|
Post by hitobashira on Apr 13, 2010 19:28:56 GMT 3
//Reaper ja angstipoju Shuganan tänne~//
"Kiitos ja näkemiin!" Odetta toivotti päivän viimeiselle asiakkaalle ja lukitsi etuoven huolellisesti kannettuaan puisen kyltin (joka mainosti tuoretta leipää ja maukasta pullaa) leipomon sisäpuolelle. Aurinko oli jo laskussa. Odetan vanhemmat keräilivät väsyneinä ylijääneitä leipomuksia viileään varastohuoneeseen, josta niitä voisi joko syödä itse tai myydä huomenna alennettuun hintaan. Kaksi päivää vanhat, nyt jo kuivaneet leivät jouduttiin kuitenkin aina heittämään pois. Odetta keräsi kuivat käntyt esiliinaansa ja kuljetti ne keittiön läpi takaovelle. Roskatynnyristä kaduilla juoksentelevat eläimet (ja ihmisetkin) voisivat syödä niitä. Nainen sääli heitä jo nyt, kauhea ajatus että ei olisi kattoa pään päällä eikä muuta ruokaa kuin jätteistä tongittuja murusia. Pudotettuaan leivänpalat tynnyriin Odetta istahti hetkeksi takaoven portaille katselemaan auringonlaskua.
Takaovi oli suoraan länteen päin, ja kattojen takaa kajastui laskevan auringon oranssiksi muuttunut hehku. Muutama pilvenriekale oli värjäytynyt vaaleanpunaisen kirjavaksi iltahämärässä ja taivas alkoi hiljalleen tummeta syvänsiniseksi. Alkukevään ilma oli viileä, muttei kuitenkaan kylmä. Ei tuullut lainkaan.
Liikahtiko tuolla joku? Täällä takapihalla? Aidan takana? "Herra Millerkö se siellä?" Odetta huhuili. Naapurihan se saattoi vain olla, eivät ketkään rosvot, ryöstäjät tai raiskaajat tänne osanneet. Toivottavasti.
|
|
|
Post by Reaper on Apr 13, 2010 20:39:38 GMT 3
Shuganan asteli rauhallisesti eräällä kadulla. Vaikka ilma ei mikään kovin kylmä ollut, tärisi tämä hento poika silti. Ehkä se johtui siitä, että hän oli kuljeksinut useita päiviä täällä ulkona ja nukkunutkin siellä, kun ei uskaltanut hankkiutua mihinkään suojaisampaan paikkaan. Joskus Shuganan oli nukkunut hylätyissä taloissa. Poika loi ympärilleen hermostuneita vilkaisuja. Entä jos joku tulisi ja ajaisi hänet täältäkin pois? Shugananilla oli nälkä ja heikko olo tästä kaikesta kävelemisestä. Hän ei oikein katsonut, mihin asteli, ja siksi kompastuikin pahasti jalkansa osuttua johonkin isompaan kiveen, joka jostain syystä oli jäänyt keskelle katua. Poika inahti ranteensa nirhautuessa ikävästi tiehen. Hän nousi vaivalloisesti ylös ja katsahti verta vuotavaan käteen ja säpsähti sitten, kun joku puhui. Häntä ilmeisesti luultiin joksikin muuksi. Shuganan ei halunnut tulla nähdyksi ja siksi yritti pysyä hiljaa, mutta poika oli sen verran heikossa kunnossa, että tämän kävelyn kuuli helposti. Shugananin jalat kun laahasivat.
|
|
|
Post by hitobashira on May 18, 2010 23:30:26 GMT 3
Odetta ei kuullut vastausta, ja hän huolestui hieman. Hän nousi seisomaan ja kipitteli varautuneesti pienen pihan toiselle puolelle ja kurkisti köynnösten peittämän puisen aidan yli ja näki pojan. Sairaalloisen laihan pojan, joka näytti erittäin väsyneeltä.
"Hyvänen aika!" nainen huudahti, "oletteko kunnossa?" Hän pujahti aidassa olevasta, kasvillisuuden kätkemästä aukosta toiselle puolelle ja käveli varovasti kohti tätä vierasta. Yhtäkkiä hän teki harvinaisen rohkean tempauksen ja nappasi kiinni pojan luisevasta ranteesta. Odetta kiskoi tämän aidan toiselle puolelle, omalle pihalleen, takaoven portaille ja saman tien sisään. "Haen sinulle ruokaa", nainen totesi ykskantaan ja kiiruhti varastohuoneeseen ja palasi lähes saman tien syli kukkuroillaan leipää, pullaa, kakkua ja muita leipomuksia. Tuotuaan ne pojalle hän katosi muutamaksi sekunniksi taas varastohuoneeseen ilmestyäkseen takaisin mukanaan kannullisia vettä, mehua, maitoa ja tietenkin myös lasi.
"Anteeksi, että kävin teihin kiinni, mutta se oli refleksi", Odetta selitti ja punastui hieman. "Olen nähnyt lukemattomia nääntyviä ihmisiä ja surenut kun en ole voinut auttaa. Nyt kuitenkin pystyn tekemään edes jotain, kun vanhempani nukkuvat. Isäni on mukava mies, mutta hyvin tarkka rahankäytöstä. Hänestä ei täydy tuhlata yhtään eikä mitään voi antaa ilmaiseksi."
Odetta tarkkaili pojan heiveröistä olemusta ja huomasi tämän toisen ranteen. "Voi ei, olette loukkaantunut!" Samassa nainen nousi jälleen seisomaan ja haki tällä kertaa puhtaita kankaanpaloja ja hieman lisää vettä pienessä vadissa. Sen kummemmin miettimättä tai mitään sanomatta Odetta tarttui jälleen pojan kädestä, tällä kertaa haavoittuneen ja alkoi puhdistaa haavaa lempein pyyhkäisyin. Hän ei osannut edes kuvitella, kuinka järkyttynyt toinen saattoi olla hänen yhtäkkisestä lähestymisestään ja miltei sieppauksesta, naisen mielen täytti vain auttamisen ilo sekä hoivavietti.
|
|
|
Post by Reaper on May 19, 2010 10:38:14 GMT 3
Hänet oli sittenkin nähty. Shuganan olikin jo kyllä arvannut, ettei piilottelu onnistuisi. Niimpä hänen olisi vain kestettävä seuraukset. Häntä näytti tarkkailevan yståvällisen näköinen nuori nainen. Toisen huudahdukset saivat säikyn pojan hätkähtämään pahasti ja tämän katse siirtyi maahan. Hyvä ettei hän sentään onnistunut kaatumaan uudemman kerran maahan. " Olen minä ihan kunnossa.. " Vaikka Shuganan ei kylläkään ollut ihan kunnossa, muttei hän sitä tahtonut myöntää. Toinen käveli häntä kohden ja nappasikin poikaa ranteesta, joka sai tämän kavahtamaan uudelleen. Hän joutui seuraamaan toista, koska tuo kiskoi Shuganania niin päättäväisesti perässään. Mitähän nyt sitten tapahtuisi? Toinen ei näyttänyt pahantahtoiselta, muttei sitä koskaan voinut tietää... Nainen raahasi hänelle paljon ruokaa, katosi ja tuli sitten tuomaan juotavaa. Seuraavaksi toinen puhuikin taas ja Shuganan kuunteli tuota katse painettuna maahan. Hän häpesi itseään taas kerran. " Ei minulle ruokaa tarvitsisi antaa.. " sai tämä sanotuksi hiljaisella äänellään. Ja ranne ei tietenkään jäänyt huomaamatta. Shuganan ei voinut ymmärtää, mitä vakavaa siinä oli. Sehän oli pelkkä naarmu (pelkkä naarmu, joka vuosi edelleen verta ja oli hyvin kipeä). Poika seurasi katseellaan naista, kun tuo oli jo jälleen hakemassa jotain. Toinen alkoi puhdistamaan hänen haavaansa. Shuganan puri huultaan hermostuneena. Hän oli kyllä niin hämmentynyt, ettei osannut enää pelätä. " Olen Shuganan.. " esitteli poika varovasti itsensä ja katsahti sitten ruokiin. Kai niitäkin olisi pakko syödä. Vastaanväittäminen tuskin auttoi.
|
|
|
Post by hitobashira on May 19, 2010 22:08:56 GMT 3
Pojan äänikin kuulosti väsyneeltä ja heikolta. Odetan sydäntä särki nähdä tuossa kunnossa oleva ihminen hänen lähellään.
"Voi herra Shuganan, ottakaa toki ruokaa ja juomaa, näytätte siltä kuin kuolisitte pian nälkään", Odetta sanoi sitoessaan pidemmän kangassuikaleen pojan puhdistetun, mutta edelleen verta vuotavan ranteen ympärille. Naisen suuret merensiniset silmät heijastivat selvää huolestuneisuutta, kun tämä tarkoin seurasi, että Shuganan todellakin söisi jotain.
"Minä olen Odetta. Ota toki kakkuakin", hän sanoi ojentaen osapuilleen siirtolohkareen kokoista mansikkatäytekakkupalaa poikaa kohti. "Vaadin että jäätte vieraakseni. Teillä ei varmaan ole yöpymispaikkaa? Minun ullakkohuoneeni on mukava, ei liian kuuma ja siellä on myös pehmeä vuode. Voitte majoittua sinne huoleti ainakin ensi yöksi. Mutta ensin syökää, nämä menisivät kuitenkin vanhaksi."
Odetta hetken vain katseli Shuganania ja mietti, mistä tämä oli kotoisin. Ja minne hän oli menossa? Ehkei minnekään. Yksin ja koditon, ilmeisen köyhä, väsynyt ja nääntymäisillään.
Poikaparka.
Odetta istuutui Shugananin viereen ja kiersi toisen käsivartensa pojan ympärille. Shuganan taisi täristä, joko kylmästä tai pelosta. Nainen ei silti siirtynyt pois, vaan kuin suojellen toista maailman kylmyydeltä hän jäi paikoilleen. Ehkä pienikin ihmisen hyväntahtoinen kosketus voisi parantaa.
|
|
|
Post by Reaper on May 21, 2010 18:46:18 GMT 3
Poika oli entistäkin hämmentyneempi, kun toinen herroitteli häntä. Sellaista ei ollut koskaan tapahtunut. Hän katsahti ruokiin ja juotavaan ja Shugananin oli pakko myöntää itselleen, että hänellä oli nälkä ja toisen kehotuksista ei pääsisi eroon muuten kuin syömällä. Hiljalleen alkoi sentään haavan verenvuotokin tyrehtymään, kun Odetta oli saanut sitä puhdistettua ja käsi oli levossa. Niimpä poika sitten otti toisen tarjoaman kakkupalan vastaan ja söi sitä varovasti, vilkaisten samalla hermostuneesti ympärilleen. Olikohan täällä muita? Mitä he sanoisivat nähdessään pojan? Shuganan alkoi tärisemään, yrittäen keskittyä kakkupalan syömiseen. Odetta kuitenkin puhui hyvin ystävälliseen sävyyn ja se sai pojan rauhoittumaan. " Ei ole yöpymispaikkaa minulla.. mutta ei minun takiani tarvitse nähdä vaivaa.. " poika vastusteli, vaikka tiesi sen melkein turhaksi ja typeräksi. Poika joutui taas taistelemaan itkua vastaan. Miksi häntä nyt tällä tavalla kohdeltiin? Shuganan oli niin tottunut huutoon ja väkivaltaan, ettei enää osannut odottaakaan mitään muuta. Poika joi hiljaisena lasin vettä, katsellen maahan. Pienikin ruokamäärä tuntui saavan Shugananin voimaan paremmin. Hän oli tottunut niin vähäisiin aterioihin, ettei pystynytkään syömään paljoa kerralla.
|
|