|
Post by Herr Kreuz on Nov 25, 2009 8:50:36 GMT 3
Parantajan uhmakkaaksi tarkoitetut sanat saivat demonin vain purskahtamaan nauruun, joka ilmoiti selvästi hänen suhtautuvan Kimonin sanomisiin aivan eri lailla kuin niihin ehkä oletettiin suhtautuvan. Kömpelyyden mainitseminen tosin loukkasi häntä hieman, mutta demoni ei antanut sen häiritä parantajan rääkkäystä. "Kyllä, saatan tuhotakin kätesi, jos et ole kunnolla. Kömpelyyden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä." tosiaan, demoni ei ollut hionut kidutustaitojaan äärimmäisyyksiin ja voisi huolimattomuuttaan saadakin jotain pahaa aikaiseksi. Siitäkin hän tosin syyttäisi toista. Hänen menetelmissäänhän ei ollut mitään vikaa, kun parantaja ei muuten suostuisi hänen vaatimuksiinsa. "Ja se on jos sinua tullaan etsimään. Ei armeija yhden parantajan takia vaivaudu lähettämään tutkintaryhmää." tosiasiassa Riolla ei ollut mitään aavistusta armeijan toimintamenetelmistä tällaisissa tilanteissa, ja jos tuon perään todella lähtisi sotilasryhmä, demoni olisi varmuudella kuollut. Asiassa vellominen ei kuitenkaan sitä auttaisi, joten hän jätti seikan huomiotta. "Munan riittäminen... Noh, se jää sitten nähtäväksi." hän jatkoi, kasvot virneeseen vääntyneinä ja joku tietty, tunnistamaton pilke silmäkulmassa hän katsoi Kimonin niskaa ja kärventynyttä selkää. Hän tarttui helposti tällaisiin syötteihin, joissa epäiltiin hänen uskaliaisuuttaan; johtuen sitten jääräpäisyydestä tai siitä, että häneltä tosiaan löytyi munaa.
Parantajan käden rimpuilu ei ollut enää kovin voimakasta, joten demoni onnistui pitämään käden otteessaan, ja räkättämään vielä päälle toisen surkealle yritykselle. "Niin sinä sanot, mutta et tunnu sen pahemmin vastustelevan minua. Vikiset vain häntä koipien välissä." Rio totesi, samalla kun hänen vapaa kätensä siveli pitkin toisen selkärankaa; aloittaen niskasta, halki pahasti palaneen selän ja pysähtyi hetkeksi kun housut tulivat vastaan. Demoni hymähti hymynkare huulillaan, ja hänen sormensa jatkoivat taas matkaansa Kin pakaroiden väliin - pari niistä jopa tunkeutui varoittamatta tämän sisään, ja alkoi heti venyttää sisuskaluja. Toinen käsi puolestaan kiristi otettaan ja painoi parantajan käden takaisin lukkoon, ettei tämän rimpuilu vain keskeyttäisi hänen toimiaan. Rio kumartui parantajan korvan juureen, hymyillen tälle torahampaat paljastettuina. "Tiedät varmaan, mitä seuraavaksi tapahtuu?" hän sanoi, lähes iloisesti. Demoni ei enää pitkään jaksaisi leikkiä, vaan kävisi suoraan asiaan ja ilmoitti tämän venyttämällä Kin sisustan niin laajaksi, kuin vain sormillaan sai.
|
|
|
Post by sir Kai on Nov 29, 2009 14:44:13 GMT 3
Valitettavasti Rion sanoissa oli perää, oli melko epätodennäköistä, että hänet pelastettaisiin. Perättömien uhkauksentapaisten laukominen voitiin kaiketin antaa parantajalle anteeksi, sillä hän ei pystynyt epätoivoisessa tilanteessa oikein muuhunkaan. Uusi kipuaalto muistutti siitä sormien viistäessä palanutta ihoa, ja Kimon parahti äänekkäästi. Hän ei vastustellut? Ei vastustellut? Miten muuten hän pystyisi tässä vastustelemaan, kuin sanoilla? Hänhän oli ollut jo valmiiksi uupunut, ja demoni oli mennyt ja polttanut puolet hänen selästään karrelle! Epäuskoiset ajatukset tosin keskeytyivät, kun kosketus hiipi alemmas, epämukavan yksityiselle alueelle.
”Mitä sinä oikei-nnnh!” olet tekemässä, Kimonin piti sanoa, mutta jostain kumman syystä sanat katosivat äänekkään, epämääräisen äännähdyksen alle. Hyvät jumalat, Rion sormet olivat todella päässeet jonnekin, jossa niiden ei pitäisi olla. Kasvoiltaan räikeän punainen nuorukainen vikisi hiljaa, tietämättä miten suhtautua niiden liikkeiden aiheuttamiin tuntemuksiin. Häneen sattui niin maan perkeleesti, varsinkin kun käsi taivutettiin jälleen kerran lukkoon, mutta toisaalta sormet saivat kivunsekaisten ulvahdusten sekaan ujuttautumaan huomattavasti myötämielisempiä voihkauksia.
Silti tilanne ei ollut läheskään tarpeeksi miellyttävä. Ei, mieluummin hän olisi kunnollisella sängyllä eikä kovalla puulattialla, syönyt romanttisen kynttiläillallisen ja leperrellyt pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa ennen kuin oltaisiin käyty tositoimiin. Hän olisi mieluusti saanut hieman lempeämpää kohtelua osakseen ja päässyt itsekin tekemään jotakin. Kidutus ja raiskaus ei ollut lähelläkään sitä, mihin hän olisi halunnut päivänsä päättyvän. Mutta silti hänen oli pakko myöntää, että jollain sairaalla tavalla hän piti Rion pakottavasta kosketuksesta ja tämän aiheuttamasta kivusta. Eikös hän ollut uhkauksillaan ja vastustelullaan vain kerjännytkin sitä? Krhm, sitä Kimon ei myöntäisi ääneen, mutta jostain kumman syystä hänen hengityksensä muuttui tuskaisan pinnallisesta raskaammaksi, ja takamus kohosi hienoisesti kuin tarjolle. Noh, olihan se mukavampaa keskittyä tilanteen tuomaan nautintoon kuin kipuun, ja parantajankin mieli oli vain ihmisen.
”... tiedän.” hän puuskaisi hiljaa, saaden äänensä tasoittumaan puhumista varten vain hädin tuskin. Kuinka ison kalun Rio aikoi häneen tunkea? Sinisten silmien kysyvä katse vilkaisi olan ylitse demonia kohti, posket yhä punaisina hehkuen. Hän katuisi tätä, niin varmasti katuisi, eikä hänen vähäinen ylpeytensä pääsisi koskaan tolpilleen, mutta.... ”Päästäisitkö käteni? En karkaa...”
|
|
|
Post by Herr Kreuz on Dec 6, 2009 22:48:21 GMT 3
"Sinustahan tuli kesy." tavallaan demonia harmitti, kun Kimon osoitti tällä lailla antautuvansa, eikä tilanne ollut vielä ohi, mutta kai moinen oli odotettavissa näin toivottomassa tilanteessa. Pienenä palkintona Rio hieraisi sormillaan pari kertaa parantajan sisällä olevaa herkkää pistettä.
Rio katsoi suoraan takaisin vaaleaverikön punaisiin kasvoihin kun tämä katsoi sinisillä silmillään häneen, ja virnisti. Voi kyllä, tämä tulee sattumaan enemmän kuin mikä olisi tarpeellista. Vaikka demonin lainahousut olivatkin löysät, niistä silti näkyi selvä pullotus haarojen välissä, tarpeeksi iso sanomaan, että kyseessä ei ollut enää mikään leikkikalu. Sanaakaan sanomatta punapää päästi parantajan kädestä irti; eihän hän kuitenkaan voinut yhdellä kädellä hoitaa hommaansa kunnolla. Sitä paitsi hän tarvitsi kättä aukaisemaan housujen nyörin - sillä välin kun toisen käden sormet vielä työskentelivät parantajan sisällä - ja päästi esiin piilossa olleen kalunsa. Demoni kuvitteli jo ennalta parantajan ilmeen kun tällainen, erittäin kookas yksilö päättäisi tunkeutua hänen peräaukostaan sisään voimalla. Ajatus sai kalun omistajan hekottamaan itsekseen, aivan kuin tilanne ei olisi jo ihmisen kannalta tarpeeksi kiperä muutenkin. Sitten mukaan vielä astuisi liian suuri sukupuolielin tungettuna liian pieneen aukkoon...
Mietteet kiihottivat demonia vain entisestään, ja hän vetäisi sormensa toisen sisältä pois, asetti vartensa parantajan suuaukolle, tarttui tätä vielä lanteista ja lähti työntämään omalla painollaan itseään eteenpäin. Peniksen koosta johtuen kesti kuitenkin jonkin aikaa saada se kunnolla sisään; hänen kyntensä ehtivät jo pureutua lantion ihon läpi, ja kun se lopulta perille pääsikin, Rion kasvot olivat vääristyneet tuskalliseen irvistykseen, kun hän selvästi tunsi vartensa tunkeutuneen aivan liian pieneen tilaan. "Voi perkeleen perkele..." parantajan aukko kiristi häntä joka puolelta, eikä se tuntunut mitenkään hohdokkaalta. Pitäisi valita tarkemmin, kenen kanssa tällaiseen ryhtyy, ties vaikka tuo olikin neitsyt, ainakin näin voisi päätellä melko vuolaasta verivanasta, joka valui pitkin parantajan sisäreittä kohti lattiaa. Tietty tämä helpotti demonin kipua; tietää, että toinen kärsi vielä enemmän, niin fyysisesti kuin - no, ei kovin moni mies tunne niin kovia kolhuja ylpeyteensä kuin mitä tällaisessa tilanteessa väkisinkin saa.
Rio yritti liikkua hitaasti parantajan sisällä, saadakseen olonsa tuntumaan edes hieman mukavammalta kireyden sijaan. Yritys kuitenkin vain siirsi kipua eri kohtaan ja sai demonin kiristelemään hampaitaan yhteen. Saatana, kyllä kai tämän joskus oli helpotuttava. "Yrittäisitkö edes hieman löystyä?" hän ärähti kovaan ääneen.
|
|
|
Post by sir Kai on Dec 7, 2009 0:10:47 GMT 3
//Toivottasti en ollut nyt ihan liian tylsä.//
Kimon ei vastannut Rion pettyneenoloiseen lausahdukseen mitään sanallista, vaan sähähti häijysti. Kesy? Kuka oli kesystä puhunut? Ei hän ainakaan. Kyseessä oli ilmiö, joka ponnahti ajankohtaiseksi aina, kun tajuntaan iskeytyi se surullinen tosiseikka, että laivan uppoamista ei voitu estää: pelasta kaikki minkä voit. Vaaleaverikkö ei tosin ollut aikonut ansaita minkäänlaista palkintoa, ja urahti hiljaa sormien saadessa jälleen kerran tilanteeseen nähden aivan liian kuumottavan tuntemuksen kerääntymään jalkoväliin. Vihdoin demoni päästi hänen kädestään irti, ja helpottuneesti huokaisten parantaja veti turmellun raajan turvaan.
Valitettavasti niveliin kohdistuneen kidutksen kadottua jäljelle jäivät vain selän tasainen jomotus ja sormien tympeä kipu, jotka eivät todellakaan riittäneet peittämään sormien tauottoman työskentelyn tuottamaa mielihyvää. Viime kerrasta oli jo niin pitkä aika, että Kimon oli ehtinyt unohtaa, kuinka helppo uhri hyväilyille hän olikaan. Hampaitaan kiristellen sinisilmä yritti keksiä, miten mahdollisesti pystyisi pelastamaan itsensä, tai edes jonkin rippeen ylpeydestään. Hänestä tuntui pahasti siltä, että oli unohtanut jotakin, jolla olisi saattanut pystyä säikäyttämään demonin pois kimpustaan. Ajatukset tosin keskeytyivät, kun sormet viimein tekivät tietä jollekin aivan muulle.
Kimonilta kesti todellakin hetki tajuta, että kosketus ilmoitti leikittelyn loppuvan, punatukka ottaisi nyt sen mitä halusi. Jokin nimetön tunne hyysi sinisilmän sydäntä kun pakottava ote tarttui kiinni hänen lantiostaan, mutta sillä hetkellä hän vielä kuvitteli kestävänsä nöyryytyksen kuin mies. Se todellakin jäi kuvitteluksi, sillä parantajalta ei todellakaan kestänyt sekuntiakaan tajuta, kuinka ylimitoitettu Rion kalu oli hänen aukkoonsa.
Kipu repäisi aivot halki ja purkautui ulos särisevänä, keuhkojen pohjilta kohoava huutona. Kiljumisen seassa sai hädin tuskin vedettyä takeltelevasti henkeä ja kyyneleet sumensivat näön. Ihoon pureutuvat kynnet eivät olleet mitään verrattuna siihen tuskaan, ja vaaleaverikkö yritti epätoivoisesti painua matalaksi, ryömiä kauemmas – mitä vain, jotta Rio ei repisi hänen sisukalujaan enempää. ”Ota se pois! Tungitko nyrkkisi sinne? OTA SE POIS! Ei, lopeta, lopeta, ota se pois - - !” Pakeneminen ei valitettavasti onnistunut, ja hän ulisi suureen ääneen etenemisen viimein pysähdyttyä. Hän ei ollut ikinä, eikä olisi koskaan halunnutkaan, kokenut samanlaista tuskaa, häpeää ja ahdistusta, eikä todellakaan kukaan ollut tunkenut mitään yhtä suurta hänen suolistoonsa.
Mutta kidutus ei ollut vielä ohi, vaan demoni alkoi liikkua. Ulina kohosi takaisin huutamiseksi ja parantaja yritti rimpuilla karkuun, satuttaen itseään vain lisää. Viimein hän tyytyi hiustensa repimiseen ja itkemiseen, aina siihen asti, kunnes punatukka meni vielä käskemään hänen löystyä. Oli lohduttavaa tietää, ettei kokemus ollut ruusuilla tanssimista toisellekaan, mutta sanat saivat Kimonin purskahtamaan hysteeriseen, itkuiseen nauruun. ”Oikein sinulle”, hän tokaisi luonnottoman korkealla äänellä, koettaen pysyä mahdollisimman paikallaan jalkojen ja käsien vapinasta huolimatta. Ei olisi mitään järkeä yrittää parantaa vammoja vielä, ne vain repeytyisivät uudestaan entistä kivuliaammin. Mielessään hän kirosi oman syntymänsä, Rion syntymän, koko päivän, hänen lähtemisensä demonia parantamaan, sen että punatukka oli törmännyt häneen ja sen, ettei hän ollut lähtenyt kiltisti muiden matkaan majatalolle, hornan alimpiin syövereihin.
”Aaaa, olet varmaan vatsassani asti” hän nyyhkytti. Niin kivuliaan penetraation uhrina oli äärimmäisen vaikea rentoutua, vaikka se olisikin helpottanut kipua. Kimon tunsi erittäin suurta halua vain heittää henkensä, ettei hänen tarvitsisi kärsiä enempää, saati sitten kohdata kokemuksen jälkeistä häpeää. ”Et voi nauttia tästä. Lopeta, tapat minut kohta...” Valitusvirsi jatkui, ja Kimon yritti mahdollisimman varovaisesti löytää jonkin keinon helpottaa oloaan. Kaikenlainen liikehdintä sai kivun tähdet säkenöimään silmissä, kunnes yhtäkkiä hän puolivahingossa onnistui rentouttamaan tiettyjä lihaksia. Parantaja valahti välittömästi lattialle, vaikka oli vielä äsken urhoollisesti kannatellut itseään lähestulkoon nelinkontin, ja alkoi ynistä hiljaa kivun lieventymisen shokeeramana.
|
|
|
Post by Herr Kreuz on Dec 20, 2009 16:53:19 GMT 3
"Voi, minä nautin tästä enemmän kuin luuletkaan..." mikään ei ollut sen mukavampaa kuin viedä mieheltä hänen ylpeytensä, polttaa se ja sirotella rippeet jäljelle jääneen häpeän päälle. Valitukset Rion kalun koosta saivat hänet vain jatkamaan hommaansa entistä innokkaammin ja nauramaan kuuluvasti, ja siinä samassa hän lähes kokonaan unohti tiukkuudesta johtuvan kivun... tätähän voisi suunnitella harrastavansa parantajan kanssa vielä myöhemminkin.
Kin valahtaessa yllättäen lattialle demonin vasen käsi lipesi lantiolta ja viisti hetken aikaa lattiaa, joka osoittautui taas kerran yllättävän karheaksi ja säleiseksi, ja se raastoi kädestä sen verran ihokerroksia pois. Nyt koko käsi oli oranssinpunertava haavoista tihkuvasta, juoksevasta laavasta. Punapää päästi pienen turhautumisen, yllätyksen ja älähdyksen välimaastossa olevan äänen kun ärsyttävä kipu pisteli kädessä, mutta se antoi demonille idean, joka oli aivan pakko toteuttaa. Demoni ei pitänyt siitä ajatuksesta, että toinen oikeasti rupeaisi nauttimaan tästä. Hän halusi tehdä tästä entistä kivuliaampaa, että kuulisi lisää parantajan huutoja - siihen hän ei koskaan kyllästyisi. "Minä en käskenyt sinua makaamaan." Näillä sanoilla demoni tarttui laavaisella kädellään Kimonin kalusta ja hieroi sitä, tarkoituksellisesti liian kovaa ja levittäen kuumaa ainetta pitkin sen vartta.
Vaikka he eivät enää tämän yön jälkeen saattaisi nähdäkään, hän voisi aina jättää muiston käynnistään. Demoni sai omasta mielestään aivan mahtavan idean tähän; hän puraisi kulmahampaillaan oikeasta etusormestaan pienen ihopalan, niin että sormen päästä alkoi tihkumaan laavaa samalla kun hän katseli Kin selkää, yrittäen päättää, mihin kohtaan oikein jättäisi merkin itsestään. Vastaus tähän oli tietenkin ilmiselvä: mitä alempana sen parempi. Kohteeksi siis joutui alaselkä, vieläpä mahdollisimman läheltä pakaroita. "Nyt pysy paikallasi, tai tämä koskee vielä pahemmin..." Demoni lopetti työntönsä parantajan sisällä, ja vuotava sormi laskeutui iholle polttavana. Samalla vasemman käden hierovat liikkeet vaihtuivat puristukseen, ettei parantaja pystyisi niin paljon kamppailemaan hänen allaan, että se sotkisi hänen suunnitelmansa. Punapää alkoi kirjoittamaan, mahdollisimman selkeästi ja mahdollisimman vakaalla kädellä. Pian selässä jo lukikin kissankokoisilla, lihaan kirjoitetuilla kirjaimilla: "RION". Hän vielä viimeisteli tämän upean teoksensa polttamalla sydämen ääriviivat kirjoituksen alapuolelle ja virnuili omalle aikaansaannokselleen tyytyväisenä. "Noin~ jätin pienen muiston itsestäni, toivottavasti et pahastunut?" Demoni lausui sanat hyvin ivallisesti, ja purskahti vahingoniloiseen nauruun heti perään. Ihan kuin parantajalla alun perinkään oli ollut mitään sananvaltaa asian suhteen.
Työnsä valmiiksi saatuaan edestakaistyönnöt jatkuivat jälleen, entistäkin väkivaltaisemmin ja edelleen laavaa vuotava vasen käsi jatkoi työtään parantajan etuosan kanssa. "Tiesitkö muuten, että lihasi tuoksuu todella hyvältä?" Rion nenään tunkeutuva palavan lihan haju tuoksui niin huumaavalta, että hänen oli vaikea van olla syömättä ihmistä kokonaan, ja kuola rupesi nopeasti valumaan hänen suupielestään pieninä noroina. Ei hänen kauaa onnistunut pidättelemään haluaan, ja nojautui eteenpäin toisen niskan puoleen. Hän ensin nuolaisi, sitten näykkäisi ja lopulta puraisi siitä palasen, ja nielaisi sen hyvillä mielin. "Maistutkin oikein hyvältä ihmiseksi..." demoni sanoi ja lipoi huuliaan tyytyväisenä.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 3, 2010 22:52:14 GMT 3
Kauaa Kimon ei saanut nauttia pienestä hengähdystauosta helvetillisen piinan keskellä. Yllättyneen älähdyksen syy jäi parantajalle hämäräksi, mutta sitä seuraavat, painostavat sanat saivat hänet vinkaisemaan silkasta pelosta. Huvittavaa, hän oli fyysisesti paljon vahvemmassa kunnossa kuin demoni, mutta tämän silkka asenne sai vaaleaverikön tuntevan olevansa tämän armoilla. Noh, sillä hetkellä hän todella olikin, sillä taiallisesti uupunut, poltettu ja alistettu mies ei pääsisi pakosalle sitten millään.
Parantaja ei voinutkaan mitään muuta kuin huutaa jälleen kerran niin kovaa kuin keuhkoista lähti tulikuuman poltteen kärventäessä hyvin henkilökohtaisia ja kipuherkkiä paikkoja. Hän halusi kääntyä ympäri ja sylkäistä punatukan kasvoille, tai ainakin ärähtää jotain uppiniskaista – oikeastaan tehdä mitä tahansa, jolla jotenkin vakuuttaa, ettei kaikki nöyryytys ja kipu vaikuttanut häneen – mutta sen sijaan blondi vain ulisi surkeasti, kykenemättä vastaamaan Rion ilakoiviin herjoihin. Nyt hänen alaselkänsäkin paloi, ja Kimon pystyi arvaamaan, ettei muisto ollut mikään pieni ja tatuoinniksi naamioitavissa oleva kuva.
Kurkussa tuntui suuri ja karhea pala, joka sai ulinan säröilemään ja katkeilemaan demonin aloittaessa taas raivokkaat työnnöt. Koko elinikänään parantaja ei ollut tuntenut yhtä suurta häpeää ja kipua samalla kertaa, ja palaneen lihan käry sai oksettavan tunteen vellomaan vatsanpohjassa. No, koko hänen alaruumiinsa tuntui äärimmäisen epämukavalta, mutta hän syytti mieluummin hajua kuin sitä mahdollisuutta, että demonin kalu oli todella kairannut reiän aina mahalaukkuun saakka.
Mutta edes ajatusten holtiton poukkoilu ja rehellisesti sanottuna tajunnan menetystä lähenevä tila ei estänyt Kimonia tajuamasta jo ennen puraisua punatukan sanojen merkityksen. Kauhistunut älähdys karkasi ilmoille toisen painautuessa kurottelemaan hampaillaan ihmisen niskaa, mutta tämä ei silti rimpuillut juurikaan estääkseen toisen aikomuksia. Puraisun jälkeenkin hän vain puristi haavaa, vaikeroiden ja täristen. Sanoinkuvaamaton pelko täytti hänen mielensä – söisikö Rio hänet? Eikö hän selviäisikään tästä kestämällä piinan, kuten aina ennen? Pelko löi jopa häpeän ja ylpeyden vähäisten rippeiden ylitse, saaden viimein sen pienen itsehillinnän nokareenkin murtumaan.
”Anna anteeksi!” Äkillinen, itkuinen ja pelon värittämä huudahdus ei sopinut tilanteeseen lainkaan – Rionhan olisi pitänyt pyytää anteeksi jos kenen – mutta kaikki kipu alkoi merkitä nopeasti rankaisua, eikä parantajan mieli aikaillut keksiäkseen hänen olevan syypää kaikkeen. ”En tarkoittanut... minun olisi pitänyt olla kunnolla! Kiltti, olen pahoillani – teen mitä vain hyvitykseksi!” Vavahteleva ja holtittomasti itkevä ihminen hoki lähes tauotta anteeksipyyntöjä, anoen armahdusta vaikka ääni petti vähän väliä vingahtaen ikävästi. Hän ei ajatellut mitä sanoi, vaan sylki kaiken ilmoille, mikä saattaisi pelastaa hänet edes hetkeksi. Lopulta anelu vaipui säälittäväksi nyyhkytykseksi: ”En halua kuolla....”
|
|
|
Post by Herr Kreuz on Jan 6, 2010 20:40:26 GMT 3
Kimonin säröilevä huuto sai demonin vain tarttumaan tämän henkilökohtaisuuksiin entistä kovempaa. Parantajalla ei näköjään ollutkaan enää minkäänlaista puhtia vastustella, mutta huutoon ja kiljumiseen näköjään riitti energia vallan hyvin. No, olihan demonitietty kiusannut toista jo jonkun aikaa, mutta ei demoni nähnyt, kuinka se olisi vaikuttanut; eihän hän ollut kuin polttanut tämän selästä puolet karrelle ja tehnyt jotain muuta pientä... mutta ei niin voimia vievää. Mutta tämä olikin demonin näkökanta. Eikä hänellä ollut mitään valitettavaa, huudot kuulostivat hänen korvaansa mitä eroottisimmalta laululta, eikä häni voinut estää suunnilleen puolet kasvoista kattavaa sadistista virnettä levittäytymästä jo entisestään tyytyväisille kasvoille.
Mikä sitten puremaan tuli, toisen reaktio oli vielä ihastuttavampi. Uusi huudahdus ja tärinä näyttivät selvää merkkiä, että Kimon tässä vaiheessa todella pelkäsi. Eleet saivat Rion nauramaan päänsä sisällä; ei hänellä tosiaankaan ollut mitään aietta syödä toista; pelkoa hän vain halusi levittää, ja oli näköjään onnistunutkin tehtävässään erinomaisesti. Samalla hän tajusi olevansa lähellä sitä pistettä, että hänen olisi pakko lopettaa. Mutta yllättäen parantaja rupesikin syyttämään itseään. Mitä tämä nyt oli? Rio taisi juuri murtaa hänet kokonaan. Siihen vielä päälle Kimonin huudot, anelu ja itku - demoni oli täysin ekstaasin valtaama. Hän pökkäisi blondia vielä pari nopeaa kertaa ja sitten päästi valkoisen, paksun tahman valloilleen toisen suolistoon, ja hengähti tämän jälkeen uupuneena, ilmeisen tyytyväisenä tähän kokemukseen. Samalla tietty turhautuminen vaivasi punapäätä; hän olisi voinut nöyryyttää Kimonia vielä ties kuinka paljon, laittamaan tämän kerjäämään demonia tekemään sitä kovempaa ja syvemmälle - mutta ei. Omat rajat olivat tulleet liian nopeasti vastaan, johtuen tällaisten asioiden harrastelun puutteesta viimeisten vuosien aikana. Liioitellun hitaasti hän veti itsensä ulos parantajasta, kiusatakseen tätä vielä pienen hetken. Siinä se sitten oli, enää ei parantajasta ollut hänelle mitään hyötyä. Hän nousi ylös nostaakseen housuunsa, käveli pari askelta poispäin ja istahti taas maahan.
Vasta nyt Rio tajusi reagoida siihen, mitä Kimon oli epätoivonsa keskellä sanonut. "Teet mitä vain...?" hän kysyi, aivan kuin hänen tosiaan olisi tosiaan pitänytkin saada jotain hyvitystä omista kärsimyksistään, eikä päinvastoin. Voi, Kimon tulisi katumaan sanojaan aivan liian pian. "Voisit alkaa vakituiseksi nartukseni." sanojen päälle vielä räkäinen nauru - tätähän parantaja vielä tarvitsikin nöyryytyksensä päälle, lisää loukkauksia. Tiedä sitten siitä, oliko demoni tosiaan tarkoittanut sanat pelkästään jonakin huonona vitsinä; hänestä tosiaan tuntui jossain hyvin, hyvin syvällä sisimmässään, että olisi voinut jatkaa tätä vielä myöhemmin, ehkä silloin paikkakin voisi olla parempi kuin tämä kostea, laholta haiseva lattia. Rio keskeytti syvät mietintänsä ja haukotteli äänekkäästi. Hän oli saanut omat halunsa tyydytettyä, joten mikäs siinä sitten muutakaan kuin laskeutua makaamaan maahan kädet niskan takana ja odottamaan unta. Kunhan vain parantaja vielä tajuaisi lähteä paikalta, niin kaikki olisi hyvin.
|
|
|
Post by sir Kai on Jan 7, 2010 18:54:55 GMT 3
”Murtunut” oli aivan liian lievä ilmaisu kuvailemaan Kimonin mielentilaa. Hän oli ollut aivan liian itsekäs, kuvitellut voivansa käyttää tielleen sattunutta demonia hiljentääkseen soimaavan omatuntonsa – ei mikään ihme, että häntä nyt rankaistiin. Ehkä niin oli aavistuksen helmpompi ajatella kuin uskoa sattuman olevan kaiken hänen kokemansa kivun ja häpeän takana.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sinisilmä pystyi tuntemaan kuinka Rio purkautui hänen sisälleen, ja viimeinen valitus karkasi hänen huuliltaan toisen vetäytyessä pois piinallisen hitaasti. Demonin noustessa ja kadotessa hänen luotaan parantaja lyyhistyi kyljelleen lattialle, nyyhkäyksien tärisyttäessä kehoa vielä hyvän tovin ennen kuin hän viimein pystyi rauhoittumaan ja pyyhkimään silmänsä. Hänen olisi pitänyt olla iloinen, koska koitos oli nyt ohi ja hän oli yhä hengissä, mutta toisenlainen tuska jäyti ihmisen rintaa. Hänet oli häväisty ja liattu, mutta vielä sen lisäksi hän oli parkunut säälittävästi armoa kuin mikäkin pikkulapsi, joka ei osaa huolehtia itsestään. Ki oltiin kasvatettu sotilaaksi, eikä sotilaan olisi pitänyt murtua ja olla valmis pettämään kenet tahansa päästäkseen pinteestä.
Mutta vaikka maailma tuntui synkentyneen huomattavasti, ihmismielellä oli tapana koota itsensä summittaisesti melko äkkiä. Itkeminen loppui melko nopeasti, ja hetken päästä vaaleaverikkö jopa mönki puoli-istuvaan vetääkseen housunsa ylös ja asetellakseen muut vaateriekaleet edes jotenkuten säädyllisesti. Samalla parantaja korjaili jaksamisensa mukaan hälyttävimmät vammansa, mutta se ei auttanut helvetilliseen jomotukseen takapuolessa ja omituiseen tunteeseen vatsassa. Hän keskittyi täysin nousemaan ylös varovasti, kivusta ähkien ja irvistellen, kun sivummalle lokoisasti asettunut demoni päätti sivaltaa häntä sanan säilällä vielä kerran.
Sinisilmä tajusi hengittää vasta huomattavan pitkän pysähtyneen hiljaisuuden jälkeen, ja kääntyi sitten hampaitaan narskauttaen poispäin punatukasta. Hän taltutti sanojen tuottaman epämiellyttävän väreen nopeasti, vakuutellen itselleen että se oli nyt ohi, ja oven luokse saapuessaan Ki päätti vastata toisen herjoihin vielä viimeisen kerran, tunteettoman kylmällä äänellä. ”Saat tumputtaa yksinäsi siitä haaveillessasi. Et löydä minua uudestaan.”
Mahtipontisilta kalskahtavat sanat auttoivat pitämään haparoivan, pienen turvallisuuden tunteen pysyvän jaloillaan julman alasrysäytyksen jälkeen. Todella, Rio ei enää löytäisi häntä, ja vaikka löytäisikin, väkivallattomuusvala saisi painua hornaan. Pelkästään vastaavanlaisten ajatusten lietsomisen avulla parantaja pystyi raahautumaan kivusta huolimatta majatalolle. Onneksi kaikki muut olivat jo nukkumassa, hän ei ollut sellaisessa kunnossa jossa haluaisi muiden näkevän itsensä. Eade tosin istui hänen huoneensa oven edessä, mutta golem ei virkkanut mitään, avasi vain oven Kimonille.
Kimonin paluu Meryoniin viivästyi useilla päivillä, eikä kukaan päässyt katsomaan mikä Eaden sairaaksi väittämää miestä vaivasi.
//Tehh End, olkaatten hyvätten. Näkyy sitten kierros kakkosen parissa, muru <3//
|
|