|
Post by sir Kai on Oct 28, 2009 19:57:56 GMT 3
Valeth nyökkäsi hiljaisena Sabinen sanoille. Niissä oli paljon järkeä, rauhallisen elämän puolustamisen hän ymmärsi paremmin kuin hyvin. Sehän tässä oli kyseessä hänenkin puoleltaan, ja yksinkertainen halu oli yksi harvoista, puhtaista motiiveista. Itsekäs tietysti, mutta epäitsekkäät selitykset olivat kaikista pahimpia. Kuka voisi edes luulla uskovansa altruismin olemassaoloon, kun kaikki vain hyötyivät toisistaan? ”Helppo homma.” Itseasiassa turhankin helppo. Taisi olla ensimmäisiä kertoja, kun toinen ei halunnut nyhtää hänestä irti enempää, kuin kätevästi oman tehtävän sivussa joutuvan pikkuhomman. Mutta parempi olla kysymättä siitä ääneen, ties vaikka punatukka innostuisi vaatimaankin enemmän.
Valeth jopa naurahti mukana, kun Sabine räkätti tikkukommentilleen. Mutta samalla tunnustus pudotti naisen monta pykälää alemmas demonin arvoasteikolla. Olihan hän melko vahvaluonteinen, eikä selvästikään murehtinut turhia, mutta miehen katseesta alkoi pian näkyä juuri se, mitä mieltä hän oli noin heikosta henkilöstä. ”Tarkoitukseni oli kertoa, että olen vastustuskykyinen suurimalle osalle keskitason taikuudesta, mutta vähämaagin on tosiaan turha edes yrittää kokeilla.” Orava sai huomattavasti lämpimämpää kohtelua, kun mies rapsutti sen pehmeää turkkia hienoinen hymynkare suupielissä kummitellen. Leppeä ilme katosi tuhahduksen myötä, kun nainen tarjosi itsensä ja erikoisen henkiolentolemmikkinsä muodossa. ”Uskon, että pärjään paremmin yksinäni, kun ei tarvitse suojella ketään.” hän lausahti, nousten sulavalla liikkeellä seisomaan saaden tuolin päästämään valittavan narahduksen. ”En välitä aatelisista tai palvelijoista, välitän vain persoonista. Mutta mitä turhaan tässä viivyttelemään, näytäs tie sen lurjuksen majapaikkaan”, mies puoliksi kehoitti ja puoliksi käsi suu kevyessä virneessä, astellen ovea ja naulakkoon ripustamiaan vaatteitaan kohti.
|
|
|
Post by laurana on Oct 28, 2009 20:34:13 GMT 3
Pää kallistui aavistuksen oikealle, kun Sabine kuunteli demonin sanoja. ”Siitä on varmasti paljon hyötyä”, nainen myönsi ja katseli tuumivaisena oravan kujertaessa jossain nirvanassa demonille. ”Vähämaagi, herttinen. Minä en ehkä osaa singota liekkejä, mutta magiaa on monen laista”, punatukka vain sanoi ja nyökäytti päätään kuin sanojensa vakuudeksi. Hän oli varma, että kaikki magia ei ilmestynyt kaikille samalla tavalla, vaan eri muodoissa. Miten muuten ihmiset olisivat toisinaan niin erikoisia? No, se oli näitä Sabinen elämän ikuisia mysteereitä, joista emme pääse ikinä eroon.
Tavallaan Sabinea loukkasi, että häntä sanottiin suojeltavaksi ja se näkyi nyrpistyneessä ilmeessä. ”Sinun kannattaa lopettaa aliarviointi”, hän vain totesi yksinkertaisesti ja nousi itsekin. ”Dammon, etsisitkö avaimeni?” Orava lähti salamana tutkimaan mahdollisia paikkoja, joissa linnan avaimet saattoivat olla. Sabine taas tassutti kiskomaan paljaisiin jalkoihinsa pehmeäpohjaiset kengät, jotka eivät synnyttäisi ääniä. Niistä Sabine piti oikein paljonkin. Automaattisesti puuhaillessaan hyrinä vaihe kytkeytyi päälle ja uusin sävel pääsi ilmoille. Orava keikkui jossain ja avainten kilahtelu kertoi sen löytäneen etsimänsä.
Sabine kietoutui paksuun viittaansa, jossa oli kevyt turkis reunus ja otti avaimet Dammonilta. ”No niin, mennäänpäs. Muutu joksikin pörröiseksi ja lämpimäksi. Saat itse kävellä”, Sabine avasi oven ja astui ulos. Hän ei ollut unohtanut ottaa huiluaan ja tikari oli jo valmiina helmassa. Näyttäisi lisäksi epäilyttävältä, jos Sabine liikkuisi ilman soittimen soitinta. Se jos mikä herättäisi kiinnostusta.
Kylmä ilma pureutui äkkiä kaikkialle ja Dammon hyppi naalina Sabinen vieressä innoissaan lumesta. Se sukelsi kinokseen ja melkein ui lumessa kun Sabine halusi vain lämpimään. ”Mitä sinä aiot tehdä?” Sabine kysyi ja kääntyi katsomaan demonia mietteliään näköisenä.
|
|
|
Post by sir Kai on Nov 2, 2009 21:50:29 GMT 3
//anteeksi kesto, lyhyys, laatu.... kaikki....//
Valeth kohotti kulmiaan uudemman kerran, naurahtaen melko hyväntahtoisesti. Oliko hän saanut Sabinen suuttumaan hänelle? Jo muutamalla totuudenmukaisella sanalla? Demoni oli jo luullut tätä hyväntahtoiseksi pilvissä liitelijäksi, jonka korvien välissä oli pelkkää höttöä, mutta ilmeisesti naisella oli omanarvontuntokin. ”En minä aliarvioi. Vai luuletko, että minä joutuisin meistä kahdesta todennäköisemmin suojeltavaksi?” hän kysyi hieman huvittuneena, sillä hennon naisen ja lihaksikkaan demonimiehen välillä ei tarvittu ennustajaa, jotta asetelma selviäisi.
Ulkona Fayle hengitti raittiinkirpeää ilmaa seuraillen katseellaan Damonin leikkimistä lumessa. ”No, seuraan näyttämääsi reittiä, kävelen manaajan kotikoloon ja otan kirjan itselleni. Vai olisiko sinulla parempia ideoita?” hän kysyi, sanojen tuoma uloshengitys ilmaan huurustuen.
|
|
|
Post by laurana on Nov 2, 2009 22:03:51 GMT 3
Melkoisen vallaton irvistys ilmestyi Sabinen kasvoille. ”Minä olen ehkä pieni, mutta osaan minä kyllä purrakkin. Ja minä en ole eläessäni joutunut pulaan ja pelastettavaksi. Se ei vain sovi minulle. Liian hankalaa. Jätän sen niille, joita moinen kiinnostaa”, Sabine totesi ja heilautti kättään kaaressa. Kirpeä ilma pisteli poskia ja sai ne punoittamaan mukavasti. Punapää kuunteli korvat höröllään miehen suunnitelmaa ja kohotti kulmaansa kysyvästi. ”Yksinkertaista, mutta mitäs jos jotain sattuu? Improvisoitko sinä vain koko matkan?” Sabine kysäisi ja jäi kävelemään miehen rinnalle. Dammon juoksi pää kolmantena jalkana hieman liian kauas saaden Sabinen älähtämään ja naalin palaamaan pikavauhtia naisen jalkoihin.
”Me taidamme käyttää salakäytäviä”, Sabine tuumasi ja asteli linnan portista sisään itsevarmaan tyyliinsä. ”Päivää neiti! Eilinen esityksenne oli lumoava, kuten aina”, vartija huusi hyväntuulisesti. ”Kiitos, oli mukavaa, että nautitte. Minä ajattelin soittaa taas joku päivä salissa ihan vain omaksi ilokseni”, Sabine huikkasi pirteällä äänellään. Vartijat eivät onneksi juurikaan kiinnostuneet Sabinen seuralaisesta.
Kun Sabine siirtyi sisälle suurista ovista, hän kääntyi heti vasemmalle syrjäkäytävään heilauttaen hupun niskaansa. Hän tarttui läheiseen soihtupidikkeeseen vilkaistuaan ettei kukaan ollut lähestymässä. Salaovi heilahti auki seinävaatteen takana paljastaen pölyisen käytävän.
|
|
|
Post by sir Kai on Nov 5, 2009 23:12:34 GMT 3
Valeth kallisti päätään aavistuksen verran, mutta suuntasi pian katseensa lunta tupruttaviin pilviin. Hän ei halunnut katsoa suoraan Sabineen, sillä neiti saattaisi huomata hänen hädin tuskin pidätellyn virneensä, eikä tällä varmaankaan olisi tarpeeksi huumorintajua sen sietämiseen. Todella, saattoihan punatukka osata purra, muttei pulaan joutumisessa ollut kyse mistään sopimisesta. Kyse oli siitä, että joku halusi tulla ja tehdä pahaa, sopi se kohteelle tai ei. Jos oli jokin ryhmä, jota demoni ei ymmärtänyt, niin sitten ne, jotka kuvittelivat olevansa turvassa tässä julmassa maailmassa.
Potkaisten lunta mies murahti hiljaa. ”Kaikki suunnitelmat saattavat kaatua, jolloin on pakko improvisoida, joten miksen vain tekisi niin alusta lähtien?” Virne paljasti naskalihammasrivin, ja demoni käveli rennosti musikantin vanavedessä sisälle palatsiin. Heidän askeleensa kaikuivat korkeissa käytävissä, ja mies pysyi tiukasti paikan paremmin tuntevan vanavedessä. Kohta he saapuivatkin soihtupidikkeelle, josta Sabine avasi salakäytävän oven, onnistuen näyttämään mahdollisimman epäilyttävältä ja salamyhkäiseltä. Mutta ovi avautui, pöllyttäen pölyä ja hämähäkinseitejä käytävän puolelle. ”Kukaan ei todellakaan tule huomaamaan, että olemme kulkeneet tästä...” Fayle totesi hiljaa, tuijottaen kiiltelevälle lattialle levinnyttä roskakasaa. Ei häntä se huolettanut, kunhan huvitti. Itsevarmoin, mutta huomattavasti äänettömämmiksi muuttuvin askelin hän kulki itse käytävään, sen hämärään ja hassunhajuiseen maailmaan. ”Miten hurmaavan salakähmäistä.” Mies hymähti itsekseen, tähyten pimeää käytävää eteenpäin. ”Ettei tämä vain johtaisi suoraan sen manaajan makuukammioon?” Yön turvaa ammatinharjoittamisessaan suosivat tuppasivat nukkumaan myöhään. Hyvällä tuurilla tuokin ryökäle olisi yhä unten mailla, ja hän voisi herättää tämän ”miellyttävän” yllätyksen kera.
|
|
|
Post by laurana on Nov 6, 2009 0:57:53 GMT 3
Pölyvana olisi todellakin paljastanut heidät, mutta niin typerä Sabine ei sentään ollut. Nainen mutisi kerrassaan yksinkertaisen loitsun, joka auttoi jälkiä katoamaan kaikilta silmiltä. Hän astui käytävään ja Dammon lehahti lentoon lepakkona. ”Ei, tämä vie kaikkein lähimmäs sitä kammiota. En ole vielä löytänyt käytävää, joka veisi makuuhuoneisiin. Enkä välttämättä tahdokaan”, Sabine totesi ja piti helmat käsissään niin, etteivät ne laahanneet maata.
Oli mukavaa kulkea hämärässä ja Sabinea ei häirinnyt toisen vinoilu, ei se oli vale. Häntä häiritsi paljonkin. ”Kerrohan muuten toki kun haluat kulkea yleisillä käytävillä ja painua jokaisen naisen muistiin täällä? Kerro vain, niin kyllä minä vien sinut yleisiin käytäviin. Aatelisnaiset osaavat olla kuulemma hyvinkin kiihkeitä”, Sabine tuhahti halveksuvasti ja Dammonin kautta Sabine tunsi melkein vihaakin. Häntä suututti naisten ylimielisyys. Punatukkaa oli aina sorsittu ja häntä ärsytti suunnattomasti se yhä. Hän haaveili, mutta ei kukaan saisi koskaan niitä unelmia tietää. Sabine melkein murisi marssiessaan hieman kiukkuisena eteenpäin. Hän lähti kulkemaan jyrkkiä portaita ylöspäin Dammon olkapäällään. Kumpikaan ei kamalasti arvostanut demonin suhtautumista heihin.
|
|
|
Post by sir Kai on Nov 9, 2009 10:35:17 GMT 3
Valeth virnisti itsekseen huitaistessaan hämähäkinseitin pois tieltään astellessaan eteenpäin niljaista lattiaa pitkin. Pimeyteen tottui nopeasti, varsinkin jos sattui olemaan hänensorttisensa eläjä, mutta demoni ei uskonut koskaan tottuvansa Sabineen. ”Mutta olet siis etsinyt sitä?” hän kysyi niin asiallisella äänellä, ettei se voinut olla muuta kuin ilkikurisuuden peittelyä. ”En kyllä suosittelisi. Monet manaajat tuppaavat vierastamaan suihkussa käymistä.” Sehän oli tietysti vain hänen mielipiteensä, ja mies yhdisti manaajiin mieluisasti kaikki inhottavat piirteet, joita vain suinkin kykeni keksimään. Saattoivathan ne olla aivan yhtä hyvin hoviväen salonkeja varten sliipattuja herrasmiehiä – jostain syystä hän ei kyennyt kuvittelemaan naismanaajaa – mutta valkotukan mielessä nuo pimeän magian harrastajat pysyivät aina ja iäti alhaisina lurjuksina. Ja mitä tuli Sabinen asemaan hänen arvoasteikollaan, noh, ei sekään kovin korkealle kivunnut. Tämä yritti määräillä aivan liikaa, ottaen huomioon sen, että hän olisi kuitenkin se, joka tekee kaiken likaisen työn. Olihan heillä yhteinen päämäärä, mutta se ei velvoittanut häntä olemaan ollenkaan kiltti. ”Ellei sitten makusi todella ole sellainen....”
Jyrkkiin portaisiin saavuttaessa punatukka alkoi murista jotain aatelisnaisista, ja sai Faylen aivan naurun partaalle. Hän harppoi portaita ylös kaksi askelmaa kerrallaan, ja pystyi vain vaivoin pitämään naurun poissa äänestään. ”Minä pidän kiihkeistä naisista. He ovat kilttejä parempia sängyssä.” hän totesi virnuten, joutuen kumartumaan portaiden yläpäässä, ettei löisi otsaansa matalaan kattoon. Onneksi se kohosi pian siedettävälle korkeudelle. ”Mutten usko, että edes suuri joukko hienostuneita, hartaasti fyysistä työtä vältelleitä aatelisnaisia saisi minut revittyä riekaleiksi. Enkä välitä heidän tuhahduksistaan, enhän edes kuulu ihmisten joukkoon, joten minulla ei ole syytä välittää heidän mielipiteistään.” Demoni joutui oikein ihmettelemään omaa puheliaisuuttaan, mutta Sabinen kanssa väitteleminen ja tämän puheiden kääntäminen tätä vastaan olivat aivan liian hauskaa puuhaa. Ehkäpä siksi, koska hänestä tuntui siltä, että tyttönen luuli itsestään aivan liikoja. ”Sinun ongelmasihan se olisi, jos minut pidätettäisiin palatsissa hortoilemisen takia ja armas manaajasi pääsisikin kiusaamaan sinua ja Damonia. Mutta olemmeko pian perillä?”, Valeth kysyi pistelevien sanojensa perään huolettomasti, tähyten eteenpäin käytävää. Se vaikutti mustenevan entisestään.
|
|
|
Post by laurana on Nov 9, 2009 14:54:10 GMT 3
Kuvotus meinasi nousta Sabinen mieleen. Sen sijaan nainen tyytyi vain nousemaan portaita hiljaa Damon olallaan keikkuen. Kiihkeät aateliset, tosiaan. Heistä riitti aina puhuttavaa ja kapakoissa Sabine oli kuullut mitä hullumpia miesten kertomia tarinoita, jotka eivät varmasti olleet edes tottakaan! ”Ai, eikö se olekaan sinun ongelmasi kun menetät pääsi tai sinut pakotetaan remmiin? Et sinä ole ensimmäinen demoni jonka palatsiin tuon. Älä kuvittele itsestäsi sentään niin suuria”, Sabine totesi ja oli onnellinen lyhyydestään kun näki demonin joutuvan kumartumaan.
Salakuljettaminen oli Sabinelle tuttua ja hän oli aina toiminut melko hämärissäkin piireissä. Hän ei ollut kovinkaan kiintynyt kuningattareen. Lisäksi lapsesta saakka nainen oli kohdannut mitä oudompia kulkijoita. Siksi kai punapää olikin normaalia ihmistä avarakatseisempi. Dammon muuttui mustaksi kissaksi ja pukkasi päällään oikeaa kohtaa jolloin ovi aukeni sivuhuoneeseen, jota ei juurikaan käytetty. Sen huomasi pölykerrostumasta.
”Manaaja asuu käytävän toisella puolella. Neljäs ovi oikealta katsottuna”, pienen musikantin ääni oli melko väritön. Dammon oli tepsuttanut odottamaan kaksikkoa oven viereen, joka oli merkki siitä, että ketään ei kulkenut käytävällä. ”Me emme tule sotkemaan sinun asioitasi. Me odotamme sinua ikkunasyvennyksessä, jonka näet nytkin”, Mitä nopeammin demoni olisi poissa, sitä onnellisempi Sabine oli. Toinen kun ei ollut mikään päivän piriste.
|
|
|
Post by sir Kai on Nov 15, 2009 1:19:22 GMT 3
”Mutta taidan olla ensimmäinen demoni, jolla on majesteetin lupa asua pinnalla.” Valeth hymyili hienoisesti, välittämättä siitä, etteivät hänen sanansa aivan totta olleet. Hän ei ollut varma, oliko kuningatar oikeasti edes nähnyt sitä sopimusta, jossa tämän allekirjoitus komeili. Todennäköisesti ei, sillä hän oli toiminut koko ajan välikäsien kautta, ja hallitsijoilla oli paljon kiireisempiäkin asioita. Kuten olla hyödyttömiä, noin alkajaisiksi. Mutta olisi demoni pärjännyt ulos ilman todistustakin, olihan hän päässyt ulos verenhimoisten lajikumppaneidensakin majapaikasta. Eikä Manalassa ollut ikkunoita, joista hypätä ulos ja lentää karkuun.
Kohta Damon avasi oven huoneeseen, josta pääsi käytävälle, jolla manaaja asui. Mies vain urahti epämääräisesti kertoakseen Sabinelle, että oli kuullut tämän sanat. Hän ei välittänyt tämän inhosta, vihasta tai nyrpeydestä – demonina hän oli saanut kokea sitä kaikkea jo niin paljon ihmisiltä, ettei edes odottanutkaan saavansa mitään muuta osakseen. Ja mikäpä siinä, tunne oli pitkälti molemminpuolinen.
Ovi manaajan huoneisiin avautui naristen, ja paikka oli pölyä, likaisia astioita ja vaatekasoja täynnä. Avonaisia kirjoja ja sotkuisia luonnoksia täynnä olevia papereita oli pinoittain jokaisella vaakasuoralla tasolla, penkit mukaan lukien. Välittämättä muusta sotkusta valkotukka alkoi penkoa paperikasoja, kunnes löysi ohuen nidoksen. Hän tunnisti heti kiehkuraiset, muinaiset merkit, ja tunki mokoman taskuunsa. Manaajaa ei näkynyt mailla halmeilla, eikä tämän demoniakaan. Käynti oli ollut lastenleikkiä.... liian helppo. Varoituskellot alkoivat soida juuri kun mies oli tarttua ovenkahvaan, ja hän perääntyi sen luota, vaistoten kaltaisensa läsnäolon huoneessa.
//Ole toki hyvä ja pelaa sitä manaajan demonia n____n//
|
|
|
Post by laurana on Nov 20, 2009 22:34:29 GMT 3
Demoni ******
Suuri, kokonaan musta demoni makaili oven yläpuolella. Se lojui rentoakin rennommin paikallaan mustien nahkasiipien ollessa mukavasti taitettuna selkään. Sen vartaloa verhosi ainoastaan mustat housut ja paita, isännän mielestä ne olivat välttämättömät.
Oven avautuminen sai demonin varpailleen ja se jäi katselemaan tulijaa varjoihinsa kääriytyneenä. Toinen demoni ilmiselvästi etsi jotain likaisten astioiden ja pölyn alta. Mustan olennon olisi pitänyt siivota, mutta miksikään palvelijaksi se ei ollut ryhtymässä.
Toinen oli selvästi joko hyvin typerä tai liian keskittynyt. Mustat silmät seurailivat tätä ja katselivat kirjaa, jonka mies piilotti taskuunsa. Hän antoi miehen mennä ovelle saakka ennen kuin liikahtikaan. Varjot kerääntyivät heti oven eteen ja ampaisivat ikkunan peitoksi niin, että huone muuttui hämäräksi, melkein pimeäksi.
Kuului vain kevyt ääni, kun lähes kaksimetrinen demoni laskeutui alas oleskelu paikaltaan. ”Anna takaisin kirja ja pääset lähtemään, elävänä”, ääni oli kylmääkin kylmempi ja varjot kuiskivat karmivasti viimeistä sanaa, kuin ikuisena kaikuna. ”Elävänä”, ne supattivat, elivät, muutamat kiljuivat.
Demoni ei erottunut muuten kuin kaikkea mustempana kohtana. Sen ympäriltä katosi kaikki valo, se imi sen itseensä ja ei antanut mitään takaisin. Oli ojentanut pitkäkyntisen kätensä, yhden neljästä.
//Anteeksi, että kesti vastata, mutta olen ollut kiireinen viimeaikoina.//
|
|
|
Post by sir Kai on Nov 29, 2009 14:12:07 GMT 3
//Hups kun kesti. Hieman..... kiireitä. Mmm. Sowwy.//
Olisihan se pitänyt arvata, ettei Valeth pystyisi vain helposti kävelemään sisään manaajan kotikoloon, otta haluamaansa ja hiippailla pois. Ehei, kylmä kihelmöinti jäädytti parhaillaan demonin niskaa, ja hän oli tajunnut juuri ennen kuin hämärä laskeutui huoneeseen toisen demonin kytänneen vartiossa. Helmiäissilmät loivat tympeän katseen liioitellun dramaattiseen mustaan olentoon, ja mies tuhahti hiljaa. Taas yksi taikuudella leikittelijä, joka ei kyennyt tajuamaan, että pimeä ei pelottanut demoneja. Ihmisistä se saattoi olla hienokin temppu, mutta ei valkotukasta.
”Sinähän olet kiltti vahtikoira.” hän murahti silmät kavenneina, nostaen kirjasen takaisin esille, heilauttaen sitä toisen nenän edessä. Varomattoman oloista, mutta hän piti huolella kiinni – edes kiero taikatemppu ei saisi sitä lähtemään hänen hyppysistään. ”Tämänkö haluat? Haluat olla oikein mielin kielin isännällesi ja suojella välinettä, jolla hän aikoo kutsua jonkin potkimaan persauksesi hajalle?” Sanat tihkuivat halveksuntaa ja vuotivat ivaa, ja tuhahduksensekaisen naurahduksen päästettyään Valeth tönäisi silkasta pimeydestä koostuvan olennon syrjemmälle, ja asteli määrätietoisesti kohti ovea. ”Olisit kiitollinen kun vien tämän. Nyt voit rauhassa jatkaa häntäsi heiluttamista, eikä kukaan uhkaa asemaasi lellipentuna.”
Valeth oli tosissaan provosoivien sanojensa kanssa, kokeillen niillä josko demoni käpertyisi nurkkaan häpeissään ihmisystävällisen käytöksensä takia. Tietysti niillä saattaisi olla käänteinen vaikutus, ja toinen hyökkäisi hänen kimppuunsa – mutta sehän olisi vain hauska piristys päivään.
|
|
|
Post by laurana on Dec 1, 2009 22:40:16 GMT 3
Demonin ilme ei värähtänytkään muukalaisen töykeyden edessä hän vian katsoi räkyttävää rakkia ja kun toinen kuvitteli marssivansa noin vain pois musta olento mutisi loitsun, joka sulki oven yhtä tiiviisti, kuin se olisi seinää. ”Ei haukku haavaa tee”, se totesi ja kohotti sormensa jotta mustat varjot syöksyisivät tunkeilijan kimppuun. Ne alkoivat kietoutumaan tämän jalkojen ympärille ja pyrkimyksenään niillä oli vangita koko ruumis. Sen jälkeen, juhlapöytä olisi katettu.
Mustuus ympäröi nyt huonetta, sillä sen avulla vahtija saattoi toteuttaa sadistisia mielitekojaankin, piiat eivät sen takia enää tulleet huoneeseen. Ehkä viimeksi hän oli mennyt liian pitkälle, mutta koska hänellä ei ollut omatuntoa, ei hän tuntenut mitään myötätuntoa kuollutta tyttö raukkaa kohtaan.
”Antakaa kirja ja ehkä kävelette elävänä täältä ulos”, vakaalla äänellä hän ilmoitti suoran uhkauksen ja ojensi kätensä napatakseen kirjan.
|
|
|
Post by sir Kai on Dec 2, 2009 19:12:35 GMT 3
//Pahoittelen hittiä, muttah... Vallu ei voinut oikein muuta kuin hyökätä.//
Hoo, ei pikkupirulta herunut yhtään kohteliaisuutta vanhempiaan kohtaan. Tai ainakin Valeth oletti olevansa vanhempi, kun toisen ulkomuodosta ei ilmennyt laisinkaan ikääntymisen merkkejä. Mahdollisesta ikäeron virhearvioinnista huolimatta hän olisi ansainnut kunnioitusta, tai ainakin hieman omaperäisemmän vastakommentin. Varastaa nyt hänen loukkaamiskeinonsa – mutta mitä muuta voisikaan odottaa alhaiselta demonilta. Sen verran Valeth tiesi, kuuluihan hän itsekin samaan lajiin.
Kylmyys pisteli niskassa ilkeästi, melkein nostaen harmaan ihon kananlihalle. Pimeyden magia lähestulkoon ratisi hampaissa sen levittäytyessä peittämään huoneen ja tukkimaan oviaukon. Yrittivät varjot tarttua hänen jalkoihinsa, mutta onneksi demonilla oli taikuuksia hylkivä nahka, eivätkä ne ehtineet saada kunnon otetta, kun hän jo polkaisi jykevästi hätistääkseen ne kimpustaan. Mustan käden ojentuessa helmenvalkeat silmät kapenivat, ja kirjanen katosi jälleen kerran Faylen takin syövereihin. Ivallinen hymy venytti huulet paljastamaan torahampaat, ja demoniherra naurahti. ”Kuka täällä on kävelemisestä puhunut?” Äkkiarvaamatta valkotukka ryntäsi suoraan päin lajikumppaniaan, sarvet silmää nopeammin paikoilleen versoen, ja puski voimallisesti varjo-olennon vatsaa. Jos se ei riittäisi, väkivahva potku nivusiin varmaan horjuttaisi tuota hieman. Jäämättä tuijottelemaan iskujensa seurauksia Valeth rynnisti kovaa vauhtia kohti sitä osaa pimeydestä, jossa muisteli ikkunan olleen, ja loikkasi.
Osuma kiviseen karmiin sai olkapään rusahtamaan ja heilautti miehen mäjähtämään lasin läpi kylki edellä. Sirpaleiden ryöppy kimmelsi ulkoa tulvivassa valossa, ja sai seurakseen muutamia kankaanriekaleita suurten, mustanharmaiden ja aavistuksen läpikuultavien siipien repiessä tiensään läpi paidan ja takin. Valkotukka vilkutti pilkallisesti toiselle demonille ennen kuin humahtavalla siiveniskulla pysäytti putoamisensa ja syöksähti kohti korkeuksia. Takin tuhoutuminen harmitti, vaatekappaletta ommellessa oli mennyt hyvä tovi, mutta pitkästä aikaa siipien käyttäminen tuntui siltä, kuin sata lihaslukkoa olisi avautunut selästä. Hetken aikaa palatsia korkeuksista ihailtuaan valkotukka lähti liitämänä leppoisalla kierteellä kohti ikkunaa, jonka syvennyksessä huomasi Sabinen istuvan. Lyöden ilmaa laiskaan tahtiin siivillään demoni jäi leijailemaan sen taakse, ja koputti lasia rystysillään. Saatuaan punatukan huomion hän vilautti kirjasta, osoittaen sitten alaspäin. Nähdään alhaalla, toisin sanoen.
Enempi lentäminen olisi herättänyt turhan paljon huomiota, ja saanut varmasti ennen pitkää jonkun jousiampujan päättämään kyseessä olevan hyökkäyksen, joten Fayle laskeutui nopeasti, taitellen siipensä selkäänsä vasten huolella. Syvä hengenveto, ja ne sulautuivat osaksi selkää, jättäen jälkeensä tasaisen ihon. Sitten mies jäikin vain odottelemaan muurien ulkopintaan nojaillen, milloin nuori muusikko kipittäisi paikalle.
|
|
|
Post by laurana on Dec 3, 2009 21:12:44 GMT 3
Demoni ********
Hän ei ollut odottanut sitä, että toinen olisi immuuni magialle, joka oli hänen vahvin puolensa. Eläimellinen ulvahdus, kun sarvet lävistivät hänen mustan ihonsa ja verta pulpahti kevyelle lanne vaatteelle. Hän ei ehtinyt syöksymään ikkunan ja toisen demonin väliin. Musta koura vain viuhahti ilmassa ja kun aurinko osui siihen, hän joutui vetäytymään.
Sabine *******
Nainen istui ikkunan ääressä ja soitti huiluaan. Hän kuuli ääniä manaajan huoneesta, hurjan kivun karjaisunkin, mutta Sabine oli luvannut pysyä poissa. Sävelet kulkivat käytävissä ja kaikuivat surumielisesti sen korkeissa holveissa.
Sävel katkesi, kun Sabine kuuli koputuksen… ikkunasta. Hän kiepahti katsomaan ja katsoi hieman yllättyneenä lentäjää. Hän nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ja syöksyi matkaan. Dammon muuttui suuremmaksi ja Sabine heilautti itsensä sen selkään. He olivat nopeasti alhaalla ja pihalla. Ketään ei tullut vastaan ja Dammon olisi kuullut vastaan tulijat.
Sabine joutui kumartumaan Dammonin loikatessa ikkunasta, joka oli aivan demonin yläpuolella ja he laskeutuivat sulavan näköisesti maahan. ”Sinulla on verta kasvoissasi ja hiuksissasi”, punapää huomautti ja hymyili sitten kuin enkeli. Hän ojensi miehelle liinan jolla tämä kykenisi pyyhkimään verta pois.
|
|
|
Post by sir Kai on Dec 14, 2009 20:07:48 GMT 3
Valeth virnisti hyväntuulisesti nähdessään punatukan ja tämän omituisen sielulemmikin viimein saapuvan pihalle. Nyt kolkko suhtautuminen oli tiessään, mutta tietysti – eihän onnistuneesti tehtävästään suoriutunutta demonia voinut haukkuakaan. Hah, tällaisina hetkinä valkotukka tunsi itsensä koiraksi, vielä kapisemmaksi piskiksi kuin se manaajan pauloihin jäänyt musta serkkunsa. Silti hän otti liinan vastaan, ja pyyhki sen rikkomista varoen verta pois. ”Kiitos.” Hiljainen urahdus miehen ojentaessa liinaa takaisin oli jotenkin vastentahtoinen, muttei tuollaiselle enkelinhymylle voinut esittää silmittömän juroakaan. Olkoon menneeksi, parempi että tapaamisesta jäisi molemmilla hyvä maku suuhun.
”Todennäköisesti sain sen demonin niin pahasti raivoihinsa, että hän alkaa kapinoida entistä enemmän manaajaansa vastaan. Joten teidän ei tarvitse vähään aikaan huolehtia ukosta, sillä hänellä tulee olemaan muita kiireitä.”, demoni raportoi tehtävänsä menestyksestä kohauttaen harteitaan hieman. Ei sitä tiedä, jos vaikka manaaja onnistuisikin jotenkin hillitsemään kieltämättä vaarallisen ja voimakkaan pimeyden hirviönsä, tai demoni päättäisi olla ottamatta kokemusta itseensä. Miten tahansa, valkotukka asetteli tärveltyneet vaatteensa ylleen niin hyvin kuin taisi, ja kumarsi ehkä aavistuksen pilkallisesti punatukalle. ”Oli ilo tehdä yhteistyötä. Jos koskaan muutat mielesi mekkotarpeesi suhteen, tule toki käymään.”
Niine hyvineen, juuri vastausta odottelematta Valeth kääntyi kannoillaan ja lähti talsimaan kotia kohti. Hän oli tavallaan tyytyväinen kokemukseen, olihan hän kostunut siitä kirjallisella mielenrauhaa.
//The End, eikös? Minusta tätä ei kannattaisi venyttää turhia pidemmäksi, ettei mene tylsäksi jahkailuksi... Mutta oli todella hauskaa pelata, kiitos~//
|
|