Post by Sahia on Oct 19, 2009 8:43:34 GMT 3
// Tämäkin aloitettu vanhalla foorumilla. Hitobashira siis Rosansa kanssa tänne. (; //
Awéa
Aurinko oli pikkuhiljaa painumassa mailleen, se värjäsi talojen seinät kullanpunaisella hehkullaan ja maalasi varjot pitkiksi ja mustiksi. Monisävyisen vihreät silmät tutkailivat koristeellisia taloja ilmeettömästi. Silmien omistaja tuhahti hiljaa ja jatkoi matkaansa. Jaksoivat ne ihmiset sitten kerskua asumuksillaan... Awéa itse ei moista ymmärtänyt. Eikö ollut tärkeämpää, että oli kultaa ja hienoja kiviä kuin että oli niillä maksettu kaunis koti? No, tapansa kullakin. Hän käveli hitaasti ja kiireiset ihmiset kävelivät ja juoksivat hänen ohitseen luomatta tyttösen olemukseen kahta katsetta. Kenties se oli aivan hyvä, mutta toisaalta taas Awéa rakasti oudoksuvia katseita, jotka pyyhkivät hänen hiuksiaan ja silmiään.
Awéan viitan huppu oli alhaalla, tänä iltana hän ei halunnut naamioitua, vaikka se olisi voinut olla täällä viisasta. Jo laskeutunut hämärä peitti värejä osittain, mutta valoisammassa kohdassa olisi nähnyt, että hartioille ja selkään valuvat hiukset olivat vihreät - monisävyisen, eloisanvihreät. Näin varjossa vihreiden silmien pupillit olivat suuret eivätkä eronneet ihmisen pupilleista kovasti, mutta valon lisääntyminen paljastaisi myös niiden viirumaisuuden - todiste siitä, ettei Awéa ollut näille ohi kiiruhtaville ihmisille minkäänlaista sukua. Ihmishahmossaan nyt kulkeva lohikäärme virnisti häntä tuijottamaan jääneelle pikkupojalle, saaden takaisin aran hymyn. Poika juoksi kuitenkin pian pois.
Siitä oli taas aikaa, kun hän oli ihmiselle kertonut, mikä todella oli. Ajan haalistama muisto toi yhä hymyn hänen kasvoilleen, ihmisen ilme oli todella ollut näkemisen arvoinen. Se oli outoa, miten kauan siitä olikaan, sillä eihän Awéa koskaan ollut mitenkään piilotellut sitä tosiseikkaa. Ei hän sitä villisti ympäriinsä huudellutkaan, mutta jos ihminen sen huomasi, niin sama se. Siinä ajatuksissaan hän antoi heikkojen ihmisenjalkojensa kuljettaa pitkin kaupungin teitä ja havahtui kapakan luona. Irvistys vääristi kalpeaa naamaa ja hän jatkoi. Ei kiitos humalaisia hulluja.
Jo hyvinkin vähän matkan päästä löytyi hieman rauhallisempien ihmisten täyttämä katu, pieni melkein puistontapainen (pläntti ruohoa ja muutama pieni puu) ja penkki, joten siihen Awéa jäi. Hänestä oli aina yhtä hupaisaa vain istua ja tarkkailla muiden jokapäiväistä elämää, rutiineja, töitä, joita hänellä ei ollut. Joskus joku ehkä pysähtyisi juttelemaan ja jatkaisi sitten matkaa autuaan tietämättömänä siitä, että oli juuri jutellut lohikäärmeen kanssa. Illat ja yöt olivat niitä hetkiä varten, jolloin Awéa ei halunnut paljastaa henkilöllisyyttään, sillä pimeässä suuret pupillit näyttivät lähes normaaleilta. Jos taas teki mieli järkyttää, yllättää, hän tulisi päivällä kaupunkiin. Nyt teki mieli vain katsella - kenties läheisistä ikkunoista kajastava valo olisi tarpeeksi valaisemaan hänen hiustensa vihreyden ja hän saisi muutamia noista nautittavan oudoksuvista katseista. Se jäisi nähtäväksi.
---
Rosa
"No ei sitten, jos et halua hyvää seuraa", hieman homssuisen näköinen nainen, joka olikin todellisuudessa mies, kivahti hienommalle herralle ja marssi nenä pystyssä pois kujalta, joka oli auringon laskiessa muuttunut aina vain hämärämmäksi. Rosa marssi kiihtyneenä kujalta toiselle potkien samalla sivuun moskaa ja risuja, joita hänen hameenhelmansakin helposti keräsi.
'Että kehtaakin kieltäytyä. Tarvitsen kohta oikeasti asiakkaita, tai joudun muuttamaan jo pelkästään sen takia.. Mokomat pikkusievät, tekopyhät siveyden sipulit..'
Rosa keräsi lukuisat helmansa hieman ylemmäs ja jatkoi lampsimistaan. Muutaman korttelin ohitettuaan hän pysähtyi huohottamaan; hän oli kohtalaisen huonossa kunnossa, eikä kiristävä korsetti sallinut ylimääräistä liikuntaa; hengittäminen oli jo muutenkin hankalaa.
Huora vilkuili ympärilleen ja äkkäsi lähes tyhjän penkin. Hän sipsutti sen luo ja istahti mahdollisimman kauas toisesta naisesta ja yritti saada hengityksensä tasaantumaan ja ylimääräisen punoituksen laskemaan kasvoiltaan. Sitten voisi etsiä lähimmän kapakan ja yrittää saada mahdollisimman monen tarjoamaan hänelle ja kenties jonkun vielä petikammarinkin puolelle; mielellään rikkaan tyypin.
Rosa kiroili hiljaa itsekseen ja yritti korjata kampaustaan; yksinkertaista, sotkuista nutturaa ja siinä killuvaa hiuskampaa sekä halvan näköistä helminauhaa, joka oli kiedottu nutturan ja osittain Rosan koko päänkin ympärille. Nostettuaan osan karanneista suortuvista takaisin ylös hän alkoi kuumeisesti etsiä jotakin pintaa, josta voisi peilata itseään. Sellaisen puutteessa hän kirosi hieman äänekkäämmin ja huokaisi.
Hän vilkaisi hieman sivulleen, ja näki naisen. Ihan kauniinkin naisen, hieman rimpulan oloisen vain.
"Kivat hiukset", Rosa sanoi matalahkolla naisenäänellään, josta huomasi heti, ettei Rosa ollut mikään hienostonainen.
---
Awéa
Aikansa Awéa istuskeli yksin penkillään, katsellen ohikulkijoita. Suurin osa oli liian kiireisiä kiinnittämään huomiota nuoreen, kiireettömään naiseen, eikä hän välittänyt kovinkaan paljoa. Hänhän se katselija oli. Melkoisen pian kuitenkin jostain tuli selkeästi hengästynyt hahmo, joka sitten istahti penkin toiseen päähän. Awéa vilkaisi tulijaan sivusilmällä, suomatta tälle kovin kovasti huomiota. Pian kuitenkin kadunpätkä alkoi tyhjentyä kunnon kansalaisista ja täyttyä siihen läheiseen kapakkaan suuntaavista ihmisistä, joista osa soi hänelle perin epämiellyttävää huomiota ja hän alkoi jo suunnitella poistumista (näihin aikoihin kaikki arat ja mehukkaat peurat olisivat liikenteessä ja helpohkoa saalista ilmasta käsin), kun penkin toisen pään vallannut puhui. Awéa kääntyi uteliaana toista kohti.
"Kiitos. Minäkin pidän niistä", hän hymähti hipaisten vihreää tukkapehkoaan toisella kädellä. Hän tutkaili toisen olemusta. Ensivilkaisulla nainen, ja hetken kuluttuakin vielä nainen, mutta hänessä oli jotain outoa, jotain, jolle Awéa ei oikein osannut nimetä. Sen teki vaikeammaksi vielä valon puute. Nämä ihmishahmon silmät olivat niin heikot pimeässä, ja ihmisparka saisi varmasti sydänkohtauksen, jos Awéa muuttuisi yhtäkkiä lohikäärmeeksi. Pelkkä kuvitelma toisen ilmeestä toi hymyn hänen kasvoilleen.
"Oliko sinulla... Kiire jonnekin?" hän kysäisi kevyesti viitaten sanoillaan tulijan hengästymiseen. Ei mitenkään utelevasti tai tunkeilevasti, mitä nyt rupatteli vain. Sanat saattaisi ymmärtää poisajavina, joten Awéa jatkoi.
"Ei sillä, että sinun pitäisi mihinkään mennä", hän sanoi, hymyillen yhä pienesti. Hän puhui normaalilla äänenvoimakkuudella ja koska kadulla oli jonkin verran mekkalaa, olisi sihinä äänessä hankala huomata. Awéa näyttäisi luultavasti toiselle vain oudonvärisillä hiuksilla varustetulta ihmiseltä.
---
Rosa
Rosa hymyili hieman kun toinen huomasi hänen olemassaolonsa. Ei siitä varmaan haittaa ollut, mutta tuskin tästä voisi kamalasti hyötyäkään. Vihreähiuksinen nainen näytti juuri sellaiselta rauhalliselta tyypiltä, joka ei välittäisi istua baarissa umpihumalaisena muiden umpihumalaisten joukossa koluamassa kaikkien mahdollisten taskuja hiluja etsiskellen.
"Ai, ei minulla varsinaisesti ole mitään menoa, yksi sika vain oli idiootti. Miehet ovat sitten totaalisen typeriä aina välillä!" Rosa puuskutti raivoissaan. Hän oli edelleen huolissaan rahatilanteestaan eikä kunnollista ateriaa ollut näkynyt pariin päivään. Pelkkää leipää ja vettä, se alkoi tympimään eikä siitä energiaakaan paljoa saanut.
Rosalla ei ollut aavistustakaan, miksi tuo tuntematon nainen oli sitä tyyppiä, jota Rosa ei automaattisesti pitänyt vihollisenaan, aivan kuin hän olisi jokin muu kuin itseään täynnä oleva ihminen. Rosa ei kuitenkaan jäänyt sitä sen tarkemmin miettimään, sillä jonkin aikaa kestänyt nälkä aiheutti jo huimausta.
"Hei, olen nyt ihan hirveän törkeä, mutta olisiko sinulla heittää muutama hilu? Olen suoraan sanottuna nääntymässä", Rosa sanoi puoliksi mutisten. Tällainen oli todella alentavaa, jopa huoralle ja varkaalle, jota ei muutenkaan kovin korkealle arvostettu. Tuo toinen oli kuitenkin nimenomaan nainen, eikä silloin tarvinnut välttämättä olla niin sievä ja sulokas kuin miesten edessä.
---
Awéa
Awéa katsoi toista, yrittäen kovasti näyttää ymmärtäväiseltä, mikä taisi olla jonkin sortin esitystä, hänellä kun ei ollut ihmismiehistä kokemusta. Tuon sitten kysyessä rahasta hän oli hetken hiljaa.
"Eipä ole mukana yhtään..." Se ainakin oli totta. Koko hänen asustaan ei löytynyt yhtä ainutta taskua, eikä hänellä rahaakaan ollut. Muutama kaunis kivi oli kätketty vuorille, mutta ne eivät olleet käyttöä varten. Ja mihin Awéa olisi ihmisten rahaa käyttänytkään? Hän saalisti ruokansa itse, aina. Kaksijalkaisten pöperöt eivät olleet häntä varten.
"Mikset metästä itse? Paljon halvempaa", Awéa hymähti. Hän käänsi päätään enemmän hetken mielijohteesta, ja kun kasvoille lankesi ikkunan kajo, se sai vihreiden silmein pupillit supistumaan hieman, olemaan hieman enemmän viirut kuin äsken. Ehkäpä Awéa halusi vinkata, että hän metsästi aina itse, ja syystäkin. Saman tien voisi testata, huomasiko toinen mitään ja jos huomasi, reagoiko mitenkään.
"Mutta jos minulla olisi rahaa, voisit sinä muutaman hilun saadakin. Minä vain... En käytä rahaa." Menikö hän liian pitkälle? Samantien voisi pamauttaa, että ainiinmuuten, olen lohikäärme. Awéa piti suunsa kiinni, mutta kenties silmistä oli luettavissa kare itsetyytyväisyyttä. Hän ei todellakaan rakastanut olla riippuvainen mistään - oli se sitten vain se raha - sillä riipuvuus teki aina haavoittuvaksi siltä osalta. Kutennyt nähtiin, tämä outo nainen oli nääntymässä, koska ei omistanut rahaa. Awéakaan ei omistanut rahaa, muttei ollut kyllä nääntymässäkään.
---
Rosa
Rosa kohotti kulmiaan.
"Harrastatko metsästystä?" Ei tuo naikkonen siltä kyllä näyttänyt, liian heiveröinen sellaiseen. Metsästäjillähän oli solakat, mutta silti lihaksikkaat vartalot ja yleensä ruskeansävyiset, paksut vaatteet kun he viettivät aikaa metsissä ja vuorillakin jopa viikkoja.
'Jahas, vai ei käytä rahaa..' Rosa mietti tuota lausetta hieman, mutta mitäpä hän siitä kostuisi, vaikka kuinka kyselisi ja utelisi; toinen ei varmastikaan halunnut.. paljastaa liikaa? Ehkä hän oli jonkin sortin epäihminen? Siis, ihminen hän tuskin oli, ainakaan kokonaan. Mutta toisaalta, olihan niitä tullut nähtyä, demoneita ja haltioita (vaikkakin kaukaa), mutta Rosa silti tunsi itsensä hieman innostuneeksi pakostakin. Hän itse ei ollut sellaisessa asemassa, että olisi muiden kuin varakkaampien, itserakkaiden, yksinäisten ihmisten kanssa ollut tekemisissä. Huora kuitenkin onnistui hillitsemään kielensä, ainakin melkein.
"Huvittaisiko sinua auttaa minua hieman? Minulla on suunnitelma, miten todennäköisesti saisi hiukan rahaa ja ehkä ateriankin, jos tuuri käy. Sinun tarvitsisi vain juosta minun osoittaman tyypin luo ja esittää hätääntynyttä."
---
Awéa
Awéaa nauratti toisen kysymys, mutta hän piti pokkansa. Mitä nyt suupielet hieman värähtivät, mutta naurua ei kuulunut. Vihreissä silmissä näkyi huvittunut pilke kun hän vastasi.
"Ööm..." Sekunnin epäröinti. "Juu, oikeastaan kyllä." Niin, eikös se ollut metsästystä mitä hän teki? Miten ruokansa hankki? Etsi eläimen, väijyi ja iski. Hyvin taitavaa metsästystä vieläpä, ja useimmiten hän onnistuikin.
Toisen ehdotus sai Awéan havahtumaan. Esittämään hätääntynyttä? Niin, se voisi kieltämättä ollut hauskaa, vaikka hän ei sitä rahan ja ruoan takia tekisikään. Tosin tästä seuraisi se, että pitäisi hieman ihmisruokaa pakottaa alas, mutta kenties siitäkin selvittäisiin. Siis mikä ettei.
"Voisinhan minä auttaakin... Kenelle menen esittämään hätääntynyttä ja miksi olen hätääntynyt?" Awéan kalpeille kasvoille levisi pikkuhiljaa innostuksesta kertova virne. Voi kyllä, tästä voisi tulla hupaisaa. Hän ei vain saisi innostua liikaa ja ylinäytellä, ja toivon mukaan tämä joku, jolle piti mennä esittämään hätääntynyttä ei olisi kovin valoisassa, sillä silloin saattaisi huomio teeskennellyn hätäännyksen aiheesta kääntyä Awéaan, ja se pilaisi toisen koko juonen.
"Ainiin muuten, mikä sinun nimesi on?" hän kysäisi kuin ohimennen. Kai nyt oli oikeus toisen nimeä udella, ennen kuin lähti näyttelemään toisen takia.
"Niin, ja olen Awéa", Awéa sanoi. Ei sukunimeä, ei mitään sen tarkempaa. Hän oli aina ollut, oli ja tulisi aina olemaan vain Awéa ilman sen tarkempia määreitä.
---
Rosa
Rosa nousi penkiltä ryhdikkäästi, kasvoillaan nyt-aion-saada-mitä-haluan -ilme.
"Selvä, olet siis mukana. Kiitän sitten, kun homma on onnistunut."
Hän oli juuri hipsimässä hieman kauemmas, odottaen että toinen tulisi hänen perässään, kun hän kuuli toisen kysymyksen.
"Ai niin, hitto vie, unohdin kokonaan. Minä olen Rosa", huora esittäytyi ja niiasi teatraalisesti, kuin pilaillakseen oman unohduksensa kustannuksella.
"Kerrassaan ihastuttavaa tutustua teihin, neiti Awéa." Rosa suoristautui ja naurahti hieman. Toivottavasti toinen ymmärtäisi hänen typerää huumoriaan eikä ottaisi sitä loukkauksena.
Rosa kääntyi uudelleen ja kipitti kauemmas aukiolta ja kurvasi pikaisesti kapeahkolle kujalle, jossa ihmisten silmät eivät nähneet juuri mitään; niin pimeää jo oli.
Rosa hiippaili varovasti kujan toiseen päähän ja vilkuili ympärilleen etsien "sopivaa uhria". Hänen silmänsä kirkastuivat, kun melko nuori, puhtaissa ja siisteissä vaatteissa kulkeva mies käveli hieman epäröiden kadun viereen ja alkoi etsiä jotakin taskuistaan. Rosa riemastui; mies oli kohtalaisen komeakin. Juuri sellainen rikkaan perheen vesa, joka on elänyt ylisuojelevan äitinsä helmoissa isän tahkoessa rahaa kaupankäynnillä eikä tiennyt katuelämästä mitään. Kunnollisen kasvatuksen saanut sinisilmäinen idiootti, täydellistä.
---
Awéa
Awéa hymyili nopeasti vastaesittäytyneelle Rosalle. Onneksi toinen kääntyi nopeasti, sillä hymy hyytyi nopeasti. Ensinnäkin häntä epäilytti toisen käytös, pilailiko hän omalla kustannuksellaan vaiko hänen kustannuksellaan? Ihmisiä oli niin vaikea ymmärtää... He saattoivat vaikuttaa aivan ystävällisiltä, ja sitten kaikki oli vain esitystä. Mistä sitä sitten tiesi, milloin he olivat tosissaan iloisia? Ja toiseksi, tämä hanke, johon he olivat ryhtymässä, alkoi epäilyttää häntä.
Nopeasti hän pyyhkäisi epäilyksensä taka-alalle. Hän oli jo luvannut auttaa tätä Rosaa, joten kiirehti toisen perään. Hän saavutti toisen, kun tuo pysähtyi sitä uhriaan etsimään. Awéa seurasi tuon katsetta ja bongasi itsekin tuon nuoren miehen.
"Mitä, tuonko luo juoksen kauhean hätääntyneen näköisenä? Mistä olen hätääntynyt?" hän kuiskasi. Pitäisihän jotain tietää, koska saattaisi olla outoa juosta vieraan luo vain tekokauhua naamallaan, sanomatta sanaakaan ja vain huitoen johonkin suuntaan. Saattaisihan sekin tietysti mennä läpi, mutta mielummin Awéa tiesi, miksi hän oli muka hädissään, jotta voisi sanoakin jotain. Pieni jännitys valtasi hänet, ja hermostunut, kalpea käsi kohosi räpeltämään hiuksia. Kenties uhrin luo kannattaisi juosta huppu päässä, jotta huomio ei kiinnittyisi hänen ihaniin, vihreisiin hiuksiinsa, tai jotta ohimenevät valot eivät saisi pupilleja kapenemaan. Rosa ja Rosan suunnitelma eivät ehkä olisi iloisia, jos Awéa jäisi rupattelemaan vieraan kanssa ja selittelemään lohikäärmeyttään.
---
Rosa
"Okei", Rosa kuiskasi viereensä saapuneelle Awéalle, "kyllä, juuri tuon luokse. Selität sille, kuinka joku vastaan tullut tuntematon nainen yhtäkkiä vain kaatui seinää vasten ja lyhistyi ilman mitään selvää syytä."
Rosa hiippaili noin kujan puolivaiheille ja demonstroi, mitä hänelle oli muka käynyt; hän horjahti seinää vasten huohottaen ja valui siitä likaiselle kiveykselle ja jäi liikkumattomana makaamaan.
"Ja sitten pyydät apua ja jos tyyppi ei itse lähde mukaasi, kiskot hänet tänne", Rosa selosti noustessaan istumaan.
"Ulkonäöstä päätellen hän varmaan yrittää ensin herättää minut, sitten minä selostan jotain joka sillä hetkellä kuulostaa uskottavimmalta ja hyväsydämiset, kunnolla kasvatetut pojat haluavat aina auttaa neitoa hädässä. Sitten sinun täytyy tietenkin jollain lailla ilmaista että sinä hait apua ja sitten toteamme että sinä olet 'sankari' ja loppu toivon mukaan sujuu itsestään."
Rosa hymyili toiveikkaasti ja kannustavasti.
"Tuo nyt kuulosti hieman epämääräiseltä, jos sinulla on hedotuksia niin selitä äkkiä ennen kuin se mies jatkaa matkaansa."
---
Awéa
Awéa kuunteli toisen selityksen, miettien sitä silmät kavenneina ja huultaan purren. Sitten hän nyökkäsi. Rosa tuntui olevan varma siitä, mitä teki.
"Okei, minulle käy tuollaisena. Oletko valmis, jos menen nyt?" Hän pyyhkäisi suurimman osan vihreistä hiuksistaan niskaan ja nykäisi ylös tummanvihreän viittansa hupun. Hän odottaisi, että Rosa ehtisi käynnistää näytelmänsä, sitten henkäisisi muka säikähtäneenä ja vilkuiltuaan ympärilleen kävelisi ripeästi nyt heihin selin olevan miehen luo.
"Hei, anteeksi", hän pihahti vähän matkan päästä. Mies kääntyi uteliaan näköisenä. "Ööm, tuolla, tuo..." Awéa veti henkeä varoen hymyilemästä. Hänen piti olla hätääntynyt. Mutta miehen vihreisiin hiuksiin jämähtänyt katse huvitti häntä.
"Niin, öö, tuo vieras... Nainen, hän vain - kaatui." Jestas, Awéa ajatteli. Miten minä näin änkytän? Sanat olivat kuitenkin ilmeisesti tehneet tehtävänsä, sillä nuorenherran kulmat kurtistuivat.
"Mitä?" Voi ei, hän joutuisi selittämään uudelleen.
"Äh, tuo nainen tuolla kaatui vain ilman mitään järkevää syytä!" Mies näytti yhä epäilevältä.
"Ole kiltti!" Awéa yritti. Ja vihdoin toinen näytti ymmärtävän, mitä hän halusi.
"En minä mikään parantaja ole..." mies soi tytölle epävarman hymyn. Awéan vastaushymy oli kireä jännityksestä ja hermostuksesta. Hän - hieman tarpeettomasti - johti miehen Rosan luo. Sitten hän jäi aavistuksen takaviistoon miehestä, kuin kuikuillen varovasti Rosaa. Toivottavasti hän tajuaisi, että pallo oli hänellä. Awéa ei osaisi muuta selittää, ja luultavasti jos mies jotain kysyisi hän vain tuijottaisi tyhmänä. Ja siinä samalla epävarmana näytelmää jatkaen hän kirosi itseään.
Pitikin suostua... En minä mikään näyttelijä ole. Ja hän jo odotti, miten selviäisi, kuinka hän olisi pilannut kaiken ja Rosa huutaisi hänelle... Siinä huolestuneen uteliasta esittäessään hän päätti, että jättäisi ensi kerralla ihmisten auttamisen väliin. Hän olisi voinut käydä tällekin ihmisparalle nappaamassa muutaman jäniksen ja sillä siisti.
---
Rosa
Rosa virnisti rohkaisevasti Awéan suuntaan, kun tämä nosti huppunsa ja kävi taas makuulle hieman kivuliaaseen asentoon. Korsetin kanssa oli varsin hankalaa yrittää taipua aidon näköisesti kasaan, mutta huora onnistui pysymään liikkumattomana. Hän alkoi hengittää hieman hankalasti, osittain aidostikin. Hän kuuli Awéan puheen etäisesti.
"Ei kuulosta tarpeeksi tolaltaan olevalta... Hitto vie, jos tämä ei nyt onnistu, mutta toisaalta.."
Rosa odotti ja sulki silmänsä täysin. Kevyehköt askeleet tulivat lähemmäs ja pysähtyivät, toiset askeleet hieman kauemmas.
"Ööö, tuota, rouva? Neiti? Onko teillä jokin vikana?" Noniin, eihän se ihan persiilleen mennyt. Rosa ei vielä liikahtanut.
"Haloo?" Kuului ääni hieman kovempana ja sormenpäät hänen käsivarressaan tuntuivat inhottavan tökkiviltä. Rosa päätti "herätä".
"Unnh... Mitä? Missä?" hän kysyi ja nousi istumaan heikon ja hieman sairaan näköisenä; silmät väsyneinä ja käsivarret täristen. Tämä toivottavasti herättäisi lähes kenessä vain huolen tunteen.
".. Missä päin kaupunkia minä olen? Keitä te olette?" Rosa kysyi heiveröisellä äänellä, näytellen hämmästyttävän hyvin hieman sairaalloista mutta ystävällistä ja lempeää naista; täysin oman persoonansa vastakohtaa.
---
Awéa
Awéaa yhä hieman arvelutti koko tämä juttu. Okei, tähän mennessä suunnitelma oli onnistunut ihan siedettävästi, he olivat saaneet sen nuoren miehen katsomaan muka sairasta Rosaa. Ja kyllä hän sen tiesi, että he saisivat kenties rahaa ja ruokaa, mutta ajatteliko Rosa vain varastaa ne tuolta miesparalta, vai mitä hän oikein suunnitteli? No, sen näkisi aikanaan, ja nyt hänen olisi vain keskityttävä tähän, jotta se onnistuisi.
Tämä "miesparka" vaikutti hieman hämmentyneeltä Rosan sanoista, joten Awéa päätti tulla apuun.
"Et muista...?" hän kysyi järkyttyneen kuuloisena, ja tuli ajatelleeksi, miten kamalaa tosiaan olisikaan olla muistamatta. Jos ei muistaisi, kuka on, mistä on, missä on, mitä itselle on tapahtunut, ei ystäviä, ei mitään. Se olisi kamalaa. Ja jälleen hän pakotti itsensä keskittymään.
Mieskin näytti hieman säikähtäneeltä, muttei sanonut mitään. Kenties hän ajatteli, että naisen muisti palaisi pian, kun hän vähän selviäisi.
"Oletko kunnossa?" mies kysyi aavistuksen huolestuneen kuuloisena. Awéa jatkoi sitä huolestuneen-järkyttyneen esittämistä ja miehen takaa kuikuilua, ja jätti jälleen ohjat Rosalle.
---
Rosa
"Siis... silloin oli aamu, kun... ja sitten, niin tosiaan... Ja hämärässä, tuli pimeämpää ja valoja ja niin... taisin ikäänkuin nukahtaa," Rosa mutisi heikosti ja viattomasti ja viimeiset kolme sanaa hän osoitti kahdelle muulle. Hän yritti kovasti vedota koiranpentukatseellaan nuorukaiseen ja viestiä, että hänellä oli kaamea nälkä.
"Kyllä, olen varmaan ihan okei", Rosa mutisi ujosti ja käänsi taas silmänsä suoraan miehen silmiin. "Kiitos."
Okei, aika siirtyä seuraavalle tasolle. Rosa "yritti" nousta ylös muka hieman huonoin tuloksin. Nuori mies ojensi kätensä, jotta Rosa voisi tarttua siihen.
'Jes!'
Huora otti suuresta, hieman viileästä kädestä kiinni pehmeästi ja nousi lopultakin seisomaan, hieman epävarman oloisena ja esittäen edelleen heiveröistä.
"Tuota, oletko nyt ihan varma että pärjäät?" mies kysyi pieni kurttu kulmiensa välissä. Rosa astui hieman lähemmäs tätä ja supisi hiljaa.
"Olen pahoillani, että jouduin ja joudun yhä vaivaamaan teitä, mutta olisiko teillä antaa minulle hieman rahaa leipään? En ole syönyt mitään moneen päivään, sillä minut ryöstettiin.."
'Ja sitten surullinen ja häpeävä ilme ja ehkä vähän kyyneliä, jos onnistuu..'
"Olen hirveän pahoillani, huolestuttaa nyt kunnon kansalaisia tällä tavalla olemalla heikko ja sitten kerjätä pelastajiltaan, anteeksi", Rosa selitti muka puoliksi itsekseen katsellen samalla jalkojaan.
Miehen ilme muuttui lupaavasti hieman suopeammaksi. Ehkä hän todella oli sellainen hyväsydäminen lapsi miltä näyttikin.
"Tuota, mennään läheiseen majataloon syömään, minä voin tarjota. Minulla on hieman ylimääräistä rahaa."
'Upeaa! Oli se hieman hankalaa ja minunkin esittämiseni olisi kohta muuttunut liian epätoivoiseksi, mutta toimihan se kuitenkin', Rosa olisi voinut melkein hyppiä innostuksesta; ruokaa, baarissa norkoilua ja toivottavasti hyvää seuraa. Hän melkein unohti Awéan kokonaan, mutta ennen kuin he olivat lähdössä, Rosa muisti että oli luvannut ainakin kiittää tätä suuresti.
"Hei, tämä kaunis nainen pelasti minut myös, voisiko hän liittyä seuraan? Ellei se ole liian paljoa pyydetty", Rosa luotti taas suuriin silmiinsä ja sieviin kasvoihinsa (jotka pimeässä näyttivät selvästi normaalia kauniimmilta, meikin ansiosta tosin).
"No hyvä on, enhän se voi minua vararikkoon viedä", mies vastasi hieman hiljaisesti, mutta hänen kasvonsa pehmenivät kuitenkin.
Ehkä hänellä ei ollut kovinkaan paljoa kokemusta naisten kanssa seurustelusta, jos häntä vain jännitti tai jotakin sellaista. Rosa todellakin toivoi niin.
---
Awéa
Awéa kuunteli Rosan esitystä oudosti hymyillen. Olikohan tuo aiemminkin tehnyt jotain tämäntapaista? Esittäminen oli ainakin hänen silmilleen taidokasta, mutta toisaalta hän ei ollut kovinkaan kovasti nähnyt kenenkään esittävän jotain tällaista. Jännää. Awéakin seurasi miehen ilmeen muuttumista lähes henkeään pidätellen, ja sitten vilkaisi ihmetellen Rosaa. Sopivista naruista tuo veteli. Awéa katsahti miestä silmiin ujosti hymyillen, kiitollisena pimeästä. Jos he menisivät valoisaan, saisivat sekä Rosa että mies tietää, että hän oli lohikäärme. Rosaa pitäisi varoittaa etukäteen, ettei toiselta aivan menisi pasmat sekaisin. Hän vilkaisi toista huolestunutta jännitystä silmissään, yrittäen tavoittaa katseen. Jos hän ymmärtäisi, että Awéalla oli tärkeää asiaa... Ja saman tien hän oli voihkaista ääneen. Rosa oli pyytänyt hänellekin ruokaa. Hän joutuisi syömään. Ihmishahmossa. Pieni virne leikitteli kalpeilla kasvoilla pelkästä ajatuksesta, mitä tapahtuisi, jos hän muuttuisi jossain kapakassa lohikäärmeeksi syödäkseen... Ei. Hän ei muuttuisi. Ei täällä.
Heidän ruoankustantajansa lähti edeltä kävelemään kohti ilmeisesti tällaista mainitsemaansa majataloa, ja Awéa nykäisi huppunsa alas. Vihreät hiukset valahtivat selkään ja hulmahtelivat kevyesti illan tuulessa. Päättäväinen ilme kasvoillaan hän käveli miehen perään, joka jo vilkaisikin taakseen kuin varmistaakseen naisten tulevan perässä. Awéa hymyili kireästi ja näki miehen silmien suurenevan tuon nähdessä vihreät hiukset. Katse haparoi kulmakarvoihin, mutta silmiään hän ei antanut toisen katsoa, vaan vilkaisi itsekin ympärilleen Rosaa etsien. Jotenkin hän ei vain jaksanut uskoa toisen kadonneen mihinkään, kun oli näinkin paljon vaivaa ateriansa eteen nähnyt.
Mies käännähti. Hän näytti aavistuksen epävarmalta siitä, mitä tekisi. Hän näytti puoliksi toivovan, että he olisivat kadonneet, mutta mukana ilmeessä oli jotain muutakin. Hän hymyili epävarmasti ja astui erään talon ovesta sisään. Hetken epäröityään Awéa seurasi ja miltei huokaisi. Majatalo. Kenties hänen ja tämän majatalon pitäjien käsitys oli erilainen, mutta Awéa olisi kutsunut tätä kapakaksi. Valot häikäisivät yön jäljiltä, mutta silmät tottuivat epänormaalin nopeasti. Ihmisille epänormaalin, joten kun nuori mies vielä tihrusti ympärilleen naama kurtussa, hän katseli normaalisti. Pupillit olisivat nyt kavenneet melko leveiksi pystyviiruiksi, joten Awéa yritti olla katsomatta ketään silmiiin. Hieman tai enemmän humalaisesta porukasta kuului muutamia vihellyksiä, ja hänhymyili myrkyllisesti. Yrittäisivät vain jotain... Joku kulki täpötäyden kolpakollisen kanssa ohi, kompuroi, kenties tarkoituksella, ja läikytti olutta hänen viitalleen. Mies pyyteli virnistellen anteeksi. Awéan silmät kapenivat.
"Jos olisin sinä, painuisin saman tien ulos täältä ja kauas, ennen kuin menetän hermoni", hän sähisi. Ääni ei ollut kovinkaan mukava, ei sellainen ääni, jonka omistajaa haluat ärsyttää. Mies vakavoitui, hörppäsi juomaansa, tyrkkäsi sitten puolikkaan kolpakkonsa Awéan käsiin ja vilahti ulos. Hän jäi tuijottamaan kolpakossa heiluvaa vaaleaa juomaa ja nielaisi. Pitäisikö juoda? Vielä hän ei kuitenkaan tehnyt ratkaisuaan, odotti vain, että Rosa tai maksumies tekisivät jotain.
// Ja vuoro jäi Hitobashiralle. x) //
Awéa
Aurinko oli pikkuhiljaa painumassa mailleen, se värjäsi talojen seinät kullanpunaisella hehkullaan ja maalasi varjot pitkiksi ja mustiksi. Monisävyisen vihreät silmät tutkailivat koristeellisia taloja ilmeettömästi. Silmien omistaja tuhahti hiljaa ja jatkoi matkaansa. Jaksoivat ne ihmiset sitten kerskua asumuksillaan... Awéa itse ei moista ymmärtänyt. Eikö ollut tärkeämpää, että oli kultaa ja hienoja kiviä kuin että oli niillä maksettu kaunis koti? No, tapansa kullakin. Hän käveli hitaasti ja kiireiset ihmiset kävelivät ja juoksivat hänen ohitseen luomatta tyttösen olemukseen kahta katsetta. Kenties se oli aivan hyvä, mutta toisaalta taas Awéa rakasti oudoksuvia katseita, jotka pyyhkivät hänen hiuksiaan ja silmiään.
Awéan viitan huppu oli alhaalla, tänä iltana hän ei halunnut naamioitua, vaikka se olisi voinut olla täällä viisasta. Jo laskeutunut hämärä peitti värejä osittain, mutta valoisammassa kohdassa olisi nähnyt, että hartioille ja selkään valuvat hiukset olivat vihreät - monisävyisen, eloisanvihreät. Näin varjossa vihreiden silmien pupillit olivat suuret eivätkä eronneet ihmisen pupilleista kovasti, mutta valon lisääntyminen paljastaisi myös niiden viirumaisuuden - todiste siitä, ettei Awéa ollut näille ohi kiiruhtaville ihmisille minkäänlaista sukua. Ihmishahmossaan nyt kulkeva lohikäärme virnisti häntä tuijottamaan jääneelle pikkupojalle, saaden takaisin aran hymyn. Poika juoksi kuitenkin pian pois.
Siitä oli taas aikaa, kun hän oli ihmiselle kertonut, mikä todella oli. Ajan haalistama muisto toi yhä hymyn hänen kasvoilleen, ihmisen ilme oli todella ollut näkemisen arvoinen. Se oli outoa, miten kauan siitä olikaan, sillä eihän Awéa koskaan ollut mitenkään piilotellut sitä tosiseikkaa. Ei hän sitä villisti ympäriinsä huudellutkaan, mutta jos ihminen sen huomasi, niin sama se. Siinä ajatuksissaan hän antoi heikkojen ihmisenjalkojensa kuljettaa pitkin kaupungin teitä ja havahtui kapakan luona. Irvistys vääristi kalpeaa naamaa ja hän jatkoi. Ei kiitos humalaisia hulluja.
Jo hyvinkin vähän matkan päästä löytyi hieman rauhallisempien ihmisten täyttämä katu, pieni melkein puistontapainen (pläntti ruohoa ja muutama pieni puu) ja penkki, joten siihen Awéa jäi. Hänestä oli aina yhtä hupaisaa vain istua ja tarkkailla muiden jokapäiväistä elämää, rutiineja, töitä, joita hänellä ei ollut. Joskus joku ehkä pysähtyisi juttelemaan ja jatkaisi sitten matkaa autuaan tietämättömänä siitä, että oli juuri jutellut lohikäärmeen kanssa. Illat ja yöt olivat niitä hetkiä varten, jolloin Awéa ei halunnut paljastaa henkilöllisyyttään, sillä pimeässä suuret pupillit näyttivät lähes normaaleilta. Jos taas teki mieli järkyttää, yllättää, hän tulisi päivällä kaupunkiin. Nyt teki mieli vain katsella - kenties läheisistä ikkunoista kajastava valo olisi tarpeeksi valaisemaan hänen hiustensa vihreyden ja hän saisi muutamia noista nautittavan oudoksuvista katseista. Se jäisi nähtäväksi.
---
Rosa
"No ei sitten, jos et halua hyvää seuraa", hieman homssuisen näköinen nainen, joka olikin todellisuudessa mies, kivahti hienommalle herralle ja marssi nenä pystyssä pois kujalta, joka oli auringon laskiessa muuttunut aina vain hämärämmäksi. Rosa marssi kiihtyneenä kujalta toiselle potkien samalla sivuun moskaa ja risuja, joita hänen hameenhelmansakin helposti keräsi.
'Että kehtaakin kieltäytyä. Tarvitsen kohta oikeasti asiakkaita, tai joudun muuttamaan jo pelkästään sen takia.. Mokomat pikkusievät, tekopyhät siveyden sipulit..'
Rosa keräsi lukuisat helmansa hieman ylemmäs ja jatkoi lampsimistaan. Muutaman korttelin ohitettuaan hän pysähtyi huohottamaan; hän oli kohtalaisen huonossa kunnossa, eikä kiristävä korsetti sallinut ylimääräistä liikuntaa; hengittäminen oli jo muutenkin hankalaa.
Huora vilkuili ympärilleen ja äkkäsi lähes tyhjän penkin. Hän sipsutti sen luo ja istahti mahdollisimman kauas toisesta naisesta ja yritti saada hengityksensä tasaantumaan ja ylimääräisen punoituksen laskemaan kasvoiltaan. Sitten voisi etsiä lähimmän kapakan ja yrittää saada mahdollisimman monen tarjoamaan hänelle ja kenties jonkun vielä petikammarinkin puolelle; mielellään rikkaan tyypin.
Rosa kiroili hiljaa itsekseen ja yritti korjata kampaustaan; yksinkertaista, sotkuista nutturaa ja siinä killuvaa hiuskampaa sekä halvan näköistä helminauhaa, joka oli kiedottu nutturan ja osittain Rosan koko päänkin ympärille. Nostettuaan osan karanneista suortuvista takaisin ylös hän alkoi kuumeisesti etsiä jotakin pintaa, josta voisi peilata itseään. Sellaisen puutteessa hän kirosi hieman äänekkäämmin ja huokaisi.
Hän vilkaisi hieman sivulleen, ja näki naisen. Ihan kauniinkin naisen, hieman rimpulan oloisen vain.
"Kivat hiukset", Rosa sanoi matalahkolla naisenäänellään, josta huomasi heti, ettei Rosa ollut mikään hienostonainen.
---
Awéa
Aikansa Awéa istuskeli yksin penkillään, katsellen ohikulkijoita. Suurin osa oli liian kiireisiä kiinnittämään huomiota nuoreen, kiireettömään naiseen, eikä hän välittänyt kovinkaan paljoa. Hänhän se katselija oli. Melkoisen pian kuitenkin jostain tuli selkeästi hengästynyt hahmo, joka sitten istahti penkin toiseen päähän. Awéa vilkaisi tulijaan sivusilmällä, suomatta tälle kovin kovasti huomiota. Pian kuitenkin kadunpätkä alkoi tyhjentyä kunnon kansalaisista ja täyttyä siihen läheiseen kapakkaan suuntaavista ihmisistä, joista osa soi hänelle perin epämiellyttävää huomiota ja hän alkoi jo suunnitella poistumista (näihin aikoihin kaikki arat ja mehukkaat peurat olisivat liikenteessä ja helpohkoa saalista ilmasta käsin), kun penkin toisen pään vallannut puhui. Awéa kääntyi uteliaana toista kohti.
"Kiitos. Minäkin pidän niistä", hän hymähti hipaisten vihreää tukkapehkoaan toisella kädellä. Hän tutkaili toisen olemusta. Ensivilkaisulla nainen, ja hetken kuluttuakin vielä nainen, mutta hänessä oli jotain outoa, jotain, jolle Awéa ei oikein osannut nimetä. Sen teki vaikeammaksi vielä valon puute. Nämä ihmishahmon silmät olivat niin heikot pimeässä, ja ihmisparka saisi varmasti sydänkohtauksen, jos Awéa muuttuisi yhtäkkiä lohikäärmeeksi. Pelkkä kuvitelma toisen ilmeestä toi hymyn hänen kasvoilleen.
"Oliko sinulla... Kiire jonnekin?" hän kysäisi kevyesti viitaten sanoillaan tulijan hengästymiseen. Ei mitenkään utelevasti tai tunkeilevasti, mitä nyt rupatteli vain. Sanat saattaisi ymmärtää poisajavina, joten Awéa jatkoi.
"Ei sillä, että sinun pitäisi mihinkään mennä", hän sanoi, hymyillen yhä pienesti. Hän puhui normaalilla äänenvoimakkuudella ja koska kadulla oli jonkin verran mekkalaa, olisi sihinä äänessä hankala huomata. Awéa näyttäisi luultavasti toiselle vain oudonvärisillä hiuksilla varustetulta ihmiseltä.
---
Rosa
Rosa hymyili hieman kun toinen huomasi hänen olemassaolonsa. Ei siitä varmaan haittaa ollut, mutta tuskin tästä voisi kamalasti hyötyäkään. Vihreähiuksinen nainen näytti juuri sellaiselta rauhalliselta tyypiltä, joka ei välittäisi istua baarissa umpihumalaisena muiden umpihumalaisten joukossa koluamassa kaikkien mahdollisten taskuja hiluja etsiskellen.
"Ai, ei minulla varsinaisesti ole mitään menoa, yksi sika vain oli idiootti. Miehet ovat sitten totaalisen typeriä aina välillä!" Rosa puuskutti raivoissaan. Hän oli edelleen huolissaan rahatilanteestaan eikä kunnollista ateriaa ollut näkynyt pariin päivään. Pelkkää leipää ja vettä, se alkoi tympimään eikä siitä energiaakaan paljoa saanut.
Rosalla ei ollut aavistustakaan, miksi tuo tuntematon nainen oli sitä tyyppiä, jota Rosa ei automaattisesti pitänyt vihollisenaan, aivan kuin hän olisi jokin muu kuin itseään täynnä oleva ihminen. Rosa ei kuitenkaan jäänyt sitä sen tarkemmin miettimään, sillä jonkin aikaa kestänyt nälkä aiheutti jo huimausta.
"Hei, olen nyt ihan hirveän törkeä, mutta olisiko sinulla heittää muutama hilu? Olen suoraan sanottuna nääntymässä", Rosa sanoi puoliksi mutisten. Tällainen oli todella alentavaa, jopa huoralle ja varkaalle, jota ei muutenkaan kovin korkealle arvostettu. Tuo toinen oli kuitenkin nimenomaan nainen, eikä silloin tarvinnut välttämättä olla niin sievä ja sulokas kuin miesten edessä.
---
Awéa
Awéa katsoi toista, yrittäen kovasti näyttää ymmärtäväiseltä, mikä taisi olla jonkin sortin esitystä, hänellä kun ei ollut ihmismiehistä kokemusta. Tuon sitten kysyessä rahasta hän oli hetken hiljaa.
"Eipä ole mukana yhtään..." Se ainakin oli totta. Koko hänen asustaan ei löytynyt yhtä ainutta taskua, eikä hänellä rahaakaan ollut. Muutama kaunis kivi oli kätketty vuorille, mutta ne eivät olleet käyttöä varten. Ja mihin Awéa olisi ihmisten rahaa käyttänytkään? Hän saalisti ruokansa itse, aina. Kaksijalkaisten pöperöt eivät olleet häntä varten.
"Mikset metästä itse? Paljon halvempaa", Awéa hymähti. Hän käänsi päätään enemmän hetken mielijohteesta, ja kun kasvoille lankesi ikkunan kajo, se sai vihreiden silmein pupillit supistumaan hieman, olemaan hieman enemmän viirut kuin äsken. Ehkäpä Awéa halusi vinkata, että hän metsästi aina itse, ja syystäkin. Saman tien voisi testata, huomasiko toinen mitään ja jos huomasi, reagoiko mitenkään.
"Mutta jos minulla olisi rahaa, voisit sinä muutaman hilun saadakin. Minä vain... En käytä rahaa." Menikö hän liian pitkälle? Samantien voisi pamauttaa, että ainiinmuuten, olen lohikäärme. Awéa piti suunsa kiinni, mutta kenties silmistä oli luettavissa kare itsetyytyväisyyttä. Hän ei todellakaan rakastanut olla riippuvainen mistään - oli se sitten vain se raha - sillä riipuvuus teki aina haavoittuvaksi siltä osalta. Kutennyt nähtiin, tämä outo nainen oli nääntymässä, koska ei omistanut rahaa. Awéakaan ei omistanut rahaa, muttei ollut kyllä nääntymässäkään.
---
Rosa
Rosa kohotti kulmiaan.
"Harrastatko metsästystä?" Ei tuo naikkonen siltä kyllä näyttänyt, liian heiveröinen sellaiseen. Metsästäjillähän oli solakat, mutta silti lihaksikkaat vartalot ja yleensä ruskeansävyiset, paksut vaatteet kun he viettivät aikaa metsissä ja vuorillakin jopa viikkoja.
'Jahas, vai ei käytä rahaa..' Rosa mietti tuota lausetta hieman, mutta mitäpä hän siitä kostuisi, vaikka kuinka kyselisi ja utelisi; toinen ei varmastikaan halunnut.. paljastaa liikaa? Ehkä hän oli jonkin sortin epäihminen? Siis, ihminen hän tuskin oli, ainakaan kokonaan. Mutta toisaalta, olihan niitä tullut nähtyä, demoneita ja haltioita (vaikkakin kaukaa), mutta Rosa silti tunsi itsensä hieman innostuneeksi pakostakin. Hän itse ei ollut sellaisessa asemassa, että olisi muiden kuin varakkaampien, itserakkaiden, yksinäisten ihmisten kanssa ollut tekemisissä. Huora kuitenkin onnistui hillitsemään kielensä, ainakin melkein.
"Huvittaisiko sinua auttaa minua hieman? Minulla on suunnitelma, miten todennäköisesti saisi hiukan rahaa ja ehkä ateriankin, jos tuuri käy. Sinun tarvitsisi vain juosta minun osoittaman tyypin luo ja esittää hätääntynyttä."
---
Awéa
Awéaa nauratti toisen kysymys, mutta hän piti pokkansa. Mitä nyt suupielet hieman värähtivät, mutta naurua ei kuulunut. Vihreissä silmissä näkyi huvittunut pilke kun hän vastasi.
"Ööm..." Sekunnin epäröinti. "Juu, oikeastaan kyllä." Niin, eikös se ollut metsästystä mitä hän teki? Miten ruokansa hankki? Etsi eläimen, väijyi ja iski. Hyvin taitavaa metsästystä vieläpä, ja useimmiten hän onnistuikin.
Toisen ehdotus sai Awéan havahtumaan. Esittämään hätääntynyttä? Niin, se voisi kieltämättä ollut hauskaa, vaikka hän ei sitä rahan ja ruoan takia tekisikään. Tosin tästä seuraisi se, että pitäisi hieman ihmisruokaa pakottaa alas, mutta kenties siitäkin selvittäisiin. Siis mikä ettei.
"Voisinhan minä auttaakin... Kenelle menen esittämään hätääntynyttä ja miksi olen hätääntynyt?" Awéan kalpeille kasvoille levisi pikkuhiljaa innostuksesta kertova virne. Voi kyllä, tästä voisi tulla hupaisaa. Hän ei vain saisi innostua liikaa ja ylinäytellä, ja toivon mukaan tämä joku, jolle piti mennä esittämään hätääntynyttä ei olisi kovin valoisassa, sillä silloin saattaisi huomio teeskennellyn hätäännyksen aiheesta kääntyä Awéaan, ja se pilaisi toisen koko juonen.
"Ainiin muuten, mikä sinun nimesi on?" hän kysäisi kuin ohimennen. Kai nyt oli oikeus toisen nimeä udella, ennen kuin lähti näyttelemään toisen takia.
"Niin, ja olen Awéa", Awéa sanoi. Ei sukunimeä, ei mitään sen tarkempaa. Hän oli aina ollut, oli ja tulisi aina olemaan vain Awéa ilman sen tarkempia määreitä.
---
Rosa
Rosa nousi penkiltä ryhdikkäästi, kasvoillaan nyt-aion-saada-mitä-haluan -ilme.
"Selvä, olet siis mukana. Kiitän sitten, kun homma on onnistunut."
Hän oli juuri hipsimässä hieman kauemmas, odottaen että toinen tulisi hänen perässään, kun hän kuuli toisen kysymyksen.
"Ai niin, hitto vie, unohdin kokonaan. Minä olen Rosa", huora esittäytyi ja niiasi teatraalisesti, kuin pilaillakseen oman unohduksensa kustannuksella.
"Kerrassaan ihastuttavaa tutustua teihin, neiti Awéa." Rosa suoristautui ja naurahti hieman. Toivottavasti toinen ymmärtäisi hänen typerää huumoriaan eikä ottaisi sitä loukkauksena.
Rosa kääntyi uudelleen ja kipitti kauemmas aukiolta ja kurvasi pikaisesti kapeahkolle kujalle, jossa ihmisten silmät eivät nähneet juuri mitään; niin pimeää jo oli.
Rosa hiippaili varovasti kujan toiseen päähän ja vilkuili ympärilleen etsien "sopivaa uhria". Hänen silmänsä kirkastuivat, kun melko nuori, puhtaissa ja siisteissä vaatteissa kulkeva mies käveli hieman epäröiden kadun viereen ja alkoi etsiä jotakin taskuistaan. Rosa riemastui; mies oli kohtalaisen komeakin. Juuri sellainen rikkaan perheen vesa, joka on elänyt ylisuojelevan äitinsä helmoissa isän tahkoessa rahaa kaupankäynnillä eikä tiennyt katuelämästä mitään. Kunnollisen kasvatuksen saanut sinisilmäinen idiootti, täydellistä.
---
Awéa
Awéa hymyili nopeasti vastaesittäytyneelle Rosalle. Onneksi toinen kääntyi nopeasti, sillä hymy hyytyi nopeasti. Ensinnäkin häntä epäilytti toisen käytös, pilailiko hän omalla kustannuksellaan vaiko hänen kustannuksellaan? Ihmisiä oli niin vaikea ymmärtää... He saattoivat vaikuttaa aivan ystävällisiltä, ja sitten kaikki oli vain esitystä. Mistä sitä sitten tiesi, milloin he olivat tosissaan iloisia? Ja toiseksi, tämä hanke, johon he olivat ryhtymässä, alkoi epäilyttää häntä.
Nopeasti hän pyyhkäisi epäilyksensä taka-alalle. Hän oli jo luvannut auttaa tätä Rosaa, joten kiirehti toisen perään. Hän saavutti toisen, kun tuo pysähtyi sitä uhriaan etsimään. Awéa seurasi tuon katsetta ja bongasi itsekin tuon nuoren miehen.
"Mitä, tuonko luo juoksen kauhean hätääntyneen näköisenä? Mistä olen hätääntynyt?" hän kuiskasi. Pitäisihän jotain tietää, koska saattaisi olla outoa juosta vieraan luo vain tekokauhua naamallaan, sanomatta sanaakaan ja vain huitoen johonkin suuntaan. Saattaisihan sekin tietysti mennä läpi, mutta mielummin Awéa tiesi, miksi hän oli muka hädissään, jotta voisi sanoakin jotain. Pieni jännitys valtasi hänet, ja hermostunut, kalpea käsi kohosi räpeltämään hiuksia. Kenties uhrin luo kannattaisi juosta huppu päässä, jotta huomio ei kiinnittyisi hänen ihaniin, vihreisiin hiuksiinsa, tai jotta ohimenevät valot eivät saisi pupilleja kapenemaan. Rosa ja Rosan suunnitelma eivät ehkä olisi iloisia, jos Awéa jäisi rupattelemaan vieraan kanssa ja selittelemään lohikäärmeyttään.
---
Rosa
"Okei", Rosa kuiskasi viereensä saapuneelle Awéalle, "kyllä, juuri tuon luokse. Selität sille, kuinka joku vastaan tullut tuntematon nainen yhtäkkiä vain kaatui seinää vasten ja lyhistyi ilman mitään selvää syytä."
Rosa hiippaili noin kujan puolivaiheille ja demonstroi, mitä hänelle oli muka käynyt; hän horjahti seinää vasten huohottaen ja valui siitä likaiselle kiveykselle ja jäi liikkumattomana makaamaan.
"Ja sitten pyydät apua ja jos tyyppi ei itse lähde mukaasi, kiskot hänet tänne", Rosa selosti noustessaan istumaan.
"Ulkonäöstä päätellen hän varmaan yrittää ensin herättää minut, sitten minä selostan jotain joka sillä hetkellä kuulostaa uskottavimmalta ja hyväsydämiset, kunnolla kasvatetut pojat haluavat aina auttaa neitoa hädässä. Sitten sinun täytyy tietenkin jollain lailla ilmaista että sinä hait apua ja sitten toteamme että sinä olet 'sankari' ja loppu toivon mukaan sujuu itsestään."
Rosa hymyili toiveikkaasti ja kannustavasti.
"Tuo nyt kuulosti hieman epämääräiseltä, jos sinulla on hedotuksia niin selitä äkkiä ennen kuin se mies jatkaa matkaansa."
---
Awéa
Awéa kuunteli toisen selityksen, miettien sitä silmät kavenneina ja huultaan purren. Sitten hän nyökkäsi. Rosa tuntui olevan varma siitä, mitä teki.
"Okei, minulle käy tuollaisena. Oletko valmis, jos menen nyt?" Hän pyyhkäisi suurimman osan vihreistä hiuksistaan niskaan ja nykäisi ylös tummanvihreän viittansa hupun. Hän odottaisi, että Rosa ehtisi käynnistää näytelmänsä, sitten henkäisisi muka säikähtäneenä ja vilkuiltuaan ympärilleen kävelisi ripeästi nyt heihin selin olevan miehen luo.
"Hei, anteeksi", hän pihahti vähän matkan päästä. Mies kääntyi uteliaan näköisenä. "Ööm, tuolla, tuo..." Awéa veti henkeä varoen hymyilemästä. Hänen piti olla hätääntynyt. Mutta miehen vihreisiin hiuksiin jämähtänyt katse huvitti häntä.
"Niin, öö, tuo vieras... Nainen, hän vain - kaatui." Jestas, Awéa ajatteli. Miten minä näin änkytän? Sanat olivat kuitenkin ilmeisesti tehneet tehtävänsä, sillä nuorenherran kulmat kurtistuivat.
"Mitä?" Voi ei, hän joutuisi selittämään uudelleen.
"Äh, tuo nainen tuolla kaatui vain ilman mitään järkevää syytä!" Mies näytti yhä epäilevältä.
"Ole kiltti!" Awéa yritti. Ja vihdoin toinen näytti ymmärtävän, mitä hän halusi.
"En minä mikään parantaja ole..." mies soi tytölle epävarman hymyn. Awéan vastaushymy oli kireä jännityksestä ja hermostuksesta. Hän - hieman tarpeettomasti - johti miehen Rosan luo. Sitten hän jäi aavistuksen takaviistoon miehestä, kuin kuikuillen varovasti Rosaa. Toivottavasti hän tajuaisi, että pallo oli hänellä. Awéa ei osaisi muuta selittää, ja luultavasti jos mies jotain kysyisi hän vain tuijottaisi tyhmänä. Ja siinä samalla epävarmana näytelmää jatkaen hän kirosi itseään.
Pitikin suostua... En minä mikään näyttelijä ole. Ja hän jo odotti, miten selviäisi, kuinka hän olisi pilannut kaiken ja Rosa huutaisi hänelle... Siinä huolestuneen uteliasta esittäessään hän päätti, että jättäisi ensi kerralla ihmisten auttamisen väliin. Hän olisi voinut käydä tällekin ihmisparalle nappaamassa muutaman jäniksen ja sillä siisti.
---
Rosa
Rosa virnisti rohkaisevasti Awéan suuntaan, kun tämä nosti huppunsa ja kävi taas makuulle hieman kivuliaaseen asentoon. Korsetin kanssa oli varsin hankalaa yrittää taipua aidon näköisesti kasaan, mutta huora onnistui pysymään liikkumattomana. Hän alkoi hengittää hieman hankalasti, osittain aidostikin. Hän kuuli Awéan puheen etäisesti.
"Ei kuulosta tarpeeksi tolaltaan olevalta... Hitto vie, jos tämä ei nyt onnistu, mutta toisaalta.."
Rosa odotti ja sulki silmänsä täysin. Kevyehköt askeleet tulivat lähemmäs ja pysähtyivät, toiset askeleet hieman kauemmas.
"Ööö, tuota, rouva? Neiti? Onko teillä jokin vikana?" Noniin, eihän se ihan persiilleen mennyt. Rosa ei vielä liikahtanut.
"Haloo?" Kuului ääni hieman kovempana ja sormenpäät hänen käsivarressaan tuntuivat inhottavan tökkiviltä. Rosa päätti "herätä".
"Unnh... Mitä? Missä?" hän kysyi ja nousi istumaan heikon ja hieman sairaan näköisenä; silmät väsyneinä ja käsivarret täristen. Tämä toivottavasti herättäisi lähes kenessä vain huolen tunteen.
".. Missä päin kaupunkia minä olen? Keitä te olette?" Rosa kysyi heiveröisellä äänellä, näytellen hämmästyttävän hyvin hieman sairaalloista mutta ystävällistä ja lempeää naista; täysin oman persoonansa vastakohtaa.
---
Awéa
Awéaa yhä hieman arvelutti koko tämä juttu. Okei, tähän mennessä suunnitelma oli onnistunut ihan siedettävästi, he olivat saaneet sen nuoren miehen katsomaan muka sairasta Rosaa. Ja kyllä hän sen tiesi, että he saisivat kenties rahaa ja ruokaa, mutta ajatteliko Rosa vain varastaa ne tuolta miesparalta, vai mitä hän oikein suunnitteli? No, sen näkisi aikanaan, ja nyt hänen olisi vain keskityttävä tähän, jotta se onnistuisi.
Tämä "miesparka" vaikutti hieman hämmentyneeltä Rosan sanoista, joten Awéa päätti tulla apuun.
"Et muista...?" hän kysyi järkyttyneen kuuloisena, ja tuli ajatelleeksi, miten kamalaa tosiaan olisikaan olla muistamatta. Jos ei muistaisi, kuka on, mistä on, missä on, mitä itselle on tapahtunut, ei ystäviä, ei mitään. Se olisi kamalaa. Ja jälleen hän pakotti itsensä keskittymään.
Mieskin näytti hieman säikähtäneeltä, muttei sanonut mitään. Kenties hän ajatteli, että naisen muisti palaisi pian, kun hän vähän selviäisi.
"Oletko kunnossa?" mies kysyi aavistuksen huolestuneen kuuloisena. Awéa jatkoi sitä huolestuneen-järkyttyneen esittämistä ja miehen takaa kuikuilua, ja jätti jälleen ohjat Rosalle.
---
Rosa
"Siis... silloin oli aamu, kun... ja sitten, niin tosiaan... Ja hämärässä, tuli pimeämpää ja valoja ja niin... taisin ikäänkuin nukahtaa," Rosa mutisi heikosti ja viattomasti ja viimeiset kolme sanaa hän osoitti kahdelle muulle. Hän yritti kovasti vedota koiranpentukatseellaan nuorukaiseen ja viestiä, että hänellä oli kaamea nälkä.
"Kyllä, olen varmaan ihan okei", Rosa mutisi ujosti ja käänsi taas silmänsä suoraan miehen silmiin. "Kiitos."
Okei, aika siirtyä seuraavalle tasolle. Rosa "yritti" nousta ylös muka hieman huonoin tuloksin. Nuori mies ojensi kätensä, jotta Rosa voisi tarttua siihen.
'Jes!'
Huora otti suuresta, hieman viileästä kädestä kiinni pehmeästi ja nousi lopultakin seisomaan, hieman epävarman oloisena ja esittäen edelleen heiveröistä.
"Tuota, oletko nyt ihan varma että pärjäät?" mies kysyi pieni kurttu kulmiensa välissä. Rosa astui hieman lähemmäs tätä ja supisi hiljaa.
"Olen pahoillani, että jouduin ja joudun yhä vaivaamaan teitä, mutta olisiko teillä antaa minulle hieman rahaa leipään? En ole syönyt mitään moneen päivään, sillä minut ryöstettiin.."
'Ja sitten surullinen ja häpeävä ilme ja ehkä vähän kyyneliä, jos onnistuu..'
"Olen hirveän pahoillani, huolestuttaa nyt kunnon kansalaisia tällä tavalla olemalla heikko ja sitten kerjätä pelastajiltaan, anteeksi", Rosa selitti muka puoliksi itsekseen katsellen samalla jalkojaan.
Miehen ilme muuttui lupaavasti hieman suopeammaksi. Ehkä hän todella oli sellainen hyväsydäminen lapsi miltä näyttikin.
"Tuota, mennään läheiseen majataloon syömään, minä voin tarjota. Minulla on hieman ylimääräistä rahaa."
'Upeaa! Oli se hieman hankalaa ja minunkin esittämiseni olisi kohta muuttunut liian epätoivoiseksi, mutta toimihan se kuitenkin', Rosa olisi voinut melkein hyppiä innostuksesta; ruokaa, baarissa norkoilua ja toivottavasti hyvää seuraa. Hän melkein unohti Awéan kokonaan, mutta ennen kuin he olivat lähdössä, Rosa muisti että oli luvannut ainakin kiittää tätä suuresti.
"Hei, tämä kaunis nainen pelasti minut myös, voisiko hän liittyä seuraan? Ellei se ole liian paljoa pyydetty", Rosa luotti taas suuriin silmiinsä ja sieviin kasvoihinsa (jotka pimeässä näyttivät selvästi normaalia kauniimmilta, meikin ansiosta tosin).
"No hyvä on, enhän se voi minua vararikkoon viedä", mies vastasi hieman hiljaisesti, mutta hänen kasvonsa pehmenivät kuitenkin.
Ehkä hänellä ei ollut kovinkaan paljoa kokemusta naisten kanssa seurustelusta, jos häntä vain jännitti tai jotakin sellaista. Rosa todellakin toivoi niin.
---
Awéa
Awéa kuunteli Rosan esitystä oudosti hymyillen. Olikohan tuo aiemminkin tehnyt jotain tämäntapaista? Esittäminen oli ainakin hänen silmilleen taidokasta, mutta toisaalta hän ei ollut kovinkaan kovasti nähnyt kenenkään esittävän jotain tällaista. Jännää. Awéakin seurasi miehen ilmeen muuttumista lähes henkeään pidätellen, ja sitten vilkaisi ihmetellen Rosaa. Sopivista naruista tuo veteli. Awéa katsahti miestä silmiin ujosti hymyillen, kiitollisena pimeästä. Jos he menisivät valoisaan, saisivat sekä Rosa että mies tietää, että hän oli lohikäärme. Rosaa pitäisi varoittaa etukäteen, ettei toiselta aivan menisi pasmat sekaisin. Hän vilkaisi toista huolestunutta jännitystä silmissään, yrittäen tavoittaa katseen. Jos hän ymmärtäisi, että Awéalla oli tärkeää asiaa... Ja saman tien hän oli voihkaista ääneen. Rosa oli pyytänyt hänellekin ruokaa. Hän joutuisi syömään. Ihmishahmossa. Pieni virne leikitteli kalpeilla kasvoilla pelkästä ajatuksesta, mitä tapahtuisi, jos hän muuttuisi jossain kapakassa lohikäärmeeksi syödäkseen... Ei. Hän ei muuttuisi. Ei täällä.
Heidän ruoankustantajansa lähti edeltä kävelemään kohti ilmeisesti tällaista mainitsemaansa majataloa, ja Awéa nykäisi huppunsa alas. Vihreät hiukset valahtivat selkään ja hulmahtelivat kevyesti illan tuulessa. Päättäväinen ilme kasvoillaan hän käveli miehen perään, joka jo vilkaisikin taakseen kuin varmistaakseen naisten tulevan perässä. Awéa hymyili kireästi ja näki miehen silmien suurenevan tuon nähdessä vihreät hiukset. Katse haparoi kulmakarvoihin, mutta silmiään hän ei antanut toisen katsoa, vaan vilkaisi itsekin ympärilleen Rosaa etsien. Jotenkin hän ei vain jaksanut uskoa toisen kadonneen mihinkään, kun oli näinkin paljon vaivaa ateriansa eteen nähnyt.
Mies käännähti. Hän näytti aavistuksen epävarmalta siitä, mitä tekisi. Hän näytti puoliksi toivovan, että he olisivat kadonneet, mutta mukana ilmeessä oli jotain muutakin. Hän hymyili epävarmasti ja astui erään talon ovesta sisään. Hetken epäröityään Awéa seurasi ja miltei huokaisi. Majatalo. Kenties hänen ja tämän majatalon pitäjien käsitys oli erilainen, mutta Awéa olisi kutsunut tätä kapakaksi. Valot häikäisivät yön jäljiltä, mutta silmät tottuivat epänormaalin nopeasti. Ihmisille epänormaalin, joten kun nuori mies vielä tihrusti ympärilleen naama kurtussa, hän katseli normaalisti. Pupillit olisivat nyt kavenneet melko leveiksi pystyviiruiksi, joten Awéa yritti olla katsomatta ketään silmiiin. Hieman tai enemmän humalaisesta porukasta kuului muutamia vihellyksiä, ja hänhymyili myrkyllisesti. Yrittäisivät vain jotain... Joku kulki täpötäyden kolpakollisen kanssa ohi, kompuroi, kenties tarkoituksella, ja läikytti olutta hänen viitalleen. Mies pyyteli virnistellen anteeksi. Awéan silmät kapenivat.
"Jos olisin sinä, painuisin saman tien ulos täältä ja kauas, ennen kuin menetän hermoni", hän sähisi. Ääni ei ollut kovinkaan mukava, ei sellainen ääni, jonka omistajaa haluat ärsyttää. Mies vakavoitui, hörppäsi juomaansa, tyrkkäsi sitten puolikkaan kolpakkonsa Awéan käsiin ja vilahti ulos. Hän jäi tuijottamaan kolpakossa heiluvaa vaaleaa juomaa ja nielaisi. Pitäisikö juoda? Vielä hän ei kuitenkaan tehnyt ratkaisuaan, odotti vain, että Rosa tai maksumies tekisivät jotain.
// Ja vuoro jäi Hitobashiralle. x) //
