|
Post by Canine on Mar 28, 2010 1:15:47 GMT 3
//Otsikko on mitä on.. ^__^'//
Aisumi käveli rauhallisesti varsin ruuhkaisella tiellä taluttaen valkeaa tammaansa Fubukia, pitäen ohjaksia mahdollisimman tiukalla ettei ratsunsa pillastuisi. Naisen haukka lenteli korkealla tuon ylöpuolella, tiiraillen mahdollista saalista. Aisumi oli juuri palannut viimeiseltä matkaltaan ja oli nyt matkalla kohti majataloansa, mukanaan lukuisia vihanneksia ja yrttejä viljelymailta. Ne oltiin lajiteltu käyttönsä mukaan lukuisiin kangasnyytteihin, jotka oltiin kiinnitetty ain apareittain ja laitettu Fubukin kyytiin. aisumi tarkasteli hymyillen ihmisiä ympärillään; leikkiviä lapsia, viihdyttäjiä, kauppiaita ja monia muita. Aisumi heitti muutaman hopeanvärisen kolikon yhden katusoittajan purnukkaan, jonka tuo oli asettanut vierelleen. Aisumilla ei kyllä itselläänkään juuri rahaa ollut; muutama vaivainen kolikko, mutta kyllä rahaa rupeaisi taas kuulumaan kunhan majatalo saataisiin auki.
Pienet lapset katsoivat ihaillen naisenalun suurta valkeaa ratsua, jonka kaviot kopisivat kevyesti tietä vasten ja lämpimänruskeat silmät vilkuilivat lapsia ympärillään. Hymyillen Aisumi nosti yhden pikkutytöistä ratsunsa kyytiin ja jatkoi rauhassa matkaansa tytön hymyillessä innoissaan. Aisumi tarkkaili hymyillen lapsosta jottei tuo putoaisi kavioeläimen kyydistä ja muut lapset kiiruhtivat innoissaan noiden vierellä. Aikuiset olivat hieman varautuneempia suuren kavioeläimen ja varsin hyvin aseistetun neitokaisen takia, mutta suurelle osalle noistakin Aisumi oli jo tuttu ilmestys; hän oli se hieman omituinen neiti-ihminen joka katosi aina pitkiksi ajoiksi ja tuli takaisin mukanaan ties mitä roinaa, ja lisäksi tuo piti mukavaa pikkuista majataloa aupungin laidalla. Aisumi tervehti pienillä nyökkäyksillä ja hymyillä kaikkein tutuimpia kauppiaita ja muita, mutta vahti silti kaiken aikaa pikkuista ihmisotusta ratsunsa kyydissä.
//Alku hieeeeman kökkö, kannattaakin tehdä ne aloitukset mylhään yöllä ^^' Ja tuli vähän lyhkäisempi kuin piti.. ^^'//
|
|
|
Post by Sarcelle on Mar 29, 2010 10:43:04 GMT 3
Aurinko loisti taivaalla ja kaikki oli kuin paratiisista. Värikkäitä lintuja ja kimmeltävä kristallin kirkas joki, jota ylittivät useat valkoiset kaarisillat. Ja ihmiset jotka kulkivat kadulla, huijari oli pudottaa silmät päästään katsellessaan kullalla ja hopealla kuorrutettuja ihmisiä, joilla oli mitä uskomattomimpia ja kalliin näköisistä kankaista taidokkaasti valmistettuja vaatteita. Erityisesti yksi kaunisnainen kiinnitti Sarcellen huomion, tämä jumalaisen näköinen tyttönen lähestyi häntä. Tyttö puhui hänelle jotain mistä hän ei saanut selvää, tytöllä oli kauniit silmät. Tytön kasvot lähenivät hänen omiaan ja tyttö… nuolaisi hänen kasvojaan!?
Sarcelle tuijotti suoraan irvistelevää otusta joka hirnahti, kuin nauraakseen herättämälleen järkyttyneelle matkalaiselle. Sarcelle kirosi ja työnsi inhoten hempeilyyn taipuvaista olentoa kauemmas itsestään. Hivenen pettyneesti Sarcelle alkoi vilkuilla ympäristöään, mikä oli hivenen hankalaa siinä mielentilassa, tiedä mikä kuoleman taudin hän olisi äskeisestä saanut. Myöskään heinäkäskyjen heilunta ei helpottanut nuorukaisen oloa ja hetken hän ihmetteli syytä tälle reissulle. Olisi ollut terveellisempää ehdottomasti pysyä kotona armaassa Aréthassa. Nuorukainen kömpi heinäkasasta ja keskitti ajattelunsa pois kaikenmaailman kauhukuvista. Tien reunoilla kasvoi puita ja vähän kauempana alkoi peltojen loppumaton rivistö. Sarcelle värähti inhosta, minne jumalien selän taakse hän oli joutunut. Oikeastaan kaikki tämä oli huonosti sujuneiden keikkojen syytä ja sen että niin moni oli kiinnostunut hänestä. Eivätkä kaikki todellakaan positiivisessa mielessä. Olisi ollut riskialtista pyöriä Aréthassa ja kun kyyti Meryoniin oli ollut tarjolla, niin eihän Sarcelle ollut kahdesti miettinyt. Ikävystyminen kuitenkin vaivasi ja nuorukainen kiipeili heinien yli lähemmäs kuskinpukkia ja alkoi tivata tietoa. “Kauanko vielä?” “Puolipäivää, kun pitää pysähtyä ennen kaupunkia.” Vastaus ei miellyttänyt kärsimätöntä varasta ja sen ilmi tuominen oli jo saattaa hänet patikoimaan. Moisesta kiukustuneena Sarcelle alkoi nurista pikkulapsen lailla. “Minä maksan sinulle siitä että viet minut kaupunkiin. Haluaisin saada vastinetta rahoilleni.” “Jos nyt vaatisit multa kyytiä ei mikään summa maailmassa saisi mua ottamaan sunlaistas pentua mukaani.” Kuski murahti hatunreuhkansa alta ja tuhahti jotain siivotonta vielä mitä Sarcelle ei ymmärtänyt. Pahuksen maalaiset puhuivat niin epäselvästi.
Lopulta kaupunki jo alkoi olla lähellä eikä Sarcelle ollut pysyä nahoissaan. Kaupankäynnin mekka Meryon tarjottiin hänelle kuin lautasella. Kuitenkin nuorukaisen ilo loppui lyhyeen heidän pysähtyessä pienen maalaistalon eteen. Sarcelle saattoi nähdä voitonriemun pilkahduksen kun maalaistollo huomasi pettymyksen näyttelijän kasvoilla. “Sää voit ootella siinä.” Mies totesi ja hyppäsi pois ajajanpaikalta. Sarcelle laittoi kaikki näyttelijän lahjansa käyttöön ja hymyili ystävällisesti. “Mutta minulla on kiire. Äiti ei välttämättä kestä kauaa. Hän on niin sairas…” “Äiti? Viimeksi puhuit siskosta.” Sarcelle hypähti pois heinien seasta. Nyt oli parempi poistua tai koko vale hänen syystään vaatia kyytiä Meryoniin valuisi kuin hukkaan. “Ne ovat nämä sukulaisuussuhteet niin moninaisia.”’ Sarcelle hymyili ja lähti rauhallisesti kävelemään kaupunkiin päin, kuitenkin valmiina juoksemaan, kun mies muistaisi ettei nuorukainen ollut maksanut.
Mitä lähemmäs kaupunkia Sarcelle pääsi sen turvallisemmaksi ja kotoisammaksi hänen olonsa muuttui. Meluavat lapset juoksivat hänen ohitseen. Hämmästellen Sarcelle etsi syytä moiseen hyväntuuliseen meuhkaamiseen ja se syy sai hänet nielaisemaan hermostuksesta. Iso valkoinen hevonen ja mikä vielä pahempaa nainen, jolla oli sellainen asevarustus että monikin miettisi kahdesti kannattaisiko alkaa rasittavaksi tälle neidille. Kuitenkaan sotilasneiti ei näyttänyt aiheuttavan muissa ihmisissä hermostusta, niin Sarcellekin rentoutui. Hänen kiinnostuksensa tätä taistelijaa kohtaan kasvoi ja nuorukainen vaivihkaa lähestyi suulaan näköistä mummelia. “Anteeksi kun vaivaan, mutta kuka tämä hurmaava neitonen mahtaa olla?” Sarcelle uteli ja viittasi lasten rakastaman hevosen omistajaan. Muorin silmissä välähti innostus ja Sarcelle katui valmiiksi kysymystään. Muori taisi olla sitä tyyppiä, joka kertoisi koko elämäntarinansa sinä sivussa. “Se on hieman erikoinen tyttö, hyvin ystävällinen, mutta häipyy aina pitkiksi ajoiksi ties minne. Monet huhuaa että miehen perässä, mutta en mä sitä usko. Sillä on majatalo tuolla kaupunginlaidalla. Sen takia se tänne aina takas tulee…” Loppu muorin mutinoista meni Sarcellelta ohi korvien. Sana majatalo oli kuin musiikkia monta yötä keinuvissa heinäkärryissä viettäneelle nuorukaiselle. Tätä neitiä kannatti ehdottomasti seurata.
//oho... tuli pitkä ja asiaa tuskin ollenkaan XD //
|
|
|
Post by Canine on Mar 29, 2010 18:30:19 GMT 3
//Sentäs toinen meistä saa kirjoitettua pitkiä pelityksiä x3//
Aisumi ei huomannut vastikään paikalle saapunutta miekkosta, joka jutteli erään kaupungin vanhuksen kanssa. Ja pahaksi onnekseen juuri sen kaikkein entiten tarinoinnista pitävän; mutta ehkäpä tuo osaisi paeta paikalta ajoissa. Aisumin huomio oli kiinnittynyt pikkutyttöön ratsunsa kyydissä, jottei pikkuinen ihmisotus tipahtaisi mukavaa matkaa maahan. "Neiti Aisumi, saanko minä tulla kyytiin seuraavaksi?" Pikkutytön kanssa suunnilleen saman ikäinen pojankoltiainen kysyi innoissaan ja huiskutti kättään. Hymyillen Aisumi pysäytti ratsunsa ja auttoi pikkutytön Fubukin kyydissä, silittäen pienesti tuon vaaleita kutreja. "Toki. Kuka muu haluaa kyytiin? Fubuki jaksaa kyllä useamman." Aisumi hymyili ja sai vastaukseksi nousevien käsien ryöpyn. "Ette te kaikki kuitenkaan kyytiin mahdu. Mutta ne jotka eivät nyt kyytiin pääse, pääsevät sitten myöhemmin, okei?" Aisumi hymyili ja nosti pikkupojan lisäksi toisen hieman nuoremman poikasen ja punatukkaisen pikkutytön hevosen kyytiin, ja jatkoi rauhassa matkaansa. Yksi kävelevistä lapsista otti kevyesti pienellä kätösellään kiinni Aisumin kädestä ja mustakutrinen naisenalku kietoi kevyesti sormensa tytön pienen käden ympärille, hymyillen tuolle lämpimästi.
Aisumi huomasi vanhuksen, joka juuri hetkeä aikaisemmin oli tuolle tuntemattomalla nuorelle miehellekkin jutustellut, ja vanha nainen vilkutti iloisesti hymyillen Aisumille, joka nyökkäsi hymyillen tervehdykseksi. Kaze päästi kimeän kiljahduksen, kuten haukoilla tapana oli, ja teki nopean käännöksen ilmassa, syöksyen ensin emäntänsä ylitse tuon taakse ja kiertäen sitten takaisin, laskeutuen Aisumin olalle. "Missäs kävit?" Aisumi hymähti ja hieraisi kevyesti poskeaan linnun pehmeitä sulkia vatsen. Kaze hieraisi emäntänsä poskea nokallaan ja nousi taas lentoon, kierrellen suurta aluetta emäntänsä yläpuolella. Haukan kiertely sai pikkulinnut ja muut pieneläimet kaikkoamaan nopeasti näkyvistä ja samalla sai Fubukin hermostumaan, jonka saattoi huomata sen heilahtelevista korvista. Aisumi päästi hetkeksi ratsunsa ohjaksista ja silitti sen kaulaa ja poskea. "Ihan rauhassa." Aisumi sanoi hiljaa ja otti kavioeläimen ohjakset taas käteensä, pitäen niistä hieman aiempaa tiukemmin kiinni, jos tuo kuitenkin päättäisi ruveta kunnolla vikuroimaan. Lapset eivät kuitenkaan näyttäneet huomaavan mitään erikoista suuren eläimen käytöksessä, mikä oikeastaan oli hyvä juttu. Jos lapset rupeaisivat hermoilemaan tamman takia, tuokin pillastuisi paljon helpommin.
Kaupungin rajan, ja näin ollen Aisumin majatalon, lähestyessä nainen pysäytti hevosensa ja auttoi lapset sen kyydistä. "Menkäähän nyt, en mä teitä enää pidemmäs vie. Vanhempanne tuskin innostuisivat siitä kovin paljoa." Aisumi naurahti. "Milloin tulet taas torille?" Yksi lapsista kysyi. "Huomenna varmaan. Olen nyt vähän pidempään kotona, joten näette mua torillakin lähes päivittäin. Ei huolta." Aisumi hymyili ja huiskutti kättään hyvästiksi lapsille, jotka heiluttivat omia pikku kätösiään innoissaan ja huhkiuen juoksivat sitten takaisin äitiensä helmoihin. Aisumi naurahti hiljaa ja käänsi katseensa taas eteenpäin, nähden tutun, valkokivisen majatalon jo häämöttävän edessään. Soturineitokainen höllensi taas otettaan Fubukin ohjaksista, lopulta irrottaen otteensa niistä täysin. Majatalon luona Aisumi käveli sen taakse ja avasi aitauksen portin, ottaen laukut Fubukin kyydistä ja ohjakset tuon päästä. SUitset tuo asetti roikkumaan aitauksen raunalta samalla kun sulki portin taas. Laukut tuo kantoi takaovesta siään varsin pienikokoiseen, mutta riittävään keittiöön, jonka muusta tilasta erotti baaritiskin tapainen. Neitokainen venytteli ja jätti takaoven auki, avaten myös etuoven vieraiden varalta, sekä tuulettaakseen rakennusta.
Majatalo ei ollut järin suuri, mutta riittävä kuitenkin. Etuovesta pääsi ruokasalintapaiseen tilaan, josta taas rappuset veivät yläkertaan, jossa sijaitsi kuusi keskikokoista hunetta; kolme huonetta käytävän molemmila puolilla, sekä käytävän päädyssä yksi suurempikokoinen huone. Aisumi avasi jokaisesta huoneesta ikkunat ja käveli takaisin alakertaan, palaten keittiöön. Aisumi avasi keittiön toisen oven, jonka takana sijaitsi hänen huoneensa. Aisumi avasi myös sen ikkunan ja palasi keittiöön purkamaan kantamuksiaan. Aseensa tuo laski nojaamaan huoneensa oven viereen. Nopeasti Aisumi lajitteli erilaiset ruoka-aineet paikoilleen ja vilkaisi sitten ovesta. Fubuki nyhti rauhassa maasta ruohoa ja Kaze lepäsi aitauksen reunalla. Aisumi astui ulos, kävellen kaivolle josta kantoi ensin ämpärillä vettä Fubukin juomakaukaloon. Kun se oli täytetty, otti Aisumi vielä sisään kaksi täyttä ämpäriä, siivoamista, ruoanlaittoa ja muuta varten. Ämpäreistä hän vielä jakoi pienempiin vastaaviin vettä varalle ja heitti puiset ämpärit sitten ovesta ulos.
//Kuvailin hiukkasen majataloa, jotta saisi edes vähäsen pituutta ^_^' Paljon turhaa asiaa ja selostusta xD//
|
|
|
Post by Sarcelle on Mar 30, 2010 21:45:21 GMT 3
Kesti kauan ennen kuin Sarcellen onnistui paeta jo siskon kummin kaiman tuttavaan ehtinyttä selostusta. Mummeli oli lievästi ilmaistuna ollut puhe tuulella ja jopa Sarcellen näyttelijän lahjoille oli tehnyt tiukkaa olla ystävällinen. Uudessa paikassa ei heti parannut nostaa meteliä ja kiinnittää kaikkien huomiota omaan valloittavaan persoonaan. Huijari potkaisi tympääntyneenä kiveä tiellä ja katseli sen vierimistä läheiseen pusikkoon. Kaiken lisäksi hänen seurattavansa oli kadonnut hevosineen ja lapsilaumoineen. Nuorukainen havahtui kikatukseen ja tömisevien pienten askelten ääneen. Pari pikkupoikaa viiletti hänen ohitseen takaisin kaupunkiin päin ja perässä seurasi muutama muukin kakara. Sarcy tunnisti yhden heistä samaksi joka oli ollut naisen hevosen selässä - ilmeisesti suunta oli oikea, mutta mikään ei estäisi häntä varmistamasta. Nuorukainen nappasi pikkutyttöä hartioista ja käänsi hulivilin itseään kohti hymyillen niin ystävällisesti kuin kykeni. Tyttönen katseli huuli pyöreänä miestä jolla oli heinänkorsia pörröisissä hiuksissaan ja musta kaapu yllään. Lisäksi tämä omituinen rahtasi mukanaan jo parhaat päivänsä nähnyttä laukkua, joka pursuili vaatteita. “Asuuko se sievä neiti tuolla päin?” Sarcelle kysyi ääni täynnä hunajaa ja kukkasia, hän ei olut lainkaan epäilyttävä, vaikka tiesi liioittelevansa ystävällistä olemusta. Kuitenkin se näytti tehoavan pikkutyttöön, jonka silmissä säihkyi ihastus tätä kummallista herrasmiestä kohtaan. “Joo, tuolla majatalossa.” Tyttö ilmoitti iloisena ja punastui hivenen Sarcyn kiitellessä auliisti.
Valkoinen rakennus pisti silmään kaikkien Sarcellen matkallaan näkemien röttelöiden jäljiltä. Eihän kyseessä palatsi ollut, mutta monta päivää kestäneen matkan jälkeen tuntui Sarcellestä vähintäänkin aateliskartanolta, kuin jumalten lahjalta. Enää tietysti oli se ongelma ottaisiko neiti hänet asiakkaakseen. Saattoihan olla että tyttö tunsi hänet kerran vaelteli ympäriinsä. “Se olisi hyvin epätodennäköistä.” Mies mutisi, mutta seisahtui kuitenkin kaivelemaan laukkuaan. Ei varovaisuus mitään maksaisi ja ainahan se olisi hauskempaa. Mies oli kiljahtaa nähtyään kuontalonsa tilan taskupeilistä ja seuraava järkytys oli se fakta että hän oli kulkenut julkisilla paikoilla variksenpelättimen näköisenä. Sarcelle kirosi jokaisen hiuksistaan nyppimänsä heinänkorren erikseen ja yritti samalla saada aina niin tummia silmän alusiaan meikattua piiloon. Hiuksiaan peittämään Sarcelle valitsi suklaanruskean kiharan peruukin ja vaatteiksi tumman vihreän leveähihaisen takin sen alle vaalean hieman puhvi-hihaisen paidan ja valkoiset housut sekä mustat solkikengät. Nuorukainen ihasteli narsistisesti kuvajaistaan ja hymyili hivenen itserakkaasti. Kyllä hän oli upea ilmestys, oikea sivupolkujen prinssi.
Turhia ujostelematta huijari marssi sisälle ja katseli kiinnostuneena ympärilleen. Paikka vaikutti oikein mieluiselta tukikohdalta ainakin joksikin aikaa. Ensin pitää päästä vain sisälle tähän systeemiin nimeltä Meryon. Mies päätteli ja istuutui muitta mutkitta yhdelle ruokasalin tuoleista ja alkoi rummutella pöytää sormillaan. Tämä rooli kaipasi vielä jotain. Sarcelle kaiveli laukkuaan ja veti esiin sulkakynän ja paperia. Kirjailijan uraa hän ei ollutkaan aiemmin kokeillut.
// Teatteri on alkanut… odotamme yleisöä XD//
|
|
|
Post by Canine on Mar 31, 2010 20:20:08 GMT 3
//Hii 8DD// Aisumi astui keittiön kätköistä tiskin luokse, kantaen mukanaan yhtä vesiastioista. Puolihaltija ei ollut huomannut vieraan saapuvan sisälle tuon majataloon ja niinpä tuo säikähti suunnattomasti nähdessään hahmon istuvan pöydässä raapustelemassa jotakin. Aisumi kiljaisi säikähtäessään ja pudotti vesiruukun maahan, jolloin se räsähti kuuluvasti palasiksi lattiaan osuessaan. "Anteeksi. En kuullut saapumistanne." Aisumi mutisi herrashenkilölle, joka istuskeli yhden pöydän ääressä, ja kumartui poimimaan saviset sirpaleet lattialta näppärästi sormillaan. Aisumi asteli takaovesta ulos tiputtaen palaset roska-astiantapaisena toimivaan puiseen tynnyriin ja palasi sisään, napaten naulakosta pyyhkeentapaisen ja kuivasi sillä lammikon lattialtaan. Aisumi puristi likaiset vedet rätistä pihalle ja astui takaisin sisään, heittäen rätin nurkkaan. "Voinko auttaa teitä jotenkin?" Aisumi kysyi mahdollisimman kohteliaasti, siistien kuontaloaan siirtelemällä hiuksia kasvoiltaan ja nopeasti sitomalla ne nauhalla poninhännälle. Aisumi arvioi tuntematonta herraa katseellaan; tuo ei vaikuttanut olevan kovinkaan vanha, ja kuten mainittu, tuo oli Aisumille täysin tuntematon. Sitten Aisumi kiinnitti katseensa tuon kädessä oleviin sulkakynään ja paperiin. "Kirjoitatteko jotakin?" Aisumi kysyi ja tarkasteli mietteliäänä pöydän pintaa, hakien nopeasti rättinsä. Aisumi huuhteli sen kerran ja rupesi ripeästi pyyhkimään pöytien jo pölyttyneitä pintoja, tarkkaillen samalla varmuuden vuoksi vierastaan. Mistähän sitä tietäisi, jos tuo rauhallisenomaisesta ulkomuodostaan huolimatta päättäisi ruveta uhkaavaksi tai muuten vain törttöilemään. Sitten naisenalku tajusi, ettei ollut edes esittäytynyrt. "Missähän käytöstapani taas ovat? Olen siis Aisumi, tämän majatalon omistaja, palveluksessane herra..?" Aisumi kallisti vielä päätään kuullakseen toisen nimen, samalla kun pyyhki samaista pöytää jonka ääressä tuo istui. Ulkoa kuului hiljaista kavioiden kopsetta ja Fubukin tervehdyksenomaisia hirnahduksia, kun sisään astui toinenkin miespuolinen henkilö. Tämä vain oli tukevampi ja vanhempi kuin toinen. Miehen ruskea ratsu näkyi odottelevan pihalle paaluun sidottuna tuon saapuessa sisään majataloon. Mies katsoi arvioivasti Aisumin pienikokoista majataloa, samalla kun neito itse arvioi uudempaa vierastaan. Tuolla oli tummanharmaat; ei aivan mustat, pitkähköt ja hieman rasvaisenkinnäköiset hiukset, mutta paljas päälaki. Miehellä oli myös hyvin lyhyt parransänki, harmaat silmät ja kaksoisleuka. Vaatteensakkaan eivät paljoa puhuneet käyttäjänsä puolesta; tuolla oli nuhruinen ja reikäinen, beige pitkähihainen paika, kera ruskeiden laikkujen, mustat pussihtavat housut ja ruskeat saappaat. "Vihdoin tämäkin läävä on auki. Käy juottamassa kaakki ja anna sitten olut." Mies mutisi ja istui Aisumin toisen vieraan kanssa samaan pöytään. "Mikäs moisen hienoheikin tänne tuo?" Mies kysyi ihan irvaillakseen. Aisumi pani nopeasti merkille tuon ruskealla vyöllä roikkuvan pistoolintapaisen, sekä puukontupen. Aisumi pyöräytti inohten silmiään miehen selän takana ja loi pahoittelevan hymyn aijemmin saapuneelle vieraalleen, hakien ensin puisen sangollisen vwettä ja vieden sen muukalaisen hevoselle. Sitten Aisumi palasi tiskin taakse ja toi nopeasti miehelle oluttuopin, odottaen tilausta mukavammanoloiselta vieraaltaan. //Sekavaa ^__^' J tarvitaanhan majatloon aina joku ällö randommatkavieras xD Ja ukkeli on siis ihan vapaasti pelattava kanssa //
|
|
|
Post by Sarcelle on Mar 31, 2010 22:47:45 GMT 3
//Random-äällöt on just parhaita. En vaan vielä keksinyt miten käyttää häntä hyväkseni XD//
Sarcelle säpsähti mietteistään vesiastian räsähtäessä tuhansiksi kappaleiksi lattiaa vasten. Nuorukainen vilkaisi hieman hämmästyneenä sotkua ja poimi yhden jalkojensa juureen lentäneistä sirpaleista ja ojensi sen niitä keräilevälle neidolle. “ Olen pahoillani töykeästä tunkeutumisestani. Olisin voinut käyttäytyä kohteliaammin. Sallikaa nöyrä anteeksi pyyntöni.” Sarcelle lasketteli ja nojasi käteensä heilutellen samalla miettiväisenä sulkakynäänsä. Ilme kirkastui ja mies kirjoitti pari riviä ennen kuin antoi mielensä taas keskittyä kommunikointiin. Siinä välissä nainen oli ehtinyt siistiä paikkoja ja hieman itseäänkin. “ Voih, te olette jo olemuksellanne auttaneet luomistani, mutta kieltämättä olisin kiitollinen jos voisitte hyvyydessänne tarjota minulle huoneen.” Sarcelle lasketteli mahtipontista tyyliä hakien. Hänhän oli suuri taiteilija ja puheen oli oltava sen mukaista. Jälleen paperille ilmestyi pari sanaa jotka eivät olleet missään järjellisessä yhteydessä edellisiin. Ilmeisesti hänen luomisen tuskansa oli herättänyt huomiota. “Kirjoitan runoa, joka kuvastaisi tuntojani. Tämä paikka…” Sarcelle hypähti seisomaan ja levitteli käsiään kuin olisi halunnut halata jotain valtavan kokoista. “… Tämä paikka on kuin suoraan mieleni myyttisistä aatoksista karannut. Voin tuntea kuinka proosan muusat ovat ympärilläni ja soittavat tunteiden paloa täynnä olevia huilujaan. Tämä paikka on yhtä universumin kauneimpien salaisuuksien kanssa.” Huijari pyörähteli naisen eteen ja hymyili autuaana. Sisäisesti hän nauroi. Miten hän rakastikaan ylinäyttelemistä ja liioittelua. Hymy kuitenkin katosi hetkeksi ja nuorukainen näytti jälleen tyyneltä ja rauhalliselta. Nimi, senhän hän oli taas unohtanut. Piti keksiä jotain. “Niin, olempa minäkin kerrassaan töykeä jälleen. Olen… siis …” Sarcelle katseli ympärilleen ja koitti keksiä jotain. Miten se aina oli niin hankalaa. Jos hän venyttäisi hiljaisuutta vielä vähänkin niin se olisi hyvin epäilyttävää. Joku tutun nimi voisi olla hyvä… “Carmen Liber…” Mies hymyili ja tarjosi kättään. Hemmetti, sehän oli sen tarjoilija tytön nimi… Ei, ei tästä ei seuraa hyvää. “Äiti toivoi tyttöä…” Hän jatkoi nolona. Tällaista kömmähdystä hänelle ei ollutkaan aiemmin sattunut.
Onneksi hevonen pelasti Sarcellen kummallisesta tilanteesta ja miehen sympatiat eläimiä kohtaan nousivat pari pykälää. Nuorukainen palasi kirjoitustensa pariin ja kirjoitti keksimänsä nimen paperiin. Ainakin tällä kertaa hän muistaisi sen. Sarcelle ei murehdinnaltaan edes tajunnut vierasta ennen kuin tämä kävi tuttavalliseksi. Sarcelle kohotti hitaasti kasvonsa paperista ja hoksasi vaaran merkit miehen vyöllä. Parempi oli olla siis hissun kissun. “Hakemassa inspiraatiota runoelmiini.” Hän vastasi turhia elävöittämättä sanomisiaan. Kohteliaisuutta hän ei olisi halunnut mieheen tuhlata, mutta tällä saattoi olla mielenkiintoista tietoa paikallisista kapakoista, joissa kannattaisi vierailla ammatinharjoitus mielessä. “Saanen tiedustelle herralta samaa?” Nuorukainen vilkuili Aisumia tämän ilmestyessä taas sisälle. Olut tuoppi kolahti miesten väliin ja tämä rasvaletti koppasi sen kouraansa. Sarcelle tuijotti inho kasvoillaan juomaa hörppivää miestä ja vilkaisi anovasti Aisumia. Ehkä nainen pilkkoisi äijän palasiksi ja hautaisi kukkapenkkiin. “Vesi tekisi hyvää…” Huijari mutisi ja siirtyi vaivihkaa kauemmas miehestä. Ojan pohjalta ryöminyt olento vielä sotkisi hänen vaatteensa.
Sarcelle seurasi Asumia hakemaan vettä ja kirjoitti aina muutaman sanan runoonsa, joka vain käsitti peräkkäisiä sanoja. Noh, hän ei koskaan ollut ollut kovin taiteellinen muissa kuin puheissaan. “ En tahdo udella tai loukata, mutta asutteko täällä aivan yksin?” Ruskeat kiharat heilahtivat kun mies kääntyi kysyvä ilme kasvoillaan Asumiin päin. “ Tunnetteko itsenne joskus yksinäiseksi?” Sormet koskettelivat toisiaan ja ystävällinen hymy löysi Sarcyn kasvoille. Hän ei ainakaan tuntisi itseään yksinäiseksi kunhan saisi muutaman kolikon revittyä tästä kaupungista.
|
|
|
Post by Canine on Apr 1, 2010 18:32:13 GMT 3
//XD//
Aisumi rekisteröi vasta nyt toisen nimen mieleensä, kun uusi mölyapina oli sulkenut kitansa juodakseen hyvin sotkuisesti tuoppiaan tyhjäksi. Aisumi tyrskähti hiljaa ja sai oudoksuvan katseen herra rasvaletiltä, johon Aisumi vastasi huiskauttaen kättään. "Naurtko mulle?" Mies örähti tyytymättömästi. "Enhän minä niin ilkeä ole. Mitä naurettavaa tuollaisessa.. karskissa urhossa voisi olla." Aisumi taikoi tekohymyn naamalleen ja mies näytti taas jotenkuten tyytyväiseltä, luoden Aisumille hymyn, jonka luuli ilmeisesti olevan hurmaava; mutta vinot ja likaiset hampaat eivät oikein naisenalkuun vaikutusta tehneet, niinkuin ei varmaan kovin moniin muihinkaan. Aisumi perääntyi nopeasti toisen hengityksen saadessa veden valumaan tuon silmistä. Hengitys lisänä jo aikaisempaan hajuun olisi tarpeeksi kuvottava karkottamaan skunkinkin. Mies haisi sekaisin hieltä, viinalta, oksennukselta ja kaikelta muultakin vähemmän miellyttävältä. "Vesi siis." Aisumi nyökkäsi 'Carmenille' ja huomasi sivusilmällään tuon anovan katseen. Ehkäpä tuo halusi eroon ällötyksestä? Eihän siinä muuten mitään, mutta voisivathan kyläläiset ruveta epäilemään puolihaltijaa jos majatalon vieras yllättäen katoaisi.
Aisumi valikoi puhtaan mukin ja täytti sen kylmällä vedellä, pyyhkäisten vielä kuivalla rätill' lasin ulkoreunat kuiviksi, laittaen sen baaritiskille. Aisumi kuivasi käsiään rättiin, kun kuuli nuoremman vieraansa kysymyksen ja kääntyi ympäri, pyykäisten nauhasta vapautuneen hiuskiehkuran kasvoiltaan. "Asun. Jos elukoita ei siis lasketa." Aisumi nyökkäsi samalla viitaten kädellään avonaisesta takaovesta näkyviin Fubukiin ja Kazeen. Aisumi heitti tämänkin rätin keittiönsä nurkkaan ja mietti hetken vastausta toiseen kysymykseen. "Toisinaan. Mutta kylä on hyvin lähellä. Matkoilla sitten enemmänkin. " Aisumi nyökkäsi ja nappasi hedelmävadista omenan, jonka heitti ulos, Fubukin aitaukseen. Tyytyväisenä kavioeläin poimi punaisen hedelmän hampaisiinsa, samalla kun Aisumi poimi itselleen yhden vastaavan ja haukkasi siitä palan. Omenan valkeanpuoleinen mehu tirskahti yllättävästi puraisun aikana ja valkea omenamehu osui Aisumia niin silmään, poskeen kuin leukaankin.
Pahoitteleva, vino hymy kasvoillaan Aisumi pyyhkäisi hedelmän mehun kasvoiltaan ja nielaisi haukkaamansa palasen. "En kai sotkenut vaatteitasi?" Aisumi varmisti toiselta ja tarjosi varmuudeksi tuolle jo kolmatta käyttöön ottamaansa rättiä. "Ja enhän minä kysymyksitä loukkaannu, muttahaluaisin tietää, miksi kysyt?" Aisumi sitten lisäsi hymyillen ja haukkasi toisen palan omenaa, viheltäen sitten kimeästi. Kaze lehahti sisään ja nappasi punaisen hedelmän kynsiinsä. "Vie se sille toiselle." Aisumi komensi ja haukka kuljetti saaliinsa vierailijan ratsulle. "Hei naikkonen! Toinen tuoppi!" Lemuava yksilö kailotti pöydästään ja Aisumi loi murhaavan katseen tuohon. "Tulee heti!" Aisumi totesi ylipirteästi ja nosti uuden tuopin hanan alle. "Vai naikkonen? Vielä minä.." Aisumi mutisi tyytymättömänä ja iski tuopin tiskille. "Tule hakemaan." Hän tuhahti ja nuristen huonosta palvelusta haisuli haki tuopin, palaten sitten yhä nuristen pöytäänsä. "Kuvottava tyyppi." Aisumi mutisi mulkoillen miehen selkää ja vilkaisten vaistomaisesti keittiössä, yhden tasontapaisen vieressä, lojuvia aseitaan. Ajatus oli lähes pirullisen houkuttava, mutta täytyihän sitä majatalon emäntänä koittaa kestää vähemmänmieluisiakin vierailijoita.
|
|
|
Post by Sarcelle on Apr 6, 2010 18:55:52 GMT 3
//kärsin kroonisesta lomalla kaikki jää tekemättä viruksesta//
Tarjottu vesi ehti lämmetä rauhassa tiskillä sillä huijarin mielenkiinto nestettä kohtaan ei ollut sillä hetkellä ensisijainen. Hän kuunteli Asumin vastauksia kysymyksiin ja olisi mielellään udellut lisää, mutta nainen ehti keskittyä välipalaansa. Sarcelle vilkaisi asuaan ja pudisti päätään, omena ei ollut päässyt tahrimaan vaatteita, mies huomasi huokaisevansa helpotuksesta. “Olen vain utelias. Olen kiinnostunut ihmisten tuntemuksista ja kohtaloista ne ovat innoittavia.” Huijari valehteli suvereenisti ja hymyili tavoitellessaan vesilasia, jonka oli juuri muistanut. Mies hätkähti päänsä päällä liitelevää otusta joka koppasi omenan teräviin kynsiinsä. Opetettu haukka olisi kieltämättä kätevä, mutta ajatus kuivui kokoon melko nopeasti, kun mietiskelyä häiritsevä alkoholisti vaati lisää juomaa. Sarcelle mittaili miestä ja hetken puntaroinnin jälkeen harppoi tämän luo. “Teinä olisin kohteliaampi neidille, ellette tahdo vihaani yllenne.” Ruokkoamaton mies oli tukehtua tuoppiinsa naurultaan, mutta moinen ei saanut Sarcellen roolia säröilemään. Mies oli tyhmä, sen näki päälle päin joten huijarilla ei olisi hätää. “Sinä kukkakeppi uhkailet mua?” Mies tokaisi epäuskoisena ja pyyhki pisaroita huuliltaan hihaansa. “En uhkaile. Kerroin vain mielipiteeni teidän töykeää käyttäytymisestänne. Toivoisin teidän huomaavan loukkaavan asennoitumisenne…” “Teidän? asennoituminen? Olet joku kirjaviisas olevinasi nättipoika? Tiedätkö mitä tuollaisille käy jos alkavat ryppyilemään?”
Mies nousi ja esitteli rystysiään Sarcellen kasvojen edessä. Nuorukaisen ilme ei kuitenkaan muuttunut eikä mikään paljastanut sisäistä hermostusta. Suunnitelma ei välttämättä ollut paras mahdollinen. “Voin vain kuvitella herra, mutta se ei muuta vaatimustani käytöksenne suhteen.” Nuorukainen totesi vakavana ja laski miehen käden pois uhkailemasta, samalla taitavaksi opittu liike hivutti miehen vyölle kiedotun rahakukkaron nyörejä. Sarcelle ei antanut toimenpiteen häiritä keskusteluaan jo hieman ärtyneen miehen kanssa. Kolikko pussukka irtosi vyöstä ja löysi pian tiensä yhteen huijarin takin lukuisista salataskuista. Tyytyväisenä näyttelijä paransi ryhtiään ja pudisteli päätään kuin olisi luovuttamassa. “Olette toivoton herra. Toivon kuitenkin että te kykenette edes maksamaan neidille vaivoistaan.” Ovela hymy käväisi Sarcellen kasvoilla hänen kääntyessään jälleen tiskiin päin. Mies alkoi tunnustella paikkaa vyössään jossa pussillinen kolikoita oli vielä hetki sitten ollut. Hänen monen kuukauden palkkansa oli kadonnut kuin tuhkatuuleen. Nuorukainen kääntyi vanhemman puoleen ja kasvoilla oli tympääntynyt ilme, aivan kuin hän olisi arvannut miehen rahattomaksi siipeilijäksi. Hän huokaisi teatraalisesti ja nojasi tiskiin pudistellen jälleen päätään. Liikkeet ja väheksyvä ilme saivat ryöstetyn kasvoilla risteilemään vihaisia ilmeitä ja ilmeisesti runopojan yhteys kadonneisiin rahavaroihin alkoi muodostua tässä hitaassa päässä. “Sinä veit rahani!” Ääni kuulosti lähinnä murinalta ja viha huokui ruojan silmistä. “En käsitä mitä tarkoitatte. Olette varmaan itse kadottaneet ne.” Sarcelle otti varovaisen asentoa parantavan askeleen ja yritti näyttää hämmästyneeltä tilanteen saamasta muutoksesta. “Minulla ei missään nimessä ole mitään tekemistä teidän rahojenne kanssa. Mutta kaupungista löytyy varmasti työtä jolla…” “Tajuatko sä paljonko mä olen työtä tehnyt jo niiden rahojen eteen?! Mä en raatanut vain että joku runoilijan retku pöllisi ne multa!!” Miehen raivo oli jo käsin kosketeltavaa ja Sarcelle alkoi olla huolissaan. Mies oli ollut fiksumpi mitä päältäpäin olisi uskonut, kun oli tajunnut yhteyden. Sarcelle hätkähti kouran tarttuessa hänen käsivarteensa.
|
|
|
Post by Canine on Apr 7, 2010 20:03:50 GMT 3
Aisumi nyökkäsi pienesti toisen todetessa olevansa utelias. "No, sehän on osa ihmisluonnetta. Vaikkakin, liika uteliaisuus voi olla vaaraksi." Aisumin kasvoilla kävi nopeasti hymy, mutta se vaihtui neutraaliin ilmeeseen tuon siirtyessä luuttuamaan kaljasiepon sotkemaa pöytää rätillään. "Muistio, hanki lasinalusia." Aisumi marisi itsekseen yrittäessään pyyhkiä nopeasti jäänyttä, renkaanmuotoista, jälkeä. Kuullessaan herra runosielun ruvetessa puhumaan vanhalle juopolle Aisumin kasvoille nousi taas pieni hymy, toinen kun niin ritarillisesti puolustaessa hänen kunniaansa. Epäsiisti äijänkäppänä vaikutti olevan yhtä typerä kuin rumakin. Mutta niinhän siinä käy, kun käyttää kaikki roposensa vain alkoholiin. Äijän heristellessä nyrkkiään tuon niinkutsutun Carmenin kasvojen edessä Aisumi oli jo huomauttamassa asiakkaidensa uhkailusta, mutta koska toisella näytti tilanne olevan hallinnassa Aisumi siirtyi taas keittiöön, viipaloiden nopeasti hedelmiä hilloamista ja säilömistä varten, samalla kuunnellen kaksikon vähemmän ystävällistä keskustelua.
Kuten juoppolallikaan, ei Aisumikaan havainnut kuinka tuo huijarinuorukainen näppärästi pihisti äijän rahapussukan samalla kuin puhui tuolle. Aisumi pudisti nuarahtaen päätään ja poimi hyllyltä tyhjiä purkkeja, joihin rupesi sullomaan hedelmänpalasia, kaataen niiden sekaan sokeria ja tilkkasen vettä. Ne saisivat nyt muutaman päivän hautua ja sitten puolihaltija viimeistelisi hilloamisen. Ei perinteisin tapa ehkä, mutta tarpeeksi tehokas tuon makuun. Kuullessaan sanan 'maksu' Aisumi kääntyi kaksikkoon päin. Eihän tuo rahasta kieltäytynyt, etenkään kun vanha äijä oli niin töykeästi häntä kohdellut. Toisen sitten yllättäen syyttäessä nuorempaa herrashenkilöä rahojen varastamisesta Aisumi kohotti kulmiaan. Ei naisenalku itse ainakaan ollut huomannut mitään siihen viittaavaakaan nuoressa miekkosessa. Toisen näyttäessä lisäksi aidosti yllättyneeltä Aisumi ei juuri osannut uskoa, että nuorempi ne tosiaan olisi vienyt. Eli ainakin puolihaltijaan, kun kerran ei juoppoon, toisen näyttelijänlahjat upposivat täydellisesti. Miehen sitten tarttuessa nuoremman olkaan Aisumi nappasi itse vanhempaa ranteesta ja nopealla, ulkomuotoonsa nähden yllättävän voimallisella, liikkeellä tuo kiskaisi miehen otteen irti ja siirtyi samalla kaksikon väliin. Aisumi vihelsi hiljaa ja Kaze syöksähti ikkunasta sisään, napaten katanan seinustalta ja tiputtaen sen emännälleen, joka osoitti aseen terän juoppoa kohti. "En salli asikkaisiini käsiksikäymistä. Joten jos nyt lähdet suosiolla ja jätät hänet rauhaan, saat juomasi ilmaiseksi. En halua ruveta äärimmäisyyksiin, mutta olen valmis tekemään mitä tahansa tilanne sitten vaatiikin." Aisumi sanoi painottaen puheestaan sanoja 'mitä tahansa'. Vanhemmanpuoleinen mies tuijotti sekä säikähtäneenä, tympääntyneenä että entistä kiukkuisempana vuoroin majatalon emäntää ja tuon vierasta, sanomatta kuitenkaan mitään.
|
|
|
Post by Sarcelle on Apr 20, 2010 17:31:23 GMT 3
//Ollut hieman koulu ja sairastelu onkelmia...//
Hämmästyttävää kuinka näppäräksi naisen tyyli oli hioutunut. Siivekkään otuksen hyödyntäminen ja kohtelias käytös, vaikka toinen mies ei olisi moista ansainnutkaan. Tietysti, olisihan sekin voinut olla miellyttävää jos Asumi olisi paloitellut metsäläisen kahteen tai useampaan palaseen ja olisihan senkin voinut tehdä samanlaisella tyylikkyydellä. Tosin ensimmäisen vaihtoehdon käyttäminen merkitsi että Sarcy joutuisi sietämään juopon olemusta ja kyräileviä katseita tovin jos toisenkin. Sarcelle varoikin jättämästä takkiaan mihinkään, sillä mies olisi taatusti penkonut hänen taskunsa heti tilaisuuden tullen.
“Mikä rimmaa sanan kurja kanssa…” Nuorukainen pyöritteli kynää käsissään ja toisti kysymyksensä heilutellen hiuksiaan nokkavasti kiusatakseen toista asiakasta. Hän ei pitänyt miehestä ja antoi sen näkyä istuskellessaan tiskiin nojaten. “En ymmärrä miksi teidän Asumi neiti, saanhan sanoa Asumi, täytyy sietää kaiken maailman sivistymättömiä moukkia. En tarkoita nyt loukata ketään, mutta mielestäni olisi aivan kohtuullista vaatia asiakkailtaan edes alkeellisia käytöstapoja.” Sarcelle loi inhoavan silmäyksen mieheen ja nojasi sen jälkeen taas käsiinsä huokaisten väsyneesti. “Tai edes itsehillintää… ”
Kiinnostus vierailevaan tähteen nousi taas tämän alkaessa tehdä lähtöä ja julistaessaan, että hankkisi Sarcellen kähveltämät rahat takaisin vaikka uhkapelissä. Kiilto syttyi korttihuijarin silmiin ja hetken Sarcelle meinasikin aloittaa välien parantelun kunnes miehen hengityksestä karannut haju sai hänet pyörtämään ystävälliset aikeensa. Hän voisi huijata pennoset kumartelemattakin.
Miehen häipyessä iltaa viettämään Sarcelle toivotti ystävällisesti ettei hänen tulisi ikävä. Valitettavasti osa majataloon jätetyistä tavaroista kertoi miehen palaavan, mitään uudelleen sijoittamisen arvoista niissä ei kuitenkaan ollut, joten Sarcyn mielenkiinto niihin katosi. “Miten te Asumi neiti ajattelitte kuluttaa tämän kauniin illan, jonka kohtalo on meille mitä suurimpana lahjana tarjonnut?”’ Huijari uteli koristeellisella ilmauksellaan. Hän voisi kiertää muutaman kapakan ja täyttää taskunsa kortti ringeissä, mutta tuntematon kaupunki asetti rajoituksensa. Sarcelle pyöritteli jälleen kynäänsä ja kirjoitti sanan paperille, jonka tosin mustasi heti. “Nimittäin jos teillä ei ole mitään erityisen tärkeää tointa, niin ilta viehättävässä kaupungissa voisi kenties olla mieleenne?” Nuorukainen ei nostanut katsettaan paperista puhuessaan vaan kirjoitti verkkaiseen tahtiin uudelleen mustaamaansa sanaa. “Olisiko nurja…?” Sarcelle soi Asumille hurmaavan hymynsä ja kirjoitti sanan säkeen loppuun.
|
|
|
Post by Canine on Apr 20, 2010 18:16:46 GMT 3
Aisumi vilkaisi sivusilmällään nuorempaa miestä, joka tuumi ääneen mikä rimmaisi sanan 'kurja' kanssa. Puolihaltijan kasvoilla kävi huvittuneen oloinen hymy, kun tuo taas käänsi katseensa uhkaavamman oloiseen vieraaseensa. Tuon viimein ilmeisesti rauhoituttua Aisumi laski miekkansa terän osoittamaan maahan ja heitti miekan olkansa yli, jolloin haukka varovasti otti kiinni aseen kädensijasta, vieden aseen takaisin paikalleen seinustalle. Aisumi käänsi katseensa nyt tähän niinkutsuttuun Carmeniin ja nyökkäsi. "Saat. En minäkään sitä aina ymmärrä, mutta kyllähän siihen tottuu. Tämä pikku ystäväisemme tässä ei ole edes pahimpia vierailijoitani." Aisumi hymähti. "Mutta olet siinä kyllä oikeassa, että pitäisihän nyt aikuisen ihmisen, tai minkä tahansa muunkaan, ylipäätään osata käyttäytyä ja hillitä itsensä." Nainen sanoi hieman hiljaisemmalla äänellä, tarkkaillen vanhan jupon tekemisiä samalla kun poimi tuopin tiskiltä ja laittoi sen keittiön puolelle, erään tason päälle, odottamaan kunhan puolihaltija saisi keitettyä tiskausvettä. Aisumi hymyili tyytyväisenä juopon häivyttyä. Tuo oli kuitenkin jättänyt tavaransa vielä majatalolle, joten ilmeisesti tuo ei kauaa poissa pysyisi. hevosensakkin tuo oli ulos jättänyt.
Aisumi huokaisi ja kävi nostamassa miehen tavarat tiskinsä taakse. "Suonet anteeksi hetkisen, käyn päästämässä tuon hevosen aitaukseen." Aisumi nyökkäsi pahoittelevasti ja kävi irrottamassa hevosen paikaltaan, taluttaen tuon oman tammansa seuraksi aitaukseen. Aisumi palasi kiireesti sisälle ja hymähti hiljaa. "Mitenpä minä, täällä varmaan odottelen herra aurinkoisen palaavan juopporetkeltään saadakseni tuolle huoneen valmiiksi.." Aisumi tuhahti hiljaa, kun sitten kuuli toisen ehdotuksen ja kääntyi ympäri, kohottaen toista kulmaansa ja laittaen kätensä puuskaan eteensä. "Pakko myöntää, että ilta kaupungilla kuulosta paljon houkuttelevammalta, kuin juopon odottaminen toimeettomana." Aisumi totesi hymähtäen ja nappasi rätin matkaansa, pyyhkien tiskin nopeasti juuri lähteneen miehen jäljiltä. Aisumi vilkaisi toista ja vastasi pienellä hymyllä tuon hymyyn. "Kaipa se nurja rimmaa." Aisumi naurahti ja heitti rätin selkänsä taa, istahtaen itsekkin tiskin ääreen. "Olisikos herralla sitten jotain erityistä paikkaa mielessä?" Aisumi kohotti toista kulmaansa taas, nojaten toiseen käteensä ja hymyillen pienesti.
//Sekavaa X__X//
|
|
|
Post by Sarcelle on Apr 21, 2010 21:06:03 GMT 3
Sarcelle katseli Aisumin touhuilua askareidensa parissa kokematta minkäänlaista auttamishalua. Tietysti se olisi voinut nostaa hänen pisteitään naisen silmissä, mutta mies ei keksinyt motiivia moiselle. Mitäpä tuota kun ajatukset leijailivat jo ulkona kaupungin sokkeloisilla kujilla. Miehen kiinnostus aste nousi kuitenkin myöntävän vastauksen myötä ja hymyillen ovelasti hän vastasi myönnytykseen käärittyyn kysymykseen. “Kenties sinne minne kohtalo on meitä kuljettava?” Sarcelle naurahti ja hypähti tyytyväisenä seisomaan ja laittoi näyttävästi lehtiönsä ja kynänsä takkinsa povitaskuun. “Liika työn teko ei ole koskaan hyväksi.” Tosiasiassa nythän hän vasta oli aloittamassa elantonsa hankkimista, mutta sen määritteleminen työksi nyt oli tietysti asia erikseen.
Ilta-aurinko paistatteli viimeisiä säteitään kaupungin rakennusten välistä ja kaikki näytti enemmän tai vähemmän punertavalle heidän ympärillään. Sarcelle olisi hypähdellyt innosta ellei se olisi pahasti sotinut hänen tyylikästä rooliaan vastaan. Hän saattoi tuntea sen koko kehollaan, vallan tunteen, kun tiesi tietävänsä jotain mistä kellään muulla ei ollut aavistustakaan. Hän ei ollut maailman tuuliin eksynyt kirjailija, mutta jokainen hänen kohtaamansa ihminen sinä iltana allekirjoittaisi väitteen todeksi. Sarcelle pysähtyi tuon tuostakin latelemaan vastaantulijoille hämmentäviä kohteliaisuuksia millloin vaatteista milloin ylipäänsä siitä että he sattuivat tulemaan vastaan juuri sinä taianomaisena iltana. Ihmisiä huvitti tämä selvästi omissa maailmoissaan elävä taiteilija sielu. Kuitenkaan huijari ei ollut hulluksi tullut, ei sinne päinkään. Hän nautti liioitellusta näytelmästään ja tyhjenteli siinä samalla väen taskuja. Jos hän saisi tarpeeksi kasaan hän voisi pistää pystyyn vaikka minkälaisen näytöksen. Mukaan tarttui kaunis sormus kätellessä viehättävää neitiä, joka oli iltakävelyllä miehensä kanssa. Sarcelle tiiraili sormusta hetken ja kokeili sitä sormeensa. Kultainen köynnöstä muistuttavaksi taottu sormus kiemurteli kauniisti hänen hoikissa sormissaan. Miehen ihastelu tosin päättyi kiljaisuun ja hälinään joka ympäröi heidät. Sarcelle saattoi jo arvata, hän oli jäänyt kiinni. Kuitenkin ihmisten uteliaat katseet eivät piinanneet häntä vaan sormuksen kadottanutta naista joka kiljui hervottomana miehelle. Tämä näytti olevan enemmän hädissään naisen reaktiosta kuin korusta, mutta lopulta tämä alistui ja sormiaan napsauttamalla kuin tyhjästä ilmestyi muutama hieman vaarallisemman näköinen mies. Käsky oli selvä. Paikalla olijat tutkittaisiin. Sarcy koitti livistää, mutta ihmiset jotka halusivat osansa tästä viihteestä estivät sen olemassa olollaan. Hetken tuumittuaan nuorukainen paikansi pikkuisen tytön vierellään. Tämä näytti olevan yksin ja mikä mielenkiintoisinta hänellä oli söpö mekko jossa oli kaksi suurta taskua. Jos Sarcelle osasi viedä esineitä huomaamattomasti niin kyllä hän osasi ne samalla tavalla myös palauttaa. Hitaasti huijari hivuttautui kauemmas tytöstä ettei häntä vain osattaisi yhdistää lapseen.
//Ja tietenkin kaikki sivuhahmot ovat käytettävissäsi//
|
|
|
Post by Canine on Apr 23, 2010 20:05:18 GMT 3
Aisumi nyökkäsi toiselle pienesti ja hymyili. "Eipä kai. " Tuo vastasi toisen todetessa ettei liika työnteko ollut hyväksi. Aisumi itse teki lähes kaiken aikaa jonkinlaista työtä, piti majataloa, treenasi tai jotain muuta. Eihän sitä treenaamista varsinaisena työnä voinut pitää, mutta rankkaa se oli. Aisumi mietti hetken ennen lähtöä; hän ei suostunut lähtemään täysin aseettomana. Lopulta tuo nappasi kaksi saita seinustan viereltä ja laittoi ne kiinni kimononsa kangasvyölle. Mitä muutakaan voisi odottaa lähes ylikoulutetulta soturilta; koskaan ei voinut olla liian varovainen. Aisumi nappasi myös majatalonsa oven avaimen. Aisumi sulki noeasti ikkunat ja sulki molemmat majatalon ovet, laittaen mustan, vanhan avaimen sitten kimononvyönsä alle piiloon. "Pitäkäähän sitten vahtia täällä." Aisumi hymähti lemmikeilleen ja sai vastauksekseen hirnahduksen Fubukin osalta ja Kazelta korkean kiljahduksen.
Aisumi käveli rauhassa tämän 'Carmenin' vierellä, hymyillen huvittuneena joka kerta kun tuo rupesi kehumaan vastaantulijoita aivan yllättäen. Ainakin tuo osasi olla sosiaalinen ja kohtelias. Aisumi itse oli pidättyväisempi, hän vain hymyili pienesti ja tervehti vastaantulijoita pienillä nyökkäyksillä. Aisumi ei huomannut laisinkaan toisen vievän sormusta kättelemältään neitokaiselta, edes siinä vaiheessa kun herrashenkilö tarkasteli sormusta ja kokeili sitä sormiinsa. Aisumi tarkkaili vastaantulijoita, jottei kukaan yrittäisi mitään typerää. Nyt kun kuitenkin sattui olemaan ilta ja kohtalaisen paljon juoppoja, varkaita, huijareita ja muita henkilöitä liikkeellä. Ja Aisumin itsensä seurassakin oli yksi kategorioihin 'varas' ja 'huijari' sopeutuva henkilö, vaikka tuo yhä luuli nuorta miestä kirjailijaksi epäonnisen nimen kera. Kuullessaan kijluntaa Aisumi kääntyi äänen suuntaan, kädet valmiina nappaamaan kolmipiikkiset aseet tuon vyöltä. "Mitä tapahtuu?" Aisumi kysyi hiljaa 'Carmenilta', tarkkaillen hämillään ympärilleen, kun kiljuvan naisen seuralainen kutsui paikalle muutaman varsin ilkeän näköisen yrmyn.
Aisumi mulkoili kiukkuisena läpikäyviä miehiä, kun yksi heistä pysähtyi hänen eteensä. "Mitä, et kai tosissasi luule että olisin varastanut jotakin? Tai että antaisin sinun tarkistaa asian?" Aisumi laittoi kätensä puuskaan ja kohotti toista kulmaansa. "En luule, tiedän neiti hyvä. Älkää kerjätkö ongelmia." Mies sanoi matalalla äänellä ja tarttui voimakkaasti, muttei kivuliaasti, naisen käsivarteen. "Varo käsiesi kanssa. En usko että haluat elää ilman niitä?" Aisumi sähähti, kiskaisten itsensä irti ja osoittaen sainsa terät miestä kohti, kun kuuli hiljainen huudahdus. "M' löysin sen! S' on täl pikkutytöllä!" Yksi miehistä kailotti ja nosti sormuksen ilmaan. Öykkäri jätti Aisumin rauhaan ja siirtyi mulkoilemaan pikkutyttöä. "Eikö sinulle ole opetettu varastamisen olevan väärin, nulikka?" Mies ärähti ja tyttö näytti lievästi sanottuna hyvin järkyttyneeltä. Aisumi siirtyi nopeasti tytön ja miesten väliin, kun pikkulapsi koetti itkua tuhertaen vannoa, ettei tiennyt mistä sromus oli tuolle ilmestynyt. "Jättäkää tyttö rauhaan. Hän on vasta pieni lapsi." Aisumi murahti hampaidensa välistä miehille, joista toinen lähti täysin naisen huomioimatta viemään sormusta sen äskeittäin menettäneelle naikkoselle. Aisumi mulkoili toista miestä kiukkuisena tuon muristessa jotain siitä, että naisten pitäisi opetella tuntemaan paikkansa, samalla kun tuo möhkäle löntysti pois. "Oletko kunnossa?" Aisumi kääntyi pikkutytön puoleen, joka nyökkäsi. "Mmhm." Oli ainoa äänellinen vastaus minkä puolihaltija sai. "Hyvä. Meneppäs nyt." Aisumi hymyili ja tyttö hymyili pienesti, kiiruhtaen pois. Aisumi käveli takaisin 'Carmenin' luokse. "Jatkammeko matkaa?" Aisumi kysyi toiselta. "Ihme öykkärit rupeavat kovistelemaan pikkutytöille ja avuttomille naisille, kaikkea kanssa." Aisumi vielä tuhahti, vaikka ei tuo niin avuton ollut. Liioittelu tuohtuneena vain oli kivaa.
//Sekavaa X______x'//
|
|
|
Post by Sarcelle on May 29, 2010 22:52:22 GMT 3
//Nyt meni kyllä hävettävän kauan, enkä edes keksi hyvää tai huonoa selitystä. Olin laiska...//
Huijari antoi varsin vaivatta miesten tutkia itsensä, hän luotti sokeasti etteivät rusina-aivoilla varustetut lihaskimput hoksaisi salataskuja. Silti Sarcelle huokaisi helpotuksesta miesten siirtyessä Aisumiin. Nainen ei kuitenkaan ottanut toimitusta yhtä rauhallisesti kuin Sarcelle ja mies vetäytyi taktisesti kauemmas, ettei häntä alettaisi yhdistämään vastaan panevaan neitokaiseen. Joutuisi vielä itse sotkeentumaan asiaan. Samalla Sarcelle etsi katseellaan talletelokeronaan toimivaa tyttöä, kuitenkaan ihmismassassa pientä polvenkorkuista tenavaa oli mahdoton paikallistaa. Vasta huudahdukset saivat pörröpään havaitsemaan lapsen ja alkoi hiippailla lähemmäs. Sarcellea ei niinkään kiinnostanut pikkutytön kohtalo, vaan lapsosen taskuun päätynyt sormus. Se oli tehnyt vaikutuksen varkaaseen ja oli suoranaista julmuutta nähdä kuinka se palautui omistajalleen. Sarcelle kirosi mielessään ja hoksasi Aisumin viilettävän ohitseen lapsen ja miesten väliin. Huijarilla leuka loksahti tajutessaan naisen puolustavan pikkutyttöä vaikkei tällä ollut mitään velvollisuutta siihen. ”Mikä hitto häntä vaivaa, tahallaan pyrkii hankaluuksiin.” Huijari mutisi, vaikka tunsikin pientä ihailua. Kuitenkin vakaumus siitä että moinen oli hullutusta peitti tuntemuksen pian. Eikä Sarcelle suuremmin ylistänyt tekia Aisumin ilmestyessä hänen rinnalleen. Sarcelle tyrskähti Aisumin todetessa olevansa avuton nainen. Aisumi oli kaikkea muuta kuin avuton. ”En laskisi sen varaan. Luultavasti he pelkäsivät neitiä vähintään yhtä paljon kuin te heitä.” Huijari naurahti ja lähti pujottelemaan jo hupenevan ihmispaljouden halki katua eteenpäin.
Hämärtyvä ilta alkoi tuoda esille kaupungin nurjan puolen. Juopot, huorat ja väkivalta alkoivat ilmestyä katukuvaan ja vaikka Sarcelle yleensäkin aikaansa sellaisessa seurassa vietti hän ei voinut olla tuntematta inhoa. Ei säälistä tai mistäkään muusta empatiaa ilmentävästä syystä. Hän koki olevansa niin paljon tämän kaiken yläpuolella, että olisi kokenut oikeudekseen potkaista yhtä maassa makaavaa miestä. Kuitenkin vedettävän roolinsa vuoksi hän ei tehnyt sitä. “Tämä vaikuttaa inspiroivalta paikalta. Voin jo tuntea särjettyjen sielujen tuskaa riipivät huudot, kuinka he vain haluaisivat saada vapautuksen ruumiin tuskasta.” Sarcelle romantisoi astuessaan hämyiseen kapakkaan. Tänä iltana hän ei pistäisi rahojaan korttirinkiin tai laittaisi juomiaan olemattoman roolihahmonsa piikkiin. Tänään hän tutkisi ja selvittäisi mahdollisuuksiaan suurempaan huijaukseen, eikö silloin ollut sopivaa pilata luottamusta, ehkä… “Istu ole hyvä. Järjestän meille jotakin juotavaa.” Sarcelle tarjosi tuolia herrasmiesmäisesti nurkkapöydästä, josta kuitenkin pääsi hyvin selville kapakan tapahtumista. Pörröpää viiletti tiskille ja alkoi kysellä juomista ärtyneeltä kapakoitsijalta, jota ilmeisesti vähintäänkin ärsytti keikaroiva runoilija. Hiljainen kapakka kuitenkin sai pian väriä kun sisälle astui turkikseen pukeutunut nainen, joka valtasi seurueineen pöydän kapakan keskeltä. Sarcellelta oli pudota silmät päästä, ei missään nimessä naisen ulkonäön takia, vaan kaulassa roikkuvien korujen ja pitkiä luisevia sormia koristavien sormuksien. Muuten nainen oli melkoinen haukka, vanha varmasti yli viidenkymmenen, mutta se ei kiinnostanut huijaria jonka silmissä loisti rahanhimo. Muitta mutkitta Sarcelle jätti hölmistyneen kapakoitsijan miettimään mitä helkkaria mies oli tilannut ja alkoi tehdä tuttavuutta naisen kanssa. “Hyvää iltaa arvon neiti. Olen Carmen Liber ja sulkeudun suosioonne.” Sarcelle kumarsi ja antoi käsisuudelman selvästi kohtelusta mieltyneelle harpulle, joka esitteli itsensä jonkun paikallisen kreivin serkuksi. Nimekseen hän totesi leidi De’ Ulula ja soi ylevän hymyn Sarcellelle joka vastasi siihen palvovin katsein. Nimi ei sanonut huijarille mitään, mutta korujen arvon hän oli jo hahmotellut päässään, eikä summa ollut pieni, ei sinne päinkään.
|
|
|
Post by Canine on Jun 4, 2010 16:36:49 GMT 3
//Eipä se mitään x3// Muutama muukin katsoi hieman oudoksuen Aisumia tuon ruvetessa puolustamaan pikkutyttöä, mutta puolihaltija ei itse tuota tiedostanut. Eikä hänellä hyvää syytäkään ollut; neitokainen sattui vain puolustamaan heikompia aina tarpeen vaatiessa. Ties mitä tytölle olisi voinut käydä, jos äijät olisivat saaneet vapaasti mesota tuolle oletetulle varkaalle. Ja mesota oli lievä termi. Aisumi kuuli toisen hiljaisen tyrskähdyksen ja kääntyi kulmaansa kohottaen katsomaan toista, mutta sitten tuon seuraava lause sai hymyn palaamaan Aisumin kasvoille. "No ehkä niin.. Mutta ainakin OSAAN olla avuton. On eri asia, haluanko." Aisumi naurahti ja pysytteli toisen vierellä heidän kävellessä pidemmälle kaduilla. Kaupungin pohjasakka alkoi tulvia kaduille illan hämärtyessä. Aisumi nyrpisti nenäänsä katsellessaan pienen juopoporukan ruvetessa tappelemaan keskenään. Ei siinä tappelemisessa mitään; mutta porukan laatu ja haju eivät olleet kovin mieluisia. "Miten voit löytää jotain runollista tälläisestä paikasta?" Aisumi kysyi hieman huvittuneena, ja enemmän epäuskoisena, seuralaiseltaan tuon todetessa paikan olevan inspiroiva ja kaikkea muutakin vastaavaa. Aisumi istui nyökäten pöytään, kun toinen totesi käyvänsä hakemassa juotavaa. Aisumi naputti sormillaan hiljaa pöydän puista, kulunutta pintaa ja tarkkaili muita kapakassa olijoita. Suurin osa ei huomioinut juuri saapunutta kaksikkoa, mutta muutama iljettävänoloinen mies ja nainen vilkuili aina jompaa kumpaa kaksikosta, pöydässä odottelevaa Aisumia tai prameaa huijaria. Aisumi käänsi katseensa ovelle, kun rikkaammanoloinen, ja vanhemmanpuoleinen, rouvashenkilö astui kapakkaan. Turhan juhlava pukeutuminen toisella näytti olevan moiseen räkälään verrattuna. Sitten 'Carmen' lähti esittäytymään vanhalle rouvalle, varsin mielistelevään sävyyn. Aisumi hymähti ja pyöräytti silmiään, nousten pöydästään ja siirtyen baarimikon luokse, joka ei ilmeisesti saanut ylös huijariherran tilausta. "Tuoppi." Aisumi kävi tilaamassa nopeasti itselleen ja nyt baarikyyppäri valutti tyytyväisen näköisenä tynnyristä ruskeaa mallasjuomaa suureen tuoppiin. Aisumi otti juoman pienesti nyökäten vastaan ja juomaa vastaan laittoi pienen summan verran kolikoita tiskille, palaten pöytäänsä tarkkailemaan 'Carmenin' ja mielistelystä pitävän kurpan touhuja. Puolihaltija hörppäsi tuopistaan ja laski sen sitten pöydälle. "Onneksi tuoppi on iso. Taidan tarvita sitä vielä tänään." Aisumi mutisi hiljaa, vilkuillessaan aina välillä hyvin epäilyttävän näköisiä ihmisiä kapakassa. Aisumi nosti kepeästi jalkansa toiselle pöydän ympärillä olevista tuoleista, jolloin yksi vanhan rouvan seurassa olevista, vähintään viisikymppisistä, naisista mulkaisi nyreästi puolihaltijaa. Mutta turha tuollaisessa kapakassa mitään kovin hyviä tapoja oli odottaa, joten Aisumi tyytyi kohottamaan tylsistyneenä kulmiaan ja hörppäämään uuden kerran tuopistaan. Eipä olisi arvannut tuon 'Carmenin' pitävän vanhemmista rouvista. Mutta siltähän se nyt vaikutti, kun toinen jätti niinkutsutun seuralaisensa yksinään pöytään istuskelemaan ja meni itse mielistelemaan jotain rikasta eukkoa. Aisumilla ei ollut todellista syytä olla vihainen, mutta silti, tuo oli sekä kiukkuinen että hieman mustasukkainenkin. Eikö hänen seuransa ollut tarpeeksi viihdyttävää, kun piti mennä tuntemattomille pohatoille lirkuttelemaan? Pohatoille, jotka olivat ainakin tuplasti neidon itsensä ikäisiä ja näyttivät enemmän haukalta kuin Aisumin oma lemmikkilintu itse. Aisumi naputti taas kevyesti pöydän pintaa, kun tuntematon herrashenkilö sapaui Aisumin pöydän luokse. "Sähän olet se Aisumi, joka pitää majataloa ihan kaupungin laidalla?" Mies varmisti ja Aisumi nyökkäsi laiskasti. "En oo ennen nähnyt sua täällä kapakassa, et taida juuri käydä ulkosalla? Siis.. Sen jälkeen kun tuut aina matkaltas." Mies yritti jatkaa keskusteluntapaista ja Aisumi pyöräytti silmiään. "Eipä majataloa pitäessä paljoa tule ryyppäämässä käytä, ainakaan kun kotona niin harvoin olen." Aisumi vastasi kyllästyneenoloisesti. "Eks sä tullut ton tyypin kanssa, joka meni juttelemaan tolle rikkaalle rouvalle?" Nuorimies kysyi nyt ja Aisumi nyökkäsi. "Tulin." Puolihaltija vastasi ja siirsi katseensa uudesta juttelutoveristaan takaisin 'Carmeniin' ja rouvaan. "En kyllä ymmärrä miks se jätti sut yksin ja meni juttelemaan tolle rouvalle, sähän olet paljon nätimpi ja mukavammanoloinen kuin toi." Mies hymyili hölmön näköisesti ja Aisumi hymähti pienesti. "Kaikilla on eri käsitys kauniista ja mukavasta." Aisumi totesi. Tuo tosiaan luuli 'Carmenin' pitävän rouvasta oikeasti, eikä vain tuon korujen takia. //Ja nuoriherrarandom on vapaasti käytettävissä kanssa.. //
|
|