Post by Chianna on Apr 6, 2010 13:18:58 GMT 3
Nimi || Amaya Amleth
Nimen merkitys || Etunimi tarkoittaa ”loppua”
Lempinimi || Aya (lausutaan siis ”aija”). Tätä käyttää vain hänen isoäitinsä.
Ikä || 21-vuotias
Syntymäpäivä || Syntynyt Damonin kuukautena, 8. päivän huitteilla.
Sukupuoli || Nainen
Suuntautuminen || Hetero
Laji || Puolivampyyri
Ammatti || Hänen päätyönsä on metsästää vampyyrejä, ironista eikö? Amaya on laajentanut skaalaansa myös demoneihin, sillä niitä tulee useammin vastaan kuin vampyyreitä. Päätavoitteenaan Aya pitää mahdollisesti elossa olevan isänsä löytämistä ja tappamista.
Aseet || Kaksi puukkomaisen tapaista veistä, jotka ovat kuitenkin pidempiä kuin puukot. Nämä ovat usein aivan naisen käden ulottuvilla. Hänellä on myös pienempiä teräaseita aina mukanaan.
Perhe || Ei kummoista perhettä. Äiti varmuudella kuollut, isästä ei tietoa. Läheisin ihminen Silje Amleth – vanha 67-vuotias ihmisnainen, jota nainen on nimittänyt isoäidikseen iät ja ajat, vaikka yhteyttä heillä ei ole verellisesti. Amayalla on Siljen sukunimi, omasta kun ei ollut tietoa.
Ulkonäkö || ”Etsi Whléyasta kaunein kukka, se ei ole läheskään niin kaunis kuin Amlethin tyttö”. Tämä lause kuului usein Meryonin kaupunkilaisten huulilta, jotka tunsivat Siljen ja hänen suojattinsa. Vaikka Amaya ei ole täysiverinen vampyyri tai ylpeä haltija, on nainen ihmiseksi (noh, puoli-ihmiseksi!) kaunis näky. Hän vangitsee katseita siellä missä hän kulkee, vaikka hän olisi pukeutunut rytkyihin.
Naisen normaalia hieman kalpeampia kasvoja, kehystää paksut laineikkaat yönmustat hiukset. Yleensä Aya on sitonut ne ylös sotkuiselle nutturalle, josta karkaa monia hiuskiehkuroita korostamaan naisen vaaleaa hipiää.
Jo kokonaisuutena nainen on upea ilmestys, mutta huomion kiinnittää usein hänen kristallin siniset silmänsä. Ne voivat olla monen nuorukaisen kompastuskivi, sillä niihin tuntuu uppoavan yksi jos toinenkin. Silmät ovat myös kompastuskivi naiselle itselleen, sillä kaikki hänen kokemansa tunteet; inhosta vihaan, vihasta iloon ja ilosta huoleen näkyvät sinisistä silmistä kuin katsoessa naisen sieluun. Silmät ovat siis neidon sielunpeili.
Kun pääsee irrottautumaan naisen silmistä huomaa kasvojen olevan kuin enkeliltä kopioidut – ainakin ihmisiin verrattuna. Piirteet ovat sopusoinnussa aina pienestä nenästä, punaisiin huuliin asti.
Muusta vartalosta löytyy myös pienoisia arpia, sillä ei Aya haavoittumatta joka taistelusta ole selvinnyt.
Aya on 167cm pitkä ja paino on jakaantunut vartaloon sopusuhtaisesti. Häneltä löytyy naiselliset muodot, joita korostavat hänen hameensa, jotka ovat usein sinisestä kankaista ommeltuja ”perushameita”. Hameissa on takana kiristettävä nyöritys ja kangas ei ole mitenkään erikoisesti kirjailtua, sillä Siljellä ei koskaan ollut varaa teetättää nuorelle naiselle hienompia hameita, eipä hän tosin niitä kaivannutkaan, sillä näissä ”perushameissa” oli helpompi taistella. Hameiden helma peittää naisen jalat kokonaan hipaisten maanpintaa. Toisissa hihat ovat pitkät – toisissa lyhyet, jotka on tarkoitettu enemmän juhlakäyttöön. Joku voi ihmetellä miksi naisella ei ole minkään muun väristä mekkoa kuin sinisiä mekkoja, siihen syynä on Silje, joka halusi korostaa Amayan silmiä vielä enemmän ja siinähän isoäiti onnistui.
Hameen päältä yleensä löytyy paksu musta viitta, jos nainen haluaa pysyä tunnistettamattomissa tai ”näkymättömissä”. Hupullinen musta viitta peittää suht hyvin naisen muodot ja kasvot.
Selässä naisella on yleensä musta säkkimäinen kassi, jossa nainen kantaa vaatteitaan ja joitain aseitaankin, kuten muitakin matkaan tarttuneita tavaroita.
Aseitaan hän säilyttää yleensä viitan sisäpuolella olevissa lenkeissä. Ainakin kaksi rakkainta asetta, puukkomaiset veitset, roikkuvat aina tutuilla paikoillaan viitan siimeksessä. Häneltä löytyy myös pieni puukko saappaastaan, joka on hätätilanteita varten.
Hänen kenkänsä ovat matalapohjaiset, joka helpottaa hänen taisteluitaan ja äänettömänä kulkuaan, joka ei tosin vampyyreiltä – tai muilta superkuulon omaavilta - suojaa. Hänen askelluksensa on siis hiljainen ja rauhallinen. Voisi joku sanovan hänen jopa ”lipuvan”, mutta ei nyt kuitenkaan ihan.
Luonne || Amaya on perusluonteeltaan aika kipakka ja intohimoinen nainen. Hän ei useimmiten piittaa nöyristelystä – vaikka Silje sitä hänelle yrittikin opettaa – joten miehet ja naiset – ikään tai asemaan katsottuna, saavat melkein saman kohtelun. Poikkeuksen tietenkin tekevät vampyyrit tai muut naisen tähtäimessä olevat olennot, jotka saavat erikoiskohtelua. Hän kuitenkin tietää hyvän käytöksen säädökset ja halutessaan noudattaakin niitä.
Naisella on melko kovan tuntuinen ulkokuori, mutta oikeasti hän ei ole niin kova kuin näyttää. Hän on vain oppinut kovettamaan ulkokuorensa kaikkien vastoinkäymisten jälkeen (huom! Silmiään hän ei ole vielä oppinut ”lukitsemaan”). Pehmeän ytimensä vuoksi nainen ajautuukin usein auttamaan apua tarvitsevia ja on monet kerrat saanut katua tätä.
Nuori nainen on myös varsin suorasanainen tapaus, eikä hän kiertele sanoissaan. Hän sanoo ne, ja tavalla jolla hän ne sanoo, voi ärsyttää monia (lue: ainakin naisia). Hän osaa kuitenkin hillitä kieltään, mutta usein hän ei näe siihen mitään erityistä syytä.
Suuttumaan Ayaa ei helposti saa. Hän osaa olla ärsyttävän viilipytty, mikä tosin on taisteluissa hyödyksi. Suuttuessaan hän myös näyttää sen ja kuuluvasti.
Hänen apuaan on siis hyväksikäytettykin ajan mittaan. Yksi Amayan heikkous onkin hänen ainainen luottamus toisiin. Hän on liian sinisilmäinen – adjektiivin huonossa mielessä. Hän onkin yrittänyt olla ryntäämättä kaikkien avuksi heti kun joku sormiaan napsauttaa, mutta tätä ei ole ollut helppo toteuttaa.
Ajan mittaan – aina pienestä asti – Aya on tuntenut syvää vihaa isäänsä kohtaan (isäpappa oli siis vampyyri), joka tappoi hänen äitinsä. Tämä kauna on laajentunut muihinkin vampyyreihin ja näin hän haluaa päästä jokikisestä eroon. Itseään hän ei pidä niin pahana, koska ei tapa syödäkseen. Hän ei riistä ihmishenkiä elääkseen.
Miten Aya on sitten pärjännyt puoliverisenä vampyyreitä vastaan? No, suurin kiitos menee naisen nokkeluudelle ja viisaudelle. Hän keksii aina jonkun keinon saada vampyyri alakynteen. On tietenkin aikoja, jolloin hänen päänsä menee aivan tukkoon ja ainoa mihin hän nokkeluuttaan voi käyttää on pakeneminen. Eihän hän myöskään ole immuuni vampyyrien tai muiden olentojen mahdollisille kyvyille, mikä heikentää hänen mahdollisuuksiaan saada toinen pois ”elävien” kirjoilta.
Naisen taistelutapa poikkeaa ehkä joidenkin tavoista, sillä hänellä ei ole tarpeeksi voimaa saatika supervoimia hyökätä vastustajansa kimppuun täyttä päätä. Naisen taktiikka onkin rauhallinen lähestymistapa, yleensä vastustajansa yllättäminen. Eipä ole siis ihme, jos Amaya keskustelisi sivistyneesti saman henkilön kanssa, jonka kimppuun hän seuraavaksi hyökkää.
Taisteluita helpottaa se, ettei nainen pelkää kuolemaa. Voisi enemminkin ajatella, että hän tekee mitä tekee, ja kuolema tulee sitten kun on tullakseen. Joten ainakaan varovaisuudet eivät naisen huoleksi jää. Tosin ei hän itseään halua tapattaa, jos hän selvästi tietää vastuksen olevan mahdoton hänelle, ei hän jää odottamaan hiljaa tuomiota.
Yleisestikin nainen on varsin leikittelevä luonne. Hän tykkää keimailla miesten ympärillä tiedostaen ulkonäkönsä, tekemättä siitä kuitenkaan muuten suurta numeroa. Varsinkin kiinnostusta esittävät miehet saavat osansa naisen leikkimielisestä luonteesta.
Nainen osaa kyllä nauttiakin elämästään, ettei hänen koko aikansa mene hulluna vampyyrien jäljessä juoksemiseen. Vampyyriverensä vuoksi, Aya kestää varsin paljon alkoholia ja häntä huvittaakin juoda joitain miehiä pöydän alle. Hän saakin kummaa tyydytystä kun hän voittaa – ja varsinkin miespuolisen. Juovuksissa nainen pääsee hieman enemmän estoistaan irti ja voi joidenkin silmiin vaikuttaa jopa riehakkaalta. Juovuksissakin nainen kuitenkin osaa pitää itsestään edes jonkinmoisen huolen, eikä hän ikinä eksy vieraisiin sänkyihin!
Miten Amayaan voi sitten tehdä vaikutuksen? Ei tämä kuitenkaan mahdotonta ole, vaikka ehkä epätoivoinen fiilis kertomastani tulikin. Häntä viehättää itsevarmat miehet – siis miehet, ei pojat – jotka tietävätkin elämästä ja elämisestä jotain. Ulkonäöllisesti naista viehättää monennäköiset miehet, mutta ainakin miehen pitää olla pidempi kuin hän itse! Kauhukokemuksen nainen sai nuorena, kun tapasi yhden kosijaehdokkaansa, joka oli melkein kaksi päätä naista lyhyempi.
Myös jos suhde vakavaksi menee, täytyy Siljen hyväksyä mies – joka ei tosin ole vaikea tehtävä, sillä Silje haluaa Ayan olevan vain onnellinen. Joten loppujen lopuksi mustahiuksisen lista ei ole pitkä, eikä kriteereitä ole mahdoton täyttää.
Poliittisiin kysymyksiin Aya ei ota kantaa. Hän voi kaveerata joko lainsuojattoman tai lainvartijan kanssa, tilanteesta riippumatta. Hän ei luokittele itseään mihinkään kastiin, eikä täten kannata, mutta ei oudoksukaan, ihmisten hallintoa. Esim. haltijoihin nainen suhtautuu asiallisesti, mutta kun mennään hänen metsästämiinsä lajeihin, he ovat hänelle vain pelkkää riistaa.
Tosin, muiden lajien kuin vampyyrien kohdalla, nainen saattaa jopa epäröidä tappamisessa, jos se mahdollisuus hänelle ilmaantuu. Hän ei siis ole mikään kylmäverinen tappaja, vaikka sitä hänen ammattinsa ehkä edellyttäisikin.
Menneisyys || Olipa kerran ihmisnainen Cráyn laaksossa, joka rakastui silmittömästi komeaan mieheen. Hän tiesi miehen olevan vampyyri, mutta rakkaus sokaisi hänet. Sitten kun mies vastasi hänen tunteisiinsa, ei hän voinut enää perääntyä. Mies vakuutti rakkauttaan häneen. Pian he saivat tietää naisen olevan raskaana. He olivat onnellisia ja raskaus sujui ongelmitta. Lapsesta odotettiin kaunokaista, sillä äitikään ei jäänyt aivan miehen varjoon. Raskauden lopulla sattui jotain mitä nainen ei voinut edes odottaa; hän sattui miehensä reitille toisen syödessä. Nainen nosti suuren melun tästä, sillä mies oli vakuuttanut hänen pitävänsä nälkänsä kurissa ja hankkien ruokansa muualta ja muilla tavoin. Mies ei saanut itseään kuriin vaan pian nainen makasi maassa vuotaen kuiviin. Mies sai lähdettyä karkuun ennen kuin tappoi naisen kokonaan. Kuolemankielissä olevan naisen löysi keski-ikäinen nainen, joka lupasi pelastaa naisen lapsen keinoilla millä hyvänsä ja pitää hänestä huolta. Tämän sanottuaan, nainen kuoli ehtien antaa myös pienen riipuksen naiselle. Kauhistuneena tapahtumista, vanhempi nainen sai kuin saikin pelastettua lapsen, joka oli tyttö. Cráyn laaksosta he kaksi matkasivat Meryoniin ja kotiutuivat sinne.
Lapsi ristittiin Amayaksi, joka tarkoitti ”loppua”. Nimen päätti vieraspaikkakuntalainen ennustaja, joka näki lapsen tulevaisuuteen; näin ainakin vanha nainen uskoi. Hänen synnyttyään oli yksi elämä loppunut, joten nainen piti tätä enteenä. Tyttö saikin tietää varttuessaan syntymästään ja hän eli naisen, Siljen hoivissa, jonka hänet oli pelastanut. Vanhalla naisella ei ollut miestä tai lapsia, jolloin nainen oli onneissaan saadessaan oman hoidokin ja rakasti tätä kuin omaansa. Tyttö kasvoikin vahvaksi ja kauniiksi, aivan kuin oltiin ennustettu. Ulkoisesti nuori nainen näytti pehmeältä, kuin kukkaselta, mutta sisällä tytön sielussa kyti koston liekki. Hän oli kasvattanut vihan vampyyrejä kohtaan, tietäen kuitenkin, että hän oli puoliksi itsekin sellainen.
Puoli vampyyriys näkyi hänessä vain niin, että hän söi usein pihvinsä mieluummin melkein raakoina, eikä kypsinä niin kuin muut. Hän ja hänen ”isoäitinsä”, joksi hän alkoi toista kutsua, pitivät tytön alkuperän salassa Meryonissa, sillä he eivät halunneet mitään välikohtauksia elämäänsä.
Jo 15-vuotiaana tyttö alkoi harjoitella – salassa tietenkin – erilaisten teräaseiden käyttöä. Hänen piireissään ei ollut sopivaa, että naispuolinen hallitsisi teräaseiden käyttöä. Hän alkoi kehittyä ja pian hän alkoi öisin pukeutua paksuun mustaan hupulliseen viittaan, joka peitti hänen kasvonsa, jotka kuka vain olisi tunnistanut vilaukseltakin – niitä kasvoja ei nimittäin ollut vaikea muistaa. Hän harjoitti taitojaan estämällä eri varkaiden aikeita tai muuten vain rähjäämällä häntä voimakkaimmille miehille. Hän kehittyikin ja kaupunki ihmetteli kuka tuo salaperäinen viittahenkilö oli.
Silje sai pian tietää ”tyttärensä” touhut ja tämän nuori nainen sai tuntea sen luissaan asti. Hän kuitenkin kertoi isoäidilleen kaunastaan ”alempia” lajeja kohtaan ja Amaya näki miten Silje ymmärsi. Vanha nainen ymmärsi tytön koston halun eikä hän enää puuttunut asiaan, vaan joskus jopa auttoi toista pahemman tarpeen hetkellä.
Vampyyriveren virratessa hänen suonissaan, hän vahvistuikin nopeammin kuin oli kuvitellutkaan. Hän tunsi olevansa elämänsä kunnossa ja samalla kaupungin miehet kiinnostuivat hänestä. Hän saikin monia kosijaehdokkaita, sillä kukaan ei pystynyt vastustamaan naisen upottavan sinistä katsetta, mutta hän torjui jokaisen yksitellen. Hän ei voinut ruveta kenellekään vaimoksi ennen kuin hän olisi saanut päätöksensä päätökseen; etsiä isänsä ja tappaa hänet, samoin kuin mies oli tappanut hänen äitinsä! Silje oli huolissaan Ayasta näinä aikoina, sillä nainen oli uskomattoman taikauskoinen. Tyttö oli syntynyt Daimonin kuukautena, mikä ei voinut merkitä mitään hyvää ja vielä tytön nimikin enteili pahaa.
Kun nuori nainen kertoi Siljelle suunnitelmansa lähteä ja metsästää isänsä, meni nainen suunniltaan. Vaikka kuinka nainen yritti toista estää, Amaya lähti 19-vuotiaana paikasta, jota hän oli aina kutsunut kodikseen. Hän lähti naisen luota, joka oli pitänyt häntä hyvänä ja ymmärtänyt ja ruokkinut häntä. Hän teki tämän raskain sydämin, sillä hän rakasti naista kuin isoäitiään, mutta hän halusi täyttää kohtalonsa.
Pian naiselle tarjottiin jäsenyyttä Metsästäjän killasta, killasta, jonka päämääränä oli metsästää vampyyrejä ja muita olentoja. Muut näkivät vain hänen palonsa ja kostonsa liekin, jota pidettiin lupaavana merkkinä. Aya kuitenkin kieltäytyi tästä kunniasta siinä pelossa, että hänen oikea alkuperänsä saataisiin selville, virtasihan hänessä puoliksi niiden iljettävien olentojen veri, joita kilta metsästi. Amaya ei näyttäytynyt killalle, eivätkä kiltalaiset pysty tunnistamaan häntä kaduilla, jos hän vastaan tulisi.
Tämän jälkeen hän on kulkenut ympäri Whléyaa raivaten tieltään niin monta vampyyria kuin mahdollista – mikä ei tietenkään ole ollut helppo tehtävä hänen ollessa monta kertaa heikompi kuin täysiveriset. Hän on ollut kuitenkin vahvoilla nokkeluutensa takia, mikä on nostattanut hänen kuolleiden vampyyrien saldonsa jo neljään. Nainen on myös laajentanut demoneihin, sillä on huomannut pitävänsä nokkeluutensa kehittämisestä.
Muuta || Amaya ei useinkaan pysy samassa paikassa kauaa, hän liikkuu mielellään paikasta toiseen ja vaihtaa maisemaa. Näin hän saa myös enemmän mahdollisuuksia oman työnsä harjoittamiseen. Hän käy myös aika-ajoin katsomassa isoäitiään Meryonissa ja varmistamassa toisen olevan kunnossa.
Aya ei pidä erityisemmin Aréthasta, sillä ei ole kovin innostunut ihmistäytteisistä kaupungeista, eikä muutenkaan ole kiinnostunut seurapiireistä. Myöskään auringonpaiste, kukat eivätkä mitkään korut häntä sytytä. Hän on siis aika vaikeasti lahjottavissa.
Amaya rakastaa hämyisiä kapakoita ja muutenkin öitä. Hän ei tiedä – ei ainakaan myönnä – johtuuko se hänen juuristaan. Hän kulkeekin useimmiten illalla tai yöllä, välttäen kulkua päivisin, vaikkei auringonvalo häneen mitenkään vaikuta.
Rakastaa kaikkea makeaa – eikä sanonta ”ei makeaa mahan täydeltä” päde hänen aikeisiinsa.
Aya kantaa kaulassaan aina pientä hopeaista riipusta, joka kuului hänen äidilleen.
Hahmo © Chianna
”Ihmeiden aika ei ole ohi”
Nimen merkitys || Etunimi tarkoittaa ”loppua”
Lempinimi || Aya (lausutaan siis ”aija”). Tätä käyttää vain hänen isoäitinsä.
Ikä || 21-vuotias
Syntymäpäivä || Syntynyt Damonin kuukautena, 8. päivän huitteilla.
Sukupuoli || Nainen
Suuntautuminen || Hetero
Laji || Puolivampyyri
Ammatti || Hänen päätyönsä on metsästää vampyyrejä, ironista eikö? Amaya on laajentanut skaalaansa myös demoneihin, sillä niitä tulee useammin vastaan kuin vampyyreitä. Päätavoitteenaan Aya pitää mahdollisesti elossa olevan isänsä löytämistä ja tappamista.
Aseet || Kaksi puukkomaisen tapaista veistä, jotka ovat kuitenkin pidempiä kuin puukot. Nämä ovat usein aivan naisen käden ulottuvilla. Hänellä on myös pienempiä teräaseita aina mukanaan.
Perhe || Ei kummoista perhettä. Äiti varmuudella kuollut, isästä ei tietoa. Läheisin ihminen Silje Amleth – vanha 67-vuotias ihmisnainen, jota nainen on nimittänyt isoäidikseen iät ja ajat, vaikka yhteyttä heillä ei ole verellisesti. Amayalla on Siljen sukunimi, omasta kun ei ollut tietoa.
Ulkonäkö || ”Etsi Whléyasta kaunein kukka, se ei ole läheskään niin kaunis kuin Amlethin tyttö”. Tämä lause kuului usein Meryonin kaupunkilaisten huulilta, jotka tunsivat Siljen ja hänen suojattinsa. Vaikka Amaya ei ole täysiverinen vampyyri tai ylpeä haltija, on nainen ihmiseksi (noh, puoli-ihmiseksi!) kaunis näky. Hän vangitsee katseita siellä missä hän kulkee, vaikka hän olisi pukeutunut rytkyihin.
Naisen normaalia hieman kalpeampia kasvoja, kehystää paksut laineikkaat yönmustat hiukset. Yleensä Aya on sitonut ne ylös sotkuiselle nutturalle, josta karkaa monia hiuskiehkuroita korostamaan naisen vaaleaa hipiää.
Jo kokonaisuutena nainen on upea ilmestys, mutta huomion kiinnittää usein hänen kristallin siniset silmänsä. Ne voivat olla monen nuorukaisen kompastuskivi, sillä niihin tuntuu uppoavan yksi jos toinenkin. Silmät ovat myös kompastuskivi naiselle itselleen, sillä kaikki hänen kokemansa tunteet; inhosta vihaan, vihasta iloon ja ilosta huoleen näkyvät sinisistä silmistä kuin katsoessa naisen sieluun. Silmät ovat siis neidon sielunpeili.
Kun pääsee irrottautumaan naisen silmistä huomaa kasvojen olevan kuin enkeliltä kopioidut – ainakin ihmisiin verrattuna. Piirteet ovat sopusoinnussa aina pienestä nenästä, punaisiin huuliin asti.
Muusta vartalosta löytyy myös pienoisia arpia, sillä ei Aya haavoittumatta joka taistelusta ole selvinnyt.
Aya on 167cm pitkä ja paino on jakaantunut vartaloon sopusuhtaisesti. Häneltä löytyy naiselliset muodot, joita korostavat hänen hameensa, jotka ovat usein sinisestä kankaista ommeltuja ”perushameita”. Hameissa on takana kiristettävä nyöritys ja kangas ei ole mitenkään erikoisesti kirjailtua, sillä Siljellä ei koskaan ollut varaa teetättää nuorelle naiselle hienompia hameita, eipä hän tosin niitä kaivannutkaan, sillä näissä ”perushameissa” oli helpompi taistella. Hameiden helma peittää naisen jalat kokonaan hipaisten maanpintaa. Toisissa hihat ovat pitkät – toisissa lyhyet, jotka on tarkoitettu enemmän juhlakäyttöön. Joku voi ihmetellä miksi naisella ei ole minkään muun väristä mekkoa kuin sinisiä mekkoja, siihen syynä on Silje, joka halusi korostaa Amayan silmiä vielä enemmän ja siinähän isoäiti onnistui.
Hameen päältä yleensä löytyy paksu musta viitta, jos nainen haluaa pysyä tunnistettamattomissa tai ”näkymättömissä”. Hupullinen musta viitta peittää suht hyvin naisen muodot ja kasvot.
Selässä naisella on yleensä musta säkkimäinen kassi, jossa nainen kantaa vaatteitaan ja joitain aseitaankin, kuten muitakin matkaan tarttuneita tavaroita.
Aseitaan hän säilyttää yleensä viitan sisäpuolella olevissa lenkeissä. Ainakin kaksi rakkainta asetta, puukkomaiset veitset, roikkuvat aina tutuilla paikoillaan viitan siimeksessä. Häneltä löytyy myös pieni puukko saappaastaan, joka on hätätilanteita varten.
Hänen kenkänsä ovat matalapohjaiset, joka helpottaa hänen taisteluitaan ja äänettömänä kulkuaan, joka ei tosin vampyyreiltä – tai muilta superkuulon omaavilta - suojaa. Hänen askelluksensa on siis hiljainen ja rauhallinen. Voisi joku sanovan hänen jopa ”lipuvan”, mutta ei nyt kuitenkaan ihan.
Luonne || Amaya on perusluonteeltaan aika kipakka ja intohimoinen nainen. Hän ei useimmiten piittaa nöyristelystä – vaikka Silje sitä hänelle yrittikin opettaa – joten miehet ja naiset – ikään tai asemaan katsottuna, saavat melkein saman kohtelun. Poikkeuksen tietenkin tekevät vampyyrit tai muut naisen tähtäimessä olevat olennot, jotka saavat erikoiskohtelua. Hän kuitenkin tietää hyvän käytöksen säädökset ja halutessaan noudattaakin niitä.
Naisella on melko kovan tuntuinen ulkokuori, mutta oikeasti hän ei ole niin kova kuin näyttää. Hän on vain oppinut kovettamaan ulkokuorensa kaikkien vastoinkäymisten jälkeen (huom! Silmiään hän ei ole vielä oppinut ”lukitsemaan”). Pehmeän ytimensä vuoksi nainen ajautuukin usein auttamaan apua tarvitsevia ja on monet kerrat saanut katua tätä.
Nuori nainen on myös varsin suorasanainen tapaus, eikä hän kiertele sanoissaan. Hän sanoo ne, ja tavalla jolla hän ne sanoo, voi ärsyttää monia (lue: ainakin naisia). Hän osaa kuitenkin hillitä kieltään, mutta usein hän ei näe siihen mitään erityistä syytä.
Suuttumaan Ayaa ei helposti saa. Hän osaa olla ärsyttävän viilipytty, mikä tosin on taisteluissa hyödyksi. Suuttuessaan hän myös näyttää sen ja kuuluvasti.
Hänen apuaan on siis hyväksikäytettykin ajan mittaan. Yksi Amayan heikkous onkin hänen ainainen luottamus toisiin. Hän on liian sinisilmäinen – adjektiivin huonossa mielessä. Hän onkin yrittänyt olla ryntäämättä kaikkien avuksi heti kun joku sormiaan napsauttaa, mutta tätä ei ole ollut helppo toteuttaa.
Ajan mittaan – aina pienestä asti – Aya on tuntenut syvää vihaa isäänsä kohtaan (isäpappa oli siis vampyyri), joka tappoi hänen äitinsä. Tämä kauna on laajentunut muihinkin vampyyreihin ja näin hän haluaa päästä jokikisestä eroon. Itseään hän ei pidä niin pahana, koska ei tapa syödäkseen. Hän ei riistä ihmishenkiä elääkseen.
Miten Aya on sitten pärjännyt puoliverisenä vampyyreitä vastaan? No, suurin kiitos menee naisen nokkeluudelle ja viisaudelle. Hän keksii aina jonkun keinon saada vampyyri alakynteen. On tietenkin aikoja, jolloin hänen päänsä menee aivan tukkoon ja ainoa mihin hän nokkeluuttaan voi käyttää on pakeneminen. Eihän hän myöskään ole immuuni vampyyrien tai muiden olentojen mahdollisille kyvyille, mikä heikentää hänen mahdollisuuksiaan saada toinen pois ”elävien” kirjoilta.
Naisen taistelutapa poikkeaa ehkä joidenkin tavoista, sillä hänellä ei ole tarpeeksi voimaa saatika supervoimia hyökätä vastustajansa kimppuun täyttä päätä. Naisen taktiikka onkin rauhallinen lähestymistapa, yleensä vastustajansa yllättäminen. Eipä ole siis ihme, jos Amaya keskustelisi sivistyneesti saman henkilön kanssa, jonka kimppuun hän seuraavaksi hyökkää.
Taisteluita helpottaa se, ettei nainen pelkää kuolemaa. Voisi enemminkin ajatella, että hän tekee mitä tekee, ja kuolema tulee sitten kun on tullakseen. Joten ainakaan varovaisuudet eivät naisen huoleksi jää. Tosin ei hän itseään halua tapattaa, jos hän selvästi tietää vastuksen olevan mahdoton hänelle, ei hän jää odottamaan hiljaa tuomiota.
Yleisestikin nainen on varsin leikittelevä luonne. Hän tykkää keimailla miesten ympärillä tiedostaen ulkonäkönsä, tekemättä siitä kuitenkaan muuten suurta numeroa. Varsinkin kiinnostusta esittävät miehet saavat osansa naisen leikkimielisestä luonteesta.
Nainen osaa kyllä nauttiakin elämästään, ettei hänen koko aikansa mene hulluna vampyyrien jäljessä juoksemiseen. Vampyyriverensä vuoksi, Aya kestää varsin paljon alkoholia ja häntä huvittaakin juoda joitain miehiä pöydän alle. Hän saakin kummaa tyydytystä kun hän voittaa – ja varsinkin miespuolisen. Juovuksissa nainen pääsee hieman enemmän estoistaan irti ja voi joidenkin silmiin vaikuttaa jopa riehakkaalta. Juovuksissakin nainen kuitenkin osaa pitää itsestään edes jonkinmoisen huolen, eikä hän ikinä eksy vieraisiin sänkyihin!
Miten Amayaan voi sitten tehdä vaikutuksen? Ei tämä kuitenkaan mahdotonta ole, vaikka ehkä epätoivoinen fiilis kertomastani tulikin. Häntä viehättää itsevarmat miehet – siis miehet, ei pojat – jotka tietävätkin elämästä ja elämisestä jotain. Ulkonäöllisesti naista viehättää monennäköiset miehet, mutta ainakin miehen pitää olla pidempi kuin hän itse! Kauhukokemuksen nainen sai nuorena, kun tapasi yhden kosijaehdokkaansa, joka oli melkein kaksi päätä naista lyhyempi.
Myös jos suhde vakavaksi menee, täytyy Siljen hyväksyä mies – joka ei tosin ole vaikea tehtävä, sillä Silje haluaa Ayan olevan vain onnellinen. Joten loppujen lopuksi mustahiuksisen lista ei ole pitkä, eikä kriteereitä ole mahdoton täyttää.
Poliittisiin kysymyksiin Aya ei ota kantaa. Hän voi kaveerata joko lainsuojattoman tai lainvartijan kanssa, tilanteesta riippumatta. Hän ei luokittele itseään mihinkään kastiin, eikä täten kannata, mutta ei oudoksukaan, ihmisten hallintoa. Esim. haltijoihin nainen suhtautuu asiallisesti, mutta kun mennään hänen metsästämiinsä lajeihin, he ovat hänelle vain pelkkää riistaa.
Tosin, muiden lajien kuin vampyyrien kohdalla, nainen saattaa jopa epäröidä tappamisessa, jos se mahdollisuus hänelle ilmaantuu. Hän ei siis ole mikään kylmäverinen tappaja, vaikka sitä hänen ammattinsa ehkä edellyttäisikin.
Menneisyys || Olipa kerran ihmisnainen Cráyn laaksossa, joka rakastui silmittömästi komeaan mieheen. Hän tiesi miehen olevan vampyyri, mutta rakkaus sokaisi hänet. Sitten kun mies vastasi hänen tunteisiinsa, ei hän voinut enää perääntyä. Mies vakuutti rakkauttaan häneen. Pian he saivat tietää naisen olevan raskaana. He olivat onnellisia ja raskaus sujui ongelmitta. Lapsesta odotettiin kaunokaista, sillä äitikään ei jäänyt aivan miehen varjoon. Raskauden lopulla sattui jotain mitä nainen ei voinut edes odottaa; hän sattui miehensä reitille toisen syödessä. Nainen nosti suuren melun tästä, sillä mies oli vakuuttanut hänen pitävänsä nälkänsä kurissa ja hankkien ruokansa muualta ja muilla tavoin. Mies ei saanut itseään kuriin vaan pian nainen makasi maassa vuotaen kuiviin. Mies sai lähdettyä karkuun ennen kuin tappoi naisen kokonaan. Kuolemankielissä olevan naisen löysi keski-ikäinen nainen, joka lupasi pelastaa naisen lapsen keinoilla millä hyvänsä ja pitää hänestä huolta. Tämän sanottuaan, nainen kuoli ehtien antaa myös pienen riipuksen naiselle. Kauhistuneena tapahtumista, vanhempi nainen sai kuin saikin pelastettua lapsen, joka oli tyttö. Cráyn laaksosta he kaksi matkasivat Meryoniin ja kotiutuivat sinne.
Lapsi ristittiin Amayaksi, joka tarkoitti ”loppua”. Nimen päätti vieraspaikkakuntalainen ennustaja, joka näki lapsen tulevaisuuteen; näin ainakin vanha nainen uskoi. Hänen synnyttyään oli yksi elämä loppunut, joten nainen piti tätä enteenä. Tyttö saikin tietää varttuessaan syntymästään ja hän eli naisen, Siljen hoivissa, jonka hänet oli pelastanut. Vanhalla naisella ei ollut miestä tai lapsia, jolloin nainen oli onneissaan saadessaan oman hoidokin ja rakasti tätä kuin omaansa. Tyttö kasvoikin vahvaksi ja kauniiksi, aivan kuin oltiin ennustettu. Ulkoisesti nuori nainen näytti pehmeältä, kuin kukkaselta, mutta sisällä tytön sielussa kyti koston liekki. Hän oli kasvattanut vihan vampyyrejä kohtaan, tietäen kuitenkin, että hän oli puoliksi itsekin sellainen.
Puoli vampyyriys näkyi hänessä vain niin, että hän söi usein pihvinsä mieluummin melkein raakoina, eikä kypsinä niin kuin muut. Hän ja hänen ”isoäitinsä”, joksi hän alkoi toista kutsua, pitivät tytön alkuperän salassa Meryonissa, sillä he eivät halunneet mitään välikohtauksia elämäänsä.
Jo 15-vuotiaana tyttö alkoi harjoitella – salassa tietenkin – erilaisten teräaseiden käyttöä. Hänen piireissään ei ollut sopivaa, että naispuolinen hallitsisi teräaseiden käyttöä. Hän alkoi kehittyä ja pian hän alkoi öisin pukeutua paksuun mustaan hupulliseen viittaan, joka peitti hänen kasvonsa, jotka kuka vain olisi tunnistanut vilaukseltakin – niitä kasvoja ei nimittäin ollut vaikea muistaa. Hän harjoitti taitojaan estämällä eri varkaiden aikeita tai muuten vain rähjäämällä häntä voimakkaimmille miehille. Hän kehittyikin ja kaupunki ihmetteli kuka tuo salaperäinen viittahenkilö oli.
Silje sai pian tietää ”tyttärensä” touhut ja tämän nuori nainen sai tuntea sen luissaan asti. Hän kuitenkin kertoi isoäidilleen kaunastaan ”alempia” lajeja kohtaan ja Amaya näki miten Silje ymmärsi. Vanha nainen ymmärsi tytön koston halun eikä hän enää puuttunut asiaan, vaan joskus jopa auttoi toista pahemman tarpeen hetkellä.
Vampyyriveren virratessa hänen suonissaan, hän vahvistuikin nopeammin kuin oli kuvitellutkaan. Hän tunsi olevansa elämänsä kunnossa ja samalla kaupungin miehet kiinnostuivat hänestä. Hän saikin monia kosijaehdokkaita, sillä kukaan ei pystynyt vastustamaan naisen upottavan sinistä katsetta, mutta hän torjui jokaisen yksitellen. Hän ei voinut ruveta kenellekään vaimoksi ennen kuin hän olisi saanut päätöksensä päätökseen; etsiä isänsä ja tappaa hänet, samoin kuin mies oli tappanut hänen äitinsä! Silje oli huolissaan Ayasta näinä aikoina, sillä nainen oli uskomattoman taikauskoinen. Tyttö oli syntynyt Daimonin kuukautena, mikä ei voinut merkitä mitään hyvää ja vielä tytön nimikin enteili pahaa.
Kun nuori nainen kertoi Siljelle suunnitelmansa lähteä ja metsästää isänsä, meni nainen suunniltaan. Vaikka kuinka nainen yritti toista estää, Amaya lähti 19-vuotiaana paikasta, jota hän oli aina kutsunut kodikseen. Hän lähti naisen luota, joka oli pitänyt häntä hyvänä ja ymmärtänyt ja ruokkinut häntä. Hän teki tämän raskain sydämin, sillä hän rakasti naista kuin isoäitiään, mutta hän halusi täyttää kohtalonsa.
Pian naiselle tarjottiin jäsenyyttä Metsästäjän killasta, killasta, jonka päämääränä oli metsästää vampyyrejä ja muita olentoja. Muut näkivät vain hänen palonsa ja kostonsa liekin, jota pidettiin lupaavana merkkinä. Aya kuitenkin kieltäytyi tästä kunniasta siinä pelossa, että hänen oikea alkuperänsä saataisiin selville, virtasihan hänessä puoliksi niiden iljettävien olentojen veri, joita kilta metsästi. Amaya ei näyttäytynyt killalle, eivätkä kiltalaiset pysty tunnistamaan häntä kaduilla, jos hän vastaan tulisi.
Tämän jälkeen hän on kulkenut ympäri Whléyaa raivaten tieltään niin monta vampyyria kuin mahdollista – mikä ei tietenkään ole ollut helppo tehtävä hänen ollessa monta kertaa heikompi kuin täysiveriset. Hän on ollut kuitenkin vahvoilla nokkeluutensa takia, mikä on nostattanut hänen kuolleiden vampyyrien saldonsa jo neljään. Nainen on myös laajentanut demoneihin, sillä on huomannut pitävänsä nokkeluutensa kehittämisestä.
Muuta || Amaya ei useinkaan pysy samassa paikassa kauaa, hän liikkuu mielellään paikasta toiseen ja vaihtaa maisemaa. Näin hän saa myös enemmän mahdollisuuksia oman työnsä harjoittamiseen. Hän käy myös aika-ajoin katsomassa isoäitiään Meryonissa ja varmistamassa toisen olevan kunnossa.
Aya ei pidä erityisemmin Aréthasta, sillä ei ole kovin innostunut ihmistäytteisistä kaupungeista, eikä muutenkaan ole kiinnostunut seurapiireistä. Myöskään auringonpaiste, kukat eivätkä mitkään korut häntä sytytä. Hän on siis aika vaikeasti lahjottavissa.
Amaya rakastaa hämyisiä kapakoita ja muutenkin öitä. Hän ei tiedä – ei ainakaan myönnä – johtuuko se hänen juuristaan. Hän kulkeekin useimmiten illalla tai yöllä, välttäen kulkua päivisin, vaikkei auringonvalo häneen mitenkään vaikuta.
Rakastaa kaikkea makeaa – eikä sanonta ”ei makeaa mahan täydeltä” päde hänen aikeisiinsa.
Aya kantaa kaulassaan aina pientä hopeaista riipusta, joka kuului hänen äidilleen.
Hahmo © Chianna
”Ihmeiden aika ei ole ohi”
