|
Post by laurana on Mar 7, 2010 12:44:20 GMT 3
Pirun aasi. Ylva muisti nyt selvästi laukut, jotka olivat lähteneet aasin matkaan. ”No voi pyhät aasit sentään”, Ylva tuhahti ja näytti hivenen närkästyneeltä. Mokomakin tyhmä elikko. Katsahtaessaan Ylva huomasi Razielin hieromisen ja nainen ei voinut olla naurahtamatta. ”Jos haluat huimauksen loppuvan, suosittelen enemmin tätä tapaa”, nainen totesi ja vilkaisten kätensä olevan edes siedettävässä kunnossa, hän hieroi miehen päänahkaa tottunein sormin. Joskus hän oli törmännyt parantajiinkin ja oppinut näiltä pieniä keinoja. Tämä oli liittynyt jotenkin johonkin, mistä Ylva ei jaksanut muistaa miten ja mihin.
Pienen hetken Ylva hieroi ja päästi sitten irti. ”Helpottiko? Minä käytän tuota keinoa aina, jos satun olemaan vähän huonommassa kunnossa”, tietenkin ihmissutta kiinnosti huomattavasti pysyikö Raziel tolpillaan, sillä raajarokkino hän ei jaksaisi miestä raahata mihinkään.
Sivusilmällä Ylva huomasi jotain kankaan tapaista ja nopeasti hän kaivoi esiin... Jotain niin naisellistä, että ihmissusi äännähti hyvinkin epätoivoisena. Hän vihasi mekkoja, varsinkin tälläisiä oikein pukuja. Hän kuristui niihin! Ei niissä voinut edes liikkua. Tämä kyseinen yksilö oli syvän vihreä, mustalla pitsikirjailulla, tiukalla miehustalla ja puhvihihoilla varustettu. ”Ei voi olla totta! Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?” Ylva uikutti ja näytti surkeammalta kuin lähellä kuolemaa.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 7, 2010 13:19:51 GMT 3
Razielin käsi valui hänen otsaltaan huomaamattaan pois, kun Ylva tuli hänen avukseen. Mies ei tiennyt ollako yllättyneempi Ylvan uusista valkenevista taidoista vain tämän suorasukaisuudesta. Jos totta puhuttiin, Raziel ei ollut niin tottunut fyysiseen kontaktiin mutta nyt hän oli vain kiitollinen Ylvan avusta. "Mmm, kiitos.", Raziel nyökkäsi ja tunsi tosiaan että keikkuminen hänen päässään oli lieventynyt. Kun Ylva kääntyi pois pääsäten tuskaisen äännähdyksen lohikäärme ei voinut kuin yrittää kurkkia tämän selän takaa, mitä nainen oli oikein löytynyt. Raziel kapusi ihmissuden vierelle vaunuun ja näki sen, mitä Ylva tuijotti kauhistuneena.
"Jopas... kuin olisin nähnyt tuon jossain ennenkin. Saattoi olla lady Fayalayn päällä niissä eräissä juhlissa... ", Raziel pohti ääneen ja väläytti sitten Ylvalle hymyn. Oli kohtalon ironiaa ettei vaunussa ollut mitään muuta mutta Raziel ei voinut kieltää olevansa kiinnostunut näkemään Ylvan välillä naisellisissa vaatteissa. Tämän päällä oli tähän asti ollut vain matkavaatteita. "Täällä ei kyllä selvästi ole muuta ja aasikin on kateissa... "
|
|
|
Post by laurana on Mar 7, 2010 13:29:15 GMT 3
Ensimmäisen kerran Ylva mulkaisi Razaelia suorastaan vimmastuneena. Ihmissusi tuijotti suorastaan kalpeana pukua ja sadatellen laskeutui vaunusta ja kirosi aasinkin siinä sivussa manalaan ja toivoi, että Raziel joutuisi joskus pukeutumaan klovniksi tai jotain yhtä kamalaa. Oli melkein huvittavaa miten kovasta Ylva sadatteli mekon takia, mutta nainen todella kavahti moisia kapistuksia. Sen verran hän kuitenkin kunnioitti sitä, että ennen katoamistaan pusikkoon hän nappasi vesileilin mukaansa.
Saatuaan itsensä jonkinmoiseen kuntoon, Ylva sujahti pukuun. Tapeltuaan hyvän aikaa kaiken maailman nyörien ja inhotusten kanssa hän luovutti ja marssi, ontuen, pusikosta esiin. ”Auta näiden kanssa. Miten kukaan haluaa käyttää tälläisiä. Ihan kamalia. Miten minä nyt muka juoksen? Ei ihme että naisia kuolee, kun joutuu pitämään tälläisiä”, ihmissusi paasasi ja hänen uskottavuutensa oli vähän murentunut.
Puku istui yllättävän hyvin, mutta kunhan nyörit olisivat kunnolla, se olisi kuin Ylvalle tehty. Jos miehusta olisi ollut liian iso, nainen olisi näyttänyt hukkuvan, mutta sekin oli napakka. Yllättävää kyllä, hän näytti jopa naiselta ja sekös ärsytti. Onneksi peilejä ei ollut mailla halmeilla.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 7, 2010 14:18:41 GMT 3
Ylvan tuima ilme sai lohikäärmeen astahtamaan taaksepäin hymyillen pahoittelevasti ja sitten hän antoi tietä kovasti puvulleen ja kovalle onneelleen kiroilevalle naiselle. Hän pudottautui ulos vaunuista ja jäi nojailemaan kärryn seinään. Lohikäärme odotti kärsivällisesti, että Ylva tulisi sinut puvun kanssa ja saisi sen ryteikössä päälleen. Nytkun sitä ajatteli, se tulisi olemaan kyseisessä maastossa ja ilman avustajaa melkoinen haaste. Tuo sentään oli suhteellisen yksinkertainen puku. Raziel tiesi, että useimmat hovin naiset tarvitsivat kaksi hovineitoa saamaan mekkonsa päälleen ja Ylva ei edes ollut tottunut moisiin. Toisaalta miehen ei sopinut mennä avuksi, joten hän saattoi vain etäältä kuunnella punahiuksisen ihmissuden ärhentelyä.
Lohikäärme ei voinut olla virnistämättä huomaamattomasti Ylvan valittaessa epäkäytännöllisyyttä ja kaikkea vastaavaa samalla kun hän marssi ulos pusikosta. Vaikka mekko oli hiukan vinossa sieltä täältä, se näytti sopivan Ylvalle yllättävän hyvin. Hän oli oikeaa leveyttä vyötäröstä ja tarpeeksi pitkä. "Suorista alushame ettei se sotkeennu jalkoihisi.", Raziel huomautti samalla kun otti selkäpuolen nyörit sormiinsa. Hän kiristi ja solmi ne varovasti,varoen omaa kättään, naisen vahingoittunutta kylkeä sekä yrittäen olla kuristamatta tätä. "Kylästä löytynee sinulle kunnon vaatteet, kunhan pääsemme sinne.", Raziel totesi ja huokaisi puoliksi. Jos Ylva oli juossut tänne täyttä häkää vaille puolessa tunnissa, hän ei edes tahtonut ajatella kuinka kauan heiltä menisi nyt kävellä takaisin.
"Millaisessa kunnossa jalkasi on?", mies kysyi yrittäen tulkita naisen asennosta selville jotakin. "Jos luut ovat oikeilla paikoillaan, pystyisin nopeuttamaan parantumista taikuudella."
|
|
|
Post by laurana on Mar 7, 2010 14:27:56 GMT 3
Muristen nyöräille ja alushameille Ylva suoristi omansa Razielin neuvosta ja odotti kuuliaisesti miehen saavan puvun kiinni. ”Parasta löytyä! Minä en tätä hirvitystä pidä hetkeäkään kauempaa kuin on pakko!”, Ylva julisti ääni ärtymystä täynnä ja tehden selväksi, että hänen päällään tätä ei nähtäisi uudemman kerran. Muutenkin oli tarpeeksi nöryyttävää olla mekossa.
Kuullessaan Razielin kysymyksen ja jo ennen miehen kertoessa, että tämä voisi nopeuttaa paranemista, Ylva käänsi päätään niin, että saattoi katsoa lohikäärmettä. ”Hanki itsesi kuntoon ja aletaan sitten puhua minusta ja minun jalkani kestää kyllä niin kauan kuin sen haluan kestävän”, ihmissusi ilmoitti ja suki taas hieman venähtäneitä hiuksiaan. Onneksi niissä ei juuri ollut verta ja jos oli niin niiden punainen väri kätkisi sen.
Kun Raziel oli valmis Ylva käveli vaunun luokse ja nosti miekkansa sen kyytiin. ”No niin, miten me tämän sitten saamme liikkeelle? Olisin voinut vetää sitä sutena, mutta se ei olisi ollut mitenkään mukavaa, mutta nyt en kykene edes ihmisenä. Aasi on jo varmaan iloisena muilla mailla. Onkohan täällä lähistöllä susia?” Ylva pohti ja katseli valjaita. Olisi silkkaa tyhmyyttä jättää magiaa täynnä oleva vaunu siihen keskelle tietä.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 7, 2010 14:57:16 GMT 3
"Hyvä on.", mies puuskahti lannistuneesti. Ylvan päätettyä hänellä ei tainnut olla vastaan väittämistä. Toki hänen tekisi pahaa katsella Ylvan linkuttamista pitkin matkaa mutta taas toisaalta, jos hän olisikin arvioinut voimansa väärin, Ylvahan joutuisi hänet kiskomaan kylään saakka kun hän ei itse jaksaisi kävellä. Mies käveli Ylvan vierelle ja mittaili vaunua katseellaan. Jos se olisi ollut tyhjä, sitä olisi saattanut vetää kahden ihmisen voimin. He olisivat olleet kyllä puhki päästellään kylään mutta koska vaunu oli täynnä tavaraa heillä ei ollut toivoakaan "Susia?", Raziel toisti kohottaen kulmakarvojaan eikä meinannut saada kiinni asiayhteydestä. Hän olisi voinut ehdottaa vaunun kantamista lohikäärmeenä mutta sitten taas hän ei voinut ilmaantua kylään suomuisessa asussaan ja muutenkin taikuudenkäytössä oli nyt riskinsä. Aasista Ylva ainakin oli oikeassa. Sitä he eivät saisi kiinni eikä se varmasti uskaltautuisi tälle magialta, pedoilta ja verelta tuoksuvalle tienkaistaleelle.
|
|
|
Post by laurana on Mar 7, 2010 15:05:14 GMT 3
Hetken aikaa Ylva melkein katsoi Razielia ilmeellä: etkö sinä nyt ymmärrä mitään? Mutta käsitti sitten oman ajatukse juoksunsa hankaluuden. ”Niin, susia. Kun näitä hieman muokkaa ja tuolla oli köyttä niin tähän saisi kyllä pari kiinni. Hirvi taitaisi kyllä hoitaa homman kotiin paremmin...”, Ylva linkutti hakemaan köyden ja mittaili sillä asioita.
”Sulje korvasi, minä ulvon”, Ylva varoitti ja veti pari kertaa syvään henkeä. Ihmisenä hän ei kyennyt yhtä mahtavaan tuloskeen kuin sutena, mutta se oli tyydyttävä. Hengähdettyään Ylva päästi tietyn kutsun ilmoille, eikä hänen kauaa tarvinnut odottaa kun vastaus tuli läheisestä metsästä. Ylva vastasi nopeasti ja piaan heitä kohti jolkotti kuusi vankkarakenteista sutta.
”Kunhan saamme tämän kylän laitamille, saamme hevosen niin homma on siinä”, Ylva totesi ja kumartui varoen tervehtimään susia, johtaja naarasta ensimmäisenä. Hän kertoi ongelmansa käyttämättä sanoja ja rukoili. Hänen onnekseen lauma oli ystävällinen ja myötämielinen ihmissutta kohtaan ja se tiesi hänen kuuluneen ystävälaumaan. Hänen pitäisi vain palkkioksi metsästää näille suuri hirvi. Se kyllä järjestyisi.
Kääntyen Razielin puoleen Ylva näytti paljon parempituuliselta. Sudet haistelivat raatoa ja murisivat sille, mutta muuten ne olivat rauhallisia, kun nainen selitti miehelle missä mentiin: ”Ne suostuvat vetämään meidät metsänreunaan saakka, siihen jonka jälkeen on kylä. Minun pitää myöhemmin metsästää niille hirvi, mutta muuten asia on jo sujut”, Ylva näytti hieman tyytyväiseltä itseensä ja hymyili Razielille lopulta jopa koko olemuksellaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 7, 2010 15:23:43 GMT 3
Razielin pää kallistui hitusen mutta hän alkoi hahmottaa, mitä Ylva aikoi. Susia vetämässä vaunuja... johan. Kieltämättä ihmisessä ulvomassa oli jotakin hullunkurista mutta toisaalta Ylva kuulosti muutenkin niin paljon sudelta, että jos olisi sulkenut silmänsä, eroa tuskin olisi maallikko tiennyt. Sen jälkeen oli hiljaista, he odottivat. Susia alkoi kuitenkin ilmaantua yllättävän pian. Razielille oli valkenemassa aivan uudenlainen sosiaalinen verkosto. Sudet jättivät kohteliaasti Razielin täysin huomiotta ja jolkottivat ensimmäisenä Ylvan luo; jotenkin niille oli selvää, kuka niitä oli kutsunut. Tai sitten ne tiesivät Ylvan jo ennalta.
Kun Ylva kääntyi varsin luonnolliselta keskustelulta näyttävän kanssakäymisensä jälkeen Razielin puoleen, tämä näytti piristyneen. "Ahaa... ", mies vastasi vaimeasti vieläkin ihmetellen tapahtumien kulkua. "Siinä tapauksessa meillä ei kai ole viivyteltävää. Taidan taittaa itse matkaa jalan, se selvittää päätäni mutta suosittelisin, että itse istuisit vaunussa." Raziel siirsi hetkeksi katseensa susiin. Kuusi kyseistä olisivat varmaan vahvoja mutta kärryn paino tuskin antaisi siitä huolimatta heidän edetä kovin rivakasti. Ylvan paino siinä sivussa ei paljoa lisäisi.
|
|
|
Post by laurana on Mar 7, 2010 15:33:43 GMT 3
Hetken aikaa Ylva katsoi Razielia huolissaan. ”Oletko varma? Olet yhä väsynyt ja kehosi ei ole täysin parantunut? Voimme olla vuorotellen” Ylva teki samalla susille valjaita ja asetti ensimmäiset paikalleen ja osoitti kunnioitusta ja kiitosta niitä kohtaan eleillään. Nainen tuntui olevan liiankin kotonaan susien kanssa.
Kärkeen asettui johtajanaaras, joka katsoi Ylvaa ylväänä. Se tiesi kyllä asemansa ja varmisti, että muutkin tiesivät. Mitään hihnoja Ylva ei edes kiinnittänyt susiin, se olisi yhtä typerää kuin rahan heittely ilmaan. Sudet menisivät juuri niin kovaa ja miten itse halusivat ja Ylvalta ei siihen kysytty lupaa, hän oli susien armon alla.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 7, 2010 22:44:39 GMT 3
"Voit olla huoletta, Ylva.", Raziel heilautti kättään kuin pyyhkäistäkseen ongelmat tiehensä. "Voi olla että loukkaannuit itse pahemmin kuin minä. Käteni saattaa olla käyttökelvoton vähän aikaa mutta muutoin kaikki on nyt hyvin. Tästä huimauksesta ja muusta saa kiittää sitä käpälää, joka melkein iski pääni harteilta mutta se menee ohi." Raziel ei vaivautunut lisäämään, että aiempi tajunnanmenetys olisi johtanut hänen kuolemaansa vain koska ahman leuat olisivat varmaan katkaisseet hänen kätensä lisäksi pian niskan. Sitä oli joka tapauksessa hyödytöntä miettiä nyt, kun he olivat turvassa.
Kärryt nytkähtivät liikkeelle ja aluksi sudet liikkuivat hitaasti kuin tunnustellen lastiaan ja maata tassujensa alla. Raziel käveli samaa tahtia niiden kanssa ja kiristi sitten tahtiaan kun ne alkoivat saada parempaa vauhtia. Missään vaiheessa Raziel ei joutunut juoksemaan, olihan miehellä sentään pitkä askel ja liikkuminen tuntui vain hyvältä; se tuntui karistavat kankeuden rippeet ja vähäinenkin huojuminen hänen päässään katosi tuuleen hänen hiuksissaan.
|
|
|
Post by laurana on Mar 7, 2010 23:05:51 GMT 3
Nainen olisi keksinyt vaikka mitä syitä saada Raziel kyytiin, mutta hän päätti luovuttaa suosiolla ja asettui itse istumaan kuskin penkille. Hetken aikaa nainen sai tapella helmojensa kanssa ja pari voimasanaakin taisi tulla ilmoille, mutta piaan sangen erikoinen joukko lähti liikkeelle. Normaali oli heistä kaukana. Raziel meni vielä, mutta Ylva ei. Hänen pukunsa oli ensinnäkin täydellisessä ristiriidassa kasvojen meikittömyyden ja hiusten lyhyyden kanssa ja hänen takanaan vaappui aarre pino. Kaiken huippuna oli kuitenkin se, että vaunua vetivät kuusi sutta. ”Minusta tuntuu, että vastaantulijat eivät ihan hevillä unohda tätä”, nainen totesi naurahtaen ja tyytyi sitten olemaan hiljaa.
Matka taittui Ylvan normaaliin nopeuteen verrattuna hitaasti, mutta varmasti. Sudet pitivät yllä niin vakaata tahtia, että se pysyi maastossa kuin maastossa. Lopulta metsän reunan lähellä ne alkoivat hidastaa vauhtia. Juuri ennen viimeisiä puita Ylva laskeutui vaunuilta ja päästi jokaisen suden pois valjaista, joista ne olisivat kyenneet itsekin irrottautumaan vaivatta.
Hetken aikaa Ylva neuvotteli maksustaan ja hänen pitäisi illalla selvästi lähteä metsästämään. Onneksi päivän korkein kohta oli vasta muutaman tunnin takana ja iltaan olisi aikaa. ”Kävelenkö minä kylään? Tarvitaan hevonen tai aasi saamaan nämä sinne asti” Ylva kysyi ja näytti unohtaneen, että hän olisi suorastaan huikea ilmestys.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 7, 2010 23:33:55 GMT 3
Raziel virnisti Ylvan huomautukselle ja oli aivan samaa mieltä. Heidän onnekseen vastaantulijoita ei kuitenkaan ollut eikä heidän tarvinnut säikäyttää ketään. Matka taittui melko huomaamattomasti. Razielin oikeaa kyynärvartta särki armottomasti mutta hän vain tarrautui ajatukseen, että kun he saisivat asiat järjestykseen, olisi aikaa parantaa se ja Ylvan jalka. Siihen mennessä hänen taikuutensa olisi varmaan palautunut tarpeeksi...
Rauhallinen kävely takaisin sinisen taivaan alla, lintujen laulaessa ja tuulen kahistessa latvustossa, oli häkellyttävä vastakohta aiemmalle hämmingille ja taistelulle. Se tuntui jopa hiukan epätodelliselta. Kun he viimein pääsivät lähelle metsän reunaa lohikäärme pysähtyi odottamaan, kun Ylva irrotti valjaita.
"Minä menen.", Raziel vastasi naisen kysymykseen. "Murtunut käsi ei häiritse kävelemistä. " Viitaten Ylvaa odottamaan kaikessa rauhassa mies lähti suuntaamaan kylän läpi. Verta ei sentään ollut kovn paljoa ja se erottui muutenkin huonosti tummasta kankaasta, joten ulkomuotoa ei ainakaan ihmeteltäisi. Hän otaksui löytävänsä Ylvan isän pyhätöltä ja tämä varmaan osaisi löytää heille juhdan.
Lohikäärme löysi kuin löysikin levottoman isän temppeliltä ja rauhoitteli vanhusta, joka oli luullut heidän kadonneen iäksi. Vaikka Raziel inhosi valehtelua nyt hän kertoi, että karhu oli raadellut Sashin kun he olivat jahdanneen epärehellistä miestä ja tuoneet sitten pienen välikohtauksen jälkeen tavarat takaisin. Herra Avci mutisi jotain jumalten kostosta ja sitten he läksivät hakemaan hevosta.
Ylva sai odotella ehkä neljäsosatunnin toimettomana ja sitten Raziel ja naisen isä ilmaantuivat ruskean, lähitilalta lainatun konin kanssa metsänreunaan.
|
|
|
Post by laurana on Mar 7, 2010 23:48:12 GMT 3
Harvinaisen paljon Ylva antoi tänään periksi, ehkä hän ei vain jaksanut tapella mistään. Hänen seurakseen jäi vielä parisutta, kun Raziel lähti, nekin kuitenkin katosivat metsän siimekseen. Yksin ollessaan Ylva pyöritteli hetken peukaloitaan ja päätyi sitten tutkimaan vaunun sisältöä. Hänen isänsä eläisi ruhtinaana elämänsä loppuun saakka.
Kuullessaan kavion kopsetta Ylva laskuitui maahan ja jäi odottamaan miehiä. ”Hyvät jumalat!” vanhus sanoi nähdessään Ylvan, joka ei taas näyttänyt kamalasti ilahtuvan. ”Tiedän tiedän, näytän kamalan tyhmältä. Ei ollut muutakaan”, hän totesi ja auttoi laittamaan hevosen paikalle, vaikka elukka pelkäsikin susien hajua suunnattomasti. ”Eiei, se sopii sinulle”, vanha herra koetti pelastaa tilannetta, mutta Ylva ei moista uskonut vaan katsoi vanhaa miestä hetken, kuin pohtien mitä toinen pilaili. ”Palataan kylään niin saan jotain järkevää päälleni”, nainen totesi ja nousi istumaan lastin viereen, jättäen kookkaammille miehille ohjaajan pukin.
|
|
|
Post by SethAltair on Mar 20, 2010 19:38:00 GMT 3
"Voimme viedä tavarat varmaan takaisin maagin talolle. Muuta paikkaa ei ole.", Ylvan isä huokaisi hoputtaessaan hevosen liikkeelle. Eläin lähti enemmänkuin mieluusti kopistelemaan pitkin tietä päästäkseen mahdollisimman pian pois sudenhajuisesta paikasta. Raziel tunsi katoavan hetken ajan taas halua läimäyttää itseään otsaan mutta päätti jättää sen paremmalle ajalle. Hän istui vanhan Avcin vierellä ja tuijotti poissaolevasta kylään, jota he hiljalleen lähestyivät. Kylä oli pieni ja sen vuoksi, vaikka olikin jo melkein päivän kiireisin hetki, se ei surissut elämää kuin muurahaiskeko. Parempi vain heille, tai oikeastaan Ylvalle joka tuskin halusi tulla nähdyksi ollenkaan. "Annoimme kerran äitisi vanhoja vaatteita Marielille. Hänellä varmaan on ne vielä, joten voinemme lainata niitä sinua varten. Olet aika lailla äitisi kokoa kuitenkin... ", vanha mies puheli ilmeisesti osittain ajan kuluksi, osittain tiedotukseksi.
Vaunuineen he etenivät kylän päätielle ja muutamia epäileviä katseita luotiin vaunujen suuntaan. Ilmeisesti osa kyläläisistä tiesi niiden kuuluneen Sashille ja tiesi myös tämän lähteneen yöllä. Silti epäystävällisiä huomioita ei esitetty, koska vanha Avci ajoi vaunuja. Hän mahtaa olla arvostettu henkilö kyläläisten keskuudessa, mietti Raziel. Kun he viimein saapuivat Sashin tyhjälle talolle Ylvan isä kääntyi tyttärensä puoleen. "Tahdotko jäädä tänne sillä välin, kun noudan Marielilta vaatteita? Voitte varmaan purkaa joitain tavaroita samalla. Emme kuitenkaan saa niitä myytyä ennen kuin kulkukauppiaita osuu kylälle... "
//Minullekin on tulossa tavaksi katoilla yllättäen pitkiksi ajoiksi. Pahoittelen jälleen... //
|
|
|
Post by laurana on Mar 20, 2010 20:26:18 GMT 3
//Olen huomannut sen//
Katsellessaan ohitse vierivää maata Ylva vain halusi varasta Razielin päälysvaatteet ja piiloutua niiden sekaan, sillä hän tunsi olonsa melkein alastomaksi ja se oli todellakin uutta. ”No ainakin niistä on johonkin ensihätään”, Ylva totesi isälleen ja huokaisi melkein alistuneena. Äidin vaatteet tietäisivät lisää mekkoja. Yh, ei hyvä. Ylva oli kai liiankin tottunut housuihin.
Kyläläiset saivat pahan katseen Ylvalta, jos nämä uskalsivat edes katsoa häntä hetkeä pidempää. Nainen ehti pohtia jo aarteiden sekaan hautautumista, mutta totesi sen kiinnittävän liikaakin huomiota. Hän siis istuisi mahdollisimman pienenä Razielin ja isänsä takana. Onneksi maagin talolle ei enää ollut pitkä matka ja heti pihassa naisen olo tuntui helpottuvan. ”Minä jään purkamaan!” Ylva ilmoitti iloisesti ja hymyili viattoman näköisenä. Hänhän ei astuisi mihinkään näissä retkuissa.
Kaikkia etikettisäädöksiä rikkoen, Ylva ponnahti pois vaunujen kyydistä ja maahan, sotkeutuen helmoihinsa ja kaatuen rähmälleen. Jonkin sortin tukahtunut raivon ja epätoivon ulvahdus taisi sekoittua yhteen. ”Isä, pidä kiirettä. Minä kuolen tähän pukuun”, Ylva melkein anoi.
|
|