Post by Roya on Oct 19, 2009 19:06:41 GMT 3
//Jatkoa edelliseltä foorumilta. Ja tässä edelliset viestit: //
Safira
//-canine- liitypä seuraan //
Nuoren neidon askeleet olivat hitaat ja kevyet hänen kulkiessa pitkin hiekkaista tietä. Ilma oli kaunis ja suht lämmin, lukuun ottamatta viileää tuulta. Safira oli juuri parantanut erään maatilan emännän kuoleman vakavasta sairaudestaan ja nyt tunsi haltia olonsa hivenen heikoksi. Ei parantaminen järin helppoa työtä ollut. Loitsut kuluttivat voimia ja oli odotettava niiden palautumista, ennen kuin pystyisi taas parantamaan. Hento tuulenvire kutitti neidon kasvoja ja karhea hiekka nipisteli paljaiden jalkojen alla. Pitkä mekko peitti jalat, hiukset oli sidottuina löysille leteille ja selässään kantoi neito joustaan ja nuoliaan. Kasvot olivat vakavat ja ajatukset harhailivat jossakin kaukana. Silmät sulkeutuivat hetkeksi tuulen voimistuessa ja matka jatkui yhä samaan tahtiin. Silmien avauduttua neito katsahti edessään avautuvaa maisemaa. Ympärillä näkyi vain suuria peltoja ja siellä täällä pieniä, kodikkaan näköisiä taloja. Safira piti kovasti tästä paikasta. Niin rauhallista, eikä missään näkynyt ikäviä kapakkatappeluita tai kieroja taskuvarkaita.
Haltia havahtui ajatuksistaan nähdessään tien sivussa pienen linnun, joka yritti epätoivoisesti päästä lentoon. Neito käveli lähemmäs, huomaten, että linnun toinen siipi oli rikkoutunut. Askeleet johtivat aivan otuksen vierelle ja neito kyykistyi nostaen linnun hennosti syliinsä. Safira sulki silmänsä ja pian lintu nousikin jo siivilleen, lentäen pois, halki sinisen taivaan. Safira katsoi hennosti hymyillen linnun perään ja jatkoi hitaasti matkaansa. Kädet tärisivät hieman ja naisen olo muuttui entistä heikommaksi. Hän tiesi taikovansa liian usein, muttei millään voinut vain kävellä eläinparan ohi. Ei vain voinut.
Silmät sulkeutuivat jälleen ja neito hengitti kerran oikein syvään. Matka jatkui nyt silmät ummessa pitkin hiekkatien reunaa, yhä hitaammin. Ilma lämpeni hivenen tuulen laantuessa, ja hento hymy nousi naisen kasvoille.
kuinka kaunis päivä.
//Hoh hoh hoo, en ole kovin hyvä aloittamaan ^^ Toivottavasti saat hahmosi johonkin väliin tungettua //
Aisumi
//Täältä tullaan ^^ ja ihan hyvä tuo aloitus oli :3 //
Kauempana tuosta neitokaisesta hiekkatie pöllysi kun keskisuuren hevosen kaviot iskivät sitä vasten, valkean harjan ja hännän hulmutessa laukan aiheuttamassa viimassa.
Myös hevosen ratsastajan, nuoren puolihaltijanaisen, mustat hiukset hulmusivat viimassa tuon istuessa uskollisen ratsunsa kyydissä.
Jos jotain Aisumi rakasti enemmän kuin taistelemista ja treenaamista, oli se ehdottomasti ratsastaminen. Tai laukkaaminen oikeammin.
Aisumin haukka lensi hieman hevosen edellä, mustat siivet ilmaa halkoen.
Nuo kolme olivat tulleet viljelysseudulle, treenaamaan ja hankkimaan erilaisia ruokatarpeita, niin matkalle kuin myöhemmin majataloon vietäväksi.
Sitten kolmikko erotti sen, ihmismäisen hahmon kauempana. Hahmo läheni hälyyttävästi, ja paljastui haltijanaiseksi, hevosen koettaessa jarrutella tiellä, mutta kovasta vauhdista yhtäkkiä pysähtyminen ei ollut helpooa.
Nopeasti Aisumi loikkasi ratsunsa kyydistä ja kiskaisi nopeasti tuon tuntemattoman, vaaleahiuksisen neitokasien pois hevosen jarrutusradan tieltä, kun suuri hevonen viimein rojahti hengästyneenä maahan. Valkea eläin sai naarmuja jalkoihinsa ja toiseen kylkeensä kiitos pikkukivien ja muiden, mutta ne eivät hevosta kauaa pidättelisi.
"Anteeksi kauheasti, kiitolaukasta on vaikea tehdä äkkipysähdystä." Mustakutrinen naisenalku selitti toiselle.
"Onhan kaikki kunnossa?" Tyttönen vielä varmisti siirtyessään auttamaan hevosensa ylös.
Musta haukka laskeutui emäntänsä olalle ja tarkkaili tuota tuntematonta naista, joka vaikutti hivenen uupuneelta.
"Minä olen Aisumi, hevonen on Fubuki ja haukka Kaze." Aisumi kääntyi taas vieraan puoleen hymyillen pienesti ja katosen ruskeilla silmillään suoraan toisen vihreisiin vastaaviin.
Fubuki käveli emäntänsä vierelle ja hirnahti anteeksipyytävästi vieraalle haltijanaiselle.
Kaze taasen lehahti emäntänsä olalta ja laskeutui toisen remmillä Aisumin selkään kiinnitetyn katanan kahvalle, tarkkaillen yhä toista mietteliäänä.
//Anteeksi pienimuotoinen autohittaus.. Siis tuo turvaankiskaisu ^^' Ja anteeksi että vastaus on hieman hömttidöm ^^'//
Safira
//Hyvähän tuo, eikä hittailut haittaa ^^//
Kauempana näkyi lähestyvä hevonen, mutta siihen ei Safira jaksanut kiinnittää huomiota. Hän ei voinut oikein hyvin. Ennen kuin hän ehti huomatakaan, oli tulija jo nykäissyt hänet sivuun hevosensa tieltä ja pieni säikähdyksen luoma ääni pääsi neidon kurkusta. Silmät pyöreinä tuiotti haltia hetken tulijaa saamatta sanaakaan suustaan.
”Oh, ei se mitään. Olen kunnossa.” Safira sai viimein sanottua säikähdyksen laannuttua hivenen.
”Olen Safira.” Vaaleahiuksinen sanoi kohteliaasti, pienesti niiaten ja sai pienen hymyn nostettua kasvoilleen, kun toinen oli esitellyt itsensä. Nyt vihreät silmät siirtyivät tytöstä valkeaan hevoseen, jonka kylki ja jalat olivat naarmuuntuneet jarrutuksessa. Hitaasti Safira käveli lähemmäs hevosta ja nosti varovasti kätensä naarmuuntuneelle kyljelle. Hän sulki silmänsä hengittäen syvään ja naarmut alkoivat kadota niin jaloista, kuin kyljestäkin. Haltia hohti hentoa vihertävää valoa, joka ei ollut kovinkaan voimakas eikä näkynyt kauas. Naarmujen kadottua kokonaan, laski Safira kätensä ja perääntyi muutaman askeleen silmiään avaamatta. Muutama hikipisara vierähti ohimoille ja posket punottivat hieman.
Hetken nainen seisoi hiljaa keräten voimiaan ja avasi sitten silmänsä. Hymy levisi kauniille kasvoille ja katse yritti tavoittaa toisen ruskeita silmiä. Safira tunsi itsensä syylliseksi naarmuihin, joten olihan ne parannettava, vaikkei voimia paljoa ollutkaan jäljellä.
”Kaunis hevonen sinulla.” Nainen sanoi ystävällisesti ääni hieman värähtäen. Liikaa parantamista näin lyhyessä ajassa - ja sen Safira kyllä tiesi. Tiesi oikein hyvin. Hän ei pystynyt sanomaan juuri mitään ja pystyssä pysyminenkin oli hankalaa. Hetken Safira pohti mielessään, oliko Aisumi ihminen, vai mikä hän oli. Jotakin haltiamaista tytössä ehkä oli... Safira tunnisti usein haltiaverta kantavat melko hyvin, mutta tästä tytöstä hän ei ollut aivan varma. Mikäli tyttössä olisi haltiaa, toivoi Safira, ettei hän tunnistaisi poskellaan olevia merkkejä.
Aisumi
"Hienoa, että olet kunnossa. Hauska tutustua, Safira-chan." Aisumi hymyili ja tarkasteli hetken hevosensa naarmuja, kun Safiraksi esittäytynyt haltijaneitokainen asteli Aisumin rakkaan ratsun luo ja laski kätensä tuon kyljelle.
Aisumi katseli toisen tekemisiä hieman kummissaan, kun yllättäen Fubukin haavat rupesivat katoamaan.
"Vau. En ole tavannut tuollaista parantajaa ennen." Aisumi totesi ihailevaan sävyyn. Hän osasi kyllä tehdä parantavia yrttiseoksia ja muuta, muttei mitään tuollaisia maagisia parannusjuttuja.
Safiran kehuessa puolihaltijan hevosta tuo hymähti pienesti.
"Ariga.." Aisumi aloitti ja käänsi katseensa Safiraan. Haltijaneito vaikutti hyvin uupuneelta ja heikkokuntoiselta, kai tuollainen parantelu otti voimille.
"Onko kaikki kunnosa, Safira-chan? tarvitsetko ruokaa tai jotain? Voimme siirtyä tästä syrjempään, varjoon tai johonkin? Fubuki jaksaa kyllä kantaa kahta." Aisumi kyseli huolissaan toiselta. Puolihaltija tunsi olevansa vähintään sen velkaa, että auttaisi toista. Ensin he olivat melkein jyränneet tuon alleen ja sitten haltija vielä paransi Fubukille kaatumisesta aiheutuneet haavat.
Huolissaan toista katsellessaan Aisumi huomasi tuon toisen silmän lähellä erikoisenoloisen merkin.
Tuo ei kuitenkaan vielä viitsinyt udella merkistä mitään, ehkä hieman myöhemmin. Saattoihan olla, että siihen liittyi jotain, mitä haltija ei tahtonut muiden kanssa jakaa.
Safira
Safira katsoi hieman vaivalloisesti hymyillen toista, kuunnellen tämän sanoja.
"Olen ihan kunnossa... Olen vain... Käyttänyt voimiani hieman liikaa tänään." Neito sanoi seisten ryhdikkäästi ja melko prinsessamaisesti paikoillaan.
"Voisimmehan me tästä keskeltä tietä jonnekkin siirtyä... " Neito naurahti katsellen hieman ympärilleen. Puna poskilla alkoi pikkuhiljaa laantua, mutta olo ei parantunut lainkaan. Tuulikin oli laantunut miltei kokonaan, juuri kun sitä tarvittaisiin...
Safiran katse tarkkaili hetken Aisumin ulkonäköä ja siirtyi sitten haukan kautta hevoseen. Hevonen todella oli kaunis. Safira piti kovasti eläimistä ja niiden henki ja terveys olivat Safiralle aivan yhtä tärkeitä, kuin ihmisten, puoliveristen ja jopa demonienkin.
"Olitko matkalla jonnekkin?" Safira kysäisi kohteliaaseen sävyyn ja seisoi yhä ryhdikkäästi paikoillaan. Nyt vasta neito kiinnitti huomionsa Aisumin lisäämään -chan päätteeseen. Tyttö vaikutti oikein mukavalta näin ensivaikutelman perusteella - vaan eihän Safira koskaan kenestäkään mitään pahaa ajatellutkaan.
"En tahdo olla sinulle vaivaksi." Nainen lisäsi nopeasti ystävällisellä, pehmeällä äänellään, vihreät silmät toista tuijottaen.
//Sori lyhyys.....//
Aisumi
//Ei mitään ^^//
"Hyvä." Aisumi nyökkäsi kun toinen sanoi olevansa kunnossa.
Toisen todetessa, että voisivathan he pois siitä tieltä siirtyä Aisumi nyökkäsi tyytyväisesti hymyillen.
Tällä kertaa Fubukilla ei ollut satulaa, joten jos he lähtisivät ratsain, mahtuisi toinen paremmin kyytiin.
Aisumi silitti hevosensa kaulaa ja laski sitten kätensä ylvään eläimen selälle, ponnistaen hajareisin istumaan sen kyytiin. Tästä syystä oli hyvä pitää kimonon kanssa housuntapaisia. Nopeasti Aisumi vielä sitoi hiuksensa löysästi poninhännälle valkealla nauhalla.
"Hmm? En minä minnekkään erityisesti, kunhan tulimme tänne treenaamaan ja hankkimaan ruokatarpeita matkan varalle, ja tietysti majataloa varten." Aisumi selvitti ja ojensi kätensä toiselle avuksi.
"Tuletko kyytiin Safira-chan?" Naisenalku kysyi vielä hymyillen, valmiina auttamaan haltijan ratsunsa kyytiin.
"Eikä sinusta mitään vaivaa ole." Mustakutrinen vielä lisäsi hymyillen.
Kaze kierteli rauhassa kahta naista ja hevostammaa, tarkkaillen ympäristöä vaarojen ja muiden varalta. Saattaisihan jossain lymyillä vaikka käärme, susi tai joku onneton ryövärinpoikanen.
"Onko toiveita mihin mennään?" Aisumi vielä kysyi toiselta.
Safira
Toinen nousi hevosensa selkään ja ojensi kätensä kohti Safiraa. Hieman kallisti neito päätään ja tarttui Aisumin käteen, nousten hevosen selkään. Mekkonsa vuoksi oli hänen istuttava sivuttain, mutta kävihän se niinkin.
”Kiitos” Nainen kiitti avusta päästyään istumaan.
”Hmm. Näin taikomisen jälkeen olisi hyvä syödä jotakin... Minä voin tarjota.” Vaaleahiuksinen vastasi ystävällisesti toisen kysymykseen. Hän oli juuri saanut tarpeettoman suuren korvauksen parantamaltaan maatilan emännältä, joten rahaa riittäisi. Usein ei hänellä ollut rahaa ollenkaan, sillä hän ei vaatinut korvauksia parantamisesta - hän sai niitä usein tahtomattaankin.
”Missäköhän on lähin paikka, josta voisi ostaa jotakin ruokaa...?” Mietti haltia itsekseen, mutta kuitenkin ääneen. Ryhdikkäästi Safira istui hevosen selässä, pitäen toisella kädellään hellästi kiinni Aisumista. Toinen käsi oli laskettuna hevosen pehmeälle karvalle. Asuessaan vielä linnassaan, oli neito opetettu ratsastamaan, mutta pitkään aikaan hän ei ollut istunut hevosen selässä. Vihreät silmät nousivat nyt taivaalle, katsomaan yläpuolella kaartelevaa haukkaa.
Naisen olo oli yhä heikko, mutta kuitenkin parempi nyt kun pääsi istumaan. Safira oli erittäin kevyt, joten hevoselle ei koitunut paljoakaan lisä painoa.
Jonkun varovaisemman mielestä olisi ehkä ollut kovin varomatonta nousta ventovieraan ratsun kyytiin, mutta ei Safiralla käynyt mielessäkään, että noin mukavan oloinen tyttö voisi mitään pahaa tehdä. Sitäpaitsi Safira piti kovasti tytön lisäämästä -chan päätteestä. Jostakin syystä hän piti kovasti koko tytöstä.
Aisumi
Aisumi nyökkäsi hymyillen toisen kiittäessä tätä.
Kun Aisumi oli varma, että Safira oli päässyt kunnolla hevosen kyytiin, antoi tuo kevyesti ratsulleen pohkeita merkiksi siitä, että lähdettäisiin liikkeelle.
Rauhallisesti ja pehmeästi käveli hevonen tietä pitkin, sen emännän kuunnellessa haltijaa.
"Selvä sitten." Aisumi naurahti toisen todetessa, että ruoka olisi hyvä juttu ja että tuo voisi tarjotakkin vielä.
"Luultavasti joku maalaisista voisi myydä jotain tilansa tuotoksia?" Aisumi ehdotti katsellen siellä täällä näkyviä taloja.
"Täytyy löytää varakkaan näköinen talo, sellainen jonka omistajilla on varmasti ylimääräisiä ruokatarpeita. Ei kovin köyhiltä viitsi mennä heidän ruokiaan ostelemaan, eikö totta, Safira-chan?" Aisumi puheli haltijalle ja antoi kevyesti lisää pohkeita, jolloin valkea hevostamma vaihtoi kevyesti raviin.
Kaze lensi pitkällä ratsukon edellä, tarkkaillen jos sattuisi löytämään itselleenkin ruokaa.
Kauempana pellolla saattoi erottaa ihmismäisiä hahmoja, jotka olivat ilmeisesti joko kylvämässä tai korjaamassa satoa.
Muutaman työläisen päät kääntyivät katsomaan valkeaa kavioeläintä ja sen kyyydissä istuvia neitokaisia, mutta eivät viitsineet muuta tehdä.
Safira
Safira kävi aina tähän aikaan vuodesta viljelysseudulla, joten monet siellä tunsivat hänet - tai ainakin tiesivät. Hetken mietittyään neito avasi suunsa vastatakseen.
”Niin. Tiedän yhden talon, joka on tässä melko lähellä. Minut tunnetaan siellä, joten he myyvät meille varmasti jotakin pientä. Heiltä löytyy miltei aina ylimääräistä.” Haltia ilmoitti pehmeällä äänellään ja katseli ympärilleen miettien, mikä olisi lyhyin reitti kyseiselle maatilalle.
Hiekkatie jatkui ja jatkui ja peltoja riitti. Pelloilta katsoville ihmisille suotiin neidon kasvoilta kaunis hymy, jota tosin ei monikaan tainnut huomata. Jostakin kaukaa kuului etäistä koiran haukuntaa ja hevosen kaviot kopisivat mukavasti vasten tietä.
”Pian pitäisi näkyä kapeampi tie, jolle voimme kääntyä. Sen pitäisi johtaa suoraan maatilan pihalle.” Safira sanoi tähyillen nyt eteenpäin nähdäkseen muistiko oikein. Pian edessä näkyikin pieni risteys, jolta saattoi kääntyä pienemmälle tielle. Siellä täällä pitkin kapeaa, hiekkaista tietä kasvoi pieniä ruohotuppoja, ja näki, ettei sitä käytetty kovinkaan usein. Maatilalta lähti nimittäin toinenkin tie, joka vei kylälle päin. Sitä kaytettiin useammin, sillä sitä pitkin kuljetettiin maatilan tuotteita kylälle myytäväksi. Sitä pitkin myöskin vieraat saapuivat useammin, mutta Aisumi ja Safira sattuivat tulemaan hieman eri suunnasta.
"Talon emäntä on hyvin mukava sekä vieraanvarainen, mutta varaudu siihen, että hän on myös erittäin puhelias..." Haltia naurahti, muttei kuitenkaan millään lailla pilkkaavaan sävyyn. Tuonkin lauseen hän sai kuulostamaan hyvinkin... Ystävälliseltä ja kauniilta.
Safira piti toisten kuuntelemisesta, eikä puheliaisuudessa ollut mitään pahaa. Vaikka Safira hiljaisena tunnettiinkin, joillekkin henkilöille hän saattoi avata täysin uuden piirteen itsestään - joskus hän oli hyvinkin puhelias.
Aisumi
Toisen kertoessa, että lähellä olisi talo jossa tuo tunnettiin, ja jossa riitti yleensä aina jotain ylimääräistä, Aisumi nyökkäsi.
"Sinne siis! Pidähän kunnolla kiinni, Safira-chan!" Aisumi hihkaisi ja antoi Fubukille uudelleen pohkeita, jolloin valkea eläin lähti laukkaamaan tietä pitkin. Vauhti ei ollut niin kova, kuin aikaisemmin, joten kaatumisislta ja pysähtymisongelmilta pitäisi välttyä vallan mainiosti.
Hevosen kaviot takoivat tietä, pöllyttäen hiekkaa ja nostattaen pikkukiviä ilmaan.
Valkea karva värjäytyi, erityisesti jalkojen kohdalta, harmahtavaksi hevosen suunnatessa risteyskohtaan.
Ennen käännöstä Aisumi hidasti ratsunsa vauhtia, jolloin suuri kavioeläin pääsi kääntymään oikealle pikkutielle.
"Mukava ja puhelias, tämän selvää!" Aisumi hihkaisi Safiralle ja antoi hevoselleen merkin hidastaa, nykäisemällä sen valkeaa harjaa.
Hiekka pöllysi eläimen jarruttaessa kun se jatkoi matkaa taas kävellen.
Kauempana näkyi hyväkuntoisen oloinen talo ja sitä vastapäätä olevalla pellolla oli myös muutamia työntekijöitä.
"Onko tuo se talo?" Aisumi viittasi asuinrakennusta kohti ja vilkaisi sitten pellollakykkiviä miehenalkuja, joista osa katsoi lähes huumautuneen näköisenä kaksikkoa.
'Eipä taida kauniita neitokaisia tulla käymään joka päivä.' Asumi hihitteli ääneti ja soi työläispoloille nopean hymyn.
Safira
Safira nosti toisenkin kätensä pitämään kiinni Aisumista, hevosen noustessa laukkaan. Haltian pää painui alaspäin ja silmät sulkeutuivat hiekan pöllytessä. Kuullessaan Aisumin kysymyksen, neito nosti katseensa edessä näkyvään taloon ja hymy levisi naisen kasvoille.
”Kyllä. Tuo se on.”
Nyt katse tavoitti pellolla työskentelevät pojat ja pehmeä tervehdys kuului Safiran suusta. Sanaakaan suusta saamatta työläiset katsoivat valkealla ratsulla saapuvia neitosia. Tai noh, hevonen oli hieman likaantunut pölyssä, mutta pohjavärin erotti kyllä. Yksi vanhimmista pojista juoksi pellolta neitojen luokse, heidän laskeutuessaan hevosen selästä.
”Safira neiti?” Poika kysäisi pysähtyen muutaman metrin päähän tulijoista. Nyt siirtyi pojan katse Aisumiin, mutta kääntyi nopeasti pois, saaden poskille pienen punan.
”Kyllä. Hyvää päivää.” Safira tervehti kohteliaaseen äänensävyyn, niiaten pienesti. He seisoivat nyt suht suurella pihamaalla ja suuri koira haukkui talon ovella. Safira arveli pojan olevan yksi talon lapsista. Tai eihän tuo poika enää mikään lapsi ollut, vaan kunnollinen miehenalku. Hämärästi neito muisti tavanneensa saman pojan viimevuonnakin, mutta ainakin hän oli kasvanut runsaasti pituutta.
Talon ovi avautui ja sisältä kurkkasi noin kymmenvuotias tyttö, joka hihkaisi iloisena jotakin epämääräistä ja rynnisti takaisin sisälle. Pian ovelle ilmestyi vanhempi rouva, helmoissaan tuo pieni tyttö.
”Safira neiti! Kuinka mukavaa, että tulit!” Kajahti iloinen ääni naisen suusta ja lyhyillä jaloillaan hän kipitti vaalean haltian luokse. Lyhyehköllä rouvalla oli tummanruskeat, nutturalle kietaistut hiukset ja yllään mekko, jonka päällä sinertävä esiliina. Kasvot olivat pyöreähköt, muttei missään nimessä lihavat, ja kasvoilla oli pirteä hymy. Hymy kuitenkin hyytyi naisen havaitessa neitoja tuijottavan nuoren herran.
”Greg, mitä ihmettä sinä siinä norkoat! Töihin siitä. ” Nainen hätisteli ja poika juoksi vikkelästi pellolle.
”Suokaa anteeksi poikani. Harvoin täällä kuitenkaan noin nättejä neitosia käy.” Nainen rehahti leikkimieliseen nauruun, joka loppui yhtä äkisti, kun oli alkanutkin. Ruskeat silmät siirtyivät nyt Aisumiin ja kasvot muuttuivat mietteliään oloisiksi.
”Sinua en olekaan ennen tainnut tavata.” Nainen arveli hieman kysyvällä äänensävyllä Aisumia tuijottaen.
Aisumi
Aisumi nyökkäsi tyytyväisenä ja pysäytti ratsunsa, jolloin molemmat neitokaiset pääsivät takaisin omille jaloilleen.
Ilmeisesti Safiralle jo tuttu miehenalku juoksi kaksikon luokse sai Aisumilta osakseen pehmeän hymyn poikasen katsoessa tuota mustakutria.
Aisumi naurahti ajatuksissaan toisen kääntäessä katseensa punastellen pois.
Naisenalku silitti kevyesti ratsunsa kaulaa ja nyökkäsi lemmikilleen.
"Kiitos Fubuki." Tyttönen hymyili ja taputti vielä ratsunsa kylkeä. Hevonen hirnahti tyytyväisenä ja siirtyi pienen matkan päähän syömään ruohoa ja heinää tienreunalta.
Aisumi käänsi katseensa talon ovelle, johon oli ilmestynyt pikkutyttö ja ilmeisesti talon emäntä.
Nainen pääsi lyhyillä jaloillaan yllättävän nopeasti neitokaisten luokse ja tervehti Safiraam moittien lähes heti sen perään ilmeisesti poikaansa.
Naisten pahoitellessa tuon Greg nimisen miehenalun käytöstä ja kehaistessa tyttösten ulkonäköä Aisumin kasvoille nousi jälleen tuttu hymy, joka pysyi toisen naurunkin ajan kalpeahkoilla kasvoilla.
Sitten emäntä kääntyikin Aisumin puoleen ja tuo nyökkäsi.
"Olen Aisumi Shirabe, hauska tavata." aisumi esittäytyi ja teki pienen kumarruksen ja nyökkäyksen välimuodon; energinen tyttönen kun ei juuri niiaillut.
"Teillä on upea tila." Aisumi vielä lisäsi. Niin, kyllä Aisumillekkin olisi tälläinen maatila kelvannut, paljon omaa rauhaa ja muuta, mutta ehkä se rauhallisuus alkaisi pisimmän päälle kyllästyttämään.
"Kiitos." Emäntä hymyili Aisumille ja kääntyi taas Safiran puoleen, kun Aisumi siirtyi tervehtimään perheen koiraa.
"Hei, oletpas sinä suloinen." Aisumi kyykistyi suuren koiran eteen ja ojensi kätensä tuota eläintä kohti. Koira nuuhkaisi tytön kättä ja lipaisi suurella vaaleanpunaisella kielellään tuon kämmenselkää.
"Yh, kuolaa." Aisumi naurahti hiljaa ja pyyhkäisi kämmenselkänsä nurmikkoon, rapsutellen sitten suuren koiran niskaa ja kaulaa sudensukuisen hännän vispatessa.
"Mikä tuo teidät tänne, Safira neiti?" Emäntä kysyi tutummalta neitokiselta hymyillen, vilkaistuaan Aisumia ja koiraa. Tyttönen tuli hyvin lähes kaikkien eläimien kanssa, mitä nyt jotkut villipedot eivät sitä mukavinta seuraa olleet.
Suuri koira töyttäisi seisomaan noussutta Aisumia ja mustakutri oli vähällä kaatua, mutta refleksinomaisesti tuo otti käsillään vastaan ja ehti selkänsä maahan kolahtamisen, nopeasti siitä sitten kierähtäen ympäri, heittäen jalat muun kehonsa yli, ja laskeutui kyykkyyn maahan.
Nopeasti tyttönen vielä poimi toisen miekkansa, joka oli tipahtanut remmiltä maahan, ja sujautti sen paikoilleen.
"Senkin höhlä." Aisumi hymyili koiralle ja palasi haltian ja tilan emännän seuraan.
Safira
Safira seurasi katseellaan, kuinka Aisumi käveli koiran luokse. Sitten siirtyivät vihreät silmät jälleen talon emäntään.
”Mikäli teltä liikenee, ostaisin jotakin syötävää.” Haltia vastasi naiselle ja katsoi hieman kysyvästi tummatukkaiseen rouvaan.
”Oh, ainahan meiltä sinulle liikenee, Safira neiti.” Nainen vastasi hymyillen leveästi ja viittoi sitten neitoja seuraamaan. Hän käveli talon ovelle ja kääntyi sitten katsomaan tulivatko toiset hänen perässään. Safira seurasi kevyin askelin naista ja astui hänen perässään sisään suureen taloon, vilkaisten vielä, että Aisumi pysyi perässä.
Eteisen tapaisesta he siirtyivät huoneeseen, josta lähti rappuset yläkertaan ja pari ovea johtivat keittiöön ja pieneen oleskeluhuoneeseen.
”Oi voi, kun tämä aika vuodesta on aina niin rankka. Naapurin pojatkin ovat tulleet pellolle auttamaan ja miehenikin meni sinne töihin, vaikka kilesin. Hänen selkänsä ei ole voinut kovin hyvin, eikä hän saisi rasittaa sitä, mutta työt on saatava tehtyä... Sanoin kyllä ettei hän saisi, mutta sinne hän silti livahti heti kun silmä vältti.” Nainen ryhtyi kertomaan samalla, kun käveli keittiöön olettaen, että Safira ja Aisumi seuraisivat.
Nainen puhui ja puhui eikä sille näkynyt loppua.
”Ehkä voisin vilkaista hänen selkäänsä...” Safira yritti sanoa johonkin väliin olematta kuitenkaan epäkohtelias.
”Oi, sinä sitten olet aina niin kiltti. Olet tehnyt jo aivan liikaa tilamme hyväksi. Mutta käydäänpä tuolla kellarissa hakemassa hieman ruokaa teille.” Nainen käveli keittiössä sijaitsevalle ovelle ja avasi sen. Jyrkät portaat johtivat viileään kellariin, jonka seinät olivat täynnä hyllyjä. Hämärä huone ei ollut kovinkaan suuri ja hyllyt olivat täynnä tilan tuotoksia. Näytti siltä, että tila menestyi melko hyvin.
”Teillä ei kai ole juurikaan pulaa rahasta?” Safira kysäisi katsellen ympärilleen viileäsää kellarissa.
”Nooh... Meiltä juuri kuoli pari lehmää, joten maitoa ei ole enää tullut juurikaan sillä omistamme enää yhden lehmän... Navetan kattoa pitäisi korjata ja pellolle pitäisi hankkia uusia työvälineitä, jotka ovat hyvin kalliita ja hankalaa saada mistään. Kunnollisia ei ihan joka paikassa myydä. Kaiken lisäksi mieheni kävi näyttämässä selkäänsä kylän parantajalla joka vaati kohtuuttomia summia palkaksi, eikä meillä ole juurikaan varaa ostella kalliita rohtoja. Rahaa siis kuluu erittäin paljon ja tuotot laskevat kun ei ole enää varaa pitää niitä yllä ”
Nainen puhkesi jälleen puhumaan ja kertoi varmasti jokaisen tilan ongelman, keräten samalla ruokia hyllyiltä. Olisi voinut kuvitella noin hyvin hoidetun ja suuren tilan menestyvän paremmin, mutta naisen puheistä ilmeni, ettei asiat olleet aivan niin kuin päältä näytti. Hän keräsi ruokia sylin täydeltä ja kehotti neitoja siirtymään jälleen keittiön puolelle.
Aisumi
Aisumi käveli ääneti emännän sekä Safiran perässä sisälle taloon ja seurasi kaksikkoa talon sisustusta tarkastellen, siis sen verran minkä ehti pysähtymättä.
Kodikkaan ja lämpimän oloista, kyllä, aivan kuten Aisumi oli olettanutkin.
Keskeyttämättä tuo kuunteli emännän höpinää, tuo nainen oli puhelias, kuten Safira oli varoittanutkin. Tai huomauttanut, miten vain.
Aisumi hymyili itsekseen emännän puhetulvalle, nauramatta kuitenkaan ääneen, sillä sehän olisi epäkohteliasta, naureskella nyt ystävälliselle naiselle joka myy heille ruokaa ja muuta.
Emäntä johdatti heidät keittiön kautta kellariin, jonne vievat portaat olivat jyrkät, eikä seinistäkään voinut juuri tukea ottaa kiitos hyllyköiden. Onneksi Aisumilla oli sentään hyvä tasapaino ja hän oli muutenkin ketterä, muuten saattaisi olla että mustakutri joutuisi lähestulkoon liukumaan portaita alas.
Aisumi tarkasteli mietteliäänä seinien hyllyköillä olevia purkkeja ja kaikkea muuta, mitä kellarissa näytti olevan. Kaikki ilmeisesti tilan omia tuotoksia, miksi nyt käyttää muiden tavaroita jos voi kasvattaa ja tehdä omia?
Aisumi ei viitsinyt liittyä mukaan emännän ja Safiran keskusteluun, joten kuunteli sivukorvallaan toisia tarkastellessaan itse erilaisia ruoka-aineita, mitä sattui nyt löytämään.
Kellarissa oli varsin viileä, eikä Aisumin kimonon lyhyet hihat juuri lämmittäneet, niinpä mustakutri joutui silittelemään käsivarsiaan emännän mukana lampsiessaan.
Viimein emäntä kehotti palaamaan lämpimään keittiöön ja Aisumille se kävi paremmin kuin hyvin. Jos neitokainen olisi vain kehdannut, olisi tuo juossut portaat ylös ja jäänyt keittiön lattialle lämmittelemään, mutta se ei olisi naisenalulle sopivaa käytöstä.
Takaisin keittiön puolella Aisumi viimen pääätti sanoa jotain, ja kääntyi hymyillen emännän puoleen.
"Minulla on majatalo Arethan laitamilla, jos suostuisitte myymään niin voisin käydä teiltä ostamassa aineksia ruokia varten?" Aisumi ehdotti emännälle, joka hymyili pienesti.
"Kyllähän se varmaankin käy. Kunhan et siis maitoa osta, kuten jo selitin rahalle olisi toki tarvetta, pitäisi korjata se katto ja saada jostain uusia lehmiä ja.." Emäntä rupesi taas selittämään, ja suurimman osan asioista hän oli jo aikaisemmin sanonut.
Safira
Safira nousi jyrkkiä portaita ylös lämpimään keittiöön. Talon emäntä tuli perässä ruokatarpeiden kera ja päästyään keittiöön, hän laski kaiken pöydälle höpöttäen samalla. Safiran teki mieli istuutua, sillä olo oli edelleen heikko. Hän käveli hieman lähemmäs pöytää ja laski toisen kätensä tueksi. Ei olisi ollut kohteliasta istua ilman kehoitusta. Tummatukkainen nainen levitteli pirteänä ruokia pöydälle kysellen mitä Safira tahtoisi mukaansa. Haltian oli vaikeaa keskittyä - viileässä kellarissa olo oli jostakin syystä ollut parempi. Safira osoitteli melko epämääräisesti ruoka-aineksia ja nainen alkoi sulloa niitä pussiin. Haltian olo alkoi käydä tukalaksi ja nyt kohosi vanhemman katse Safiran kasvoille.
”Voitteko huonosti Safira neiti?” Nainen kysäisi ja kipitti hakemaan lasia kaapista, jonka hän täytti kylmällä vedellä.
”Eh, olen ihan kunnossa.” Safira vakuutteli yrittäen suoristaa ryhtinsä.
”Istuutukaa toki. Tule sinäkin Aisumi neiti. Voitte syödä tääläkin jos tahdotte.” Nainen sanoi vetäen kaksi tuolia pöydän alta ja viittoi neitoja istumaan.
”Tahdotteko tekin jotakin juotavaa, Aisumi neiti?” Tummatukkainen rouva kysyi ja lähti jo kipittämään kohti kaappia, jolta oli toisenkin lasin hakenut.
Safira istahti tuolille ja hengitti hieman raskaasti. Parantaminen oli rankkaa ja hän oli tänään rasittanut itseään aivan liikaa. Hän yritti näyttää mahdollisimman vähän huonovointiselta ja tasauttaa hengityksensä, ja melko hyvin siinä onnistuikin.
Pian keittiön ovelle ilmestyi hieman vanhempi mies, joka pyyhki hikeä otsaltaan.
”Odessa-kulta, voisitko tuoda minulle lasin vettä. Ja voisit laittaa jotakin ruokaa pojille - he ovat olleet erittäin ahkeria.” Mies sanoi ja vilkaisi nyt neitosiin.
”Ahaa, meillähän on vieraita.” Mies virkkoi ja heilautti kädellään tervehdyksen.
”Jaaha, vai että ruokaa pitäisi laittaa. Kuules, on minulla muutakin tekemistä, kuin teidän passaaminen.” Vanhempi nainen tuhahti vieden vesilasin miehelleen.
”Tahdotko, että syömme täällä, vai lähdemmekö ruokinemme jonnekin muualle?” Safira kysyi siirtäenm katseensa Aisumiin.
Vanha rouva kipitti takaisin pöydän luokse ja sulki pussin, joka oli pullollaan ruokaa.
”Tässähän tämä. Suokaa anteeksi, minun on näköjään laitettava pojille jotakin ruokaa...” Rouva hymyili neidoille ja alkoi sitten häärätä keittiössä, hyräillen samalla hiljaa jotakin kaunista laulua. Safira kaivoi rahapussinsa esille ja laski sen pöydälle ruokapussin vierelle.
Aisumi
Aisumi katsoi hieman huolestuneena Safiraa tuon nojatessa pöytään uupuneen näköisenä.
Sitten emäntä rupesikin taas hääräilemään ja antoi Safiralle vettä, kysyen pia tahtoisiko Aisumi itse jotain juotavaa.
"Vettä, kiitos." Aisumi teki pienen kumarruksen tapaisen eleen ja sai pian lasillisen kylmää, raikasta vettä. Mustakutri istuutui pöydän ääreen ja kulautti lähes kaiken veden kerralla kurkkuunsa.-
Aisumi oli ollut koko päivän liikkeessä, joten raikas ja viileä vesi oli hyvää ja virvoittavaa, naisenalku tunsi olonsa heti energisemmäksi.
Pian talon isäntä ilmestyi keittiöön ja tervehti neitokaisia käden heilautuksella. Aisumi nyökkäsi vastaukseksi ja joi vetensä loppuun, laskien lasin varovasti pöydälle.
Safiran puhuessa Aisumille neitokainen käänsi katseensa haltiaan.
"Ihan sama minulle, sinä voit päättää Safira-chan. Mutta jos isäntäparilla ja sinulla ei ole mitään sitä vastaan, olisihan se mukavaa syödä pitkästä aikaa sisätiloissa ja pöydän ääressä." Aisumi hymyili pienesti, siitä oli yli kaksi viikkoa kun hän viimeksi oli majatalollaan käynyt.
Pian emäntä jo totesi, että tuon täytyisi ruveta kokkaamaan. Aisumilla itsellään ei ollut rahaa mukana matkoillaan, mutta halusi tuokinnyt jotain tehdä kiitokseksi.
"Antakaa kun autan teitä, saatte ruoan nopeammin valmiiksi." Aisumi sanoi emännälle nousten paikaltaan.
"Enhän minä voi vieraita kokkaamaan laittaa, se olisi epäkohteliasta." Emäntä naurahti.
"Mutta täytyy minunkin tehdä osani kiittääkseni teitä myymistänne ruoista." Aisumi sanoi vakaalla äänellä.
"Ellei sinulla siis ole jotain sitä vastaan, Safira-chan?" Aisumi vielä vilkaisi haltiaa.
Safira
Juotuaan Safira laski lasinsa pöydälle ja katsahti sitten Aisumia.
”Minulle käy hyvin, että syömme täällä.” Hän sanoi hymyillen ja käänsi katseensa sitten vanhempaan rouvaan.
”Jos se sopii teille?” Haltia kysäisi vielä naiselta, joka nyökytteli pirteästi.
”Tottakai se sopii. Voitte olla täällä niin kauan kun haluatte.” Nainen vastasi hääräillen samalla keittiössä. Aisumi nousi tuolistaan ja tarjosi apuaan emännälle. Safira kuunteli toisten keskustelua, kunnes Aisumi käänsi katseensa häneen.
”Ei toki. Minäkin voin auttaa.” Safirakin nousi tuoliltaan ja käveli lähemmäs talon emäntää.
”Voi teitä... Jos nyt välttämättä tahdotte, mutta yleensä meillä ei vieraiden tarvitse autella.” Vanha nainen myöntyi viimein ja pyysi sitten toista neidoista hakemaan perunoita kellarista. Hän neuvoi niiden olevan suuressa pussissa nojaamassa seinään, lähellä jyrkkiä rappusia. Safira vilkaisi Aisumiin kysyvästi ja katsahti sitten kellariin vievää ovea.
”Toinen voi sitten laittaa vaikka veden kiehumaan.” Tummatukkainen nainen neuvoi ja alkoi kaivelemaan keittiön kaappeja. Kovaa vauhtia hän kipitti pitkin keittiötä, hakien ruoka-aineksia milloin mistäkin kaapista ja kasasi niitä lieden vierelle.
Aisumi
Aisumi nyökkäsi tyytyväisenä ja kuunteli emännän ohjeistusta.
"Minä voin käydä hakemassa perunoita. Kuinka paljon tuon?" Aisumi siirsi katseensa emäntään.
"No.. Tuo nyt jonkin verran. Ilmeisesti pellolta on tulossa paljon poikia syömään, että aika paljon niitä kai tavritsee. Se voi olla raskasta kantaa." Emäntä varoitti ja Aisumi hymyili.
"Kyllä minä jaksan. En ole mikään hento ja heiveröinen." Mustakutri naurahti ja lähti kapuamaan jyrkkiä portaita alas.
"Jos sinä sitten keittäisit vettä? Padan löydät tuolta." Emäntä nyökkäsi Safiralle osoitellen suureen kaappiin päin etsiskellessään sopivia mausteita monien purnukoiden jukosta.
Aisumi tarkasteli ympärilleen kellarissa, löytäen pian emännän pyytämät perunat, jotka olivat kutne sanottu lähellä rappusia. Aisumi katsoi arvioivasti säkkiä.
"Okei.. Eli niitä tarvitsee paljon ja säkissä ne on helpompi kantaa. Joten vien koko säkin ylös. ei se niin painava voi olla." Aisumi mutisi itsekseen nostaen painavamman puoleisen perunasäkin maasta ja heilauttaen sen olkansa yli. Jyrkkiä rappusia olisi vaikea kavuta perunasäkin kanssa, jos ei omistaisi tarpeeksi lihasta. Näinollen oli hyvä, että Aisumi oli aina ylläpitänyt kovaa treeniä.
Aisumi kapusi portaat ylös ja läski säkin oven lähelle.
"Tässä nämä nyt olisi." aisumi hymyili emännälle.
"Hienoa, kitos. Jos vielä haluatte auttaa, voitte vaikka pilkkoa vihanneksia. Veitset ovat telineessään." Emäntä hymyili.
"Toki." Aisumi nyökkäsi ja nosti yhden veitsistä käteensä.
"Voitte leikata niiden lautojen päällä, ettei pöytä naarmuunnu." Emäntä viittasi seinustalla nojaaviin, hiottuihin puulautoihin ja Aisumi nyökkäsi nostaen toisen laudoista pöydälle ja napaten muutamia vihanneksia lieden viereltä.
Nopeasti Aisumi pilkkoi vihanneksia ottaen aina uusia.
Safira
Ruoka valmistui nopeasti, kun oli kolme kokkaamassa, ja pian keittiön täyttikin ihana ruoan tuoksu.
”Kiitos paljon avustanne. Minä katan vielä pöydän, ja te voitte sillä välin käydä pyytämässä pojat syömään.” Talon emäntä sanoi hymyillen ja alkoi nostella astioita pöydälle.
”Selvä.” Safira vastasi nyökäten ja siirsi vihreät silmänsä sitten Aisumiin.
”Mennään.” Haltia sanoi kävellen ulos keittiöstä ja ulko-oven suuntaan. Pieni tyttö istui nukke sylissään yläkertaan vievillä rappusilla, katsoen hiljaa keittiöstä ilmestyviä neitoja. Sama pieni tyttö, jonka he olivat aiemminkin nähneet. Haltia hymyili lapselle, jonka suuret, ruskeat silmät tarkkailivat ujosti Aisumia ja Safiraa.
Haltia avasi ulko-oven, ja odotti, että Aisumi pääsisi ulos ensin. Suuri koira makoili oven lähettyvillä, ja nosti suuren päänsä tassujensa välistä iloisesti haukahtaen. Kun Aisumi oli ulkona, neito sulki oven ja lähti kulkemaan kohti peltoa. Karhea hiekka nipisteli paljaiden jalkojen alla, mutta raitis ulkoilma teki hyvää naisen yhä hieman heikolle ololle.
Neitojen päästyä pellon reunalle, miehenalkujen katseet nousivat yksitellen heihin.
”Odessa rouva pyytää teitä syömään.” Safira sanoi hieman kauempana seisoskeleville nuorukaisille, jotka lähtivät heti ilmoituksen kuultuaan lipumaan kohti taloa.
//Anteeksi pieni hittailu...//
Aisumi
//Ei se mtn ^^//
Aisumi nyökkäsi Safiralle ja lähti tuon perässä keittiöstä.
Portaikossa istui se samainen pikkutyttö, jonka he olivat nähneet aikaisemmin. Aisumi hymyili tytölle pienesti ja jatkoi matkaansa kulkien haltijaneidon perässä.
Ulkona odotti tuttu koira, joka haukahti innostuneesti. Aisumi hymyili koiralle ja vilkaisi Safiran selkää, nopeasti käyden pörröttämässä vahtikoiran päälakea, sipsutellen sitten toisen perään.
Myös Fubuki ja Kaze odottivat emäntäänsä pihalla, kiltisti paikaltaan lähtemättä vaikkeivat olleet edes kiinni missään.
Aisumi silitti lintunsa päälakea ja ratsunsa kaulaa, nyökäten eläimille sitten.
"Siirtykää hieman suojaisemmalle alueelle, ettette vain vahingossakaan tartu kenenkään kulkurin matkaan. Okei?" Aisumi puheli eläimilleen ja rauhallisesti Fubuki käveli hieman syvemmälle pihaan, vetäytyen sitten pienen puistikon varjoon.
Sitten Aisumi kiiruhti taas Safiran luo, kuullen nyt ensimmäistä kertaa talon emännän nimen. Odessa. Tietäisipä ainakin, miksi rouvaa kutsuisi.
Työläisillä oli ilmeisesti nälkä, sillä kutsun kuultuaan he lähtivät varsin reippaasti, muttei rynnäten, taloa kohti.
Aisumi hymyili pienesti ja kääntyi kävelemään joukkion mukana takaisin taloa kohti.
"Tuletko, Safira-chan?" Aisumi kysyi yhä hymyillen ja jatkoi rauhassa kävelyään, pysähtyen taas välillä perheen koiran luokse.
"Minäkin tahtoisin koiran. Olet niin iso ja lutuinen." aisumi höpötti koiralle rapsuttaen sen kaulaa ja leuanalusta. Koira istui pää kallellaan, kieli ulkona ja häntä vispaten, kunnes Aisumi nousi taas, matkaansa jatkaen. Koira haukahti ja vetäytyi talon varjoon, kierähtäen miltei kerälle.
Safira
Safira katsoi hymyillen poikien perään, ja nyökkäsi sitten Aisumille. Hän lähti hitaasti kävelemään muiden perässä talolle ja silitti hänkin oven lähettyvillä istuvaa suurta koiraa. Nälkäinen poikajoukko kulki suoraan keittiöön ja kaikki istahtivat katetun pöydän äärelle. Safira jäi keittiön ovelle katselemaan, kuinka vanha nainen kantoi tuoreita leipiä pöytään ja kuinka perunat katosivat poikien suihin.
”Jos tahdotte, voitte mennä viereiseen oleskeluhuoneeseen syömään. Saisitte ainakin olla rauhassa...” Talon emäntä sanoi ojentaen haltialle ruokapussin, joka ei enää mahtunut keittiön pöydälle.
Hymyillen Safira niiasi ja kiitti, katsoen sitten Aisumiin.
”Mennäänkö?” Hän kysäisi hymyillen, kääntyen jo hieman enemmän oven suuntaan.
Pieni tyttö kipitti portaat alas ja keittiöön äitinsä luo. Nainen ojensi tytölle ruokaa täynnä olevan lautasen ja tyttö kipitti takaisin portaille ja niitä pitkin yläkertaan. Safira olisi mielellään kuullut pienen, ujon oloisen tytön puhuvan. Hän katsoi hymyillen lapsen perään ja käveli sitten ulos keittiöstä viereiseen oleskeluhuoneeseen. Huone oli sinisensävyinen, pieni ja kodikas. Keskellä oli matala pöytä jota ympäröi muutamat tuolit sekä vaalea sohva, jolla nukkui mustavalkea kissa. Eläin nosti unisena päätään kuullessaan oven avautuvan ja maukaisi hiljaa. Se nousi seisomaan ja venyteltyään loikkasi alas sohvalta, kipittäen kauemmas nuolemaan turkkiaan.
Haltia käveli sohvan luo ja laski ruokapussinsa pöydälle, istahtaen sitten. Hän katseli hetken ympärilleen valoisassa huoneessa ja avasi sitten pussin.
”Mitä haluat syödä?”
Aisumi
Aisumi katseli pienesti hymyillen, kuinka lämmin ruoka hävisi suhteellisen nopeaan tahtiin pellolta saapuneiden suihin.
Emännän todetessa, että neitokaiset voivat tahtoessaan mennä viereiseen huoneeseen, syömään rauhassa, Aisumi nyökkäsi pienesti, ensin emännälle ja sitten Safiralle.
Myös Aisumi oli siirtymässä toiseen huoneeseen, kun pikkutyttö ilmestyi keittiöön ja ruoan saatuaan katosi taas rappusiin.
Aisumi kallisti pienesti päätään tytön perään katsoessaan. Olipa tuo lapsonen ujo, yleensä lapset puhuivat kaiken aikaa jos vieraita oli kylässä.
Sitten mustakutri käveli Safiran perässä oleskeluhuoneeseen, sinisävyiseen sellaiseen.
Aisumin katse osui sohvalta siirtyvään kissaan ja hymy kohosi taas naisenalun huulille.
Eläimet saivat Aisumin aina hyvälle tuulelle, ne olivat niin erilaisia kuin ihmiset ja vastaavat.
Aisumi istuutui Safiran viereen shovalle ja kurkisti ruokapussiin.
"En ole varma, liikaa valinnanvaraa." Aisumi naurahti ja tuijotteli hetken pussin antimia, kunnes valikoi itselleen omenankaltaisen hedelmän ja muutaman viileässä säilytetyn leivän.
"Hyvää ruokahalua Safira-chan." Aisumi hymyili pienesti ja taittoi leivästä plasen, jonka työnsi suuhunsa.
//Huh, siinä se... ^^ Eli Aisumin roolit © -canine- ja Safiran roolit ©Roya//
Safira
//-canine- liitypä seuraan //
Nuoren neidon askeleet olivat hitaat ja kevyet hänen kulkiessa pitkin hiekkaista tietä. Ilma oli kaunis ja suht lämmin, lukuun ottamatta viileää tuulta. Safira oli juuri parantanut erään maatilan emännän kuoleman vakavasta sairaudestaan ja nyt tunsi haltia olonsa hivenen heikoksi. Ei parantaminen järin helppoa työtä ollut. Loitsut kuluttivat voimia ja oli odotettava niiden palautumista, ennen kuin pystyisi taas parantamaan. Hento tuulenvire kutitti neidon kasvoja ja karhea hiekka nipisteli paljaiden jalkojen alla. Pitkä mekko peitti jalat, hiukset oli sidottuina löysille leteille ja selässään kantoi neito joustaan ja nuoliaan. Kasvot olivat vakavat ja ajatukset harhailivat jossakin kaukana. Silmät sulkeutuivat hetkeksi tuulen voimistuessa ja matka jatkui yhä samaan tahtiin. Silmien avauduttua neito katsahti edessään avautuvaa maisemaa. Ympärillä näkyi vain suuria peltoja ja siellä täällä pieniä, kodikkaan näköisiä taloja. Safira piti kovasti tästä paikasta. Niin rauhallista, eikä missään näkynyt ikäviä kapakkatappeluita tai kieroja taskuvarkaita.
Haltia havahtui ajatuksistaan nähdessään tien sivussa pienen linnun, joka yritti epätoivoisesti päästä lentoon. Neito käveli lähemmäs, huomaten, että linnun toinen siipi oli rikkoutunut. Askeleet johtivat aivan otuksen vierelle ja neito kyykistyi nostaen linnun hennosti syliinsä. Safira sulki silmänsä ja pian lintu nousikin jo siivilleen, lentäen pois, halki sinisen taivaan. Safira katsoi hennosti hymyillen linnun perään ja jatkoi hitaasti matkaansa. Kädet tärisivät hieman ja naisen olo muuttui entistä heikommaksi. Hän tiesi taikovansa liian usein, muttei millään voinut vain kävellä eläinparan ohi. Ei vain voinut.
Silmät sulkeutuivat jälleen ja neito hengitti kerran oikein syvään. Matka jatkui nyt silmät ummessa pitkin hiekkatien reunaa, yhä hitaammin. Ilma lämpeni hivenen tuulen laantuessa, ja hento hymy nousi naisen kasvoille.
kuinka kaunis päivä.
//Hoh hoh hoo, en ole kovin hyvä aloittamaan ^^ Toivottavasti saat hahmosi johonkin väliin tungettua //
Aisumi
//Täältä tullaan ^^ ja ihan hyvä tuo aloitus oli :3 //
Kauempana tuosta neitokaisesta hiekkatie pöllysi kun keskisuuren hevosen kaviot iskivät sitä vasten, valkean harjan ja hännän hulmutessa laukan aiheuttamassa viimassa.
Myös hevosen ratsastajan, nuoren puolihaltijanaisen, mustat hiukset hulmusivat viimassa tuon istuessa uskollisen ratsunsa kyydissä.
Jos jotain Aisumi rakasti enemmän kuin taistelemista ja treenaamista, oli se ehdottomasti ratsastaminen. Tai laukkaaminen oikeammin.
Aisumin haukka lensi hieman hevosen edellä, mustat siivet ilmaa halkoen.
Nuo kolme olivat tulleet viljelysseudulle, treenaamaan ja hankkimaan erilaisia ruokatarpeita, niin matkalle kuin myöhemmin majataloon vietäväksi.
Sitten kolmikko erotti sen, ihmismäisen hahmon kauempana. Hahmo läheni hälyyttävästi, ja paljastui haltijanaiseksi, hevosen koettaessa jarrutella tiellä, mutta kovasta vauhdista yhtäkkiä pysähtyminen ei ollut helpooa.
Nopeasti Aisumi loikkasi ratsunsa kyydistä ja kiskaisi nopeasti tuon tuntemattoman, vaaleahiuksisen neitokasien pois hevosen jarrutusradan tieltä, kun suuri hevonen viimein rojahti hengästyneenä maahan. Valkea eläin sai naarmuja jalkoihinsa ja toiseen kylkeensä kiitos pikkukivien ja muiden, mutta ne eivät hevosta kauaa pidättelisi.
"Anteeksi kauheasti, kiitolaukasta on vaikea tehdä äkkipysähdystä." Mustakutrinen naisenalku selitti toiselle.
"Onhan kaikki kunnossa?" Tyttönen vielä varmisti siirtyessään auttamaan hevosensa ylös.
Musta haukka laskeutui emäntänsä olalle ja tarkkaili tuota tuntematonta naista, joka vaikutti hivenen uupuneelta.
"Minä olen Aisumi, hevonen on Fubuki ja haukka Kaze." Aisumi kääntyi taas vieraan puoleen hymyillen pienesti ja katosen ruskeilla silmillään suoraan toisen vihreisiin vastaaviin.
Fubuki käveli emäntänsä vierelle ja hirnahti anteeksipyytävästi vieraalle haltijanaiselle.
Kaze taasen lehahti emäntänsä olalta ja laskeutui toisen remmillä Aisumin selkään kiinnitetyn katanan kahvalle, tarkkaillen yhä toista mietteliäänä.
//Anteeksi pienimuotoinen autohittaus.. Siis tuo turvaankiskaisu ^^' Ja anteeksi että vastaus on hieman hömttidöm ^^'//
Safira
//Hyvähän tuo, eikä hittailut haittaa ^^//
Kauempana näkyi lähestyvä hevonen, mutta siihen ei Safira jaksanut kiinnittää huomiota. Hän ei voinut oikein hyvin. Ennen kuin hän ehti huomatakaan, oli tulija jo nykäissyt hänet sivuun hevosensa tieltä ja pieni säikähdyksen luoma ääni pääsi neidon kurkusta. Silmät pyöreinä tuiotti haltia hetken tulijaa saamatta sanaakaan suustaan.
”Oh, ei se mitään. Olen kunnossa.” Safira sai viimein sanottua säikähdyksen laannuttua hivenen.
”Olen Safira.” Vaaleahiuksinen sanoi kohteliaasti, pienesti niiaten ja sai pienen hymyn nostettua kasvoilleen, kun toinen oli esitellyt itsensä. Nyt vihreät silmät siirtyivät tytöstä valkeaan hevoseen, jonka kylki ja jalat olivat naarmuuntuneet jarrutuksessa. Hitaasti Safira käveli lähemmäs hevosta ja nosti varovasti kätensä naarmuuntuneelle kyljelle. Hän sulki silmänsä hengittäen syvään ja naarmut alkoivat kadota niin jaloista, kuin kyljestäkin. Haltia hohti hentoa vihertävää valoa, joka ei ollut kovinkaan voimakas eikä näkynyt kauas. Naarmujen kadottua kokonaan, laski Safira kätensä ja perääntyi muutaman askeleen silmiään avaamatta. Muutama hikipisara vierähti ohimoille ja posket punottivat hieman.
Hetken nainen seisoi hiljaa keräten voimiaan ja avasi sitten silmänsä. Hymy levisi kauniille kasvoille ja katse yritti tavoittaa toisen ruskeita silmiä. Safira tunsi itsensä syylliseksi naarmuihin, joten olihan ne parannettava, vaikkei voimia paljoa ollutkaan jäljellä.
”Kaunis hevonen sinulla.” Nainen sanoi ystävällisesti ääni hieman värähtäen. Liikaa parantamista näin lyhyessä ajassa - ja sen Safira kyllä tiesi. Tiesi oikein hyvin. Hän ei pystynyt sanomaan juuri mitään ja pystyssä pysyminenkin oli hankalaa. Hetken Safira pohti mielessään, oliko Aisumi ihminen, vai mikä hän oli. Jotakin haltiamaista tytössä ehkä oli... Safira tunnisti usein haltiaverta kantavat melko hyvin, mutta tästä tytöstä hän ei ollut aivan varma. Mikäli tyttössä olisi haltiaa, toivoi Safira, ettei hän tunnistaisi poskellaan olevia merkkejä.
Aisumi
"Hienoa, että olet kunnossa. Hauska tutustua, Safira-chan." Aisumi hymyili ja tarkasteli hetken hevosensa naarmuja, kun Safiraksi esittäytynyt haltijaneitokainen asteli Aisumin rakkaan ratsun luo ja laski kätensä tuon kyljelle.
Aisumi katseli toisen tekemisiä hieman kummissaan, kun yllättäen Fubukin haavat rupesivat katoamaan.
"Vau. En ole tavannut tuollaista parantajaa ennen." Aisumi totesi ihailevaan sävyyn. Hän osasi kyllä tehdä parantavia yrttiseoksia ja muuta, muttei mitään tuollaisia maagisia parannusjuttuja.
Safiran kehuessa puolihaltijan hevosta tuo hymähti pienesti.
"Ariga.." Aisumi aloitti ja käänsi katseensa Safiraan. Haltijaneito vaikutti hyvin uupuneelta ja heikkokuntoiselta, kai tuollainen parantelu otti voimille.
"Onko kaikki kunnosa, Safira-chan? tarvitsetko ruokaa tai jotain? Voimme siirtyä tästä syrjempään, varjoon tai johonkin? Fubuki jaksaa kyllä kantaa kahta." Aisumi kyseli huolissaan toiselta. Puolihaltija tunsi olevansa vähintään sen velkaa, että auttaisi toista. Ensin he olivat melkein jyränneet tuon alleen ja sitten haltija vielä paransi Fubukille kaatumisesta aiheutuneet haavat.
Huolissaan toista katsellessaan Aisumi huomasi tuon toisen silmän lähellä erikoisenoloisen merkin.
Tuo ei kuitenkaan vielä viitsinyt udella merkistä mitään, ehkä hieman myöhemmin. Saattoihan olla, että siihen liittyi jotain, mitä haltija ei tahtonut muiden kanssa jakaa.
Safira
Safira katsoi hieman vaivalloisesti hymyillen toista, kuunnellen tämän sanoja.
"Olen ihan kunnossa... Olen vain... Käyttänyt voimiani hieman liikaa tänään." Neito sanoi seisten ryhdikkäästi ja melko prinsessamaisesti paikoillaan.
"Voisimmehan me tästä keskeltä tietä jonnekkin siirtyä... " Neito naurahti katsellen hieman ympärilleen. Puna poskilla alkoi pikkuhiljaa laantua, mutta olo ei parantunut lainkaan. Tuulikin oli laantunut miltei kokonaan, juuri kun sitä tarvittaisiin...
Safiran katse tarkkaili hetken Aisumin ulkonäköä ja siirtyi sitten haukan kautta hevoseen. Hevonen todella oli kaunis. Safira piti kovasti eläimistä ja niiden henki ja terveys olivat Safiralle aivan yhtä tärkeitä, kuin ihmisten, puoliveristen ja jopa demonienkin.
"Olitko matkalla jonnekkin?" Safira kysäisi kohteliaaseen sävyyn ja seisoi yhä ryhdikkäästi paikoillaan. Nyt vasta neito kiinnitti huomionsa Aisumin lisäämään -chan päätteeseen. Tyttö vaikutti oikein mukavalta näin ensivaikutelman perusteella - vaan eihän Safira koskaan kenestäkään mitään pahaa ajatellutkaan.
"En tahdo olla sinulle vaivaksi." Nainen lisäsi nopeasti ystävällisellä, pehmeällä äänellään, vihreät silmät toista tuijottaen.
//Sori lyhyys.....//
Aisumi
//Ei mitään ^^//
"Hyvä." Aisumi nyökkäsi kun toinen sanoi olevansa kunnossa.
Toisen todetessa, että voisivathan he pois siitä tieltä siirtyä Aisumi nyökkäsi tyytyväisesti hymyillen.
Tällä kertaa Fubukilla ei ollut satulaa, joten jos he lähtisivät ratsain, mahtuisi toinen paremmin kyytiin.
Aisumi silitti hevosensa kaulaa ja laski sitten kätensä ylvään eläimen selälle, ponnistaen hajareisin istumaan sen kyytiin. Tästä syystä oli hyvä pitää kimonon kanssa housuntapaisia. Nopeasti Aisumi vielä sitoi hiuksensa löysästi poninhännälle valkealla nauhalla.
"Hmm? En minä minnekkään erityisesti, kunhan tulimme tänne treenaamaan ja hankkimaan ruokatarpeita matkan varalle, ja tietysti majataloa varten." Aisumi selvitti ja ojensi kätensä toiselle avuksi.
"Tuletko kyytiin Safira-chan?" Naisenalku kysyi vielä hymyillen, valmiina auttamaan haltijan ratsunsa kyytiin.
"Eikä sinusta mitään vaivaa ole." Mustakutrinen vielä lisäsi hymyillen.
Kaze kierteli rauhassa kahta naista ja hevostammaa, tarkkaillen ympäristöä vaarojen ja muiden varalta. Saattaisihan jossain lymyillä vaikka käärme, susi tai joku onneton ryövärinpoikanen.
"Onko toiveita mihin mennään?" Aisumi vielä kysyi toiselta.
Safira
Toinen nousi hevosensa selkään ja ojensi kätensä kohti Safiraa. Hieman kallisti neito päätään ja tarttui Aisumin käteen, nousten hevosen selkään. Mekkonsa vuoksi oli hänen istuttava sivuttain, mutta kävihän se niinkin.
”Kiitos” Nainen kiitti avusta päästyään istumaan.
”Hmm. Näin taikomisen jälkeen olisi hyvä syödä jotakin... Minä voin tarjota.” Vaaleahiuksinen vastasi ystävällisesti toisen kysymykseen. Hän oli juuri saanut tarpeettoman suuren korvauksen parantamaltaan maatilan emännältä, joten rahaa riittäisi. Usein ei hänellä ollut rahaa ollenkaan, sillä hän ei vaatinut korvauksia parantamisesta - hän sai niitä usein tahtomattaankin.
”Missäköhän on lähin paikka, josta voisi ostaa jotakin ruokaa...?” Mietti haltia itsekseen, mutta kuitenkin ääneen. Ryhdikkäästi Safira istui hevosen selässä, pitäen toisella kädellään hellästi kiinni Aisumista. Toinen käsi oli laskettuna hevosen pehmeälle karvalle. Asuessaan vielä linnassaan, oli neito opetettu ratsastamaan, mutta pitkään aikaan hän ei ollut istunut hevosen selässä. Vihreät silmät nousivat nyt taivaalle, katsomaan yläpuolella kaartelevaa haukkaa.
Naisen olo oli yhä heikko, mutta kuitenkin parempi nyt kun pääsi istumaan. Safira oli erittäin kevyt, joten hevoselle ei koitunut paljoakaan lisä painoa.
Jonkun varovaisemman mielestä olisi ehkä ollut kovin varomatonta nousta ventovieraan ratsun kyytiin, mutta ei Safiralla käynyt mielessäkään, että noin mukavan oloinen tyttö voisi mitään pahaa tehdä. Sitäpaitsi Safira piti kovasti tytön lisäämästä -chan päätteestä. Jostakin syystä hän piti kovasti koko tytöstä.
Aisumi
Aisumi nyökkäsi hymyillen toisen kiittäessä tätä.
Kun Aisumi oli varma, että Safira oli päässyt kunnolla hevosen kyytiin, antoi tuo kevyesti ratsulleen pohkeita merkiksi siitä, että lähdettäisiin liikkeelle.
Rauhallisesti ja pehmeästi käveli hevonen tietä pitkin, sen emännän kuunnellessa haltijaa.
"Selvä sitten." Aisumi naurahti toisen todetessa, että ruoka olisi hyvä juttu ja että tuo voisi tarjotakkin vielä.
"Luultavasti joku maalaisista voisi myydä jotain tilansa tuotoksia?" Aisumi ehdotti katsellen siellä täällä näkyviä taloja.
"Täytyy löytää varakkaan näköinen talo, sellainen jonka omistajilla on varmasti ylimääräisiä ruokatarpeita. Ei kovin köyhiltä viitsi mennä heidän ruokiaan ostelemaan, eikö totta, Safira-chan?" Aisumi puheli haltijalle ja antoi kevyesti lisää pohkeita, jolloin valkea hevostamma vaihtoi kevyesti raviin.
Kaze lensi pitkällä ratsukon edellä, tarkkaillen jos sattuisi löytämään itselleenkin ruokaa.
Kauempana pellolla saattoi erottaa ihmismäisiä hahmoja, jotka olivat ilmeisesti joko kylvämässä tai korjaamassa satoa.
Muutaman työläisen päät kääntyivät katsomaan valkeaa kavioeläintä ja sen kyyydissä istuvia neitokaisia, mutta eivät viitsineet muuta tehdä.
Safira
Safira kävi aina tähän aikaan vuodesta viljelysseudulla, joten monet siellä tunsivat hänet - tai ainakin tiesivät. Hetken mietittyään neito avasi suunsa vastatakseen.
”Niin. Tiedän yhden talon, joka on tässä melko lähellä. Minut tunnetaan siellä, joten he myyvät meille varmasti jotakin pientä. Heiltä löytyy miltei aina ylimääräistä.” Haltia ilmoitti pehmeällä äänellään ja katseli ympärilleen miettien, mikä olisi lyhyin reitti kyseiselle maatilalle.
Hiekkatie jatkui ja jatkui ja peltoja riitti. Pelloilta katsoville ihmisille suotiin neidon kasvoilta kaunis hymy, jota tosin ei monikaan tainnut huomata. Jostakin kaukaa kuului etäistä koiran haukuntaa ja hevosen kaviot kopisivat mukavasti vasten tietä.
”Pian pitäisi näkyä kapeampi tie, jolle voimme kääntyä. Sen pitäisi johtaa suoraan maatilan pihalle.” Safira sanoi tähyillen nyt eteenpäin nähdäkseen muistiko oikein. Pian edessä näkyikin pieni risteys, jolta saattoi kääntyä pienemmälle tielle. Siellä täällä pitkin kapeaa, hiekkaista tietä kasvoi pieniä ruohotuppoja, ja näki, ettei sitä käytetty kovinkaan usein. Maatilalta lähti nimittäin toinenkin tie, joka vei kylälle päin. Sitä kaytettiin useammin, sillä sitä pitkin kuljetettiin maatilan tuotteita kylälle myytäväksi. Sitä pitkin myöskin vieraat saapuivat useammin, mutta Aisumi ja Safira sattuivat tulemaan hieman eri suunnasta.
"Talon emäntä on hyvin mukava sekä vieraanvarainen, mutta varaudu siihen, että hän on myös erittäin puhelias..." Haltia naurahti, muttei kuitenkaan millään lailla pilkkaavaan sävyyn. Tuonkin lauseen hän sai kuulostamaan hyvinkin... Ystävälliseltä ja kauniilta.
Safira piti toisten kuuntelemisesta, eikä puheliaisuudessa ollut mitään pahaa. Vaikka Safira hiljaisena tunnettiinkin, joillekkin henkilöille hän saattoi avata täysin uuden piirteen itsestään - joskus hän oli hyvinkin puhelias.
Aisumi
Toisen kertoessa, että lähellä olisi talo jossa tuo tunnettiin, ja jossa riitti yleensä aina jotain ylimääräistä, Aisumi nyökkäsi.
"Sinne siis! Pidähän kunnolla kiinni, Safira-chan!" Aisumi hihkaisi ja antoi Fubukille uudelleen pohkeita, jolloin valkea eläin lähti laukkaamaan tietä pitkin. Vauhti ei ollut niin kova, kuin aikaisemmin, joten kaatumisislta ja pysähtymisongelmilta pitäisi välttyä vallan mainiosti.
Hevosen kaviot takoivat tietä, pöllyttäen hiekkaa ja nostattaen pikkukiviä ilmaan.
Valkea karva värjäytyi, erityisesti jalkojen kohdalta, harmahtavaksi hevosen suunnatessa risteyskohtaan.
Ennen käännöstä Aisumi hidasti ratsunsa vauhtia, jolloin suuri kavioeläin pääsi kääntymään oikealle pikkutielle.
"Mukava ja puhelias, tämän selvää!" Aisumi hihkaisi Safiralle ja antoi hevoselleen merkin hidastaa, nykäisemällä sen valkeaa harjaa.
Hiekka pöllysi eläimen jarruttaessa kun se jatkoi matkaa taas kävellen.
Kauempana näkyi hyväkuntoisen oloinen talo ja sitä vastapäätä olevalla pellolla oli myös muutamia työntekijöitä.
"Onko tuo se talo?" Aisumi viittasi asuinrakennusta kohti ja vilkaisi sitten pellollakykkiviä miehenalkuja, joista osa katsoi lähes huumautuneen näköisenä kaksikkoa.
'Eipä taida kauniita neitokaisia tulla käymään joka päivä.' Asumi hihitteli ääneti ja soi työläispoloille nopean hymyn.
Safira
Safira nosti toisenkin kätensä pitämään kiinni Aisumista, hevosen noustessa laukkaan. Haltian pää painui alaspäin ja silmät sulkeutuivat hiekan pöllytessä. Kuullessaan Aisumin kysymyksen, neito nosti katseensa edessä näkyvään taloon ja hymy levisi naisen kasvoille.
”Kyllä. Tuo se on.”
Nyt katse tavoitti pellolla työskentelevät pojat ja pehmeä tervehdys kuului Safiran suusta. Sanaakaan suusta saamatta työläiset katsoivat valkealla ratsulla saapuvia neitosia. Tai noh, hevonen oli hieman likaantunut pölyssä, mutta pohjavärin erotti kyllä. Yksi vanhimmista pojista juoksi pellolta neitojen luokse, heidän laskeutuessaan hevosen selästä.
”Safira neiti?” Poika kysäisi pysähtyen muutaman metrin päähän tulijoista. Nyt siirtyi pojan katse Aisumiin, mutta kääntyi nopeasti pois, saaden poskille pienen punan.
”Kyllä. Hyvää päivää.” Safira tervehti kohteliaaseen äänensävyyn, niiaten pienesti. He seisoivat nyt suht suurella pihamaalla ja suuri koira haukkui talon ovella. Safira arveli pojan olevan yksi talon lapsista. Tai eihän tuo poika enää mikään lapsi ollut, vaan kunnollinen miehenalku. Hämärästi neito muisti tavanneensa saman pojan viimevuonnakin, mutta ainakin hän oli kasvanut runsaasti pituutta.
Talon ovi avautui ja sisältä kurkkasi noin kymmenvuotias tyttö, joka hihkaisi iloisena jotakin epämääräistä ja rynnisti takaisin sisälle. Pian ovelle ilmestyi vanhempi rouva, helmoissaan tuo pieni tyttö.
”Safira neiti! Kuinka mukavaa, että tulit!” Kajahti iloinen ääni naisen suusta ja lyhyillä jaloillaan hän kipitti vaalean haltian luokse. Lyhyehköllä rouvalla oli tummanruskeat, nutturalle kietaistut hiukset ja yllään mekko, jonka päällä sinertävä esiliina. Kasvot olivat pyöreähköt, muttei missään nimessä lihavat, ja kasvoilla oli pirteä hymy. Hymy kuitenkin hyytyi naisen havaitessa neitoja tuijottavan nuoren herran.
”Greg, mitä ihmettä sinä siinä norkoat! Töihin siitä. ” Nainen hätisteli ja poika juoksi vikkelästi pellolle.
”Suokaa anteeksi poikani. Harvoin täällä kuitenkaan noin nättejä neitosia käy.” Nainen rehahti leikkimieliseen nauruun, joka loppui yhtä äkisti, kun oli alkanutkin. Ruskeat silmät siirtyivät nyt Aisumiin ja kasvot muuttuivat mietteliään oloisiksi.
”Sinua en olekaan ennen tainnut tavata.” Nainen arveli hieman kysyvällä äänensävyllä Aisumia tuijottaen.
Aisumi
Aisumi nyökkäsi tyytyväisenä ja pysäytti ratsunsa, jolloin molemmat neitokaiset pääsivät takaisin omille jaloilleen.
Ilmeisesti Safiralle jo tuttu miehenalku juoksi kaksikon luokse sai Aisumilta osakseen pehmeän hymyn poikasen katsoessa tuota mustakutria.
Aisumi naurahti ajatuksissaan toisen kääntäessä katseensa punastellen pois.
Naisenalku silitti kevyesti ratsunsa kaulaa ja nyökkäsi lemmikilleen.
"Kiitos Fubuki." Tyttönen hymyili ja taputti vielä ratsunsa kylkeä. Hevonen hirnahti tyytyväisenä ja siirtyi pienen matkan päähän syömään ruohoa ja heinää tienreunalta.
Aisumi käänsi katseensa talon ovelle, johon oli ilmestynyt pikkutyttö ja ilmeisesti talon emäntä.
Nainen pääsi lyhyillä jaloillaan yllättävän nopeasti neitokaisten luokse ja tervehti Safiraam moittien lähes heti sen perään ilmeisesti poikaansa.
Naisten pahoitellessa tuon Greg nimisen miehenalun käytöstä ja kehaistessa tyttösten ulkonäköä Aisumin kasvoille nousi jälleen tuttu hymy, joka pysyi toisen naurunkin ajan kalpeahkoilla kasvoilla.
Sitten emäntä kääntyikin Aisumin puoleen ja tuo nyökkäsi.
"Olen Aisumi Shirabe, hauska tavata." aisumi esittäytyi ja teki pienen kumarruksen ja nyökkäyksen välimuodon; energinen tyttönen kun ei juuri niiaillut.
"Teillä on upea tila." Aisumi vielä lisäsi. Niin, kyllä Aisumillekkin olisi tälläinen maatila kelvannut, paljon omaa rauhaa ja muuta, mutta ehkä se rauhallisuus alkaisi pisimmän päälle kyllästyttämään.
"Kiitos." Emäntä hymyili Aisumille ja kääntyi taas Safiran puoleen, kun Aisumi siirtyi tervehtimään perheen koiraa.
"Hei, oletpas sinä suloinen." Aisumi kyykistyi suuren koiran eteen ja ojensi kätensä tuota eläintä kohti. Koira nuuhkaisi tytön kättä ja lipaisi suurella vaaleanpunaisella kielellään tuon kämmenselkää.
"Yh, kuolaa." Aisumi naurahti hiljaa ja pyyhkäisi kämmenselkänsä nurmikkoon, rapsutellen sitten suuren koiran niskaa ja kaulaa sudensukuisen hännän vispatessa.
"Mikä tuo teidät tänne, Safira neiti?" Emäntä kysyi tutummalta neitokiselta hymyillen, vilkaistuaan Aisumia ja koiraa. Tyttönen tuli hyvin lähes kaikkien eläimien kanssa, mitä nyt jotkut villipedot eivät sitä mukavinta seuraa olleet.
Suuri koira töyttäisi seisomaan noussutta Aisumia ja mustakutri oli vähällä kaatua, mutta refleksinomaisesti tuo otti käsillään vastaan ja ehti selkänsä maahan kolahtamisen, nopeasti siitä sitten kierähtäen ympäri, heittäen jalat muun kehonsa yli, ja laskeutui kyykkyyn maahan.
Nopeasti tyttönen vielä poimi toisen miekkansa, joka oli tipahtanut remmiltä maahan, ja sujautti sen paikoilleen.
"Senkin höhlä." Aisumi hymyili koiralle ja palasi haltian ja tilan emännän seuraan.
Safira
Safira seurasi katseellaan, kuinka Aisumi käveli koiran luokse. Sitten siirtyivät vihreät silmät jälleen talon emäntään.
”Mikäli teltä liikenee, ostaisin jotakin syötävää.” Haltia vastasi naiselle ja katsoi hieman kysyvästi tummatukkaiseen rouvaan.
”Oh, ainahan meiltä sinulle liikenee, Safira neiti.” Nainen vastasi hymyillen leveästi ja viittoi sitten neitoja seuraamaan. Hän käveli talon ovelle ja kääntyi sitten katsomaan tulivatko toiset hänen perässään. Safira seurasi kevyin askelin naista ja astui hänen perässään sisään suureen taloon, vilkaisten vielä, että Aisumi pysyi perässä.
Eteisen tapaisesta he siirtyivät huoneeseen, josta lähti rappuset yläkertaan ja pari ovea johtivat keittiöön ja pieneen oleskeluhuoneeseen.
”Oi voi, kun tämä aika vuodesta on aina niin rankka. Naapurin pojatkin ovat tulleet pellolle auttamaan ja miehenikin meni sinne töihin, vaikka kilesin. Hänen selkänsä ei ole voinut kovin hyvin, eikä hän saisi rasittaa sitä, mutta työt on saatava tehtyä... Sanoin kyllä ettei hän saisi, mutta sinne hän silti livahti heti kun silmä vältti.” Nainen ryhtyi kertomaan samalla, kun käveli keittiöön olettaen, että Safira ja Aisumi seuraisivat.
Nainen puhui ja puhui eikä sille näkynyt loppua.
”Ehkä voisin vilkaista hänen selkäänsä...” Safira yritti sanoa johonkin väliin olematta kuitenkaan epäkohtelias.
”Oi, sinä sitten olet aina niin kiltti. Olet tehnyt jo aivan liikaa tilamme hyväksi. Mutta käydäänpä tuolla kellarissa hakemassa hieman ruokaa teille.” Nainen käveli keittiössä sijaitsevalle ovelle ja avasi sen. Jyrkät portaat johtivat viileään kellariin, jonka seinät olivat täynnä hyllyjä. Hämärä huone ei ollut kovinkaan suuri ja hyllyt olivat täynnä tilan tuotoksia. Näytti siltä, että tila menestyi melko hyvin.
”Teillä ei kai ole juurikaan pulaa rahasta?” Safira kysäisi katsellen ympärilleen viileäsää kellarissa.
”Nooh... Meiltä juuri kuoli pari lehmää, joten maitoa ei ole enää tullut juurikaan sillä omistamme enää yhden lehmän... Navetan kattoa pitäisi korjata ja pellolle pitäisi hankkia uusia työvälineitä, jotka ovat hyvin kalliita ja hankalaa saada mistään. Kunnollisia ei ihan joka paikassa myydä. Kaiken lisäksi mieheni kävi näyttämässä selkäänsä kylän parantajalla joka vaati kohtuuttomia summia palkaksi, eikä meillä ole juurikaan varaa ostella kalliita rohtoja. Rahaa siis kuluu erittäin paljon ja tuotot laskevat kun ei ole enää varaa pitää niitä yllä ”
Nainen puhkesi jälleen puhumaan ja kertoi varmasti jokaisen tilan ongelman, keräten samalla ruokia hyllyiltä. Olisi voinut kuvitella noin hyvin hoidetun ja suuren tilan menestyvän paremmin, mutta naisen puheistä ilmeni, ettei asiat olleet aivan niin kuin päältä näytti. Hän keräsi ruokia sylin täydeltä ja kehotti neitoja siirtymään jälleen keittiön puolelle.
Aisumi
Aisumi käveli ääneti emännän sekä Safiran perässä sisälle taloon ja seurasi kaksikkoa talon sisustusta tarkastellen, siis sen verran minkä ehti pysähtymättä.
Kodikkaan ja lämpimän oloista, kyllä, aivan kuten Aisumi oli olettanutkin.
Keskeyttämättä tuo kuunteli emännän höpinää, tuo nainen oli puhelias, kuten Safira oli varoittanutkin. Tai huomauttanut, miten vain.
Aisumi hymyili itsekseen emännän puhetulvalle, nauramatta kuitenkaan ääneen, sillä sehän olisi epäkohteliasta, naureskella nyt ystävälliselle naiselle joka myy heille ruokaa ja muuta.
Emäntä johdatti heidät keittiön kautta kellariin, jonne vievat portaat olivat jyrkät, eikä seinistäkään voinut juuri tukea ottaa kiitos hyllyköiden. Onneksi Aisumilla oli sentään hyvä tasapaino ja hän oli muutenkin ketterä, muuten saattaisi olla että mustakutri joutuisi lähestulkoon liukumaan portaita alas.
Aisumi tarkasteli mietteliäänä seinien hyllyköillä olevia purkkeja ja kaikkea muuta, mitä kellarissa näytti olevan. Kaikki ilmeisesti tilan omia tuotoksia, miksi nyt käyttää muiden tavaroita jos voi kasvattaa ja tehdä omia?
Aisumi ei viitsinyt liittyä mukaan emännän ja Safiran keskusteluun, joten kuunteli sivukorvallaan toisia tarkastellessaan itse erilaisia ruoka-aineita, mitä sattui nyt löytämään.
Kellarissa oli varsin viileä, eikä Aisumin kimonon lyhyet hihat juuri lämmittäneet, niinpä mustakutri joutui silittelemään käsivarsiaan emännän mukana lampsiessaan.
Viimein emäntä kehotti palaamaan lämpimään keittiöön ja Aisumille se kävi paremmin kuin hyvin. Jos neitokainen olisi vain kehdannut, olisi tuo juossut portaat ylös ja jäänyt keittiön lattialle lämmittelemään, mutta se ei olisi naisenalulle sopivaa käytöstä.
Takaisin keittiön puolella Aisumi viimen pääätti sanoa jotain, ja kääntyi hymyillen emännän puoleen.
"Minulla on majatalo Arethan laitamilla, jos suostuisitte myymään niin voisin käydä teiltä ostamassa aineksia ruokia varten?" Aisumi ehdotti emännälle, joka hymyili pienesti.
"Kyllähän se varmaankin käy. Kunhan et siis maitoa osta, kuten jo selitin rahalle olisi toki tarvetta, pitäisi korjata se katto ja saada jostain uusia lehmiä ja.." Emäntä rupesi taas selittämään, ja suurimman osan asioista hän oli jo aikaisemmin sanonut.
Safira
Safira nousi jyrkkiä portaita ylös lämpimään keittiöön. Talon emäntä tuli perässä ruokatarpeiden kera ja päästyään keittiöön, hän laski kaiken pöydälle höpöttäen samalla. Safiran teki mieli istuutua, sillä olo oli edelleen heikko. Hän käveli hieman lähemmäs pöytää ja laski toisen kätensä tueksi. Ei olisi ollut kohteliasta istua ilman kehoitusta. Tummatukkainen nainen levitteli pirteänä ruokia pöydälle kysellen mitä Safira tahtoisi mukaansa. Haltian oli vaikeaa keskittyä - viileässä kellarissa olo oli jostakin syystä ollut parempi. Safira osoitteli melko epämääräisesti ruoka-aineksia ja nainen alkoi sulloa niitä pussiin. Haltian olo alkoi käydä tukalaksi ja nyt kohosi vanhemman katse Safiran kasvoille.
”Voitteko huonosti Safira neiti?” Nainen kysäisi ja kipitti hakemaan lasia kaapista, jonka hän täytti kylmällä vedellä.
”Eh, olen ihan kunnossa.” Safira vakuutteli yrittäen suoristaa ryhtinsä.
”Istuutukaa toki. Tule sinäkin Aisumi neiti. Voitte syödä tääläkin jos tahdotte.” Nainen sanoi vetäen kaksi tuolia pöydän alta ja viittoi neitoja istumaan.
”Tahdotteko tekin jotakin juotavaa, Aisumi neiti?” Tummatukkainen rouva kysyi ja lähti jo kipittämään kohti kaappia, jolta oli toisenkin lasin hakenut.
Safira istahti tuolille ja hengitti hieman raskaasti. Parantaminen oli rankkaa ja hän oli tänään rasittanut itseään aivan liikaa. Hän yritti näyttää mahdollisimman vähän huonovointiselta ja tasauttaa hengityksensä, ja melko hyvin siinä onnistuikin.
Pian keittiön ovelle ilmestyi hieman vanhempi mies, joka pyyhki hikeä otsaltaan.
”Odessa-kulta, voisitko tuoda minulle lasin vettä. Ja voisit laittaa jotakin ruokaa pojille - he ovat olleet erittäin ahkeria.” Mies sanoi ja vilkaisi nyt neitosiin.
”Ahaa, meillähän on vieraita.” Mies virkkoi ja heilautti kädellään tervehdyksen.
”Jaaha, vai että ruokaa pitäisi laittaa. Kuules, on minulla muutakin tekemistä, kuin teidän passaaminen.” Vanhempi nainen tuhahti vieden vesilasin miehelleen.
”Tahdotko, että syömme täällä, vai lähdemmekö ruokinemme jonnekin muualle?” Safira kysyi siirtäenm katseensa Aisumiin.
Vanha rouva kipitti takaisin pöydän luokse ja sulki pussin, joka oli pullollaan ruokaa.
”Tässähän tämä. Suokaa anteeksi, minun on näköjään laitettava pojille jotakin ruokaa...” Rouva hymyili neidoille ja alkoi sitten häärätä keittiössä, hyräillen samalla hiljaa jotakin kaunista laulua. Safira kaivoi rahapussinsa esille ja laski sen pöydälle ruokapussin vierelle.
Aisumi
Aisumi katsoi hieman huolestuneena Safiraa tuon nojatessa pöytään uupuneen näköisenä.
Sitten emäntä rupesikin taas hääräilemään ja antoi Safiralle vettä, kysyen pia tahtoisiko Aisumi itse jotain juotavaa.
"Vettä, kiitos." Aisumi teki pienen kumarruksen tapaisen eleen ja sai pian lasillisen kylmää, raikasta vettä. Mustakutri istuutui pöydän ääreen ja kulautti lähes kaiken veden kerralla kurkkuunsa.-
Aisumi oli ollut koko päivän liikkeessä, joten raikas ja viileä vesi oli hyvää ja virvoittavaa, naisenalku tunsi olonsa heti energisemmäksi.
Pian talon isäntä ilmestyi keittiöön ja tervehti neitokaisia käden heilautuksella. Aisumi nyökkäsi vastaukseksi ja joi vetensä loppuun, laskien lasin varovasti pöydälle.
Safiran puhuessa Aisumille neitokainen käänsi katseensa haltiaan.
"Ihan sama minulle, sinä voit päättää Safira-chan. Mutta jos isäntäparilla ja sinulla ei ole mitään sitä vastaan, olisihan se mukavaa syödä pitkästä aikaa sisätiloissa ja pöydän ääressä." Aisumi hymyili pienesti, siitä oli yli kaksi viikkoa kun hän viimeksi oli majatalollaan käynyt.
Pian emäntä jo totesi, että tuon täytyisi ruveta kokkaamaan. Aisumilla itsellään ei ollut rahaa mukana matkoillaan, mutta halusi tuokinnyt jotain tehdä kiitokseksi.
"Antakaa kun autan teitä, saatte ruoan nopeammin valmiiksi." Aisumi sanoi emännälle nousten paikaltaan.
"Enhän minä voi vieraita kokkaamaan laittaa, se olisi epäkohteliasta." Emäntä naurahti.
"Mutta täytyy minunkin tehdä osani kiittääkseni teitä myymistänne ruoista." Aisumi sanoi vakaalla äänellä.
"Ellei sinulla siis ole jotain sitä vastaan, Safira-chan?" Aisumi vielä vilkaisi haltiaa.
Safira
Juotuaan Safira laski lasinsa pöydälle ja katsahti sitten Aisumia.
”Minulle käy hyvin, että syömme täällä.” Hän sanoi hymyillen ja käänsi katseensa sitten vanhempaan rouvaan.
”Jos se sopii teille?” Haltia kysäisi vielä naiselta, joka nyökytteli pirteästi.
”Tottakai se sopii. Voitte olla täällä niin kauan kun haluatte.” Nainen vastasi hääräillen samalla keittiössä. Aisumi nousi tuolistaan ja tarjosi apuaan emännälle. Safira kuunteli toisten keskustelua, kunnes Aisumi käänsi katseensa häneen.
”Ei toki. Minäkin voin auttaa.” Safirakin nousi tuoliltaan ja käveli lähemmäs talon emäntää.
”Voi teitä... Jos nyt välttämättä tahdotte, mutta yleensä meillä ei vieraiden tarvitse autella.” Vanha nainen myöntyi viimein ja pyysi sitten toista neidoista hakemaan perunoita kellarista. Hän neuvoi niiden olevan suuressa pussissa nojaamassa seinään, lähellä jyrkkiä rappusia. Safira vilkaisi Aisumiin kysyvästi ja katsahti sitten kellariin vievää ovea.
”Toinen voi sitten laittaa vaikka veden kiehumaan.” Tummatukkainen nainen neuvoi ja alkoi kaivelemaan keittiön kaappeja. Kovaa vauhtia hän kipitti pitkin keittiötä, hakien ruoka-aineksia milloin mistäkin kaapista ja kasasi niitä lieden vierelle.
Aisumi
Aisumi nyökkäsi tyytyväisenä ja kuunteli emännän ohjeistusta.
"Minä voin käydä hakemassa perunoita. Kuinka paljon tuon?" Aisumi siirsi katseensa emäntään.
"No.. Tuo nyt jonkin verran. Ilmeisesti pellolta on tulossa paljon poikia syömään, että aika paljon niitä kai tavritsee. Se voi olla raskasta kantaa." Emäntä varoitti ja Aisumi hymyili.
"Kyllä minä jaksan. En ole mikään hento ja heiveröinen." Mustakutri naurahti ja lähti kapuamaan jyrkkiä portaita alas.
"Jos sinä sitten keittäisit vettä? Padan löydät tuolta." Emäntä nyökkäsi Safiralle osoitellen suureen kaappiin päin etsiskellessään sopivia mausteita monien purnukoiden jukosta.
Aisumi tarkasteli ympärilleen kellarissa, löytäen pian emännän pyytämät perunat, jotka olivat kutne sanottu lähellä rappusia. Aisumi katsoi arvioivasti säkkiä.
"Okei.. Eli niitä tarvitsee paljon ja säkissä ne on helpompi kantaa. Joten vien koko säkin ylös. ei se niin painava voi olla." Aisumi mutisi itsekseen nostaen painavamman puoleisen perunasäkin maasta ja heilauttaen sen olkansa yli. Jyrkkiä rappusia olisi vaikea kavuta perunasäkin kanssa, jos ei omistaisi tarpeeksi lihasta. Näinollen oli hyvä, että Aisumi oli aina ylläpitänyt kovaa treeniä.
Aisumi kapusi portaat ylös ja läski säkin oven lähelle.
"Tässä nämä nyt olisi." aisumi hymyili emännälle.
"Hienoa, kitos. Jos vielä haluatte auttaa, voitte vaikka pilkkoa vihanneksia. Veitset ovat telineessään." Emäntä hymyili.
"Toki." Aisumi nyökkäsi ja nosti yhden veitsistä käteensä.
"Voitte leikata niiden lautojen päällä, ettei pöytä naarmuunnu." Emäntä viittasi seinustalla nojaaviin, hiottuihin puulautoihin ja Aisumi nyökkäsi nostaen toisen laudoista pöydälle ja napaten muutamia vihanneksia lieden viereltä.
Nopeasti Aisumi pilkkoi vihanneksia ottaen aina uusia.
Safira
Ruoka valmistui nopeasti, kun oli kolme kokkaamassa, ja pian keittiön täyttikin ihana ruoan tuoksu.
”Kiitos paljon avustanne. Minä katan vielä pöydän, ja te voitte sillä välin käydä pyytämässä pojat syömään.” Talon emäntä sanoi hymyillen ja alkoi nostella astioita pöydälle.
”Selvä.” Safira vastasi nyökäten ja siirsi vihreät silmänsä sitten Aisumiin.
”Mennään.” Haltia sanoi kävellen ulos keittiöstä ja ulko-oven suuntaan. Pieni tyttö istui nukke sylissään yläkertaan vievillä rappusilla, katsoen hiljaa keittiöstä ilmestyviä neitoja. Sama pieni tyttö, jonka he olivat aiemminkin nähneet. Haltia hymyili lapselle, jonka suuret, ruskeat silmät tarkkailivat ujosti Aisumia ja Safiraa.
Haltia avasi ulko-oven, ja odotti, että Aisumi pääsisi ulos ensin. Suuri koira makoili oven lähettyvillä, ja nosti suuren päänsä tassujensa välistä iloisesti haukahtaen. Kun Aisumi oli ulkona, neito sulki oven ja lähti kulkemaan kohti peltoa. Karhea hiekka nipisteli paljaiden jalkojen alla, mutta raitis ulkoilma teki hyvää naisen yhä hieman heikolle ololle.
Neitojen päästyä pellon reunalle, miehenalkujen katseet nousivat yksitellen heihin.
”Odessa rouva pyytää teitä syömään.” Safira sanoi hieman kauempana seisoskeleville nuorukaisille, jotka lähtivät heti ilmoituksen kuultuaan lipumaan kohti taloa.
//Anteeksi pieni hittailu...//
Aisumi
//Ei se mtn ^^//
Aisumi nyökkäsi Safiralle ja lähti tuon perässä keittiöstä.
Portaikossa istui se samainen pikkutyttö, jonka he olivat nähneet aikaisemmin. Aisumi hymyili tytölle pienesti ja jatkoi matkaansa kulkien haltijaneidon perässä.
Ulkona odotti tuttu koira, joka haukahti innostuneesti. Aisumi hymyili koiralle ja vilkaisi Safiran selkää, nopeasti käyden pörröttämässä vahtikoiran päälakea, sipsutellen sitten toisen perään.
Myös Fubuki ja Kaze odottivat emäntäänsä pihalla, kiltisti paikaltaan lähtemättä vaikkeivat olleet edes kiinni missään.
Aisumi silitti lintunsa päälakea ja ratsunsa kaulaa, nyökäten eläimille sitten.
"Siirtykää hieman suojaisemmalle alueelle, ettette vain vahingossakaan tartu kenenkään kulkurin matkaan. Okei?" Aisumi puheli eläimilleen ja rauhallisesti Fubuki käveli hieman syvemmälle pihaan, vetäytyen sitten pienen puistikon varjoon.
Sitten Aisumi kiiruhti taas Safiran luo, kuullen nyt ensimmäistä kertaa talon emännän nimen. Odessa. Tietäisipä ainakin, miksi rouvaa kutsuisi.
Työläisillä oli ilmeisesti nälkä, sillä kutsun kuultuaan he lähtivät varsin reippaasti, muttei rynnäten, taloa kohti.
Aisumi hymyili pienesti ja kääntyi kävelemään joukkion mukana takaisin taloa kohti.
"Tuletko, Safira-chan?" Aisumi kysyi yhä hymyillen ja jatkoi rauhassa kävelyään, pysähtyen taas välillä perheen koiran luokse.
"Minäkin tahtoisin koiran. Olet niin iso ja lutuinen." aisumi höpötti koiralle rapsuttaen sen kaulaa ja leuanalusta. Koira istui pää kallellaan, kieli ulkona ja häntä vispaten, kunnes Aisumi nousi taas, matkaansa jatkaen. Koira haukahti ja vetäytyi talon varjoon, kierähtäen miltei kerälle.
Safira
Safira katsoi hymyillen poikien perään, ja nyökkäsi sitten Aisumille. Hän lähti hitaasti kävelemään muiden perässä talolle ja silitti hänkin oven lähettyvillä istuvaa suurta koiraa. Nälkäinen poikajoukko kulki suoraan keittiöön ja kaikki istahtivat katetun pöydän äärelle. Safira jäi keittiön ovelle katselemaan, kuinka vanha nainen kantoi tuoreita leipiä pöytään ja kuinka perunat katosivat poikien suihin.
”Jos tahdotte, voitte mennä viereiseen oleskeluhuoneeseen syömään. Saisitte ainakin olla rauhassa...” Talon emäntä sanoi ojentaen haltialle ruokapussin, joka ei enää mahtunut keittiön pöydälle.
Hymyillen Safira niiasi ja kiitti, katsoen sitten Aisumiin.
”Mennäänkö?” Hän kysäisi hymyillen, kääntyen jo hieman enemmän oven suuntaan.
Pieni tyttö kipitti portaat alas ja keittiöön äitinsä luo. Nainen ojensi tytölle ruokaa täynnä olevan lautasen ja tyttö kipitti takaisin portaille ja niitä pitkin yläkertaan. Safira olisi mielellään kuullut pienen, ujon oloisen tytön puhuvan. Hän katsoi hymyillen lapsen perään ja käveli sitten ulos keittiöstä viereiseen oleskeluhuoneeseen. Huone oli sinisensävyinen, pieni ja kodikas. Keskellä oli matala pöytä jota ympäröi muutamat tuolit sekä vaalea sohva, jolla nukkui mustavalkea kissa. Eläin nosti unisena päätään kuullessaan oven avautuvan ja maukaisi hiljaa. Se nousi seisomaan ja venyteltyään loikkasi alas sohvalta, kipittäen kauemmas nuolemaan turkkiaan.
Haltia käveli sohvan luo ja laski ruokapussinsa pöydälle, istahtaen sitten. Hän katseli hetken ympärilleen valoisassa huoneessa ja avasi sitten pussin.
”Mitä haluat syödä?”
Aisumi
Aisumi katseli pienesti hymyillen, kuinka lämmin ruoka hävisi suhteellisen nopeaan tahtiin pellolta saapuneiden suihin.
Emännän todetessa, että neitokaiset voivat tahtoessaan mennä viereiseen huoneeseen, syömään rauhassa, Aisumi nyökkäsi pienesti, ensin emännälle ja sitten Safiralle.
Myös Aisumi oli siirtymässä toiseen huoneeseen, kun pikkutyttö ilmestyi keittiöön ja ruoan saatuaan katosi taas rappusiin.
Aisumi kallisti pienesti päätään tytön perään katsoessaan. Olipa tuo lapsonen ujo, yleensä lapset puhuivat kaiken aikaa jos vieraita oli kylässä.
Sitten mustakutri käveli Safiran perässä oleskeluhuoneeseen, sinisävyiseen sellaiseen.
Aisumin katse osui sohvalta siirtyvään kissaan ja hymy kohosi taas naisenalun huulille.
Eläimet saivat Aisumin aina hyvälle tuulelle, ne olivat niin erilaisia kuin ihmiset ja vastaavat.
Aisumi istuutui Safiran viereen shovalle ja kurkisti ruokapussiin.
"En ole varma, liikaa valinnanvaraa." Aisumi naurahti ja tuijotteli hetken pussin antimia, kunnes valikoi itselleen omenankaltaisen hedelmän ja muutaman viileässä säilytetyn leivän.
"Hyvää ruokahalua Safira-chan." Aisumi hymyili pienesti ja taittoi leivästä plasen, jonka työnsi suuhunsa.
//Huh, siinä se... ^^ Eli Aisumin roolit © -canine- ja Safiran roolit ©Roya//
