Post by sayri on Oct 18, 2009 23:20:18 GMT 3
//Päätimme yhdessä tuumin siirtää tänne kaikki vanhat peliviestit edelliseltä foorumilta.//
Sayri feat. Zafiranaq
Päivä oli puolessa ja lohikäärmeen silmät kiiluivat kirkkaasti. Hän oli mielipuuhassaan; leikkimässä suuren helmensä kanssa. Olento oli kannatellut sitä mukanaan joenvarsia pitkin yhä syvemmälle sisämaahan. Vesilohikäärme pukkasi vuorotellen helmeä kuonollaan ylemmäksi -kohti vedenrajaa- ja nappasi sitten aarteensa taidokkaasti kiinni suullaan tai lyhyillä etujaloillaan.
Zafira liikkui kohti pohjoista ja ajautui uidessaan yhä kapeammille jokien sivuhaaroille. Ajan mittaan suomuinen olento sai tarpeekseen valtaisasta helmestä. Hän päätti piilottaa leikkikalunsa joentöyrän lähellä olevaan kivikkoon. Vielä mutaista pohjaa helmen päälle kaapiessaan olento varmisti, ettei kukaan pitkäkyntinen veisi hänen silmäteräänsä.
Lohikäärme kohotti päätään ja näki vedenpinnan väreilevän auringonvalosta. Toiveet lämpöisestä paisteesta saivat Zafiran kohoamaan joenpohjalta ylemmäksi ja pinnalle päästyään hän sai taistella, että sai kiskottua raskaan ruhonsa ylös vedestä.
Pettymyksekseen Zafira sai huomata, että suuret pilvet lipuivat pitkin taivaankantta, joten auringossa kylpeminen ei tullut kysymyksenkään. Naaras sai kuitenkin pian muuta ajateltavaa kun kova murina kantautui hänen korviinsa. Ääni oli lähtöisin ruokaa huutavasta vatsasta. Zafiralla oli kiljuva nälkä.
Mutta pienessä joessa ei ollut tarpeeksi ravintoa tyydyttämään lohikäärmeen ruokahalua. Vatsan murahtaessa toistamiseen hän ei hukannut enempää aikaa, vaan lähti hitaasti raahaamaan painoaan puiden lomitse. Lohikäärmeen koko ei kuitenkaan ollut edukseen metsässä kävelemiselle ja ongelmana oli myös, että hän tuotti aivan liikaa meteliä katkoessaan jokaisen tiellään olevan oksan ja risun. Zafira puuskahti selvästi harmistuneena ja alkoi kutistumaan silmissä. Pian vaarallisen näköisen olennon tilalle seisoi ihminen, joka yritti hoippuen saada tasapainonsa jakautumaan kahdelle tikkumaiselle jalalleen.
Totuttuaan pian uuteen muotoonsa ja jäseniinsä Zafira pääsi jatkamaan kulkuaan paljon kevyemmissä merkeissä. Ennen pitkää edestä kantautui suuren kaupungin hälinää ja ennen kaikkea, herkullinen ruoan tuoksu nälkäisen lohikäärmeen nenään.
____
Selene feat. Níen
Tämä oli yksi niistä päivistä, joina olisi ollut vain parempi jäädä kotiin nukkumaan. Ajatus toistui varmastikin kymmenettä kertaa nuorukaisen päässä tämän nojaillessa torin laitamilla erästä kojua vasten. Päällisin puolin näytti siltä, kuin Níen olisi tarkkaillut kovinkin huolellisesti kojun tarjontaa. Erilaiset hedelmät ja vihannekset nököttivät siististi omissa koreissaan kauppiaan rupatellessa iloisesti jokaiselle vähänkin potentiaaliselle ostajaehdokkaalle. Kyllä hän oli ensiksi yrittänyt lähestyä nuorukaistakin tämän tuijottaessa omenoita varsin intensiivisesti, mutta huomattuaan toisen valtaisan keskittymiskyvyn oli kauppias kai todennut, että oli parempi jättää toinen rauhaan. Níen saattoi silti tuntea toisen katseen aina silloin tällöin lipuvan hänen suuntaansa, milloin kysyvänä, milloin vain uteliaana.
Ilmeisesti toinen ei vain uskaltanut kysyä mitään, peläten näin säikäyttävänsä ostajan tiehensä. Ei sitä koskaan saattanut tietää, mitä toinen ajoi takaa. Ehkä kauppias päätteli Níenin olevan jonkinlainen eri kasvisten ja hedelmien asiantuntija, tuskin kukaan muuten viihtyisi noin pitkää aikaa vain tuijotellen kriittisesti omenoita. Tosiasiassa Níeniä ei olisi voinut vähempääkään kiinnostaa kojun tarjonta. Kojun sijainti vain oli sattunut olemaan mukavan syrjässä, mutta silti niinkin ruuhkaisessa paikassa, ettei hän kiinnittäisi ylimääräistä huomiota.
Puoliverinen huokaisi raskaasti, pyyhkäisten yhden ihoon liimautuneen hiuskiehkuran korvansa taa. Vielä hetkeä aikaisemmin aurinko oli paistanut täydellä teholla. Nyt pilvet olivat lipuneet taivaalle, peittäen taivaalla hohtavan valopallon. Tukahduttava kuumuus ei kuitenkaan hävinnyt kaupungista, jonka katukivet hohkasivat lämpöä, ja jonka suuret ja kauniit rakennukset estivät virkistävän tuulenvireen pääsyn torille.
Sää, tai mahdollisuus kuolla tylsyyteen vihanneksia tuijottaessa ei kuitenkaan ollut syy siihen, miksi Níen oli valmis jopa heittäytymään katuojaan mieluummin kuin nököttämään täpötäyden torin luona. Ehei, syy oli paljon monimutkaisempi, ja monella tasolla kaksi kertaa ärsyttävämpi. Vai kuka muka nauttisi siitä, kuinka yllättäen saat käskyn hilata itsesi varjostamaan erästä epäilyttävää aatelista, ja vieläpä vapaapäivänäsi?
Uusi huokaus karkasi kalpeiden huulten välistä Níenin nostaessa katseensa harmaalle taivaalle. Hän oli lojunut pitkin toria kukonlaulusta lähtien. Hänen kaipaamaansa henkilöä vain ei ollut näkynyt, ja ainoa tieto, joka hänelle oli annettu, oli että hän poikkeaisi todennäköisesti jossain vaiheessa päivää torin poikki matkallaan kotiin. Niinpä nuorukainen pyöri toimettomana paikoillaan, kunnes tavoitti silmäkulmastaan vilahduksen tutuista kasvoista…
Yllättävä hymy täytti poikamaiset kasvot Níenin heittäessä hopeisen kolikon kauppiaalle, joka nappasi sen hieman kummastuneena. Sanaakaan sanomatta nuorukainen nappasi ensimmäisenä käteensä löytyneen omenan, kiiruhtaen sitten kohteensa perään. Hänen päivänsä oli parantunut juuri huomattavasti –mitä nopeammin ja helpommin tämä olisi ohi, sitä nopeammin hän pääsisi kotiin… Ja nukkumaan.
[Sooloilu jatkuu 8D Btw, en ole varmaan aikoihin kirjoittanut vähän päälle parissakymmenessä minuutissa peliä… Innostuin, kun ei olla aikoihin pelattu yhdessä :’D]
_____
Zafiranaq
Viimein ihmishahmoinen lohikäärme saapui metsän reunaan. Zafira pysähtyi ensimmäisten talojen kohdalle ja silmäili epäilevästi edessään kohoavaa kaupunkia. Jos korkeammalla voimalla oli näppinsä pelissä, niin sillä oli erityisen omalaatuinen huumorintaju kun oli johdattanut ihmisiin ja muihin kaksijalkaisiin tottumattoman lohikäärmeen suurimpaan mahdolliseen kaupunkiin. Varautuneesti Zafira lähti astelemaan kohti kaupungin sydäntä. Lohikäärme käänteli päätään hämmästyneenä puolelta toiselle kulkiessaan katuja pitkin eteenpäin. Koskaan aikaisemmin ei hän ollut nähnyt niin paljon ihmisiä samassa paikassa.
Kaikki näytti myös paljon suuremmalta ihmisperspektiivistä. Talot, erilaiset kauppakojut ja eläimistä varsinkin hevoset saivat normaalisti merenpohjassa elävän Zafiran hämilleen. Mutta ensimmäinen asia, mitä tämä pysähtyi tarkemmin katselemaan oli aivan tuikitavallinen ikkuna.
Ikkuna itsessään ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen, vaan siitä heijastuva kuvajainen sai Zafiran jakamattoman huomion. Missä oli hänen suomuinen panssarinsa? Entä missä olivat sarvet ja hänen vahva pyrstönsä? Lohikäärmeen oli vaikeaa tunnistaa itseään, mutta kirkkaanvihreät silmät kävivät todisteesta. Ne olivat pysyneet muuttumattomina.
Zafira hylkäsi oman peilikuvansa tuijottelun, koska muut asiat vaativat hänen huomionsa. Uteliaana olentona hän olisi mielellään jäänyt seuraamaan ihmisten tekemisiä, mutta vatsa muistutti nälästään murahtamalla äänekkäästi säännöllisen väliajoin. Zafira pysähtyi muiden ärsytykseksi keskelle vilkkainta katua ja katsoi ympärilleen etsien kipeästi jotain suuhunpantavaa. Silloin ihmiseksi muuntautunut lohikäärme näki hänet. Eräs vaalea- ja punertavasävytukkainen mieshenkilö oli kävelemässä hänen suuntaansa. Jälleen kerran tämä lyhyempi ihminen ei itsessään ollut tarpeeksi kiinnittämään lohikäärmeen huomion. Mies vaan sattui pitämään kädessään herkullisinta omenaa minkä Zafira oli eläissään nähnyt.
Ilmeisesti nälkä oli sumentanut lohikäärmeen harkintakyvyn, koska hän tarttui lujasti kiinni omenaan ajattelematta lainkaan seurauksia tai sitä, että oli kaikkien luonnonlakien vastaista viedä jotain toiselle kuuluvaa.
"...nälkä...", Zafira sanoi voimattoman oloisena ja hänen mahansa päätti säestää murahtamalla kuin valtaisa petoeläin. Yksi ohitsekulkevista ihmisistä loi huolestuneen katseen yläilmoihin luullen ukkosen ja rajuilman olevan lähellä.
____
Níen
Väkijoukossa puikkelehtiminen oli monien mielestä maailman rasittavinta touhua. Kiireisiä ihmisiä vilisti suuntaan jos toiseenkin, eikä osa edes vaivaantunut katsomaan eteensä. Toisinaan ihmisiä rynnisti vastaan sellaisella vauhdilla, että sai pelätä jäävänsä jalkoihin. Tai ettei selviäisi määränpäähänsä asti ruhjeitta. Níen kuitenkin nautti väenpaljoudesta, siitä kuinka suureen joukkoon saattoi sulautua, kuinka se toi turvallisuutta. Pituutensa ja ketteryytensä puolesta hän oli kuin kotonaan täysissä paikoissa, vaikkeivät ne häntäkään aina miellyttäneet.
Tosin nyt varjostus sujui kuin leikiten. Hänen kohteensa oli pukeutunut varsin koreasti, ja tämän käyttämä punainen viitantapainen näytti hohtavan kilometrien päähän, aivan kuin häntä varta vasten sytytetty merkkivalo. Laventelinsiniset silmät tuikkivat innostuksesta nuorukaisen vipeltäessä eteenpäin määrätietoisesti, hymyn loistaessa kasvoilla.
Omena lojui Níenin kämmenellä kuin unohdettuna. Oli suorastaan ihme, ettei mies ollut viskannut tai tiputtanut sitä vahingossa muualle käännyttyään ensimmäisestä mutkasta oikealle. Hän ei kuitenkaan ollut syönyt erityisemmin mitään koko päivänä, joten ajatus välipalasta työn jälkeen lämmitti miehen mieltä kummasti. Juuri kun nuorukainen oli aikeissa vaihtaa levottomat ajatuksensa omenasta johonkin muuhun, tunsi tämä yhtäkkiä pitelevänsä omenan sijasta kädessään pelkkää ilmaa. Käsi tyhjää haparoiden Níen pysähtyi kuin seinään, saaden näin tämän takana kulkeneen ihmisen törmäämään hänen selkäänsä vasten.
Ensimmäisenä silmät kääntyivät katsomaan maahan, tarkistaakseen josko hän olisi epähuomiossa päästänyt otteensa välipalastaan. Nopea silmäys paljasti kuitenkin ettei omenan kohtalona ollut likaiseen maahan putoaminen. Kulmat hienoisesti kurtistuneena mies nosti katseensa epäuskoisena suuntaan, josta oli äskettäin kuullut voimattoman oloisesti sanotun sanan.
Hänen edessään seisoi epätavallisen näköinen, selvästi naispuolinen olento. Nopea silmäys toisen suuntaan ei paljastanut tämän mahdollista rotua, mutta eriskummallinen ulkonäkö paljasti kuitenkin, ettei kyseessä ollut aivan mikä tahansa tavallinen tallaaja. Níen ei kuitenkaan jäänyt tuijottamaan toista pitkäksi aikaa. Äkillinen ärsyyntymisen puuska ylsi tämän kasvoille, saaden toisen suupielen laskeutumaan aavistuksen verran alaspäin.
“Omenoita myydään tuolla päin”, hän totesi, viitaten kädellään kohti tulosuuntaansa. Vaikka ääni kuulostikin osittain huvittuneelta tilanteen vuoksi, paistoi siitä läpi lievä ärsyyntyneisyys. Mitä, oliko toinen elänyt koko elämänsä jossain pöpelikössä, vai eikö hän muuten vain tiennyt, ettei toisen omaa viety noin vain? …tosin ajatus saattoi kuulostaa hieman tekopyhältä Níenin suusta. Hän kuitenkin hoiti asiansa jäämättä kiinni!
Nuorukainen ojensi kätensä toista kohti, näyttäen niin kärsivälliseltä kuin vain siinä tilanteessa saattoi. Hän olisi toki voinut vain siepata omenan ja jatkaa matkaansa… Tai toisaalta, jos hän olisi sattunut olemaan mukavalla tuulella, olisi tämä voinut antaa omenan toiselle.
____
Zafiranaq
Omenasta pidettiin lujasti kiinni senkin jälkeen kun se oli röyhkeästi ryöstetty toiselta. Aivan kuin Zafira olisi pelännyt sen katoavan jonnekin muualle kuin omaan suuhunsa. Ryöstön kohteeksi joutuneen henkilön olisi näin ollut mahdotonta anastaa varastettu omaisuus takaisin. Lohikäärmeen otteesta olisi äärimmäisen vaikeaa saada ylipäätänsä yhtään mitään takaisin. Luultavasti herkullinen suupala olisi vain murskautunut yrityksestä.
Vihreät silmät tuijottivat ahnaasti kauniin punaista ja pyöreää omenaa, ettei Zafira huomannut aluksi toisen paheksuvaa ilmettä. Katse siirrettiin mieheen vasta kun hän kuuli toisen paheksuvan äänen kertovan, että omenoita voisi ostaa itselleen ihan laillisesti. Harmi vain ettei lohikäärme ymmärtänyt sanaakaan toisen lauseesta ja ymmärrättömyys paistoi hänen kasvoiltaan.
Ei tarvinnut olla kovinkaan viisas tietääkseen mitä miehen ojennettu käsi merkitsi. Toinen halusi takaisin sen mikä hänelle oikeutetusti kuului. Myös Zafira ymmärsi eleen merkityksen ja katsoi vielä kerran kädessään olevaa herkkua ennen kuin antoi sen takaisin pettyneen huokauksen saattelemana. Nyt kun toiveet syömisestä oli väliaikaisesti murskattu saattoi utelias lohikäärme tapittaa miestä tarkemmin viirumaisilla pupilleillaan. Zafira oli tottunut näkemään ruskettuneita kalastajia eteläisessä osassa laaksoa, joten tämän yksilön vaalea iho kummastutti häntä, vaikka se ei eronnut paljoa hänen omastaan. Ilmeisesti toinen ei nauttinut paljoakaan auringosta, mikä tuntui lämpöä rakastavasta lohikäärmeestä kummalliselta.
Pituuseroa heillä ei paljoa ollut, mutta nyt sitäkin enemmän kun Zafira joutui taipumaan melkein kaksinkerroin. Nälkäinen vatsa oli saanut tarpeekseen kun sen murahduksista ei välitetty ja päätti kouristelemalla saada jotain aikaan. Omenasta ei tässä vaiheessa olisi ollut minkäänlaista hyötyä. Zafira tarvitsi kerralla paljon enemmän ruokaa.
Kun tyhjyyttään kumisevan vatsan kouristukset hieman hellittivät, ihmishahmoinen lohikäärme suoristautui ja käänsi katseensa jälleen tuohon merkillisen vaalean ihmiseen, jonka hän oletti toisen olevan. Zafira toivoi ettei toinen heti säntäisi tiehensä kun oli saanut omenansa takaisin.
"A-anteeksi", hän sanoi ja nyökkäsi miehen omenaa pitelevää kättä kohti. Ääni oli epävarma, koska huolimatta pitkästä iästään lohikäärmeellä ei ollut paljoa kokemusta puhumisesta, vaan hän oli elämänsä aikana toiminut lähinnä kuuntelijan roolissa.
"Tarvitsen vain kipeästi ruokaa...", hän totesi ja asetti toisen käden valittavan vatsansa päälle, "Onko täällä jossain kalaa? Tai lähellä suurta järveä?"
____
Níen
Onneksi nuorukaisella oli harvoin taipumusta alkaa tuntea omantunnontuskia. Muutoin hän olisi saattanut ihan hyvää hyvyyttään lahjoittaa omenan sitä selvästi tarvitsevalle naiselle. Lähes ukkosenjyrähdyksiltä kuulostanut tyhjän vatsan murina olisi hellyttänyt varmasti kenet tahansa lahjoittamaan toiselle jonkin niinkin pienen asian kuin omenan… Ikävä kyllä hän kuului siihen itsepäisempään sorttiin, joka arvosti omaa etuaan yli toisten. Naispuolisen henkilön pettynyt huokaus aiheutti kuitenkin jonkinasteisen piston Níenin sydämessä, saaden tämän hypistelemään käsiinsä saamaa omenaa poikkeuksellisen mietteliään näköisenä.
Hän oli jo siinä sivussa onnistunut hetkeksi unohtamaan tehtävänsä, jonka kohde oli kuitenkin onneksi pysähtynyt asioimaan pieneen putiikkiin kadun toisella puolella. Jokin Níenin alitajunnassa kuitenkin kertoi tämän ajatusten harhaantuneen sivuteille miehen jäädessä nököttämään paikoilleen, aivan kuin ei olisi keksinyt mitään parempaa tekemistä. Kulmat kurtistuivat hienoisesti laventelisilmien tuijottaessa intensiivisesti omenaa, aivan kuin se tietäisi vastauksen häntä kalvavaan kysymykseen. Hän ei kuitenkaan jaksanut keskittää huomiotaan (tai keskittymiskykyään) liikkumattomaan mötikkään, vaan nosti katseensa toiseen, jonka huomasi vasta nyt tarkkailevan häntä.
Ilme miehen kasvoilla vaihtui silminnähden hämmentyneeksi toisen pyytäessä anteeksi, hienoisella viiveellä.
”…ei se mitään”, hän onnistui yllätykseltään sanomaan, toisen suupielen noustessa aavistuksen verran. Nyt kun hän oli saanut omenansa takaisin, ja jopa onnistunut vaihtamaan pari sivistynyttä sanaa toisen kanssa olisi kai ollut sopivaa painattaa eteenpäin, minne hän sitten olikin ollut matkalla ennen tätä yllättävää törmäystään. Toisen sanat kuitenkin pysäyttivät hänet kuin seinään, jolloin mies kääntyi katsomaan toista hämmentyneenä.
”Mihin sinä järveä tarvitset?” kysymys esitettiin huvittuneen yllättyneesti, aivan kuin toinen olisi tokaissut jotain kovinkin hauskaa. Níen kallisti päätään pienesti, nyökäten sitten toria kohden.
”Tuolta saa kalaa paljon vähemmällä vaivalla”, hän sanoi tarkoittaen torille kokoontuneita kauppiaita. Torilla leijuneesta hajusta päätellen mukaan oli varmasti joutanut muutama kalakauppias, jotka kaupittelivat enemmän tai vähemmän tuoreita meren/järven antimia.
”Tosin sieltä saisi paljon muutakin hyvää”, hän lisäsi pienen miettimistauon jälkeen. Hän ei itse ollut suuri kalan ystävä, mutta hänen onnekseen tori tarjosi lähes rajattoman mahdollisuuden mitä erilaisempia tuotteita kaikkiin makuihin.
____
Zafiranaq
Omituisen kalpeaihoisen miehen ilme muuttui ensin hämmentyneeksi. Zafira säpsähti ja pieni pelontunne kulki hänen lävitseen. Sanoiko hän jotakin väärin? Ei olisi mikään ihme, jos hän päästäisi suustaan jotain mikä ihmisten korvissa kuulostaisi omituiselta. Kun lyhythiuksinen mies alkoi utelemaan järvestä Zafira tunsi olevansa verbaalisesti ansassa. Hän avasi suunsa vastatakseen, mutta sulki sen ettei ensimmäinenkään sana ehtinyt muotoutumaan tämän huulilta. Aivot raksuttivat kuumeisesti aina päänsärkyyn asti. Mitä merimiehet yleensä sanoivat kalavesillä ollessaan? Saalistaminen tuskin oli oikeanlainen ilmaisu siihen mitä ihmishahmossa oleva ja heiveröisen näköinen lohikäärme halusi järvestä.
"...kalastamaan", Zafira sanoi lyhyen pohtimisajan jälkeen ja hymyili pienesti, "Menisin kalastamaan." Hän ei ajatellut vastaustaan kovinkaan pitkälle, koska eihän hänellä ollut minkäänlaisia kalastusvälineitä mukanaan. Tarkkasilmäinen saattoi huomata, ettei ihmisnainen kantanut vaatteiden lisäksi mitään mukanaan. Eikä vaatekangasta muutenkaan ollut nimeksikään, joten omaisuuden -kuten esimerkiksi rahan- kätkeminen niihin oli yksinkertaisesti mahdotonta.
Sinertävätukkainen käänsi päänsä torin ja kalakojujen suuntaan, sulki silmänsä ja haistoi ilmaa. Herkullinen merenelävien tuoksu saavutti lohikäärmeen nenän ja vesi herahti olennon kielelle. Vatsa oli vaimennut ja sen valitukset olivat enää ponnettomia murahduksia. Silmät avautuivat nälkää ja ahneutta kuvastaen. Niiden vihreällä katsahdettiin omenan omistajaan ja uskallettiin vilkaista tämän silmissä olevaa laventelin väriä.
"Vähemmällä vaivalla?" Zafira toisti toisen sanat ja vaikutti varmasti jossain määrin vähäjärkiseltä. Mutta hän halusi tällä kertaa varmistaa, etteivät kauppiaat tulisi reagoimaan samalla tavoin kuin nuorukainen. "Saako sieltä tosiaan kaikkea hyvää? Ihan tuosta vain?"
//Lohikseni vaikuttaa tavallista pöllömmältä, mutta kyllä se siitä viisastuu. Vauvelisi täytyy vain kestää ;3//
____
[Vauveli kestää kyllä :’D ]
Níen
Nuorukainen saattoi sielunsa silmin nähdä, kuinka rattaat toisen pään sisällä raksuttivat kiivaasti. Koko tilanne näytti jossain määrin huvittavalta, vieras nainen näytti siltä, kuin olisi joko unohtanut järvelle menonsa tarkoituksen, tai mahdollisesti mitä siellä ylipäätänsä tehtäisiin. Toisen miettimistauko antoi kuitenkin Níenille riittävästi aikaa tilanteen, tässä tapauksessa keskustelukumppaninsa tutkailuun. Hän oli ensin kuvitellut toisen erottuvan väkimassasta silmiinpistävän ulkomuotonsa vuoksi, mutta tarkemmin katseltuaan hän saattoi havaita, että tuijottamisen aihetta löytyi olemuksen lisäksi toisen vaatetuksesta –tai sen vähäisyydestä. Laventelinsininen katse nousi toisen reisiä pitkin, ja jäi lähes huomaamatta tuijottamaan toisen avoimen asusteen paljastamaa rintavarustusta.
Ikävämpi fakta oli se, että nainen oli häntä jonkin verran pidempi. Ellei hän halunnut tuijotella lievästi ylöspäin jäi kakkosvaihtoehdoksi katsella suoraan eteenpäin toisen kaula-aukkoa… Mikä sai hänet tuntemaan olonsa tirkisteleväksi pikkupojaksi. Pieni puna kerkesi nousemaan Níenin kasvoille tämän nostaessa katseensa taas toisen kasvoihin, tuijottaakseen toisen eriskummallisia silmiä. Vastauksen kuullessaan hän sai keskittää kaiken vähän tahdonvoimansa siihen, ettei olisi purskahtanut nauruun.
Yritys oli joko huono tai tahdonvoimaa liian vähän, sillä ei kestänyt kovinkaan kauaa ennen kuin mies tunsi naurun kyynelten valuvan poskilleen tämän hekottaessa hervottomasti.
”Ja millähän ajattelit kalastaa? Käsin?” toinen kysyi, pyyhkien silmäkulmastaan sinne muodostuneen kyyneleen. Ehkä jonkun mielestä miehen tunnereaktiot saattoivat olla hieman yliampuvan liioiteltuja, mutta Níenille ne olivat arkipäivää. Toisen sanojen aiheuttama hilpeys muuttui hetkessä kummastukseksi hänen keskustelukumppaninsa silmien muuttuessa yllättäen ahneen nälkäisiksi.
Mistä ulkomaailmasta hän on oikein tänne tupsahtanut? Kysymys oli karata ajatuksista sanoiksi, mutta miehen onneksi toinen ehti avata suunsa ennen häntä. Kysymystulva tuntui hieman erikoiselta, ja saattoi hyvinkin olla mahdollista, ettei Níen ymmärtänyt toisen olevan mitä ilmeisimmin täysin tosissaan. Mutta ei häntä kai voinut siitä syyttä, kuka täysjärkinen nyt menisi kysymään noin itsestään selviä asioita?
”…Aivan, ihan tuosta vain”, hän vastasi toiselle hienoisen sarkastisen vivahteen kera. Toinen oli luultavasti kysynyt vastaavaa ihan vain kiusallaan… Kaikkien pitäisi tietää, ettei mikään ollut ilmaista.
Níen kallisti päätään, puristaen jo unohdettua omenaa kädessään.
”Haluatko, että vien sinut lähimmän kalakojun luo?” hän tarjoutui hämmentyen hetkeksi äkillistä ystävällisyyttään. Mutta jos toinen oli yhtä pihalla normaalista ihmistenvälisestä kanssakäymisestä kun antoi ymmärtää… Hymy levisi nuorukaisen kasvoille. Tämä on näkemisen arvoista.
Jossain syvällä sisimmässään Níen tunsi kuitenkin pienen myötätunnon pistoksen, ja päätti auttaa toista hieman nälkänsä kanssa.
”Ota koppi”, hän sanoi, heittäen sitten omenan toiselle, toivoen että tämä tosiaan nappaisi sen. Heidän välillään ei ollut paljoa etäisyyttä, ja hän oli antanut varoituksensa hyvissä ajoin ennen heittoa. Miehen pitäisi tosissaan alkaa epäillä toisen ajatuksenjuoksua, ellei toinen ymmärtäisi mitä hän oli tarkoittanut.
____
Zafiranaq
Toisen naurukohtaus sai lohikäärmeen jälleen hämilleen. Taasko hän sanoi jotain omituista? Tämän kasvot vakavoituivat ja kulmat painuivat kurttuun. Hän oli vihainen itselleen omasta kykenemättömyydestään saada aikaan järkeviltä kuulostavia lauseita. Samalla Zafira oli hieman loukkaantunut miehen hilpeydestä. Kyllä hän ymmärsi nauramisen tarkoituksen; joskus sitä käytettiin ilmaisemaan puhdasta iloa ja joskus iloitsemista toisten kustannuksella. Sinertävähiuksinen ei ollut varma, mutta tässä tilanteessa saattoi olla kyse jälkimmäisestä vaihtoehdosta ja lohikäärme osoitti pahoittuneen mielensä tuhahtamalla kuuluvasti.
Kovinkaan pitkään ei Zafira jaksanut näyttää nyrpeää naamaa. Naisen kasvot kirkastuivat lyhyemmän miehen myöntäessä, että torilta saisi kalaa mielin määrin. Sarkastista äänensävyä ei huomattu tai sitten lohikäärme oli liian riemuissaan välittääkseen siitä.
"Kyllä", ainokainen sana lausuttiin pikkulapsen innokkuudella ja miehen omaa esimerkkiä noudattamalla ihmishahmoinen olento soi tälle hampaat paljastavan hymynsä. Zafira ei reagoinut riittävän nopeasti ilmojen halki lentävään omenaan. Koppiin kehoittavista sanoista tuli merkityksettömiä kun painovoima alkoi vetämään punaista herkkua kohti maanpintaa. Mutta ennen likaiseen maahan osumista nainen kahmaisi sen nopealla liikkeellä kouriinsa ja ojentautuessa hymyili leveästi saavutukselleen. Ei hän turhaan ollut leikkinyt rakkaalla helmellään.
Epäluuloinen katse luotiin vielä omenan heittäneeseen ihmiseen. Zafira halusi varmistaa, ettei toinen leikitellyt hänen kanssaan ja tulisi enää vaatimaan häneltä omenaa takaisin itselleen. Pian lohikäärme uskalsi ottaa siitä ensimmäisen puraisun. Hän pisteli omenaa poskeensa samalla kuin kaksikko suuntasi kohti torilla odottavia herkkuja ja kun he pääsivät perille oli omena kadonnut naisen käsistä...aina siemenkotaa myöten.
Nälkä ei ollut helpottanut tuon taivaallista ja nyt runsasmuotoinen ihminen katseli haltioissaan erään kalakojun antimia. Yksi isoimmista järvikaloista pisti erityisesti Zafiran silmään. Olettaen seuralaisensa neuvojen pitävän paikkaansa hän sieppasi sen itselleen ja työnsi hampaittensa väliin. Mutta valitettavasti ihmishampaat eivät pystyneet lävistämään kalansuomuja ja tässä muodossa olivat lohikäärmeen makunystyrät myöskin muuttuneet. Raaka kala ei maistunutkaan enää yhtä maukkaalta, joten Zafira heitti sen takaisin muiden lajitoveriensa joukkoon. Tässä vaiheessa kalakauppias ja kaikki lähellä olevat asiakkaat katsoivat tyrmistyneinä sinertävätukkaista naista ja hänen seurassaan olevaa miestä, joka ei juuri säästynyt muiden katseilta. Ehkä hänen oletettiin olevan yhtä sekaisin päästään kuin kaloja raakoina syövä toverinsa.
____
//Kas näin. ^^ Vuoro on Sellerillä.
Sayri feat. Zafiranaq
Päivä oli puolessa ja lohikäärmeen silmät kiiluivat kirkkaasti. Hän oli mielipuuhassaan; leikkimässä suuren helmensä kanssa. Olento oli kannatellut sitä mukanaan joenvarsia pitkin yhä syvemmälle sisämaahan. Vesilohikäärme pukkasi vuorotellen helmeä kuonollaan ylemmäksi -kohti vedenrajaa- ja nappasi sitten aarteensa taidokkaasti kiinni suullaan tai lyhyillä etujaloillaan.
Zafira liikkui kohti pohjoista ja ajautui uidessaan yhä kapeammille jokien sivuhaaroille. Ajan mittaan suomuinen olento sai tarpeekseen valtaisasta helmestä. Hän päätti piilottaa leikkikalunsa joentöyrän lähellä olevaan kivikkoon. Vielä mutaista pohjaa helmen päälle kaapiessaan olento varmisti, ettei kukaan pitkäkyntinen veisi hänen silmäteräänsä.
Lohikäärme kohotti päätään ja näki vedenpinnan väreilevän auringonvalosta. Toiveet lämpöisestä paisteesta saivat Zafiran kohoamaan joenpohjalta ylemmäksi ja pinnalle päästyään hän sai taistella, että sai kiskottua raskaan ruhonsa ylös vedestä.
Pettymyksekseen Zafira sai huomata, että suuret pilvet lipuivat pitkin taivaankantta, joten auringossa kylpeminen ei tullut kysymyksenkään. Naaras sai kuitenkin pian muuta ajateltavaa kun kova murina kantautui hänen korviinsa. Ääni oli lähtöisin ruokaa huutavasta vatsasta. Zafiralla oli kiljuva nälkä.
Mutta pienessä joessa ei ollut tarpeeksi ravintoa tyydyttämään lohikäärmeen ruokahalua. Vatsan murahtaessa toistamiseen hän ei hukannut enempää aikaa, vaan lähti hitaasti raahaamaan painoaan puiden lomitse. Lohikäärmeen koko ei kuitenkaan ollut edukseen metsässä kävelemiselle ja ongelmana oli myös, että hän tuotti aivan liikaa meteliä katkoessaan jokaisen tiellään olevan oksan ja risun. Zafira puuskahti selvästi harmistuneena ja alkoi kutistumaan silmissä. Pian vaarallisen näköisen olennon tilalle seisoi ihminen, joka yritti hoippuen saada tasapainonsa jakautumaan kahdelle tikkumaiselle jalalleen.
Totuttuaan pian uuteen muotoonsa ja jäseniinsä Zafira pääsi jatkamaan kulkuaan paljon kevyemmissä merkeissä. Ennen pitkää edestä kantautui suuren kaupungin hälinää ja ennen kaikkea, herkullinen ruoan tuoksu nälkäisen lohikäärmeen nenään.
____
Selene feat. Níen
Tämä oli yksi niistä päivistä, joina olisi ollut vain parempi jäädä kotiin nukkumaan. Ajatus toistui varmastikin kymmenettä kertaa nuorukaisen päässä tämän nojaillessa torin laitamilla erästä kojua vasten. Päällisin puolin näytti siltä, kuin Níen olisi tarkkaillut kovinkin huolellisesti kojun tarjontaa. Erilaiset hedelmät ja vihannekset nököttivät siististi omissa koreissaan kauppiaan rupatellessa iloisesti jokaiselle vähänkin potentiaaliselle ostajaehdokkaalle. Kyllä hän oli ensiksi yrittänyt lähestyä nuorukaistakin tämän tuijottaessa omenoita varsin intensiivisesti, mutta huomattuaan toisen valtaisan keskittymiskyvyn oli kauppias kai todennut, että oli parempi jättää toinen rauhaan. Níen saattoi silti tuntea toisen katseen aina silloin tällöin lipuvan hänen suuntaansa, milloin kysyvänä, milloin vain uteliaana.
Ilmeisesti toinen ei vain uskaltanut kysyä mitään, peläten näin säikäyttävänsä ostajan tiehensä. Ei sitä koskaan saattanut tietää, mitä toinen ajoi takaa. Ehkä kauppias päätteli Níenin olevan jonkinlainen eri kasvisten ja hedelmien asiantuntija, tuskin kukaan muuten viihtyisi noin pitkää aikaa vain tuijotellen kriittisesti omenoita. Tosiasiassa Níeniä ei olisi voinut vähempääkään kiinnostaa kojun tarjonta. Kojun sijainti vain oli sattunut olemaan mukavan syrjässä, mutta silti niinkin ruuhkaisessa paikassa, ettei hän kiinnittäisi ylimääräistä huomiota.
Puoliverinen huokaisi raskaasti, pyyhkäisten yhden ihoon liimautuneen hiuskiehkuran korvansa taa. Vielä hetkeä aikaisemmin aurinko oli paistanut täydellä teholla. Nyt pilvet olivat lipuneet taivaalle, peittäen taivaalla hohtavan valopallon. Tukahduttava kuumuus ei kuitenkaan hävinnyt kaupungista, jonka katukivet hohkasivat lämpöä, ja jonka suuret ja kauniit rakennukset estivät virkistävän tuulenvireen pääsyn torille.
Sää, tai mahdollisuus kuolla tylsyyteen vihanneksia tuijottaessa ei kuitenkaan ollut syy siihen, miksi Níen oli valmis jopa heittäytymään katuojaan mieluummin kuin nököttämään täpötäyden torin luona. Ehei, syy oli paljon monimutkaisempi, ja monella tasolla kaksi kertaa ärsyttävämpi. Vai kuka muka nauttisi siitä, kuinka yllättäen saat käskyn hilata itsesi varjostamaan erästä epäilyttävää aatelista, ja vieläpä vapaapäivänäsi?
Uusi huokaus karkasi kalpeiden huulten välistä Níenin nostaessa katseensa harmaalle taivaalle. Hän oli lojunut pitkin toria kukonlaulusta lähtien. Hänen kaipaamaansa henkilöä vain ei ollut näkynyt, ja ainoa tieto, joka hänelle oli annettu, oli että hän poikkeaisi todennäköisesti jossain vaiheessa päivää torin poikki matkallaan kotiin. Niinpä nuorukainen pyöri toimettomana paikoillaan, kunnes tavoitti silmäkulmastaan vilahduksen tutuista kasvoista…
Yllättävä hymy täytti poikamaiset kasvot Níenin heittäessä hopeisen kolikon kauppiaalle, joka nappasi sen hieman kummastuneena. Sanaakaan sanomatta nuorukainen nappasi ensimmäisenä käteensä löytyneen omenan, kiiruhtaen sitten kohteensa perään. Hänen päivänsä oli parantunut juuri huomattavasti –mitä nopeammin ja helpommin tämä olisi ohi, sitä nopeammin hän pääsisi kotiin… Ja nukkumaan.
[Sooloilu jatkuu 8D Btw, en ole varmaan aikoihin kirjoittanut vähän päälle parissakymmenessä minuutissa peliä… Innostuin, kun ei olla aikoihin pelattu yhdessä :’D]
_____
Zafiranaq
Viimein ihmishahmoinen lohikäärme saapui metsän reunaan. Zafira pysähtyi ensimmäisten talojen kohdalle ja silmäili epäilevästi edessään kohoavaa kaupunkia. Jos korkeammalla voimalla oli näppinsä pelissä, niin sillä oli erityisen omalaatuinen huumorintaju kun oli johdattanut ihmisiin ja muihin kaksijalkaisiin tottumattoman lohikäärmeen suurimpaan mahdolliseen kaupunkiin. Varautuneesti Zafira lähti astelemaan kohti kaupungin sydäntä. Lohikäärme käänteli päätään hämmästyneenä puolelta toiselle kulkiessaan katuja pitkin eteenpäin. Koskaan aikaisemmin ei hän ollut nähnyt niin paljon ihmisiä samassa paikassa.
Kaikki näytti myös paljon suuremmalta ihmisperspektiivistä. Talot, erilaiset kauppakojut ja eläimistä varsinkin hevoset saivat normaalisti merenpohjassa elävän Zafiran hämilleen. Mutta ensimmäinen asia, mitä tämä pysähtyi tarkemmin katselemaan oli aivan tuikitavallinen ikkuna.
Ikkuna itsessään ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen, vaan siitä heijastuva kuvajainen sai Zafiran jakamattoman huomion. Missä oli hänen suomuinen panssarinsa? Entä missä olivat sarvet ja hänen vahva pyrstönsä? Lohikäärmeen oli vaikeaa tunnistaa itseään, mutta kirkkaanvihreät silmät kävivät todisteesta. Ne olivat pysyneet muuttumattomina.
Zafira hylkäsi oman peilikuvansa tuijottelun, koska muut asiat vaativat hänen huomionsa. Uteliaana olentona hän olisi mielellään jäänyt seuraamaan ihmisten tekemisiä, mutta vatsa muistutti nälästään murahtamalla äänekkäästi säännöllisen väliajoin. Zafira pysähtyi muiden ärsytykseksi keskelle vilkkainta katua ja katsoi ympärilleen etsien kipeästi jotain suuhunpantavaa. Silloin ihmiseksi muuntautunut lohikäärme näki hänet. Eräs vaalea- ja punertavasävytukkainen mieshenkilö oli kävelemässä hänen suuntaansa. Jälleen kerran tämä lyhyempi ihminen ei itsessään ollut tarpeeksi kiinnittämään lohikäärmeen huomion. Mies vaan sattui pitämään kädessään herkullisinta omenaa minkä Zafira oli eläissään nähnyt.
Ilmeisesti nälkä oli sumentanut lohikäärmeen harkintakyvyn, koska hän tarttui lujasti kiinni omenaan ajattelematta lainkaan seurauksia tai sitä, että oli kaikkien luonnonlakien vastaista viedä jotain toiselle kuuluvaa.
"...nälkä...", Zafira sanoi voimattoman oloisena ja hänen mahansa päätti säestää murahtamalla kuin valtaisa petoeläin. Yksi ohitsekulkevista ihmisistä loi huolestuneen katseen yläilmoihin luullen ukkosen ja rajuilman olevan lähellä.
____
Níen
Väkijoukossa puikkelehtiminen oli monien mielestä maailman rasittavinta touhua. Kiireisiä ihmisiä vilisti suuntaan jos toiseenkin, eikä osa edes vaivaantunut katsomaan eteensä. Toisinaan ihmisiä rynnisti vastaan sellaisella vauhdilla, että sai pelätä jäävänsä jalkoihin. Tai ettei selviäisi määränpäähänsä asti ruhjeitta. Níen kuitenkin nautti väenpaljoudesta, siitä kuinka suureen joukkoon saattoi sulautua, kuinka se toi turvallisuutta. Pituutensa ja ketteryytensä puolesta hän oli kuin kotonaan täysissä paikoissa, vaikkeivät ne häntäkään aina miellyttäneet.
Tosin nyt varjostus sujui kuin leikiten. Hänen kohteensa oli pukeutunut varsin koreasti, ja tämän käyttämä punainen viitantapainen näytti hohtavan kilometrien päähän, aivan kuin häntä varta vasten sytytetty merkkivalo. Laventelinsiniset silmät tuikkivat innostuksesta nuorukaisen vipeltäessä eteenpäin määrätietoisesti, hymyn loistaessa kasvoilla.
Omena lojui Níenin kämmenellä kuin unohdettuna. Oli suorastaan ihme, ettei mies ollut viskannut tai tiputtanut sitä vahingossa muualle käännyttyään ensimmäisestä mutkasta oikealle. Hän ei kuitenkaan ollut syönyt erityisemmin mitään koko päivänä, joten ajatus välipalasta työn jälkeen lämmitti miehen mieltä kummasti. Juuri kun nuorukainen oli aikeissa vaihtaa levottomat ajatuksensa omenasta johonkin muuhun, tunsi tämä yhtäkkiä pitelevänsä omenan sijasta kädessään pelkkää ilmaa. Käsi tyhjää haparoiden Níen pysähtyi kuin seinään, saaden näin tämän takana kulkeneen ihmisen törmäämään hänen selkäänsä vasten.
Ensimmäisenä silmät kääntyivät katsomaan maahan, tarkistaakseen josko hän olisi epähuomiossa päästänyt otteensa välipalastaan. Nopea silmäys paljasti kuitenkin ettei omenan kohtalona ollut likaiseen maahan putoaminen. Kulmat hienoisesti kurtistuneena mies nosti katseensa epäuskoisena suuntaan, josta oli äskettäin kuullut voimattoman oloisesti sanotun sanan.
Hänen edessään seisoi epätavallisen näköinen, selvästi naispuolinen olento. Nopea silmäys toisen suuntaan ei paljastanut tämän mahdollista rotua, mutta eriskummallinen ulkonäkö paljasti kuitenkin, ettei kyseessä ollut aivan mikä tahansa tavallinen tallaaja. Níen ei kuitenkaan jäänyt tuijottamaan toista pitkäksi aikaa. Äkillinen ärsyyntymisen puuska ylsi tämän kasvoille, saaden toisen suupielen laskeutumaan aavistuksen verran alaspäin.
“Omenoita myydään tuolla päin”, hän totesi, viitaten kädellään kohti tulosuuntaansa. Vaikka ääni kuulostikin osittain huvittuneelta tilanteen vuoksi, paistoi siitä läpi lievä ärsyyntyneisyys. Mitä, oliko toinen elänyt koko elämänsä jossain pöpelikössä, vai eikö hän muuten vain tiennyt, ettei toisen omaa viety noin vain? …tosin ajatus saattoi kuulostaa hieman tekopyhältä Níenin suusta. Hän kuitenkin hoiti asiansa jäämättä kiinni!
Nuorukainen ojensi kätensä toista kohti, näyttäen niin kärsivälliseltä kuin vain siinä tilanteessa saattoi. Hän olisi toki voinut vain siepata omenan ja jatkaa matkaansa… Tai toisaalta, jos hän olisi sattunut olemaan mukavalla tuulella, olisi tämä voinut antaa omenan toiselle.
____
Zafiranaq
Omenasta pidettiin lujasti kiinni senkin jälkeen kun se oli röyhkeästi ryöstetty toiselta. Aivan kuin Zafira olisi pelännyt sen katoavan jonnekin muualle kuin omaan suuhunsa. Ryöstön kohteeksi joutuneen henkilön olisi näin ollut mahdotonta anastaa varastettu omaisuus takaisin. Lohikäärmeen otteesta olisi äärimmäisen vaikeaa saada ylipäätänsä yhtään mitään takaisin. Luultavasti herkullinen suupala olisi vain murskautunut yrityksestä.
Vihreät silmät tuijottivat ahnaasti kauniin punaista ja pyöreää omenaa, ettei Zafira huomannut aluksi toisen paheksuvaa ilmettä. Katse siirrettiin mieheen vasta kun hän kuuli toisen paheksuvan äänen kertovan, että omenoita voisi ostaa itselleen ihan laillisesti. Harmi vain ettei lohikäärme ymmärtänyt sanaakaan toisen lauseesta ja ymmärrättömyys paistoi hänen kasvoiltaan.
Ei tarvinnut olla kovinkaan viisas tietääkseen mitä miehen ojennettu käsi merkitsi. Toinen halusi takaisin sen mikä hänelle oikeutetusti kuului. Myös Zafira ymmärsi eleen merkityksen ja katsoi vielä kerran kädessään olevaa herkkua ennen kuin antoi sen takaisin pettyneen huokauksen saattelemana. Nyt kun toiveet syömisestä oli väliaikaisesti murskattu saattoi utelias lohikäärme tapittaa miestä tarkemmin viirumaisilla pupilleillaan. Zafira oli tottunut näkemään ruskettuneita kalastajia eteläisessä osassa laaksoa, joten tämän yksilön vaalea iho kummastutti häntä, vaikka se ei eronnut paljoa hänen omastaan. Ilmeisesti toinen ei nauttinut paljoakaan auringosta, mikä tuntui lämpöä rakastavasta lohikäärmeestä kummalliselta.
Pituuseroa heillä ei paljoa ollut, mutta nyt sitäkin enemmän kun Zafira joutui taipumaan melkein kaksinkerroin. Nälkäinen vatsa oli saanut tarpeekseen kun sen murahduksista ei välitetty ja päätti kouristelemalla saada jotain aikaan. Omenasta ei tässä vaiheessa olisi ollut minkäänlaista hyötyä. Zafira tarvitsi kerralla paljon enemmän ruokaa.
Kun tyhjyyttään kumisevan vatsan kouristukset hieman hellittivät, ihmishahmoinen lohikäärme suoristautui ja käänsi katseensa jälleen tuohon merkillisen vaalean ihmiseen, jonka hän oletti toisen olevan. Zafira toivoi ettei toinen heti säntäisi tiehensä kun oli saanut omenansa takaisin.
"A-anteeksi", hän sanoi ja nyökkäsi miehen omenaa pitelevää kättä kohti. Ääni oli epävarma, koska huolimatta pitkästä iästään lohikäärmeellä ei ollut paljoa kokemusta puhumisesta, vaan hän oli elämänsä aikana toiminut lähinnä kuuntelijan roolissa.
"Tarvitsen vain kipeästi ruokaa...", hän totesi ja asetti toisen käden valittavan vatsansa päälle, "Onko täällä jossain kalaa? Tai lähellä suurta järveä?"
____
Níen
Onneksi nuorukaisella oli harvoin taipumusta alkaa tuntea omantunnontuskia. Muutoin hän olisi saattanut ihan hyvää hyvyyttään lahjoittaa omenan sitä selvästi tarvitsevalle naiselle. Lähes ukkosenjyrähdyksiltä kuulostanut tyhjän vatsan murina olisi hellyttänyt varmasti kenet tahansa lahjoittamaan toiselle jonkin niinkin pienen asian kuin omenan… Ikävä kyllä hän kuului siihen itsepäisempään sorttiin, joka arvosti omaa etuaan yli toisten. Naispuolisen henkilön pettynyt huokaus aiheutti kuitenkin jonkinasteisen piston Níenin sydämessä, saaden tämän hypistelemään käsiinsä saamaa omenaa poikkeuksellisen mietteliään näköisenä.
Hän oli jo siinä sivussa onnistunut hetkeksi unohtamaan tehtävänsä, jonka kohde oli kuitenkin onneksi pysähtynyt asioimaan pieneen putiikkiin kadun toisella puolella. Jokin Níenin alitajunnassa kuitenkin kertoi tämän ajatusten harhaantuneen sivuteille miehen jäädessä nököttämään paikoilleen, aivan kuin ei olisi keksinyt mitään parempaa tekemistä. Kulmat kurtistuivat hienoisesti laventelisilmien tuijottaessa intensiivisesti omenaa, aivan kuin se tietäisi vastauksen häntä kalvavaan kysymykseen. Hän ei kuitenkaan jaksanut keskittää huomiotaan (tai keskittymiskykyään) liikkumattomaan mötikkään, vaan nosti katseensa toiseen, jonka huomasi vasta nyt tarkkailevan häntä.
Ilme miehen kasvoilla vaihtui silminnähden hämmentyneeksi toisen pyytäessä anteeksi, hienoisella viiveellä.
”…ei se mitään”, hän onnistui yllätykseltään sanomaan, toisen suupielen noustessa aavistuksen verran. Nyt kun hän oli saanut omenansa takaisin, ja jopa onnistunut vaihtamaan pari sivistynyttä sanaa toisen kanssa olisi kai ollut sopivaa painattaa eteenpäin, minne hän sitten olikin ollut matkalla ennen tätä yllättävää törmäystään. Toisen sanat kuitenkin pysäyttivät hänet kuin seinään, jolloin mies kääntyi katsomaan toista hämmentyneenä.
”Mihin sinä järveä tarvitset?” kysymys esitettiin huvittuneen yllättyneesti, aivan kuin toinen olisi tokaissut jotain kovinkin hauskaa. Níen kallisti päätään pienesti, nyökäten sitten toria kohden.
”Tuolta saa kalaa paljon vähemmällä vaivalla”, hän sanoi tarkoittaen torille kokoontuneita kauppiaita. Torilla leijuneesta hajusta päätellen mukaan oli varmasti joutanut muutama kalakauppias, jotka kaupittelivat enemmän tai vähemmän tuoreita meren/järven antimia.
”Tosin sieltä saisi paljon muutakin hyvää”, hän lisäsi pienen miettimistauon jälkeen. Hän ei itse ollut suuri kalan ystävä, mutta hänen onnekseen tori tarjosi lähes rajattoman mahdollisuuden mitä erilaisempia tuotteita kaikkiin makuihin.
____
Zafiranaq
Omituisen kalpeaihoisen miehen ilme muuttui ensin hämmentyneeksi. Zafira säpsähti ja pieni pelontunne kulki hänen lävitseen. Sanoiko hän jotakin väärin? Ei olisi mikään ihme, jos hän päästäisi suustaan jotain mikä ihmisten korvissa kuulostaisi omituiselta. Kun lyhythiuksinen mies alkoi utelemaan järvestä Zafira tunsi olevansa verbaalisesti ansassa. Hän avasi suunsa vastatakseen, mutta sulki sen ettei ensimmäinenkään sana ehtinyt muotoutumaan tämän huulilta. Aivot raksuttivat kuumeisesti aina päänsärkyyn asti. Mitä merimiehet yleensä sanoivat kalavesillä ollessaan? Saalistaminen tuskin oli oikeanlainen ilmaisu siihen mitä ihmishahmossa oleva ja heiveröisen näköinen lohikäärme halusi järvestä.
"...kalastamaan", Zafira sanoi lyhyen pohtimisajan jälkeen ja hymyili pienesti, "Menisin kalastamaan." Hän ei ajatellut vastaustaan kovinkaan pitkälle, koska eihän hänellä ollut minkäänlaisia kalastusvälineitä mukanaan. Tarkkasilmäinen saattoi huomata, ettei ihmisnainen kantanut vaatteiden lisäksi mitään mukanaan. Eikä vaatekangasta muutenkaan ollut nimeksikään, joten omaisuuden -kuten esimerkiksi rahan- kätkeminen niihin oli yksinkertaisesti mahdotonta.
Sinertävätukkainen käänsi päänsä torin ja kalakojujen suuntaan, sulki silmänsä ja haistoi ilmaa. Herkullinen merenelävien tuoksu saavutti lohikäärmeen nenän ja vesi herahti olennon kielelle. Vatsa oli vaimennut ja sen valitukset olivat enää ponnettomia murahduksia. Silmät avautuivat nälkää ja ahneutta kuvastaen. Niiden vihreällä katsahdettiin omenan omistajaan ja uskallettiin vilkaista tämän silmissä olevaa laventelin väriä.
"Vähemmällä vaivalla?" Zafira toisti toisen sanat ja vaikutti varmasti jossain määrin vähäjärkiseltä. Mutta hän halusi tällä kertaa varmistaa, etteivät kauppiaat tulisi reagoimaan samalla tavoin kuin nuorukainen. "Saako sieltä tosiaan kaikkea hyvää? Ihan tuosta vain?"
//Lohikseni vaikuttaa tavallista pöllömmältä, mutta kyllä se siitä viisastuu. Vauvelisi täytyy vain kestää ;3//
____
[Vauveli kestää kyllä :’D ]
Níen
Nuorukainen saattoi sielunsa silmin nähdä, kuinka rattaat toisen pään sisällä raksuttivat kiivaasti. Koko tilanne näytti jossain määrin huvittavalta, vieras nainen näytti siltä, kuin olisi joko unohtanut järvelle menonsa tarkoituksen, tai mahdollisesti mitä siellä ylipäätänsä tehtäisiin. Toisen miettimistauko antoi kuitenkin Níenille riittävästi aikaa tilanteen, tässä tapauksessa keskustelukumppaninsa tutkailuun. Hän oli ensin kuvitellut toisen erottuvan väkimassasta silmiinpistävän ulkomuotonsa vuoksi, mutta tarkemmin katseltuaan hän saattoi havaita, että tuijottamisen aihetta löytyi olemuksen lisäksi toisen vaatetuksesta –tai sen vähäisyydestä. Laventelinsininen katse nousi toisen reisiä pitkin, ja jäi lähes huomaamatta tuijottamaan toisen avoimen asusteen paljastamaa rintavarustusta.
Ikävämpi fakta oli se, että nainen oli häntä jonkin verran pidempi. Ellei hän halunnut tuijotella lievästi ylöspäin jäi kakkosvaihtoehdoksi katsella suoraan eteenpäin toisen kaula-aukkoa… Mikä sai hänet tuntemaan olonsa tirkisteleväksi pikkupojaksi. Pieni puna kerkesi nousemaan Níenin kasvoille tämän nostaessa katseensa taas toisen kasvoihin, tuijottaakseen toisen eriskummallisia silmiä. Vastauksen kuullessaan hän sai keskittää kaiken vähän tahdonvoimansa siihen, ettei olisi purskahtanut nauruun.
Yritys oli joko huono tai tahdonvoimaa liian vähän, sillä ei kestänyt kovinkaan kauaa ennen kuin mies tunsi naurun kyynelten valuvan poskilleen tämän hekottaessa hervottomasti.
”Ja millähän ajattelit kalastaa? Käsin?” toinen kysyi, pyyhkien silmäkulmastaan sinne muodostuneen kyyneleen. Ehkä jonkun mielestä miehen tunnereaktiot saattoivat olla hieman yliampuvan liioiteltuja, mutta Níenille ne olivat arkipäivää. Toisen sanojen aiheuttama hilpeys muuttui hetkessä kummastukseksi hänen keskustelukumppaninsa silmien muuttuessa yllättäen ahneen nälkäisiksi.
Mistä ulkomaailmasta hän on oikein tänne tupsahtanut? Kysymys oli karata ajatuksista sanoiksi, mutta miehen onneksi toinen ehti avata suunsa ennen häntä. Kysymystulva tuntui hieman erikoiselta, ja saattoi hyvinkin olla mahdollista, ettei Níen ymmärtänyt toisen olevan mitä ilmeisimmin täysin tosissaan. Mutta ei häntä kai voinut siitä syyttä, kuka täysjärkinen nyt menisi kysymään noin itsestään selviä asioita?
”…Aivan, ihan tuosta vain”, hän vastasi toiselle hienoisen sarkastisen vivahteen kera. Toinen oli luultavasti kysynyt vastaavaa ihan vain kiusallaan… Kaikkien pitäisi tietää, ettei mikään ollut ilmaista.
Níen kallisti päätään, puristaen jo unohdettua omenaa kädessään.
”Haluatko, että vien sinut lähimmän kalakojun luo?” hän tarjoutui hämmentyen hetkeksi äkillistä ystävällisyyttään. Mutta jos toinen oli yhtä pihalla normaalista ihmistenvälisestä kanssakäymisestä kun antoi ymmärtää… Hymy levisi nuorukaisen kasvoille. Tämä on näkemisen arvoista.
Jossain syvällä sisimmässään Níen tunsi kuitenkin pienen myötätunnon pistoksen, ja päätti auttaa toista hieman nälkänsä kanssa.
”Ota koppi”, hän sanoi, heittäen sitten omenan toiselle, toivoen että tämä tosiaan nappaisi sen. Heidän välillään ei ollut paljoa etäisyyttä, ja hän oli antanut varoituksensa hyvissä ajoin ennen heittoa. Miehen pitäisi tosissaan alkaa epäillä toisen ajatuksenjuoksua, ellei toinen ymmärtäisi mitä hän oli tarkoittanut.
____
Zafiranaq
Toisen naurukohtaus sai lohikäärmeen jälleen hämilleen. Taasko hän sanoi jotain omituista? Tämän kasvot vakavoituivat ja kulmat painuivat kurttuun. Hän oli vihainen itselleen omasta kykenemättömyydestään saada aikaan järkeviltä kuulostavia lauseita. Samalla Zafira oli hieman loukkaantunut miehen hilpeydestä. Kyllä hän ymmärsi nauramisen tarkoituksen; joskus sitä käytettiin ilmaisemaan puhdasta iloa ja joskus iloitsemista toisten kustannuksella. Sinertävähiuksinen ei ollut varma, mutta tässä tilanteessa saattoi olla kyse jälkimmäisestä vaihtoehdosta ja lohikäärme osoitti pahoittuneen mielensä tuhahtamalla kuuluvasti.
Kovinkaan pitkään ei Zafira jaksanut näyttää nyrpeää naamaa. Naisen kasvot kirkastuivat lyhyemmän miehen myöntäessä, että torilta saisi kalaa mielin määrin. Sarkastista äänensävyä ei huomattu tai sitten lohikäärme oli liian riemuissaan välittääkseen siitä.
"Kyllä", ainokainen sana lausuttiin pikkulapsen innokkuudella ja miehen omaa esimerkkiä noudattamalla ihmishahmoinen olento soi tälle hampaat paljastavan hymynsä. Zafira ei reagoinut riittävän nopeasti ilmojen halki lentävään omenaan. Koppiin kehoittavista sanoista tuli merkityksettömiä kun painovoima alkoi vetämään punaista herkkua kohti maanpintaa. Mutta ennen likaiseen maahan osumista nainen kahmaisi sen nopealla liikkeellä kouriinsa ja ojentautuessa hymyili leveästi saavutukselleen. Ei hän turhaan ollut leikkinyt rakkaalla helmellään.
Epäluuloinen katse luotiin vielä omenan heittäneeseen ihmiseen. Zafira halusi varmistaa, ettei toinen leikitellyt hänen kanssaan ja tulisi enää vaatimaan häneltä omenaa takaisin itselleen. Pian lohikäärme uskalsi ottaa siitä ensimmäisen puraisun. Hän pisteli omenaa poskeensa samalla kuin kaksikko suuntasi kohti torilla odottavia herkkuja ja kun he pääsivät perille oli omena kadonnut naisen käsistä...aina siemenkotaa myöten.
Nälkä ei ollut helpottanut tuon taivaallista ja nyt runsasmuotoinen ihminen katseli haltioissaan erään kalakojun antimia. Yksi isoimmista järvikaloista pisti erityisesti Zafiran silmään. Olettaen seuralaisensa neuvojen pitävän paikkaansa hän sieppasi sen itselleen ja työnsi hampaittensa väliin. Mutta valitettavasti ihmishampaat eivät pystyneet lävistämään kalansuomuja ja tässä muodossa olivat lohikäärmeen makunystyrät myöskin muuttuneet. Raaka kala ei maistunutkaan enää yhtä maukkaalta, joten Zafira heitti sen takaisin muiden lajitoveriensa joukkoon. Tässä vaiheessa kalakauppias ja kaikki lähellä olevat asiakkaat katsoivat tyrmistyneinä sinertävätukkaista naista ja hänen seurassaan olevaa miestä, joka ei juuri säästynyt muiden katseilta. Ehkä hänen oletettiin olevan yhtä sekaisin päästään kuin kaloja raakoina syövä toverinsa.
____
//Kas näin. ^^ Vuoro on Sellerillä.