Ruualla ei leikitä

[Herr Kreuz]

//Elieli, Kunai jos tänne tallustelisi Atheldaskih'n kanssa. n__n//

Päivä oli jo taipunut illaksi kun Elias viimeisteli puodissaan uutta mestariteostaan; rommikakkua. Koko komeus piti vielä kostuttaa rommiin uitetulla sudilla ja levittää kermavaahto pintaan, niin se olisi valmis. Tällä kertaa hänen päämääränsä työllää oli miellyttää ilmaisilla maistiaisilla kadun vastapäätä sijaitsevan kapakan asiakkaita ja henkilökuntaa - jos vaikka joku sattuisikin eksymään hänen pieneen puotiinsa ostamaan jotain myöhemmin.
Saatuaan kakun viimeisteltyä hän nappasi sen alustasta kaksin käsin, ja lähti kuskaamaan sitä vaivalloisesti juottolaan päin, nuorukainen kun ei ollut mikään vahvin mahdollinen kantojuhta, eikä kakkukaan ollut pienimmästä päästä.

Onneksi matka ei ollut pitkä, ja hän pääsi helposti kapakan avoimesta ovesta sisään kakkunsa kanssa, mutta kuitenkin joku epäonninen röhnötti tuolillaan ties miten sattuu; jalat tietenkin keskellä Eliaksen kulkureittiä - Eikä luomuksestaan ylpeä leipuri tietenkään nähnyt kakun takaa yhtikäs mitään siitä, mitä hänen jalkojensa tasolla tapahtui. Yhtälön tulos oli jo selvillä, kun mustatukka yritti nostaa jalkaansa joka kohtasikin juovuksissa olevan miehen jalan; Elias menetti tasapainonsa ja kaatui päistikkaa maahan. Kakku lipesi hänen käsistään ja jatkoi matkaansa ties minne.
Pläts.
Se osui johonkin, mutta nuorukainen oli nokallaan maassa eikä nähnyt mihin; hän vain kuuli sen äänen, kun kermavaahdolla kuorrutettu rommikakku löysi sopivan laskeutumispaikan.
Äläoleihminenäläoleihminenosuikiltistimaahanjaminuntarvitseevainsiivotajäljetjahäipyä...
Aivan kuin nöyryytys ei ollut jo tarpeeksi paha kun känniset miehet rähähtivät nauramaan yhteen ääneen ja laukoivat pari pilkallista kommenttia, vaan Eliaksen nostaessa päätään hän tajusi kakun löytäneen paikkansa erään valkokaapuisen miehen päästä. Vaahto ja kakun täytteet valuivat tasaiseen tahtiin tämän vanhemman miehen kasvoja pitkin kasvoja pitkin, samalla kun kakku itsessään päätti vielä tipahtaa hänen syliinsä.
Nuorukaisen kasvot olivat korvia myöten punertavat, kun hän tajusi kaiken tapahtuneen. Ei näin huono tuuri voinut olla kenelläkään! Elias nousi lattialta nopeasti - ehkä liiankin; hän hoiperteli hieman rynnätessään levinnyt kakku sylissään istuvan miehen luo.
"Anteeksi! Olen hyvin pahoillani! Odota niin minä pyyhin tuon..." nuorukaisen äänestä kuului pienimuotoinen paniikki - jos toinen olikin vihamielinen ja hautoi kostoa ja aikoi hakata hänet pieneksi veriseksi mössöksi? Tämä kävi leipurin mielessä, mutta hän vain luotti siihen, ettei näin olisi, ja otti vyöltään kangasliinan ja alkoi pyyhkimään miehen kasvoilta kakunjämiä. Jossain vaiheessa myös kapakan asiakkaat olivat lopettaneet räkäisen naurunsa ja tilanne rauhoittui hieman, mutta edelleen Elias lähes tulkoon anoi armoa toiselta jo etukäteen.
"Anteeksi nyt tämä... en todellakaan tarkoittanut... voin tarjota sinulle kakun, leipomoni sijaitsee ihan tuossa vastapäätä!" hän hössötti ja toivoi, ettei mies vain vihaisi häntä - kaljupäällä olisi varmasti hauiksen koon perusteella edellytykset tappaa hänet parilla lyönnillä, ja riimutatuoinnit vain korostivat sitä seikkaa, että mies tosiaan voisi olla sitä sorttia, joka hoitaa asiansa mieluummin nyrkein kuin sopimalla asiat kiltisti kompromisseillä.

//Toivottavasti tällainen tapahtumarikas alku ei haittaa... en vain keksinyt muuta keinoa saattaa näitä kahta yhteen... ^^;//

[Kunai]

Tuulen mukana heittämät lumihiutaleet lisäsivät pakkasen purevuutta eteenpäin vaeltavan miehen kasvoilla. Atheldaskih veti paksua, kaapunsa päälle vetämään talviviittaansa enemmän suojaamaan kaulaansa paleltumisen riskeiltä.
Mies vaelsi uudessa kaupungissa, ja yritti epätoivoisesti etsiä paikkaa, missä lämmitellä. Tämän silmät osuivat puuparrussa roikkuvaan mainoskylttiin; kapakka. Sieltä ainakin saisi kuumaa rommitotia, jos ei muuta.
Mies työnsi puisen oven auki, ja hetkellisesti sisällä istuvien katseet kiinnittyivät häneen. Mies kuitenkin jatkoi matkaa huppunsa alle piiloutuneena kohti tiskin edessä seisovia puupenkkejä.
Atheldaskih istahti yhdelle penkeistä, ja riisui paksun, lampaanvillalla vuorratun viittansa. Hän taitteli sen, ja asetti viitan polviensa päälle lepäämään. Tiskin takana tuoppeja kuivaileva baarimikkko kääntyi tiskin toiselle puolelle istahtaneen tulijan puoleen.
"Onpas sielläkin myräkkä. Jotain lämmintä juotavaa herralle kenties?" Viiksillä varustettu hilpeän tuntuinen baarimikko kysyi.
Atheldaskih riisui huppunsa ja oranssinruskehtavat viirusilmät laajenivat valoa vasten. Baarimikon ilme hiukan vakavoitui nähdessään miehen erikoiset silmät. Atheldaskih huomasi ihmetyksen. "Geeniperillinen syntymävika" Hän sanoi ja loi sanojensa jälkeen hymyn pilkahduksen.
"Rommitotin jos teet" Atheldaskih sanoi ja heilautti miehelle ystävämielisesti kättä. Baarimikko syventyi puuhiinsa kuullessaan asiakkaan tilauksen.
Hän kääntyi hiukan tuolissaan nähdäkseen mitä muut kapakassa olijat tekivät. Suurin osa heistä oli miehiä, ja enemmän tai vähemmän päissään. Mies tuhahti ja kääntyi takaisin tiskin puoleen.

Mies kuuli askelia ulko-ovelta päin, mutta ei kiinnittänyt tulijaan huomiota. Yhtäkkiä kuitenkin tilanne sai ylllättävän muutoksen, kun kermalla kuorrutettu kakku läsähti suoraan päin tämän poskea.
Sotku levisi ympäri tämän kaapua, lattiaa ja baaritiskiä. Tapahtumaa seurasi tietenkin räjähtävä nauru. Atheldaskih ei tiennyt mitä ajatella, koska tilanne oli kirjaimellisesti lentänyt suoraan ovesta päin naamaa. Mies ensitöikseen pyyhkäisi kädellään kermaa silmiensä tieltä ja ajatella mitä sanoisi asian aiheuttajalle. Tämän viirusilmät kohtasivat nuorehkon leipurin joka itsekkin oli aivan ymmällään tilanteesta.
Poika ei aluksi edes uskaltanut katsoa häntä silmiin, koska varmasti pelkäsi että kermalla kuorutettu kaljupäinen mies hyökkäisi hänen kimppuunsa. Tilanne rauhoittui naurun lakattua, ja atheldaskih alkoi ravistella kädestään kermakuorrutetta. Baarimikko toi hänen eteensä tuopin ja samalla myös liinan. Tälläkin oli naurussa pidättelemistä, mutta ammattitaitoisesti mies vaan piti naamansa peruslukemilla.
Kakkua kantanut poika alkoi hiukan nöyristyneenä pyyhkiä jälkiään miehen kasvoilta, mutta Atheldaskih heilautti kättään torjuvasti tämän suuntaan, niin että nuorukainen otti muutaman askeleen taaksepäin.
Mies nosti tuopin huulilleen ja joi kuuman juoman muutamalla kulauksella alas. Yksiä hyviä puolia lohikäärmeydestä oli se, ettei kurkkua polttanut vaikka kiehuvaa vettä joisi.
Atheldaskih laskeutui alas tuolilta ja siisti vielä hartioitaan jotka olivat kermassa. Hänen edessään seisova poika vaikutti aika lyhyeltä Atheldaskiin verrattuna, mutta mies ei sen antanut olla esteenä.
"Jos sinulla on minulle paikkaa leipomossasi, missä saisin vaatteeni siistittyä, voisimme siirtyä sinne selvittelemään tätä asiaa" Mies sanoi jopa ehkä mielestään liian ankarasti.

//anteeksi jos liikutin hahmoasi hiukan ^^' //