SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 9, 2010 2:51:38 GMT 3
Vähäkirkkaaseen paikkaan ? Selvä homma, tämä opaskoira ei tulisi pettämään neidon toiveita, vaikka häntä hieman epäilyttikin sulautua varjoihin, jos toinen tosiaan olisi sitä, mitä pieni pollansa sisällä kiemurteleva ääni inisi. Hän tiukensi aavistuksen otettaan naisen sormista, mutta ei turhaan kiirehtinyt hämärään, ettei huimauksesta kärsivä toverinsa olisi heittänyt seuraavaksi ketaroitaan ojoon - tai läheltähän sekin liippasi Pandoran pyytäessä pienoista paussia. “Tietenkin.” Oscar vastasi, ja oli päästämäisillään irti toisesta - ainakin aluksi. Pandora voi yhtä huonosti kuin hän itse kaipasi kunnon kuteita ylleen, mistä nainen olikin maininnut, muttei nulikka itse kyennyt juuri silloin reagoimaan. Epäileväisesti aatelispenikka astui toista lähemmäs, kallisti päätään ja rykäisi ääntä kuuluviin: “Pitäisiköhän minun hankkia teille muutakin apua ?”
Äänensävynsä oli kohtelias ja todenmukainen - ei Oscarilla ollut sydäntä jättää ketään tuupertumaan järven laitamille näinkin kylmällä säällä, mutta eihän nuorekko moista voinut hänestä tietää. “E-en nimittäin tiedä, mitä teen, jos pyörrytte siihen.” Uhmallaankaan hukkapoju ei lähtisi kantamaan naista käsivarsillaan - eihän hänen mitättömät käsivoimansa riittäisi sellaiseen. Lisäksi se tuntui jotenkin sopimattomalta näin heppoisissa pukeissa. “En katsokaas oikein ole hengenpelastaja tyyppiä…” Enneminkin Oscar kuului siihen ihmistyyppiin, joka panikoi, jos joku esimerkiksi köhi nuuskatautisena vieressä. Hän saisi enemmän pahaa, kuin hyvää jälkeä aikaan koittaessaan auttaa muita. “Jos juoksisin vaikka järvelle hakemaan vettä… kai sitä vettä voi juoda ?” Kai ja kai… missä nuorukainen kuvitteli kiikuttavansa vettä toiselle ? Kämmenkupit eivät pahemmin auttaisi, koska vesi hupenisi sormien välistä kadoksiin.
|
|
|
Post by Canine on Jan 9, 2010 13:51:08 GMT 3
Pandora vilkaisi toista ja pudisti pienesti päätään. "Hetki lepoa varjossa riittää hyvin, kiitos." Pandora mutisi ja hengitti syvään, nojaten selkäänsä takana nousevaa puuta vasten ja painoi yhä otsaansa kättään vasten. Jo tuo lyhyt hetki varjossa kuitenkin rupesi helpottamaan vaampyyrittaren oloa, saaden jopa pienen hymyntapaisen taas tuon kasvoille. "En minä vettä tarvitse, kiitos." Pandora hymyili toiselle ja pyyhkäisi nyt kädellään kasvoilleen valahtaneet hiussuortuvat, irtaantuen muutaman sentin päähän puunrungosta, sukien hiuksistaan kaarnanpalasia ja muuta roskaa.
"Olet yllättävän huolehtivaisen oloinen, ainakin kun ottaa huomioon ettet tiedä minusta mitään ja olen aika varmasti enemmän kuin epäilyttävä henkilö." Pandora hymähti toiselle, vielä kuitenkaan pystyyn nousematta. Mitä nyt turhaan vielä seisoskelemaan, kun eivät ne jalat vielä hetkeen kuitenkaan kunnolla kantaisi. Ja sittenhän sitä oltaisiin rähmällään maassa; ja se ei olisi mukavaa. Pandora jatkoi hiustensa sukimista mietteliäänä. Jos hän palaisi taas aurinkoon uusi kohtaus voisi puskea päälle vielä aiempaakin nopeammin, metsän varjoissa tarpominen olisi sensijaan hankalaa. Jos hän muuttuisi kissaksi hän pääsisi nopeasti ja ketterästi liikkumaan varjossa ja kestäisi hetken valossakin, mutta toinen saattaisi hämmentyä liiaksi tai nähdä hyvän tilaisuuden ja livahtaa pois pienikokoisen eläimen lähettyviltä. Oli se vampyyrin elämä hankalaa.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 12, 2010 15:25:17 GMT 3
Huolehtiva ? No niin, kaipa hän sattui olemaan sitä, koska eihän Oscar halunnut pahaa kärpäsellekään - ellei se nyt väenvängällä tunkenut surisemaan pään ympärille. Mutta mitä siihen Pandoran epäilyttävänä pitämiseen tulisi, niin aatelinulikka joutui taistelemaan kahden vaiheilla; sanoako totuus vai kiertelevä valkoinen valhe ? Jos hän myöntäisi neidon olevan epäilyttävä, mitä tuo itse epäili olevansa, niin olisiko se epäkohteliasta myöntää ? Toisaalta taas kiertelevä vastaus pahoittaisi vähemmän mieltä, mikäli nuorekko toivoi Oscarin kieltävän puheensa… Olivatpa nämä naiset vaikeita. “Mitä te nyt tuollaisia puhutte ?” Nuorukainen kysyi pitkän tauon jälkeen. Olisi ollut puolet parempi mölyttää jotain sattuman varaista, ettei hänestä olisi hohtanut äskeinen sanojen mietiskely - no, tällaista sattuu paremmissakin piireissä. Kuitenkin Oscar vielä yritti naurulla kuitata äskeisen töppäyksen; “Minähän se outo olen - ensin hukka ja sitten ihminen.”
Montaa muuta lajitoveriaan tuskin edes huvitti vitsailla näinkin vakavasta asiasta kuin muodonmuutos, mutta ei Oscarista ilman huumoria pärjännyt elämässä. Totta kai häntäkin kalvoi se, että sisimmässään myllersi toinenkin puoli, jolla oli kookkaat raateluhampaat ja armoton halu tappaa kaikki elävä. Sitä paitsi olisi mukavaa tavata edes joku saman kaltainen henkilö, joka tietäisi kuinka susipuolta voisi pitää edes jossain kurissa. “Pitäisikö minun sitten huolestua teistä muullakin tapaa kuin pelkän terveytenne pohjalta, Pandora-neiti ?” Nuorukainen kyykistyi naisen tasolle, ja kallisti jälleen hieman päätään. Olisiko tässä kaltaisensa olento ? Tai edes jokin, joka olisi läheltä lipova. Äkkiä aikaisempi kammoksunta alkoi kirkastua lapsenomaiseksi uteliaisuudeksi - ihan kuin hän olisi ehtinyt unohtaa raskaat epäilyksensä, mikä toisaalta ei olisi lainkaan ihme tällaisella kultakalanmuistilla, jonka Oscar sattui omistamaan. “En nimittäin tahtoisi uskoa teistä mitään pahaa.”
|
|
|
Post by Canine on Jan 12, 2010 21:44:29 GMT 3
Pandora hymähti toisen vastaukselle, jonka esiinkaivamiseen meni hetken aikaa. Ei tuo vampyyritar kuitenkaan pahastunut, vaikka aavistikin tuolla olleen muutama muukin vaihtoehto, mitä voisi tälle vastata. Toisen todetessa itse olevansa outo, Pandora hymyili taas hyväntuulisena. "Älä huoli, olen minä oudompiakin tavannut. Paljon oudompia.." Pandora naurahti. Pimeämmänpuoleisissa piireissä liikkuessaan sitä tutustui ties minkälaisiin olentoihin ja persoonoihin; monet "tavallisetkin" ihmiset olivat yllättävän omituisia.
Pandora tuijotteli hetken aika mietteissään maata, kun toinen kyykistyi neitokaisen tasolle ja kysyi pitäisikö tuosta olla muunkin kuin terveyden pohjalta huolissaan. "Eipä juuri." Pandora tyytyi hymyillen vastaamaan, yhäkin saaden hampaansa pysymään jotenkuten piilosilla. Toisen todetessa, ettei tahtoisi uskoa Pandorasta mitään pahaa, Pandoran kasvoille nousi taas leveä hymy, jonka tuo sai juuri ja juuri kitkettyä ennen rakkaiden torahampaidensa esiintymistä tuolle kultakutrille. "Kaipa tuohon voisi vastata että kiitos. Usko pois, harvoin olen näinkään miellyttävä henkilö." Pandora totesi, purren poskeensa jottei rupeaisi taas virnuilemaan. Toinenhan oli jo saattanut aavistaa jotain, mutta hampaiden esittely saattaisi säpsäyttää tuon koiranpennunomaisen olennon pakosalle. Ja se ei olisi hyvä juttu, ei laisinkaan.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 16, 2010 15:10:52 GMT 3
Jassoo, oli tullut siis oudompiakin tuttavuuksia vastaan ? Sen ei ollut kieltäminen, etteikö Oscarin uteliaisuus olisi leimahtanut loistokkaampaan roihuun, kun Pandora teki noinkin kiinnostavan havainnon omasta tuttavapiiristään. Voisiko hukkaa oudompaa otusta käyskennellä maan päällä ? Tai ainakin sellaista hukkaa, jonka luonne muuttui radikaalisti siirtymästä toiseen… huh, no niitä oli varmaan monia sentään. Hän kun oli pitänyt itseään erikoisuutena, mutta mitä muuta voisi luullakaan, kun koko elämä oli vietetty 'pullossa' kuin merikarhujen lampunhenki ikään. "Todellako, saanko tiedustella millaisia eriskummallisia tuttavuuksia omaatte ?" Vaivoin nuorukainen sai hillittyä intonsa, joka oli jo loikata silmille… vaikka lausahduksen alussa oli havaittavissa kyseenalaistava sävy, joka oli yhtä omiaan aatelinulikalle kuin hellyyttävä koiranpentumaisuus katseessa. "Olette tavanneet heidät täällä Meryonissako, vai kuinka ? Pahoitteluni uteliaisuudestani, mutta haluaisin kovasti tietää…" Ooh, se olisi liian hyvää ollakseen totta, jos nuorekko vastaisi tuohon kysymykseen 'kyllä'.
Paitsi palataksemme siihen aiempaan huolehdintaan, niin kyllä sitä yhä liikeni nuorukaiselta - oikeastaan vain huojentuneen hymyn säväyttämänä. Siinä missä toinen hymyili, niin suupielten ylösvenytys myös tarttui vaaleaverikköönkin vastaukseksi, ettei noinkin rehellinen ilmehdintä kuin ilahduttanut häntäkin. "No mukavaa kuitenkin, että viitsitte olla miellyttävä minulle. Moni ei ole, nähkääs." Aloittaen suvustaan, joka kaikessa epämiellyttävyydessään koitti turmella hukkapojan mietokset itsenäisestä elämästä. Hän oli elänyt aina äitinsä talutushihnan jatkona, ja tätä nykyään isäpuoleksi vaihtuneen pikkuserkun käskytettävänä piskinä, jolla ei juuri tuntunut olevan ihmisarvoa. Pandoran käytös oli saanut Oscarin tuntemaan, että hän olisi edes jotain tai joku - peräti mieskin, koska neito hauraudellaan osaksi osoitti olevansa se heikompi osapuoli heistä. Hauraudesta puheen olleen… nyt varpaita oikeasti palelsi jo niin, että teki kipeää, eikä vilu enää kauaa pysyisi loitolla yhden viitan avulla. "Mutta jos nyt jatkaisimme matkaa, mikäli siis tunnette olonne lainkaan kykeneväksi siihen ? Voin toimia jälleen oppaananne, ja jos valo käy silmiinne, niin sulkekaa ne toki; en anna teidän kompastella juurakkoon tai kiviin, jotka saattavat tulla matkalla tielle." Vielä omien sanojensa maistelun jälkeen Oscar lisäsi; "Luottakaa minuun."
|
|
|
Post by Canine on Jan 20, 2010 21:52:49 GMT 3
"Todella." Pandora naurahti toiselle. Tuo taisi olla mielissään siitä, ettei ollut niitä oudoimpia joita tuo vampyyritar oli tavannut. "Saathan sinä. Ja lista on mukavan pitkä, joten ehken kaikkia luettele; mutta kaikenlaista jakautuneen persoonan omaavista ihmisistä narsistisiin demoneihin, joilla on lemmikkinään jättimäinen, puhuva ja sokea kissapeto. Joka sitten taas on emäntänsä vastakohta. Että kaikenlaisia sekopäitä on näiden.. muutaman elinvuoteni aikana tullut tavattua. ja osaa en toivon mukaan näe enää koskaan. " Pandora muisteli osaa tuttavistaan, hymähtäen sitten itsekseen. Hyvän kuvanhan tuo itsestään antoi kertoillessaan tapaamistaan sekopäistä. "Kyllä, osan olen tavannut äällä. Ja osan sitten kauempanakin, olen ollut lähes kaikkialla tällä saarella." Pandora nyökkäsi.
"Miksen olisi? Tiedän millaista on, kun kukaan ei viitsi edes katsoa sinuun katsomatta kieroon. Et ole ainoa joka on kokenut kaikkea vähemmän mukavaa elämänsä aikana, usko pois." Pandora hymyili nyökäten. Ja Pandorahan tiesi mistä puhui; kun syrjintää ja vastaavaa oli koettu niin suvun kuin tuntemattomienkin osalta. Pandora puristi hetkeksi kätensä nyrkkiin muistellessaan niin uskomattoman upeaa lapsuuttaan. Sitten tuo havahtui toisen puheeseen ja nyökkäsi. "Voimme jatkaa, voin jo paremmin." Pandora vakuutti ja nousi ylös, nojaten aluksi toisella kädellään puuhun. Toisella oli varmasti varsin kylmä, Pandoran viitta ei ollut kaikkein lämpimin mahdollinen, eikä peittänyt edes toisen jalkoja täysin. "Toki luotan, kultakutri." Pandora hymyili ja kevyesti pörrötti toisen päälakea ja vaaleita kutreja, kävellen alkuun hieman varovaisesti, pysytellen juuri ja juuri varjossa.
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 22, 2010 14:29:42 GMT 3
… Jo oli omituisia otuksia kerrakseen. Oscarin ruskeat nappisilmät laajentuivat ainakin asteen, kun hän kuunteli ajatuskaan muualle herkeämättä Pandoran puhetta, kunnes liian tarkat mielikuvat puhuvasta kissapedosta veivät empimättä voiton. Siinähän oli jo eriskummallinen katti konsanaan. Lisähöysteeksi todettu neula kartalla kertoi mukavan sanoman siitä, että hänellä olisi loistavat mahdollisuudet törmätä johonkin muuhunkin ‘kummajaiseen’ oman peilikuvansa lisäksi, mutta hetkinen vain… “Oh loistavaa, mutta… emmekös me asu mantereella ? Olen tainnut oleskella liian pitkään neljän seinän sisällä, kun en ole kuullut meidän irronneen muusta tantereesta…” Oivoi, heidän perheen tietämys oli kyllä suppeaa, vaikka Oscarin olikin vaikea käsittää, kuinka suojainen laaksoyhteisö olisi lähtenyt lipumaan irti siitä harmaasta massasta, joka saattoi juttujen mukaan sijaita vuorten takana - kaiketi. Susipojun silmäpari kävikin tihrustamassa ympärilleen, ja mieleenkin jo ehti juolahtaa, että hänen olisi ehdottomasti avattava keskustelu äitinsä kanssa siitä, kuinka tuo saattoi pimittää näin tärkeän asian pojaltaan! Suorastaan julkeaa käytöstä äitimuorilta, hmph.
Ajatusrattaat kumminkin jumahtivat niille sijoilleen, kun nuorekko esitti kysymyksen miksi tämä ei olisi miellyttävä Oscarille. Syytkin olivat jo ilmiselvät, joten nuorukainen vain kohotti anteeksipyytävinä kulmiaan - hän ei ollut aivan kuunnellut tuota tunnustusosiota, ja nyt totta kai kadutti tällainen epäkohteliaisuus omassa käytöksessä. “U-uskon toki.” … Mitäpä hukkapoju ei uskoisi. Hän oli jo aluksi tarjoamassa kättään, että Pandoran olisi helpompi nousta, mutta kun toinen pääsi täyteen pituuteensa ominkin avuin, niin tyytyi Oscar piilottamaan kohteliaan eleen omien vaaleitten suortuviensa siirtämiseksi korvan taakse, vaikka se olikin tuhoon tuomittu projekti hiusten pörröttämisen jäljiltä. Hyvilläänhän nuorukainen oli noinkin tuttavallisesta kädenliikkeestä, mutta samalla vaivautunut erään pikku seikan vuoksi… “Neiti Pandora…” Oscar aloitti, eikä lupaustensa mukaan aivan heti lähtenyt liikkeelle. Hän antoi katseensa kierrellä maan ja taivaan välillä, kunnes se pysähtyi seuralaisensa selkään. Äh, ei hän voisi avata suutaan niinkin tahdittomissa merkeissä, joten; “Kiitoksia vielä kerran, kun olette niin ystävällinen. Pelastitte päiväni.” Soma hätäsepitys, joka oli vielä tottakin.
Hymy palasi aprikoinnin synkistämille kasvoille, kun vaaleaverikkö asteli takaisin toisen rinnalle, ja koitti etsiä vastapuolen käden takaisin omaansa voidakseen ohjailla toista. Hän voisi hyvinkin johdatella Pandoran vaikka varjoa myötäillen jonnekin perille, kunhan heidän ei tarvitsisi kävellä kaupungin läpi Valkean lapsuuden kartanolle - se olisi aivan liian noloa näyttäytyä rahvaiden keskellä kuin ‘kuningas uusissa vaatteissa’ -sadun tapaan.
|
|
|
Post by Canine on Jan 22, 2010 17:46:17 GMT 3
"Miten vaan. En ole koskaan ollut värmä onko tämä saari vai manner vai mikä sitten hyvänsä." Pandora heulautti kättään. Nainen ei tosiaan ollut varma edes miltä mokoma planeetta todellisuudessa näytti, oli se kuitenkin jonkin verran noiden muutaman sadan vuoden aikana muuttunut. Pandora kääntyi katsomaan toista tuon jälleen kiittäessä vampyyritarta. Pandora epäili toisen aikoneen sanoa jotin muutakin, mutta mikäs siinä sitten. "Ole hyvä vain." Pandora hymyili toiselle ja käänsi katseensa eteenpäin, tarttuen sitten viereensä palanneen hukkapojan kätöseen.
"Mikä on helpoin reitti perille? En usko, että kovin mielelläsi hillut pelkkään viittaan kääriytyneenä kovin monen henkilön nähtävänä?" Pandora hymähti, kävellen varvovasti eteenpäin. Kylmyys alkoi nyt tuntua jo vampyyrineidonkin keholla, kevyen viiman osuessa paljaisiin hartijoihin, käsiin, kaulaan ja kasvoihin. Vapaalla kädellään Pandora nosti varovasti mekkonsa yläosaa paremmin, sillä mekon helma osui kaiken maailman risuihin ja muihin maassa ja jos sitä jatkuisi liian pitkään, saattaisipa tuon yläosa valahtaa muun tekeleen mukana alemmas. Nostoeleen jälkeen käsi siirtyi sukimaan hiussuortuvia kalpeilta kasvoilta. Onneksi Pandora sai nyt käveltyä niin, ettei jäänyt valoisalle puolelle kituuttamaan. Pandora kääntyi katsomaan toista ja oli aikeissa sanoa jotain, mutta sulki sitten mietteissään suunsa. "Millaisessa talossa asut?" Pandora viimein kysyi. Olisihan se hyvä tietää, mihin pitäisi valmistautua.
//Oijoi, meiti pääsi itse unohtamaan että kyseessä on mantereenosa eikä saari |3 Ja kaiken lisäksi jäi mietityttämään, että mitä hukkapoju aikoi alunperin sanoa tuon hiusten pörrötyksen päätteeksi x3//
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Jan 26, 2010 15:48:01 GMT 3
// Huh, onneksi tajusin kurkata, että onko peliin tullut vastausta - toinen töpö kun hyppii tämän meidän omamme niskaan.
Ai nytkö se oli sitten epätarkkaa, millaisessa maaläntissä he majailivat ? Oscarin kulmat menivät entistä enemmän kurttuun ja otsalle muodostui pari suoraa viivaa, kun hän koitti parhaansa mukaan jälleen ymmärtää naisten oikkuja, mutta… ei. Tämä ei käynyt järkeen sitten millään, koska hänhän oli jo ehtinyt uskoa heidän armaan laaksonsa muuttuneen saarekkeeksi keskellä jotain tuntematonta ja suurta vesimassaa. Uudet välinpitämättömät faktat jotenkuten sulatettuaan hän puristi nuorekon sormet oman nyrkkinsä sisään paremmin ja lähti kulkemaan eteenpäin tarkoin mietitysti - uusi samanlainen huimauskohtaus tietäisi uutta pysähtymistä ja varpaiden paleltumista sinisiksi, joten oli paras vain ottaa opikseen viimekertaisesta töppäyksestä. “Eh, tosiaan - mieluummin en näin vähäpukeisesti näyttäytyisi naisen seurassa kaupungilla, ymmärtänette varmaan miksi.” Vaaleaverikkö naurahti lauseensa päälle - millaiset huhut ja juorut siitä lähtisivätkin kulkemaan, jos hänenlaisensa tuskin tiedetty aatelinen yhtäkkiä kävelisi kadulla pelkkään viittaan kietoutuneena ja nainen käsipuolessa. Sellaisesta helposti veti vääriä johtopäätöksiä, jotka eivät varsinkaan olisi Oscarin vanhoillisen äidin mieleen - kohtahan neiti Pandora olisi nimitetty vähintään hänen morsiamekseen.
Ei, ei ja vielä kerran ei - aivan nuoren neidonkin puolesta hukkapoju päätti pälyillä mahdollista suuntaa, josta yli kasvanut susi olisi saattanut rynnätä - eihän hän sentään kaupungin läpi karvaturrina ollut jolkutellut, toivon mukaan. Nyt sille lämpimälle turkille olisi kyllä ollut tarvetta, puhumattakaan karkeiksi karaistuneista anturoista - jalanpohjia pistelivät erinäiset sattumat, kun Oscar koitti puiden langettamassa varjossa tai vähintään sen reunassa etsiä soveliasta reittiä tarkoitusperiinsä. “Asun Valkeassa lapsuudessa… siis kartanossa.” Valkea lapsuus… se tuntui jälleen särähtävän nimenä aatelisnulikan korvaan niin, että hän eläisi jossain haavemaailmassa. Tämän puitteissa olikin fiksuinta korjata nimi vain pelkällä kartano -termillä, joka kertoi ehkä enemmänkin seuralaiselleen. Ylittäessään teräväkulmaisen näköisen karahkan, tajusi tämä kuitenkin vasta jatkaa; “Se ei ole kovin kummoinen kartano, rapistunut ja puutarhakin aikalailla villiintynyt. Meillä on vain vähän palvelijoitakin.” Ruskea katse kävi päivittelevästi vilkaisemassa taivaan suuntaan; ja tästä kaikesta saamme kiittää hänen äitiään, joka mieluummin halusi pitää juhlia ja esittää vieraille koreuttaan kuin huoltaa suvun kartanoa kuosiin. Syvä huokaisu. “Mieluummin jättäisin palaamatta sinne, mutta koska lupasin teille jo palkkion, niin en vedä sanojani takaisin.”
// Nooh, ei kaikkea voi aina muistaa, ja se sanominen ehkä vielä joskus selviää tässä x).
|
|
|
Post by Canine on Jan 26, 2010 17:40:21 GMT 3
"Ymmärränhän minä. Täällä kaiken maailman juorut ja huhut liikkuvat yllättävän nopeasti." Pandora nyökkäsi. Oma maineensa tuota ei huolettanut; Pandora kun oli muutenkin omissa piireissään tunnettu ahnaana ja omahyväisenä heitukkana, mutta tuo kultakutri taisi olla 'hivenen' toista luokkaa. Toinen kertoi asuvansa 'Valkeassa lapsuudessa', mutta korjasikin pian asuinpaikkansa kartanoksi. Juuri kuten vampyyritar oli kuvitellutkin. Mutta silti, tuon ensin mainitsema Valkea lapsuus kuulosti jotenkin tutulta. Ehkä hän oli joskus tuntenut jonkun sieltä? Tai murtautunut, tai koettanut murtautua, sinne, kartanoissahan oli yleensä varsin paljon kaikkea arvokasta. Ja ihmisiä, joka tarkoittaisi verta. Tai sitten tuo oli vain kuullut jonkun muun hiipparin puhuvan siitä. Mitä se sitten olisikaan, eiköhän se selviäisi kun perille päästäisiin. Pandora vilkaisi toista ja hymähti. "Kartano kumminkin. Kuinka rapistunut kartano se sitten onkaan, niin aina se voittaa rähjäisen metsämökin." Pandora mutisi ja naurahti hiljaa.
Jos neito ei olisi niin omapäinen, olisi tuollakin mahdollisesti nyt suuri kartano ja paljon rikkauksia, mutta karkaamisen ansiosta kartano oli vaihtunut metsämökkiin ja rikkaudet satunnaisiin lantteihin. Pandora käänsi katseensa taas toiseen. "Voithan sinä häipyä sieltä kun olet maksanut palkkioni?" Pandora hymyili. "Jos haluat voin vaikka helpottaa pakoasi? Sitä paitsi, kyllähän sinun täytyy nyt vaatteita saada, vai ajattelitko pysyä sieltä poissa ja elellä pelkästään viittani ylläsi?" Pandora kysyi ja käänsi katseensa eteenpäin, virnuillen itsekseen. Kauempaa kuului hiljaisia ihmisaskelia, normaali ihminen ei niitä kuulisi, mutta Pandoralla, ja kukaties susihukallakin, oli normaalia paremmat aistit. Ehkäpä etsintäpartio? Tai hyvällä lykyllä vain satunnaisia matkaajia tai metsästäjiä. Pandora hidasti askeleitaan, kuunteli ja haisteli ilmaa mietteissään. Mukana kuulosti olevan ainakin nuoremman puoleinen nainen, ehkä useampikin, sekä muutama miekkonenkin. Kukaan ei vaikuttanut kovin vanhalta, mutta aikuisilta silti.
//Möö, uteliaiden kidutusta xD En sitten yhtään tiedä, keitä siellä lyllertää, ehkä vain jotain randommatkaajia, mutta saavatpa jotain pohdittavaa matkalleen |3//
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Feb 15, 2010 14:53:51 GMT 3
No ei se häipyminen niin yksinkertaista ollut, vaikka siltä kuulostikin. Hän oli näkymättömästi sidottuna kartanon olennaisuuteen, ainakin siitä lähin kun susihukka oli onnistunut rauskaisemaan naskalinsa kiinni aatelisen lihaan. Hänen äitinsä ei antaisi pojalle edes suun vuoroa, jos tämä kertoisi haluavansa itsenäistyä ja lähteä katsomaan maailmaa - se ei ensinnäkään sopinut Bonelossien suvun arvolle jättää kotikaupunkia jälkeen ja ihmissusipuolisko viimeistään vetäisi rajan häipymiselle; Oscarhan saattaisi koko perheen kunnian ja pahimmillaan henkirievut alttiiksi, jos ihmiset kuvittelisivat rouva Bonelossin ja herra Rattailin olevan myös harmaaturkkeja. Näin nuorukainen olikin jo vastaamassa neiti Pandoran kysymykseen, mutta korvaan särähtävä tosiseikka pelkän viitan olemasta olosta sai häveliään punan levähtämään tämän poskipäille. "Si-siis tietenkin tarvitsen vaatteita…" Oscar sopersi ja käänsi ruskeat silmänsä muualle, ettei nolostuminen olisi ollut niin ilmiselvää. Hän oli koko ajan alitajunnassaan jotenkin elätellyt saavansa vaatteet muualtakin - vaikka puunoksalta, mikä kuvasi hyvin aatelisnulikan harhaista maailman kuvaa. Ryntteitten lisäksi sitä paitsi tarvitsi rahaa, eikä sitäkään taskutonna voinut kilistä mukana.
Kunhan häpeilynsä oli jossain kurissa, niin hän kykeni taas keskittymään muuhun - kuten vaikka siihen, että nuorekko oli tarjonnut apuaan uudessa paossa, joka sai tämän puitteissa valovoimaisemman kuvan heijastumaan hukkapojun silmiin. "Mutta auttaisitteko todella ?" Oscar vielä varmisti ja käänsi kasvonsa uudemman kerran toista kohden. Jos mietti sitä, että neitokainen oli yksin pärjännyt ihmissutta vastaan, niin varmasti tuolle ei olisi konsti tai mikään hankkia yhtä nulikkaa käpälämäkeen. Oh, tämän lapsenmielisen ilahtumisen turvin nuorukainen olisi vaikka voinut syleillä neiti Pandoraa, mutta se jäisi kyllä toiseen kertaan monestakin syystä; mm. lähistöllä liikkuvien ihmisten vuoksi. Kyllähän hänenkin aistinsa rekisteröivät tuntemattomia, jotka tulivat heitä kohti, mutta tulijoiden aikeista Oscarilla ei ollut aavistuskaan. "Hei, se on mennyt tästä!" "Onko noin ? Ettet vain seuraisi vääriä tassunjälkiä…" Puhekin kuului jo, tai ainakin kahden henkilön keskustelu, josta toinen vaikutti rehvakkaalta jätkältä ja vastaaja taas nuorelta naiselta.
Vaistomaisesti Oscarin katse hakeutui maahan, omien jalkojensa juureen, jossa lepäsivät tassun painautumat. Lienivätkö lähemmäs saapuvat nuoret etsimässä seikkailua tai jätkät vain halusivat todistaa jotain mielityilleen, mutta siitä huolimatta aatelisnulikan kurkkua puristi - yksi noista helmaväkeläisen äänistä oli kovasti muistuttanut häntä Valkean lapsuuden palvelustytöstä Matildasta, joka oli totta kai vapaalla täydenkuun vuoksi. "Mennään piiloon…!" Ihan mikä tahansa paikka olisi nyt täydellinen piilopaikka - vaikkapa neiti Pandoran selkämys, jonka taakse Oscar raukkamaisesti luikahti. Tässähän ne huhupelot ja muut vastaavat ihmettelyt toteutuisivat, jos yksikin noista onnettomista jälkien seuraajista erehtyisi huomaamaan kartanon perijän koko vähäpukeisessa olemuksessaan.
// Anteeksi näin tolkuttoman pitkä kesto, onnistuin tulemaan reissaamisen jälkeen ärhäkkään flunssaan ja kirjotusinto on ollut sen aikaa aivan kuoliossa. Toivottavasti tuosta vuorostani nyt saa jotain irti <''D.
|
|
|
Post by Canine on Feb 15, 2010 21:46:43 GMT 3
//Eipä kesto mtn. haittaa, itselläänikin kirjoitus into nyt muutto- ja kouluhumun takia hieman nollassa, mutta yritänpä silti jtn aikaiseksi saada, etten ihan kokonaan mukavan tekemisen puutteeseen kuukahda x3//
Pandoran kasvoille nousi taas hymy toisen nolostuessa. Miespuolisia ihmisolioita oli hauska nolostuttaa. Erittäin hauska. Mietteissään Pandora rupesi pureskelemaan kevyesti peukalonkynttään ja toisen kysyessä auttaisiko neitokainen tuota todella pakenemaan, Pandora mietti vielä hetken, kunnes nyökkäsi hitaasti toiselle ja lopåetti kyntensä järsimisen. "Miksipä en? Onhan minulla jo kokemustakin ylikontrolloivien vanhempien luota paosta. Satuin itsekkin olemaan aatelisperheen lapsi. Mutta liikaa sääntöjä ja kaiken maailman etikettejä; se ei koskaan sopinut minulle." Pandora hymähti ja siirsi sormellaan muutamia hiussuortuvia kasvoiltaan.
"Susimetsällä vai?" Pandora hymisi hiljaa kuunnellessaan hiljiasta puhetta, joka kantautui kauempaa. Toisen seuraavan kommentin kuullessaan Pandora käänsi kasvonsa taas kohti toista, kohottaen toista kulmaansa. "Piiloon? " Pandora toisti, kun toinen olikin jo vetäytynyt vampyyrin selän taa. Pandora ei voinut estää hersyvää naurua joka tuolta karkasi. "En usko että olet siinä kovin hyvässä piilossa." Pandora hymyili huvittuneena toiselle. Pandora käänsi katseensa taas eteen päin, hahmot saattoi erottaa jo haaleasti. "Tuttujasi?" Pandora huikkasi ja käänsi katseensa taas Oscariin. "Tiedän että tilanteen täytyy olla sinulle enemmän kuin nolo, mutta mitä jos tyyppi on vaikka jokin.. ammattijäljittäjä, ja löytää meidät piileskelemästä. Se olisi vielä epäilyttävämpää." Pandora kysyi leikillään, virnistäen toiselle ja kääntäen katseensa taas eteenpäin.
"Heitä ei montaa näytä olevan.. kyllä minä heille pärjäisin." Pandora hymisi tyytyväisenä. Niinhän se oli; jos nuo olisivat tavallisia ihmisiä niin kyllä Pandora moisille pärjäisi. "Hei siellä!" Miehen ääni kuului tuon huomatessa etäisen hahmon; Pandoran. "Jos haluat, ehdit vielä mennä puistikkoon piiloon." Pandora kuiskasi selkänsä takana olevalle nuorukaiselle. "Tuo ei ole oikea tapa puhutella naishenkilöä." pandora sihahti toiselle takaisi. "Oletko nähnyt jonkinmoista sutta?" kuului seuraava huudahdus jo matkan päästä. Pandora vilkaisi taas taakseen ja kohautti olkiaan. "Montakin." Tuo tyytyi vastaamaan toiselle.
//Möyh.. Näkee että meitillä tää kevään tulo tuppaa lagauttamaan aivoja.. x___X//
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Feb 28, 2010 14:43:58 GMT 3
Jossain suhteessa Oscar oli koko ajan osannut olettaa neiti Pandoran olevan hienompaa lehmusta kuin rahvaiden juurakkoa, mutta naisen heittämä paljastus kuitenkin jätti hetkeksi kolean olon aatelisnulikan sisimpään; karannut vai, huh ? Hänen pienessä, oman päänsä sisäisessä maailmassa helmaväkeläiset eivät tehneet mitään noin radikaalia muutosta elämässään omin päin, sillä sellainenhan oli kovin miesmäistä - ottaa nyt oma elämä haltuun ja hallita sitä ilman, että kukaan sanoisi mitä pitäisi tehdä. Suorastaan hävetti myöntää ettei hukkapoju itse ollut koskaan päättänyt menemisistään ja tulemisistaan, koska hän oli ollut riippuvainen äidistään ja jopa omasta pikkuserkustaan hävyttömän pitkään. Siispä hatun nostoa neidolle, jolla riitti sisua ja omaa päätä toimia niin kuin mielensä lystäsi. "Voi, minusta tämä on hyvä piilo!" … Mutta silti, kaikesta heränneestä kunnioituksesta huolimatta Oscarin piti tapansa mukaan hieman vängätä vastaan, vaikka totuus oli vesiselvä - ei solakan naisen takana ollut loistokasta lymypaikkaa, joka estäisi nuoria seikkailijoita näkemästä puolialastonta aatelista. Äää, eivätkä neiti Pandoran leikkimieliset kiusoittelut ammattilaisjäljittäjistä yhtään helpottaneet Oscarin olo, enemminkin pahensivat sitä, kun poikarukka koitti kyykistyä entistä pienemmäksi otukseksi matkatoverinsa takana.
Uhuhuh, lähestyvä kikatus nosti ihon kananlihalle, vaikka olihan se sitä jo ennestään. Kuten nuorekko oli arvannut oikein, niin toden totta mukana näytti valuvan Matilda, jonka sisäistäminen seuralaisensa jatkamaan lauseeseen pakotti Oscarin puistamaan päätään napakasti. "Pä-pärjäisit… ei, ei, ei - ei heille tarvitse pärjätä!" Miksi noille henkilöille pitäisi pärjätä, eivätkö he vain voisi piiloutua ? Ai niin, eihän se käynyt enää päinsä, koska ainakin neiti Pandora oltiin nähty. Hammasta purren vaaleaverikkö kurkisti piilostaan tulevaan ihmisjoukkoon - pitäisikö hänen nousta arvonsa tuntevaan ryhtiin ja astua suojelijansa selän takaa esiin vai välttää tulevat juorut sekä hilpaista pusikkoon, joka saattaisi karulla oksistollaan peittää nuorukaisen olemuksen. … Syvääkin syvempi huokaisu. Nöyrän ja häpeilevän näköisenä Oscar nousi täyteen pituuteensa ja astui osittain esille, jotta hän juuri parahiksi näkyi röyhkeälle kukkoilijalle ja tämän tovereille. Kakkuloitaan ojenteleva Matilda ei näyttänyt uskovan silmiään tajutessaan enemmän metsäläistä muistuttavan ruskeasilmän kartanon nuoreksi isännäksi. "Mutta Oscar-herra! Mitä te täällä teette ?" "Eheheh, minäpä minä, Matilda… tuota…" … Voisikohan hän enää mitenkään livahtaa pusikkoon ? Nuo ympyrkäiset katseet, jotka vuorottelivat Oscarissa ja neiti Pandorassa herauttivat hänelle suuren mielihalun hieroa niskaansa, minkä ohella myös omat sielunpeilinsä eksyivät etsimään apua seuralaisestaan; niin, mitä teen täällä - osaatko vastata puolestani ?
// Tiedän vallan hyvin tuon tunteen, itsellänikin tuntuu tökkivän tämä kirjoitus näin kevään tullen o__o’’.
|
|
|
Post by Canine on Feb 28, 2010 21:24:13 GMT 3
Pandora hymähti toiselle tuon todetessa Pandoran takana olevan hyvä piilo. Toisen hymähdyksen sai aikaan toisen kommentti siitä, ettei kahdelle tulokkaalle tarvitsisi pärjätä. "Lakkaa hermoilemasta höhlä." Pandora viimein naurahti ja käänsi katseensa lähentyviin tulokkaisiin. Kaksikon tultua paikalle Pandora huomasi vaaleaverikön tulleen osittain pois piilostaan. Ja pian tuolle ilmenikin, että kakkuloitaan kohenteleva pikkuneito tunsi tuon kiharakutrisen kultapojun, joka näytti vähintäänkin kiusaantuneelta yrittäessään keksiä vastausta neitokaisen kysymykseen. "Te siis tunnette toisenne?" Pandora kohotti toista kulmaansa ja vilkaisi Oscariin. Nuoremman neitokaisen seurassa oleva öykkäri ei näyttänyt olevan mieluissaan siitä seikasta; ehkäpä tuo pelkäsi kilpailua? Pandora laittoi kätensä puuskaan eteensä ja seisoi hieman vinottain, katsellen pienesti hymyillen kaksikon kummastuneita katseita ja vilkaisi sitten Oscaria. "Ei tarvitse näyttää noin järkyttyneeltä, aion kyllä palauttaa herrasi turvallisesti kotiin." Pandora hymähti tuon palvelustytölle, tai mikä tuo nyt sattuisikaan olemaan.
"Palauttaa mistä? Ja hukkasiko nuoriherra vaatteensakkin matkalla?" Palvelusneidin seuralainen kysyi ivallisesti ja Pandora loi kylmän mulkaisun tuohon suurisuiseen nuorukaiseen. "Ja sehän ei taas kuulu sinulle, juniori." Pandora vastasi ja sai vastaukseksi tyytymättömän mulkaisun. "Ja pikkuneidin on turha huolehtia, mitään epäilyttävää ei ole tapahtunut, vaikka tilanne oudolta vaikuttaakin." Pandora käänsi katseensa edessään seisovaan neitokaiseen. "Eli turha huolehtia että hänelle olisi tapahtunut mitään." Pandora vielä lisäsi. "Minkälaista mitään?" Kukkopoika virnisti, jolloin Pandoran olisi todella tehnyt mieli lyödä tuota ylimielistä kakaraa. Tuon seurassa oleva neitokainen näytti hieman pelästyneeltä rohkean seuralaisensa kysymyksen takia. "Minkäänlaista mitään. Kultakutrihan on aivan liian nuori minulle." Pandora vastasi ja pörrötti Oscarin hiuksia. "Ja jos nyt teille sopisi, niin jatkaisimme matkaa ettei nuoriherra palellu kuoliaaksi." Pandora lisäsi ja käänsi katseensa Oscariin. "Menemmekö?" Tuo kallisti hiukan päätään.
//Möfff. ^__^'//
|
|
SN
Keltanokka
Posts: 80
|
Post by SN on Mar 23, 2010 13:03:40 GMT 3
// ... Eipähän tästä viime vastauksestani olekkaan kuin taas miltein kuukausi vierähtänyt. Jälleen kerran anteeksi n__n''.
"Tunnemme." Oscar vastasi välttelevästi takaisin neiti Pandoralle, koittaen parhaansa mukaan samalla kuulostaa enemmän mieheltä kuin pieneltä hiireltä, joksi hän tunsi itsensä parhaillaan. Joku muu könsikäs olisi varmasti ottanut tilanteen mahtipontisesti hallintaan ja vannottanut palvelustytön pitämään huulensa supussa konkkaronkkineen, mikäli tuo mieli pitää työnsi vastaisuudessa, mutta ei meidän aatelisnulikkamme - ehei. Tämä vain nyhväsi alahuuli likeltä pitäen väpättäen, puhumattakaan kuinka sanattomaksi kukkopojan suora vihjailu hänet veti. Toki Oscar edeltä mainitusti tiesi, kuinka mittavan väärinkäsityksen hänen vähäinen pukeutumisensa tällaisella kytevällä talvisäällä antaisi puhdasmielisemmällekin… äää, ei taas hiuksia, ei hiuksia! Jälleen armaitten suortuviensa kimppuun käytiin brutaalisti yllättäen, vaikka ne olivat juuri mallikelpoisesti laskeutuneet olkapäiden ja selän seutumille. "A-aivan, hän on liian vanha minulle, ei kun…!" Hiuspehkoaan ärhäkän puoleisesti sukiva aatelisnulikka ei siis niinkään keskittynyt siihen mitä meni möläyttelemään, vaikka olihan hänelle opetettu akkavallan alla, ettei naisten ikää pitänyt mennä arvostelemaan tai ensinnäkään kysymään, joten kaipa neiti Pandora jotenkin osasi sekoittaa Oscarin vastaanottavat aivokäyrät uusiutuneella pään pörrötyksellä.
Vaan siltikin hukkapojulta vielä löytyi jokin järjen ääni, joka selvästi artikuloiden sanoi; ‘seuraa kilttiä neitiä, joka auttaa sinut liristä pois’. Näinpä Oscar takelteli ihmislaumalle jonkinlaiset pahoittelut poistumisestaan ja kiirehtipä tuo nyökyttämään päätäänkin pakkoliikemäisesti neiti Pandoralla - juu, juu, mennään jo! Kunhan äskeinen kööri oli jäänyt puhe-etäisyyden päähän, niin läväytti Oscar avokämmenensä kummallekkin poskelleen niin, että oikein läsähti. Kauhusta kielivä, suurimmaksi osaksi myös anteeksipyytävä naamataulu suuntautui seuraavaksi seuralaiseen. "Ette te ole lainkaan liian vanha, neiti Pandora! En tarkoittanut sitä!" Lähes tulkoot ääni oli niin kimeäksi vääntynyt poskilla jomottavasta kivusta, että voisi verrata sitä pikkupojan kimitykseen. Eipä siis tarvinnut ihmetellä sen kommentin syvintä sanomaa, miksi aatelisnulikka oli liian nuori kaiken sorttisesti neidille... "Olette selvästi nainen parhaassa iässä, oikein kukoistatte." Ruskeat silmät kävivät äkkiä toisen päästä varpaisiin läpi, minkä jälkeen hän tosin köhäisi nyrkkiin puristettuihin sormiinsa. Ehkä imartelun meni hieman liian pitkälle, mutta eihän hän saattanut antaa kalpealle leidille sitä mielikuvaa, että tuo olisi mukamas Oscarin silmissä vanha ja etova kurppa. ... No, mutta jotain hyötyä tästä itsensä jatkuvasta nolaamisesta ainakin oli - veri kiersi nimittäin sellaisella kohinalla klopin kehossa, ettei tuo ehtinyt muistaa palelevansa.
// Tuli mieleen, että jatkammeko ihan tässä töpössä kartanolle asti, vai vaihdammeko pelipaikan Meryoniin <'D ? En viitsinyt tämän kohdan mietityttäessä edistää peliä Valkealle lapsuudelle saakka.
|
|