Post by Oliver on Oct 19, 2009 16:07:48 GMT 3
Nimi: Serenity Agnes Crovdes
Ikä: Noin 245 vuotta, ulkonäöllisesti hieman yli kahdenkympin.
Syntynyt: Yvainin kuukauden 3. päivä (eli siis helmikuun)
Sukupuoli: Nainen
Laji: Demoni
Sivilisääty: Leski
Ammatti
Työtön kulkuri joka elättää itsensä perintörahoilla.
"..There's nothing to salvage,
no one left to blame.."
Luonne
Demoniksi melko pehmo, mutta koska kammoksuu ajatusta siitä, että joku tietäisi hänen heikkoutensa, nainen on kehittänyt itselleen kovan kuoren. Joltain kantilta hän on myös melko ujo, muttei ikimaailmassa suostuisi sitä myöntämään.
Neidon mielestä kaikki 'rakkaus voittaa aina' jutut ovat rasittavaa palturia, ja tunne muutenkin on jollain tapaa vain ihmisten keksimää humpuukia. Hän ei voisi kuvitellakkaan olevansa riippuvainen toisesta oliosta, ajatuskin etoo ja helpompaa sitä on yksin elää kuin että olisi joku kokoajan hihassa roikkumassa. Hän siis ajattelee enemmän aivoillaan kuin sydämmellään, eikä tappaminenkaan ole ongelma, mutta mielellään hän ei tapa ketään ilman kunnon syytä, ja verenjano on yksi sellainen. Mielestään hän on hyvin järkevä, mutta osaako kukaan todella määritellä mikä on järkevä? Eräs osa kovaa kuorta on se, ettei hänellä useinkaan ilme edes värähdä, tapahtui mitä tahansa. Ilme vaihtelee korkeintaan vakavasta vihaiseen, ja suuttumaan kunnolla häntä on hyvin vaikea saada, nainen kun on useiden vuosien ajan keskittynyt harjoittelemaan tunteidensa hallintaa ollakseen sitä mitä hän nyt on. Hyvin tarkasti häntä katsellessa saattaa toisinaan huomata, että suurin osa neidon ilmeistä näkyy vain ja ainoastaan silmistä. Vain hieman tavallisesta poikkeava katse voi jo olla merkki vaikkapa hyvästä päivästä. Vaikka hän osaisikin hallita ilmeitään ja tunteitaan, ei demoni silti voi mitään tavalleen punastua joissakin tilanteissa. Aivan pahimmillaan hän voi näyttää tomaatilta, mutta useimmiten vain melkein. Ilmeestään huolimatta Serenity ei silti kuulosta zombimaiselta ja kyllästyneeltä, vaikka niin luulisi. Tietynlaiselle tuulelle sattuessaan hän saattaa jopa heittää ivallista läppäänsä, ja se olemus riitelee vahvasti hänen tapansa ottaa asiat vakavasti kanssa. Flirttiä ei tältä likalta heru lähes koskaan, jos edes ollenkaan, eli flirttailuyrityksiin häneltä tuskin saa vastakaikua. Huonompina päivinä Serenity saattaa olla hieman koppava, joskus enemmänkin kuin hieman. Hän usein myös takertuu asioihin jotka jäävät häntä vaivaamaan, ja neidolla onkin tapana tivata vastauksia pidemmänkin aikaa, kunnes hän vihdoin saa ne. Kuten useimmat demonit, myös Serenity ajattelee omaa etuaan ainakin pienenä taka-ajatuksena joka tilanteessa. Naisessa on ripaus salamyhkäisyyttä ja mystisyyttää, joita hän käyttää useinkin apuna kun tarvitsee verta. Demoni houkuttelee joskus öisin yksinäisiä kadulla tallaavia miehiä mukaansa, ja se taitaakin olla heidän viimeinen yönsä. Serenity rakastaa haasteita, ja mitä haastavampi tehtävä tai asia on kyseessä, sitä enemmän riemua hän siitä saa. Neito myös tykkää kokeilla kaikkea uutta, ja samalla hän etsii tarkoitusta elämälleen, eikä häntä paljoa haittaa, vaikkei sitä koskaan löytyisikään. Onhan hänellä kuitenkin luultavasti reilusti aikaa etsiä sitä...
Jos nainen kokee että on tarpeen, hän saattaa olla kova valehtelemaan.
"..Among the broken mirrors,
i don't look the same.."
Ulkonäkö
-x-
Serenityn tunnistaa helpoiten ehkä pituutensa puolesta, sillä naiselle on kertynyt pituutta 175cm elämänsä aikana, ja hän käyttää vielläpä todella korkea korkoisia kenkiä. Hän näyttää jollakin tapaa hujopilta, pitkät käsivarret, sääret ja sormet kynsineen, mutta silti kroppa tasapainottaa neidin ulkonäköä sen verran, ettei hän nyt ihan kummajainen ole. Hän on nopea, mutta.. noh, välillä ei niin sulavaliikkeinen. Demoni on kyllä laiha, muttei pelkkää luuta ja nahkaa. Hänen leukansa on kaunispiirteinen ja siro, hänen oma suosikkinsa koko kehostaan. Nenänsäkkin on melko siro, vaikkakin aivan hieman isonpuoleinen ja nenänpää on vähän pottu, mutta sopii kyllä kasvoihin oikein hyvin. Serenityn huulet ovat useimmiten punaiseksi väritetyt ja kulmahampaansa terävänpuoleiset. Hänen korviensa joskus vilahtaessa hiusten takaa niissä voi bongata lähes huomaamattomat, suipot päät. Mutta niitä tuskin edes erottaa. Naisen silmät ovat pistäväkatseiset, aikalailla kissansilmiksi kuvailtavat ja tummanvihreän väriset, mutta verenjanoisena ollessaan ne kirkastuvat hetki hetkeltä, ja muuttuvat lopulta aivan kirkkaanvihreiksi. Neidon silmiä reunustavat tummat, tuuheat mutta melko normaalipituiset ripset. Demonin kulmakarvat ovat myös tummat, melkein puolivälistä asti pois nypityt. Pimeinä öinä Serenityn hiukset juuri ja juuri erottaa ihmissilmällä, ja useammat luulevatkin niitä mustiksi. Oikeastaan naisen hiukset ovat tummanruskeat, väri on hyvin lähellä mustaa, mutta silti niin kaukana. Hänen hiuksensa peittävät toisen puolen kasvoista ja sillä puolen on vinosti leikattu otsatukka, tietysti hänen itse saksimansa. Muuta tukkaansa demoni pitää joko ponihännällä - jolloin hän jättää aina kasvojen molemmin puolin vapaiksi hiuskiehkurat - tai yleisimmin auki. Naisen hiukset ovat suorat ja pituudeltaan noin rintakehään asti. Hänen niskastaan lähtee pitkä arpi kulkien oikeanpuolimmaisen lapaluun halki. Eräänä kauniina iltana neiti päätti hieman nauttia elämästä alkoholin kera, ja seuraavana aamuna herättyään hänellä olikin omituinen tatuointi ranteessaan. Tatuoinnissa on t ja k päällekkäin, eikä hänellä ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa.
Serenity ei voi sietää leninkejä tai mekkoja, housut ne olla pitää. Hänellä on aina päällään joko ruskeat tai mustat ihonmyötäiset housut, ja niiden päällä ruskeasta nahasta tehdyt, polvipituiset ja superkoroillavarustetut kengät. Hänellä on myös nahkavyö jossa riippuu rahapussi ja toinen pussi jossa hän säilyttää kaikkea itselleen tärkeää, kuten esimerkiksi vaikkapa okariinaansa. Paitana demoni suosii löysää puoliksi napitettua paitaa varsinkin rentona baari-iltana, mutta useasti päällänsä on myös bongattu musta, olkapäät ja ainakin solisluut paljastava pitkähihainen paita jonka päällä on ollut tummanpunainen korsetti, joka tuntuu kättä vasten varsin miellyttävältä ja sitä on kuvioitu erilaisilla köynnöksen kaltaisilla kuvioilla, lankana käyttäen samaa tummanpunaista sävyä. Pelkillä paidoilla hän ei kuitenkaan itseään varsinkaan kylmällä lämmittele, vaan lähes aina edes olkapäällä roikkuu ruskeasta puuvillakankaasta tehty pitkä takki. Naista kiehtoo tietynlainen tyyli, ja hän myös pukeutuu sen mukaan. Ehdoton varuste säähän kuin säähän Serenitylle on lähes ainut hienostelevien ladyjen vaatekappale joka hänellekkin kelpaa; musta hattu jossa on suuri, harmaa sulka. Oikeassa nimettömässään naisella on myös smaragdisormus. Hänen ihonsa ei ole kalpea, muttei mitenkään tummahkokaan, enemmänkin jotain siltä väliltä. Demonilla on aina piilossa saappaanvarressa hopeisella kädensijalla oleva puukko, joka on vanha - mutta toimiva - perhekalleus, ihan vaan kaikenvaralta.
Hänellä on myös hirviömäisempi muotonsa johon nainen ei onnekseen ole joutunut useisiin vuosiin.
Kyseiseen muotoon muuttuessa hänestä jää jäljelle joitain piirteistään, muttei häntä välttämättä tunnistaisi samaksi olennoksi.
Demonille kasvaa häntä, joka muistuttaa scorpionin häntää myrkkyineen. Hänen ranteisiinsa, lantion seudulle ja nilkkoihinsa ilmestyy tummia suomun kaltaisia ja kynnet vaihtavat väriä mustiksi. Serenityn silmät muuttuvat aivan kirkkaanvihreiksi, ja niiden pupillit muuttuvat kissamaisiksi viiruiksi. Naisen hampaat painuvat osittain takaisin ienten suojaan, ja näkyvään osaan kasvavat terävemmät kärjet.
Demoni ei osaa kunnolla hallita muuttumisiaan, mutta suuremmaksi osaksi pystyy ainakin välttelemään tilanteita jotka saisivat kyseisen melko kivuliaankin asian tapahtumaan tai sitten lykkäämään muuttumistaan paremmalle ajalle, ainakin pari tai kolme tuntia. Tietysti hän toivoisi että voisi välttää sen kokonaan, sillä aina mielessä hiipii pelko sellaiseksi jäämisestä.
"..Like a jury
needs a liar.."
Menneisyys
Naisen tarina alkaa melko hyväsukuisesta demoniperheestä, joka kuitenkaan ei lukeutunut aatelisiin sukuihin, sillä koko sukuhaara oli saanut alkunsa Serenityn isoisovaarin syrjähypystä. Tai no, ei se tavallaan ollut syrjähyppy, sillä kyseinen mies erosi vaimostaan, tapasi erään toisen naisen - Serenityn isoisoäidin - ja viihtyikin pitkään tämän seurassa, mutta palasi sitten takaisin entisen vaimonsa luokse. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut tarkkaa varmuutta siitä, että hekin olivat aitoja Crovdeseja, joten ateelisnimike jäi saamatta. Hänen isoisovaarinsa sukupuu ei jatkunut toiseen suuntaan, joten Serenity on periaatteessa suvun viimeinen jäsen, eikä Crovdesin suku tule siis jatkumaan, mikäli se on hänestä kiinni.
Tummatukkainen ja vihreäsilmäinen lapsukainen saapui maailmaan 3. päivä Yvainin kuukautta, jo vuosikausia sitten. Hänellä oli jo kaksi siskoa, joista demoni pitikin paljon. Siskot opettivat hänelle kaikkea Serenityn mielestä hyvin tärkeää, ja pitivät aina tämän puolia, oli kyseessä sitten hajonnut maljakko tai olohuoneesta löytynyt eläimenraato, joka tahri heidän äitinsä kallisarvoisen maton. Neidin vanhemmat olivat melko tiukkoja ja vakavia ihmisiä, joille järjestelmällisyys oli kaikki kaikessa. Ensimmäisenä syntymäpäivänään hän sai isältään lahjaksi kukkakuvioidun okariinan. Demonilapset puettiin juhlapyhinä silkkisiin mekkoihin, viettivät he kyseistä juhlaa tai eivät. Eivät he olleet aivan siitä rikkaimmasta päästä, mutta kuitenkin melko varakkaita sekä töidensä että myös joidenkin rahojen myötä jotka neidon isoisovaari oli lopulta antanut heille kun ei ollut vaimonsa kanssa lapsia saanut.
Demonityttö oli koppava ja tykkäsi tehdä kaiken vastoin vanhempiensa käskyä, saaden tietysti aina kunnon kurinpalautuksen. Yleensä niiden hetkien jälkeen hän usein mietti, ettei hänestä ikinä tulisi yhtä tiukkapipoista.
Hänen vanhempiaan siunattiin eräänä talvena, kun taloon syntyi pieni poika, ja siskot jäivät hieman taka-alalle tämän jälkeen. He kyllä sopeutuivat tilanteeseen, mutta vanhetessa asia huolestutti heitä aina vain enemmän. Heidän isältään ei riittänyt huomiota kellekkään heistä lähes yhtään, toisinaan he olivat viikkojakin puhumatta toisilleen sanaakaan. Heidän äitinsä oli hyvin hurmaantunut demonitaaperosta joka oli saapunut piristämään heidän elämäänsä. Tai pilaamaan Crovdesin pikkutyttöjen elämän. Kieltämättä heidän veljensä oli suloinen, muttei kai sentään niin suloinen, että saisi kaiken huomion. Muutenkin maanalainen elämä kyllästytti heitä, sillä he olivat ilta illalta aina kuulleet lyhyen tarinan vanhempiensa tekemisistä maanpinnalla. Usein niihin liittyivät vihreät metsät ja sininen taivas, tummat joet ja viljaisat pellot.. Koko ikänsä maan alla eläneille se tosiaan kuulosti kuin paratiisilta, mutta siskokset tiesivät, mitä heille kävisi jos he karkaisivat ulkomaailmaan ja joutuisivat palaamaan takaisin. Heidän elämänsä tulisi sellaisessa tapauksessa olemaan luultavasti hyvin ankeaa. Siis hyvin, hyvin ankeaa.
Pikkuveljen kasvettua taaperoiän ohi ei poikakaan saanut niin paljoa huomiota kuin ennen, mutta silti vanhemmilta ei riittänyt sitä myöskään tytöille edelleenkään. Juhlapyhien aikana ei aina enään jaksettu tälläytyä kauneimpiin, kiiltäviin silkkimekkoihin ja kihartaa hiuksia. Talokin olisi luultavasti ränsistynyt jos heidän palvelijansa eivät olisi jaksanut aina siivota jokaista kulmaa ja tyynyn alustaa niin innokkaasti. Serenityn vanhemmat omistivat lopulta lähes kaiken aikansa työlleen, ja häntä rupesikin jopa mietityttämään mitä kyseinen työ oli. Eräänä päivänä hän kävelikin hiljaisin askelin isänsä työhuoneen oven taa koputtaen kevyesti ovea ja astuen sitten sisään. Yllätyksekseen hänen isänsä ei aloittanut suurta torumisoperaatiota siitä, kuinka hänen ei pitäisi tunkeutua huoneeseen noin vain. Sensijaan mies kysyi tyttäreltään, mitä asiaa tällä oli. Demonitytön kerrottuaan asiansa hänen isänsä rupesi selittämään työtehtäviään kuin pikkulapselle, aivan kuin hän ei olisi huomannut, ettei tummatukka ollut enään polvenkorkuinen. Serenity tarttui isänsä käteen, katsoi tätä suoraan silmiin ja kysyi saman kysymyksen uudelleen. Ei vastausta. Kului hiljainen hetki jolloin molemmat vain tuijottivat toisiaan silmiin, ennen kuin herra Crovdes riuhtaisi kätensä irti ja passitti tyttärensä ulos työhuoneestaan. Sekös vain kasvatti hänen utealiaisuuttaan. Eräänä iltana Serenity seurasi vanhempiaan näiden lähdettyä töihin, saaden selville ainakin, että he menivät maanpinnalle. Ilta illalta hän uskaltautui lähemmäs, aina ulos asti, ja oli lumoutunut tähtitaivaasta. Miljardeja loistavia pisteitä taivaalla, joista jokainen näytti niin yksinkertaiselta, mutta silti huumaavan kauniilta.. Hetken kuluttua tyttö tajusi eksyneensä vanhemmistaan, ja lähti etsimään heitä. Demoni oli silloin noin kymmenen vanha, ja suuri osa elämän viisauksista oli viellä tajuamatta, kuten tähän tapaukseen sopiva 'älä lähde pimeään metsään yksiksesi haahuilemaan, varsinkaan kun on talvi etkä tunne ympäristöä'. Vain hieman käveltyään nuorella demonin alulla oli jo jäätävän kylmä, eikä hän edes tuntenut enään käsiään pienen lumenviskontasession jälkeen. Hänellä ei ollut vielläkään yhtään näköhavaintoja vanhemmistaan, ja metsän äänet olivat tavallaan pelottavia. Oli vain tuuria, ettei viellä ainakaan satanut lunta, vaikka maassa sitä olikin aivan liikaa. Koko sen yön aikana pikkutyttö käveli aivan Meryon järven tuntumaan. Hän oli jo muutenkin niin jäässä että juuri ja juuri pystyi jalkojaan liikuttamaan. Tyttö tunsi jalkansa kolahtavan johonkin, kului pieni iäisyys kun demoni kaatui ja kaikki pimeni. Siis pimeämmäksi kuin mitä oli jo, enään ei näkynyt tähtiä, ja kuuta ei ollut edes näkynytkään paksun pilvipeitteen takia. Ei edes kuulunut mitään, aaltojen kohinaa tai öisen pöllön huhuilua.
Kun hän taas näki jotain, tyttö heräsi köytettynä jossakin ladossa, tai ei hän ollut varma oliko se lato. Joka tapauksessa tummatukan kädet oli sidottu tukipylvääseen hänen selkänsä taakse, ja hänen selässään tuntui vihlova kipu. Demonin nostettua päätään hänen silloin viellä todella pitkät hiuksensa valahtivat pois kasvoiltaan, ja vihreät silmänsä erottivat ihmisjoukkion edessä päin ringissä, selvästi kiistelemässä jostakin. Jo pelkästä veren tuoksusta sen eroitti, ihminen mikä ihminen.
"Ei sitä voida vapaaksikaan päästää, tappaa viellä kaikki lapset ja naiset!" pulskanpuoleinen mies tivasi muille.
"Pystytkö itse murhaamaan pikkutytön josta et edes varmasti tiedä onko se mitä sä luulet!" eräs nainen vastasi miehelle, ja eräs jykeväpiirteinen mies mainitsi jotain kirkkaanvihreistä silmistä.
Huolimatta tilanteesta demoni pysyi täysin kasassa, jota ei varmastikkaan olisi odottanut varsinkaan hänen kaltaiseltaan, joka ilmaisi kaikki tunteensa aina suoraan. Lopulta joku tuli ja raahasi häntä kuin räsynukkea pihamaalle, ja vaikka kaikilla ihmisillä oli jonkinlaiset aseet kourissaan, demoni koki hänen hetkensä tulleen. Tyttö oli heti ulos päästyään ottanut huomioon pihamaalla yhä jotenkuten pystyssä olleen, huteran tammen, josta hän uskoi olevan paljonkin apua. Kädet yhä solmittuina hän tallasi raahaajansa varpaille niin kovaa kuin vain pystyi, ja säntäsi pakoon, lähimmän kiven taakse suojaan. Ihmiset lähestyivät tietysti kiveä vauhdilla, mutta sitä tyttö juuri halusikin. Hän keskitti kaiken energiansa minkä vain pystyi tuohon yhteen puuhun, ja yllätyksekseen puu kaatui tuulenpuuskassa, ja murskasi osan ihmisistä alleen, vaikka jotkut juoksivatkin viellä hänen perässään. Demoni ei ole varma kuinka kauan tai pitkälle hän täsmälleen ottaen juoksi, sillä kaikkialla oli laitumia ja peltoja, joista jokainen näytti samanlaiselta. Kyllä hän lopulta päätyikin takaisin järvelle aivan uupuneena, piiloutui tiheäoksaisen puun eräälle oksalle ja otti nokoset mahallaan maaten käsien ja jalkojen roikkuessa velttoina maata kohti. Hän heräsi vasta seuraavana aamuna, ja rupesi suunnistamaan kohti paikkaa josta maanpinnalle päätyikin. Onnekseen Serenity tapasi erään demonin jolta hän sai hevoskyydin, eikä hän paljoa muuta muistakkaan kyseisestä naisesta. Mitä nyt sen, että hän taisi olla hieman varakkaampi, josta kertoivat hienot korut ja kauniit kankaat. Vihdoin kotiin päästyään tyttö mietti hetken viitsisikö edes astua sisään, sillä pelkäsi tulevansa lukituksi sisälle ikiajoiksi. Demoni rohkaisi mielensä ja astui sisään. Hänen äitinsä kietoi tytön tiukkaan halaukseen, eikä tuntunut olevan yhtään vihainen.
Sen jälkeen ulkomaailma kiehtoi häntä vain enemmän.
Hänellä ei kuitenkaan ollut koskaan kunnolla rohkeutta lähteä vain, ja jättää kaikki taaksensa. Parin vuoden kuluttua tapahtuneestakin kaikki oli taas entisellään, eikä hänen sisaruksiinsakaan tai häneen kiinnitetty huomiota lähes yhtään.
Serenity etääntyi koko perheestä haaveilleensaan ja suunnitellessaan tulevaisuuttaan, eikä kukaan voinut enään edes tuntea tyttöä samaksi kuin mitä hän oli ollut. Demoni viihtyi mitä omituisimmissa paikoissakin, kuten vaikkapa tyhjässä, pimeässä huoneessakin suurimman osan ajastaan, useimmiten meditoiden ja keskittyen kontrolloimaan mieltään täysin. Lopulta koko neito oli muuttunut täysin, hän oli leikellyt kauniit, pitkät hiuksensa aivan lyhyiksi ja sitä elämäniloista pikkutyttöä ei ollut enään olemassakaan. Eikä hänellä ollut ikääkään kuin kahdenkymmenen verran. Hänen siskonsa olivat naimisissa rikkaiden demonimiesten kanssa ja veljensä oli viellä hyvin nuori, mutta opetteli silti jo isältään kaikenlaisia tärkeitä taitoja. Vanhemmat olivat kyllästyneet siihen, ettei heidän kolmannesta tyttärestään ollut tullut yhtään mitään, ja olivat juuri potkimassa tätä ulos talostaankin, kun heille saapui suru-uutinen. Toinen siskoista, maanpinnalla asustanut oli kuollut vainojen takia, eikä hän ollut edes demoniksi kovinkaan vanha. Suruajan takia Serenity sai siis jäädä viellä lapsuudenkotiinsa, vaikkei häntä oikeastaan edes surettanut, hän ei edes kunnolla enään tuntenut kyseistä siskoansa, ja aina täytyi yrittää ajatella järjestelmällisesti.
Siskoista ensimmäinen oli eronnut miehestään, ja lopulta vajonnut niin alas, että joutui moppailemaan muiden koteja. Hän kuitenkin kyllästyi, ja ryhtyi maistelijaksi. Eli hän maisteli viinejä ja muita ruokia ja juomia myrkkyjen tai pilaantuneisuuden vuoksi, sillä olihan hyvin epätodennäköistä että niissä todella jotakin myrkkyä oli. Sisko nyt sattui olemaan tottunut hieman ylellisempään elämään, ja palkan suhteen hän oli oikea kiskuri. Demoni jolle hän työskenteli kyllästyi lopulta maksamaan naiselle liikaa, ja päätti itse törkeästi laittaa myrkkyä viiniin. Hänhän olisi muuten ajan myötä köyhtynyt! Ja niin Kuoli toinenkin sisko, sekä myös samalla kolttosen tehnyt demoni joka epähuomiossa joi itse myrkyttämäänsä viiniä.
Crovdesien ainut elossa ollut tytär oli siis Serenity, omituinen demoninainen joka oli lähes isänsä pituinen korkokengissään.
Kului satakin vuotta ja demoni hillui yhä kotonaan, vaikka olikin laatinut hienot suunnitelmat ulkomaailmassa elämisestään. Aikataulussa hän oli kieltämättä myöhässä, ja mitään hän ei tehnyt, mutta vanhemmat halusivat pitää ainoan elossa olevan tyttärensä lähellään, 'turvassa'.
Ei demoninaisella ollut koskaan edes kosiskelijoita kimpussaan, sillä kaikki tiesivät hänen olevan joko nirso tai jollakin tapaa tunteellisesti eristäytynyt. Ei hän oikeasti ollut, muttei häntä vain kiinnostanut sitoutua keneenkään, sehän oli turhanpäiväistä. Eräänä päivänä ovelle kuitenkin ilmaantui eräs mies, demoni, jonka kaikki edelliset vaimot olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Tyhmäkin tietysti tajusi heti epäillä luihua ukkoa, mutta koska todisteita ei ollut, mitään ei voitu tehdä. Joka tapauksessa miekkonen oli ottanut Crovdesien syrjäytyneen Serenityn silmätikukseen. Naisen vanhemmat suhtautuivat ukkoon varauksella, näkihän tuosta jo päälleppäin että rahoja se taisi kärtätä. Demoninainen itsekkään ei ollut innostunut ukon jatkuvista ahdisteluista, kunnes lopulta hänen isänsä meni pari (oikeastaan enemmänkin) lasillista juotuaan myöntämään tyttärensä käden pitkäkyntiselle. Se oli luultavasti hänen suurin virheensä, sillä tosiaan ukolla oli mielessään vain raha. Juuri ennen häitä luihu hipsi Serenityn taakse ja kuin kuiskasi tämän korvaan taikasanat; "Jos tämä epäonnistuu, niin painut järvenpohjaan muiden joukkoon".
Oli Serenity muiden silmissä miten elämäniloton tahansa, niin kuolla hän ei halunnut. Jos hän olisi tietänyt tulevasta, niin ehkä ukon antama vaihtoehto olisikin kuulostanut houkuttelevalta.
Vain kuukausi häiden jälkeen naisen isä ei palannutkaan töistä kotiin, eikä kukaan löytänyt häntä mistään. Myöhemmin mies löytyi murhattuna erään maalaispariskunnan talon kellarista. Serenity yritti pitää päänsä kylmänä, vaikka tapahtuma ahdisti häntä. Ei kai kukaan nyt voisi kadota noin vain?
Hänen miehensä, jota nainen ei kuitenkaan mielellään miehekseen kutsunut, oli jopa demoniksi julma, ajatteli vain itseään ja rahaa. Hänen ja Crovdesien rahojen edessä oli kuitenkin viellä parikin estettä.
Serenitylle tapahtumat olivat selkenemässä valonnopeutta. Myös luihu tajusi sen, ja lukitsi demonin kellariinsa. Taas kerran miehen lähdettyä ulos demoninainen onnistui murtautumaan ulos loukustaan, ja hänellä oli jo kiire miehensä perään. Luihun suunnitelmat olivat naiselle hyvinkin selvät jo, ja mikäli hän oli oikeassa, ei Serenity halunnut myöhästyä. Nainen juoksi niin nopeasti kuin vain pystyi, ja vaikka hänen jalkojaan kivistikin, ei ollut oikea aika pysähtyä. Hänellä ei ollut tarkasta määränpäästä tietoa, mutta hänellä oli aavistus. Joka osoittautui todeksikin. Nainen astahti sisään pieneen kivirakennukseen. Jo ovella seisoskellessa nenään leijaili tuoreen veren tuoksu, mutta tämä tuoksu ei ollut miellyttävä, vaan kuvottava. Hän pelkäsi saapuneensa myöhässä, ja loppujenlopuksi niin hän tekikin. Luihu istuskeli tyytyväisenä tuijotellen edessään olevaa seinää, ja Serenity lähestyi häntä takaa. Oli ilmiselvää, ettei nainen olisi ikinä voinut voittaa luihua tappelussa, mutta hän osasi yllättää. Toivottavasti. Demonilla oli vain yksi mahdollisuus, jota hän ei saisi pilata. Nainen hiipi niin hiljaa kuin vain pystyi, ja kolautti kivenmurikalla miestä päähän. Ei paksukalloinen pökertynyt, mutta karjaisi kivusta. Serenity heitti toisen kiven, tähdäten juuri siihen kohtaan mihin oli juuri lyönyt. Tietystikkään se ei auttanut, vaan kasvatti vain ukon vihaa. Toisen demonin muuten niin vihertävä iho muuttui hetkessä tulipunaiseksi, ja luihu näytti olevan valmis hyökkäämään Serenityn kimppuun. Juuri sillä hetkellä hän huomasi katosta roikkuvan, raskaan näköisen kattokruunun, joka oli seinässä kiinni köydellä. Demoni lähti juoksemaan köyttäkohti puukko ojossa, luihu perässään. Saatuaan miehen aivan kruunun alle, hän heitti puukkonsa ja hetken aikaa naisella oli vain toivo osumasta. Suuren ryminän aikaansaaden puukko osui suoraan kohteeseen, ja kruunu putosi kuin hirvi oksalta jättäen luihun alleen. Hänen miehensä makasi kruunun vieressä kolkattuna.
Oli jo ilta, ja Serenity puuhasteli yhä erään melkosuuren kiven ja ketjujen parissa. Luihu näytti olevan heräämäisillään, ja suoraansanottuna mies olisi luultavasti tehnyt mitä vain päästäkseen pois siitä tilanteesta missä oli juuri. Useat ketjut kietoutuivat ukon ympärille, ja ukosta aina kiveen asti. Kivi oli jo muutenkin aivan laiturin nokassa, putoamaisillaan. Luihu kyseli hädissään mistä oli kyse, Serenityn vastatessa vain "kukahan se järvenpohjaan painuu"..
Niin upposi maanvaivaukko järven pohjaan, toivottavasti lopullisesti, sillä häntä ei Serenity halunnut enään ikinä nähdä. Mukanaan pois tästä maailmasta oli ukonpahainen vienyt kuitenkin naisen isän ja veljen, ja niin Crovdeseista oli jäljellä enään vain hän ja hänen äitinsä.
Tasan 200 vuoden iässä demoni päätti vihdoin muuttaa pois manalasta, ja saaden mukaansa hieman rahaa hän lähti, eikä ole toistaiseksi viellä ainakaan palannut.
Ulkomaailmassa hän osti talon Amarathista, mutta siellä hetken asuttuaan tajusi ettei viihdy paikoillaan, ja alkoi kierrellä Whléyaa kulkurina.
"..With the moon i run.."
Taitoja/Voimia/Kykyjä
Nainen pystyy ohjailemaan tuulta jossakin määrin, melko taitavastikkin oikeastaan. Mitään suuria hurrikaaneja hän ei voi luoda, saatikka sitten nostella kiviä tai ihmisiä ilmaan, mutta kaikki minkä kova tuuli voi viedä mukanaan on vaarassa. Periaatteessa yleensä siellä missä hän käveleekin, lehdet kieppuvat hullunlailla maassa hänen jälkeensä, ja muutenkin ulkoilmassa naisen vieressä seisoskellessa saattaa olla melko tuulista. Tappeluissa tai muissa sellaisissa ei tuulenvireen hallitsemisesta ole välttämättä juurikaan hyötyä, mutta hän on oppinut hyödyntämään kykyään niin, että voi kuljettaa lyhyellä kantamalla tuulen mukana ääniä ja tuoksuja. Demonia siis saattaa olla hankala yllättää, muttei nainen koko aikaa jaksa tarkkailla ympäristöään tuollatavoin, ja muutenkin jos hän yrittää liikaa siitä seuraa vain väsymystä.
Serenity ei ole taidokas käyttämään lähes mitään asetta, mutta hän lyö silti melko kovaa ja tarkasti. Muutenkin hän on tarkka mitä tulee tähtäämiseen, ja siksipä ainut ase joka hänen käteensä yleensä sopii on jousipyssy, jollaista hän ei kuitenkaan itse omista. Demoni on myös nopea jaloistaan, ja hän hallitsee enemmänkin aivollisen puolen jos tapella täytyy. Eli useimmiten hän laskelmoi kaikkea ja luo nopean suunnitelman päässään itselleen.
Hänellä on myös aina mukanaan ikivanha, suvussa kulkenut okariina, joka on tehty posliinista ja hitusesta magiaa. Demoni on hyvin taitava sen soitossa, totta kai, onhan hän sentään sitä soitellut aivan pienestä pitäen. Vaikka soitin onkin tehty posliinista, se ei hajoa perinteisin keinoin, vaan ensin täytyy poistaa soittimen maaginen vaikutus. Okariinan maaginen vaikutus onkin se, että jos sitä vain osaa soittaa esine tavallaan houkuttelee kuuntelijan luokseen vaikkei sitä itse huomaisikaan. Okariinalla on Serenitylle myös tunnepohjaista merkitystä, sillä se on lähes ainut asia jolla on rauhoittava vaikutus häneen. Usein metsissä kävellessäänkin hän soittelee okariinaansa.
"..far from the carnage of the
fiery sun.."
Asumukset
Serenity elää kulkurin elämää, eli ei periaatteessa asu oikein missään, eikä viihdy edes samassa majatalossakaan yleensä paria päivää pidempään.
Demoni omistaa silti pienen mutta kotoisan talon Amarathissa, kadulta jolla on useita riemukkaan värisiä taloja kylkikyljessä. Hänen oma talonsa omaa oranssit, rapatut ulkoseinät ja tasaisen katon, jota reunustavat betonimaiset, vaaleat aidantapaiset.
Vaikka kadulla olevista taloistakin saattaa riippua pyykkinaru jonkun talon ikkunasta toisen talon seinään, ovat kadun talot silti jollakin tapaa ylvään näköisiä, tai ainakin mukulakivitietä kävellessä tulee lämmin olo. Sisältä talo on reilusti hienompi kuin ulkoa, vaikkakin hieman ahdas. Alakerrassa on muummoassa keittiö, jonne on ahdettu myös pöytä, eräs pieni seinämä peitettynä kirjahyllyillä ja sohvia, sekä portaat yläkertaan, joka on vain yhtä makuuhuonetta, hienosti sisustettua mutta sotkuista ja pölyistä, sillä ei nainen ole vaivautunut käymään talossa useinkaan, ja siivoamaan hän ei ole ehtinyt.
Ottaen huomioon kuitenkin yleisimmät sisustusihanteet, Serenityn asunto on todella värikäs ikkunoita peittävine pitsiverhoineen.
"..this train wont stop
we got no fear no doubt.."
Eläimet
Pelasti joskus teuraaksi joutumasta hevosen, jota ihmiset hyljeksivät sen sokeuden takia. Serenity näki silti eläimessä jotain, ja otti tämän mukaansa. Tietysti sokea hevonen vaatii enemmän ohjeita ja suojelua, ja niimpä demoni onkin opettanut Tianica-hevosen tottelemaan tuulen aiheuttamaa pientä tuuppimista kyljissään, eli ilman naisen kykyä ja ilman naista on hevosella vaikea ratsastaa.
Rodultaan Tianica on Ahaltekhevonen, ja väriltään ruunikko. Säkää tammalla on 160cm.
"..run away before you drown
or the streets will beat you down.."
Muuta
Ensimmäisinä vuosina demoni ikääntyi hyvin nopeastikkin, mutta jossain vaiheessa se vain lopahti.
- Ei voi sietää liian söpöjä asioita.
- Vihaa talvea, luultavasti siksi koska liukkailla teillä ja lumikinoksissa on hyvin vaikea päästä eteenpäin korkokengillä ja siksi hän joutuu usein talvisin luopumaankin niiden käytöstä.
- Erittäin huono viinapää
- Ei pidä raa'asta lihasta erityisen paljoa, onhan se ihan okei...
- Sotkuisa demoni, joka onnistuu jättämään sekamelskaa jälkeensä minne ikinä meneekin.
+ Rrrakastaa korkea korkoisia kenkiä ja hattuja.
+ Pitää ukkossäästä ja virkistävästä sateesta keväisin
+ Tykkää vähän kaikesta mistä hyötyy jotenkin itsekkin
Lyriikat: Billy Talent, Nickelback & Kings of Leon
Ikä: Noin 245 vuotta, ulkonäöllisesti hieman yli kahdenkympin.
Syntynyt: Yvainin kuukauden 3. päivä (eli siis helmikuun)
Sukupuoli: Nainen
Laji: Demoni
Sivilisääty: Leski
Ammatti
Työtön kulkuri joka elättää itsensä perintörahoilla.
"..There's nothing to salvage,
no one left to blame.."
Luonne
Demoniksi melko pehmo, mutta koska kammoksuu ajatusta siitä, että joku tietäisi hänen heikkoutensa, nainen on kehittänyt itselleen kovan kuoren. Joltain kantilta hän on myös melko ujo, muttei ikimaailmassa suostuisi sitä myöntämään.
Neidon mielestä kaikki 'rakkaus voittaa aina' jutut ovat rasittavaa palturia, ja tunne muutenkin on jollain tapaa vain ihmisten keksimää humpuukia. Hän ei voisi kuvitellakkaan olevansa riippuvainen toisesta oliosta, ajatuskin etoo ja helpompaa sitä on yksin elää kuin että olisi joku kokoajan hihassa roikkumassa. Hän siis ajattelee enemmän aivoillaan kuin sydämmellään, eikä tappaminenkaan ole ongelma, mutta mielellään hän ei tapa ketään ilman kunnon syytä, ja verenjano on yksi sellainen. Mielestään hän on hyvin järkevä, mutta osaako kukaan todella määritellä mikä on järkevä? Eräs osa kovaa kuorta on se, ettei hänellä useinkaan ilme edes värähdä, tapahtui mitä tahansa. Ilme vaihtelee korkeintaan vakavasta vihaiseen, ja suuttumaan kunnolla häntä on hyvin vaikea saada, nainen kun on useiden vuosien ajan keskittynyt harjoittelemaan tunteidensa hallintaa ollakseen sitä mitä hän nyt on. Hyvin tarkasti häntä katsellessa saattaa toisinaan huomata, että suurin osa neidon ilmeistä näkyy vain ja ainoastaan silmistä. Vain hieman tavallisesta poikkeava katse voi jo olla merkki vaikkapa hyvästä päivästä. Vaikka hän osaisikin hallita ilmeitään ja tunteitaan, ei demoni silti voi mitään tavalleen punastua joissakin tilanteissa. Aivan pahimmillaan hän voi näyttää tomaatilta, mutta useimmiten vain melkein. Ilmeestään huolimatta Serenity ei silti kuulosta zombimaiselta ja kyllästyneeltä, vaikka niin luulisi. Tietynlaiselle tuulelle sattuessaan hän saattaa jopa heittää ivallista läppäänsä, ja se olemus riitelee vahvasti hänen tapansa ottaa asiat vakavasti kanssa. Flirttiä ei tältä likalta heru lähes koskaan, jos edes ollenkaan, eli flirttailuyrityksiin häneltä tuskin saa vastakaikua. Huonompina päivinä Serenity saattaa olla hieman koppava, joskus enemmänkin kuin hieman. Hän usein myös takertuu asioihin jotka jäävät häntä vaivaamaan, ja neidolla onkin tapana tivata vastauksia pidemmänkin aikaa, kunnes hän vihdoin saa ne. Kuten useimmat demonit, myös Serenity ajattelee omaa etuaan ainakin pienenä taka-ajatuksena joka tilanteessa. Naisessa on ripaus salamyhkäisyyttä ja mystisyyttää, joita hän käyttää useinkin apuna kun tarvitsee verta. Demoni houkuttelee joskus öisin yksinäisiä kadulla tallaavia miehiä mukaansa, ja se taitaakin olla heidän viimeinen yönsä. Serenity rakastaa haasteita, ja mitä haastavampi tehtävä tai asia on kyseessä, sitä enemmän riemua hän siitä saa. Neito myös tykkää kokeilla kaikkea uutta, ja samalla hän etsii tarkoitusta elämälleen, eikä häntä paljoa haittaa, vaikkei sitä koskaan löytyisikään. Onhan hänellä kuitenkin luultavasti reilusti aikaa etsiä sitä...
Jos nainen kokee että on tarpeen, hän saattaa olla kova valehtelemaan.
"..Among the broken mirrors,
i don't look the same.."
Ulkonäkö
-x-
Serenityn tunnistaa helpoiten ehkä pituutensa puolesta, sillä naiselle on kertynyt pituutta 175cm elämänsä aikana, ja hän käyttää vielläpä todella korkea korkoisia kenkiä. Hän näyttää jollakin tapaa hujopilta, pitkät käsivarret, sääret ja sormet kynsineen, mutta silti kroppa tasapainottaa neidin ulkonäköä sen verran, ettei hän nyt ihan kummajainen ole. Hän on nopea, mutta.. noh, välillä ei niin sulavaliikkeinen. Demoni on kyllä laiha, muttei pelkkää luuta ja nahkaa. Hänen leukansa on kaunispiirteinen ja siro, hänen oma suosikkinsa koko kehostaan. Nenänsäkkin on melko siro, vaikkakin aivan hieman isonpuoleinen ja nenänpää on vähän pottu, mutta sopii kyllä kasvoihin oikein hyvin. Serenityn huulet ovat useimmiten punaiseksi väritetyt ja kulmahampaansa terävänpuoleiset. Hänen korviensa joskus vilahtaessa hiusten takaa niissä voi bongata lähes huomaamattomat, suipot päät. Mutta niitä tuskin edes erottaa. Naisen silmät ovat pistäväkatseiset, aikalailla kissansilmiksi kuvailtavat ja tummanvihreän väriset, mutta verenjanoisena ollessaan ne kirkastuvat hetki hetkeltä, ja muuttuvat lopulta aivan kirkkaanvihreiksi. Neidon silmiä reunustavat tummat, tuuheat mutta melko normaalipituiset ripset. Demonin kulmakarvat ovat myös tummat, melkein puolivälistä asti pois nypityt. Pimeinä öinä Serenityn hiukset juuri ja juuri erottaa ihmissilmällä, ja useammat luulevatkin niitä mustiksi. Oikeastaan naisen hiukset ovat tummanruskeat, väri on hyvin lähellä mustaa, mutta silti niin kaukana. Hänen hiuksensa peittävät toisen puolen kasvoista ja sillä puolen on vinosti leikattu otsatukka, tietysti hänen itse saksimansa. Muuta tukkaansa demoni pitää joko ponihännällä - jolloin hän jättää aina kasvojen molemmin puolin vapaiksi hiuskiehkurat - tai yleisimmin auki. Naisen hiukset ovat suorat ja pituudeltaan noin rintakehään asti. Hänen niskastaan lähtee pitkä arpi kulkien oikeanpuolimmaisen lapaluun halki. Eräänä kauniina iltana neiti päätti hieman nauttia elämästä alkoholin kera, ja seuraavana aamuna herättyään hänellä olikin omituinen tatuointi ranteessaan. Tatuoinnissa on t ja k päällekkäin, eikä hänellä ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa.
Serenity ei voi sietää leninkejä tai mekkoja, housut ne olla pitää. Hänellä on aina päällään joko ruskeat tai mustat ihonmyötäiset housut, ja niiden päällä ruskeasta nahasta tehdyt, polvipituiset ja superkoroillavarustetut kengät. Hänellä on myös nahkavyö jossa riippuu rahapussi ja toinen pussi jossa hän säilyttää kaikkea itselleen tärkeää, kuten esimerkiksi vaikkapa okariinaansa. Paitana demoni suosii löysää puoliksi napitettua paitaa varsinkin rentona baari-iltana, mutta useasti päällänsä on myös bongattu musta, olkapäät ja ainakin solisluut paljastava pitkähihainen paita jonka päällä on ollut tummanpunainen korsetti, joka tuntuu kättä vasten varsin miellyttävältä ja sitä on kuvioitu erilaisilla köynnöksen kaltaisilla kuvioilla, lankana käyttäen samaa tummanpunaista sävyä. Pelkillä paidoilla hän ei kuitenkaan itseään varsinkaan kylmällä lämmittele, vaan lähes aina edes olkapäällä roikkuu ruskeasta puuvillakankaasta tehty pitkä takki. Naista kiehtoo tietynlainen tyyli, ja hän myös pukeutuu sen mukaan. Ehdoton varuste säähän kuin säähän Serenitylle on lähes ainut hienostelevien ladyjen vaatekappale joka hänellekkin kelpaa; musta hattu jossa on suuri, harmaa sulka. Oikeassa nimettömässään naisella on myös smaragdisormus. Hänen ihonsa ei ole kalpea, muttei mitenkään tummahkokaan, enemmänkin jotain siltä väliltä. Demonilla on aina piilossa saappaanvarressa hopeisella kädensijalla oleva puukko, joka on vanha - mutta toimiva - perhekalleus, ihan vaan kaikenvaralta.
Hänellä on myös hirviömäisempi muotonsa johon nainen ei onnekseen ole joutunut useisiin vuosiin.
Kyseiseen muotoon muuttuessa hänestä jää jäljelle joitain piirteistään, muttei häntä välttämättä tunnistaisi samaksi olennoksi.
Demonille kasvaa häntä, joka muistuttaa scorpionin häntää myrkkyineen. Hänen ranteisiinsa, lantion seudulle ja nilkkoihinsa ilmestyy tummia suomun kaltaisia ja kynnet vaihtavat väriä mustiksi. Serenityn silmät muuttuvat aivan kirkkaanvihreiksi, ja niiden pupillit muuttuvat kissamaisiksi viiruiksi. Naisen hampaat painuvat osittain takaisin ienten suojaan, ja näkyvään osaan kasvavat terävemmät kärjet.
Demoni ei osaa kunnolla hallita muuttumisiaan, mutta suuremmaksi osaksi pystyy ainakin välttelemään tilanteita jotka saisivat kyseisen melko kivuliaankin asian tapahtumaan tai sitten lykkäämään muuttumistaan paremmalle ajalle, ainakin pari tai kolme tuntia. Tietysti hän toivoisi että voisi välttää sen kokonaan, sillä aina mielessä hiipii pelko sellaiseksi jäämisestä.
"..Like a jury
needs a liar.."
Menneisyys
Naisen tarina alkaa melko hyväsukuisesta demoniperheestä, joka kuitenkaan ei lukeutunut aatelisiin sukuihin, sillä koko sukuhaara oli saanut alkunsa Serenityn isoisovaarin syrjähypystä. Tai no, ei se tavallaan ollut syrjähyppy, sillä kyseinen mies erosi vaimostaan, tapasi erään toisen naisen - Serenityn isoisoäidin - ja viihtyikin pitkään tämän seurassa, mutta palasi sitten takaisin entisen vaimonsa luokse. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut tarkkaa varmuutta siitä, että hekin olivat aitoja Crovdeseja, joten ateelisnimike jäi saamatta. Hänen isoisovaarinsa sukupuu ei jatkunut toiseen suuntaan, joten Serenity on periaatteessa suvun viimeinen jäsen, eikä Crovdesin suku tule siis jatkumaan, mikäli se on hänestä kiinni.
Tummatukkainen ja vihreäsilmäinen lapsukainen saapui maailmaan 3. päivä Yvainin kuukautta, jo vuosikausia sitten. Hänellä oli jo kaksi siskoa, joista demoni pitikin paljon. Siskot opettivat hänelle kaikkea Serenityn mielestä hyvin tärkeää, ja pitivät aina tämän puolia, oli kyseessä sitten hajonnut maljakko tai olohuoneesta löytynyt eläimenraato, joka tahri heidän äitinsä kallisarvoisen maton. Neidin vanhemmat olivat melko tiukkoja ja vakavia ihmisiä, joille järjestelmällisyys oli kaikki kaikessa. Ensimmäisenä syntymäpäivänään hän sai isältään lahjaksi kukkakuvioidun okariinan. Demonilapset puettiin juhlapyhinä silkkisiin mekkoihin, viettivät he kyseistä juhlaa tai eivät. Eivät he olleet aivan siitä rikkaimmasta päästä, mutta kuitenkin melko varakkaita sekä töidensä että myös joidenkin rahojen myötä jotka neidon isoisovaari oli lopulta antanut heille kun ei ollut vaimonsa kanssa lapsia saanut.
Demonityttö oli koppava ja tykkäsi tehdä kaiken vastoin vanhempiensa käskyä, saaden tietysti aina kunnon kurinpalautuksen. Yleensä niiden hetkien jälkeen hän usein mietti, ettei hänestä ikinä tulisi yhtä tiukkapipoista.
Hänen vanhempiaan siunattiin eräänä talvena, kun taloon syntyi pieni poika, ja siskot jäivät hieman taka-alalle tämän jälkeen. He kyllä sopeutuivat tilanteeseen, mutta vanhetessa asia huolestutti heitä aina vain enemmän. Heidän isältään ei riittänyt huomiota kellekkään heistä lähes yhtään, toisinaan he olivat viikkojakin puhumatta toisilleen sanaakaan. Heidän äitinsä oli hyvin hurmaantunut demonitaaperosta joka oli saapunut piristämään heidän elämäänsä. Tai pilaamaan Crovdesin pikkutyttöjen elämän. Kieltämättä heidän veljensä oli suloinen, muttei kai sentään niin suloinen, että saisi kaiken huomion. Muutenkin maanalainen elämä kyllästytti heitä, sillä he olivat ilta illalta aina kuulleet lyhyen tarinan vanhempiensa tekemisistä maanpinnalla. Usein niihin liittyivät vihreät metsät ja sininen taivas, tummat joet ja viljaisat pellot.. Koko ikänsä maan alla eläneille se tosiaan kuulosti kuin paratiisilta, mutta siskokset tiesivät, mitä heille kävisi jos he karkaisivat ulkomaailmaan ja joutuisivat palaamaan takaisin. Heidän elämänsä tulisi sellaisessa tapauksessa olemaan luultavasti hyvin ankeaa. Siis hyvin, hyvin ankeaa.
Pikkuveljen kasvettua taaperoiän ohi ei poikakaan saanut niin paljoa huomiota kuin ennen, mutta silti vanhemmilta ei riittänyt sitä myöskään tytöille edelleenkään. Juhlapyhien aikana ei aina enään jaksettu tälläytyä kauneimpiin, kiiltäviin silkkimekkoihin ja kihartaa hiuksia. Talokin olisi luultavasti ränsistynyt jos heidän palvelijansa eivät olisi jaksanut aina siivota jokaista kulmaa ja tyynyn alustaa niin innokkaasti. Serenityn vanhemmat omistivat lopulta lähes kaiken aikansa työlleen, ja häntä rupesikin jopa mietityttämään mitä kyseinen työ oli. Eräänä päivänä hän kävelikin hiljaisin askelin isänsä työhuoneen oven taa koputtaen kevyesti ovea ja astuen sitten sisään. Yllätyksekseen hänen isänsä ei aloittanut suurta torumisoperaatiota siitä, kuinka hänen ei pitäisi tunkeutua huoneeseen noin vain. Sensijaan mies kysyi tyttäreltään, mitä asiaa tällä oli. Demonitytön kerrottuaan asiansa hänen isänsä rupesi selittämään työtehtäviään kuin pikkulapselle, aivan kuin hän ei olisi huomannut, ettei tummatukka ollut enään polvenkorkuinen. Serenity tarttui isänsä käteen, katsoi tätä suoraan silmiin ja kysyi saman kysymyksen uudelleen. Ei vastausta. Kului hiljainen hetki jolloin molemmat vain tuijottivat toisiaan silmiin, ennen kuin herra Crovdes riuhtaisi kätensä irti ja passitti tyttärensä ulos työhuoneestaan. Sekös vain kasvatti hänen utealiaisuuttaan. Eräänä iltana Serenity seurasi vanhempiaan näiden lähdettyä töihin, saaden selville ainakin, että he menivät maanpinnalle. Ilta illalta hän uskaltautui lähemmäs, aina ulos asti, ja oli lumoutunut tähtitaivaasta. Miljardeja loistavia pisteitä taivaalla, joista jokainen näytti niin yksinkertaiselta, mutta silti huumaavan kauniilta.. Hetken kuluttua tyttö tajusi eksyneensä vanhemmistaan, ja lähti etsimään heitä. Demoni oli silloin noin kymmenen vanha, ja suuri osa elämän viisauksista oli viellä tajuamatta, kuten tähän tapaukseen sopiva 'älä lähde pimeään metsään yksiksesi haahuilemaan, varsinkaan kun on talvi etkä tunne ympäristöä'. Vain hieman käveltyään nuorella demonin alulla oli jo jäätävän kylmä, eikä hän edes tuntenut enään käsiään pienen lumenviskontasession jälkeen. Hänellä ei ollut vielläkään yhtään näköhavaintoja vanhemmistaan, ja metsän äänet olivat tavallaan pelottavia. Oli vain tuuria, ettei viellä ainakaan satanut lunta, vaikka maassa sitä olikin aivan liikaa. Koko sen yön aikana pikkutyttö käveli aivan Meryon järven tuntumaan. Hän oli jo muutenkin niin jäässä että juuri ja juuri pystyi jalkojaan liikuttamaan. Tyttö tunsi jalkansa kolahtavan johonkin, kului pieni iäisyys kun demoni kaatui ja kaikki pimeni. Siis pimeämmäksi kuin mitä oli jo, enään ei näkynyt tähtiä, ja kuuta ei ollut edes näkynytkään paksun pilvipeitteen takia. Ei edes kuulunut mitään, aaltojen kohinaa tai öisen pöllön huhuilua.
Kun hän taas näki jotain, tyttö heräsi köytettynä jossakin ladossa, tai ei hän ollut varma oliko se lato. Joka tapauksessa tummatukan kädet oli sidottu tukipylvääseen hänen selkänsä taakse, ja hänen selässään tuntui vihlova kipu. Demonin nostettua päätään hänen silloin viellä todella pitkät hiuksensa valahtivat pois kasvoiltaan, ja vihreät silmänsä erottivat ihmisjoukkion edessä päin ringissä, selvästi kiistelemässä jostakin. Jo pelkästä veren tuoksusta sen eroitti, ihminen mikä ihminen.
"Ei sitä voida vapaaksikaan päästää, tappaa viellä kaikki lapset ja naiset!" pulskanpuoleinen mies tivasi muille.
"Pystytkö itse murhaamaan pikkutytön josta et edes varmasti tiedä onko se mitä sä luulet!" eräs nainen vastasi miehelle, ja eräs jykeväpiirteinen mies mainitsi jotain kirkkaanvihreistä silmistä.
Huolimatta tilanteesta demoni pysyi täysin kasassa, jota ei varmastikkaan olisi odottanut varsinkaan hänen kaltaiseltaan, joka ilmaisi kaikki tunteensa aina suoraan. Lopulta joku tuli ja raahasi häntä kuin räsynukkea pihamaalle, ja vaikka kaikilla ihmisillä oli jonkinlaiset aseet kourissaan, demoni koki hänen hetkensä tulleen. Tyttö oli heti ulos päästyään ottanut huomioon pihamaalla yhä jotenkuten pystyssä olleen, huteran tammen, josta hän uskoi olevan paljonkin apua. Kädet yhä solmittuina hän tallasi raahaajansa varpaille niin kovaa kuin vain pystyi, ja säntäsi pakoon, lähimmän kiven taakse suojaan. Ihmiset lähestyivät tietysti kiveä vauhdilla, mutta sitä tyttö juuri halusikin. Hän keskitti kaiken energiansa minkä vain pystyi tuohon yhteen puuhun, ja yllätyksekseen puu kaatui tuulenpuuskassa, ja murskasi osan ihmisistä alleen, vaikka jotkut juoksivatkin viellä hänen perässään. Demoni ei ole varma kuinka kauan tai pitkälle hän täsmälleen ottaen juoksi, sillä kaikkialla oli laitumia ja peltoja, joista jokainen näytti samanlaiselta. Kyllä hän lopulta päätyikin takaisin järvelle aivan uupuneena, piiloutui tiheäoksaisen puun eräälle oksalle ja otti nokoset mahallaan maaten käsien ja jalkojen roikkuessa velttoina maata kohti. Hän heräsi vasta seuraavana aamuna, ja rupesi suunnistamaan kohti paikkaa josta maanpinnalle päätyikin. Onnekseen Serenity tapasi erään demonin jolta hän sai hevoskyydin, eikä hän paljoa muuta muistakkaan kyseisestä naisesta. Mitä nyt sen, että hän taisi olla hieman varakkaampi, josta kertoivat hienot korut ja kauniit kankaat. Vihdoin kotiin päästyään tyttö mietti hetken viitsisikö edes astua sisään, sillä pelkäsi tulevansa lukituksi sisälle ikiajoiksi. Demoni rohkaisi mielensä ja astui sisään. Hänen äitinsä kietoi tytön tiukkaan halaukseen, eikä tuntunut olevan yhtään vihainen.
Sen jälkeen ulkomaailma kiehtoi häntä vain enemmän.
Hänellä ei kuitenkaan ollut koskaan kunnolla rohkeutta lähteä vain, ja jättää kaikki taaksensa. Parin vuoden kuluttua tapahtuneestakin kaikki oli taas entisellään, eikä hänen sisaruksiinsakaan tai häneen kiinnitetty huomiota lähes yhtään.
Serenity etääntyi koko perheestä haaveilleensaan ja suunnitellessaan tulevaisuuttaan, eikä kukaan voinut enään edes tuntea tyttöä samaksi kuin mitä hän oli ollut. Demoni viihtyi mitä omituisimmissa paikoissakin, kuten vaikkapa tyhjässä, pimeässä huoneessakin suurimman osan ajastaan, useimmiten meditoiden ja keskittyen kontrolloimaan mieltään täysin. Lopulta koko neito oli muuttunut täysin, hän oli leikellyt kauniit, pitkät hiuksensa aivan lyhyiksi ja sitä elämäniloista pikkutyttöä ei ollut enään olemassakaan. Eikä hänellä ollut ikääkään kuin kahdenkymmenen verran. Hänen siskonsa olivat naimisissa rikkaiden demonimiesten kanssa ja veljensä oli viellä hyvin nuori, mutta opetteli silti jo isältään kaikenlaisia tärkeitä taitoja. Vanhemmat olivat kyllästyneet siihen, ettei heidän kolmannesta tyttärestään ollut tullut yhtään mitään, ja olivat juuri potkimassa tätä ulos talostaankin, kun heille saapui suru-uutinen. Toinen siskoista, maanpinnalla asustanut oli kuollut vainojen takia, eikä hän ollut edes demoniksi kovinkaan vanha. Suruajan takia Serenity sai siis jäädä viellä lapsuudenkotiinsa, vaikkei häntä oikeastaan edes surettanut, hän ei edes kunnolla enään tuntenut kyseistä siskoansa, ja aina täytyi yrittää ajatella järjestelmällisesti.
Siskoista ensimmäinen oli eronnut miehestään, ja lopulta vajonnut niin alas, että joutui moppailemaan muiden koteja. Hän kuitenkin kyllästyi, ja ryhtyi maistelijaksi. Eli hän maisteli viinejä ja muita ruokia ja juomia myrkkyjen tai pilaantuneisuuden vuoksi, sillä olihan hyvin epätodennäköistä että niissä todella jotakin myrkkyä oli. Sisko nyt sattui olemaan tottunut hieman ylellisempään elämään, ja palkan suhteen hän oli oikea kiskuri. Demoni jolle hän työskenteli kyllästyi lopulta maksamaan naiselle liikaa, ja päätti itse törkeästi laittaa myrkkyä viiniin. Hänhän olisi muuten ajan myötä köyhtynyt! Ja niin Kuoli toinenkin sisko, sekä myös samalla kolttosen tehnyt demoni joka epähuomiossa joi itse myrkyttämäänsä viiniä.
Crovdesien ainut elossa ollut tytär oli siis Serenity, omituinen demoninainen joka oli lähes isänsä pituinen korkokengissään.
Kului satakin vuotta ja demoni hillui yhä kotonaan, vaikka olikin laatinut hienot suunnitelmat ulkomaailmassa elämisestään. Aikataulussa hän oli kieltämättä myöhässä, ja mitään hän ei tehnyt, mutta vanhemmat halusivat pitää ainoan elossa olevan tyttärensä lähellään, 'turvassa'.
Ei demoninaisella ollut koskaan edes kosiskelijoita kimpussaan, sillä kaikki tiesivät hänen olevan joko nirso tai jollakin tapaa tunteellisesti eristäytynyt. Ei hän oikeasti ollut, muttei häntä vain kiinnostanut sitoutua keneenkään, sehän oli turhanpäiväistä. Eräänä päivänä ovelle kuitenkin ilmaantui eräs mies, demoni, jonka kaikki edelliset vaimot olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Tyhmäkin tietysti tajusi heti epäillä luihua ukkoa, mutta koska todisteita ei ollut, mitään ei voitu tehdä. Joka tapauksessa miekkonen oli ottanut Crovdesien syrjäytyneen Serenityn silmätikukseen. Naisen vanhemmat suhtautuivat ukkoon varauksella, näkihän tuosta jo päälleppäin että rahoja se taisi kärtätä. Demoninainen itsekkään ei ollut innostunut ukon jatkuvista ahdisteluista, kunnes lopulta hänen isänsä meni pari (oikeastaan enemmänkin) lasillista juotuaan myöntämään tyttärensä käden pitkäkyntiselle. Se oli luultavasti hänen suurin virheensä, sillä tosiaan ukolla oli mielessään vain raha. Juuri ennen häitä luihu hipsi Serenityn taakse ja kuin kuiskasi tämän korvaan taikasanat; "Jos tämä epäonnistuu, niin painut järvenpohjaan muiden joukkoon".
Oli Serenity muiden silmissä miten elämäniloton tahansa, niin kuolla hän ei halunnut. Jos hän olisi tietänyt tulevasta, niin ehkä ukon antama vaihtoehto olisikin kuulostanut houkuttelevalta.
Vain kuukausi häiden jälkeen naisen isä ei palannutkaan töistä kotiin, eikä kukaan löytänyt häntä mistään. Myöhemmin mies löytyi murhattuna erään maalaispariskunnan talon kellarista. Serenity yritti pitää päänsä kylmänä, vaikka tapahtuma ahdisti häntä. Ei kai kukaan nyt voisi kadota noin vain?
Hänen miehensä, jota nainen ei kuitenkaan mielellään miehekseen kutsunut, oli jopa demoniksi julma, ajatteli vain itseään ja rahaa. Hänen ja Crovdesien rahojen edessä oli kuitenkin viellä parikin estettä.
Serenitylle tapahtumat olivat selkenemässä valonnopeutta. Myös luihu tajusi sen, ja lukitsi demonin kellariinsa. Taas kerran miehen lähdettyä ulos demoninainen onnistui murtautumaan ulos loukustaan, ja hänellä oli jo kiire miehensä perään. Luihun suunnitelmat olivat naiselle hyvinkin selvät jo, ja mikäli hän oli oikeassa, ei Serenity halunnut myöhästyä. Nainen juoksi niin nopeasti kuin vain pystyi, ja vaikka hänen jalkojaan kivistikin, ei ollut oikea aika pysähtyä. Hänellä ei ollut tarkasta määränpäästä tietoa, mutta hänellä oli aavistus. Joka osoittautui todeksikin. Nainen astahti sisään pieneen kivirakennukseen. Jo ovella seisoskellessa nenään leijaili tuoreen veren tuoksu, mutta tämä tuoksu ei ollut miellyttävä, vaan kuvottava. Hän pelkäsi saapuneensa myöhässä, ja loppujenlopuksi niin hän tekikin. Luihu istuskeli tyytyväisenä tuijotellen edessään olevaa seinää, ja Serenity lähestyi häntä takaa. Oli ilmiselvää, ettei nainen olisi ikinä voinut voittaa luihua tappelussa, mutta hän osasi yllättää. Toivottavasti. Demonilla oli vain yksi mahdollisuus, jota hän ei saisi pilata. Nainen hiipi niin hiljaa kuin vain pystyi, ja kolautti kivenmurikalla miestä päähän. Ei paksukalloinen pökertynyt, mutta karjaisi kivusta. Serenity heitti toisen kiven, tähdäten juuri siihen kohtaan mihin oli juuri lyönyt. Tietystikkään se ei auttanut, vaan kasvatti vain ukon vihaa. Toisen demonin muuten niin vihertävä iho muuttui hetkessä tulipunaiseksi, ja luihu näytti olevan valmis hyökkäämään Serenityn kimppuun. Juuri sillä hetkellä hän huomasi katosta roikkuvan, raskaan näköisen kattokruunun, joka oli seinässä kiinni köydellä. Demoni lähti juoksemaan köyttäkohti puukko ojossa, luihu perässään. Saatuaan miehen aivan kruunun alle, hän heitti puukkonsa ja hetken aikaa naisella oli vain toivo osumasta. Suuren ryminän aikaansaaden puukko osui suoraan kohteeseen, ja kruunu putosi kuin hirvi oksalta jättäen luihun alleen. Hänen miehensä makasi kruunun vieressä kolkattuna.
Oli jo ilta, ja Serenity puuhasteli yhä erään melkosuuren kiven ja ketjujen parissa. Luihu näytti olevan heräämäisillään, ja suoraansanottuna mies olisi luultavasti tehnyt mitä vain päästäkseen pois siitä tilanteesta missä oli juuri. Useat ketjut kietoutuivat ukon ympärille, ja ukosta aina kiveen asti. Kivi oli jo muutenkin aivan laiturin nokassa, putoamaisillaan. Luihu kyseli hädissään mistä oli kyse, Serenityn vastatessa vain "kukahan se järvenpohjaan painuu"..
Niin upposi maanvaivaukko järven pohjaan, toivottavasti lopullisesti, sillä häntä ei Serenity halunnut enään ikinä nähdä. Mukanaan pois tästä maailmasta oli ukonpahainen vienyt kuitenkin naisen isän ja veljen, ja niin Crovdeseista oli jäljellä enään vain hän ja hänen äitinsä.
Tasan 200 vuoden iässä demoni päätti vihdoin muuttaa pois manalasta, ja saaden mukaansa hieman rahaa hän lähti, eikä ole toistaiseksi viellä ainakaan palannut.
Ulkomaailmassa hän osti talon Amarathista, mutta siellä hetken asuttuaan tajusi ettei viihdy paikoillaan, ja alkoi kierrellä Whléyaa kulkurina.
"..With the moon i run.."
Taitoja/Voimia/Kykyjä
Nainen pystyy ohjailemaan tuulta jossakin määrin, melko taitavastikkin oikeastaan. Mitään suuria hurrikaaneja hän ei voi luoda, saatikka sitten nostella kiviä tai ihmisiä ilmaan, mutta kaikki minkä kova tuuli voi viedä mukanaan on vaarassa. Periaatteessa yleensä siellä missä hän käveleekin, lehdet kieppuvat hullunlailla maassa hänen jälkeensä, ja muutenkin ulkoilmassa naisen vieressä seisoskellessa saattaa olla melko tuulista. Tappeluissa tai muissa sellaisissa ei tuulenvireen hallitsemisesta ole välttämättä juurikaan hyötyä, mutta hän on oppinut hyödyntämään kykyään niin, että voi kuljettaa lyhyellä kantamalla tuulen mukana ääniä ja tuoksuja. Demonia siis saattaa olla hankala yllättää, muttei nainen koko aikaa jaksa tarkkailla ympäristöään tuollatavoin, ja muutenkin jos hän yrittää liikaa siitä seuraa vain väsymystä.
Serenity ei ole taidokas käyttämään lähes mitään asetta, mutta hän lyö silti melko kovaa ja tarkasti. Muutenkin hän on tarkka mitä tulee tähtäämiseen, ja siksipä ainut ase joka hänen käteensä yleensä sopii on jousipyssy, jollaista hän ei kuitenkaan itse omista. Demoni on myös nopea jaloistaan, ja hän hallitsee enemmänkin aivollisen puolen jos tapella täytyy. Eli useimmiten hän laskelmoi kaikkea ja luo nopean suunnitelman päässään itselleen.
Hänellä on myös aina mukanaan ikivanha, suvussa kulkenut okariina, joka on tehty posliinista ja hitusesta magiaa. Demoni on hyvin taitava sen soitossa, totta kai, onhan hän sentään sitä soitellut aivan pienestä pitäen. Vaikka soitin onkin tehty posliinista, se ei hajoa perinteisin keinoin, vaan ensin täytyy poistaa soittimen maaginen vaikutus. Okariinan maaginen vaikutus onkin se, että jos sitä vain osaa soittaa esine tavallaan houkuttelee kuuntelijan luokseen vaikkei sitä itse huomaisikaan. Okariinalla on Serenitylle myös tunnepohjaista merkitystä, sillä se on lähes ainut asia jolla on rauhoittava vaikutus häneen. Usein metsissä kävellessäänkin hän soittelee okariinaansa.
"..far from the carnage of the
fiery sun.."
Asumukset
Serenity elää kulkurin elämää, eli ei periaatteessa asu oikein missään, eikä viihdy edes samassa majatalossakaan yleensä paria päivää pidempään.
Demoni omistaa silti pienen mutta kotoisan talon Amarathissa, kadulta jolla on useita riemukkaan värisiä taloja kylkikyljessä. Hänen oma talonsa omaa oranssit, rapatut ulkoseinät ja tasaisen katon, jota reunustavat betonimaiset, vaaleat aidantapaiset.
Vaikka kadulla olevista taloistakin saattaa riippua pyykkinaru jonkun talon ikkunasta toisen talon seinään, ovat kadun talot silti jollakin tapaa ylvään näköisiä, tai ainakin mukulakivitietä kävellessä tulee lämmin olo. Sisältä talo on reilusti hienompi kuin ulkoa, vaikkakin hieman ahdas. Alakerrassa on muummoassa keittiö, jonne on ahdettu myös pöytä, eräs pieni seinämä peitettynä kirjahyllyillä ja sohvia, sekä portaat yläkertaan, joka on vain yhtä makuuhuonetta, hienosti sisustettua mutta sotkuista ja pölyistä, sillä ei nainen ole vaivautunut käymään talossa useinkaan, ja siivoamaan hän ei ole ehtinyt.
Ottaen huomioon kuitenkin yleisimmät sisustusihanteet, Serenityn asunto on todella värikäs ikkunoita peittävine pitsiverhoineen.
"..this train wont stop
we got no fear no doubt.."
Eläimet
Pelasti joskus teuraaksi joutumasta hevosen, jota ihmiset hyljeksivät sen sokeuden takia. Serenity näki silti eläimessä jotain, ja otti tämän mukaansa. Tietysti sokea hevonen vaatii enemmän ohjeita ja suojelua, ja niimpä demoni onkin opettanut Tianica-hevosen tottelemaan tuulen aiheuttamaa pientä tuuppimista kyljissään, eli ilman naisen kykyä ja ilman naista on hevosella vaikea ratsastaa.
Rodultaan Tianica on Ahaltekhevonen, ja väriltään ruunikko. Säkää tammalla on 160cm.
"..run away before you drown
or the streets will beat you down.."
Muuta
Ensimmäisinä vuosina demoni ikääntyi hyvin nopeastikkin, mutta jossain vaiheessa se vain lopahti.
- Ei voi sietää liian söpöjä asioita.
- Vihaa talvea, luultavasti siksi koska liukkailla teillä ja lumikinoksissa on hyvin vaikea päästä eteenpäin korkokengillä ja siksi hän joutuu usein talvisin luopumaankin niiden käytöstä.
- Erittäin huono viinapää
- Ei pidä raa'asta lihasta erityisen paljoa, onhan se ihan okei...
- Sotkuisa demoni, joka onnistuu jättämään sekamelskaa jälkeensä minne ikinä meneekin.
+ Rrrakastaa korkea korkoisia kenkiä ja hattuja.
+ Pitää ukkossäästä ja virkistävästä sateesta keväisin
+ Tykkää vähän kaikesta mistä hyötyy jotenkin itsekkin
Lyriikat: Billy Talent, Nickelback & Kings of Leon