Se oli hienoinen yllätys, jopa Sarcellen näyttelijän lahjoille teki tiukkaa olla tuomatta ihailuaan esille. Kankaasta kuoriutunut teos oli melkoisen upea, vaikka ääneen huijari vähätteli maisemamaalauksen onnistuneisuutta pudotellessaan kolikoita vastaan väittävän taiteilijan käsiin. Nyt hän oli saanut haluamansa ja kiukkuisena hätisteli kiroilevaa maalaria pois. Hetken nuorukainen ihaili sadunomaista kesäistä jokimaisemaa, ennen kuin kääri sen takaisin kankaaseen. Kaikki tarvittava oli kasassa suunnitelmaa varten, johon hän oli jo jonkin aikaa taustatyötä tehnyt. Enää hänen ei tarvitsisi kuin esitellä “taiteelliset lahjansa” Edgar Gorlassarille ja puhaltaa osa tämän huikeasta omaisuudesta, joka toivon mukaan ei ollut vain huhupuhetta . Se ei välttämättä olisi ihme, sen verran ylistäviä olivat olleet Sarcellen virittelemät keskustelut miehestä, ettei hän olisi niiden todenperäisyydestä päätään pölkylle mennyt laittamaan. Hän joko lahjoo työntekijänsä tai uhkailee. Sarcelle ajatteli, mutta ainakin tämän yhden vihjeen hän halusi allekirjoittaa. Herralla nimittäin näytti olevan kiinnostusta taiteisiin. ”Urani syöksähtääkin nousuun pienen apurahan jälkeen…” Huijari naureskeli ja avasi tyytyväisenä kapakan oven. Jos hänen liikkeelle laittamansa huhu tämänkertaisen roolinsa kyvyistä oli eksynyt Edgarin korviin hänen tarvitsisi vain odotella. Sarcelle istuutui tyytyväisenä kapakan nurkkapöytään, josta kuitenkin oli hyvä näköetäisyys ovelle. ”Ehkäpä saan häneltä ikuisen piikin omistamiinsa yrityksiin. Ilmainen yösija jonkun tytön vieressä olisikin kiva.” Huijari leikitteli kynällä ja lehtiöllä piirrellen omituisia viivoja ja koukeroita.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 9, 2010 22:59:38 GMT 3
//Nnn, en halunnut pilata suunnitelmiasi Sarcyn mahdollisen peitenimen suhteen, joten jätin käyttämättä nimeä, vaikka Edgy kaiketi sen tuntisikin jo valmiiksi.// Siitä oli kulunut jo monta vuotta, kun joku oli ensimmäistä kertaa ilmaissut epäilyksensä Edgarin työntekijöiden mielipiteiden aitoudesta. Eikä ihmekään, sillä näiden yltiöpositiivinen suhtautuminen pomoonsa vaikutti lähes luonnottoman kiihkeältä.
Joka tapauksessa, Edgyn korviin kantautui tieto tuosta uudesta, ilmeisesti kyvykkäästä taiteilijasta. Saman tien hän oli pakkasta uhaten lähtenyt kohti erästä kapakkaa, jossa tuon raitatukkaisen kyvykkään oli joku hänen laajan verkostonsa jäsen nähnyt. Hän oli toivonut pääsevänsä matkaan yksin, mutta punatukka sai pian huomata Edwenan lähettäneen Shanin vahtimaan kieltämättä heikkokuntoisen herran menoa. No, eipä hiljainen ja taustaansa katoamiseen erikoistunut miekkonen tulisi häntä häiritsemään ennen vakavaa vaaratilannetta.
Tästä syystä miehen kasvoilla väikkyi innostunut, jollei suorastaan lapsekkaan riehakas hymy hänen kopistellessaan matalakorkoisilla kengillään sisään kapakan tarjoamaan, sakeanlämpimään ilmaan. Punatukka veti väistämättä kaikkien huomion itseensä, eihän tuossa tavallisen kansan paikassa yleensä nähty yhtä koreasti pukeutunutta henkilöä. Tällä kertaa tosin huolella laaditun, ehkäpä tahallisesti hieman koomisen asukokonaisuuden peitti raskas, musta ja tyyriiltä näyttä viitta, jonka kaulus oli sievän hopeanvalkeaa turkista. Mutta nappisilmät tuijottivat kapakan väkeä takaisin, löytäen nopeasti nurkkapöydästä lehtiönsä kanssa lymyävän nuorukaisen, joka kävi yhteen hänen saamiensa tuntomerkkien kanssa.
Hykerrellen itsekseen ja tuijottaen nuorukaista kuin korppi kiiltävää esinettä vanhempi herra suunnisti tämän luo, istahtaen viittansa dramaattisesti auki leväyttäen tätä vastapäätä. Nyt paljastuivat viitan alla lymyävän tummanpunaisen takin hihat sekä valkoisten käsineiden peittämät sormet, jotka asettuivat ristiin käsien laskeutuessa pöydälle. ”Ah, taidat olla se, josta olen kuullut puhuttavan. Edgar Gorlassar, kutsu toki Edgyksi”, mies esitteli itsensä aikailematta. ”Olisin enemmän kuin ilahtunut, jos näyttäisit minulle joitain töitäsi. Haluaisitko juoda jotakin?”
//Ah, ja anteeksi, siitä ei tullutkaan niin pitkä ja laadukas kuin halusin.... -___-//
|
|
|
Post by Sarcelle on Jan 10, 2010 12:42:34 GMT 3
//Nimen keksimisessä apuna oli tällä kertaa latinan sanakirja. Tarkoittaa mustaa paperia…//
Ei se niin helppoa ollut. Hiljaa mutisten Sarcelle aloitti jälleen alusta “taideteoksensa”, mutta aikaapahan hänellä oli. Eihän hänen olisi tarvinnut hermojaan moiseen tuhlata, kun lehtiö oli jo valmiiksi täynnä maiseman maalanneen taiteilijan luonnoksia. Mies oli tosin ihmetellyt mihin Sarcelle oli lehtiötä kaivannut, mutta oli onneksi lakannut kyselemästä muutaman kolikon jälkeen. Nuorukainen repäisi turhautuneena viivojen sekamelskansa irti ja katseli sitä tyytymättömänä. “Kaksivuotiaskin pystyisi parempaan.” Pörröpä huokaisi ja asetteli tummaa baskeria paremmin päähänsä. Jos hänen piirustustaitonsa eivät kummoiset olleetkaan niin ainakin hän näytti taiteilijalta liian pitkässä kaulahuivissaan ja maalitahroja täynnä olevassa paidassaan. “Tämä autenttisuuden tavoittelu menee kyllä liioittelun puolelle. Oikeasti, tuhosin paitani tämän takia.” Kyllä hän oli typeryyttään sadatellut ja takonut päätään seinään maalausurakkansa jälkeen, mutta minkäs sille enää mahtoi. Maali pysyisi vaaleassa paidassa ja se siitä.
Ovi kävi ja Sarcelle havahtui kopaten lehtiön käteensä ja alkoi piirrellä jälleen kiemuroita ja kukkasia. Yksi vilkaisu riitti kertomaan, ettei odottelu ollut turhaa. Kieltämättä nuorukaisen oli pakko piiloutua lehtiönsä taakse ettei olisi nauranut. Ovelle ilmestynyt mies ei näyttänyt lainkaan kuuluvan kalustoon, mutta se tuskin oli tarkoituskaan. “Kuin riikinkukko. Ihme ettei häntä ole ryöstetty jo matkalla.” Huijari mutisi ja oli katkaista terän kynästään. Mies oli jo liian lähellä, että kannatti laukoa ääneen omia suunnitelmia. Kieltämättä häntä hieman harmitti toisen näyttävyys, kun joutui itse esiintymään ujona taiteilijapoikana. Sarcelle oli vielä lisännyt pisamia kasvoilleen näyttääkseen entistä naivimmalta ja tietenkin näyttääkseen vähemmän itseltään. Hitaasti, kuin ujostellen nuorukainen asetteli kynät pöydälle ja tarkkaili vastapäätä istuutunutta miestä. “Ater C’harta, palveluksessanne herra.” Sarcelle esitteli hiljaisella, mutta kuitenkin lämpöisellä äänellä ja alkoi penkoa piirustuskoteloa. Suurin osa oli maisemia ja esineitä, ihmisiä esittäviä kuvia ei kuitenkaan ollut lainkaan. Kaikki kuvat olivat kuin sadusta, utumaisia oletettavasti taiteilijan houreisista unista karanneita. Osa oli valmiita osa hyvinkin keskeneräisiä, mutta silti Sarcelle oli huolinut ne rooliansa tukemaan. Mutta tänään hänen saamansa maalaus oli upein kaikista, se kuitenkin odotti vielä hetkeään kankaaseen käärittynä.
“Kiitos, voisin ottaa jotakin. Siellä on aika kylmä…” Se oli totta, Sarcelle oli varma että hänen kätensä kasvaisivat jääpuikkoja vielä seuraavat kolme viikkoa aamuisen seisoskelun vuoksi. Ehkä hän ei olisi palellut niin jos olisi pukenut jotain lämpimämpää päälleen, kuin sen paidan ja kaulahuivin, mutta silloin asukokonaisuus ei olisi ollut niin hyvän näköinen. Ei se jäätyminen nyt niin kamalaa ollut. Nuorukainen vähätteli mielessään ja naputteli kynällä pöytää odotellen mielipidettä “töistään”. Ongelma suunnitelmassa oli tietysti se ettei kukaan näyttänyt tietävän tämän herran osoitetta. Tietysti oli epäselvää oliko Sarcellella edes mahdollisuuksia päästä vierailulle, mutta ainakin hänellä oli mahdollisuus laveampaan elämään. “Te kuulema avustatte kaltaisiani aloittelijoita.” Sarcelle varmisti ja hiplasi hiuksiaan, jotka jos mahdollista olivat normaalia pörheämmät, vilkuillen samalla seinille. Katse pysähtyi ikävään näkyyn. Tiskillä nuokkui nukkavieru ruokkoamaton taiteilija, ilmeisesti kuuluisalla “taidepiirien aamiaisella”, josta tosin oli tainnut tulla myös lounas ja päivällinen. Mies tuskin ilahtuisi, jos tajuaisi Sarcellen siipilevän tämän taiteella Edgarin kanssa.
Varoittamatta Sarcelle nousi ja pahoitteli hetkellistä poistumistaan ja kierteli vaivihkaa tiskille. Miehellä kesti jonkin aikaa tajuta ilmeisesti että tunsi hänet. Ja kyseli oliko Sarcelle uuden maalauksen tarpeessa. Nuorukainen hymyili ystävällisesti ja alkoi ylistää maalausta, mikä oli taiteilijan saada horjahtamaan hämmästyksestä tai humalasta. “Itse asiassa ajattelin, että olin röyhkeä maksaessani siitä niin vähän.” Huijari hymyili ja tarjosi miehelle uuden juoman. Huomaamattomasti Sarcelle kaiveli taskuistaan valkeaa jauhetta, jota sirotteli juomaan toisen huomion keskittyessä hänen ylläpitämäänsä keskusteluun. Pörröpää pahoitteli kiireitään ja lupasi palata asiaan kunhan hänen aikataulunsa moisen sallisi. Pujotellessaan ihmisten seassa takaisin nuorukainen ei voinut olla hymyilemättä. Taskussa kilisivät kolikot, jotka hän aiemmin oli varsin avokätisesti lahjoittanut. “Viitisen minuuttia ja äijällä on taju kankaalla…tai mistäpä sen tietää mitä se aiheuttaa alkoholin seurana…”
//Ai niin ja herra taiteilija on sitten vapaassa käytössä jos siitä hyötyä on.//
//Oho, sinusta olikin tullut isokiho, onnitteluni *mielistelee päästäkseen vallan kahvaan*. Huih, koitan olla kiltisti... no e-en XD //
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 14, 2010 18:31:00 GMT 3
//Ah, pahoittelen kun läiminlöin tätä vähän aikaa. Vastaus tappeli ahkerasti vastaan. Mutta kiitoksia~ Lupaan vakoilla sinua suopeasti.//
Oi, taiteilijanuorukainen vaikutti olevan sittenkin sitä ujompaa tyyppiä. Nappisilmät seurasivat innosta hehkuen jokaista pientä liikettä kynien asettuessa pöydälle pisamakasvon toimesta. Esittelylle hän nyökkäsi, irrottamatta kuitenkaan haukankatsettaan raitatukasta. No, hyötymis- ja tappoyrityksiin tottunut punatukka ei ulkoisesta myötämielisyydestään huolimatta antanut arviointikykynsä sumentua. Tähän asti hän ei ollut havainnut mitään epäilyttävää, ja se pienikin tiukkuus katosi hymystä toisen esitellessä itsensä. Molemmat, nuorukaisen silmät sekä ääni, nimittäin läpäisivät hänen rehellisyystestinsä. ”Ei mitään tarvetta olla noin virallinen”, Edgar vastasi nauravaisesti, kädellään vähättelevästi huitaisten. Hän, teitittelemisen arvoinen? Liikeasioissa kyllä, mutta muutoin ei. Olihan hänellä se pirhanan titteli, mutta mokoma toimitti samaa virkaa nimelle kuin kauneuspilkku kasvoille: koristi sen juhlakuntoon. Aatelisuus oli isävainaan harras toive, eikä hän olisi hankkinut sellaista taakkaa muuten. Tietysti häntä olisi voinut herroitella rahankin takia, mutta sehän olisi vielä typerämpi syy.
Mutta täytyi myöntää, että Edgar mieltyi nopeasti tuohon lämpöiseen, pehmeään käytökseen, jota Ater esitteli hänelle. Hän piti taiteilijoista myös intohimoisina ja hulluina, mutta näin vanhemmiten moisten käsittely alkoi tuntua hiukkasen rasittavalta. Mies ei tosin voinut jättää huomaamatta tiettyä laskelmallisuutta taiteilijan alkaessa plärätä töitään, vilautellen erilaisia luonnoksia ja piirroksia niitä ahnaasti silmäilevälle. Ne todellakin olivat kauniita, oikea ilo silmälle kaikessa satumaisessa tunnelmallisuudessaan olematta kuitenkaan pikkusieviä – ainakin suurin osa, joukossa oli pari, joista ei punatukka ei pitänyt.. ”Anna minun sitten tarjota”, hän vastasi hajamielisesti tuijottaen kuvia unohtaen hetkeksi ympäröivän maailman täysin. Oli aina antoisaa löytää uusi kyky, huolimatta siitä että tällä kertaa Edgar oltiin taidettu löytää. Tätä teoriaa tuki kohta kovin varovaisesti mahdollisesta rahoituksesta tiedustelu. Katse irrottautui taideaarteista vastentahtoisesti, hakeutuen vihreisiin silmiin mitä erikoisimman hymyn saattelemana.
”Mistä olet moista kuullut? Lavertelivatko pikkulinnut?” Edgar nojautui lähemmäs Ateria naurua äänessään. Ujon alkuvaikutelman jälkeen tämä kävi yllättävän suorasukaisesti käsiksi liiketoimiin, muttei läheskään niin koruttomasti kuin jotkut. ”Minulla on tapana huolehtia ystävistäni. Monet näistä ovat olleet taiteilijoita.”, hän vastasi lopulta tahallisen kiertelevästi. Eihän simppeli rahanipun sitä pyytävän käteen törkkääminen kävisi laatuun ollenkaan. Ei sillä, että loppujen lopuksi pihi mies olisi koskaan luopunut rahoistaan helposti – siihen vaadittiin hieman enemmän liehittelyä ja silmäkarkkia.
Ennen kuin keskustelu ehti jatkua Ater loikkasi pystyyn ja kiiruhti pois. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Edgar oli ällikältä lyöty, ja mies purskahti nauruun taiteilijan kaikottua kuulomatkan taa. Ensin kyseltiin tökerön suorasti rahasta ja sitten hilpaistiin pois jättäen mahdollinen tukija aukomaan suutaan – loistavaa, ylimystön sievistelevät tavat eivät olleet vielä rantautuneet kaikkialle. Olisi ollut kovin ikävää, jos Ater olisi paljastunut helpoksi, ujoksi ja mukavaksi pojaksi. Sellaiset eivät koskaan tuottaneet punatukkaa miellyttävää taidetta.
Joka tapauksessa, nappisilmiltä kesti vain hetki paikantaa uusi tuttavuus tiskin luota. Tämä jutteli rähjäisen ja melko ruokkoamattoman miehen kanssa muutaman virkkeen verran. Joten nuorukainen oli äkännyt tuttavansa ja lähtenyt tämän luo? Se olisi sievä ja mukava päätelmä, mutta epäilevyyttään punatukka ei laittanut rahojaan sen varaan. Hän ei tosin osaisi arvioida tilannetta yhtään paremmin, joten ruskeat silmät lähtivät etsimään jotakuta toista – ja pyyhkäisivät Shanin valjun olemuksen yli useita kertoja, ennen kuin mies sai viimein tarkennettua katseensa tähän. Kysyvä silmäys, hiuksenhieno ilmeen tiukentuminen, pää kallistui vasemmalle ja sormet hipaisivat korvaa. Nuo eleet saattoi sivustakatsojakin havaita, mutta mukana oli muitakin, joita Edgy oli oppinut tulkitsemaan vasta pitkällisen harjoittelun jälkeen. Ah, hän oli onnenpekka kun oli saanut palkattua Shanin. Vai kaatoi jotain miekkosen lasiin... Tämähän menee mielenkiintoiseksi! Huolimatta saamistaan mulkaisusta ja taskuvarkaiden himoavista katseista mies istuskeli kaikessa rauhassa pöydän ääressä kynsiään tarkastellen. Kun Ater viimein palasi pöytään tämä sai vastaansa hyökkäävän säteilevän hymyn. ”Ystäväsi?” Edgar kysäisi. ”Oh, kukaan ei pysty säästymään rasittavilta ystäviltä. Mutta juuri siksi he ovat niin valloittavia, eikös?”
|
|
|
Post by Sarcelle on Jan 14, 2010 22:14:35 GMT 3
//Ai, minä luulin sitä kurinpalautukseksi… Minulla ei ole varaa murista kenenkään katoamisesta…//
Kaulahuiviaan oikoen Sarcelle istuutui ja vilkaisi tiskin suuntaan. Taiteilijalla ei näyttänyt olevan aikomuksiakaan seurata häntä ja hetken kuluttua sellaiseen ei olisi edes mahdollisuutta. Ujo hymy ilmestyi nuorukaisen kasvoille vastaukseksi vähintäänkin päällekäyvään tervetulohymyyn. Nyt hän voisi keskittyä tärkeisiin asioihin. Suunnitelmistaan havahtuminen tapahtui epämiellyttävän kysymyksen johdosta, jota seurasi vihjailevaa tarkennusta. “Ei hän ole ystäväni.” Sarcelle vastasi totuuden mukaisesti ja huokaisi uupuneesti. Hän oli hermostunut niin pahasti paljastumisriskinsä kohoamisesta, ettei edes ollut ajatellut selkeästi. Olisi kehitettävä jokin selitys. “Piti selvitellä muutamaa asiaa…” Väki alkoi käyttäytyä levottomasti ja Sarcellen ei tarvinnut edes miettiä syytä siihen. Ilmeisesti jauhe oli ollut hintansa arvoinen. Mutta mitä tuli hänen hyveelliseen rooliinsa, se oli melkein valmiina romukoppaan. Hän olisi epäiltyjen listan kärjessä ja oletettavasti ainoakin. Joku nainen kiljui veren näkemisestä ja Sarcelle vavahti. Ajatuskin siitä sai hänet huonovointiseksi. Ilmeisesti ei suositella alkoholin kanssa nautittavaksi… Sarcelle mutisi ja antoi kasvoilleen ilmestyä kauhistuneen ja pelokkaan ilmeen, painautuessaan tuolin selkänojaan kuin pyrkien mahdollisimman kauas tapahtumien polttopisteestä.
“Ei tässä näin pitänyt…” Sarcelle vikisi hiljaa ja tuijotti eteensä yrittäen paikantaa taiteilijan tarkan sijainnin. Se oli kuitenkin mahdotonta hänen edessään tungeksivien ihmisten edessä Tällainen sirkus. Olisi mennyt kotiinsa niin ei olisi tarvinnut nähdä moista vaivaa. Pörröpää nieleskeli hermostuneena. Hänen takiaan tuo mies oli kuolemassa. En saa ajatella sitä. Tehty mikä tehty. Ei häntä kukaan jää kaipaamaan. Huijari vilkaisi Edgaria ja yritti saada itsensä keskittymään suunnitelmaan. Siitä ei tullut mitään. Hänen oli päästävä pois. Pakko, muuten…
Ikkuna räsähti rikki ja sirpaleita väistelevät ihmiset avasivat esteettömän näkökentän. Sarcelle ei olisi halunnut katsoa ja kun tämä lopulta sai katseensa kohotettua hermostuksesta kidutetusta kaulahuivista olisi hän lähinnä toivonut ettei olisi nähnyt. Maassa makasi vertavaluva mies ja nuorukainen tunsi tajunsa menevän pian. Sarcellen järkytykseksi tämä kuitenkin nousi ja ei näyttänyt voivan lainkaan huonosti, itse asiassa miehen kiinnostus oli haastaa riitaa toisen juopuneen kanssa. “Tappelu…?” Edes Sarcelle ei olisi kyennyt ymmärtämään sen hetkistä ilmettään. Se oli täynnä epäuskoa, pelkoa ja hienoista huojennusta. Ajatuksiaan nuorukainen ei ehtinyt kasaamaan, kun taiteilija oli ilmeisesti takonut tarpeekseen toista riitapukaria ja hulluutta paistavat silmät hakivat seuraavaa uhria. Mies lähti harppomaan heitä kohti, kiinnostuneiden kapakan asiakkaiden seuratessa tätä viihdyttäjää. Jos selviän tästä lupaan etten osta mitään epäilyttäviltä tyypeiltä. Pörröpää haki pakoreittiä katseellaan, mutta ympärillä vellovat massat eivät päästäisi häntä pois ennen kuin olisivat saaneet hupinsa. Taiteilija nojasi Sarcellen ja Edgarin välissä olevaan pöytään ja silmäili sille levitettyjä kuvia. Mies ei tuntunut käsittävän kunnolla mitä näki. “Mitä sinä näillä teet?” Miehen sekopäisyyttä ilmentävät silmät siirtyivät tarkkailemaan pöytäseuruettaan ja hetken tuijoteltuaan hän tunnisti kasvojaan peittelevän nuorukaisen. Isku suoraan kasvoihin sai huijarin putoamaan tuolilta ja vinkumaan anteeksi pyyntöjä. Nuorukainen vapisi ja makasi lattialla kykenemättä tekemään mitään. Hän oli liian peloissaan. Se taas näytti saavan vain nyrkkiään uhkaavasti Sarcellen kasvojen yläpuolella heiluttelevan miehen entistä itsevarmemmaksi.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 20, 2010 9:46:42 GMT 3
//Nnn, taas kesti pidempään kuin mitä oli tarkoitus. Edgaria on yllättävän hidas kirjoittaa o___o Mutta toivottavasti "laatu" korvaa keston~//
Edgar näytti avoimen hämmästyneeltä Aterin kieltäessä ystävyytensä tuntemattoman rehuparran kanssa. ”Selvitellä...”, hän lausahti tavuja venytellen, kuitenkaan liittämättä siihen minkäänlaista kysymystä. Hän nimittäin alkoi aavistella millaisista asioista oli kyse, kun naisen korkea kirkaisu leikkasi ilmaa, havahduttaen monet juopuneesta puoliunestaan. Ruskeat silmät poukkoilivat tähyämässä tiskin suuntaan ja tuijottamassa pelokkaasti vikisevää nuorukaista – mikä näytös, parempi kuin useat teatteriesitykset! Ja kun Aterin oletettu ”ystävä” paljastui väkijoukon jalkojen takaa maassa makaavaksi veriseksi mytyksi Edgar ei mahtanut pienelle hykerrykselleen mitään. Toinen oli vaikuttanut noin viattomalta, mutta ryhtyi murhaajaksi tarpeen tullen ja vieläpä keskellä täyttä kapakkaa? Mutta oh, mies ei kuollutkaan, vaan nousi ylös tappelemaan raivopäisesti toisen liikaa alkoholia nauttineen herran kanssa. Nyt punatukka ei pystynyt enää hillitsemään itseään, vaan nauroi ääneen. ”Oi, olisin minäkin hankkiutunut tuollaisesta ystävästä eroon!”, hän kommentoi päätään pudistellen, miten uskomaton tapahtumasarja. Ja se meni hetki hetkeltä aina vain paremmaksi – tai pahemmaksi, riippuu keneltä kysytään – sillä mies tarpoi raivokkaana heitä kohti.
Ruokkoamaton mies löi veriset kätensä suoraan muutaman piirroksen päälle, joihin punatukka oli jo ehtinyt kiintyä. Yksi luonnoksista tarttui tämän käteen ja rutistui piloille miehen tyrväistessä nyrkkinsä suoraan päin Aterin näköä. Edgar irvisti myötätuntoisesti ja mulkoili mahdollisimman paheksuvasti ympäröivää väkijoukkoa, etsien siinä sivussa Shania katseellaan. Kun juopunut mies – Aterin esittelemien töiden oikea tekijä, kenties? - ei jättänyt maahan laonnutta, kieltämättä melko hentorakenteista nuorukaista rauhaan herra alkoi jo huolestua. Hullulta vaikuttava hyypiö innostui kohdistamaan jopa pari kenkäisyä vihansa kohdetta kohti, eikä ympäristökään ollut mitenkään rauhallinen.
Jälleen kerran tyypillinen tapahtumaketju - johon liittyi ohimenneitä huteja, vanhojen vihamiesten äkkäämistä väkijoukossa ja spontaani tuolin heittäminen riehuvan väen sekaan – oli päässyt tapahtumaan synnyttäen täysimittaisen kapakkatappelun. Paikan omistaja ja työntekijät loikkasivat nopeasti tiskin taakse suojaan, eikä nappisilmä voinut tehdä mitään muuta kuin tuijottaa ällistyneenä suu virneessä edessään riehuvaa kaaosta. ”Miten.... valloittavaa!” hän hihkaisi, unohtaen hetkeksi Aterin olemassaolon tyystin. Viimein jopa nurkissa kyyhöttäneet, hiljaiset ja synkeät tyypit oli vedetty mukaan yleiseen hävityksen kauhistukseen, ja joku paljastui jopa maagiksi. Niin ainakin Edgar päätteli ympäri kapakkaa räiskyvistä sähikäisistä, jotka käräyttivät useammilta kulmakarvat.
Oli silkka ihme, ettei kukaan ollut aiemmin hyökännyt räikesti silmiinpistävän rikkaamman väen edustajan kimppuun, mutta ilmeisesti Ateriin kyllästynyt taiteilija raksautti lähimmästä pullosta pohjan, hyökäten sitten kotitekoinen teräase kädessään kohti Edgaria. Nappisilmät ehtivät laajentua huomattavan suuriksi iskun lähestyessä uhkaavasti kasvoja, mutta virne ei ehtinyt vielä kadota, kun epämääräinen ruskeanharmaa viuhahdus jo tyrmäsi silmää nopeammin tappelun aloittaneen remuajan. Pullo särkyi tuhannen pirstaleiksi lattialle, mutta kerran alkanut kaaos liikkui jo omalla painollaan, eikä välittänyt yksittäisistä tapahtumista.
Shan pyyhki kätensä, kumarsi päätään antaen jonkun toisen päätä kohti suunnatun tuolin viuhahtaa sen yli, ja asteli Edgarin luo. ”Kultaseni, en tulisi toimeen ilman sinua!”, punatukka sirkutti, saamatta edes hymynpoikasen aavistusta irtoamaan kivisiltä kasvoilta. ”Edwena tekisi minusta selvää, jos tekisin työni huonosti. Sinä kyllä tiedät sen.”, valju mies totesi välinpitämättömästi olkiaan kohauttaen tumman soinnukkaalla äänellään. Kaikki muu tuossa henkivartijassa oli unohdettavaa ja mieleenpainumatonta, mutta että kuinka kovasti Edgar välillä toivoi, että mies olisi ruvennut laulajaksi! Mutta hyvä, etteivät kaikki hänen toivomuksensa toteutuneet, muuten sekä hän että Ater olisivat pirunmoisessa pulassa.
Ja kun epäilyttävästi huijarilta hetki hetkeltä enemmän vaikuttava taiteilija pääsi taas mukaan miehen ajatuskulkuun, hän tajusi viimein harppoa tyrmätyn tuttavansa luokse. ”Ai jai jai. Tilanne taisi päästä täällä hieman pahaksi. Suosittelisin sinua tulemaan minun ja Shanin mukana ulos, ethän varmasti halua jäädä tämän mylläkän jalkoihin?”, Edgy kysyi aurinkoisesti hymyillen kumartuessaan Aterin ylle. Luiseva käsi ojentui, jos vaikka toinen haluaisi apua nousemiseen – vaikka oli hieman kyseenalaista haluaisiko, niin vahvasti miehen äänestä kuului tietty vire, joka kertoi ettei hän pitänyt huijatuksi tulemisesta.
|
|
|
Post by Sarcelle on Jan 20, 2010 22:09:44 GMT 3
Sarcelle tunsi jyskytyksen päässään. Sydän takoi niin että lentäisi taatusti pian rinnasta, ellei hän kuolisi jo sitä ennen. “Keskity, kaikki on hyvin ei ole mitään pelättävää, keskity.” Huijari mutisi mantraansa, jonka keskeyttivät ikävät huomautukset taiteilijan puolelta. Sarcellen onneksi miehen mielenkiinto häneen tyrehtyi ennen veren vuodatusta ja katkenneita kylkiluita. Ympärillä riehuva kaaos tuntui olevan sumuista hidastettua näytelmää ja Sarcellesta tuntui mahdottomalta nousta ylös. Hän käpertyi mahdollisimman pieneksi ja vapisi. Pitäisi ajatella jotain muuta, että lamaannuttava pelko katoaisi ja hän kykenisi sulkemaan itsensä taas maailmansa ulkopuolelle. Silloin ei ollut mitään pelättävää ja kaikki oli helpompaa.
Ääni tunkeutui sekavien kuolemaa pelkäävien ajatusten läpi ja hetken räpyteltyään silmiään Sarcelle erotti hymyn Edgarin kasvoilla. Valuutan kuvat välähtivät silmissä ja pelon tunne alkoi väistyä, roolin vallatessa jälleen näyttelijän. Huijari hieroi päätään esittäen hämmentynyttä ja kieltämättä hänellä oli hieman pöllämystynyt olo tarttuessaan ojennettuun käteen. Hitaasti voihkaisten muutaman kerran lähinnä vai sääliä hakien nuorukainen kompuroi pystyyn ja vilkuili ympärilleen. Muutaman sekunnin harkinta ja pörröpää keräsi levinneet paperit ja nappasi kankaaseen käärityn maalauksen mukaansa. Hän ei luovuttaisi vielä, vaikka tiesi selvääkin selvemmin, että näytelmän tasapaino horjui uhkaavasti. Tasapainon menetys tosin taitaa olla yleistä näillä kulmilla. Sarcelle ajatteli väistellessään horjuvia ihmisiä seuratessaan “asiakastaan“.
Ulkona Sarcelle huomasi taas kostyyminsä surkean lämmönpitokyvyn ja olisi mielellään tunkenut piirroskoteloa ja maalausta puristavat kädet taskuihinsa. Toisaalta jos hänen sormensa jäätyisivät se voisi olla turha uhraus, varsinkin jos tunnelmaan oli luottamista. Pörröpää pysähtyi tai pikemminkin jähmettyi paikalleen ja tuijotti itsepintaisesti maahan. Hartiat olivat koholla ja nuorukainen näytti todella surkealta hytistessään vaaleassa puserossaan ja kaulahuivissaan. Hiljaisia niiskauksia, kädet kävivät sopivin väliajoin kasvoilla pyyhkimässä vielä kyyneleitä odottavia silmiä. “Olen niin pahoillani. Olin typerä. Aiheutin kamalan sotkun oman pelkuruuteni takia ja sotkin teidät mukaan siihen… niihin… ongelmiin.” Sarcelle piti mahdollista jännitystä ja kiinnostusta herättävän pituisen tauon. “Se… se mies, hän vainoaa minua. Tapasin hänet muutama kuukausi sitten ja hän tarjosi minulle töitä. En minä typerys tietenkään epäillyt mitään. Kuten huomasitte hän on sekaisin ja sen minäkin sain kokea. Hän halusi minun piirtävän hänelle ja hän raivostui, jos esittelen lahjojani muille. Hän kuvittelee omistavansa minut ja taiteeni. Ensin pidin sitä imartelevana ja nyt… nyt… tulen hulluksi hänen kanssaan!” Sarcelle kyykisti maahan ja painoi päänsä polviaan vasten. Kädet olivat suojelevasti kasvojen edessä ja baskeripää näytti olevan aivan hukassa. Valettahan se oli, jopa ajankohtaa myöten. Nuorukainen oli melkoisen tyytyväinen suoritukseensa, muttei antanut mielihyvän kuitenkaan eksyä päänsä ulkopuolelle sotkemaan surkeaa ja pelokasta olemustaan. “Halusin sen loppuvan ja päästä vapaaksi. Siksi halusin tavata Teidätkin.” Sarcelle hymyili sisäisesti nostaessaan anovan katseensa lopuksi Edgariin. Vihdoinkin hän näkisi miehen ilmeen.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 24, 2010 15:55:59 GMT 3
//... en voi sanoa mitään puolustuksekseni. Pahoittelen.//
Ulkoilma alkoi heti nipistellä poskia punaisiksi ja jäädyttää nenänpäätä, mutta onneksi Edgarilla oli paksu viittansa. Sen sisällä oli oikein mukava lämpötasku, jota talviyö ei saisi varastettua ilman vakavaa tuulenpuuskaa. Punatukka itse käveli kuitenkin tarkoituksella hieman kolea ilme kasvoillaan, antaen hiljaisten jännitteiden tehdä tehtävänsä ja pistää ”taiteilija” selittelemään tilannetta. Shan epäili tätä, eikä vanhemman herrankaan mielipide tästä ujona ja herkkänä sieluna pitänyt enää kunnolla vettä. Jotain eriskummallista oli sattunut, mutta Edgar itse ei halunnut lähteä vetämään hätiköityjä johtopäätöksiä ja karkoittaa Ateria luotaan.
Lumi narskahti askelien alla vain muutaman kerran sen jälkeen, kun nimeltämainittu päättikin pysähtyä. Nappisilmät kääntyivät välittömästi toisen puoleen, ja näkivät äärimmäisen surkean ja katuvaisen nuorukaisen. Yksikään kyynel ei kimmeltänyt tähtien tuikkeessa, mutta punatukka päätti voivansa sulattaa esityksen ehkäpä vain sen itsensä takia. Vaikka taulut eivät olisi Aterin tekemiä, tämän huijarin toimet itsessään olivat taidetta.
Ja kuinka viihdyttävän näytöksen Edgar saikaan nähdä! Hän sai kuulla mitä sydäntäsärkevimmän tunnustuksen, jonka ahdistuneisuutta koko keho tuki elekielellään. Tarinakin oli oikeasti uskottava, ja vain hetken aprikoituaan tilannetta nappisilmä huoahti myötätuntoisesti, laskeutuen Aterin vierelle. ”Voi sinua...” hän tokaisi, laskien kätensä nuorukaisen olkapäille. ”En ole varma, miten voisin auttaa, mutta jos kaipaat turvaa voin toki järjestää sinulle yösijan.” Punatukka pystyi tuntemaan Shanin tuiman katseen niskassaan, muttei välittänyt siitä. Hän otti tietysit riskin apua tarjotessaan, mutta mitä todennäköisimmin Ater ei ollut ainakaan hänen henkensä perässä. Eikä sitä tiennyt, ties vaikka tämä oli oikeasti taiteilija, ja Edgarilta riitti aina hyvää tahtoa näitä kohtaan. Niinpä mies aukaisi turkisviittansa ja heilautti sen kylmästä värisevän nuorukaisen ylle hymyillen velmusti. ”Varo ettet saa kuolemantautia. Se olis ikävää, onhan sinulla vielä paljon elinvuosia edessäsi.”
|
|
|
Post by Sarcelle on Jan 24, 2010 21:25:02 GMT 3
Jos Sarcelle vielä hetken olikin epäillyt näytöksensä uskottavuutta, niin viimeistään Edgarin käden laskeutuminen lohduttavasti hartialle häivytti pelon epäonnistumisesta. Nuorukainen pyyhki silmäkulmiaan ja takelteli vielä muutaman hiljaisen anteeksipyynnön ennen kuin antoi toisen aloittaa “esityksen arvioinnin”. Yösija kuulosti jo melkoisen hyvältä. Oletin että tämä suoritus olisi vähintään perintöosuuden arvoinen, mutta onhan tämä alku. Nuorukainen antoi ajatustensa harhailla hetken, ennen kuin kykeni jälleen keskittymään siihen mitä oli tekemässä. Hänellä oli kesken mittava arvotavaran siirto projekti, joten olisi parempi pysyä tarkkana tai jäisi nuolemaan näppejään. “Olen niin pahoillani. Ei minun ollut tarkoitus aiheuttaa mitään tällaista.” Sarcelle jankutti tukeakseen kasvoillaan paistavaa järkytystä kuin hän olisi vasta tajunnut kaiken kertomansa. Dramaattista käsiin nyyhkytystä seurasi lisää vauhkomaista vakuuttelua siitä, ettei hänellä ollut ollut tarkoitus suinkaan yrittää tappaa “ystäväänsä“. “Olin vain väsynyt siihen kaikkeen.” Nuorukainen kuiskasi ja vilkaisi yleisöään. Edgar oli ilmeisesti jo selvä homma, mutta tämä toinen heppu vaati vielä encoren vakuuttuakseen.
Hivenen hämmästyneenä huijari otti vastaan viitan tuoman miellyttävän lämmön ja hiljeni. Tunteita säästelemätön esitys oli vienyt ajatukset hetkeksi pois kylmyydestä ja vasta vaatekappaleen tuoma suoja muistutti Sarcellea ruumiinsa huonosta kylmänsietokyvystä. Edgarin lausahdukseen pörröpää naurahti hieman väkinäisesti. Kuolema kun oli tuntunut jälleen käyneen hieman liian lähellä viikatteineen, tällä kertaa onneksi kapakkatappelun eikä “pirun” muodossa. “Kiitos… En millään muotoa tahtoisi olla Teille vaivaksi.” Sarcelle kahmaisi jo kolmatta kertaa levinneet tavaransa syliinsä ja nousi pähkäillen sopivaa strategiaa. Pitäisikö suostua yöpaikan tarjoamiseen suoraan vai yrittää saada mies vaatimaan, että hän suostuisi tarjoukseen. Toisaalta pitkittämisessä olisi aina riskinsä ja jatkossa olisi hyvä pelata varmanpäälle. “Yöpaikasta olisin todella, todella kiitollinen, jos vain voin korvata sen teille jotenkin.” Sarcelle hymyili enkelimäisesti ja antoi toivonkipinän kuulua äänessään. Hän oli taas sisällä naivin taiteilijapojan roolissaan, joka oli aina kiltti ja kohtelias, täysin vaaraton henkilö siis. Sarcelle vilkaisi jälleen Edgarin seuralaiseen vaivihkaa, jotenkin tuntui että miehestä olisi päästävä eroon. Mikään ei tuntunut menevän läpi tähän epäluuloiseen olentoon. Hänellä on hankaluuksia tuottava aura. Poikanen mutisi itsekseen ja kääriytyi paremmin viitan suojiin.
//Minun piti repäistä. Keksiä jotain todella ärsyttävää, mutta sitten kävin katsomassa ylisöpöjä koiranpentuja ja syömässä kummitytön synttärikakkua, joten ajatukset muistuttavat vaaleanpunaista kermavaahtoa… //
|
|
|
Post by sir Kai on Apr 7, 2010 10:45:36 GMT 3
//Hurrah! Pitkän jäätämisen jälkeen sain viimein itseäni niskasta kiinni ja innostumaan *naur* Anteeksi törken pitkä kesto, toivottavasti et harmistunut liikoja.//
Shan ei selkeästi ollut aikeissa lämmetä Aterin kyynelille ja kurjuudelle, ei vaikka Edgar mulkoili ja kurtisteli kulmkarvojaan merkitsevästi. Lopulta ruskeat silmät pyörähtivät turhautuneesti ja punatukka päätti antaa kaiken huomionsa nuorukaiselle. ”Tsk, ei mitään syytä teititellä”, hän heilautti kättään vähättelevästi, mutta hymyili tyytyväisenä kiitoksille. Kyllähän sitä vanha mies sai nauttia saamastaan kiitollisuudesta, mutta hän oli kuulevinaan ison kirjaimen puheen seassa, ja sellainen pisti hermostuneeksi. Liian auliit ja ihailevat henkilöt olivat arvaamattomia, ties vaikka seuraavana hetkenä hän löytäisi puukon selästään! Sellaisiin huoliin ei kuitenkaan tainnut olla syytä: jos Ater oli jotain muuta kuin väitti, tämä oli todennäköisesti vain mankumassa häneltä rahaa. Turvallinen tapaus siis, joten Shanilla ei olisi mitään syytä näyttää nyrpeää naamaa. Oikea taiteilija tai huijari, ainakin nuorukainen oli ihastuttavan hyvä.
Pääsihän taiteilijanuorukainen ylös kadulta viimein, juuri kun hyytävä viima alkoi tunkea ohuen kankaan läpi kylmäämään Edgyn harmillisen rasvakerroksetonta ruumista. Autuaita olivat lihavat, joilla oli kunnon lämmikekerros. He vielä kelluivatkin paremmin vedessä. ”No mutta, tämähän on tietysti hyväntekeväisyyttä!”, punatukka huudahti, kahmaisi Aterin kainaloonsa ja alkoi marssia eteenpäin suorastaan kiivasta vauhtia. Muuten hän jäätyisi paikoilleen, eikä Shan pysyisi kauempana tarjoamatta omaa viittaansa enää pelkkien mulkaisujen avulla. ”Tietysti jos haluat voisit maalata pari taulua liiketiloja koristamaan, hmmm? Ei edes kokonaan ilmaiseksi, vaan alennuksella ystävälle.” Edgar ei koskaan halunnut jättää hyvää taidetta palkitsematta, ja oletti näkemänsä perusteella tietenkin, että Aterilta saisi sellaista. ”Punaisen helmen seinät ovat vielä niin kovin paljaat.”
Rivakat askeleet olivat vieneet kapeille, hämäräperäisille kujille, mutta ihme kyllä kulmissa pyörivät epäilyttävästi roistoilta näyttävät henkilöt eivät kolkanneet kolmikosta ketään. Eivät tietystikään, Edgar kyllä tunnettiin näillä seuduilla. Hänen mainitsemansa rakennus, jota häveliäät ihmiset kutsuivat majataloksi, kohosikin kohta pehmeästi valaisevine lyhtyineen ja punaisiksi maalattuine ovenkarmeineen ja ikkunanpuitteineen toiselle puolelle tietä. ”Kerro minulle, vaatimaton taiteilija, kaipaatko vain tyynyn jolle laskea pääsi vai kiinnostaako täysihoito?” Pilke silmäkulmassaan punatukka pysäytti toisen ovien eteen, virnistäen sydämellisesti. Hän oli anteliaalla päällä, taiteilijoiden elämä oli yksinäistä ja mielipide Aterista oli keikahtanut jälleen kerran lujasti positiivisen puolelle.
|
|
|
Post by Sarcelle on Apr 7, 2010 18:50:28 GMT 3
//Heh, empähän joutunut selittelemään omaa taukoiluani. Viime viikolla innostuin taas //
Sisäinen riemun aalto lävisti huijarin tämän tajutessa juonensa menneen Edgariin koukkua myöten. Tyytyväisenä hän kääriytyi paremmin viittaan ja painautui miestä vasten. Kuinka taitava hän olikaan. Miettimättä lainkaan Sarcelle vastasi miehen ehdotukseen myöntävästi ja jakeli jälleen kiitoksiaan. Hän oli liian hyvillään suorituksestaan pohtiakseen kuinka moisen suorittaisi. Sarcellen itsekehua tulvivat mietteet estivät ympäristön tarkkailun ja hänelle oli hienoinen hämmästys tajutessaan millaisella kadulla kulkivat. “Mihin me menemme?” Pörröpää kysyi ja hätkähti varjoissa lymyilevää pahantahtoista sakkia. Oliko hän sittenkin arvioinut väärin ja mies aikoikin vain päästä hänestä eroon. Sarcelle katsahti hämmästyneenä vanhempaa miestä tunnistaessaan määränpään ja astui sisään pää täynnä kysymyksiä.
Sarcelle ei voinut estää hymyä, joka selvään kertoi kumpaan vaihtoehtoon mies olisi todellisuudessa päätynyt. Mitä ilmeisemmin taiteilijoilla oli loistavat työsuhde-edut. Kuitenkin nuorukainen loi katseensa maahan ja mutisi yöpaikan riittävän vallan hyvin. Hänellä oli keikka kesken, eikä ollut soveliasta antaa viettien häiritä suunnitelman toteutusta. Oli sitä paitsi ratkaistava tämä maalaus kysymys. Kuinka hän taikoisi mielikuvansa seinille, kun ei kyennyt piirtämään edes säädyllistä ympyrää. Toinen ongelma oli se epäilevä henkivartija äijä, joka näytti pitävän Sarcellen roolia vaaratekijänä. Jos hän voisi yhdistää nämä… ehkä tuo miekkonen on taiteellisesti lahjakas… Tai sitten hän voisi murhata miehen siveltimellä. Nuorukaisen ilme kirkastui hänen muistaessaan kotelossa kynien seassa olevan pienen teroitusveitsen. Jos suunnitelma ei tehoaisi Edgarin olisi parempi harkita henkivartijan vaihtoa.
Astuessaan huoneeseensa Sarcelle huokaisi kuin ihastuksesta. Hän innokkaan lapsen lailla katseli ja kosketteli kaikkea ympärillään. Tavaransa hän asetti varoen yhteen nurkkaan ja nappasi sieltä kynän, lehtiön ja pienen veitsen. Hetken hän tuherteli jotain paperille kunnes taas kohotti katseensa ja hymyili onnellista lapsekasta hymyään, jota oli harjoitellut peilin edessä. “Miten voin kiittää teitä kylliksi, ette edes voi ymmärtää miten suuren palveluksen teette minulle.” Sarcelle viilsi kynästä pienen palan pois ja vilkaisi Edgarin hengestä vastuussa olevaan henkilöön. Olihan tämä nyt varmasti huomannut vaarallisen esineen Sarcellen käsissä. “Olen kiitollinen teille.” Nuorukainen kuiskasi ja syöksähti halaamaan Edgaria veitsi yhä kädessään.
//ontuu ontuu ontuu… on kirjoitustaidot ruosteessa//
|
|
|
Post by sir Kai on Apr 11, 2010 10:25:54 GMT 3
//*naur* Taisin juuri järjestää pojusi pulaan. Toivottavasti kelpaa.//
”Oh, mutta minähän lupasin sinulle yöpaikan, enkös luvannutkin?”, Edgar kysäisi lähes sirkuttaen, myhäillen sisäisesti Aterin säikähtäneelle ilmeelle. Olivathan sivukujat pelottavia, mutta Punainen helmi oli pahamaineisuutensa veroinen – se loisti nuhruista katukuvaa vasten kuin päiväuni kesken arjen arkista aherrusta. Punainen tuntui olevan läsnä kaikkialle minne mentiin, samoin kuin pienellä vaivannäöllä ja rahankäytöllä saatu illuusio ylellisyydestä. Sehän oli vain hyvällä maulla valikoituja maaleja ja muutama sijoitus hyvänlaatuisiin haltiatekoisiin koriste-esineisiin, jotka toivat mukavan tavanomaisesta poikkeavan tunnelman.
Aterin huone oli sekin oikein mukava, ja Edgar tunsi jälleen kerran tyytyväisyyttä alaisiinsa, jotka olivat sen järjestelleet. Pehmoiseen sänkyyn menisi oikein mukavasti kaksi henkilöä, tai useampikin jos olisi tarvis. Sänky oli tietysti pääosassa, mutta huoneesta löytyi kyllä sievä työpöytä ja puuleikkauksin koristeltu vaatekaappi. ”Kuten näet, nuo seinät oikein huutavat taidetta”, hän lausahti taiteilijan ottaessa välineensä esiin ja vuollessaan kynäänsä terävämmäksi. Punatukka hymyili tyytyväisenä, olihan se mukavaa kun hänen toivomuksensa toteutettaisiin ahkerasti. Oven luokse jäänyt Shan taas katsoi nuorukaista tuimasti tämän suorastaan esitellessä pikkuista teräänsä.
”No mutta, mitä pienistä. Olen ollut aina sitä mieltä, että hyväntekeväisyys kannattaa”, Edgar vastasi suurpiirteisesti Aterin vuolaisiin kiitoksiin. Jokin yltiöpäisessä kiittelyssä kuitenkin sai hänet hieman epäileväiselle mielelle – ja sitten Ater syöksähtikin halaamaan häntä teroitusveitsi tanassa.
Ihme kyllä Shan ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen vartiopaikaltaan, vaan Edgar tarttui salamannopeasti veistä pitelevän käden ranteesta kiinni, vääntäen sen osoittamaan poispäin itsestään nuorukaisen halatessa häntä. Toinen käsi pöyhäytti toisen hiuksia harvinaisen lempeästi, mutta ruskeiden silmien suopea ilme oli muuttunut kylmäksi ja kovaksi. ”Tiedäthän, että on vaarallista juosta terävien esineiden kanssa?”, mies kysäisi näennäisen pirteästi, mutta puristi toisen kättä harvinaisen lujaa. Mitä taas teroitusveitseen tuli, se ruostui silmissä, kunnes jäljellä oli vain tylppä möykky. Voiman käyttäminen sai Edgarin pään särkemään, eikä hän ollut yhtään mukavaa seuraa päänsärkyisenä. ”Kuka sinut lähetti? Rochaud? Lamont? Meltinir?” hän tiukkasi, paiskaten nuorukaisen käden otteestaan. ”Tarvitset enemmän kuin sympaattisen esityksen ja pienen veitsen minun tappamiseeni, nulikka.” Edgarin ääni oli puhdasta jäätä, ja hän astahti askeleen taaemmas Aterista. Epäilevä, suorastaan vainoharhainen mieli otti vaaralliset tilanteet aina vakavasti, eikä nyt edes kaikista liikuttavin esitys saisi enää hänen empatiaansa ja hyväuskoisuuttaan heräämään.
Shanin suunnalta kuului äärimmäisen pahaenteinen, pitkittynyt kilahdus, joka kertoi jonkin sortin kuolemantuottajan varmistimen menneen pois päältä. Kovin tavanomaiselta näyttävä mies olikin nykäissyt hihansa ylös, ja etäisesti taskukokoista varsijoista muistuttava ranteeseen kiinnitetty kapine osoitti nyt tarkasti kohti Aterin päätä. Jokin siinä, miten Edgar oli astunut huolella pois tulilinjalta ja Shan piti sormensa tarkasti pois pienen metallipiikin tieltä kertoi, että laite tekisi pahaa jälkeä. ”Sinulla on kaksi minuuttia vakuuttaa minut siitä, että minulla on varaa antaa sinun elää. Alkaen nyt”, Edgar ilmoitti, ja istahti monin tyynyin varustetulle sohvalle vaativa katse toiseen nauliintuneena.
|
|
|
Post by Sarcelle on Apr 20, 2010 16:45:55 GMT 3
// Se on tuo koulunkäynti ja sairastelu… kaksi pahaa...//
Suunnitelma oli ollut hyvä. Hänen elkeensä olisivat saaneet henkivartijankin tointa hoitavan miehen tarttumaan veistä pitelevään käteen ja loppu olisikin sujunut näytellen kipua. Hän ei olisi voinut maalata “kipeällä” kädellä ja Edgarilta olisi voinut herua sääliä poika-rukkaa kohtaan, mutta…
Huijari nieleskeli hermostuneena ja koitti vältellä Edgarin katsetta. Miehen ilme ei luvannut hyvää, sillä se kertoi kiinni jäämisestä. “En tarkoittanut herra. Olen pahoillani.” Nuorukainen kuiskasi ja painoi päänsä maahan. Kipu kädessä voimakkaasta puristusotteesta kuitenkin karkeutti pienen kiljahduksen huijarin huulilta ja katse suuntautui kärsivään raajaan. Epäusko paistoi pörröpään kasvoilta teräaseen kiillon kadotessa ja sen muuttuessa epämääräiseksi kappaleeksi. Ei niinkään siksi mitä aseelle tapahtui vaan sen että oli jälleen sotkeentunut yliluonnollisuuksiin, jotka eivät olleet mitään perussilmänkääntö temppuja.
“Ei, ei, ei. Te nyt käsitätte aivan väärin…” Sarcelle perääntyi muutaman askeleen päästessään vapaaksi ja pikainen silmäys kertoi varsin vakavasti hänen olevan loukussa. Hän ei mitenkään pääsisi ovelle, jos miehet haluaisivat estää häntä. Olisi keskusteltava itsensä taas kuvioihin mukaan tai hän olisi kuollut kuin kivi. Mistäpä sen tietää kuinka eläväistä väkeä ne kallionpalaset loppujen lopuksi ovat. Sarcelle huomasi ajattelevansa toivorikkaana, vaikka kaiken järjen mukaan kivien sielunelämä tuskin oli hänen suurin huolenaiheensa. Totuus ei ainakaan pelastaisi häntä pulasta ja sen kertominen nyt olisi taiteellisestikin naurettavan vähäeleinen yritys. Sarcellen pohtiessa käsikirjoitusta kävi maailma hänen ympärillään entistä vaarallisemmaksi. Pahaenteinen varoitusääni ja aikarajan ilmaantuminen saivat nuorukaisen entistä pahempaan paniikkiin ja ajattelu alkoi olla lähes mahdotonta. “Miksi Te sitten haluaisitte säästää henkeni? Mikä olisi tarpeeksi painava syy?” Sarcelle lakkasi vapisemasta ja käänsi vihreät silmänsä sohvalla istuvaan mieheen. “En voi ymmärtää miksi edes annatte minulle mahdollisuuden selitellä tekoa, jos kerran ajattelette minun tahtoneen Teille pahaa. Jos olette päätelleet että olen vain tunteeton murhaaja jonkun palkkalistoilla, niin mikä saisi muka moisen aatteen pois mielestänne? “ Sarcelle suoristautui ja tarkkaili Edgaria tyyni ilme kasvoillaan, joka ei kertonut mitään sisällä vellovasta kuolemanpelosta. “Minkä arvoinen minun sanani olisi Teidän sanaanne vastaan, ei minkään arvoinen tässä maailmassa, tänä aikana. Vaikka sanoisin mitä, Teillä on sama mahti tappaa minut tähän paikkaan. Se puhuisinko totta vai valehtelisinko olisi täysin Teidän päätettävissänne, joten miksi tekisin kumpaakaan. Eihän sillä ole lopputulokseen mitään merkitystä.” Huijari huokaisi ja painoi hattunsa rintaansa vasten. “Puoli minuuttia”
//Tulipas teititeltyä oikein urakalla… ja pääsin taas löpisemään hienoja XD//
|
|
|
Post by sir Kai on May 2, 2010 13:49:37 GMT 3
//Uppista. Koulua, muita häiriötekijöitä, vatsatauti.... Ei varmaan enempää tarvitse selitellä?//
Edgar kuunteli suu tiukaksi viivaksi kavenneena Aterin korkealentoista puhetta, teitittelyä ja oman arvon mitätöimistä. Hän sai kuulla vain tyhjää sanahelinää, jolla toinen yritti paeta vastuuta, mutta se ja tyyni ilme kertoivat hänelle jo paljon. Jos joku olisi palkannut pojan käymään hänen kimppuunsa, olisi virsi ollut toisenlainen – siinä olisi korostettu sitä, miten ei pitänyt tappaa viestinviejää, veitsi ei ollut paha, vaan hänen pitäisi olla vihainen työkalua käyttävälle henkilölle. Joko nuorukainen ei todellakaan ollut kenenkään asioilla, tai sitten tälle oli maksettu erittäin huomattava summa.
Kumpi tahansa vaihtoehto olikaan päässyt voitolle punatukan mielessä hatun painuessa rinnalle, hän ei antanut Shanille merkkiä laskea asettaan. Sen sijaan Edgar nojautui eteenpäin, risti sormensa ja nojasi leukansa niitä vasten, haukankatse yhä nauliintuneena hiillostumassa olevaan Ateriin. ”Nätti puhe”, hän hymähti sitten, kallistaen päätään. ”Mutta sanoillasi on harvinaisen paljon merkitystä. Joko sanot suoraan, mitä aioit tehdä pikku teroittimesi kanssa, tai epäilykseni säilyvät ja löydät näpsäkän tuuletusaukon päästäsi”, kuului kuitenkin jatko. ”Henkeäni on uhattu niin monta kertaa, etten jätä edes pieniä riskitekijöitä hoitelematta, ymmärräthän?” Edgarin huulilla kareileva hymy oli suorastaan julma, mutta hänen huumorintajunsa ei vain riittänyt määräänsä pidemmälle.
|
|
|
Post by Sarcelle on May 2, 2010 22:25:16 GMT 3
//Koulu estää rakentavat harrastukset…//
Miksi hemmetissä hänen piti aina yrittää liikaa. Olisiko ollut niin vaikeaa vain puhua itsensä suosioon sen sijaan että alkaa leikkiä nokkelaa teräaseiden kanssa. Siihen ja moniin muihinkaan tekosiinsa Sarcelle ei osannut antaa järkevää vastausta, mutta silti sitä vaadittiin turhan usein häneltä. Tällä hetkellä motiivi olisi hänen henkikultansa arvoinen, joten panokset olisivat ainakin tarpeeksi korkeat, että mielenkiinto säilyisi. “Voin luvata etten ole riskitekijänä kummoinen.” Sarcelle yritti ja vilkuili häiritsevää asetta arvioiden. Jos se osuisi, menettäisikö hän kauniit kasvonsa ja joutuisi kulkemaan paperipussi päässä helvettiin tai minne sitä kuollessaan sitten joutuisikin. Huijari ravisti päätään murheellisena ja risti kätensä pyöritellen samalla peukaloitaan. Hän ei pitänyt tästäkään kuolintavasta, joten olisi parempi selvitä hengissä. “Jos totean että kyseessä oli inhimillinen erehdys niin nauratte minulle, joten se tuskin auttaa minua tässä tilanteessa.” Huijari aprikoi ääneen ja hymyili kuin olisi kertonut hauskankin vitsin. Ideat alkoivat olla lopussa ja tulevaisuus samaten ellei ihmettä tapahtuisi.
“Ihan mielenkiinnosta kysyisin, mitä ihmettä veitselleni tapahtui? Ei sillä että tilanteeseeni nähden moisella tiedolla kummoista merkitystä olisi, kunhan uteliaisuuttani.” Pörröpää kysyi jutustelevaan sävyyn kuin olisi aivan normaali tilanne olla aseen kantaman päässä ja vielä sen tulilinjalla. Ajan pelaaminen oli ainoa vaihtoehto, sillä kunnollinen puolustus puhe ei ollut vielä löytänyt lopullista muotoaan tai itse asiassa edes minkäänlaista lähtökohtaa. Totuus tekisi reiän hänen kalloonsa ja muut mielessä pyörineet mietteet samoin. Ja jollain tasolla Sarcelle oli aidosti kiinnostunut minkä kanssa oli tekemisissä, ties vaikka tieto avaisi hänelle oven pois tilanteesta. “En rehellisesti sanottuna tajua mitään noituudesta tai mitä tuo Teidän tekemä temppu sitten onkaan. Olen melkoisen kiitettävästi onnistunut välttelemään yliluonnollisia asioista, mitä näkemäni minun käsitys kyvylläni oli.” Hän jatkoi ja otti pienen askeleen kuin vahingossa taaksepäin toivoen ettei se herättäisi turhaa meteliä. Ties vaikka herra ampuisi ohi, mutta sen varaan tuskin kannatti panostaa. “Toisaalta, tuskin maailma paljoa menettää haihattelevan taiteilijan muodossa…” Sarcelle hymyili lämpimästi ja katseli turkispäällyksisiä saappaitaan. Ne olivat olleet kalliit ja hän oli saanut kääntää monet taskut saadakseen ne ja pian ne saattaisivat sotkeutua vereen, mitä julmuutta. Olisi vaikeaa saada kuivunut veri irti valkoisesta karvasta, ellei mahdotonta. “Ennen kuin käsket hänen ampua niin voinko ottaa kengät pois?” Sarcelle kysäisi viitaten Edgarin seuralaiseen ja muitta mutkitta kumartui avaamaan nauhaa saappaan ympäriltä. Ainakin joku säästyisi, jos hänen rupattelunsa ei tuottaisi tulosta.
|
|