|
Post by Selene on Oct 22, 2009 21:35:06 GMT 3
//Lucmus tänne neitinsä kanssa~//
Níen
Aurinko oli laskemassa mailleen, värjäten koko taivaan lämpimän oranssiksi. Grenya-joki välkehteli auringon viime säteiden heijastuessa siitä, luoden taianomaista tunnelmaa. Pieni tuulenvire toi kaupungin tuoksuja joen lähelle, missä muutama joentörmälle kasvanut puu havisi rauhoittavasti tuulessa. Aivan kaupungin laidalla sijaitseva rauhallinen paikka olisi suorastaan idyllinen retkeilykohde päivisin. Eikä Níenillä ollut epäilystäkään siitä, että vielä jokunen hetki sitten paikka olisi kuhissut auringossa paistattelevia ihmisiä, jotka kuitenkin illan viileys oli karkottanut takaisin kaupungin lämpimään sykkeeseen. Níen kuitenkin uhmasi alkavan illan viileyttä istumalla joentörmän lähellä, nojaillen erästä suurta puuta vasten. Hänellä oli näin esteetön näkymä suoraan kaupunkiin, sekä molempiin suuntiin jokea pitkin. Kukaan ei pääsisi yllättämään häntä, ellei sitten uhmaisi suuren joen virtaa soutamalla vastakkaisen rannan poikki, mikä olisi melko mahdoton, ellei jopa tyhmänrohkea yritys. Siinäkin tapauksessa hän kuulisi viimeistään airojen äänen, tai viimeistään huomaisi rantautumisyrityksen. Tyytyväisenä järkevään sijaintiinsa Níen antoi kasvojensa kääntyä rauhalliseen, melkein unenomaiseen hymyyn. Näennäisesti rauhalliset silmät tuijottivat jonnekin kaukaisuuteen, aivan kuin mies ei olisi ollut läsnä tässä hetkessä.
Vaikka mies näyttikin suhteellisen tyyneltä, saattoi tarkkaavainen havaita miehen ympärillä leijuvan tyytymättömän, tympääntyneen auran. Useimmat normaalit maanpäällä (tai alla) asustavat olennot alkoivat viimeistään tässä vaiheessa lopetella työpäiviään voidakseen nauttia odotetusta vapaa-ajastaan. Ties missä kapakassa nuorukainen tälläkin hetkellä pyöriskelisi, ellei häntä olisi pakotettu tähän poikkeukselliseen, harvinaiseen tehtävään. Razyoo halusi harvoin värvätä itse ketään jäsenekseen. Yleensä vapaaehtoiset saivat itse tulla tarjolle, jos olivat kiinnostuneita. Vain merkittävät, ainutlaatuiset tapaukset huomioitiin lähettämällä joku heidän väestään värvättävän olennon juttusille. Ja aivan yhtäkkiä tällainen tapaus oli ilmaantunut… Ja tapauksen nimi oli kuuleman mukaan Aqua Carelum, ammatiltaan palkkamurhaaja ja vakooja, jos huhupuheisiin oli uskominen. Níen ei saattanut ymmärtää, mitä merkittävää naisessa oli. Toki hän oli hieman kyseenalaisissa piireissä liikkuessaan kuullut juttua kyseisestä henkilöstä, mutta kuten kaikkiin normaaleihin juoruihin, oli hän suhtautunut siihen suurella varauksella. Tapansa mukaan maailmaan sarkastisesti suhtautuva nuori mies ei voinut ottaa naista vakavissaan, ei ainakaan ennen kuin saattaisi nähdä toisen omin silmin.
Niinpä Níen antoi leppoisan hymynsä vaihtua mielialaansa paremmin kuvaavaan epäilevään, ehkä hieman uteliaaseen ilmeeseen. Ketään ei vieläkään näkynyt lähimaillakaan, joten hänen täytyi vain itsensä vuoksi toivoa, että toinen löytäisi sovitun tapaamispaikan ongelmitta. Ilta-aurinko loi vielä viimeiset säteensä taivaalle, ennen kuin katosi hiljalleen näkyvistä, aivan kuin joku olisi himmentänyt valaistusta. Huvittunut naurahdus karkasi miehen huulilta. Halusiko salaperäinen nainen tehdä näyttävän ilmestymisen tupsahtamalla paikalle pimeän mukana? Niin kovin, kovin kliseetä, mutta kieltämättä omalla tavallaan vaikuttavaa.
//*häpeää tavanomaisen kökköä aloitustaan*
|
|
|
Post by Lucine on Oct 25, 2009 23:02:06 GMT 3
( We are here now. ) Aqua' Pahus vieköön', manailtiin hiljaa pään sisällä samaan aikaan kun vasen jalka upotettiin metalliseen jalustimeen, tartuttiin satulasta molemmin käsin kiinni ja pienen ponnistuksen avulla noustiin yhden jalan varassa jalustimelle seisomaan. Sulavaliikkeistä? Ja pyh. Mustatukkaista naista otti sillä hetkellä niin paljon päähän, että tämä jätti kaikki hienostelut sikseen ja kevyen laskeutumisen sijaan jysähti satulaan kuin perunasäkki. Nelijalkainen yönmusta olento kyllä ilmaisi mielipiteensä emännän käytöksestä pärskähtäen ja stepaten muutaman askeleen paikoillaan. Orin käytös saikin Aquan vetämään syvään henkeä ja huokaisemaan hiljaa. Siro käsi siveli hetken anteeksi pyytävästi vahvaa kaulaa, saman aikaisesti pohkeiden antaessa varovaisen eteenpäin käskyn. Ilman vastaväitteitä hevonen lähti kulkemaan autiota katua pitkin, suuntana ennalta sovittu tapaamispaikka. Rehellisesti sanottuna palkkamurhaaja ei koskaan ajatellut liittyvänsä ainoaankaan kiltaan vaan pyrkisi toimimaan yksin, aivan yksin, koska silloin jokaisesta keikasta jäisi omaan taskuun kaikki mitä vain saisi. Ne kaikki erinäiset kerrat majatalossa ruuhka-aikaan olivat kyllä paljastaneet kuinka paljon joidenkin kiltojen jäsenet pitivät siitä, että olivat kiltatoiminnassa mukana. Hyvä kun tehtävistä jäi ruokaa varten rahaa käteen. Tai sitten palkkion määrä määräytyi sen mukaan kuinka hyvin kiltalainen teki tehtävänsä. Äkillinen ympärille ilmestynyt pimeys sai naisen hätkähtämään verkkaasti kävelevän hevosen satulassa. Missä välissä näin pimeää oli tullut? Siniset silmät tarkkailivat ympäristöä ja tajuttuaan, että pitäisi mennä metsään ja etsiä siellä virtaava joki, Aqua olisi voinut kirota kaikkien jumalien nimeen sen henkilön kenet hänen pitäisi mennä tapaamaan, mutta neito päätti vain purra kiukkuisena, sekä hyvin turhautuneena hammastaan, pyytäen Lidiusta siirtymään rauhalliseen raviin. Kavioiden tömähtäessä hiljaa maata vasten, ratsailla istuva pyrki kuuntelemaan muuta ympäristöä mahdollisimman tarkkaan. Killan värvääjistä ei koskaan tiennyt, koska he saattoivat testata -ehkä- uusi jäseniään jo heti kättelyssä. Hiljainen veden solina paljasti, että kaksikko oli ainakin lähellä vettä. Nyt pitäisi enää löytää pahuksen puu jonka luona killan värvääjä olisi. Hiljainen huokaus karkasi naisen huulilta ja nopeasti kiskaistiin huppu kasvojen suojaksi. Hyötyä? Ei. Lidius siirtyi ravista hieman epäröivään käyntiin ja äkkiä hevonen jähmettyi pakoilleen. Aivan kuin olisi nähnyt jotain. Hitaasti katse kohotettiin puiden latvuston suuntaan ja todettiin, että joko puussa oli tosi iso lintu tai sitten palkkamurhaajan näössä alkoi olla vikaa, nimittäin aivan kuin läheisen puun oksalla olisi ollut epämääräinen möykky. Uah, se siitä vielä puuttuisikin jos jonkin sortin kummajainen rysäyttäisi alas puusta ja... yäh, Aqua ei halunnut kuvitella enempää. Loppujen lopuksi, hiljaa mielessään, nainen tuli siihen tulokseen, että ehkä häntä odottaisi suhkot miellyttävän näköinen henkilö, joka ei heti hyökkäisi miekoin ja kirvein hänen kimppuunsa. Toki nainen oli tavannut aiemmin päivällä värvääjän, tämän tultua hänen luokseen ja sopimaan tapaamisesta, mutta miehen kasvoja mustatukkainen ei ollut nähnyt, koska toisella oli ollut huppu päässä. Nyt nainen vain odotti.
|
|
|
Post by Selene on Oct 26, 2009 22:36:43 GMT 3
//Yay~//
Níen
Kavioiden kopsahtelu maata vasten paljasti jonkun olevan lähettyvillä ja lähestyvän koko ajan. Hiljaisena alkanut tasaisen rytmikäs tömähtely havahdutti Níenin transsista johon tämä oli hetkellisesti vaipunut, saaden oranssitukkaisen säpsähtämään ja kääntymään äänen suuntaan, aivan kuin epäluuloisena. Toinen oli tosiaan odottanut pimeän tuloa, tosin teon tarkoituksenmukaisuudesta ei ollut mitään varmaa tietoa. Hiljainen hymähdys miehen huulilta ilmaisi tämän sisällään kokemaa ja alati ilmenevää tyytymättömyyttä, jota hän ei kuitenkaan päästänyt kasvoilleen, vaikka saikin kokea suurta sisäistä kamppailua asian kanssa. Ohjeistukset tällaisiin tilanteisiin olivat kuitenkin yllättävän tarkat; kun nyt kyse oli näinkin erikoisesta tapauksesta, oli kenties vain hyvä, jos onnistuisi antamaan itsestään myönteisen kuvan. Níen ei tietenkään halunnut uhmata arvovaltaista herra Johtajaa saatuaan kerta toisensa jälkeen palautetta siitä, kuinka näytti siltä kuin olisi istunut muutaman tunnin muurahaispesässä mutustelemassa sitruunaa. Siispä happaman ilmeen sijaan Níen nousi melkein teatraalisen vaivalloisesti pystyyn, kiertäen puun toiselle puolelle tuhahtaen, aivan kuin suoritus olisi äskeisen istumisen jälkeen tuntunut valtaisalta urheilusuoritukselta. Níenille ei tarjoutunut kovinkaan pitkää hetkeä harjoitella miellyttävää ilmettä, sillä yllättäen hevosen askellus pysähtyi melko lähelle sitä suurta puuta, jonka taakse hän oli hiipinyt. Kurkistus puun rungon takaa paljasti huppupäisen hahmon tarkkailevan puun latvaa, josta lehahti esiin valtaisa pöllö. Öisen metsän asukki liisi hiljaa huhuillen puusta toiseen, ilmeisesti kyseinen olento oli matkalla saalisretkelle.
Tapahtuman myötä Níen antoi itselleen luvan astua esiin, aivan kuin pöllön poistuminen olisi ollut jonkinlainen merkki toimia, merkki siitä, että oli aika avata näyttämön verhot ja aloittaa esitys. ”Aqua Carelum?” Níen kysyi nimen tyynesti laiskan hymyn vallatessa nuoret kasvot. Siniset silmät yrittivät tavoittaa jonkinlaista kuvaa naisesta, yrittivät etsiä vahvistusta toisesta saamaansa ensivaikutelmaan. Aiemmin päivällä tapahtunut pikainen tapaaminen neidon kanssa ei ollut antanut pahemmin minkäänlaista kuvaa toisesta. Kyseessä oli nimittäin ollut vain pikainen sananvaihto koskien tapaamispaikkaa, harvan oli järkevää lähteä sopimaan tällaisia asioita keskellä kirkasta päivänvaloa tai useiden silmäparien alla. Kaupungilla kuulevia korvia oli kaikkialla, tällainen paikka sentään tarjoaisi jonkinlaista suojaa ja turvaa, sekä mahdollisuuden huomata lähestyvät olennot. ”Olen Corin, Razyoosta”, nuorukainen esittäytyi soinnikkaalla äänellä, joka muuttui opitun juhlavaksi ja kunnioittavaksi kapinallisjärjestön kohdalla. Laventelinsinisissä silmissä käväissyt pilkahdus kertoi kuitenkin miehen sisällä vellovasta huvittuneisuudesta omassa esittäytymisessään. Toki toinen tiesi kuka hän oli… Mutta esittäytyminen oli silti pieni mutta pakollinen paha, jonka tarkoituksena oli luoda luottamusta värvääjän ja värvättävän välille. Kuulemma.
Níen antoi työtilanteessa esiin nousevien näyttelijänlahjojensa päästä valloilleen tämän nojaillessa rennosti, tyyni ilme kasvoillaan puuta vasten. Asento tai nuorukaisen silmissä loistava seesteisyys eivät kuitenkaan tehneet hänestä velton ja vajaan lahnan näköistä, ehei. Toinen käsi oli asettunut miehen lantiolle, niin että sormenpäät ylsivät koskemaan viininpunaisen paidan päällä nököttävässä vyössä roikkuvaa tikaria. Asetelma ei ehkä kuulunut maailman uhkaavimpiin, mutta antoi kuvaa siitä, että mies tosiaan tiesi mitä teki, eikä ollut mikään räkäinen aloittelija omalla urallaan. ”Maineesi on kiirinyt edelläsi, ja olemme varmoja, että taidoistasi olisi hyötyä tavoitteissamme”, mies jatkoi. Vaikka heidän keskustelunsa aiemmin olikin jäänyt lyhyeksi, pitäisi kenen tahansa tietää, mitä tarkoitti kun värvääjä saapui luokse. ”Olen varma, että liittymisestäsi olisi molemminpuoleista hyötyä”, Níen jatkoi, kohdistaen katseensa jonnekin toisen hupun syövereihin.
|
|
|
Post by Lucine on Oct 27, 2009 16:25:15 GMT 3
Aqua
Kahahdus ja suuri pöllö lähti lentoon puunoksalta, jonka suuntaan nainen tuijotti. Hevosen lihakset värähtivät pienesti yöeläjän lehahtaessa puusta toiseen pimeällä taivaalla, ja sinisten silmien katse laskeutui alas taivaalta, hiljaisen rasahduksen kuuluessa läheisen puun luota. Oranssihiuksinen mies ilmestyi puun takaa ja kysyi Aquaa nimeltä. Hiljainen tuhahdus karkasi mustahiuksisen huulilta, miksi ihmeessä toinen kysyi hänen niemeen jos kerran tapaaminen oli sovittu juuri tänne? ”Kyllä”, palkkamurhaaja vastasi yksinkertaisesti samettisella äänellä, tutkaillen toista samanaikaisesti hupun suojista ja todeten, että ulkonäkö varmasti hämää. Vaikka mies olikin hoikka, eikä erityisen vahvan näköinen, hän saattoi olla hyvin nopea ja taitava miekkailija, joten taistelemaan ei ainakaan heti kannattaisi ruveta. ”Olen Corin, Razyoosta.” Etäisesti nainen kyllä muisti kuulleensa kyseisestä henkilöstä, mutta ei kuitenkaan pitänyt tietoa vielä kovin tärkeänä. Toisella kädellä hän piti rennosti ohjista kiinni, toinen käsi taasen lepäsi miekan kahvalla, varaksi vain. Ei Aqua nyt niin törkeä olisi, että heti olisi miekka kädessä puolustautumassa.
Nopeasti Aqua vilkaisi miehen kättä, jonka sormet hipoivat tikaria vyöllä. Ah, kovin vähäisellä taisteluvarustuksella varautunut värvääjä, hänen täytyi siis olla taitava lähi taistelussa. Rento, mutta silti ammattimainen asento kyllä teki pienen vaikutuksen mustatukkaiseen, toinen on ilmeisesti ollut alalla pidempäänkin, eikä ole ensikertalainen kuvioissa. Lidius oli jähmettynyt paikoilleen kuin patsas ja korviaan höristellen ori selkeästi keskittyi kuuntelemaan tuota vierasta henkilöä. Hevosen omistajaa huvitti hevosen käytös, miten se saattoikaan keskittyä noin paljon pelkästään kuuntelemaan vieraita henkilöitä. Oranssihiuksisen mainitessa edelle kiirineestä maineesta, hienoinen omahyväisyyden pilkahdus välähti syvänsinisissä silmissä – Aqua tiesi olevansa hyvä siinä mitä teki. Olisi hyötyä heidän tavoitteissaan? Tässä vaiheessa neitokainen meinasi avata suunsa ja kommentoida miehen sanoja, mutta päätyi kuitenkin odottamaan, että toinen saisi puhuttua loppuun. ”Olen varma, että liittymisestäsi olisi molemminpuoleista hyötyä”, tässä vaiheessa Aquan olisi tehnyt mieli nauraa ääneen. Hän sai kuitenkin juuri ja juuri nauru pysymään sisällään, sen sijaan toinen tuhahti pienesti ja pudisti päätään.
”Molemminpuoleista hyötyä?” Kulmiaan kurtistaen nainen laskeutui hevosen selästä ja otti muutaman askeleen eteenpäin jääden parin metrin päähän miehestä. Molemmilla käsillä hän tarttui hupun reunoista ja kiskaisi vihreän kankaan alas, paljastaen kalpeat kasvot, syvänsiniset silmät joita ympäröivät mustat maalaukset, sekä mustat pitkät hiukset. ”Mietitäänpäs.. Minä saan tehtävän, hoitelen tietyn tyypin pois päiviltä tai tuon teille hyvin arvokasta tietoa jotta saatte itse jonkun tyypin pois päiviltä. Mitä minulle jää käteen?” Asia olisi näin, ettei nainen ihan heti suostuisi järjestön jäseneksi, ellei Corinilla olisi todella hyvää tarjousta takataskussaan. Sirot kädet siirtyivät lanteille ja Aqua kallisti hieman lantiotaan, laskiessaan painon melkein täysin toiselle jalalle. ”Rehellisesti sanottuna veikkaan, että teidän leivissänne se palkkamäärä jonka nyt saan, tulee laskemaan alle puoleen”, nainen sanoi, kohottaen kulmiaan arvioivasti. Hän ei todellakaan olisi mikään helppo värvättävä.
|
|
|
Post by Selene on Nov 3, 2009 18:30:49 GMT 3
Níen
Jos kyseessä olisi tavallinen, satunnaisen muukalaisen kanssa käyty keskustelu olisi Níen antanut huultensa päästää ohitseen niille nousevan huokauksen, tai kulmiensa kurtistua osoittaakseen jostain syvältä kumpuavaa ärsyyntyneisyyttä. Naisen ei ollut tarvinnut kuin avata suunsa, ja saman tien Níen tiesi, ettei tästä tulisi todellakaan helppoa yötä. Jo ensimmäinen toisen äänellä lausuttu sana sai nuorukaisen toivomaan, että tämä voisi vain kääntyä kannoillaan ja harppoa lähimpään kapakkaan… Niin kuin hän todennäköisesti tekisi, kunhan saisi tämän kirotun tapauksen pois altansa. Työ ennen huvia, niin ainakin sanottiin. Tässä vaiheessa puoliverinen oli valmis kyseenalaistamaan mokoman sanonnan järkevyyden. Sen oli varmasti keksinyt jonkinlainen sadistinen työnarkomaani, kuten vaikka Razyoon johtohahmo. Ajatus ehti huvittaa miestä hetken, ennen kuin tämä irrottautui puusta, suupielen nykiessä ylöspäin hieman väkinäisesti. ”Neiti kuuli aivan oikein”, hän vastasi toisen toistaessa hänen sanomisensa. Mitä, eikö toisen järki riittänyt yksinkertaisten sanojen ymmärtämiseen? Ah, kuinka mies olisi halunnut purkaa kiukkunsa tähän onnettomaan paikalle sattuneeseen olioon, kuinka hän olisi vain halunnut toistaa sanansa mitä ärsyttävimmällä äänensävyllä… …mutta siitä olisi todennäköisesti ollut hänelle enemmän hyötyä kuin haittaa. Ja vielä ilmeisempää oli, ettei toinen ollut toistanut hänen sanojaan silkkaa tyhmyyttään vaan pikemminkin retorisena kysymyksenä, epäuskoisena tai huvittuneena. Ehkä molempina.
Toisen paljastaessa kasvonsa Níen saattoi kääntää katseensa kunnolla toiseen, yrittäen tavoitella pimeässäkin sykähdyttävän sinisten silmien katsetta. Jollain tapaa kasvojen paljastaminen tällaisissa tilanteissa teki värvättävänkin inhimillisemmän oloiseksi, olihan sitä paljon mukavampaa puhua toiselle kuin pelkälle kasvottomalle olennolle. Naisen kauniit piirteet saivat miehen hetkeksi unohtamaan äskeisen vihansa. Heh, loppujen lopuksi toinen oli vain tavallinen, inhimillinen olio… Ei luonnonkatastrofin lailla hänen elämäänsä häiritsevä este. Vain tyhmä työtehtävä. Uhhuh. Koskaan ei tiedä hyvää, kun joku aloittaa lauseensa sanalla ”mietitäänpäs…” Eikä Níenin vaisto osunut harhaan. Vielä hetki sitten kasvoille tiensä taiteillut hymyntapainen alkoi väistyä väkinäisemmän, selvästi kireämmän ilmeen tieltä. Silmät kaventuivat aavistuksen verran, tikaria hiponut käsi puristui nyrkkiin ja kulmat kurtistuivat hivenen.
Tyypillinen, rahalle perso palkkamurhaaja… Tietenkään toiselle ei kelpaisi palkkioksi vain lämmin kädenpuristus, taputus olkapäälle ja muutama juhlallinen sana siitä, mitä toisen työ merkitsi tälle järjestölle. Tosin, kuka idiootti tyytyisi vastaavaan? Palkankorotuksen perään mankunut Níenkään ei tyytyisi moiseen. Eihän sillä pystyisi pitämään yllä miehen tottumaan elämäntyyliin! Siinä jäisi monta kapakkakeikkaa tekemättä, ellei sitten päättäisi heittäytyä makaamaan pitkin ventovieraiden pöytiä itkemään muutaman hassun kolikon perään. ”Sinulle jää käteen sen mukaan, kuinka pätevä olet”, mies vastasi, heittäen sanoissaan toiselle pienen haasteen, kyseenalaistaen tämän pätevyyden. Niin, siitähän asiassa pitkälle oli kyse. Toki kirjoittamaton laki oli, että osa murhatun olennon omaisuudesta päätyi aina tappajan taskuun. Se oli vain sanomaton tosiasia, eikä kukaan välittänyt erikseen noteerata sitä. Pehmeä naurahdus karkasi nuorukaisen huulilta toisen esittäessä vuorostaan oman väitteensä, johon mies vastasi yllättävällä hymyllä, kohottaen leukaansa hieman ylpeän oloisena. ”Voi olla –mutta mieti kaikkia etuisuuksia. Me voimme tarjota jotain muuta, jotain mistä et tavallisessa työssäsi pääsisi osaksi. Turvallisuutta, paikan johon paeta, yhteisön johon kuulua.”
Sanat olivat ehkä paljon jalompia kuin karu totuus lopulta oli, mutta ainakin miehen lausahduksesta löytyi pieni pisara totuutta. Tokihan oli selvää, että toisen harjoittamassa ammatissa olivat omat riskinsä. Yleensä palkkamurhaaja suututti henkilön, johon ei olisi kannattanut sekaantua… Niin, yksin toimivalla oli omat riskinsä. Kun saisi tarpeeksi monia vihamiehiä joutuisi olemaan jatkuvasti varpaillaan, tietäen, että jokainen vastaantuleva asiakas saattaisi tarpeen vaatiessa kavaltaa… Níen loi laventelinsinisillä silmillään merkittävän katseen naisen suuntaan. Jokainen kyseiseen ammattiin ryhtynyt tietäisi kyllä riskit. ”Sitä paitsi, eikö sinusta olisi suorastaan suloista tavoitella tulevaisuutta, joka olisi hitusen parempi kuin tämä?”
|
|