|
Post by Canine on Dec 8, 2009 21:20:41 GMT 3
Pandora oli jotenkin kummallisesti eksynyt saaren ainoan järven luokse. Näkymä oli varsin kaunis tosin; lähes, muttei aivan, täysikuu loisti hopeisena tummalla taivaalla tähtien seurana ja heijasti kauniisti järven pintaan, mustan metsän siluetin hahmottuessa vastarannalta. Kuu sai myös vampyyrin kalpean ihon hohtamaan hivenen hopeisena jo ennestään sinertävän sävyn takia ja mustat hiukset kiilsivät tavallistakin enemmän. Ehkei ollutkaan niin huono juttu eksyä kaupungista tänne luonnon helmaan. Rauhallisesti Pandora käveli edestakaisin järven reunalla, varoen osumasta kylmään veteen. Kengänkorot upposivat kevyesti maahan ja olkaimettoman, violetin mekon helma laahasi kevuesti maata.
Niin upea kuin tuo järvimaisema olikin, kaipasi vampyyri jotain toimintaa. Tai edes seuraa, hän ei ollut mikään syrjäänvetäytyvä persoona, ei laisinkaan. Huokaisten Pandora suuntasi vihreiden silmiensä katseen taas vastarannalle, kävellen sitten lähemmäs veden reunaa ja ketterästi hypähtäen siitä sitten kivelle ja siltä taas seuraavalle. Siihen vampyyri sitten jäi; seisomaan muutaman sentin veden yläpuolella olevan kiven laelle, tuijotellen kaukaisuuteen tuulen hulmuttaessa hiuskia ja mekonhelmaa. Pandora rupesi myös hyräilemään hiljaa pienenä kuulemaansa laulua. Se oli yksi niistä lauluista, joita ne tavalliset, ei-aateliset lapset olivat laualneet kaduilla, kun Pandora sen sijaan oli joutunut ajelemaan vaunuissa noiden ohi, sukulaisilta toiselle.
//Varoitin ^w^' Mutta eiköhän se tästä jotenkin lähde.. ^3^//
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Dec 10, 2009 15:06:40 GMT 3
Toisille täysikuinen yö saattoi olla romantiikan sävellyksen yksi nuottirivi, mutta joillekuille se oli painajaisen alku. Kuvittele kuinka tuntemasi keho alkoi muuttua lihas lihakselta ja luu luulta, kun kelvoton kuun kajo kosketti hipiääsi. Tuska oli sanoinkuvaamaton murhenäytelmä, johon apua aneleva ääni muuttui karvaturrin karjunnaksi - eikä minkään vähääkään hellyyttävän sellaisen. Oli Valkean lapsuuden asukkaiden onni, että nämä olivat kaupungissa, eivätkä kotona, koska tällä kertaa perheen verenhimoinen vahtirakki oli päässyt irti kahleissaan. Se oli kiertänyt rappeutuvaa kartanoa aikansa, kunnes ovi ei enää erottanut sitä ulkomaailmasta - ympärillä tuoksui vapauden tuulet. Tämä sudenhahmoon iskostettu nuorukainen, Oscar Boneloss, vain juoksi ja juoksi päättömästi eteenpäin. Tarkoitus oli päästä yhä kauemmas vankilasellistä, omasta kodistaan, joka kylläkin takoi turvan metsästäjien ja muiden vastaavien tappajien varalta. Hän oli kummajainen, jota kukaan ei voinut rakastaa.
Hän oli peto. Peto, jonka vaistot ohjasivat tätä kohti järveä ja siellä hipsuttelevaa "uhria". Tarkoilla korvilla ihmissuden irvikuva kuuli hyräilyn, joka sai matalan urahduksen kantautumaan kurkunpohjaltaan ulos. Suupielessä roikkunut kuolavana pyyhkiytyi pois pitkän kielen tapaillessa suupieliään - saalis. Onneton, kaunis saalis, joka ei ymmärtänyt pysyä niin ikään kodin huomassa. Näin etäältä Oscar ei voinut aavistaa, että hän oli asettumassa vampyyriä vastaan, mutta tokkopa hukkamuotonsa olisi moisesta piitannutkaan, vaikka olisikin tiennyt. "Grräh..." Tarkailtuaan hyrisijän puuhia, hän astui ulos varjoista. Ruskeiden silmien vauhko katse oli liimaantunut naiseen - haavoittuvaan ja hentoon nuppuseen, jonka mustat suortuvat kietoutuivat yön verhoamaan synkkyyteen.
Mutta kuinka hän sitten aikoisi toteuttaa hurjat suunnitelmansa, jotka tietämättään antaisivat ehkä turhankin paljon toimintaa sitä kaivanneelle sulottarelle ? Tietenkin pomppaamalla vastapuolta päin hampaat torossa, mutta ainoastaan pelotellakseen - hyvällä tuurillahan likka kapsahtaisi veteen ja olisi entistä puolustuskyvyttömämpi... joten RÄYH!
// Eiköhän tämä tästä juuh~.
|
|
|
Post by Canine on Dec 11, 2009 21:16:39 GMT 3
Tuuli puhalsi poispäin vampyyrista, joten tuo ei huomannut ihmissuden hajua. Mutta tarkat korvat havaitsivat sen; olennon joka liikkui varsin nopeasti ja oli pian lähellä tuota naista. Pandora kääntyi ympäri juuri parahiksi nähdäkseen ihmissuden ponnistavan vauhtia ja syöksyvän kohti itseään. Pandora ponnisti nopeasti liikkeeseen, liukuen tuon koiramaisen olennon iskuradalta. Vihreät silmät mulkoilivat hyytävästi toista yön eläjää; eikö tuo tiennyt, ettei vampyyrin kimppuun kannattaisi hyökätä? No, pianpa sen oppisi. Pandora kohotti käsiään, valmiina kynsäisemään liian lähelle uskaltautuvaa hukkaa, ja tarkkaili tuon liikkeitä.
Terävät kulmahampaat välkähtivät kuunvalossa; ne eivät olleet niin hyvät raateluaseet kuin toisen olennon hampaat, mutta tarpeen tullen pystyisi niilläkin tekemään ikävää jälkeä. Etenkin saaliille. Pandora vilkaisi kuuta; auringon noustessa toisen muutos peruuntuisi ja hyvässä lykyssä neito saisi saman tien aamiaista. Tuohan pystyi auringon valossa hetken olemaan, ennen migreenikohtausta, ja sen jälkeen voisi vetäytyä metsän varjoihin. Pandora liikkui hitaasti sivulle päin, katse kiinteästi susiolennosta. "Taidat olla kokematon pikku hukka, kun hyökkäät vampyyrin kimppuun." Pandora totesi, vaikka toinen ei välttämättä ymmärtäisi. Jotkut menettivät susimuodossaan järkevän ajattelun taidon, kuka ties jos tämäkin.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Dec 14, 2009 19:51:16 GMT 3
Kokematon oli aivan oikea sana kuvaamaan Oscaria, koska viimekertaisesta saalistusretkestä oli valunut kuukauden päivät. Kunnon metsästäjäksi varttuminen vaati vapautta, jonka ensimmäisiä tuulahduksia hän edeltä mainitusti vasta maisteli - kiitos katona olevan kaularaudan ja äitinsä herkeämättömän tarkkuuden, joka nyt tosin herpaantunut pahemman kerran. Ehkä tässä lieni opetuksen paikka siitä, ettei kaikki aina mennyt niin kuin saattoi suunnitella. Sitä paitsi suden mielikuvissa naikkosenkin olisi jo pitänyt kapsahtaa vähintään takalistolleen, mutta hämmentävän nopea syöksähtäminen syrjään pakotti tämänkin pedon iskemään jarrut pohjaan. Pettynyt murahdus kantautui muotopuolen yksilön suunnalta, kun hän niskakarvat pystyssä jäi toljottamaan vampyyritarta. Vai että väistit sitten ? Olisit edes vähän mieliksi horjahtanut, niin hukka saattaisi kuvitella osaavansa jotakin. Toisaalta haasteethan olivat mielenkiintoisia ? Mikäs tässä kierrellessä ja kaarrellessa ympäri vastapuolta, koska eihän takkuturkilla mihinkään ollut kiire - omasta mielestään. Hän ei osannut tässä tilassa arvioida aikaa, joten kuun vaihtuminen auringoksi olisi vain ja ainoastaan surkuteltava sattuma tässä vastakkain asetelmassa. Kuinka sitten suu pantaisiin, kun Oscar-poju olisi ihminen - vieläpä heikossa jamassa oleva sellainen, koska muodonmuutos verotti voimia yllättävän paljon.
Vaan palataanpas tähän nuorekkoon, jonka sivulle hukka oli tassutellut. Yhtä kokeilevasti kuin kuumaa puuroa maistellen, huitaisi tämäkin raatelukyntisellä tassullaan ilmaa. Räyh ? Uusi strategia alkoi muotoutua pollansa sisällä, mutta nyt kyseessä oli uhkaushyökkäyksen sijaan todellinen leukojen loksuttelu - nimittäin uusi syöksähdys vampyyritarta kohti. Hampaittensa oli määrä iskeytyä naisen sääreen, koska noista nopeista kintuista olisi päästävä eroon ensimmäiseksi - sitten hän voisi leikkiä vielä kituvalla aterialla, mmm-mm ? Saa vain nähdä, kuinka tämäkään onnistuisi, koska koiranpennun ominainen kömpelyys paistoi Oscarin liikeradoista. Hän pursusi intoa tämän uuden “leikin” suhteen, joka oli käymässä kissa ja hiiri -mitelöksi. Sinä pakenet, minä otan kiinni, eikös ? Hulppeaa!
// Voisi varmaan aikamoisen pian pompata aamun aikaan, koska muuten tämä peli menee enemmäkseen Oscarin rähähtelyksi ja Pandoran karkuun pomppimiseksi <‘D ? Voihan nuo kaksi johdattaa johonkin hämärään paikka, niin vampyyritar ei kamalasti kärsi.
|
|
|
Post by Canine on Dec 14, 2009 21:59:54 GMT 3
//Niin, voisihan sitä aamuun siirtyä.. Pandora voi vaikka siinä puistikon hämärässä kuitenkin kärkkyä |3 //
Pandoran kasvoille kiiri hymy, joka paljasti tuon terävät kulmahampaat jälleen. Ihmissuden hivenen hölmistynyt reaktio oli mitä huvittavin tuossa tilanteessa; eipä tainnut tuo koiransukuinen olla tottunut vampyyreihin. Pandora loikkasi taaemmas, vaikka tajusi toisen käpälällä huitomisen olevan enemmänkin uhkailua. Seuraava temppu olikin sitten todellinen hyökkäysyritys ja vampyyritar pääsi juuri ja juuri tuon muserrusvoimaisten lukojen välistä karkuun.
Vihreiden silmien katse nousi pikaisesti taivaalle, se oli yllättäen ruvennut valaistumaan. Ei kai se aurinko vielä tulisi? Nopeasti neitokainen palautti katsensa susiolentoon. Pandoran täytyisi päästä suojaan auringolta ja tuo haluaisi hedottomasti nähdä suden ihmismuodossaan; ehkäpä tuolle voisi kostaa sen, että mokoma yritti hyökätä ah-niin-avuttoman neidon kimppuun? Hitaasti Pandora lähti peruuttamaan metsään, katse leimautuneena ihmissuteen. "Tule tule hukkaseni." Pandora hymymili hivenen ivallisesti ja ojentaen kättään, heiluttaen sormiaan kuin jotkut koiraa kutsuessaan. "Tule tänne vaan, haluat minut illalliseksesi vai?" Pandora jatkoi matalahkolla äänellä maanittelua, perääntyen yhä puiden varjoihin; suojaan pian ilmestyvältä valolta.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Dec 19, 2009 15:02:24 GMT 3
Rauks vain, ja Oscarin leuat louksahtivat vasten tyhjää. Hän oli jo saattanut tuntea vampyyrin lihan purukalustonsa välissä, sen kuinka luu napsahti poikki ja mässäiltävä kiljahdus kantautuisi korviinsa. Sellaisen sijasta vampyyritar tarjosi vain yhtä houkuttelevaa sormien heiluttelemista, johon peto tietenkin vastasi myönteisellä tavalla - hän haluaisi napata nuo melkein värittömät nakit yksi kerrallaan suuhunsa ja niellä kokonaisena alas. Älä edes hassuttele, neito! Mikäli tämä olisikin nyt ollut ihmismuodossaan, niin suunnaltaan olisi kuulunut hyssyteltävää hykertelyä… … jonka aiheita ei enää pian liiennyt. Siinä missä vampyyri saattoi kadota varjoihin turvaan, niin eivät ne taanneet samanlaista suojaa ihmissudelle, johon ensimmäiset auringonsäteet iskeytyivät kuin tikarin terät. Hukka oli jo varmistanut itselleen nurkkaan ajetun saaliin, kun muodonmuutos alkoi työstämään itseään - rusauttelemaan, notkauttelemaan sekä huudattamaan Oscaria.
… Tuota nuorukaista, josta jäi kapista suttakin säälittävämpi kokonaisuus jäljelle, kun aurinko kietoutui ympärilleen silmiä polttavana vyönä. Nuorukainen hautasi kasvonsa kämmeniinsä ja käpertyi alastomana myttynä entistä pienemmäksi ja vaivaisemmaksi olennoksi - täällä oli kuuma, täällä oli kylmä. Kipu poltti, ulkoilma pisteli kuin paholaisen pakkanen. “Uumff…” Mutta tämä paikka ei ollut nähnytkään hänen “ylellistä” huonettaan. Missä oli kuristava kaularauta ja raadellut untuvatyynyt ? Pätkittäisi muistikuvia pollansa kyllä tulvi, mutta niistä ei saanut läheskään selvää kokonaisuutta aikaan, ei varsinkaan, kun kroppansa tärisi armottomasti kylmästä. Kämmenet siirtyivät viimein pois kasvoiltaan, koska niillä oli nyt parempaa tekemistä hieroa vastakkaisia käsivarsia. Jotain päälle pantavaa oli saatava, mutta mistä ? Tuossa vieressä nökötti lapsuusmuistoista tuttua järvi, mutta se ei auttanut lainkaan asiaa päästä tästä aataminpuvusta aatelisen arvolle sopiviin hepeneisiin. “O-onko täällä ketään…?” Päätäkin särki, pannahinen!
// Teinkin sitten päiväpompun tähän väliin~. En ole aivan varma, mikä vuodenaika pelissämme nyt on, niin viitsinet hieman vanhaa avittaa o__o ?
|
|
|
Post by Canine on Dec 20, 2009 1:34:36 GMT 3
//Toki ^_^//
Susiolennon muutoksen alkaessa Pandora vetäytyi suuren puunrungon taakse, tarkkaillen varjoista tuon varsin kivuliaan näköistä, ja kuuloista, palautumista ihmismuotoon. Pandora tarkkaili juuri palautunutta ihmistä, joka käpertyi mytyksi maahan ja värjötteli siinä, surkeana ja lyödyn näköisenä. Ja ilmeisesti kylmissään, kun kerran raasu alastomana joutui ulkona hillumaan. Ja muutenkin, olihan nyt kuitenkin syksy kääntymässä talvea kohti; auringosta huolimatta maassa olevien punaisenkirjavien lehtien pinnat olivat kuuran peitossa. Vampyyrittarella itsellään ei ollut kovinkaan kylmä, hän oli tottunut kylmemmässäkin olemaan pelkkä mekkonsa yllään, ja nyt hänellä oli myös viittansa.
Tuon ihmisolennon sanat kuitenkin havahduttivat itsekseen hykertelevän Pandoran ajatuksistaan ja vampyyri astui puun takaa, kuitenkaan varjoja jättämättä. "Mitäs luulet?" Pandora kohotti toista kulmaansa ja nojasi kevyesti puuhun. "Ja kun vielä äsken yritit repiä raajani irti. " Pandora hymähti, kuin moinen olisi arkipäiväistä. Niin, ainahan kokemattomat ihmissudet koittivat raastaa hänet hengiltä, aina. Pandora astui vielä hieman edemmäs, aivan varjon ja valon häälyvälle rajalle. "Tiedätkös kultaseni, pyytäisin sinut nousemaan, mutten usko että haluat seisoskella alastomana." Pandora totesi. Naisen kalpeita kasvoja koristi pieni, huvittunut hymy tuon seisoskellessa kädet puuskassa metsän rajassa. "Joten tässä. Palellut tai häpeilet itsesi muuten kuoliaaksi." Pandora naurahti ja heitti mustan, raskaanpuoleisen ja hupullisen viittansa miehenalun eteen, kääntyen sitten ympäri. "Voin olla katsomattakin jos niin haluat." Pandora totesi, selkä toista kohti käännettynä. Ihmismuodossa tuo ei ollut laisinkaan uhkaava, joten Pandora ei pelännyt kääntää selkäänsä äsken vielä verenhimoista raasua kohti.
//Pandoralla on sitten jotenkin huomaamattomasti viitta kaiken aikaa tjtn. ^__^'//
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Dec 20, 2009 13:57:37 GMT 3
Oscar oli melkein laskenut nimensä sille, ettei täällä ollut ketään muita kuin hän, mutta kappas vain - ensimmäisen puun kulman takaa kantautui ääni. Tuskastuneesti ruskeasilmäpari tihrusti varjoissa seisovaa naista, jonka sanat olivat kuin nuolia rintakehään - a-ai, oliko hukka löytänytkin uhrin, vaikka hän oli ehtinyt iloita siitä, ettei suussaan maistunut veri tai kynsissä roikkunut ihonriekaleita. “A-anteeksi, en ollut silloin oma itseni, arvon neiti.” Tottahan se oli, että susi- ja ihmispuolellaan oli ratkaisevia luonne-eroja, mutta tuskin se kelpaisi enää tässä vaiheessa korjaamaan tilannetta. Nuorukaisen huolenaiheet kyllä vaihtuivat vaan aivan muiksi, kun pieni… alaston totuus paljastui. Eeeps, äkkiä kädet alakropan suojaksi - eihän näin saanut naisen edessä näyttäytyä ilkosilteen! “Si-siis… tämäpä on nolo--.. mffht!” Lause sammahti kesken, kun mustakaapu putosi päälleen ja vasta hetken sen jälkeen Oscar tajusi kurkistaa kankaisesta piilostaan selkänsä kääntänyttä naista. Olipa kyseessä herttainen neiti, kun kerta kaikesta huolimatta auttoi häntä.
Päätään kiivaasti nyökytellen Oscar nousi äkkiä väriseville jaloilleen ja puki viitan päälle. Lämpö tuntui oitis pakertavan alkutalven pakkasta etäämmälle, vaikka käpristelevät varpaat vielä saivat tutua kylmistä lehdistä. Mutta hän ei valittaisi - ei todellakaan. “Kiitoksia, olette oikea hengenpelastaja.” Vaikka kuntonsa ei vielä antaisikaan periksi, niin otti tämä rohkean askeleen kohti varjoja. Miksi kummassa neidon piti lymytä hämärässä, eihän hän enää ollut vaaraksi kellekään muulle kuin itselleen ? “Korvaisin kokemanne kärsimyksen ja auttamisen mieluusti, jos se suinkin käy teille.” Tööt, jokin sisäinen hälytyskello jo kilkatti, ettei kannattanut ottaa askeltakaan lähemmäs, mutta syy siihen oli vielä yhtä huonon muistin peitossa kuin auttajansa itse. Vielä valoisalla puolella huojuen hukkapoju kallisti päätään: “En kai onnistunut vahingoittamaan teitä ?” Huomaavaisuus ja kohteliaisuus ennen kaikkea, kun naisseurassa oltiin, kröhöm.
// Noh eiköhän tuollainen silmänkääntötemppu ollut aivan suotavaa, ettei Oskun tarvitse pakahtua häpeästä x’3.
|
|
|
Post by Canine on Dec 20, 2009 17:09:18 GMT 3
//Jepsis |D//
Pandora hymyili itsekseen toisen ensin pyydellessä anteeksi ja sitten mutisevan vielä jotain noloudesta, kun naisen viitta ilmeisesti saavutti kohteensa ja putosi tuon pikkuotuksen päälle. Toisen sitten kiittäessä naista, päätteli Pandora tuon jo kiskoneen viitan ylleen ja kääntyi taas katsomaan tuota kultakutria. "Hengenpelastaja? En nyt sentään." Pandora hymyili, hampaitaan kuitenkaan paljastamatta. Eihän tuo nyt halunnut säikyttää mahdollista ateriaa pakosalle, ei ainakaan vielä. Pandora kallisti sitten päätään hivenen. Kärsimyksen? Ei tuo mitään kärsinyt ollut, mutta samapa tuo.
"Käyhän tuo. Miten?" Pandora nopjasi taas puuhun, kädet yhä puuskassa ja vino hymy kasvoillaan. Toinen häälyi yhä valoisalla puolella, joten Pandoralla ei ollut vielä mahdollisuutta tehdä mitään. Mutta ei tuolta kärsivällisyyttä puuttunut, jos ''ruokaa'' oli tiedossa. "Vahingoittamaan? Et suinkaan. Olenhan jo iso tyttö, pystyn huolehtimaan itsestäni." Pandora naurahti. Niin, iso vampyyrityttö. Tuskin tavallinen ihmisnainen kovin hyvin nälkäistä susiolentoa vastaan pärjäisi, joten luojalle kiitos siitä, että toiseen lajiin oltiin synnytty.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Dec 21, 2009 13:53:13 GMT 3
Miten ? Niin, se oli loistava kysymys, johon oli vaikea vastata. Oscar oli olettanut, että nainen itse tietäisi, mitä mielisi palkaksi armeliaisuudestaan ja kärsimyksestä, jonka hukka oli saattanut toteuttaa, mutta… “Onko teillä jostain puutetta ?” Aatelisnulikka kysyi ja kallisti entistä enemmän päätään, niin että luulisi tuon pian keikahtavan kumoon nojaillessaan sivulle päin. Osaksi asennon syy lieni siinä, että nuorukainen halusi nähdä varjoissa pysyneen nuorekon paremmin, muttei onnistunut siinä tästäkään kuvakulmasta. “Ra-rahaa, koruja, mitä tahansa…” Materiaalia. Siinä häilyivät rajat, joiden toiselta puolelta Oscar ei voisi antaa mitään. Neitokainen ei näyttänyt miltään keppikerjäläiseltä - siis sen vähän perusteella, jonka hän kykeni päättelemään saadustaan viitasta - mutta eikö helmaväki yleensä ollut hurahtanut hienoisiin hepeneisiin, koruihin ja muihin kauneutta lisääviin asioihin ?
Ainakin hänen äitinsä täsmäsi Oscarin mielikuvaan perusnaisen luonteesta, koska rouva Bonelosshan pynttäytyi viimeisen päälle, kun heidän kartanossaan oli jonkin sortin pippalot tiedossa tai tuo edes lähti kaupungille asioimaan. “Tulisitte nyt edes valoon, että tietäisin, mitä voisin tarjota teille.” Lopulta vaaleaverikkö huokaisi ja ojensi kättään neitoa kohti. Jos nainen ei uskaltanut näyttäytyä, niin kuinka olisi kädenpuristus ? Tosin se oli kovin miehekästä, joten enemminkin Oscar haki ojentelullaan neidon kättä voidakseen laskea tuon ranteelle hienostuneen “suukon”. Käsisuudelmassahan huulet eivät oikeasti koskeneet ikinä hipiään asti, mikä antoi tervehdykselle virheellisen nimen. “En ole esittäytynyt edes teille, olen Oscar Boneloss.” Eikä minua tarvitse yhtään pelätä, heh. Hrrh, mutta kiirettä toki passaisi pitää, koska mitä nopeammin hän pääsisi sisätiloihin, niin sen parempi.
|
|
|
Post by Canine on Dec 21, 2009 20:52:30 GMT 3
Voi tuota nuorukaista, niin viattoman oloinen. pandora itse rupeaisi tirskahtelemaan jos noin kiltisti kysyisi olisiko jollakulla "puutteita". Ja niin nytkin, Pandoran kasvoille ilmestyi huvittunut hymy ja tuo tirskahti hiljaa, peittäen suunsa kätensä taakse. Sitten tuo kuuli toisen mainitsevan sanat "rahaa" ja "koruja". naisen ilme kirkastui ja hymy levisi entisestään, hampaat pysyivät enää juuri ja juuri piilossa; puhuessa ne eivät juuri ehtineet näkymään. "Raha ja korut kuulostavat erittäin hyvältä." Pandora totesi; vampyyritar oli hyvin, hyvin materialistisesti ahne persoona. Ehkäpä Pandora voisi hieman siirtää kultapojun puremista; odoittaa että on saanut palkintonsa. Harva haluaisi palkita henkilöä, joka on purrut heitä kaulaan ja mässäillyt heidän verellään.
Sitten toinen pyysi Pandoraa astumaan valoon. Ja sehän ei kävisi päinsä; naisparallehan iskisi kaiken maailman oireita; kuten ihmisten migreenikohtausta muistuttava.. no kohtaus. Toisen sitten ojentaessa kättään Pandoralle nainen suostui astumaan hivenen lähemmäs, jolloin kevyesti hulmuava mekonhelma ja mustat kutrit käväisivät jo valon puolella, ja ojensi toiselle kätensä. Olihan tuon kalpeus aika paljastava piirre, mutta ei toinen välttämättä sitä keksisi. Ja jos keksisi ja koettaisi paetta, saattaisivat naisen pitkänpuoleiset kynnet pureutua tuon käsivarteen alta aikayksikön. "Pandora. Hauska tutustua." Pandora esittäytyi hivenen mairealla äänellä. Outoa esittäytyä ilman sukunimeä, mutta eihän nainen edes muistanut sitä enää. Tuo oli jättänyt perheensä ja sukutittelinsä jo vuosisata sitten, harva siinä tapauksessa sukunimensä muistaisi.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 5, 2010 16:00:30 GMT 3
Ohoh, oliko hän tärpännyt oikeaan ? Oscar oli jostain syystä pitänyt itseään aina huonona naisten kanssa, mutta näemmä mokoma ajatus oli harhaa, kun kalleuksista puhuminen sai oitis vastakaikua. Kalpean käden ilmestyessä varjoista kämmenensä päälle, nousi vieläkin ystävällisempi hymy nuorukaisen kasvoille - eikun suukko hipiän ylle ja... hmm ? Kyllä tuo silmiinpistävä kalpeus jäi puhuttelemaan vaaleaverikköäkin, joka kohotti kasvonsa nuorekon omia kohti - tai siis sinne päin, jossa oletti niiden olevan äänen perusteella. "Oletteko sairas ?" Vaaleat kulmat kurtistuivat, kun hukkapoju otti paremman otteen Pandoraksi selvinneen juttukumppanin sormista ja alkoi kääntelemään niitä nokkansa alla. Toisen kädet tuntuivat kylmiltäkin tai sitten nolostuneisuus alkoi korventamaan korvankärkiään - olihan hän hyvin tahdittomasti kysynyt neidon vointia. “Siis kun… kätenne ovat todella kalpeat.” Olihan Oscar itsekin kalpeaa sorttia, mutta se johtui vain siitä, ettei tämä nähnyt paljon aurinkoa oleskellessaan neljän seinän sisällä kotona taikka kultasepänliikkeessä.
Rehellistä kiltteyttään nuorukainen sulloi toisen käden kämmentensä sisään, että ne voisivat lämmetä siellä edes vähän; “Teidät pitäisi saattaa jonnekin lämpimään. En voisi antaa itselleni anteeksi, jos aiheutin tämän kaiken teille.” … Ja Oscarhan odotti vastausta, mmm-mm ? Tämä oli jo selvästi päättänyt toimia toisen hengenpelastajana keinolla, millä hyvänsä, koska eihän tuollainen kalpeus enää tervettä ollut! Mitä jos hän olikin susimuodossaan ajanut sairasta takaan ja saisi tästä juttutuokiosta jo jonkinmoisen pöpön omaksi riesakseen ? Iiyyh, ei kiitos, vaikka olisihan sekin ansaittua. Päättäväisesti Oscar koitti nykäistä toisen jälleen valoon, jotta he voisivat yhtä matkaa lähteä tallustamaan kartanolle, tai toisaalta… “Olisikohan tässä lähellä jotain metsästyspirttiä tai vastaavaa ?” Ihan kuin Pandoran pitäisi tietää vastaus, koska ruskeat nappisilmät jäivät vilkuilemaan toista koiranpentumaisesti. Ei hänkään pistäisi pahakseen, jos varpaansa pääsisivät lämpenemään - Oscar jo kipristeli niitä siihen malliin, että tuntui keljulta seisoa kylmässä.
|
|
|
Post by Canine on Jan 5, 2010 18:46:58 GMT 3
Pandora naurahti heleästi toisen kysyessä oliko vampyyritar sairas, ja toisen tutkiskellessa naisen hyvinkin kalpeaa kätöstä tuo virnisteli varjoissaan. "En minä sairas ole; ei huolta." Pandora totesi hyväntuulisena toiselle. Eipä tainnut olla paljoa vampyyreiden kanssa tekemisissä, kun ei vieläkään tuntunut aavistavan mitään omituista. Moni vähäjärkisempikin olisi saattanut jo arvata naisen todellisen lajin tuon kalpeudesta ja kovasta halusta pysyä varjossa. "Mutta toki jokin lämpimämpi paikka kelpaa. Ja et sinä mitään ole aiheuttanut, turhaan sinä itseäsi mistään syytät." Pandora totesi yhä hymyillen.
Seuraavana Pandora totesi nykäisyn kätösessään ja pelmahtipa siinä samassa turvallisista varjoista valoon, joka oli vampyyrin näkökulmasta lähes sokaiseva, vaikkei oikeasti ollut edes kovin kirkas. Pandora siirsi äkkiä kätensä silmiensä suojaksi, yrittäen torjua jo noussuun lähteneen päänsäryn. "No.. Matkaan sitten." Pandora sanoi hivenen tukahtuneella äänellä ja yritti kiskoa toista mukanaan jonnekkin vähemmän valoisaan suuntaan; oikeastaan edes näkemättä suuntaa käden varjostaessa tuon kasvoja. Mekon helma keräsi mukaansa kaikkea mahdollista roskaa Pandoran koettaessa sokkona suunnistaa jonnekkin suuntaan, ennen sietämätöntä kohtausta. Ikäväkseen tuo ei kovin nopeaan päässyt vaappumaan, etenkään kun korkeat kengänkorot upposivat tai osuivat kiviin ja vastaavin vähän väliä, saaden Pandoran horjumaan pahaenteisesti. "Mihin suuntaan pitäisi mennä?" Pandora kysyi, välttäen katsomasta toiseen. Valossa neitokaisen hampaat, jotka olivat viimeinen vihje tuon lajista, näkyisivät toiselle selkeämmin kuin varjoista ja näin ollen toisen kasvojen tuijottelu ei olisi enään suotavaa, tuo saattaisi karata paikalta vampyyriuden paljastuttua.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 6, 2010 0:32:16 GMT 3
Jotenkin Oscarin oli vaikea uskoa, ettei neitokainen ollut sairas, koska hän oli hyvinkin päättänyt toisen olevan sitä. Jääräpäisyyden ja inttämistahdon niellen tämä kuitenkin repeytyi Pandoran mukaan - jahka ensin oli tiukentanut otettaan ympärillään heiluvasta viitasta, joka voisi pudota juuri pahimpana hetkenä. Naisen käytös kävi kyllä vain entistä oudommaksi, peräti jopa niin huolestuttavaksi, että hukkapoju oli jo tarjoamassa nuorekolle tukea, kun alitajuntaansa kiteytyi ikkupikkurainen ajatus toisesta epätodellisesta olennosta, joka oli laskettavissa samaan kategoriaan ihmissusien kanssa. Normaalisti niin väsymyksestä kuin yleisestä tyyneydestä rento katse sävähti, ja vaaleaverikkö pysähtyi niille sijoilleen. Hetken ajaksi hän jähmettyi, tuijotti ja haukkoi happeaan kuin etsien jotain oikeanlaista parkaisua sopimaan tähän ällistyttävään näkyyn… “Tuota…” Mieluummin Oscar ei enää jatkaisi pidemmälle tämän naisen kanssa, mutta eihän hän tohtinut sanoa sitä ääneen. Toinen oli tuosta kaikesta epäilyksiä herättävästä huolimatta kiltti, eikä velkaa kuitattu pelkuruudella, joten.
“… Vasemmalle.” Vasen tai oikea, se oli aikalailla sama, koska aatelisnulikka ei ollut varma, mihin Pandora häntä koitti todellisuudessa johdattaa. Kalpea iho, varjoissa pysyminen… kaikki muuttui selväksi, vaikkakin vasta näin jälkijunassa. Tällaisina hetkinä sitä myös tunsi itsensä erityisen tyhmäksi ja voimattomaksi, koska eihän hänestä ihmismuodossaan ollut vastustamaan sitä, mitä seuralaisensa saattoi olla naisiaan. “Pitäisikö minun johdattaa ? Te ette taida voida kovin hyvin, Pandora-neiti.” Kuitenkin Oscar etsin ääneensä sen koiranpentumaisen luottamuksen ja ystävällisyyden, joka oli kavahtaa piiloon arveluittensa vielä lisää todisteita. Ehkä se olikin vain aistiharha ? Mistä sitä tiesi, jos väsymys teki mieleen tepposia. Niinpä hän päätti muuttua retuutettavasta piskistä opaskoiraksi: “Kertokaa, minne haluatte mennä, niin minä johdatan teitä ?” Ja yhtä hymyä päälle, mitäs muutakaan.
|
|
|
Post by Canine on Jan 6, 2010 1:17:39 GMT 3
Toisen kasvoja ja ilmeitä näkemättäkin Pandora aavisti, että viimein tuolla kultapojulla oli tainnut välähtää mieleensä mikä Pandora taisi olla naisiaan. "Se käy hyvin." Pandora vastasi toisen sanoessa, että ehkä olisi järkevämpää jos poikanen johdattaisi. "Eh.. Ei se mitään kummoista ole. Hieman vain huimaa.." Pandora pudisti päätään, vaikka todellisuudessa päänsärky koveni kaiken aikaa. "Minne tahansa hieman.. Vähemmänkirkkaaseen. Ja sinulle saattaisi olla hyväksi saada vaatteita päällesi, ellet halua piilotella viittani alla kaiken aikaa." Pandora mutisi ja seurasi katseellaan toisen jalkoja ja viittansa helmaa nähdäkseen minne toinen liikkui.
Kyllä Pandora huomasi senkin, että toista taisi ruveta neitokaisen seura hieman.. ahdistamaan, mutta Pandora ei päästäisi kultakutria näkyvistään kuin aikaisintaan palkkionsa lunastettua. Saisi sitten nähdä siitä ruokapuolesta, kunhan nyt ensin olisi kylmää käteistä tai koruja kätösissään. Pandora veti kättään hieman kauemmas kasvoistaan, koittaen peittää nyt vain auringon näkökentästään, jottei tuo hukkaisi pikku aarreaittaansa. Kuitenkin päänsärky, ja nyt päällepukannut pahoinvointi pahenivat hetki hetkeltä. Vähän väliä vampyyritar pysähtyi nojaamaan puun varjoon tai vastaavaan, mutta vain muutamaksi sekuntiksi. Jos tuo nyt tuupertuisi, saattaisi tuo hukkanen paeta paikalta.
Viimein Pandora kuitenkin huokaisi voipuneesti ja siirtyi hivenen paremmin yhden puun varjoon , nojaten tärisevin jaloin puuhun. "Voisimmeko levähtää ihan hetken?" Pandora kysyi ja ilman vastaustakin kävi istumaan puun varjoon, polvet koukussa ja päätään kämmeneensä nojaten. Pitkänpuoleiset kynnet painoivat kevyesti kalpeaa ihoa, kuitenkaan verta vuodattamatta. Pandora hengitti todella syvään ja raskaasti, kuin minkäkin maratonjuoksun jäljiltä. Ei hyvä juttu, ei tosiaankaan.
|
|