Hurskas kurjuus

[sir Kai]

//Vanhat viestit vanhalta foorulta~//

Myöhäinen iltapäivä oli kuin luotu hautajaisille. Oli harvinaisen pimeää siihen nähden, ettei kello ollut vielä kovinkaan paljoa - aurinko oli pilvessä eikä kurkistellut niiden lomasta laisinkaan. Muutama tunti sitten oli tihuttanut vettä mikä oli tehnyt hautasmaan nurmikosta kostean ja liukkaan. Arkunkantajat olivat kompuroineet kantaessaan arkkua kappelista hautapaikalleen, multaan laskettavaksi.
Mustanpuhuva joukko oli seurannut arkkua hiljaisena. Tunnelma oli kuitenkin ennemmin jännittynyt kuin surullinen, suuri osa vieraista oli kuolleen omaisia tai niitä, jotka kuvittelivat kuuluneensa tähän joukkoon. Ilmasta pystyi haistamaan toiveikkuuden, vähintään puolet tästä joukosta kuvitteli olevansa yksi niistä, joille perintö jaettaisiin. Loput luultavasti yrittäisivät hyötyä tästä tilanteesta muuten, sillä harva näistä herroista tai rouvista oli tullut paikalle, koska olisi oikeasti pitänyt siitä kurttuisesta, ärtyisästä vanhuksesta.
Pappi saarnasi jälleensyntymästä - teennäisiä sanoja, joita hän oli sanonut useille muille ennen tätä. Yleisö esitti kiinnostunutta, muutama onnistui nyyhkäisemään osaaottavasti ja puristamaan muutaman kyyneleen kuivista silmistään.

Darina pysyi muutaman askeleen kauempana surijoiden suurimmasta ryhmittymästä. Hän ei tuntenut haudattavaa miestä, tuo oli kuulemma ollut jonkun ison kihon isoisä mutta sen enempää nainen ei siitä tiennytkään. Hän tiesi kuitenkin, että kaupungin kerma oli kokoontunut näihin hautajaisiin, hyötyäkseen vainajasta.
Mikä olisikaan parempi tilanne tutustua rikkaisiin ja hyväuskoisiin? Täällä nainen ei herättäisi yhtä paljoa huomiota toiminnallaan - hän ei halunnut saada minkäänlaista mainetta huijarina. Tähän asti hän oli onnistunut välttämään sen valitsemalla uhrinsa huolella.
Punertavatukkainen ei eronnut paljoakaan muista vieraista. Tummat vaatteet oli valittu huolella vaikka hän oli sortunut laittamaan päälleen harmaan takin mustan sijasta. Kokomusta oli liian teatraalista hänen makuunsa ja hän erosi mieluusti pienoisesti muista.
Hattu peitti osittain komeat kasvot joten Darina pystyi tarkastelemaan mahdollisia uhrejaan kaikessa rauhassa.
Nainen tunnisti useamman ulkonäöltä, olihan hän opiskellut läksynsä hyvin.

Omaiset kävivät heittämässä hyvästejään vainajalle, jättivät kukkia tuon haudalle itkuisien sanojen saattelemana, mutta Darina ei voinut hillitä sisäistä ääntään naureskelemasta noille. Hän ei ollut itkenyt vuosiin eikä hän osaisi itkeä tuollaisia krokotiilin kyyneliä kenenkään haudalla. Etenkään kenenkään, jonka oli toivonut muutaman viimeisimmän vuoden ajan heittävän veivinsä, jotta hän pääsisi nauttimaan tuon perinnöstä.
Ja nainen piti itseään mestarillisena huijarina.
Pian tämä olisi ohi ja he siirtyisivät sisätiloihin nauttimaan seisovan pöydän antimista ja joissain tapauksissa jakamaan perintöä. Ulkona alkoi olla kylmä, joten Darina olisi onnellinen päästessään sisätiloihin.

***

Edgarilla ei rehellisesti sanottuna ollut aavistustakaan, miksi hän oli suostunut tulemaan jonkun lähestulkoon tuntemattoman hautajaisiin. Oli hän jutellut vainajan kanssa muutaman kerran, useammin tämän pojanpojan kanssa, ja näyttäytyminen saattoi auttaa hänen ja syntyperäisten aatelissukujen välien hoitamisessa. Enimmäkseen hän oli siellä sukulaistytön pyynnöstä, tämä kun oli päässyt naimisiin jonkun kuolleen sukulaisen kanssa.

Mustalla itsensä verhonnut ja suruhunnulla kasvonsa peittänyt nuori nainen oli kukkia haudalle jättävien joukossa, kun taas Edgar seisoi hieman sivummalla, kuitenkin parhaansa mukaan kuolleesta hyviä asioita ajatellen. Mies oli ainakin saanut elämässään reilusti aikaiseksi, ei sitä muuten saanut näin monia hautajaisiin kärkkymään tietoja testamentista. Monet eivät tainneet ajatella vainajaa lähes ollenkaan, ellei tämän läheisimpiä omaisia laskettu mukaan. Mies näki sen verta monia, jotka olivat lähestulkoon vihanneet miestä tämän eläessä, ettei epäilykselle jäänyt varaa.

Kostea ruoho oli saanut ilman haisemaan kastemadoilta, ja punatukka tunsi luissaan ja ytimissään sen, että kohta alkaisi yllättäen nouseva rankkasade. Menot eivät olleet vielä kunnolla loppuneet, mutta mies aavisteli, että jos hän jäisi seuraamaan niitä loppuun hän kastuisi. Ja sitähän mies ei halunnut, ei todellakaan. Hän oli pukeutunut kokomustiin, onnistuen kangasvalinnoilla näyttämään kohtuuttoman juhlalliselta, eikä halunnut vaatteiden menevän pilalle. Ja ties minkä kuolemantaudin hän saisi jos kastuisi, joten oli parasta lähteä hiippailemaan huomaamattomasti sisätiloja kohti.

Kukaan ei huomannut väkijoukon takaa poiskulkevaa miestä, kunnes hän sattui huomaaman väkijoukosta erillään seisovan henkilön. Ehkä sekunnin ajan hän katsoi harmaaseen takkiin sonnistautuneen, pitkätukkaisen ihmisen olevan mies, mutta tajusi heti perään tämän olevan jotain aivan muuta. Hän ei muistanut kuollakseenkaan törmänneensä tähän naiseen koskaan aiemmin, ja tuon avoimen maskuliininen ulkonäkö oli jotain, minka luulisi jäävän mieleen. Hänen uteliaisuutensa heräsi, ja hetken mielijohteesta herra asteli lähemmäs pidempäänsä.
”Kuinka surullista nähdä noin monta haaskalintua hienon miehen haudalla” hän valitteli tuttavallisesti, hymyillen kohteliaasti naiselle. Paras lähestymiskeino hänen mielestään oli vain käydä juttelemaan kuin olisi tunnettu jo vuosia.
”Oikein heille, että kohta alkaa sataa.”

***

Jäänsiniset silmät tarkastelivat väkijoukkoa kriittisesti vaikka kapeat huulet pysyivätkin yhteenpuristuneena viivana, kuin tilanne ei olisi hymyilyttänyt naista. Tuosta mustiin pukeutuneesta joukosta käveli pienen odottelun päätteeksi punatukkainen, hyvin pukeutunut vanhempi herra. Tuon hiukset olivat selvästi värjätyt ja kontrasti sairaanloisten kasvojen kanssa oli kiinnostava - mies näytti kummalliselta.
Tuo olisi saattannut olla komea ilman kuopalle painuneita poskia ja tummia silmänalusia. Nyt tuo kuitenkin näytti siltä, että voisi varata hautapaikan itselleen - arvon herran hautajaisia voitaisiin ihan hyvin juhlistaa seuraavaksi.

Punatukan katse kiinnittyi Darinaan ja sairaalloinen mies lähti kulkemaan naista kohti, selvästi kiinnostuneena tuon erikoisesta olemuksesta. Nainen kohotti kulmiaan - hän oli löytänyt jonkun etsimättäkin. Tarkemmin mietittyään hän saattoi tietää, kuka tuo punatukka oli. Arvon lordi Gorlassar, mies jota huijari ei ollut koskaan tavannut eikä ollut olettanut tapaavansakaan. Totta puhuakseen nainen ei voinut väittää muistavansa miehen etunimeä eikä ollut varma muistiko sukunimeäkään oikein.
Olisi pitänyt ottaa paremmin selville, keitä näihin hautajaisiin oli tulossa.

Darina kohotti katseensa miehen kasvoihin tuon puhuessa hänelle - huomaten olevan hienoisesti pidempi, mutta oletti sen johtuvan ryhdistään - ja vastasi kohteliaaseen hymyyn. Mies puhutteli häntä, kuin he olisivat tunteneet vuosien ajan ja tuo puhuttelutapa sopi naiselle paremmin kuin hyvin.
"En valitettavasti tuntenut kyseistä miestä tarpeeksi hyvin yhtyäkseni mielipiteeseen", Darina totesi, hieman vinosti hymyillen, veijarimaisesti kuin nuori mies. "Mutta uskon, että olet oikeassa. Tekopyhää."
Pikainen vilkaisu luotiin taivaalle ja nainen tuhahti huvittuneesti. Pilvet olivat muuttuneet uhkaavan mustiksi ja pian tosiaan tulisi satamaan. Nyt kun hän mietti asiaa, sen pystyi aistimaan ilmasta.
"Ukkosmyrsky tulossa", nuorempi totesi ja tarjosi käsivarttaan punatukalle. Vaaleat silmät vangitsivat hetkeksi tummat silmät, kuin haasteena. "Miksemme menisi sisälle? Antaa niiden kastua, jotka kuvittelevat hyötyvänsä siitä."
Darina ei yrittänytkään voivoitella, ettei halunnut miehen sairastuvan. Miksi lähteä valehtelemaan henkilölle, joka tiesi aivan yhtä hyvin kuin hän, etteivät he olleet koskaan aikaisemmin tavanneet?

***

Edgarin täytyi tukahduttaa sopimaton virnistys, joka yritti pujahtaa hänen huulilleen naisen kiinnittäessä huomionsa häneen. Pelkästään jäänsinisten silmien katseessa oli jotain poikkeavaa, sellaista mitä useilta naisilta puuttui – vahva luonne. Hänestä naiset näyttivät useimmiten parhaalta sievissä leningeissä, mutta ryhdikäs puku toi tälle naiselle sellaista arvovaltaa, että mies ei uskaltanut harkitakaan kutsuvansa tätä ääneen neidiksi.

”Todella? En minäkään.” mies totesi virnistäen, naksauttaen sitten kieltään paheksuvasti, vilkaisten syrjäkarein kohti paljonpuhuttua pojanpoikaa, joka oli kaikista ahnaimmin odottamassa perinnönjakoa. Mielessään hän myönsi, ettei ollut oikeutettu tuomitsemaan tätä tai muitakaan, olivathan hautajaiset hänellekin vain keino saavuttaa jotain – hänen tapauksessaan rahan tilalla vain olivat suhteet.
”Itse kussakin on muutama kerros tekaistuja asioita, siltä ei voi välttyä näissä piireissä” hän hymisi myöntävästi naisen puheille, harmitellen sitä, ettei ollut kohdannut tätä aiemmin. Ehkä oli väärin suhtautua kanssaihmiseen kuin harvinaiseen taideaarteeseen, mutta Edgar sattui pitämään erilaisten naisten tapaamisesta, katselemisesta ja näiden kanssa juttelemisesta. Mutta hän oli tulokas hienommissa piireissä, nousukas jota ei kutsuttu läheskään kaikkiin kissanristijäisiin, joten punaruskeatukan jääminen huomaamatta tähän hetkeen saakka oli anteeksiannettavaa.

”Ukkostako?” mies kysäisi kulmat kurtussa, vaivautumatta katsomaan taivaalle. Jotain hyötyä terveyden menetyksestä oli ollut, ainakin hän tiesi säätilan muutokset lähestulkoon aina etukäteen. Sitten nainen tarjosi hänelle käsivarttaan kuin kohtelias nuorimies vanhuksen kävelyä avustaakseen. Ele sai miehen hymähtämään ja tarttumaan käteen turhia arastelematta. Tilanteesta piti ottaa ilo irti, eikä häntä häirinnyt naisen taluttamaksi tuleminen. Tottahan se oli, ettei hänen kävelynsä varsinkaan sateella ollut kovin kehuttavaa, aikoja sitten murtunut vasen jalka tuppasi kipeytymään ja sai hänet linkuttamaan.
”Taidat olla oikeassa. Annetaan myrskyn riepotella keinottelijoita, oppivathan ettei rahaa saa helpolla” Edgar naurahti, osallistuen lyhyeen tuijotuskilpailuun leppeä ilme kasvoillaan.
”Olinkin matkalla sisälle kun vangitsit mielenkiintoni. Tuo takki pukee sinua oivallisesti. Onko se mittatilaustyötä? Saanen udella räätälin nimeä?” hän jutusteli ystävälliseen sävyyn samalla kun lähti kävelemään kohti rakennusta, jossa muistotilaisuus pidettäisiin. Hän oli aidosti kiinnostunut naisen selvästi laadukkaiden vaatteiden alkuperästä, mutta jutteli myös ihan vain keskustelun vuoksi. Sosiaalisena persoonana kun hautajaisten hiljaisuus ei sopinut hänelle kovin hyvin.

***

Darina oletti miehen poissaolon pienemmissä juhlissa johtuvan enemmin terveydentilasta kuin piireihin kuulumattomuutena. Kuka tahansa miestä kriittisesti katseleva saattoi nähdä tuon heikon terveyden eikä pahantahtoiseen pessimismiin taipuvainen nainen olettanut sen johtuvan väsymyksestä.
Olihan Darina pysynyt ajantasalla juoruista ja kuullut muutaman mehevän jutun punatukkaisesta.

Naisella ei ollut minkäänlaista erikoiskykyä aistia säätiloja. Hän ei ollut tavallista herkempi niiden muutoksille eikä olisi nytkään huomannut lähestyvää myrskyä, jollei kummallinen herrasmies olisi ensimmäisenä maininnut tulevasta sateesta.
Mies tarttui tarjottuun käsivarteen ottaen kevyesti tukea Darinasta. Tuo ei olisi todellisuudessa tarvinnut tukea häneltä vaikka sairaaloiselta saattoikin näyttää. Silti tuo tarttui hänen käsivarteensa kuin kiitollinen vanhus.
Vahingoniloinen, ylimielissävytteinen tuhahdus livahti naiselta miehen todetessa, että pyrkyrit saisivat kastua rahoja tavoitellessaan. Jotkut osasivat pitää itsensä sateensuojassa ja saivat siitä huolimatta haluamansa - kuten tummatukkakin toivoi saavansa.
"Tämäkö?" nainen vilkaisi takkiaan, kuin ei olisi erikseen teetättänyt sitä itselleen. "Luotin sen ompelemisen erään räätälin oppipojan käsiin. Hän on epäilemättä lahjakkaampi kuin mestarinsa."
Kapeilla huulilla karehti hymy. Tuo nuorukainen ansaitsi nämä kehut - nainen kun harvemmin kehui ketään ilman syytä.
"Riskinotto kannatti, hän pyytää aivan liian vähän harjoitustöistään", Darina totesi. Hän oli aloittanut totuudella, takin oli tosiaan tehnyt erään räätälin oppipoika, lähes ilmaiseksi sillä nuorukainen ei ollut pyytänyt työstään paljoakaan. Nainen oli joutunut maksamaan ainoastaan materiaalin.
Miksei nainen esittänyt rikasta nuorukaista, jolla riitti rahaa poisheitettäväksi asti? Hän ei olisi osannut olla uskottava roolissaan eikä sellaiselle nuorukaiselle välttämättä avattaisi kukkaronnyörejä helposti.

Darina talutti miehen sisälle. Pitopöytä oli koskematon, he olivat ensimmäiset paikalla. Muut olivat jääneet vielä hyötymään vainajasta ja näyttelemään pientä näytelmäänsä. Pian viimeinen olisi lausunut muistosanansa tuon haudalla ja tyhjän salin hiljaisuus katoaisi - mikä ei välttämättä olisi huono asia. Eloisuus olikin tähän mennessä puuttunut tästä muistotilaisuudesta.
"Istukaa, olkaa hyvä", nainen kehotti itsevarmasti ja nyökkäsi penkkiin päin, jonka luo hän oli miehen taluttanut. "Voinemme aloittaa ennen muita. Viiniä?"
Tummatukka nyökkäsi pitopöytään päin. Hän käyttäytyi kuin olisi ollut kotonaan.

***

Jotenkin koko talutetuksi tuleminen oli Edgarista harvinaisen hyvä vitsi. Ei hän olisi sitä välttämättä tarvinnut, mitä nyt varmisti, ettei nopeasti yltyvän kolotuksen takia lentäisi vähemmän tyylikkäästi nenälleen. Ehkä hän vain aiheutti sen itselleen ajattelemalla liikaa, mutta hiljalleen nouseva ilmankosteus tuntui selvästi kasvana kolotuksena aikoinaan murtuneessa jalassa, eikä avuntarvitseminen ollut kovin kaukana. Ei aivan käsilläkään, mutta ei silti kaukana.

Olihan tarjottuun käteen tarttuminen tarjonnut tilaisuuden koskettaa naisen takkia, hypistellä huomaamattomasti sen kangasta. Suhteellisen turhamaisena persoonana Edgy halusi tietysti hyvältä näyttävän vaatteen nähtyään ottaa siitä selville kaiken, jotta voisi mahdollisesti hankkia itselleen jotain vielä parempaa. Hän nyökkäili ja hymyili naisen sanoille, naurahtaen sitten.
”Todella, minunkin pitää käyttää noin hyvä tilaisuus hyväkseni” hän lausahti sitten. Kunnolliset vaatteet maksoivat maltaita nykyään, hänen sisäinen kitupiikkinsä hyppäsi tasajalkaa riemusta mahdollisuuden säästää hypätessä nenän eteen.

Koko tummanpuhuva hautajaisväki jäi heidän taakseen, kun kaksikko asteli sisälle avaraan, hillittyyn mutta juhlalliseen tilaan, jossa huomion vei auttamatta kitsailematta katettu pitopöytä. Vaikka Edgar ei sentään mennyt aivan niin pitkälle säästämisessä, että kiertäisi juhlia ilmaisen ruuan takia, tarjoilu ilahdutti häntä suuresti. Tosin nainen kuljetti hänet penkin ääreen, kehottaen häntä kohteliaasti istumaan. Se kirvoitti lyhyen, mutta lämpimän naurahduksen miehen kapeilta huulilta.
”Eikö minun pitäisi sanoa tuo?” hän kysyi, joskin jatkaen heti:
”Mutta perinteet eivät taidakaan päteä sinuun.”

Nainen oli täysin kuin kotonaan, käyttäytyen kuin tarjoaisi hänelle kaiken, minkä vainajan omaiset olivat laittaneet tarjolle. Mikäs siinä, nyt kun he olivat kaksin ja muut ulkona vuodattamassa krokotiilinkyyneleitä, tuntui lähes siltä, ettei käynnissä ollut mitään hautajaisia. Se oli paljon parempi tilanne kuin kaikkien niiden happamien naamojen ja ahnaiden katseiden seuraaminen.
”Toki. Kiitos” hän vastasi myöntävästi, vaikka tiesi, ettei hänen periaatteessa pitäisi juoda. Ei siitä ollut mitään selkeää haittaa, mutta ei se auttanutkaan häntä – tai näin hän oli ymmärtänyt parantajansa puheista.
”Näitkö pöydässä kermaleivoksia?” mies kysyi sitten, tähyten ruokia.
”Muistaakseni jollain niistä harvoista kerroista kun puhuin arvon herra vainajan kanssa, hän sanoi, että hankkisi niitä hautajaisiinsa saadakseen ainakin muutaman vieraan lihomaan viimeisenä kostona.”
Edgar itse hymähti jutulle, joka oli ponnahtanut hänen mieleensä yhtäkkiä.

***

Darina ei maininnut tuon oppipojan nimeä eikä mainitsisikaan, jollei sitä erikseen häneltä kysyttäisi. Typerä nuorukainen ei tajunnut pyytää kunnon palkkiota itselleen eikä tuo mies varmastikaan ohittaisi tilaisuutta käyttää pojan naiiviutta hyväkseen. Oli aivan eri asia, että Darina käytti tuota nuorta hyväkseen - ainakin itsekkään naisen mielestä - sillä hän oli kuitenkin tuolle pojulle lähes ystävä.
Tummatukkainen ei huomannut, kuinka tyytyväisenä punatukka tunnusteli hänen hihaansa ja paksua, hyvälaatuista kangasta. Darina oli tottunut luksuselämään ja vaikkei hänellä ollut pysyvää toimeentuloa, naisen vaatteet olivat hyvälaatuisia.

Darina loi pikaisen katseen saliin, joka oli huoliteltu asianmukaisella tavalla ja pitopöydässä ei oltu kitsasteltu. Ikkunat kiilsivät puhtauttaan ja lattiakin oli pesty muutaman viimepäivän aikana. Ilmassa haisi hienoisesti pesuaineelta, mutta pöydällä olevan ruuan tuoksu pystyi mitä suurimmissa määrin peittämään tuoksun alleen.
"Pidän siitä, että minua katsotaan ylöspäin", Darina totesi hymyillen vinosti. Hän kohautti olkiaan toteamukselle, etteivät perinteet koskeneet häntä.
Mitä perinteitä hän ei ollut vielä päässyt rikkomaan?

Nainen käyttäytyi jo kuin mitään hautajaisia ei järjestettäisikään ulkona vaan kuin hän olisi tarjoilemassa vieraalleen syötävää. Aivan kuin hän olisi ostanut kaiken tämän ruuan omilla rahoillaan - nainen oli herkkusuu, mutta tällaista ruokamäärää hän ei saisi syötyä ennen kuin se mätänisi.
Tummatukka riisui harmaan takkinsa ja jätti sen laiskasti viikattuna miehen viereiselle tuolille. Takin alla hänellä oli paksuhko, korkeakauluksinen, vaalea paita. Se oli tiukka vyötäröltä - selvästi mittojen mukaan - oikeastaan lähes nuoli kapeaa vyötäröä. Se ei myöskään jättänyt arvailujen varaan naisen muita mittoja, rintojen pientä kokoa ei yritettykään peitellä eikä mitään oltu tehty miehekkään leveiden hartioiden peittämiseksi.

Darina käveli pitkin, kepein askelin seisovalle pöydälle ja tarkasteli viinejä. Hetken harkittuaan hän valitsi selvästi laadukkaamman punaviinin, joka oli luultavasti tarkoitettu perijöille ja niille, jotka tulisivat kuuntelemaan perinnön jakoa tai jakamaan sitä. Viiniä kaadettiin laseihin ja sinisten silmien katse tarkasteli hetken pöytää.
Kermaleivos napattiin lautaselle.
"Joten aiot toteuttaa hänen viimeisen toiveensa?" nainen kysyi huvittuneesti ja otti itselleenkin leivoksen ennen kuin lähti tasapainottelemaan kahta lasillista viiniä ja kahta lautasta - joista molemmissa oli yksi kermaleivos, hän olisi voinut ottaa jotain muutakin - takaisin kummallisen herrasmiehen luo.

***

Edgar hymähti naurunseikaisesti naisen sanoille. Niistä ei voinut olla aivan varma, vitsailiko vai oliko hän ehdottoman tosissaan. Varmaankin hieman molempia, ja viimeistään siinä vaiheessa mies vakuuttui toisen olevan ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Sekoitus naista ja miehisen itsevarmaa käytöstä ei tullut aivan joka päivä kadulla vastaan. Hän myös tarkkaili takin alta paljastuvia vaatteita silmä kovana, mutta ei uskonut niiden olevan saman räätälin tekemiä. Olivathan ne laadukkaita, ehdottomasti naisen vartaloa imartelevia, mutta eivät aivan samaa luokkaa takin kanssa. Mies riisui oman, lyhyen mustan takkinsa ja ripusti sen huolettomasti roikkumaan selkänojan kulmasta.

Hän ahmi silmällään salin mahdollisia arkitehtuurisia yksityiskohtia, etsien jotain mielenkiintoista. Joku tylsämielinen ja kaavoihin kangistunut oli tehnyt paikan piirrokset, sillä siistissä huoneessa ei ollut mitään katsomisen arvoista. Ei edes taideteoksia, mikä oli valtava sääli, sillä Edgar todella kaipasi jotain, johon kiinnittää huomio siksi aikaa kun ruskeatukka passasi häntä ja haki molemmille viiniä. Hän ei todellakaan ollut samanlainen syntyperäisten aatelisten kanssa, eikä varmaan koskaan tottuisi siihen, että muut tekivät jotain hänen puolestaan.

Naisen tullessa takaisin kahden kermaleivoksen ja kysymyksen kera mies naurahti ja pudisti päätään.
”Ei minua saisi lihomaan tästä kymmenelläkään tuollaisella” hän irvisti, tökäten omaa vatsaansa. Itse asiassa hänen täytyi vahtia sitä, että söi tarpeeksi. Jokin hänen usein käyttämistään lääkkeistä hävitti näläntunteen, eikä mies halunnut laihtua yhtään. Se vain saisi hänet näyttämään entistä sairaammalta.
”Pidän näistä. Mutta voin toteuttaa sen kauttasi, tuo menee varmasti suoraan lantiolle.”
Vanhempi virnisti hyväntuulisesti ja saatuaan lasin maistoi viiniä. Ilmeisesti hänen juttukumppaninsa tiesi niistä jonkin verran, sillä kyseinen juoma oli erinomaista. Laskettuaan lasin pöydälle hän hymyili naiselle, nojaten sitten leukansa käteensä.
”Meitä ei ole ymmärtääkseni koskaan esitelty. Edgar Gorlassar palveluksessanne. Saanen udella nimeäsi?”

***

Darinan katse käväisi tahtomattakin miehen hauraassa varressa. Totta, tuo nyt ei lihoisi millään tai jos lihoisi, se olisi hänelle vain hyväksin. Arvon herra saisi rauhassa syödä leivoksensa ja santsata lisää oman terveytensä varjolla. Tosin ei tuollaiseen luuviuluun mahtuisi paljoakaan ruokaa, joten se siitä lihottamisesta. Saisi kai olla onnellinen jo siitä, ettei laihtuisi entistä enempää.
Nainen laski leivoksen pöydälle ja istui takkinsa vierelle jalat rennosti levällään. Tummat kulmat kurtistuivat huvittuneesti - mutta tottahan se oli, leivos menisi suoraan lantiolle.
"Hyvä, että voin olla avuksi", tummatukka totesi vinosti hymyillen ja siemaisi viiniään. Hän pystyi maistamaan sen hienouden, pystyi maistamaan sen, että viini tosiaan oli hankittu laadukkaasta viinitarhasta. Luultavasti kohtalaisen vanhaakin - kauankohan sitä oli säilytetty viinikellarissa? Vuosikerrat eivät olleet Darinan vahvinta alaa. Hän piti enemmän juomisesta kuin pänttäämisestä.

Darina käänsi katseensa punatukkaan tuon esittellessä itsensä hänelle.
"Gorlassar? Olen tainnut kuulla sinusta", nainen totesi, kuin ei olisi huomannut miehen henkilöllisyyttä aikaisemmin. Jäänsiniset silmät loivat kiinnostuneen, teeskentelemättömän katseen mieheen. Edgar oli saanut hänen kiinnostuksensa heräämään jo aiemmin, eikä tuon kanssa keskustelu ollut saanut sitä hiipumaan, päinvastoin.
"Alice Creelman", Darina sanoi luontevasti. Hän ei ollut vuosiin esitellyt itseään juuri kenellekään oikealla nimellä. Teennäisten henkilöllisyyksien ääneen lausuminen ei tuottaut hänelle minkäänlaisia vaikeuksia. "Al."
Nimi, jolla nainen esitteli itsensä, ei ollut lainkaan miehekäs. Se toi mieleen kauniin vaaleaverikön kiharin hiuksin, pitsihameissa tai muissa viehättävissä asusteissa. Se lisäsi uskottavuutta - harvoin äiti antoi tyttärelleen miehen nimeä, vaikka tuosta kasvaisikin aikuisena kuinka maskuliininen tahansa.

Ulkona jyrähti ja jos jompikumpi olisi sattunut tuolla hetkellä vilkaisemaan ikkunasta, he olisivat nähneet kuinka taivas repesi. Yleensä sade alkoi hillitysti, mutta tällä kertaa se alkoi heti rankkasateella. Valtavat pisarat piiskasivat nurmikkoa ja muuttuivat muutaman hetken päästä rakeiksi - oli tulossa kunnollinen myrsky. Juhlavieraat liikehtivät rauhattomasti ja useampi heistä lähti teennäisen hitaasti hivuttautumaan sisälle kappeliin.
Ensimmäiset herrat ja rouvat kävelivät sisälle ukkosen alkaessa jyristä, näyttäen harvinaisen kurjilta sekunneissa läpimäriksi kastuneine vaatteineen, hienot rouvat hatut silmillään ja hienostuneet meikit valuneina poskia pitkin.
Darina loi huvittuneen katseen Edgariin, nähdäkseen miten tuo reagoi tähän muutokseen.
"Olette oikeassa, nämä kermaleivokset ovat maukkaita", nainen totesi vilkuillen syrjäkarein paikalle saapuneita. Ainakaan kukaan äskettäin sisään tulleista ei saanut hänen mielenkiintoaan osakseen vaan Darina käänsi katseensa punatukkaan.

***

Edgar huomasi tulevansa tarkkailluksi, mutta vain hymyili lämpimästi naiselle. Tosin ruskeiden silmien katse kovettui hieman, kuin haastaen juttukumppanin sanomaan ääneen jotakin hänen terveydestään. Kyllä, mies oli hauras, mutta ei halunnut myöntää sitä – tai antaa sen häiritä itseään. Hän ei käynyt puolustelemaan olemustaan, kuten joskus saattoi tehdä, vaan väänsi kasvoilleen liioitellun hämmentyneen katseen.
”Avuliaisuutta? Eikö se ole kuollut sukupuuttoon jo aikoja sitten?” hän kysäisi naurahtaen, ja upotti sitten hampaansa herkulliseen leivokseen.

Heti nimen kuullessaan mies alkoi penkoa muististaan pienintäkin vihjettä naisen asemasta, sukulaisista, mistä tahansa tähän liittyvästä. Mutta hän ei tiennyt yhtäkään Creelmania, joten tiedonhippuset jäivät pyöreään nollaan – ja Alice vaikutti selvästi tunnistavan hänen nimensä. Ei siinä ollut mitään kovin ihmeellistä, hänestä liikkui kyllä juttuja kuunteleville korville, mutta pieni, vainoharhainen ääni punatukan sisällä alkoi heti mekkaloida. Entä jos nainen oli hänen rahojensa perässä? Entä jos tämä oli palkattu tappamaan hänet?
”Kaunis nimi.”
Edgarin äänestä ei kuulunut laisinkaan hänen päänsä sisällä hiljalleen rauhoittuvan mellakan kaikuja. Hän oli oppinut tuntemaan itsensä ja epäilyksensä aivan liian hyvin, että antaisi sellaisen näkyä ulospäin ja häiritä ihmissuhteita. Tosin Lydia oli huomannut sen joka kerta, joten hän ei selvästikään ollut täydellinen puuhassa.

Taivaat päättivät yhtäkkiä kiepauttaa sangon ympäri, ja ulkona ilma muuttui likimain kokonaan vedeksi rankkasateen raivotessa ukkonen säestyksenään. Edgar katsahti ikkunasta ulos hetki sen alkamisen jälkeen, ja huoahti hiljaa, hieraisten säärtään toisella jalallaan. Tuntui hassulta, että sellainen asia kuin ilmankosteus sai aikoja sitten parantuneen vamman jomottamaan, mutta niin se vain teki. Hän ei tosin antanut sen häiritä itseään kauaa, vaan nyökkäsi tietäväisesti ruskeatukan sanoille.
”Epäterveellisimmät herkut tuppaavat olemaan parhaimpia” hän totesi, vaikka kovin innokkaasti kaikkia sisääntulleita, kurjalta näyttäviä vieraita vilkuileva nainen ei tainnut olla kovin kiinnostunut hänen sanoistaan sillä hetkellä. Esimerkin myötä hän itsekin silmäili väkijoukkoa, kunnes katse osui nukkemaiseen, sievään mustaan mekkoon pukeutuneeseen nuoreen naiseen, joka ei ollut säästynyt sateelta sen enempää kuin muutkaan. Neito huomasi myös Edgarin, ja hetkisen silmiään räpyteltyään lähti kävelemään sirosti pöytää kohti.

”Al, tulin tänne Janetin kanssa. Serkkuni tytär, on naimisissa vainajamme veljenpojan pojan kanssa.” Kiharatukka esitteli ruskeatukat toisilleen samalla hetkellä kun mekkoon pukeutunut saapui pöydän ääreen ja nyökkäsi kevyesti molemmille.
”Siskonpojan pojan. Hauska tutustua, … Al.”
Nainen epäröi hieman ennen kuin sanoi lempinimen, ja tiukkasi sitten hetken Edgarilta, miksei tämä ollut ilmoittanut lähtemisestään ja eihän tämä ollut kastunut, ennen kuin lähti etsimään miehensä. Vanhempi katseli hetken tämän perään, ja pyöräytti sitten silmiään.
”Aina huolehtimassa. En ole vielä neljääkymmentä, ja paapomisen perusteella minun pitäisi olla kuolinvuodeiässä.” hän tuhahti hiljaa, kääntyen takaisin juttukumppaninsa puoleen, vaihtaen hetkessä tuskastuneen ilmeen vinoksi hymyksi.
”Miltäköhän sinä näyttäisit tuollaisissa hepenissä?”

***

Darina ei ollut kiinnostunut puhumaan kenenkään terveydentilasta. Punatukan tapauksessa mies oli varmasti tietoinen siitä, että näytti kuuluvan vuodelepoon, eihän herra Edgar varmasti tyhmä ollut. Naista itseäänkin olisi kyllästyttänyt, jos jokainen keskustelukumppani olisi ihmetellyt miten pitkä ja harteikas hän oli - miksei punatukkaista herraa siis ärsyttäisi terveydentilan voivottelu.
Jollei Edgar itse osoittaisi olevansa kiinnostunut juoruamaan taudistaan, Darina ei ottaisi sitä puheenaiheeksi. Hän voisi elää ilman tietoa siitä, mikä miestä todellisuudessa vaivasi.

Nainen käyttäytyi, kuin ei olisi huomannut miehen tarkastelevan häntä. Kuullessaan valitsemansa nimen olevan kaunis - olihan se, sen takia hän oli sen valinnut - Darina nyökkäsi pienesti. Hän oli näkevinään miehen silmissä pientä epäilystä, mutta päätyi käyttäytymään kuin ei huomaisi sitä. Mitä sitten, jos pikku Edgy epäilisi häntä? Silloin hänen pitäisi vain nähdä enemmän vaivaa hurmatessaan tuon.
Edgar tulisikin olemaan hankalampi kuin muut. Darina ei uskonut, että onnistuisi muuta, kuin herättämään tuon uteliaisuuden tällä ensimmäisellä kerralla.
"Naisten nimet usein ovat", nainen totesi pienesti hymyillen. "Tai vähintään yrittävät olla."

Darina oli ohittanut katseellaan tummatukkaisen kaunottaren reagoimatta häneen erityisemmin. Tyttö oli astellut sisälle oletettavasti jonkun takana, joten tuon kauniit kasvot olivat hukkuneet ihmismassaan. Nukkemaiset silmät räpsyivät ja vaikka neito olikin läpimärkä, tuo onnistui näyttämään elegantilta sievässä, mustassa mekossaan. Nukkeneito lähti sipsuttelemaan kohti heidän olinpaikkaansa, vesipisarat täplittivät lattian tuon jokaisella askeleella, olihan tuolainen hame omiaan keräämään vettä itseensä.
Darina nousi ylös naisen astellessa lähemmäs, tarjoten tuolle paikkaansa. Hän olisi mieluusti suudellut tuon pientä, siroa kättäkin aivan vain tunteakseen, oliko tuon sileä iho juuri niin pehmeä, kuin saattoi olettaa.
"Hauska tutustua, Janet", nainen totesi ja kumarsi pienesti. Hän ei voinut olla hymyilemättä kuultuaan, kuinka epäröiden Janet lausui hänen lempinimensä, voimatta olla toteamatta itsekseen, kuinka suloista tuo olikaan. Pidempi jäi seisomaan siksi aikaa, kun neito tiukkasi sukulaisherraltaan miksi tuo oli lähtenyt ja päivitteli, ettei tuo vain ollut kastunut ennen kuin katosi väentungokseen. Tämän ajan Darina esitti kuuroa ja vilkuilevansa väkijoukkoon etäisen kiinnostuneena vaikka todellisuudessa kuunteli keskustelua. Hän ei harmikseen saanut siitä kuitenkaan mitään uutta tietoonsa.

Janetin poistuttua Darina istui takaisin alas ja virnisti miehen mutistuille sanoille. Seuraava kysymys sai hänet naurahtamaan keveästi.
"Luultavasti aivan yhtä hyvältä, kuin sinä näyttäisit", nainen totesi täysin vakavana, vaikka silmät tuikkivatkin kujeilevasti. "Sanoisin, että tuollaiset hepenet sopivat vain pienikokoisille, näteille tytöille kuten Janet."
Darina loi tutkivan katseen punatukkaan. Hän ei olisi osannut arvata noiden kahden olevan sukua, mutta se saattoi johtua Edgarin sairaaloisesta laihuudesta ja eri sukupuolista.
"Teissä ei ole samaa näköä", nainen totesi lopulta ja siemaisi viiniään. "Mutta vaatemaku kulkenee suvussa."
Darina ei ollut voinut olla panematta merkille, että Janetinkin vaatteet olivat näyttäneet erittäin hienostuneeilta noin mustiksi vaatteiksi. Olisi kiinnostavaa tietää, miten nuo sukulaiset pukeutuivat arkena - käyttivätkö he samanlaisia koreilevia vaatteita, kuin hautajaisissa, missä he erottuivat joukosta.
Nainen oli kuulevinaan, kuinka joku valitti pitopöydässä sitä, että paras viinipullo oli avattu, eikä voinut olla virnistämättä viinilasinsa takana.

***

Edgar kohotti kulmaansa kevyesti Alicen noustessa ja kumartaessa hänen sukulaistytölleen. Janet oli selkeästi hämmentynyt tämän koko persoonasta, maskuliinisista vaatteista ja käytöksestä. Totta puhuen hän itsekään ei ollut vielä aivan täysin sisäistänyt sitä, että nainen halusi välttämättä pukeutua ja käyttäytyä noin. Ei punatukkaa uskoisi niin vanhanaikaiseksi, olihan hän eläessään nähnyt ties minkälaisia ihmistyyppejä, mutta hän toivoi, ettei kukaan yhtään Alicea naisellisempi nainen omaksuisi tyyliä itselleen. Ruskeatukan harteikkuuteen se sopi, mutta Janet housuissa olisi naiskauneuden tuhlaamista.

Vanhempi oli tukahtua kermaleivokseensa, kun Al heitti nopeasti vastaiskun hänen piikittelyynsä. Kätensä sydämensä päälle läimäisten ja nytkähtäen kuin olisi tullut ammutuksi nuolella mies osti aikaa tyrskiä, köhiä ja nieleksiä suunsa tyhjäksi.
”Tiedätkös, nuorempana olin huomattavasti sievempi, ja muistaakseni heräsin joidenkin juhlien jälkeen mekko päällä.”, hän muisteli suu virneessä, hieraisten leukaansa ajatuksissaan, ”Minulla taitaa olla kuva siitä tallessa vieläkin.... Näytin itseasiassa melko hyvältä.”
Kukaan muu kunniantuntoinen mies ei olisi myöntänyt tuollaista asiaa, mutta Edgarilta tuo kunniallisuus puuttuikin. Hän hörppäsi viinistään, ja loi sitten viekkaan katseen naiseen.
”Kyllä sitä varmasti on olemassa sinullekin sopiva mekkotyyppi. Ei sillä, että sinun pitäisi tehdä kuten kaikki muut. Tämä on vain sitä vanhojen ihmisten uteliaisuutta.”
Puhe päättyi hartioiden kohautukseen, ja nappisilmä tutkaili hetkisen väkijoukkoa, yrittäen löytää serkuntyttönsä. Janetia ei näkynyt missään, eikä tosin muitakaan läheisempiä tuttuja.

Hän käänsi katseensa takaisin Aliin tämän huomauttaessa sukunäön puutoksesta.
”No, emme ole kovin läheistä sukua, enkä minä muistuta ketään suvustani.” mies tokaisi lyhyesti, nojautuen eteenpäin, hieman lähemmäs naista. Ympärillä poreileva puheensorina, ihmisten liikehdintä ja lusikoiden kilahtelu lautasiin alkoi pikkuhiljaa muodostua melusaasteeksi. Jossain kauempana keskustelu oli kiihtynyt lähes riitelyksi – sellaista sattui aina, kun harvoin toisiaan näkevät ja erittäin syvästi inhoavat sukulaiset sattuivat samaan tilaan.
”Janet kieltämättä näyttää aina yhtä suloiselta. Mutta oma arkinen vaatemakuni ei miellyttäisi silmiäsi yhtä paljon” hän lausahti sitten, noukkien viimeiset muruset leivoksesta suuhunsa, hymyillen pehmeästi. Useimmat Edgarin ystävistä valittivat jatkuvasti saavansa päänsärkyä hänen räikeänvärisistä vaateparsistaan, mutta mies ei ikinä vaihtaisi tyyliään.

Ruskeat silmät ajautuivat katselemaan Alicea mietteliäästi ja aavistuksen arvioivasti. Hän ei peitellyt katsetta mitenkään, ja hetken päästä hymähti pohtivasti.
”Et sattuisi haluta vietellä Janetin? Kaltaisesi sukulainen olisi paljon mielenkiintoisempi kuin se miehenketale, joka ei ole saanut itselleen aikaan lapsia vuosien yrittämisen jälkeen.”
Edgar oli niin mukatotinen puhuessaan, että silmistä paistava kujeilu korostui entistä enemmän.

***

Edgar pelasi hieman aikaa yskimällä, mikä sai tummatukan hymyilemään vinosti. Hän oli osunut piikittelyllä kohteeseensa - mutta mitä muutakaan olisi voinut olettaa?
Darina tuijotti epäuskoisena punatukkaa tuon kertoessa heränneensä useamman kerran juhlien jälkeen mekosta ja sanoi vakavalla naamalla sen sopineen hänelle paremmin kuin hyvin. Matala nauru pääsi naisen huulilta tuon pudistellessa epäuskoisesti päätään noille sanoille. Hän ei epäillyt yhtään, arvon herra ei ollut kaikkein miehekkäin henkilö, jonka hän tunsi. Mies oli lyhyt ja laiha eivätkä nuo hiuksetkaan olleet maskuliinisimmat mahdolliset.
"Voin kuvitella", tummatukka totesi, nauru näkyi edelleen hänen huulillaan. Hymy oli vääntynyt vinoksi, lähes salaliittolaisen virneeksi. "Ehkä voitte joskus näyttää sen kuvan minulle."
Se oli luonteva seuran tarjoaminen myöhemmäksikin. Ei mitään epäilyttävää tai liian tungettelevaa.

Darina siemaisi omasta viinistään - harmi, etteivät he saisi sitä enää lisää. Se tosiaan oli hyvälaatuista.
"Tietenkin on", nainen totesi vinosti hymyillen. "Mutta sukulaistyttönne suosima mekkotyyppi ei ole minua varten." Hän ei kommentoinut mitään siitä, pitäisikö hänen olla kuin muut tai moittinut miestä vanhan ihmisen uteliaisuudesta. Hän ei myöskään sanonut, etteikö mies olisi ollut vanha - tuo näytti varmasti vanhemmalta, kuin oli, olihan tuo todennut aiemmin, ettei ollut vielä neljääkymmentä.

Nainen nojautui lähemmäs miestä tuon nojautuessa häntä kohti. Darina ei ollut vielä syönyt leivostaan kokonaan, joten kermainen herkku katosi samalla, kun tummatukka kuunteli, mitä vanhalla herralla oli sanottavana.
Pikainen katse käväisi Edgarin vaatteissa. Jos Janet olisi ollut lähellä, nainen olisi myös vilkaissut tuohon, mutta nyt hän ei vaivautunut vilkaisemaan väkijoukkoon. Pikkuinen nainen oli kadonnut muiden vieraiden joukkoon tehokkaasti.
"Näytätte tyylikäältä", Darina totesi sormiaan nuollen. "Etteköhän näytä aina." Hän ei tiennyt mitään miehen tavallisesta pukeutumisesta, mutta olisi tietenkin innokas näkemään jos saisi siihen mahdollisuuden. Nyt hän tyytyi kehumaan hieman.

Nainen oli tukehtua viiniinsä miehen esittäessä ehdotuksensa sukulaistytön viettelystä. Hän pyyhki sitä suupielestään naureskellen samalla kevyesti. Sepä oli tullut äkkiä - ja hän olisi oikeastaan tehnyt sen enemmän kuin mielellään.
Darina katsahti mieheen kujeilevasti hymyillen.
"Hän tosiaan on suloinen", nainen totesi mietteliäänä, kasvot vakavana mutta silmät ilkikurisesti tuikkien. "Mutta epäilen, että olisin niiden lapsien hankkimisessa lähes yhtä toivoton, kuin hänen miehensä."
Tummatukka etsi katseellaan arvon neitiä.
"Ja valitettavasti Janet on kadonnut jonnekin, joten hänen viettelemisensä on tällä hetkellä mahdotonta."

***

Edgar mutristi huuliaan mietteliäästi, mutta nyökkäsi sitten hymyillen.
”Tietysti voit nähdä sen. Mutta sillä ehdolla, että saan nähdä sinut mekossa joskus” hän heitti hetken mielijohteesta. Oikeastaan kauppa oli melko hyvä, Alice pystyisi aina livistämään eikä naiselle ollut niin kummallista pukeutua mekkoon. Mies nyökytteli päätään, ruskeatukkaa ei todellakaan oltu tehty nukkemaisten tytönvaatteiden käyttäjäksi. Jotenkin hän oli osittain odottanut, että olisi saanut huomautuksen siitä, ettei ollut oikeasti vanha. Se sai kiharatukan tuntemaan itsensä hieman typeräksi, mutta sellaista sattui. Kaikki eivät tajunneet hänen ikähuumoriaan.

”Oh, olen suorastaan imarreltu”, punatukka vastasi kehuihin painaen kätensä teatreaalisesti rinnalleen, parodioiden ihastuksensa kehumaa tyttöstä.
”Hautajaiset selvästi tekevät hyvää minulle. Täytyy käydä niissä useammin” hän vitsaili, pöyhäisten hiuksiaan. Vasta silloin hän tajusi, että oli tavallaan luvannut tavata naisen uudestaan myöhemmin. Epäilevä ääni yritti taas aloittaa mekkalan, mutta hän tukahdutti sen. Edwenahan oli sanonut, että hänen pitäisi kokeilla uusiin tuttaviin luottamista.

Alin naurunpurskahdus sai hyväksyvän ja hieman itsetyytyväisen virneen mieheltä.
”Suloinen? Hänhän on syötävän ihastuttava!” hän julisti naurussasuin, ja pärskähti heti perään silmiään pyöräyttäen naisen ottaessa epäolennaisia yksityiskohtia esille.
”No mutta, sanoinhan juuri, ettei hän ole saamassa niitä edes miehen kanssa. On aivan sama, olipa hän miehen taikka naisen kanssa yhdessä. Ja sinussa on kyllä enemmän miestä kuin Samuelissa.” Edgar päivitteli, korostaen puheitaan käsiään heiluttelemalla. Hän myös yritti etsiä puheenaiheena olevaa tyttöä väkijoukosta, mutta surupukuisen kansan joukosta oli vaikea löytää yhtä tiettyä mustiin verhoutunutta, melko lyhyttä ihmistä.
”Se ongelma on kyllä ratkaistavissa. Lähdetäänkö etsimään?”

***

Darina kohautti olkiaan. Hän voisi pukeutua mekkoon jos se merkitsi miehelle noin paljon. Hänellä ei ollut mitään mekkoja vastaan vaikkei tuntenut itseään omaksi itsekseen pukeutuessaan sellaiseen. Hän voisi laittautua sieväksi jonkun toisen mieliksi vaikkei ottaisi sitä tavaksi. Sievyys ja söpöys ei ollut hänelle kaikkein ominaisempia ulkomuotoja ja hankalia toteuttaa.
"Eiköhän se onnistu", nainen totesi huvittuneena, virnistäen leveästi. Hän oli huomaavinaan, että mies oli odottanut häneltä muutakin reaktiota muttei ollut saanut sitä osakseen. Darina ei jäänyt miettimään sitä kuitenkaan enempää eikä tajunnut, että punatukka oli toivonut hänen vakuuttavan, ettei tuo ollut vanha.
Jos mies haluaisi sellaista, hän saisi ensin lakata hokemasta olevansa vanha.

Darina sai Edgarin nauramaan ottaessa epäolennaisen yksityiskohdan esille. Mies pyöräytti silmiään mutta nauroi siitä huolimatta. Vino hymy halkoi miehekkäitä kasvoja punatukan mainitessa, että naisessa olisi enemmän miestä kuin Samuelissa.
"Nyt on minun vuoroni olla imarreltu", tummatukka totesi eikä virne kadonnut hänen kasvoiltaan. "Vaikka se olikin itsestäänselvyys." Tietenkin hän olisi huomattavasti miehekkäämpi kuin aikaisemmin mainittu kelvoton aviomies.
Darina oli alkanut pitämään Edgarista. Hän piti ihmisistä, jotka elehtivät puhuessaan ja punatukka teki sen teatraalisemmin kuin kukaan muu naisen tuntema.
Huijari rakasti muiden eleiden lukemista. Kehonkieli kertoi henkilöstä enemmän kuin pelkät sanat vaikka eleet olivatkin olleet yliammuttuja kuten Edgarin tapauksessa. Kenties luuviulu kuvitteli silloin olevansa turvassa eleiden lukemiselta.

Darina nyökkäsi pienesti ja joi viininsä loppuun. Hän nousi ylös, veti takin päälleen sillä se saattaisi aivan hyvin kadota jos hän jättäisi sen tähän. Darina oikoi tyköistuvaa takkiaan ja itsensä valmiiksi saatuaan ja tarjosi jälleen kättään miehelle.
"Miksei", nainen totesi leveästi hymyillen. Hymy sai hänet näyttämään entistä miehekkäämmältä, kiitos naiselle leveän suun. "Saanen jälleen tukea sinua, jottet vain onnistu eksymään minusta."
Edgarin ylösnoustua nainen suuntasi väkijoukkoon, ensimmäiseksi pitopöydälle, mistä hän nappasi itselleen syötävää samalla, kun kulki ohi.

***

Tietyllä tavalla oli typerää vaatia Alia sonnustautumaan leninkiin kuin kunnon tyttönen kerrassaan. Hyvänen aika, tämän miehinen charmihan oli naisen ihastuttavin piirre, eikä Edgar yleensä ottaen ruvennut väen väkisin pilaamaan hyviä kokonaisuuksia. Mutta uteliaisuus vei voiton, hän halusi todella nähdä, millainen toinen mahdollinen Alice voisi olla.

Oli aina mukavaa nauraa jonkun kanssa, mukavampaa kuin nauraa yksin. Sitäkin punatukka joutui harrastamaan usein, mutta ainakin tällä kertaa hänen nauruunsa yhdyttiin. Hän ei voinut olla huomaamatta, miten Al oli huomattavasti häntä hillitympi. Mutta hän huomasi jälleen kerran, miten nainen tarkkaili häntä – itse asiassa lähes jokaikinen jäänsininen katse tuntui yrittävän etsiä hänestä jotakin. Oliko se harmiton tapa, jäänne menneisyydestä vai keino löytää jotain, jolla hyötyä, siitä hän ei tiennyt mitään. Eikä hän antanut tarkkailluksi tulemisen häiritä itseään.
”Todellakin. Tässähän alkaa kohta epäillä omaa miehisyyttäänkin” vanhempi lohkaisi, hörpäten lasinpohjalle jääneen viinitilkan suuhunsa, miettien millaisetkohan vanhemmat naisella on. Olisi mielenkiintoista saada selville, millaisissa olosuhteissa syntyi tuollainen persoona.

Heti nyökkäyksen huomatessaan Edgy pomppasi suurieleisesti pystyyn, lähestulkoon kaatuen. Komea horjahdus korjattiin melko nopeasti, mutta se sai silti muutaman katseen. Punatukka vain vilkutti tuijottajille, ja kaappasi oman takkinsa matkaansa.
”Kiitos, mutta taidan pysyä matkassasi ilmankin” hän kieltäytyi avusta kohteliaasti, lähtien sitten viipottamaan väkijoukon läpi. Aina välillä hän pysähtyi supattamaan pienellä äänellä jonkin herjaavan huomion jostakusta osoittamastaan juhlijasta, purskahtaen sitten nauruun ja jatkaen matkaan. Kaikkea pientä omituisista pakkomielteistä syrjähyppyihin tuli mainituksi, ja mies puhui kuin faktat olisivat yleistä tietoa. Eivät suinkaan, vain hän tiesi ne, mutta niin kovasti häntäkin tarkkaileva Al varmasti pitäisi kaikesta pienestä loasta, jonka voisi saada muista selville. Lisäksi se oli miehen taktiikka siirtää tämän tutkiva katse pois itsestään.

Pian, juuri kun hän oli huomauttanut puoliääneen erään vanhemman rouvan ja tämän mukana olevan nuoren, mukamas ”sukulaispojan” suhteesta nappisilmä huomasi oman sukulaisensa. Janet oli saanut meikkinsä korjailtua ja hiuksensa kuivumaan erityisen paljon punatukan hiuksia muistuttaville kiharoille, ja jutteli pitkähkön, melko hyväkuntoisen ja itseään vain hieman vanhemman miehen kanssa. Ei Samuelissa ollut ulkoisesti mitään moitteita, ja tämän kuuluminen rahakkaaseen sukuun oli vain hyvä asia, mutta tämän selkärangattomuuden näki jo kauas.

”Janet! Al tahtoi puhua vielä kanssasi!” Edgar huudahti ensitöikseen päästessään kaksikon luo, hymyillen niin leveästi että leukaperät lähestulkoon natisivat. Tosin Samuel ei saanut niin lämmintä hymyä, vaan mies hätyytti tätä pois. Toinen itseasiassa lähti käsien viuhtomisen kannustamana – Samuel ei todellakaan pitänyt Edgarin seurasta.
”Noin.” punatukka totesi, kun aviomies oli saatu hyvän matkan päähän. Samassa hän kääntyi sukulaistyttönsä puoleen, tarttuen tätä olkapäästä.
”Eikö niin, että sinä ja Alice tulisitte oikein hyvin toimeen? Eikö niin?”
Janet katsoi hetken kummastuneena miehen leveää virnettä, mutta räpytteli sitten silmiään hämmentyneenä, melkein punastuen.
”Edgar! Älä puhu tuollaisia, loukkaat vielä häntä!” neito toppuutteli, mutta katseli kieltämättä ihailunsekaisella uteliaisuudella toista ruskeatukkaa. Vaeltelemaan lähteneet silmät otettiin pian takaisin hillintään, ja Janet loi uuden, närkästyneen katseen Edgariin.
”Pyysin sinut mukaan, koska Edwena halusi, että tapaisit uusia ihmisiä. Yrittäisit käyttäytyä.”
Neidon äänessä ei ollut aivan tarpeeksi särmää, jotta sanat olisivat olleet oikeasti toruvia, ja siksi Edgar vain nauroi niille.

***

Darina kohautti olkiaan miehen torjuessa hänen apunsa kävelyssä ja laski kätensä. Hän ei tyrkyttänyt apuaan eikä ollut kiinnostunut jäkättämään siitä, kuinka mies ei näyttänyt edes pääsevän pystyyn kompastumatta jalkoihinsa. Jos punatukka kaatuisi, hänen käsivartensa saattaisi yllättäin näyttää kutsuvammalta mutta nolatkoon itsensä, jos tahtoi.
Lähes rammaksi mieheksi Edgar liikkui yllättävän nopeasti ja oli kuin kala vedessä päästessään kävelemään ihmisten sekaan. Tuo todisti heti ihmeellisen seurapiiritietämyksensä, jollaisesta Darina ei voinut unelmoidakaan. Hän ei ottanut riskejä ja ottanut noin tarkasti selvää asioista koska saattaisi siinä samalla paljastaa itsensä epähuomiossa.
Mitä sitä keräämään turhaa tietoa.

Edgar omisti pahantahtoisen huumorintajun josta tummatukka oli päässyt nauttimaan jo aikaisemmin. Nyt Darina kuitenkin kuuli kaiken, sen kuka oli ollut kenenkin kanssa tai mitä muita mahdollisia salaisuuksia suvun kaapeissa piileskelikään. Muutamaan otteeseen punatukan toteamukset saivat epäuskoisen hymyn naisen huulille, "Ette voi olla tosissanne"-toteamuksen jota seurasi hiljainen nauru.
Darina joutui väkisinkin kulkemaan pää lähes kiinni miehen päässä kuullakseen mehukkaimmat juorut samalla, kun hävitti toista kermaleivosta. Edgarin tapa saada huomio itsestään toimi kuitenkin, nainen oli selvästi kiinnostunut kuulemaan lisää likaisia salaisuuksia ja yksityiskohtia, sinisten silmien katse harhaili useammin salissa kuin punatukassa itsessään.

Tummatukka seurasi Edgarin katsetta tuon käännyttyä katsomasta vanhempaa rouvaa ja tuon miellyttävää sukulaispoikaa muualle. Darina oli olettanut kuulevansa lisää mehukkaita juoruja - tietoa, jolla hän ei tulisi tekemään mitään, mutta pahatahtoinen nauraminen oli aina hauskaa - mutta näki jotain parempaa. Janet oli näyttänyt viehättävältä suttuisine meikkeineen, hiukset kosteina ja mekon röyhelöt myrskyn vuoksi vaatimatomasti asua vasten painuneina.
Useimmilla naisilla oli ihmeellinen kyky korjata meikkinsä ja hiuksensa hetkessä, jos se oli tarpeen vaikka noiden samojen ehostuksien tekoon olisi alunperin mennyt tunteja. Janet kuului näihin naisiin, tuo oli saanut meikkinsä korjattua ja hiuksensa kuivumaan lyhyessä ajassa siten, että Edgyssä ja pienikokoisessa kaunottaressa oli huomattavissa jotain yhdennäköisyyttä.
Kiharat olivat luultavasti tyyliseikka eivätkä suvun yhdennäköisyyttä sillä Darina ei uskonut noiden olevan aidot.
Pikkuinen nainen jutteli pitkähkön, yllättävän hyväkuntoisen miehen kanssa jonka pystyi helposti tulkitsemaan tuon aviomieheksi. Siitä, oliko arvon herra hyvä aviomies, saattoi varmasti olla montaa mieltä ja Edgy oli kertonut hänelle oman mielipiteensä. Pinnallisen tarkastelun perusteella Darina oli valmis uskomaan tuota. Mies ei miellyttänyt häntä olemuksellaan kohtalaisen miellyttävästä ulkonäöstään huolimatta.

Darina loi katseen Edgariin, joka hymyili korvasta korvaan - nainen epäili aina noin leveiden hymyjen aitoutta. Janet tai tuon aviomies, joka ei näyttänyt innostuvan siitä, ketkä saapuivat, eivät kuitenkaan näyttäneet huomaavan mitään, joten tummatukka tyytyi pitämään hymyä ainoastaan liioiteltuna. Nainen ei joutunut tekemään mitään karkoittaakseen ylimääräisen herran paikalta sillä jo Edgarin olemus näytti riittävän aviomiehen karkoittamiseen.
Nainen pystyi tekemään päätelmiä noiden kahden väleistä kuuntelemalla heidän keskusteluaan. Jäänsiniset silmät tarkastelivat kaksikon kasvoja nähdäkseen noiden suhtautumisen. Hetken ajan Darina huomasi vastaavansa Janetin ihailevanuteliaaseen katseeseen ja nyökkäsi hienoisesti hymyillen, mutta pienempi nainen käänsi katseensa pois.
"Mutta hänhän on saanut jo yhden uuden tuttavuuden", nainen puuttui puheeseen, vaikka olikin huomannut ettei Janetin toruissa ollut sydäntä mukana. "Enkä panisi pahakseni, jos pääsisin tutustumaan sinuunkin, neiti Janet." Hän kumarsi neidille ja ojensi kätensä, pyytäen eleillään kohteliaasti naisen kättä suudeltavaksi.
Vain juntti lähtisi repimään kättä itselleen suudeltavaksi.

***

Alin keskeyttäessä puhetulvan Edgar tajusi, että oli jo unohtaa hänet siitä kokonaan. Hän kiepahti heti ympäri, hymyillen naisen sanoille. Janet taas sai jälleen kerran kevyen punastuksen kasvoilleen, ja ojensi kätensä sirosti Alin suudeltavaksi. Neito oli selvästi yhä hämmentynyt naisen miehisyyden takia, mutta kiinnostuneella, hyvällä tavalla.
”Olen otettu. Olenhan vain kovin tavanomainen henkilö.” hän vastasi vaatimattomana ja ilmeisen imarreltuna, sekä selvästi uskomatta omiin sanoihinsa.
”Mutta minustakin olisi erittäin mukavaa tutusta sinuun. Muutettuani Samuelin luokse en ole pitänyt tarpeeksi hyvin yhteyttä tuttuihin ja sukulaisiin, he kun asuvat niin kaukana eivätkä käy juhlissa.” ruskeatukka ryhtyi puheliaaksi, katsellen Alia kiinnostunut hymy huulillaan. Edgar hykerteli äänettömästi taustalla, mutta rypisti sitten kulmiaan.
”Mutta Lydiahan asuu melkein naapurissa! Luulin, että te olisitte hyviä ystäviä?” hän kysäisi neidolta, joka näytti hetken vaivaantuneelta.
”En vain pidä siitä, miten hän ei anna sinun tavata tytärtäsi milloin haluat.”
Edgar puuskahti sanoille vähättelevästi, kääntäen huomion takaisin uuteen tuttavaansa.
”Ah, pudotamme sinut vähän väliä ulos keskustelusta. Pahoitteluni, Al, sen täytyy olla sukuvika.”

Taustalla joku köhi hiljaisuutta, ja alkoi puhua kankeasti siitä, kuinka hieno mies kuollut herra olikaan. Puhetta oli selvästi harjoiteltu liikaakin, mutta silti se keskeytyi välillä, kun miespuolinen puhuja töräytti nenänsä puhtaaksi nenäliinan. Ainakin muutamat liikuttuivat hänen sanoistaan, mutta Edgar ei antanut sen häiritä itseään.
”Muuten, miten päädyit tulemaan hautajaisiin?” hän kysäisi rennosti, mutta peittelemättömän uteliaana. Ei sillä, etteikö kysymyksellä olisi pientä taka-ajatusta. Punatukka pystyisi luottamaan Aliceen paljon enemmän, jos pystyisi liittämään tämän jo tuntemaansa ihmisistä muodostuvaan verkostoon.
”Et taida olla sukua vainajalle?”

***

Darina näki, milloin hänestä oltiin kiinnostuttu. Hän pystyi lukemaan sen noilta sieviltä kasvoilta kohottaessaan katseensa. Neidon iho oli ollut aivan niin pehmeä, kuin hän oli kuvitellut ja näin lähemmäs astuttuaan hän pystyi haistamaan tuon tuoksun. Se oli hieman makeampi, kuin hän oli kuvitellut, mutta sopi pienikokoiselle naiselle erittäin hyvin. Se sopi hyvin yhteen röyhelöisen mekon kanssa.
Edgarin sukulainen oli lähes yhtä tyylikäs kuin mies itse.
Tytön sanat saivat Darinan virnistämään ja pudistamaan päätään. Hän oli pidellyt tämän pienen hetken ajan kiinni tytön lämpimästä kädestä, silitti sitä vielä kerran lempeästi ennen kuin päästi tuosta irti.
"Tuohon et usko itsekään", nainen totesi virnistäen.

Darina kohautti olkiaan kuullessaan miehen anteeksipyynnöt. Hän tiesi, että innostuessaan oli helppo unohtaa uudet tuttavuudet. Hän oli tästä vain mielissään, hänen läsnäolonsa ei hermostuttanut herraa eikä arvon neitiä vaan nuo uskalsivat puhua yksitysasioitaan naisen läsnäollessa.
Siitä saattaisi olla Darinalle hyötyä. Luonnostaan luottavaiset olivat helppoja. Ei tarvinnut kuin napata sana sieltä, sana täältä ja pian sinulla olisi mestarillinen suunnitelma käsillä.
"Eiköhän sitä tapahdu kaikille", nainen totesi välinpitämättömästi, selvästi osoittaen, ettei asia haitannut häntä.

Tummatukka piti muistopuheista. Etenkin, jos ne koskivat ihmistä, jonka hän oli tuntenut - silloin hän pystyi arvaamaan, mikä kaikki tuosta puheesta oli huijausta. Ihminen, josta sanottiin, ettei hän koskaan jäänyt hiljaiseksi, saattoi olla pahemman luokan sekopää ja se, jota kuvattiin rauhalliseksi ja hiljaiseksi oli saattanut olla epäterveen ujo.
Darina käänsi katseensa mieheen, joka ei antanut hautajaispuheen häiritä rupattelua.
"Kuten jo aikaisemmin sanoin, en valitettavasti tuntenut häntä", nainen totesi katsoen lyhyempää miestä hienoisesti hymyillen. Hän ei pitänyt siitä, että häneltä kyseltiin liikaa, mutta kertomatta jättäminen se vasta epäilyksiä herättäisi.
"Tulin paikalle sattumalta. Hain inspiraatiota", tummatukka totesi kuin ohimennen, kuunnellen samalla puolella korvalla puhetta, hymähdellen muutaman kerran erittäin huvittuneesti teennäisille letkautuksille. "Hautajaisrunot ovat yllättävän innoittavia. Pitäisi joskus kokeilla niiden kirjoittamista."
Nainen jakeli vinkkejä teennäisestä ammatistaan. Kirjailijaksi oli helppo tekeytyä.

***

Edgar tuijotti hetken ajan Alia kasvoillaan ilme, joka kertoi, että pään sisällä kävi suunnaton raksutus hänen yrittäessään muistaa, milloin oli kuullut ääneen lausutun seikan aikaisemmin. Valitettavasti hän ei pystynyt palauttamaan tarkkaa hetkeä mieleensä, mikä sai kulmat rypistymään ja otsan juonteet piirtymään esiin. Hän oli ilmeisesti jutellut tavanomaista huolettomammin naisen kanssa, tai ikääntyminen oli päättänyt puraista juuri nyt etukäteen lähimuistin pois käytöstä. Mies oli niin keskittynyt sättimään itseään mielensä sisällä, että Janet ehti ensimmäisenä tarttumaan annettuihin vihjeisiin.
”Oletko runoilija?” hän kysyi silmät loistaen.
”Minä rakastan runoutta, vaikka rehellisesti sanottuna en ole hääppöinen kirjoittamaan sitä.”

Edgar räpsytteli hetkisen nappisilmiään kummastuneen näköisenä. Alice, sen nimistä runoilijaa hän ei ainakaan tietänyt, ja hän oli tottunut pitämään itsensä ajan tasalla Aréthan lupaavien uusien kykyjen suhteen. Eli joko nainen oli suunnattoman huono tai toiselta paikkakunnalta – mistä Edgy toivoi tietysti jälkimmäisen olevan totta – tai ehkäpä vain esitti olevansa jotakin? Viimeisen vaihtoehdon punatukka kuitenkin häivytti mielestään, nyt ei sopinut olla liian epäilevä. Se ei ikinä toiminut ihmissuhteissa, ei ikinä.
”Vai kirjailija?” mies kysäisi sukulaistyttönsä jälkeen, luoden läpitunkevan katseen, yrittäen nähdä syyn sille, miksei tuntenut Alia. Tietysti se oli mahdotonta, mutta hän oli ennenkin tehnyt mahdottomia asioita.
”Olen melkoinen taiteenystävä, niin maalausten kuin kirjojenkin. Luulin tietäväni lähes kaikki Aréthassa majailevat runoilijat ja kirjailijat.”
Sanoissa oli roima annos epäilyä, vaikka Edgar yrittikin pitää sen sisällään. Alin kaltainen itsevarma ja miehekäs nainen ei varmastikaan epäröisi kostaa jos kokisi tulleensa loukatuksi – puhumattakaan siitä mitä tapahtuisi, jos epäilyt olisivat ihmeen kaupalla osuneet oikeaan.
”Taidat olla sitten muualta kotoisin, tai piilotellut minulta.”

***

Darina hymyili huvittuneesti miehen kommentille siitä, että oli huono kirjoittamaan runoja.
"Minä pidän runoista, joissa on ajatus. Se, ovatko ne oikean runomitan mukaan kirjoitettu, on toisarvoista", nainen totesi tarkastellen lyhyempää. "Joten jokainen, jolla on nerokkaita ajatuksia, voi olla runoilija. Luovuuden kahlitseminen säännöillä ei kuulu oikeaan runouteen."
Darina paljasti jälleen hieman omasta ajatusmaailmastaan. Hän ei pitänyt kahleista kuten jo hänen ulkonäkönsä paljasti. Hän ei pitänyt luokittelusta ja lokeroinnista, mitä oli liian helppo tehdä.

Nainen naurahti. Edgy oli muodostanut hänestä jo voimakkaan mielipiteen, oli varma että hänestä oli paljoon. Mies oli varma, ettei hän voinut olla vain keskinkertainen kirjailija, joka teki persoonattomia kirjoja ilman sen kummempia suuria ideoita.
Se imarteli pitkää naista. Se sai hänet tuntemaan itsensä erityiseksi - ja jos Darina jotain rakasti, rahan lisäksi, niin se oli ihailua.
"Puhut, kuin olisin tehnyt jotain rikollista", nainen totesi leikkisästi ja loi miehelle virneen. "En maininnut, että olisin saanut mitään julkaistua. En valitettavasti ole kovinkaan.. tuottelias."
Darina naurahti ja taputti Edgaria hartialle.
"Mutta minulla on aikaa. Olen vasta nuorukainen ja kenties onkin parempi, etten lähde nolaamaan itseäni nuoruuden kiihkollani", nainen totesi kepeästi hymyillen, kuin pojannulikka, joka perusteli keppostaan. "Tiedät varmasti, millaista se oli silloin. Noin komea mies on varmasti elänyt villiäkin villimmän nuoruuden."
Nainen sipaisi Edgarin punaisia hiuksia leikkisästi.

Darina päätti jättää aiheen taakseen.
"Millaisen muistopuheen sinä haluaisit? Hän ei sairastellut koskaan olisi kenties saman henkistä mitä he yleensä lausuvat tällaisissa tilaisuuksissa", nainen totesi hienoisesti hymyillen, kääntäen jälleen osan huomiostaan puheeseen. Hän kokeili rajojaan, kokeili millaisen miehen kanssa oli tekemisissä.
Edgar oli läpäissyt hänen edelliset kokeensa, mies oli osoittanut omaavansa huomattavan hyvän huumorintajun noin vanhaksi mieheksi ja nyt nainen halusi nähdä, tunsiko tuo omat rajansa.
Ja kestikö punatukka niistä vitsailua.

[sir Kai]

Edgar loi erittäin merkitsevän katseen Aliin, nakaten sitten niskojaan kevyesti, leikkien kovinkin loukkaantunutta.
”Tämä on pahempaa kuin rikollista.” hän marisi, koskettaen otsaansa kädellään kuin tuntisi huimausta.
”Ah, miten julmaa se olisikaan, jos joku toinen olisi kuullut sinusta ensin! Yksi harvoista syistäni kehuskella olisi piloilla.” hän jatkoi teatraalista voivotustaan, kunnes Janetin käämit paloivat, ja neito muksautti miestä vähemmän hienovaraisesti kylkeen kyynärpäällään. Hän tietysti keikahti vaarallisesti sivulle iskun voimasta, hiljaa ähkäisten, ja sai ohikulkevan nuorukaisen loiskauttamaan lasinsa sisällön vastaantulevan neidin miehustalle. Ilmeisesti tällistä oman osuutensa saanut ei tajunnut joutuneensa sen uhriksi, sillä kaksikko alkoi pyydellä kilpaa anteeksi toisiltaan, kadoten kohta pois kuuloetäisyydeltä. Kukaties siinä oli syttynyt alku suhteelle, joka päätyisi kirkuviin lapsiin ja riitoihin, tai ainakin sellaisen kuvan punatukan vilkas mielikuvitus loihti hienoisen hymähdyksen mukana.

Taputus olkapäälle herätti hänet takaisin todellisuuteen, Alin sanoihin. Tämä todellakin oli jotain poikkeuksellista, kerrankin viehättävän näköinen nainen, jolla ei ollut puutetta itsevarmuudesta. Eikä ilmeisesti leikkisyydestäkään, sen Edgy totesi sormien sipaistessa hänen hiuksiaan.
”Mutta tietysti. Pitää olla hemmetin villi ja pirunmoisessa kännissä pukeutuakseen mekkoon, ja nuo ominaisuudet taitavat tarvita toisiaan” hän tokaisi nauravaisena, sanojaan huoletta liioitellen. Komeaksi kehuminen ei karannut tarkkojen korvien ohi, vaan sai miehen hymyn kirkastumaan entisestään lähestyen näölle haitallista.

Hetken aikaa naisen seuraavien sanojen jälkeen Edgar näytti siltä, kuin olisi loukkaantunut. Pikkuruisen hetken ajan hän oli jäätävällä tavalla hiljaa, kunnes sitten pudisti päätään peitellen virnettä.
”Ainoastaan, jos siinä mainittaisiin rehellisyyteni ja anteliaisuuteni, sekä se, kuinka kaikki pitivät minusta” hän lasketteli, ottaen herjan hyväntuulisesti vastaan.
”Mutta jos on jotain kamalampaa kuin muistopuheet niin ne hirveät pätkät hautakivissä.”

[Gilbert]

Edgar oli kummallinen. Darina tunsi itsensä tuon seurassa pikkulapseksi, lapseksi joka odotti kokoajan, mitä kummallinen herra tekisi seuraavaksi. Punatukka kaiken lisäksi lunasti hänen odotuksensa kummallisella käytöksellään. Heidän välilleen oli jo ilmestynyt tietynlainen vaikkakin oletettavasti yksipuolinen yhteys.
Kepeä, tukahdutettu nauru pääsi naisen huulilta Janetin näettäessä itse, kuinka innostunut hän oli Edgarin näytöksestä. Siinä samalla ohikulkijakin sai tuosta osansa Edgarin tönäistessä tuota kevyesti. Poika-parka kaatoi juomansa vastaantulevan neidin rinnuksille ja kaksikko poistui vuolaasti anteeksi pyydelleen vaikka todellinen syyllinen oli Edgar - tai Janet, jos asian halusi niin ajatella. Oikeastaan todellinen syyllinen taisi tällä tavalla mietittynä olla Darina, joka oli provosoinut Edgarin tuohon ylinäyttelyyn.

Hetken ajan Edgar näytti loukkaantuvan leikkimielisistä sanoista mutta tuo olikin vain osoitus miehen mahtavasta huumorintajusta. Tuolla oli loppuvaiheessa ilmeisen vaikea pidätellä virnettään. Tämä kaikki nosti Edgyn pisteitä Darinan silmissä. Oli aivan eri asia osata pilkata muita ja kestää tuota samaa pilkkaa itsestään. Jos sattui johtaamaan ihmisen, joka kesti jälkimmäistä, kannatti tuosta pitää kiinni kynsin ja hampain.
Pitäisi siis käyttää hyväkseen tuon ihmissuhteita ennen kuin viskaisi miesparan pois käytettynä. Tuollaista ystävää nainen oli kaivannut rinnalleen.
"Niinkö?" nainen totesi miehen viimeiseen lausahdukseen. "Minusta ne ovat huvittavia. Niitä on mukava lukea."

Muistopuhe alkoi olla loppumassa joten Darina kääntyi jälleen kunnolla Edgarin puoleen. Hän ei ollut tästäkään muistopuheesta kuullut muuta kuin sanan sieltä, toisen täältä muttei pahemmin pannut sitä pahakseen. Hän ei ollut tullut tänne kuuntelemaan puheita eikä edes ollut tuntenut vainajaa tuon eläessä.
Nainen nappasi viinilasin pöydältä ja siemaisi siitä nyt kun tilaisuus tuli.
"Huomaan, että pikku Janetilla on terävät kyynärpäät", tummatukka totesi virnuillen ja mittaili hieman etäämmällä seisovaa neitiä katseellaan, vaivautumatta puhumaan hiljaa. "Ja ihastuttavan suora luonne. Ovatko kaikki sukulaisenne tuollaisia vai vain te kaksi?"
Tarkkaavaisten silmien katse käännettiin taas punatukkaan.

[sir Kai]

//Ups, tuli lyhyt.//

”Oletko oikeasti lukenut niitä?” punatukka kysyi epäuskoisena, koskettaen kädellään otsaansa.
”'Rakastettu tytär, aviopuoliso ja äiti' toistuu aivan liian monta kertaa. Minä ainakin haluaisin omassani lukevan lyhyesti 'tervemenoa.'”
Edgy hymähti hienoisesti sanoilleen. Hän oli ajatellut hautajaisiaan turhankin usein viime vuosien aikana, mutta jos vain hän onnistuisi saamaan muut toteuttamaan viimeisen tahtonsa, tilaisuus olisi huomattavasti rehellisempi kuin nyt käynnissä oleva.

Puhuja lopetteli pikkuhiljaa, vain jotta seuraava, narisevan äänen omistava puhuja alkoisi mongertaa ”muutamia” sanoja vainajan muistoksi. Janet huomasi miehensä kuikuilevan lähettyvillä, ja hipsi huomaamattomasti tämän luo, jättäen Edgarin Alicen kanssa niin kahden, kuin sellaisessa väkijoukossa pystyi olemaan.
”Joskus mietin, viettääkö hän iltansa niitä teroitellen” mies vastasi kylkeään hieraisten naisen sanoihin. Valitettavasti hän joutui pudistamaan päätään tämän seuraavalle kysymykselle, ja sen tuottama pettymys paistoi selkeästi kuihtunehkoilta kasvoilta.
”Ei hänkään ole valitettavasti aina tuollainen. Annan hänelle huonoja vaikutteita” nappisilmä tokaisi, rapsuttaen päänahkaansa hajamielisesti. Sateen rummutus kattoa vasten oli muuttunut hiljaiseksi ropinaksi, kun täysillä aloittanut myrsky alkoi väsyä mesoamaan. Olisi vielä hävyttömän aikaista lähteä, mutta rehellisesti sanottuna Edgar ei tiennyt, mitä juhlissa enää tekisi. Muuta kuin juttelisi Alin kanssa, tietysti.
”Oletko suunnitellut kirjoittavasi mitään lähiaikoina?”, mies kysäisi keskustelun vuoksi.

[Gilbert]

Darina nauroi. Se sai muutaman pään kääntymään kaksikon suuntaan.
"Niin. Etkö ole koskaan pannut merkille, että jokainen on ollut rakastettu ja hyvä", nainen totesi vinosti hymyillen. "Sitä tulee heti ajatelleksi, millaisia he ovat olleet oikeasti. Kun kuolen, ystäväpiirini voi kokoontua muistelemaan, kuinka kiltti, kohtelias ja naisellinen olen.. ja kirjoittavat yksissätuumin hautakiveen minun olleen muka hyvä ihminen."
Tummatukka virnisti leveästi. Hän pöyhäisi siistejä hiuksiaan poikamaisesti.
"Se antaa mielikuvan siitä, että voin tehdä mitä tahansa eläessäni ja kuoltuani minut muistetaan samalla tavalla hyvänä kuin uskollinen vaimo ja vaimoaan avoimesti pettänyt aviomies", nainen jatkoi. "Ehkä me kaikki kolme saamme samanlaiset hautakivet eri nimillä. Kolmen täysin erilaisen ihmisen maalliset jäänteet samanlaisten kivien alla."

Darina hymyili lempeästi, ymmärtäväisesti.
"Toisinaan huonot vaikutteet ovat äärimmäisen ihastuttavia", nainen totesi. "Neidot, jossa on luonnetta, tempperamenttia ja tulisuutta vasta kiinnostavia ovatkin. Sellaset, kuin teidän Janetinne seurassanne."
Tummatukka ei yleensä tehnyt säästä näin suuria havaintoja sisällä ollessaan, mutta kuuli helposti sateen tasaisen rummutuksen muuttuneen ropinaksi kattoa vasten myrskyn lähestyessä loppuaan. Hän pääsisi ehkä kotiin kastelematta hiuksiaan - vaikka pieni sade olisikin saattanut hieman rentouttaa häntä kaiken tämän hienouden keskellä.
"Mennään takaisin pitopöydän ääreen", Darina totesi ennen kuin vastasi Edgarin kysymykseen. Hetken vastausta harkittuaan nainen totesi: "Etsin vielä inspiraatiotani ja muusaani."
Sinisilmä nappasi itselleen lasin hyvää viiniä. Jostain kumman syystä Darina oli aina se, joka sattui nappaamaan lasillisen talon parasta juotavaa.
"Ehkä te haluaisitte pyrkiä siihen työhön", tummatukka jatkoi leikkisästi punatukkaa katsellen. Hän rakasti ajatusta vaikkei todellisuudessa kirjailija ollutkaan - vaikka olisihan hänellä kykyjä siihenkin työhön ollut. Hän rakasti ajatusta siitä, että nuoren, viehättävän naisen muusana toimi huomattavasti iäkkäämpi mies joka oli nähnyt parhaat päivänsä vuosikymmen sitten jos oli nähnyt niitä koskaan.

[sir Kai]

Alin puheet hautakivistä saivat alituiseen virnistelevät kasvot vakavoitumaan hieman. Sanoissa oli paljonkin järkeä, kenestäkään ei puhuttu pahaa hautakivissä. Hienotunteisuus kuolleita kohtaan oli suorastaan hassua, eiväthän nämä pahastuisi mistään. Ei nyt muisteltavana oleva vainajakaan kuulisi naurua hautajaisissaan, joten paheksuvat sekä kummastelevat katseet naista kohti olivat täysin turhia.
”Miten mukavaa. Taidan sittenkin uskaltaa kuolla rauhassa” hän lohkaisi naurahtaen.

Edgar nyökytteli päätään Alin sanoille. Heillä oli ilmiselvästi paljon yhteisiä mielipiteitä.
”Toivon todella, että se lopulta tarttuisi häneen pysyvästi. Hän tosin taitaa olla liian hellämielinen sellaiseen”, mies höpötteli, katsahtaen sukulaistyttöönsä harmistuneena. Tai ainakin sinne, missä oli luullut tämän olevan – nyt näköyhteyden peitti harvinaisen leveä vanhempi herrasmies. Nyrpistäen nenäänsä hän käänsi huomionsa takaisin ruskeatukan puoleen, nyökäten tämän kehotukselle mennä takaisin sinne, missä ilmainen ruoka odotti. Alicen vanavedessä hänkin otti itselleen uuden lasillisen tuota jumalten juomaa, samoin kuin uuden kermaleivoksenkin. Muuten sopivan hautajaismaisen vaatimattoman ruuan seassa nuo herkut pistivät räikeästi silmään - kiitokset kaikille jumalille siitä, että vainajien toiveita kunnioitettiin!

Huolimatta hetki sitten näkemästään varoittavasta esimerkistä nappisilmä mussutti leivonnaista, lasin odottaessa läheisellä pöydänkulmalla. Hän tyrskähti hädin tuskin pitäen pureskelemansa leivonnaisen suunsa sisällä, ja nieleskeltyään naurahti ääneen.
”En tiennytkään, että kirjoitatte komediaa” Edgar lausahti vastaukseksi silmät tuikkien.
”Mutta muusan työ kuulostaa hieman epäilyttävältä. Eivätkös ne ole yleensä hemaisevia naisia, jotka innoittavat taiteilijoita erittäin monin tavoin?”
Pilke silmäkulmassa paljasti, ettei hän ollut tosissaan huolestuneen ilmeensä ja äänensävynsä kanssa. Hetken ”harkittuaan” olematonta partaa hieroen punatukka loi naiseen vinon katseen.
”Ties mitä kamaluuksia tällaiselle herttaiselle setäihmiselle voisi tapahtua.”

[Gilbert]

Tummatukka hymyili hienoisesti.
"Tai sitten uskaltaa elää rauhassa", nainen totesi olkiaan kohauttaen. Hän ei oikeastaan uskonut mihinkään, hän ei miettinyt seuraisiko tätä elämää uudelleensyntyminen ja olisiko hänen käyttäydyttävä sen takia kunnolla. Ajatus siitä, että eli vain kerran oli paljon rauhoittavampi, oli hauskempaa elää kuin jokainen päivä olisi ollut viimeinen.
Pitäisi perustaa vanhemmalla iällä oma uskonlahko. Sitten, kun nainen olisi yhtä vanha ja herttainen sekä tietenkin, yhtä rikas, hän voisi harkita sitä.

Darina haukkasi kermaleivosta tyytyväisenä. Hän oli kiitollinen vainajalle vaikkei ollut tuota tuntenutkaan. Mies oli osannut valita herkut oikein sillä juuri ne lihottavat herkut maistuivat parhaalta. Moni hieno neiti tulisi katumaan herkkujen syömistä mutta onnekseen Darina ei ollut hieno neiti liian kireässä korsetissa.
Tosin nämä herkut menisivät suoraan lantiolle.

Darina naurahti.
"Enhän minä ole sanonut, mitä minä kirjoitan", nainen totesi vinosti hymyillen. Hän uskoi vapauteen - jos hän olisi halunnut, hän olisi voinut kirjoittaa komediaa, hän olisi voinut kirjoittaa tragediaa, hän olisi voinut kirjoittaa runoja tai kertomakirjallisuutta. Hän voisi kirjoittaa mitä halusi ja oli varma, että tarpeeksi yrittäessään olisi jopa hyvä siinä.
Darina siemaisi viiniään.
"Minä olen jo valmiiksi hemaiseva nainen", tummatukka totesi pilke silmissään. "Miksen siis sallisi muusani olevan jotain muuta?"
Edgarin kanssa oli hauskaa. Naisen oli pakko myöntää itselleen, ettei hänellä ollut aikoihin ollut yhtä mukavaa seuraa. Ei ketään, joka ymmärtäisi häntä puoliksikaan niin hyvin kuin Edgar ymmärsi.
Darina naurahti miehen viimeiselle kommentille.
"Oliko tuo myöntävä vastaus?"
Nainen nappasi itselleen jo kolmannen kermaleivoksen tänään.

[sir Kai]

Edgar vetäisi henkeään dramaattisesti, koskettaen poskeaan kuin syvästikin järkyttyneenä.
”Herttileijaa, sitähän en huomannutkaan!” hän lausahti huudahtavaan sävyyn, vaikka pitikin äänenvoimakkuuden tarpeeksi hiljaisena, niin ettei koko salillinen kääntynyt katsomaan mekastamista. Hän piti huomion herättämisestä, mutta vain silloin kun se sopi hänelle. Ja juuri nyt Edgy ei kaivannut ketään kuuntelemaan hänen ontuvaa huumoriaan, joka ilmeisesti oli tähän hetkeen mennessä onnistunut huvittamaan Alia.
”Ja muutut vain entistä mehukkaammaksi, jos jatkat noiden leivosten syömistä samaa tahtia.”, hän ei voinut olla huomauttamatta, vaikka tiesi tarkalleen, kuin koukuttavia rasvaa ja sokeria tursuavat ruuat saattoivat olla. Se sai hänet myös ymmärtämään, miksi suurin osa vanhemmanpuoleisista ja rikkaista antoi itsensä paisua huvittaviin mittoihin – mutta hän ei antaisi itsensä repsahtaa, niin suuret vaatteet maksoivat liikaa, ja hän rakasti rahojaan enemmän kuin ruuan tuomaa nautintoa.

”En vain ymmärrä, mitä muusamaista näet nahistuneessa ukossa, joka ei tajua käyttäytyä ikänsä mukaisesti.”, Edgar palasi aiheeseen pyöritellen viinilasiaan.
”Pystyisin korkeintaan antamaan inspiraatiota tragikoomisia farsseja varten. Ovathan ne mukavaa luettavaa, mutta tylsyttäisin luovuutesi alle aikayksikön.”
Mies ei itsekään uskonut vähätteleviin sanoihinsa, kunhan puhui. Ei aina tarvinnut seistä sanojensa takana, joskus keskusteluilla sopi leikkiäkin – varsinkin, jos hän voisi poimia vastakommentista lisätietoja naisen kirjailijanuraa koskien. Mikä tahansa taide kiinnosti punatukkaa aina, tilanteesta riippumatta.

Kulma kohosi hieman Alicen kysymykselle, ja mies hörppäsi viinilasinsa tyhjäksi. Sanottiinhan sitä, että lasillinen päivässä piti lääkärin loitolla, mutta hän saisi Edwenan kimppuunsa, jos joisi yhtään lisää.
”.... olisi se voinut olla. Jos olisin hieman nuorempia ja vähemmän kiireinen. Liikeasiat ovat petollisia, vaikka luulisi menestyvänsä saattaakin yhtäkkiä huomata tappiot avioliitoissa ja ystävyyssuhteissa.”
Vastaus oli yllättävän vakava kaiken sen leikillisyyden jälkeen, ja vanhempi huokaisi hieman. Hän rakasti elämäänsä aivan yhtä paljon kuin nauroi sen surkuhupaisuutta, mutta ajoittain jotkin päätökset kaduttivat ohimennen.
”Onko sinulla ketään tällä hetkellä?” hän kysäisi, hypäten nopeasti uuteen aiheeseen.
”Älä mene naimisiin. Rakkaus ei tarvitse kahleita, ja jos koskaan rikastut, siippa saa kaikki rahasi jos 'satut' heittämään henkesi.”

[Gilbert]

Darina hymähti huvittuneesti. Joskus Edgarilta puuttuivat käytöstavat täysin, eihän neidille pitäisi huomauttaa syömisestä. Useampi hieno neiti olisi ollut varmis tällä hetkellä läimäisemään punatukkaa kasvoille viimeistään ruuasta huomauttamisen vuoksi.
Nainen nuolaisi jälkiruuan viimeisiä rasvoja sormestaan hajamielisesti.
"Minähän vain noudatan edesmennen pitojen tarjoajamme viimeistä tahtoa - enkä varmasti ole ainoa", nainen totesi ilkikurisesti hymyillen. Hän kuitenkin jätti nyt leivokset rauhaan, ilmoittamatta kuitenkaan johtuiko se sitten siitä, että hän tosiaan pelkäsi lihovansa vai ainoastaan siitä, että hän oli syönyt tarpeekseen.
Tummatukalla ei ollut mitään syytä olla huolissaan painostaan. Jos hän lihoisi, sitten hän lihoisi ja laihtuisi muutamassa viikossa takaisin entisiin mittoihinsa.

Tummatukka virnisti miehen sanoille.
"Äläs nyt Edgy, tuohon et usko itsekään", nainen totesi. "Eikö muusan pitäisi olla juuri jotain erikoista? Moni pitää kaunista naista erikoisuutena mutta syystä tai toisesta minä pitäisin enemmän sinun kaltaisestasi muusasta." Naurahdus pääsi kapeilta huulilta ja nainen nojasi pitopöytään kevyesti.
"Mitä vikaa on tragikoomisia farsseissa? Olin tietenkin harkinnut jotain muuta, mutta nyt kun otit asian esille..." Hetken tummatukka näytti oikeasti mietteliäältä mutta jätti sitten asian sikseen ja keskitti kaiken huomionsa Edgariin.

Darina oli todellisuudessa onnellinen siitä, että Edgar kieltäytyi. Hän olisi ajanut itsensä umpikujaan jos olisi lähtenyt kirjoittamaan miehelle jotain. Mies olisi nähnyt, ettei hän yrittänyt tosissaan kun tekstiä ei syntyisi muutamaa nerokasta sivua enempää - luonnollisesti nainen uskoi pystyvänsä kirjoittamaan nerokasta tekstiä.
"Kuinka melankolista", nainen totesi päätään pudistellen. "Minun täytynee siis hankkia joku tavanomainen muusa."
Darina peitti hyvin sen, että miehen vastaus oli yllättänyt hänet täysin. Hän oli tiennyt saavansa kieltävän vastauksen muttei ollut uskonut sen olevan noin surumielisen synkkä.
Edgar pomppasi yllättäin uuteen aiheeseen ja sai naisen jälleen kohottamaan kulmiaan kysyvästi. Anteeksi kuinka?
"Avioliitto ei ole minua varten", tummatukka totesi huvittuneesti naurahtaen. "Ketään ei pidä kahlita itseensä - etenkään lupauksella, jonka vannotaan kestävän koko loppuikänne."
Darina ei uskonut siihen, että jokaiselle oli se yksi oikea. Tai jos oli, hän epäili menettäneensä mahdollisuutensa siihen oikeaan tajuamatta sitä itsekään.

Tummatukka kietoi kepeästi kätensä miehen harteille.
"Nämä juhlat näyttävät olevan loppumaisillaan", nainen totesi ja vilkaisi kaihoten nyt tyhjää tarjoiluastiaa leivoksille. "He söivät ne kaikki. Toivoin, että olisin saanut yhden matkaevääksi kotiinpäin lähtiessäni."

[sir Kai]

Edgar laski kätensä otsalleen melodramaattisesti, ja pudisti päätään.
”Ah ja voih, niin kovin melankolista ja synkeää tämä elämä on. Kaikki me lankeamme keskinkertaisuuden kiroon, vaikka kuuluisimmekin sen yläpuolelle”, hän lasketteli tekoahdistuneella äänellä, pyyhkäisten olemattoman kyyneleenkin silmäkulmastaan.

Jotkut alkoivat jo tehdä huomaamattomasti lähtöä, toiset lopettivat kohteliaan leikkimisen ja vain marssivat ulos. Yllättävän monet näyttivät siltä, että aikoivat viipyä vielä hyvän tovin – toisaalta satoihan ulkona yhä kaatamalla. Punatukka hymyili vienosti Darinan yllättyneelle ilmeelle puheenaiheen pompatessa yhtäkkiä aivan kummallisille poluille. Tämän vastaus sai nappisilmät luomaan maskuliinisen naisen omiin lähes surullisen, pahoittelevan katseen. Tietysti hän oli itse juuri valitellut avioliiton huonoista puolista, mutta se ei estänyt häntä järkyttymästä siitä, että olemassa tosiaan oli joku nainen, joka ei uskonut avioliiton unelmaan.
”Mutta onhan siinä tietysti hyvät puolensa. Hääjuhlan ruokatarjoilu tulee ensimmäisenä mieleen” hän naurahti sitten veijarimaisesti, mitätöiden sanoillaan hetken kestäneen, ristiriitaisen harmistuksen.

Kohta nainen laski kätensä hänen olkapäälleen, ja mies pääsi rähähtämään nauruun tämän harmitellessa leivosten loppumista kaihoten. Edgy taputti ruskeatukan poskea lohduttavasti, muttei kyennyt tarpeeksi valittelevaan ilmeeseen virneensä takia.
”Oh, olen varma, että pienellä kyselyllä saat selville niiden reseptin, ja pystyt iskemään jonkun sievän leipurin tekemään niitä sinulle.”
Seuraavassa hetkessä Janet ilmestyikin väkijoukosta, ilmoittaen, että jos Edgar halusi päästä kotiin kuivana vaunujen kyydissä tämän olisi paras lähteä heidän mukanaan. Tietysti nappisilmä mutristeli huuliaan harmistuneena, kaikki hyvä loppui aina liian nopeasti, mutta ei hän voinut muuta kuin lopulta huokaista alistuneesti. Janet miehineen oli jo kadonnut ovelle, kun mies viimein pääsi irti vitkasteluistaan pukien takkinsa ylleen. Hän vielä kumartaa keikautti Darinalle, ennen kuin alkoi tehdä lähtöä.
”Toivon todellakin, että kohtaamme uudestaan. Nämä pippalot olivat lähestulkoon miellyttävät yksinomaan ansiostasi.”

Niihin sanoihin oli hyvä päättää ensikohtaaminen.

//Loppu taisi tulla tässä vastaan, vai mitä?//