|
Post by laurana on Nov 9, 2009 0:17:36 GMT 3
//Hihii nyt on uusi väri päässä // Ihmissusi aisti parantavan taikuuden ja pienen helpotuksen, mutta muuten Ylva oli edelleen poissa pelistä ja pysyi siellä. Razialin urhoollisuus olisi liikuttanut syvästi Ylvaa jos tämä olisi ollut hereillä ja tajunnut jotain maailmasta. Hän makasi täysin rentona miehen käsivarsilla ja oli avuttomampi kuin vastasyntynyt. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen Razielin lähettyvillä aukeni pieni metsä aukea, jolla oli pari surkeaa tönöä. Se taisi olla kuitenkin parasta mitä koko alueella oli päivän kävelymatkan päässä tarjota. Ylva oli muutaman kerran näyttänyt toivekaita merkkejä, mutta aina palannut takaisin syvään mustuuteen. Pihalla räksyttävä koira oli aloittanut haukuntansa välittömästi havaitessaan muukalaiset.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 9, 2009 0:45:31 GMT 3
//Minkäs värisen tukan sait >)//
Kävellessään Razielin päässä kävi samea ajatus; mitä jos hän vain jättäisi Ylvan ja menisi menojaan. Mahdollisesti koko valtakuntaa uhkasi sodan synkkä varjo ja täällä Raziel teki kaikkensa auttaakseen puolituttua.
Lohikäärmeen omat ajatukset saivat hänet pian itseinhon valtaan. Jokainen olento oli osa tätä valtakuntaa eikä Ylva ollut kuka tahansa. Raziel oli suorastaan avannut sydämensä toiselle; alussa molemmilla oli ollut kohteliaan viileä julkisivunsa peittona mutta pian Raziel oli huomannut miten paljon todempi henkilönä ihmissusi oli kuin niin monet olivat palatsissa olleet. Juuri tällaisia henkilöitä Raziel oli niin monina satoina vuosina kaivannut.
Hän pysähtyi huomattuaan saapuneensa pienen metsäaukion laitaan. Aukiolla kohosi muutama pehmeäpiirteinen talo, todennäköisesti toinen asuintalo ja toinen haka. Talon takaa juoksi koira heitä vastaan haukkuen muukalaisille. Se kuitenkin pysytteli kunniaoittavan matkan päässä, ilmeisesti vaistoten uhkaa sekä Ylvasta että Razielista. Lohikäärmeen huojennukseksi talosta ilmaantui pian nuori haltiatyttö, jonka palmikoidut hiukset olivat niin vaaleat, että väri oli jo lähes valkoinen. Tämä jähmettyi ovelle mutta ei paennut, enemmänkin yritti tarkastella hämmentävää tilannetta. "Krhm... liikenisikö apua kahdelle kulkijalle?", Raziel kysäisi hiljaisen käheällä äänellä. Parempaan hän ei pystynyt. Haltiatyttö taisi saada viimein itsensä koottua sillä hän siroin askelein kiiruhti kaksikon luokse. "Totta kai. Metsä ei kohtele kaikkia hellästi. Onko hän pahasti loukkaantunut?", haltiatyttö kysyi ja tarkasteli Ylvaa vilpitön huoli kasvoillaan. "En tiedä.", Raziel myönsi voipuneena mutta oli vain helpottunut, että tyttö suostui tarjoamaan apuaan. Lohikäärmeen kokemusten mukaan haltiat olivat aina hiukan varautuneita vieraita kohtaan. Tyttö nyökkäsi vakavana: "Viedään hänet sisään. Nimeni on muuten Meriam Ithiél." "Raziel Enelysios.", lohikäärme vastasi ja muutaman askeleen edeltä kulkenut tyttö hätkähti vilkaisten olkansa yli. "Oletko lohikäärme?" Kysymys oli niin suora, ettei Razielin auttanut kuin naurahtaa heikosti. "Mistä tiedät minut?" "Olet edesmenneen isoisäni ystäviä.", haltiatyttö vastasi. "Edesmenneen... ", kylmä pala putosi Razielin vatsaan. Tyttö nyökkäsi surullisena ja viittoi heitä perässään sisään.
Raziel laski Ylvan Meriamin takan eteen levittämille vilteille. Mökki oli sisältä varsin yksinkertainen ja kun Raziel kysäisi asuiko hän tosiaan täällä, haltia kertoi tulleensa tälle autiolle mökille harjoitteluajakseen papittareksi valmistumisessa. Lohikäärme olisi tahtonut tietää vielä paljon Meriamista, jonka tapaaminen oli kuin ihme mutta hän oli niin väsynyt, että olisi sattanut nukahtaa seisaalleen. Meriam lupasi huolehtia Ylvasta ja kehotti lohikäärmettä lepäämään. Kaikki ehdittäisiin selvittää myöhemmin...
Raziel ei olisi ollut niin suostuvainen mutta hänen kehonsa vaati itsepintaisesti lepoa ja miehen oli pakko antaa periksi. Koska mökissä ei juurikaan ollut kalusteita ja ilmeisesti Meriam itsekin nukkui lattialla, Raziel nojasi vain selkänsä takan viereiseen seinään ja oli miltei välittömästi unessa.
//Jaaa... jättimäinen selitysviesti. Miksi nämä lankeavat aina minun osakseni XD //
|
|
|
Post by laurana on Nov 9, 2009 1:02:11 GMT 3
//Punertavat ja sinulle aina nämä lankeavat, koska minä en edes jaksaa tehdä moisia :’D//
Hiljalleen, usean loitsun ja muun jälkeen ihmissuden tuntui palaavan jonkin sortin elämän. Hengitys alkoi kulkea helpommin, mutta naisen kasvot olivat yhä viti valkeat. Ilta oli pitkällä kun Ylva ensimmäisen kerran liikahti ja alkoi heräilemään.
Ylva aukaisi silmänsä ja sai hoitajan pompahtamaan taaksepäin. ”Mikä olosi on?” Ystävällinen nais ääni kysyi, mutta ihmissuden ääni tuntui olevan poissa ja hänen kurkkuaan kuivasi pahasti. Ylva yritti nähdä Razalia, sillä hän ei tiennyt missä oli. Ylva tunsi kuinka hänen yläruumistaan kohotettiin ja hänen huulilleen kohotettiin muki.
Vesi tuntui ihanalta kuivassa kurkussa, mutta Ylva joi kuitenkin hitaita siemauksia. ”Missä Razal on?” Ylva kähisi ja yritti nähdä ympärilleen paremmin. ”Hän nukkuu”, nais ääni vastasi ja auttoi Ylvan takaisin makuulle. ”Missä minä olen?” Ihmissusi ei luottanut täysin vieraaseen naiseen. Hän oli huolissaan myös seuralaisestaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 9, 2009 16:50:31 GMT 3
Raziel ei tiennyt kunnolla nukkuiko hän vai oliko hän valveilla. Hän kuuli kuinka Meriam aina välillä liikuskeli pehmein askelin ympäri mökkiä mutta lohikäärmeen ajatukset tuntuivat unelta. Hän melkein näki itsensä taas palatsissa, kiiruhtamassa käytävien läpi... hän avasi yksinäisen, korkean kammarin oven ja sen takana veri valui prinssin ranteesta. Nuoren miehen vierellä kohosi tumma hahmo, joka yhtäkkiä muuttui ohdakeasviksi, jonka varret kietoituivat Razielin kaulan ympärille puhkaisten ihon mustilla piikeillään. Raziel avasi hitaasti silmänsä. Hän oli saanut mielikuvista tarpeekseen.
Vilkaisu ikkunaan kertoi, että aurinko oli juuri laskemassa. Meriamin Raziel näki Ylvan vierellä. "Meriam... oletko sinä Meraldinin lapsenlapsia?", Raziel kysyi hiljaa ja asettautui hiukan parempaan asentoon seinän vieressä. Meriam vilkaisi olkansa yli ja nyökkäsi. "Olen hänen tyttärentyttärensä. Sinu kannattaisi vielä-", haltia aloitti. "Minun on saatava tietää-", Raziel keskeytti. "-mitä hänelle tapahtui?" Meriamin pää painui hiukan: "Viimevuonna, kun isoisä oli palaamassa ratsastusretkeltä, ihmissusi kävi hänen ratsunsa kimppuun. Hevonen pillastui ja isoisä mursi niskansa pudotessaan." Raziel meinasi purra kieleensä. Ihmissusi... "Luulen, että hän olisi vielä tahtonut tavata sinut. Hän tapasi rehvastella minulle sillä, että hän oli nuoruudessaan seikkaillut lohikäärmeen kanssa.", Meriam sanoi surullinen hymy kasvoillaan. "Olen pahoillani.", Raziel mutisi hiljaa. Hänen olisi pitänyt tulla aiemmin... "Ehdimme keskustella myöhemmin. Näytte molemmat olevan poikki.", Meriam vaihtoi aihetta ja syventyi taas loitsuineen Ylvan pariin. Raziel ummisti silmänsä synkin ajatuksin ja liikkui jälleen unen ja valveen rajamailla, kun Ylva myöhemmin heräsi.
"Olette edelleen metsässä.", Meriam vastasi naiselle. "Tällä hetkellä mökissäni. Älä huoli, olen Razielin ystäviä." Nainen veti kauempaa Ylvan hatun ja laukun. "Tässä ovat tavarasi, jos kaipaat jotakin."
|
|
|
Post by laurana on Nov 9, 2009 17:23:22 GMT 3
Kun Ylva tiesi olevansa jotenkuten turvassa, hänen mielen rauhottui. Ihmissuden keho oli voipunut ja nääntynyt. Se valitti verenhukkaansa ja Ylvasta tuntui kuin hänet olisi todellakin imetty kuiviin. Vaikka haavat ja pahimmat ruhjeet oli jo parannettu ihmissudesta tuntui kuin ne olisivat yhä paikallaan.
”Ei kiitos”, Ylva mutisi ja sai näkökenttäänsä tutun oloisen selän. ”Onko hän kunnossa?” Punapään silmät alkoivat käydä raskaiksi, mutta hän halusi ehdottomasti tietää oliko Raziel kunnossa. Eihän olisi mitään iloa maata lattialla itse puoli kuolleena jos toisella olisi kipuja.
Silmät painuivat kiinni, mutta Ylva oli hereillä. Hän oli vain niin kovin nääntynyt. Yleensä parantaminen myös sai Ylvan kehon hieman vastustelemaan magiaa, mutta ei se tehnyt sen kummempaa vahinkoa, paitsi että sai hänet kovin uniseksi.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 9, 2009 19:22:45 GMT 3
"Hän voi hyvin.", Meriam rauhoitteli ja mietti samalla, mikä mahtoi olla kaksikon suhde. Neiti vilkaisi edelleen selkä vasten seinää nuokkuvaa lohikäärmettä. "Luulen, että hän on vain väsynyt. Koita nukkua, niin voimasi palautuvat nopeammin." Meriamin katse palautui takaisin Ylvaan ja huomasikin tämän silmien jo sulkeutuneen. Tyttö oletti toisen nukahtaneen ja poistui tämän viereltä keittämään kuumaa vettä.
Mökki oli tosiaan vain yksinkertainen tupa, jonka yhdellä seinustalla oli takka, yhdellä ovi, yhdellä ikkuna ja ikkunan viereisessä nurkassa pieni hylly. Sieltä Meriam haki rautaritilän ja teepannun. Noudettuaan myös vettä ulkoa, hän laittoi pannun tulen ylle.
Pian Raziel heräili yrttiteen tuoksuun. Pikaisella vilkaisulla hän näki Meriamin istuvan lattialla pilkkomassa leipää pienelle tarjottimelle ja Ylvan maaten takan edessä. "Onko kaikki kunnossa?", lohikäärme kysyi ja nousi sitten kävellen haltiatytön luo. "Paransin hänet niin hyvin kuin osasin, Todennäköisesti hän kärsii vielä heikotuksesta ja verenhukasta muttei ole kuolemanvaarassa.", Meriam selitti. "Hyvä.", Raziel huokaisi ja istahti tytön viereen. Hänen otsaansa jyskytti edelleen tylppä kipu, joka vain ärtyi aina kun hän nousi tai istuutui. "Rahdotko syömistä? Tämä on vähän myöhäinen ajankohta mutta kuitenkin.", Meriam tarjosi leipää. "Kiitos.", Raziel otti sen vastaan ja alkoi mutustaa hiljakseen. "Joten.... mitä teille tapahtui?", Meriam kysyi epäröiden. "Rikottu sielu... sellaiseksi hän sitä sanoi.", Raziel nyökäytti Ylvan suuntaan. "Tulin kävelleeksi ohdakepöheikön keskelle ja ennen kuin huomasinkaan, se oli herännyt eloon." Meriam nyökkäsi vakavana: "Jotkut ovat ystävällisiä, toiset taas kantavat niin syvää vihaa metsää kohtaan, johon ovat itsensä kadonneet, että ne hyökkäävät välittömästi."
Meriam kävi hakemassa vielä puukupit ja kaatoi heille teetä. Raziel siemaili omaa juomaansa hiljaisena eikä Meriamkaan puhunut enää. Lopulta haltiatyttö kävi asettamassa omat huopansa lattialle ja tarjoutui asettamaan myös Razielille kunnon yösijan mutta lohikäärme ei antanut tytön vaivata itseään. Hän asettautui takaisin nojaamaan seinää ja kytevä hiillos jäi lämmittämään mökkiä, joka peittyi yön pimeyteen.
|
|
|
Post by laurana on Nov 9, 2009 19:43:19 GMT 3
Juuri ennen aamunkoitta Ylva heräsi ja nousi hitaasti istumaan. Hänen päässään heitti hetken, mutta sinnikkäänä tapauksena ihmissusi nousi seisomaan hitaasti. Jalat olivat mennä hetkeksi alta, mutta hammasta purren Ylva pysyi pystyssä. Hän huomasi Razalin nukahtaneen ilman huopaa ja peitteli miehen omallaan.
Äänettömästi Ylva siirtyi pienen mökin ovelle ja astui ulos. Sisällä oleminen oli saanut ahdistuksen nousemaan ja ihmissusi kaipasi ehdottomasti raitista ilmaa. Ikkunan alla oleva penkki oli sopiva paikka istuutua ja katsella mihin ihmeeseen hänet oli kannettu.
Kylmä ei vaivannut Ylvaa, mutta kun hän sattui katsomaan kenkiään, syvä kirous nousi jostain oikein alhaalta. Kengät olivat palvelleet erityisen hyvin Ylvaa ja hän ei millään halunnut antaa niitä pois, mutta ne kyllä näyttivät siltä, kuin ne olisi käytetty liha myllyssä, sillä Ylvan verta oli niissäkin. Äreä tuhahdus ja Ylva tyytyi vain nojaamaan seinään ja katselemaan hiljalleen nousevaa aurinkoa.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 9, 2009 20:23:44 GMT 3
Raziel ei vielä herännyt siihen, että Ylva laski huovan hänen päälleen mutta oven pehmeä kalahdus kantautui jo hänen tajuntaansa. Lohikäärme siristeli silmiään ja katsahti vilttiä päällään. Eihän tämä ollut ollut tässä... Hänen silmänsä siirtyivät kohtaan, jossa Ulva oli nukkunut. Ei ollut näköjään malttanut pysyä aloillaan. Raziel käänsi päänsä Meriamin puoleen mutta tämä nukkui vielä rauhallisesti kaeumpana, käpertyneenä palloksi. Razielille tuli mieleen, että tyttö varmaankin paleli, sillä mökissä oli näin aamutuimaan melko kolkkoa. Hän kävi heittämässä tytön päälle huovan, jonka Ylva oli aiemmin antanut hänelle ja sitten lohikäärme siirtyi kasaamaan takkaan puita pienestä pinosta sen vieressä. Hän puhalsi puut pieneen liekkiin ja huomasi samalla, että hänen päänsärkynsä oli viimein poissa.
Raziel suoristautui ja asteli ulos ovesta vain löytääkseen Ylvan istumasta aivan talon edessä. Lohikäärme ei aluksi sanonut mitään, katseli vain heräilevää metsää. Aamuinen valo oli valjua ja metsän sävyt olivat kalpean vihreää ja harmahtavan ruskeaa. Jossain kauempana aikaiset linnut lauloivat. "En käsitä miten selvisit tässä metsässä... ja vielä lapsena.", Raziel totesi pitäen edelleen katseensa vehreydessä, joka näytti niin viattomalta mutta kätki ties mitä petoja ja vaaroja.
|
|
|
Post by laurana on Nov 9, 2009 20:29:50 GMT 3
Silmät kiinni Ylva aisti paljon paremmin koko ympäristön, mutta hän nautti liikaa katselusta. Herkät korvat kuulivat kuinka Raziel käveli mökissä, niistä askelista Ylva ei voinut erehtyä, ja kuinka tämä astui ulos. Ylva käänsi päänsä niin, että saattoi katsoa miestä vaivatta. ”Minun ei pitänyt silloin huolehtia kenestäkään muusta”, nainen totesi ja virnisti. ”Anteeksi, meillä taitaa mennä hieman kauemmin kuin paripäivää, jotta pääsemme Erashiin”, Ylvaa todella harmitti se, että hänestä tuli taakka. Hän ei selvästikään kyennyt heti vaeltamaan yhtä tehokkaasti kuin ennen. ”Miten voimme auttaa ystävääsi vastapalveluksena?” Ylva kysyi ajatellen pientä neitosta yksin mökissä. Raukalla mahtoi olla kamala elämä.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 9, 2009 20:53:32 GMT 3
Razielin suu vääntyi johonkin irvistyksen ja virnistyksen välimaastoon. Hän ei tiennyt pitäisikö tässä olla synkkä vai huvittunut. Hänen silmänsä liikkuivat edelleen metsässä, kun Ylva mainitsi matkan ja Meriamin. "Meriam tuskin tarvitsee apuamme mihinkään. Hän on tullut tänne erämaan keskelle harjoitellakseen papitarvihkimyksensä seremoniaan.", Razie totesi vakavana ja nosti sitten katseensa aurinkoon. "Ja mitä Erashiin tulee... tämä matka on ollut täysin turha. Olen jo vuoden myöhässä.", viimeiset sanat maistuivat karheille Razielin suussa.
|
|
|
Post by laurana on Nov 9, 2009 20:58:48 GMT 3
Ylva katsahti kummissaan Razielia. ”Papittareksi, noh, jokainen valitsee oman tiensä. Minulle ei moinen sopisi. Olet varmaan huomannut sen”, käheä naurahdus ja Ylva keskittyi Razielin sanoihin. ”Vuoden myöhässä? Miten voit olla, kun et ole perilläkään?” Ihmissusi ei laisinkaan käsittänyt mitä oli käynyt tai miksi joku voisi olla vuoden myöhässä. Kai hän oli saanut osuman päähänsä.
Aurinko oli jo noussut latvojen yläpuolelle ja matkasi kohti taivaankantta. Mökistä kuului liikkumisen ääniä. Ilmeisesti nuori nainen oli liikkeellä ja touhusi kovalla vauhdilla jotain. Toden näköisesti aamiaista kattilan kilahduksesta päätellen.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 9, 2009 21:13:51 GMT 3
Raziel ei vastannut mitään, kiristeli vain hampaitaan itsekseen. Oli tuskastuttavaa, ettei Ylva ymmärtänyt, sillä lohikäärme ei halunnut sanoa sitä ääneen. Meraldin oli kuollut... Ja hän oli nähnyt ystävänsä viimeksi yli 50 vuotta sitten. Raziel tiesi, ettei olisi voinut tietää sitä ennalta eikä mahtanut asialle mitään mutta silti, silti se koski että siitä oli niin kauan. Hän ei edes muistanut, mistä he olivat keskustelleet viimeksi. Sitä paitsi nyt kaikki suunnitelmat kumoutuisivat. Razielin pitäisi miettiä kaikki alusta... minne hän menisi... mitä hän tekisi... maan kamaralta loppuivat luotettavat henkilöt, joille hän olisi voinut uskoa huolensa.
Kattilan kilahdus sisällä herätti hänen huomionsa ja Raziel pujahti takaisin sisälle päästäkseen selittämästä. Ei hän voisi jättää naista pimentoon yhtäkkisistä suunnitelman muutoksista mutta lykkäämien tuntui helpommalta vaikkei siitä mitään hyötyä ollutkaan. "Tarvitsetko apua?", Raziel tiedusteli Meriamilta, joka jo hämmenteli jotakin kattilassa. "Ehen. Laitoin jo kaiken valmiiksi.", Meriam hymyili pirteänä aamutuimaan. "Toivottavasti puuro käy teille molemmille? Leipää on enää aika vähän."
|
|
|
Post by laurana on Nov 9, 2009 21:23:12 GMT 3
Razielin vaikeneminen oli merkki siitä, että Ylva ei enää kyselisi, jos se olisi jotain tärkeää hän kyllä kertoisi. Paljon Razalia hitaammin ihmissusi tallusti sisään, hieman oikeaa jalkaansa ontuen ja näyttäen hirveältä. ”Kiitos paljon avustasi ja valmis ruoka kuulostaa taivaalta”, niin halutessaan nainen osasi olla hurmaavampi kuin yksikään keikari. Nyt hän halusi todella kiittää tätä nuorta naista huolenpidosta.
Ilmeisesti vieraiden ei annettu tehdä mitään, sillä pöytäkin oli jo katettu. ”Voisinko pestä jossain käteni?” Ylva ei oikein osannut sanoa mikä vedellä täytetyistä astioista oli kyseistä toimenpidettä varten, mutta onneksi haltia näytti astian ja Ylva pesi hieman vereen tahriutuneet kätensä. Kun katse osui kirveeseen, Ylva tiesi että hänen olisi hangattava sitä hetki, ennen kuin vihreä aine lähtisi siitä.
Oli kai jonkinlainen tasotus lahja jumalilta, että ihmissusille kipukynnys oli korkeampi ja täten Ylvan ontuminen ei haitannut naista itseään laisinkaan. Se vain oli kipeä, mutta antoi olla.
|
|
|
Post by SethAltair on Nov 9, 2009 21:38:45 GMT 3
Raziel pyyhki omat kätensä valkoiseen liinaan, jonka oli aiemmin kostuttanut. Hän auttoi vielä Meriamia kokoamaan heille huovista pienet istuinalustat ja sitten he saattoivat istuutua matalan puualustan ääreen. "Olen pahoillani tästä alkeellisuudesta mutta tämä tupa ei tosiaan ole varautunut vieraisiin.", Meriam pahoitteli. "Täällä mukavuudella on tarkoitus olla mahdollisimman vähän merkitystä ja palaan tänne vain syömään ja nukkumaan." Raziel kohotti kulmiaan kohteliaan kiinnostuneena: "Joten valmistautuminen tapahtuu edelleen kuuntelemalla hiljaisuudessa luontoa ja mietiskelemällä?" "Jotakuinkin.", Meriam vastasi ja kaatoi heille kaikille kuppeihin teetä ja viittasi sitten vieraitaan ottamaan puuroa lautasilleen. Puurokattilan tyttö oli laskenut olkialustalle pöydän keskelle.
|
|
|
Post by laurana on Nov 9, 2009 21:45:20 GMT 3
Kuta kuinkin Ylvasta tuntui Razielin ja Meriamian juttelua kuunnellessaan, että hänen päähänsä olisi laitettu kattila ja sitä hakattu oikein kunnolla. Ihmissuden ilmekin taisi olla hieman hämmentynyt, mutta viisaasti hän piti suunsa kiinni. Vikkelästi Ylva kiitti ja antoi Razielin ottaa ensin ja itsensä sitten.
”Minä kun luulin, että tänne ei enää lähetetä ketään”, Ylva totesi tuumivasti muistaen ne pari tapausta, jotka koittivat sivistää villiintynyttä Ylvaa. Se oli harakoille mennyt yritys, mutta oikein kaunis ajatus. Oli siitä kai tehty jonkin sortin raporttikin.
|
|