|
Post by SethAltair on Nov 2, 2009 23:35:39 GMT 3
Aurinko oli enää haaleanoranssi raita taivaanrannassa. Sitä oli pysähtynyt tarkkailemaan yksinäinen hahmo, joka seisoi kukkulan harjanteella. Raziel käänsi katseensa pian alas laaksoon, missä varjojen keskellä tuikki pieniä valoja, merkkejä elämästä. Ne oli siroteltu laakson pohjalle kuin tähdet konsanaan. Tähdet, jotka eivät valaisi Razielin matkaa alas, sillä tänä yönä taivaan tukahdutti tihkusadetta enteilevä pilviverho.
Raziel pakotti painavat jalkansa takaisin liikkeeseen ja aloitti loivan rinteen patikoimisen. Tie ei ollut mitenkään miellyttävä kulkea. Sitä pohjustivat rikkaruohot, jotka päättäväisesti kurottautuivat ylöspäin huolimatta polkua paljon tallaavista matkalaisjaloista. Rikkaruohot tekivät polusta hyvin epätasaisen eikä Razielilla ollut varaa irrottaa katsettaan jaloistaan. Vaikka rinteet näyttivät sileiltä, ne olivat täynnä irtomaata ja luisuvaa soraa.
Ulkopuoliselle Razielin haparointi ei ehkä näkyisi mutta itsekseen lohikäärme hamitteli, ettei ollut enemmän totutellut liikkumaan erämaassa. Kaikkeen olisi pitänyt varautua...
Razielin tarkkoihin korviin kantautui rasahdus ja hän käänsi päätään nähdäkseen jonkin pienen eläimen mutta hänen silmänsä eivät tavoittaneetkaan pimeydestä mitään. Hän puisti itsekseen päätään ja mietti, että jokunen murikka vain oli vierinyt rinteessä. Tässä maastossa ei ollut hyviä piilopaikkoja yllättää yksinäistä kulkijaa. Lukuun ottamatta joitain korkeita kivipaasia ja harvalehtisiä puskia, alue oli liian avointa varjostamiselle... ellei ollut hyvin taitava.
//Lauranaa odottelen. Anteeksi, kun kesti. Sotkin escin kanssa ja menetin ensimmäisen viestini, jonka tilalle raapustin tämän pikakirjoituksella Tesktin laatu voi olla epätasaista.//
|
|
|
Post by laurana on Nov 2, 2009 23:50:08 GMT 3
//Ei se mitään. Nuo nappulat ovat ärsyttäviä. Niitä on liikaa//
Ylva **** Ihmissusi oli jo hyvän aikaa seurannut yksinäistä kulkijaa, jonka tuoksu oli niin erikoinen, että se oli herättänyt aarteen metsästäjän kiinnostuksen. Hän oli ensin kulkenut miehen perässä sutena, mutta saavutettuaan tämän peto oli muuttunut takaisin ihmiseksi ja siveellisesti pukeutunut vaatteisiinsa. Pieni metsän asukki oli säikähtänyt kohdatessaan pedon kauniilla reviirillään ja nyt se oli pinkonut suoraan aukealle.
Ylva päätti toimia ja asettui nojailemaan yhden suuren kivipaaden taakse. Kun mies oli hänen kohdallaan aarteen metsästäjä avasi suunsa. ”En suosittele kylään menemistä. Siellä on hetken kuluttua näytös, joka ei ole viihdettä. Suosittelen toista reittiä”, ääni oli kuin itse metsän, mutta se tuli Ylvan suusta. Hatun lieri varjosti mukavasti kasvoja jättäen kulkijalle salaisuudeksi mikä häntä puhutteli.
Pieni askel ja sulavasti Ylva otti hatun päästään ja kumarsi miehelle punaiset hiukset leiskuen. ”Ja jos tarvitsette mitään, teen melkein kaiken pientä maksua vastaan. Saanen kysyä mikä ajaa teidät tuohon kylään tällaisena hetkenä? ”, Ylva suoristautui ja asetti hatun päähänsä. Hänen astuntansa oli kevyttä kivikossa ja oli kuin syntynyt kulkemaan siinä ja seisomaan yhden kiven päällä. Hän ei kuitenkaan pelästyttänyt muukalaista äkkinäisillä liikkeillä vaan oli hyvinkin rauhallinen ja tasaisen tuntuinen.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 0:06:45 GMT 3
Ajatuksiinsa vaipunut matkaaja totisesti tuli yllätetyksi, kun varjo järkäleen vierestä puhui. Hän pysähtyi niin äkisti, että hänen jalkansa luistivat soralla vähän matkaa alaspäin. Raziel korjasi nopeasti tasapainonsa ja suuntasi katseensa tarkastelemaan yllättäjäänsä paremmin. Puheääni ei juurikaan paljastanut henkilöstä mitään ja silmille laskeutuva hatun lieri ei paljastanut kasvoja. Razielille tuli kieltämättä hämätty olo, sillä hän oli tottunut saaman olennoista nopean käsityksen. Vieraan olemuksesta ei irronnut sukupuoli eikä laji.
Hän kuunteli toisen ensimmäisen lauseen loppuun ja mietti pikaisesti, mikä mahtoi olla esitys, josta toinen puhui. Noin mainittuna se kuulosta uhkaavalta mutta mitä vaaraa Razielilla olisi? Ennen kuin lohikäärme ehti esittää kysymyksensä ääneen, henkilö tempaisi hatun päästään ja hetken Razielista tuntui kuin hän oli katsonut jotakin etäisesti tuttua kuvaa. Toisen hiusten väri oli raikkaampi kuin Razielin omien mutta silti punainen ja muukalaisten silmien sävy poikkesi vain aavistuksen hänen omistaan...
Raziel palautti ajatuksensa henkilön sanoihin ja pudisti kevyesti päätään: "En ole palveluksien tarpeessa, kiitos. Muutenkin olen tien päällä vain pysähtyäkseni välietapille laaksoon." Hän pudotti hetkeksi katseensa alas pienten valojen joukkoon ja palautti sen sitten takaisin toisen taas hatun varjostamiin kasvoihin. "Mutta saanen kysyä, mikä tuo teidät takaisin näille rinteille, jos kerran kylästä tulette?", Raziel lausahti. Hänen päätelmänsä saattoi olla väärä mutta kuinka tuo muukalainen muuten tietäisi, mitä kylässä oli tapahtumassa. Mitä lie se olikaan.
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 0:16:00 GMT 3
Kulkija oli yllättynyt ja raukka valui rinteellä vähän liikaa alas. Selvästi toisella oli kuitenkin jonkin sortin tasapaino, sillä tämä sai ruumiinsa hallintaansa. Ylva asetteli tyynen rauhallisesti hatun paremmin päähänsä ja hymyili mitä hurmaavimmin. ”En minä tulekaan kylästä, mutta mitä te kykenisitte päättelemään nälkäisten vampyyreiden puheista?” Samalla hetkellä kylästä kuului hyytävä parkaisu, joka ei tuntunut vaikuttavan millään tavalla naisen tunteisiin. ”Joten, oletteko vieläkin matkalla kylään?” Ylva tiedusteli mitä kohteliaammalla äänen sävyllään.
Hän katseli lierinsä kätköistä muukalaista. Tässä oli jonkin sortin valtaa ja sekös imi Ylvaa puoleensa. Lisäksi miehen koruttomuus ja ryhtikin kertoivat omiaan tarkoille silmille. Ihmissusi huomasi, että hänen laukustaan pilkisti vanha pergamentin pala, jonka hän oli saanut sormiinsa. Nopealla ja sulavalla liikkeellä nainen palautti palasen sisälle laukkuun ja turvaan. Siinä oli kuitenkin vilahtanut Mustafien suvun merkki. Oikein mielenkiintoinen suku Ylvan näkö kulmasta. Paljon mystisiä aarteita.
”Minä kykenen viemään teidät seuraavalle kylälle ilman, että joudutte heidän tielleen. Olen itsekin matkalla sinne täydentämään varastojani”, Ylva sanoi ja laskeutui alas kiveltä, jolla hän oli äsken seisonut. Se oli itse asiassa vale, mutta näin läheltä miehen tuoksu ja olemus saivat Ylvan mielenkiinnon heräämään. Reissusta voisi tulla monin tavoin tuottoisa.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 0:31:11 GMT 3
Raziel käänsi päänsä vikkelästi takaisin kylän suuntaan kuullessaan huudon, joka suorastaan vastasi vieraan sanoihin. Ääni jäi epämiellyttävästi kaikumaan rinteistä ja Razielin oli myönnettävä, ettei paikka vaikuttanut enää niin kutsuvalta. Vampyyrien kanssa ei ollut koskaan turvallista joutua tekemisiin, oli kysessä lohikäärme tai ei.
Vielä täysin irrottamatta katsettaan kylästä, Raziel kääntyi paremmin naisen puoleen. Tai ainakin hän epäili, että kyseessä oli nainen. Jokin siinä sulokkuudessa, millä vieras liikkui, toi hänen mieleensä enemmän sen sukupuolen. Ainut asia mikä ei hetkellisesti täsmännyt toisen hallittuun liikehdintään, oli käden nykäys, joka tyrkkäsi jotakin paremmin matkalaisen laukun piiloon.
Se ei jäänyt askarruttamaan Razielia toistaiseksi vaan hän keskittyi miettimään omaa tilannettaan. Ei ollut välttämätöntä pysähtyä juuri täällä vaikka toisaalta hän olisi kaivannut jo kunnollista vuodetta. Melkein heti perään Raziel soimasi itseään mokomasta ajatuksesta. Hän oli liian hyvään tottunut. Yksi yö lisää ulkosalla ei tappaisi häntä ja veisi sitä paitsi lähemmäs Erashia.
"En etsi hankaluuksia ja monet ovat yhtä mieltä siitä, että nälkäisiä vampyyreja olisi syytä karttaa. Uskoisin löytäväni omin voimin seuraavalle kylälle mutta kenties opastuksesi lyhentäisi taivalta? Kolikoita minulla ei ole runsaasti mutta sentään jotakin, millä voisin perillä tarjota illallisen." Raziel ei ollut valmis luottamaan toiseen sinisilmäisesti mutta mitä haittaa olisi seurata vierasta toistaiseksi.
//Vaikka mielläni pelaisin koko yön, huomenna on aikainen herätys. Palailen iltapäivällä foorumille.//
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 10:52:14 GMT 3
//Hyviä öitä, vaikka minä kirjoitankin tämän vasta yön jälkeen hypärillä...//
Tietenkin kulkija oli järkevä ja käytännöllinen ja ties mitä, mutta tämä ei tuntenut parhaita polkuja. Ylva oli kulkenut koko maan jo varmasti useaan kertaan läpi ja ympäri. Illallinen kuulosti ihan sopivalta maksulta, jolloin nainen säästäisi itse rahaa. ”Sovittu, minä vien sinut kylälle, koska olen itsekin menossa sinne ja sinä tarjoat illallisen. Mainiota”, Ylvan ääni oli hieman venyttelevä kuin hän olisi vasta herännyt.
Tuuli toi ihmissuden nenään veren ja lihan hajun, mutta siitä välittämättä hän viittasi miestä seuraamaan. Metsään johti pieni polku, jonka eläimet olivat tallanneet ja haltiat olivat käytelleet sitä myöskin. Se vei juuri sopivan suojaisasti kulkijoita metsässä , jossa Ylva kykenisi niittaamaan pari hassua vampyyriä mennen tullen. Hänen laukussaan oli hopea tikari ja hihassa pari muutakin temppua, joilla moinen ongelma hoituisi melko helposti.
”Suosittelen lämpimästi Kulkevan ketun majataloa. Satakielessä tupataan olemaan hieman töykeitä ja hinnat ovat turhan pöyhkeitä. Sen pakan pitäjä on puhdasverinen haltia ja kuvittelee tekevänsä hyvääkin simaa. Se ei ole kyllä mitään verrattuna kulkevan ketun samaan tuotteeseen. Pidäthän sinä simasta? Jos et ole edes maistanut, olet menettänyt paljon” Ylva jutteli rennosti ja ei katsellut juuri maahan astellessaan polulla itsevarman rennosti. Hän tiesi mihin tassunsa asetteli. Luonnollinen vaistokin sen kertoi.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 16:48:49 GMT 3
Raziel nyökkäsi hyvillään kelvollisesta sopimuksesta. Nainen lähti taivaltamaan edeltä ja ohjasi heidät kukkuloiden metsäisemmille rinteille. Razielille metsä ei ollut sen helpompikulkuisempi kuin aukeat alueetkaan, sillä täällä maata päällysti sekalainen aluskasvillisuus, joka piilotti ties mitä juurakoita...
Hänen oppaansa tosin näytti liikehtivän yhtä vaivattomasti kuin aiemminkin. Kuin pimeä metsä olisi ollut tälle kuin kirkasta päivää, vieras saattoi puhella noita ja näitä turhia katselematta jalkoihinsa. Raziel käveli tämän vierellä kuunnelleen puolella korvaa, keskittyen osaksi ympäristöön. Hän ei tuntenut oloaan yhtä leppoisaksi pimeässä metsässä kuin Ylve.
Razielin pimeännäkö oli kohtalaisen hyvä lohikäärmeenä mutta hänen ihmismuotonsa ei perinyt aistia täydellisesti ja Razielin vikuroivat taikavoimat kantoivat oman kortensa kekoon.
"Simaa olenkin juonut viimeksi pitkästä aikaa.", Raziel sanoi hiukan poissaolevasti mutta havahtui äkkiä erääseen etiketilliseen seikkaan. "Vaikka olemmekin vain kaksi vierasta toisillemme... suo anteeksi, että unohdin tyystin esitellä itseni. Nimeni on Raziel Enelysios. Ja te olette... ?"
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 17:19:06 GMT 3
Rivitanssi olisi varmasti sopinut Ylvalle, sillä tämä ei pelännyt astella ylväästi eteenpäin. ”Ylva Avci, palveluksessanne”, nainen esittäytyi ja hymyili hurmaavasti. ”Ja normaalisti nimillä ei juuri ole väliä, varokaa oksaa”, punapää väistä taitavasti hyvinkin alhaalla olevan oksan ja katsahti sivulleen. Kylä jäi taakse ja ihmissusi kykeni kertomaan, että vampyyrit pitivät juhliaan. ”Harmillista etten kykene olemaan avuksi, sillä voisin vain pahentaa tilannetta”, jotenkin äänestä tuntui puuttuvan kokonaan empatia, se oli vain toteamus.
Yllättäen Ylva pysähtyi ja esti Razielia kulkemasta eteenpäin. Nainen kumartui maahan ja tuntui katsovan pelkkää multaa, mutta siinä oli paljonkin katsottavaa. Yllättävän nopeasti naisen käteen oli ilmestynyt veitsi ja hän katsoi ympärilleen varuillaan. ”Suosittelen hyvinkin nopeaa poistumista”, Ylva totesi vetäen selässään olleen pitkän taistelukirveen vapaaseen käteensä. Koko ajan hän katsoi ympärilleen, valmiina iskemään. Henkiinjääminen oli hänen taitolajinsa. Hän viittasi nyt Razalia seuraamaan, jokainen aisti tarkkana. Jossain lähistöllä oli yksi vampyyri.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 18:00:49 GMT 3
Raziel hymähti pehmeästi: "Jokaisen nimen kautta tämän valtakunnan oppii tuntemaan paremmin ja sillä on merkitystä."
Ylven kehotuksesta mies kumartui väistämään oksaa ja suoristauduttuaan antoi katseensa seurata naisen katsetta jonnekin sivulle, missä alempana laaksossa vielä loisti himmeästi muutama valo, siellä missä kylä sijaitsi. Ylven seuraava iloton tokaisu jäi askarruttamaan Razielia. Nainen puhui kai vampyyrien uhrista... no, jollain vampyyrienkin piti tulla toimeen, lohikäärme ajatteli vaikka tunsikin sääliä sitä onnetonta sielua kohtaan, joka oli nääntyvien verenimijöiden tielle osunut.
Jossain Razielin ajatusten takana oli jo jonkin aikaa vaaninut paha aavistus, kun Ylve pysäytti heidät ja kumartui tutkimaan maata. Raziel kumartui kevyesti katsomaan naisen olan yli mutta olisi ollut vale väittää, että hän näki tässä hämärässä mitään. Jo naisen kädessä välähtänyt veitsi viesti paremmin uhasta kuin hänen seuraavat sanansa. Poistumista minne, Razielin teki mieli vain kysyä.
Astellen varovaisemmin kuin aiemmin, Raziel pysytteli Ylven kintereillä. Hänen aistejaan paremmin toimivat hänen taikavoimansa uhan havainnoimisessa. Jostain läheltä huokui vihainen ja kärsimätön tunne... "Taitaa olla se, jolle ei ensimmäisestä ateriasta riittänyt osaa.", Raziel lausahti huuhkajan siiveniskua hiljaisemmin.
Rasahdus jossain ylempänä tuntui kovaäänisesti rikkovan jännityksestä virittyneen hiljaisuuden ja seuraavassa hetkessä sähisevä olento loikkasi puusta iskeäkseen kyntensä Ylven niskaan. Refleksinomaisesti Raziel loikkasi sivuun ja käänsi vasta sitten päätään nähdäkseen Ylven tilanteen.
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 18:13:48 GMT 3
Rasahdus puussa oli jäädä Ylvalta huomaamatta, mutta sähähdys ei. Vampyyri hyökkäsi suoraan kohti naisen niskaa. Razal onneksi tajusi hypätä syrjään. Ylva ei epäröinyt hetkeäkään vaan saaden naarmun niskaansa, mutta vampyyrille kävi vielä pahemmin. Se sai tikarin kurkkuunsa ja hetkeäkään epäröimättä Ylva nappasi laukustaan hopeatikarin, johon hän varoi tarkasti koskemasta. Sen nainen sinkosi voimalla vampyyrin sydäntä kohti.
Hattu. Sähisevä kirottu otus oli iskenyt kyntensä hattuun ja siitä ei hyvää seurannut. Tikari meni suhahtaen ohi ja upposi koko terältään puuhun. Punaiset hiukset sojottivat omiin suuntiinsa ja kultaiset silmät tuijottivat hattua. ”Kurtista siitä kulmakin niin sinussa pihisee henki kauan ja rukoilet kuolemaa…” Ylvan ääni oli muuttunut niin tumman puhuvaksi, että vain typerys jätti kuuntelematta. No, kukaan ei ole koskaan väittänyt verenhimoa järjen huipentumaksi. Vampyyri päätti rynnistää Razalia kohten, joka näytti melko suojattomalta sen silmissä. Se kyllä haistoi Ylvasta pulppuavan veren, mutta ihmissusi ei sitä kiinnostanut. Niinpä se koitti iskeä seuraavan uhrin maahan.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 18:39:24 GMT 3
Kesti hetken ennen kuin Raziel sai pimeydessä kaaoksesta selvää. Vampyyri oli perääntynyt Ylvan luota tikari kurkussaan ja melkein toinen terä rinnassaan. Raziel hätkähti väkisinkin voimasta, jolla Ylva oli singonnut tikarin; kuin hän olisi tavoitellut henkilökohtaista kostoa. Ylvan seuraavat sanat saivat Razielin vielä enemmän ymmälleen. Kurtista kulma mistä? Hatusta... ei kai...
Raziel mittaili katseellaan heidän vastustajaansa. Olentoparka taisi olla nälkäkuoleman partaalla, sillä sen silmissä ei enää ollut häivähdystäkään itsehillinnästä. Pelkkää janoista laskelmointia helpoimmasta saaliista. Raziel huomasi kuinka pedon katse kääntyi häneen, tätä hän oli osannut odottaakin, ja vampyyri sysäsi hatun syrjään syöksähtäen lohikäärmettä kohti. Raziel tanssahteli pois alta vampyyrin suureksi raivoksi eikä mies vieläkään vetänyt viitan suojiin jäänyttä miekkaa esiin. Hän ei tahtonut vahingoittaa toista vaikka tuskin vampyyrilla oli enää selviytymisen mahdollisuuksia Ylvan tikari vieläkin kurkussaan.
Vampyyri sähähti käärmeissään Razielin väistelystä ja hetkeksi sen silmät välähtivät punaisina. Raziel tajusi olleensa varomaton, sillä äkisti vampyyri karkasi tavoittelemaan häntä kynsillään kaksinkertaisella nopeudella. Ensimmäinen osuma raapaisi naarmut hänen poskeensa ja tyrkkäsi hänet puun runkoa päin. Seuraavalta Raziel välttyi kumartumalla hädin tuskin ja vampyyri iski kyntensä kovaan männynkuoreen.
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 18:52:08 GMT 3
Kaikkien moraalisten sääntöjen mukaan Ylvan olisi pitänyt syöksyä välittömästi auttamaan Razalia, mutta nainen syöksyikin hattunsa perään ja vasta sitten pohti mitä tehdä vampyyrille. Hänen niskaansa jomotti niin pirusti, että näkö siinä oli mennä. Silti Ylva syöksyi nappaamaan hopeisen tikarinsa erehdyksessä suoraan käteensä, ilman mitään suojaa.
Kipu oli järjetön, hopea poltti kättä, mutta Razal oli pelastettava illallisen takia. Niinpä Ylva iski vampyyrin sydämen läpi tikarinsa ja välittömästi irrotti otteensa hopeasta. Hänen käteensä jäi eräänlainen palovamma muistona varomattomuudesta. Ruumis meinasi kaatua Razalin päälle, mutta Ylva heilautti sen kyljelleen maahan. Nainen kumartui poimimaan tikarinsa ja pyyhki ne kuolleen vaatteisiin.
”Oletko kunnossa?” Ylva kysyi ja palautti tikarit paikoilleen. Hänen niskansa haava oli valuttanut verta ihan kiitettävästi ja se pitäisi sitoa, mutta ei Ylva sillä päätään vaivannut. Käsi oli jo yksinään tarpeeksi kipeä. Ylpeys kuitenkin esti Ylvaa hieromasta kipeitä paikkojaan, vaan tämä ojensi miehelle kätensä auttaakseen toisen ylös.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 19:07:29 GMT 3
Razielin korviin kantautui ikävä ääni vampyyrin ruumiista, kun Ylva iski tikarinsa tämän sisuksiin. Ylva sentään ehti tyrkätä velton kehon sivuun ennen kuin se lyyhistyi Razielin päälle. Lohikäärmettä kuvotti jo muutenkin valmiiksi.
Veri virtasi maahan vielä lämpimästä olennosta, jonka vaatteisiin Ylva pyyhki teränsä. Raziel lausui lyhyen, äänettömän rukouksen onnettomalle sielulle, joka oli tullut tapetuksi vain, jotta he voisivat selvitä. Kuinka julmaa...
Hän hieraisi poskestaan oman verensa partaansa ja katsahti sitten Ylvan ojennettuun käteen. "Tilanteen huomioiden voisin sanoa olevani yhtenä kappaleena.", hän huokaisi ja nousi jaloilleen omin voimin. Raziel oli sen verran itseään arvostava mies, ettei antaisi naisen auttaa itseään ylös.
Hän vilkaisi Ylvan viitan etumukselle, jolla oli tumma tahra niskasta vuotaneesta verestä. "Miten pahasti se osui?", Raziel tiedusteli kuolleen vampyyrin ensimmäisestä hyökkäyksestä.
|
|
|
Post by laurana on Nov 3, 2009 19:15:29 GMT 3
Oli kai luojien lykky, että Ylva ei ollut moksiskaan melkein mistään. Hän hymähti tyytyväisenä siihen, että Razaliin ei ollut sattunut mitenkään kummemmin. ”Niin, että huomenna päätä särkee”, Ylva vain totesi ja kumartui nostamaan laukkunsa, jonka hän oli tipauttanut jossain kohtaa olaltaan. Laukusta nainen nappasi sideharson ja kietaisi kätensä ympärille nopeasti ja tiukasti. Ei mitään draamaa, jota naiset olivat tottuneet vetämään.
”Jos me hipsisimme pois ennen kuin tänne eksyy kyläläisiä”, Ylva ehdotti suoristautuessaan ja heilauttaessaan laukun olalleen ja asettaessaan kirveen takaisin selkään. ”Toivottavasti ei tule lisää niskaan mukavia lounastajia”, Ylva totesi ja jätti ruumiin paikalleen. Se oli hyökännyt ja Ylva oli puolustautunut. Yksinkertaista kuin mikä. Miksi moista sitten enää ajattelemaan. Tehty mikä tehty.
Ylva lähti kävelemään kohti seuraavaa kylää olettaen miehen seuraavan. Tietenkin toisen olisi seurattava nainen ajatteli sillä eihän tuo muuten päätyisi kuin eksymään.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 3, 2009 19:49:49 GMT 3
Raziel ei tahtonut puuttua toisen terveydentilaan tarkemmin. Ei Ylva kuolemassa ollut, jos hän ei ei tarvinnut apua.
"Enpä tiedä, miksi kyläläiset tänne eksyisivät... ", Raziel mumisi puoliääneen ja vilkaisi vielä kerran ruumista. Hänen ei tehnyt mieli jättää kuollutta vampyyria tuolla lailla. Vaikka sen toverit olivat juuri saattaneet lahdata jonkun kyläläisistä, vampyyri itsekin saattoi olla yksi noista kyläläisistä. Jonkun vanhempi... tai lapsi... pimeässä Raziel ei ollut nähnyt hyökkääjän kasvoja eikä hänen tehnyt mieli tarkistaa ikää eikä sukupuolta.
Raziel seurasi Ylvan loittonevia askelia aivan hetken perästä. Nyt näille metsäisille rinteille ei olisi enää järkevää jäädä itsekseen, koska hän ei ollut varma omasta sijainnistaan.
Hiljaisuus jatkui jonkin aikaa kaksikon astellessa kuusien, mäntyjen ja muiden tämän korkeustason kasvillisuuden läpi. Pian Razielista alkoi tuntua, että hän halusi keskittyä johonkin unohtaakseen ikävän välikohtauksen. "En olekaan ennen nähnyt jonkun suuttuvan niin silmittömästi hattunsa puolesta. En halua udella mutta liekö sillä jokin erityisarvo vai muuten vain kallis?"
|
|