Post by SN on Nov 6, 2009 18:38:52 GMT 3
Silmäpari siirtyi tuijottamaan kattoa, sitten lattiaa, seuraavaksi seiniä ja sitten viimeiseksi, muttei vähäisimmäksi epäuskoista seuralaistaan - noh, miltä näyttää ? Tietenkin söi avaimen ja annoinkin sille jo hyvän syyn! Paitsi että omatunto alkoi kummasti kolkuttelemaan, kun vastapuoli ulvaisi kuolevansa siitä hyvästä, että ahne, raudalle perso piskinpuolikas oli päättänyt käyttää avaimen lisäravintona. Ehem, ehkä sääliä ei saisi kuvastaa sielunpeilien kautta ulos, mutta Oscar teki sen silti kunhan murhamies oli samalla tasollaan kanssaan - kädet valitettavasti aatelisen olkapäillä.
"Ei, en minä ajatellut... hetkinen..."
Kyllähän hän oli ajatellut, mutta onneksi ajatus jatkui nytkin, eikä sängyn alle hakeutunut käsi napannut avainta uudemman kerran näkyviin, jolloin hän olisi samalla todistanut toisen sanojen mukaan olevansa oikea idiootti.
Melkein hän olikin jo taputtamassa toverillisesti epätoivoisen tappajan selkää, kun tuo yht'äkkiä keksikin taas jonkin... juonen. Ihan selvästi se oli juoni, koska tuollaisen mukaanhan vastapuoli pääsisi kuin koira veräjästä ja hänen kaiken lisäksi pitäisi vielä suojella tuollaista ihmishenkiä riistävää roistoa ? No mikä ettei, mutta vain ja ainoastaan tämän kerran.
"Ja sinä jätät minut rauhaan ?"
Toinen kapeista kulmakarvoista kohosi ja sormet lähtivätkin kädenpuristuksen sijaan kieputtelemaan suortuva kimppua etusormensa ympärille. Eihän hän sinäänsä rauhassa halunnut olla, mutta ei murhatuksikaan tuleminen mukavaa ollut - varsinkin, kun siitä oli saanut jonkinlaista esimakua.
"Enpä oikein tiedä..."
Juuri tekovenkuttelemisen puolivälissä katseensa kohtasi toisen oman - eikä nuorukainen voinut olla sävähtämättä. Ggnnn, miksi sinä möllötät minua noin ? Tuo tuijotus oli yhtä raastava kuin edesmenneen perhekoiran kerjääminen ruokapöydän ääressä - kuolatippa enää puuttui suupielestä. Vaikkakin se vilpillisyys uupui tällä kertaa toisen katseesta.
Äääh!
"No hyvä on! Sovitaan sitten, niin että..-- ÄTSHIÄH!"
Niin. Lattiahan oli kylmä paikka istua, mutta enemmäkseen pärskäyksen syy piili pölyssä, joka oli tunkeutunut hukkapojun nokkaan vaivihkaa. Hyviin tapoihin kuuluvasti Oscar oli räkäissyt tietenkin omaan käteensä, joka oli sattumoisin juuri se, jolla hän ajatteli kätellä sopimuksen sinetöinniksi. Noh, eiköhän tämän kerran oltu suotavaa, että hän pyyhkäisi nopeasti kostuneen kämmenensä takinliepeeseen - eihän kyseessä ollut vieläkään oma vaatekappale.
"Minä olen muuten Oscar."
Ja näin ties kuinka monennen kerran ruskeissa silmissään kävi kysymys; kuka sinä mahdat olla ? Olisihan se suotavaa tietää, kun kerta solmittiin sopimuksia ja paiskattiin vieläpä kättä päälle kuin oikeat kauppamiehet ikään!
"Ei, en minä ajatellut... hetkinen..."
Kyllähän hän oli ajatellut, mutta onneksi ajatus jatkui nytkin, eikä sängyn alle hakeutunut käsi napannut avainta uudemman kerran näkyviin, jolloin hän olisi samalla todistanut toisen sanojen mukaan olevansa oikea idiootti.
Melkein hän olikin jo taputtamassa toverillisesti epätoivoisen tappajan selkää, kun tuo yht'äkkiä keksikin taas jonkin... juonen. Ihan selvästi se oli juoni, koska tuollaisen mukaanhan vastapuoli pääsisi kuin koira veräjästä ja hänen kaiken lisäksi pitäisi vielä suojella tuollaista ihmishenkiä riistävää roistoa ? No mikä ettei, mutta vain ja ainoastaan tämän kerran.
"Ja sinä jätät minut rauhaan ?"
Toinen kapeista kulmakarvoista kohosi ja sormet lähtivätkin kädenpuristuksen sijaan kieputtelemaan suortuva kimppua etusormensa ympärille. Eihän hän sinäänsä rauhassa halunnut olla, mutta ei murhatuksikaan tuleminen mukavaa ollut - varsinkin, kun siitä oli saanut jonkinlaista esimakua.
"Enpä oikein tiedä..."
Juuri tekovenkuttelemisen puolivälissä katseensa kohtasi toisen oman - eikä nuorukainen voinut olla sävähtämättä. Ggnnn, miksi sinä möllötät minua noin ? Tuo tuijotus oli yhtä raastava kuin edesmenneen perhekoiran kerjääminen ruokapöydän ääressä - kuolatippa enää puuttui suupielestä. Vaikkakin se vilpillisyys uupui tällä kertaa toisen katseesta.
Äääh!
"No hyvä on! Sovitaan sitten, niin että..-- ÄTSHIÄH!"
Niin. Lattiahan oli kylmä paikka istua, mutta enemmäkseen pärskäyksen syy piili pölyssä, joka oli tunkeutunut hukkapojun nokkaan vaivihkaa. Hyviin tapoihin kuuluvasti Oscar oli räkäissyt tietenkin omaan käteensä, joka oli sattumoisin juuri se, jolla hän ajatteli kätellä sopimuksen sinetöinniksi. Noh, eiköhän tämän kerran oltu suotavaa, että hän pyyhkäisi nopeasti kostuneen kämmenensä takinliepeeseen - eihän kyseessä ollut vieläkään oma vaatekappale.
"Minä olen muuten Oscar."
Ja näin ties kuinka monennen kerran ruskeissa silmissään kävi kysymys; kuka sinä mahdat olla ? Olisihan se suotavaa tietää, kun kerta solmittiin sopimuksia ja paiskattiin vieläpä kättä päälle kuin oikeat kauppamiehet ikään!