|
Post by laurana on Dec 23, 2009 13:52:17 GMT 3
Nuori mieli on oivallinen ja Sabine oli ehtinyt unohtaa aikaisemmat kahnauksensa. Hän paloitteli ruokaansa kaikessa rauhassa ja alkoi nälkäisenä mutustamaan sitä. Se oli taivaallista, kuten kaikki mitä Bo teki. Ihana mies! Sääli vain, että tämä oli jo naimisissa ja niin vanhakin. Kun Raziel alkoi puhumaan matkaamisesta, tämä sai kokonaan Sabinen huomion. ”En ole, kaikki aikataulut heitän ikkunasta ulos kun lähden. En voi tehdä työtäni, jos kaulassani tikittää kello ja minun pitää palata tiettyyn aikaan. Se tappaa joka ikisen sävelen ja tarinan”, ruskeat silmät paloivat suorastaan rakkaudesta kulkemiseen ja laulamiseen. Hän eli niillä. Kirjaimellisesti toisinaan.
Mikään ei varoittanut Sabinea kaksikosta, ennen kuin oli liian myöhäistä. Siksi hän vain kuunteli ja söi niin paljon kuin ehätti. Nämä olivat aukoa päätään isännälle, mutta toinen heistä huomasi nuoren naisen, joka siemaisi juuri silloin vettään. ”Me tullaan sisään ja opetetaan yksi tavoille”, isompi miehistä murahti ja tönäisi hentoa isäntää. Hetkeäkään epäröimättä Dammon muuttui sirosta ketusta suureksi leijonaksi, joka oli musta. Se oli mieltynyt erääseen kuvaan, jossa leijonan turkki oli ollut pikimusta ja sen jälkeen olento oli käyttänyt sitä ahkerasti.
Vasta nyt Sabine vilkaisi miehiä ja oli irvistää päälle. Eivätpä nuo paremmassa kunnossa olleet kuin äskenkään. ”Anteeksi, illallisemme taidetaan nyt keskeyttää…” Samalla hetkellä, vastusteluista huolimatta, raskas nyrkki osui pöytään. ”Saatanan huora! Mikä sinä luulet olevasi?” Miehen ääni oli noussut huimasti, mutta ilmekään nuoren neidin kasvoilla ei värähtänyt. Toinen oli tarttua Sabinea hiuksista, mutta Dammon keräsi henkeä ja antoi tulla sellaisen karjunnan, että korvissa soi. Miehet jähmettyivät hetkeksi, sillä tätä nuo eivät olleet odottaneet. Käsi kuitenkin osui paksuihin kiharoihin ja koska Sabinella nyt ei koskaan ollut mitään suurta massaa tai lihaksia apunaan, hän tunsi lentävänsä ja rämähtävänsä päin toista pöytää. Dammon tunsi kivun ja syöksyi nopeasti Sabinen eteen, turvaksi. Nuoren naisen pää oli pyörällä ja maailma ei asettunut aloilleen hetkeen. Päässä jomotti ja jotain tahmeaa tuntui takertuvan hiuksiin. Hän kuuli nyt vain raskaita askeleita, mutta ei uskaltanut sanoa, kuka käveli tai edes minne päin.
|
|
|
Post by SethAltair on Dec 23, 2009 15:25:30 GMT 3
Miten saattoikin olla, että minne ikinä hän menikin, hankaluudet olivat aina paikalla. Taisi olla vain yksinkertainen tosiasia, että ihmismielellä oli luontainen taipumus järjestää ristiriitoja. Oli ilmeistä, että Sabine ei ollut puhdas pulmunen tässä, kun Razielin muisti liitti kohtauksen neidin aikaisempaan keskustelunpoikaseen Damonin kanssa. Damonista puheenollen, olento ei enää koreillut sievänä kettuna vaan paikalla oli huomattavasti uhkaavamman näköinen musta leijona. Raziel ei koskaan lakannut ihmettelemästä mistä se poimi noita muotoja... Lohikäärmeen puolesta asian olisi pitänyt voida hoitaa rauhanomaisesti mutta Damon oli jo liikekannalla eivätkä miehetkään vaikuttaneen sopuisilta. Anna mun kaikki kestää, Raziel muljautti silmiään itsekseen.
Raskas nyrkki rämähti heidän pöytäänsä niin, että astiat kilisivät ja Razielin keittoa loiskui pöydälle. Jotakin hyvin sopimatonta pääsi tummanhiuksisen uhkaajan suusta Sabinelle, joka yllättäen ei näyttänyt olevan moksiskaan. Kun Raziel näki toisen, hiukan lyhyemmas yrittävän tarttua Sabineen ja oli jo kohottamassa kättään, kun hänen kuuloaistiaan koetteli lähietäisyydeltä leijonankarjunta. Miehet jähmettyivät ja menivät hiljaisiksi kuten muukin majatalo.
Lyhyempi mies kuitenkin sai otteen Sabinen hiuksista ja raastoi tämän rajusti paikaltaan. Raziel ponkaisi jaloilleen samalla, kun Damon syöksähti Sabinen turvaksi. "Poistukaa välittömästi!", karjaisi jaloilleen päässyt Bo. "Turpa kiinni, ukko.", tokaisi toinen miehistä ja astui Sabinea kohti. Siinä vaiheessa kuitenkin kapea, sinivihreän kristallin peittämä terä asettui tämän eteen. Razielilla oli kummallinen deja vu tapauksesta Ylvan kanssa toisessa majatalossa muttei antanut sen vetää häntä pois nykyhetkestä. Hän ei katsonut hyvällä mitään typeryksiä, jotka tulivat haastamaan riitaa mitättömistä syistä.
"Olkaa ihmisiksi, hyvät herrat.", Raziel totesi viileästi. "Me jätetään talo rauhaan, jos neiti lähtee mukaan.", mies murahti. "Se ei käy. Selvittäkää asianne puhumalla, kun olette paremmalla tolalla.", lohikäärme tokaisi. "Me ei oteta nyt mitään läksytyksiä. Se tikku pois edestä tai voi käydä huonosti.", mies ärisi. "Todellakin.", Raziel sanoi muttei edelleenkään olisi ollut tahtonut järjestää enempää hämminkiä. Damonin muodonmuutokset olivat jo varmaan säikäyttäneet ihmisiä eikä tästä saisi äityä tappelua.
Sabinea hiuksista kiskonut vetäisi puukon vyöltään ja etummaisena ollut tummahiuksinen puristi kätensä nyrkkiin. Tämä tavoitteli oikealla koukulla mutta Raziel kiepsahti pois tieltä ja iski miekan kahvalla miestä nenään. Kuului inhottava rusahdus ja hyökkääjä perääntyi kasvojaan pidellen.
"Lopettakaa! Täällä ei kahakoida!", ärähti Bo aivan läheltä. "Kutsun vartijat!"
|
|
|
Post by laurana on Dec 23, 2009 15:42:55 GMT 3
Hetken aikaa Sabine oli kuin muissa maailmoissa. Dammon oli kyyristynyt uhkaavasti, sen häntä heilahteli takana, mutta se ei liikkunut. ”Älä Dammon, me emme saa aiheuttaa vahinkoa Bon talolle” se oli selvääkin selvempi käsky mustalle leijonalle, joka suoristautui ja tuli ystävänsä luokse. ”Raziel…” nainen hengähti toisen aiheuttaessa tappelupukareille kunnon jäljet, tai oikeastaan vain toisen nenään. Majatalon isäntä uhkasi jo vartijoillakin. Tietenkin, hänen talonsa tämä oli.
Hetkeäkään epäröimättä puukolla varustautunut syöksyi kohti nuorta neitiä ja leijonaa. Kumpikaan heistä ei kyennyt torjumaan iskua, mutta Sabine teki vaistomaisesti sen mitä osasi. Hän heittäytyi pois tieltä ja Dammon loikkasi perässä sulavammin. Tikari helmassa ei auttanut noin suurta miestä vastaan. Heidän hyökkääjänsä matka oli pysähtynyt, sillä joku oli tarttunut tätä paidasta ja selättänyt miehen maahan. Muukalainen oli verhoutunut mustaan viittaan ja hattu peitti tämän kasvot. Sabine näki kuinka mies pani kampoihin toisen alla, mutta se ei puolustajaa haitannut. Hän vain istui siinä ja painoi käsillään miehen niskaa, kunnes tappelupukari rauhoittui. Puukko oli jo lennähtänyt jonnekin miehen ulottumattomiin.
Vasta kun alku shokki oli hälvennyt, Sabine kohotti kätensä koskettamaan päänahkaansa. Siinä oli ikävä ruhje, mutta ei sen kummempaa. Koko tapahtuma tuntui kovin etäiseltä jollain tapaa. Kiskaisu oli ollut todella luja ja raaka, mutta nuori neiti oli tottunut väkivaltaan. Miehen kumppani piteli yhä nenäänsä ja tuijotti neuvonantajaa murhaavasti veren valuessa jo sormilla.
Pieni käsi tarttui neuvonantajan hihaan. Sabine osasi kyllä huolehtia itsestään, mutta ei se estänyt häntä järkyttymästä. Hän oikeastaan oli pahoillaan kaikesta. Jopa siitä, että oli haukkunut miehiä sioksi. ”Olen pahoillani”, nuoren naisen silmät eivät valehdelleet ja hän todella katui sitä, että Razielin oli pitänyt sekaantua koko jupakkaan.
|
|
|
Post by SethAltair on Dec 23, 2009 15:58:51 GMT 3
Razielin silmät olivat kääntyneet majatalon isäntään ja hän laskelmoi, että vartijoiden uhka saisi miehet lopettamaan. Sitten toinen miehistä syöksähti puukko ojossa kohti Sabinea. Raziel älähti yritti siirtyä estämään tätä mutta hän ei ollut valmistautunut uuteen yritykseen. Mikä näitä ihmisiä riivasi?! Sabine oli vain nuori tyttö... joka Razielin huojennukseksi ehti pois alta. Lohikäärme oli itse aikeissa yrittää taltuttaa miehen, kun tumman viitan hulmahdus kävi hänen ohitseen ja äkisti mies puukkoineen oli naulattuna lattiaan väliintulijan toimesta.
Raziel ei hämmästyksissään osannut kuin tuijottaa unohtaen kokonaan toisen miehen. Hattu... Lohikäärme havahtui vasta, kun Sabinen sormet nykäisivät pehmeästi hänen hihaansa. Raziel kääntyi takaisin Sabinen puoleen. "Tämä ei kaikkineen ole sinun syysi. Tärkeämpää minulle olisi tietää kuinka voit.", Raziel soi huolestuneen vilkaisun Sabinen tiheiden kiehkuroiden sekaan vaikka punaisesta tukasta verta ei voisi millään erottaa.
Sivusilmällä Raziel näki Bon antavan toiselle miehelle pienelle valkoisen liinan nenänsä pitelemiseen ja lohikäärme oli jo pahoillaan siitä, mihin oli tähdännyt. Hän asteli miehen luo ja kaivoi muutamia kolikoita rahapussistaan. "Tämä parantajalle, ettei nenäsi jää tuon näköiseksi. Pahoittelen aiheuttamaani vahinkoa." Tummanhiuksinen mies piteli nenäänsä liinalla, tuijotti Razielin tarjoamia rahoja ja otti ne sitten vastaan kuin vastentahtoisesti. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Ei niin, että Raziel olisi kiitosta odottanut. Hän toivoi vain, ettei tämä enää jatkuisi.
|
|
|
Post by laurana on Dec 23, 2009 16:35:34 GMT 3
Helpotus kävi Sabinen läpi, kun hänelle selvisi, ettei Raziel ollut hänelle vihainen. ”Olen ihan kunnossa”, tyttö vakuutti ja hymyili pienesti. Hänen päätään kyllä särki, mutta eipä sen kummempaa. Henkiin hän jäisi. Dammonin mustissa karvoissa oli myös ruhje siinä kohtaa, missä Sabinella oli omansa. Se paranisi samaa vauhtia ja tismalleen samalla tavalla.
Muukalainen, joka jökötti yhä toisen miehen päälle, katseli kaikkea tyynen rauhallisesti. Toinen riidan haastajista ei selvästikään ollut vielä rauhoittunut, mutta kyllä kaikki aikanaan tapahtuisi. Sabine ei pahoittelisi toisen miehen nenää, Raziel hoitaisi sen itse, mutta ainakin hän kiittäisi muukalaista. Pieni ujo hymy kasvoillaan Sabine käveli muukalaisen luokse, josta hän kykeni erottamaan hädin tuskin nenän ja sormetkin olivat hanskoissa, sillä ulkona oli kylmä. ”Kiitos avustanne, olitte kovin ystävällinen auttaessanne”, Sabine tunsi itsensä pikku tytöksi, joka kiitti hienosta lahjasta. Muukalainen ei avannut suutaan, nyökkäsi vain ja piti vielä kiehuvan miehen paikallaan. ”Eipä kestä”, tämä kuitenkin totesi hetken kuluttua.
|
|
|
Post by SethAltair on Dec 23, 2009 17:32:25 GMT 3
Jännitys majatalossa näytti hiukan lientyvän. Toki kaikki olivat yhä vähän varpaillaan mutta keskustelu alkoi taas pikkuhiljaa viritä. Mitään ei ollut mennyt rikki ja suuremmilta henkilovahingoilta oli säästytty. Bo ei vielä näyttänyt tyytyväiseltä mutta Raziel oli hyvillään, kun tämä ei ollut kutsunut vartijoita. Sehän tästä olisi vielä puuttunutkin. Amarath oli sekalainen kylä mutta kyllä sieltäkin järjestyksenvalvojat löytyivät.
Murtuneen nenän saanut mulkoili edelleen Sabinea eikä lainkaan hyväntahtoisesti. Kului vielä muutama hetki pingottunutta hiljaisuutta lukuunottamatta Sabinen vaimeaa kiitosta ja muukalaisen vastausta. Lattialle kellistetty mieskin alkoi jo uupua ja hänen toverinsa tiuskaisi, että riittää jo. "Selvä, me häivytään. Päästä se miespaha nyt jo sieltä lattialta.", toveri mutisi liinaan.
Vapauduttuaan puukkomies kömpi pystyyn selkeästi ylpeys kolhittuna muttei enää tavoitellut lattialle lentänyttä asettaan vaan laahusti toverinsa perään, joka oli jo matkalla kohti ulko-ovea. Bo nyökkäsi tomerasti näiden perään -tervemenoa- ilmeellään. Raziel käänsi päänsä nyt muukalaisen puoleen. "Etkö läkähdy kaikissa noissa varusteissa täällä sisällä?", Raziel hymähti. Se ei ollut aivan tavanomainen tervehdys normaalisti asiallisen lohikäärmeen suusta. Johtuni siitä, että hän oli vieläkin hiukan hämmentynyt toisen äkillisestä ilmestymisestä; oliko ihmissusi luikahtanut sisään miesten jälkeen vai ollut alunperinkin majatalossa. Liian salavihkainen, että Raziel olisi huomannut mitään. "En kyllä uskonut, että näkisin sinut jälleen näinkään pian." Raziel ei maininnut Ylvan nimeä, nainen saisi esitellä itsensä Sabinelle, jos näkisi sopivaksi.
|
|
|
Post by laurana on Dec 23, 2009 17:45:08 GMT 3
Tavallaan Sabine oli iloinen siitä, että hänen ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Hän huomasi pahan katseen, mutta ei ollut milläksikään siitä. Mulkoilkoot pois, kunhan ei koskisi. Onneksi nenänsä murtanut suostui lähtemään ja muukalainen nousi tämän toverin päältä. Tappelupukarien raahauduttua pois, kaikkea muuta kuin ylväästi, pieni helpotus lävisti Sabinen. Se oli ohi, hänen ei tarvitsisi nähdä noita kahta enää, toivottavasti.
Jokin Razielin äänessä paljasti, että muukalainen ei ollut muukalainen. Apuun tullut kuitenkin kumartui vain poimimaan aseen ja sujauttamaan sen laukkuunsa. Sabine killitti heitä kiinnostuneina. Hän ei ollut eläessään nähnyt toista, siitä hän oli varma. Haju ei ollut nimittäin tuttu.
Kohteliaisuus oli taottu Sabinenkin päähän ja nuori neiti meni nopeasti Bon luokse anteeksi pyytämään. Sivu silmällä hän seurasi miten muukalainen otti hatun pois päästään paljastaen kirkkaan punaiset hiukset. ”Minä aion pysyä vuorilla pidempään, mutta sinne oli tunkua”, omituinen ääni vastasi ja Sabine keskittyi majatalon isännän lepyttelyyn. Tosin, tässä ei ollut mitään lepytettävää.
”Ajattelin pysyä sivussa, mutta kun nuori seuralaisesi oli saada puukosta, en voinutkaan olla niin vain huomaamaton”, Ylva totesi ja asetteli hattuaan hieman paremmin ja riisui sitten hanskat. Käsissä oli melko tuoreita arpia ja naisen kasvoissa oli selvät kynnen jäljet. Vuorilla oli ollut todella rankkaa, sillä muutoksen aikana Ylva oli ajautunut tappeluun ja hänen vasen kätensä oli syvillä arvilla varustettu, kuten koko muukin keho. Hän oli palannut nopeasti ihmisten pariin. Hän oli todella suunnitellut pysyvänsä poissa Razalin luota, sillä hän oli yhä arvaamattomampi kuin normaalisti, mutta puukko junkkari oli muuttanut asioita.
|
|
|
Post by SethAltair on Dec 23, 2009 18:36:11 GMT 3
Ylvan sanavalinnassa ' tunkua' oli Razielista jotakin huvittavaa mutta miehen ilme vakavoitui pian, kun hattu liukui pois varjostamasta naisen kasvoja. Raziel liikahti hiukan Ylvaa kohti nähdessään arvet tämän kasviossa. Ei, hänen ei olisi pitäisi olla yllättynyt mutta silti oli ikävää ajatella toisen loukkaantuneen. Raziel otaksui arpien kuitenkin parantuisivat miltei huomaamattomiksi, olihan Ylva ihmissusi. Raziel oli melkein kysyä, oliko Ylva kunnossa mutta hillitsi kielensä. Ylva kuitenkin vain vähättelisi asioita eikä Raziel saisi yhtään parempaa käsitystä asioista kuin ennen kysymistään.
"Kiitän sitten sinua avusta.", Raziel sanoi sen sijaan. "Kahden henkilön pitämien aisoissa vahingoittamatta oli osoittautumassa hankalaksi." Hän empäröi hetken miten sovittaa yhteen Sabinen ja Ylvan seuran. "Tuota, meidän ateriamme jäi kesken ja ellet ole syönyt, olet tervetullut pöytään.", Raziel loi pikaisen vilkaisun Sabineen. "Mikäli se sopii?"
|
|
|
Post by laurana on Dec 23, 2009 18:53:20 GMT 3
Jokin ihmissuden ilmeessä jo varoitti valmiiksi Razalia kysymästä mitään. Hän ei nyt jaksaisi luetella kaikkia arpia. Ne katoaisivat. Kiusaisivat kyllä hetken aikaa, mutta eipä niillä väliä ollut. Kultaiset silmät tarkkailivat vain hetken lohikäärmettä kun tämä sovitti ihmissuden ihmislapsen seuraan. Silmät kääntyivät katsomaan tyttöä, joka hymyili kuin pieni aurinko, uskomaton tapaus.
Musta leijona oli tutkaillut aikansa Ylvaa, mutta kääntänyt sitten katseensa pois. ”Tietenkin! Sinähän kuitenkin olit suureksi avuksi! Herttinen, oletteko kunnossa?” Nuoret silmät olivat panneet merkille arvet, mutta Ylva vain ravisti huvittuneena päätään. ”Olen aivan kunnossa ja liityn kyllä seuraanne”, vastatessaan nainen vilkaisi silmäkulmastaan Razalia.
Kuin ihmeen kaupalla Dammonin ruoka oli pysynyt koskemattomana ja leijona hotkaisi ateriansa loppuun nopeasti. Isäntä hymyili melkein lempeästi lyhyelle tytölle, joka taisi kyllä olla ihmisten laskun mukaan jo nainen. ”Mitä haluaisitte?” Isäntä kysäisi uudelta seurueeseen liittyjältä, joka istuutui tuolille. ”Viiniä kiitos”, Ylva vain vastasi ja kääntyi katsomaan leijonaa uudemman kerran. ”Eivätkö nuo ole enemmänkin oransseja, kuin mustia?” Hän pohti ääneen ja nojasi poskeaan käteensä. ”Se on tylsä väri”, Dammon vastasi ja Sabine nosti hattua siitä, kuinka toinen ei näyttänyt yllättymistään. ”Dammon ihastui yhteen maalauksen leijonaan, joka oli pikimusta”, Sabine kertoi ja silitti valtavaa päätä hellääkin hellemmin saaden suuren kissaeläimen kehräämään.
|
|
|
Post by SethAltair on Dec 23, 2009 19:15:51 GMT 3
Jos Raziel olikin aiemmin jättänyt utelematta Ylvan kunnosta, nyt Sabine teki sen hänen puolestaan. Epäilemättä Ylva ei ollut niin hyvillään arpien herättämästä huomiosta mutta minkäs sille mahtui. He olivat vasta istuutuneet ja keskustelu jo alkoi. No, Raziel oli vain hyvillään ettei vierastusta ollut kumpaankaan suuntaan. Vaikka tilanne majatalossa oli jo asettunut ja vieraiden välinen jutustelu palannut, pientä helpotuksen sekaista jännitystä oli edelleen havaittavissa. Muutama utelias katse pyyhki vieläkin kolmikon pöytää. Majatalon isännän tuntemia vieraita, muotoamuuttava taikaolento ja mysteerinen vieras, joka oli taltuttanut toisen rähinöitsijän. Katseita ei käynyt ihmetteleminen.
Viulisti sentään ei ollut paennut lavaltaan ja jatkoi nyt soittoaan suurin piirtein siiät mihin oli jäänyt. Raziel löysi itsensä omituisesta umpikujasta. Hän ei voinut kysellä enempää Sabinelta, koska olisi tullut selventäneeksi Ylvalle olevansa hovista, vaikka ties nainen aavisti sen jo mutta hän ei myöskään voinut kysyä Ylvasta, ettei tulisi paljastaneeksi Sabinelle jotain mitä toinen ei halunnut tulevan julki.
Lohikäärme päätyi lusikoimaan jäähtyneen keittonsa loppuun ja jäi hetkeksi katselemaan viulistia. Kenties naiset hoitaisivat sosiaalisen puolen, ainakin Sabine...
|
|
|
Post by laurana on Dec 23, 2009 19:30:32 GMT 3
Koska vierastus ei koskaan ollut kiusannut Sabinea, tämä alkoi iloisesti jutella naisen kanssa joka esittäytyi Ylvaksi. ”Eikö se tarkoita sutta, jokin muinainen susijumala, jos oikein muistan”, tytön tietämys yllätti aarteen metsästäjän, sillä hänen vanhempansa olivat napanneet nimen vain jostain ja myöhemmin ironinen tarkoitus oli selvinnyt heille. Nimi oli enne. Viinin eteensä saatuaan ja kun nuori neiti jatkoi ruokailuaan, Ylva käänsi huvittuneen katseensa Razaliin ja hän kohotti kulmaansa. Ei sanonut mitään, naurahti vain pikariinsa ja ravisti päätään.
Ruoka lautaselta katosi nälkäisen tytön suuhun ja lopulta hän enää vain siemaili vettä. Dammon oli laskenut raskaan päänsä tytön syliin ja sulkenut silmänsä. Kaksikon välinen harmonia oli melkein käsin kosketeltavaa. ”Miten ihmeessä olet päätynyt saamaan ystäväksesi tuollaisen olennon?” Ylva kysäisi puhtaasti huvittuneisuuttaan, sillä hänen susipuolensa oli äärimmäisen kiinnostunut leijonasta. Yllättävän rehellinen vastaus, oli pudottaa Ylvan tuolilta. ”En minä ole mikään ystävä, vain osa Sabinea. Se pirun manaaja kiskoi minut ulos, mutta tosin…” Dammon murisi ja nyrpisti nenäänsä kun tyttö jatkoi hellääkin hellemmällä äänellä: ”muuten minulla ei olisi näin ihanaa ystävää aina vierelläni”, johon leijona murahti myöntävästi. Ylvan mielenkiinto oli herännyt ja hän melkein tuijotti Dammonia. ”Oletko sinä sitten jonkin sortin demoni?” Ilmeisesti kaksikko ei salaillut asiaansa, sillä kumpikin vain kohautti olkiaan. ”En.” Noh, eipä hänen enempää tarvinnut muuta tietää.
|
|
|
Post by SethAltair on Dec 23, 2009 20:04:40 GMT 3
Raziel yllättyi tästä uudesta erikoisuudesta Ylvan nimessä. Hänkään ei ollut tiennyt tätä, mikä oli sinäänsä outoa. Toisaalta Sabine oli muusikko ja lauluntekijä, heille legendat ja myytit tuppasivat olemaan yksi perus inspiraationlähde, joten varmaan tyttö tunsi paljon muitakin vastaavia.
Raziel ei ollut koskaan tohtinut kysyä Damonista niin vain, hän oli kai ajatellut sen olevan jotenkin epäsovinnaista mutta nyt kun Ylva vain paukautti sen esille ja kaiken lisäksi Damon itse vastasi vilpittömästi, Raziel ei voinut olla tuumimatta, että kenties hänen kohteliaisuutensa pidätti häntä väliin liikaa. Hän kuitenkin oli ollut hyvin kiinostunut Damonista, eritoten tästä huokuvan taikuuden vuoksi. Damon oli siis osa Sabinea, jonka joku manaaja oli kiskonut ulos... palat loksahtivat kohdalleen yllättävän helposti. Kaksikon samanaikaisen käytöksen tämä yhteys selitti. Miksi jotakin Sabinesta oli yritetty irrottaa, jäi mysteeriksi. "Joten sinun täytyy olla osa Sabinen sielua. Kiehtovaa.", Raziel innostui Ylvan viimeisimmän kysymyksen jälkeen. "Se selittää taikuuden samankaltaisuuden teissä sekä Damonin kyvyn muuttaa muotoaan. Uskomatonta, miten hän teki sen?"
|
|
|
Post by laurana on Dec 23, 2009 20:16:26 GMT 3
Kumpikaan Sabinesta tai Dammonista ei tiennyt oliko sittenkään ollut hyvä idea paljastaa jotain. Kun Raziel hoksasi leijonan olevan osa Sabinen sielua, kumpikin lähetti toisilleen virnistyksen. Hetken aikaa he kuitenkin joutuivat miettimään mitä sinä päivänä oli tapahtunut, kun Dammon oli ilmestynyt Sabinen elämään. ”Emme me tiedä mitä hän oikein yritti. Minusta kai koitettiin tehdä jotain aivokuollutta amebaa, mutta he kiskoivat vain osan pois ja tekivät sitten vahingossa Dammonista näkyvän osan, muistatko sen kun heille selvisi, ettei koko homma ollut onnistunut ja kuinka he luulivat sinua Davidiksi? Se oli hulvatonta”, Sabine hymyili hieman haikeasti hetken, mutta palasi eläväiseksi itsekseen nopeasti.
Viini Ylvan pikarista oli kadonnut hyvää tahtia, mutta se ei tuntunut vaikuttaneen laisinkaan. Mikä oli Sabinesta kummallista, sillä hän ja Dammon tulivat ympäri känniin jo tilkasta. ”David?” Nainen kohotti kulmaansa kummastuneena. Se olikin sitten ainoa asia, josta Sabine ei puhunut. Suuri leijona vain pukkasi lohduttavasti, tuntiessaan saman riipaisevan tuskan, jota kaksosen menetys oli merkinnyt nuorelle naiselle.
”Haluatteko te jälkiruokaa?” Sabine käänsi huomion ruokaan, kun ei muutakaan keksinyt ja Davidistä hän ei kyennyt viidenkään vuoden jälkeen puhumaan ilman kyyneliä ja hän ei ollut itkenyt moneen vuoteen. Viulisti alkoi selvästi lopettelemaan esitystään ja soitti kyllä katastrofaalista loppu soittoa. Sabine ei pitänyt siitä, että esitys lopetettiin tarinalla, joka jäi auki. Niin ei vain kuulunut tehdä.
|
|
|
Post by SethAltair on Jan 1, 2010 14:36:41 GMT 3
Raziel kuunteli kiinnostuneena Sabinea vaikka tyttö ei oikeastaan vastannut siihen, mitä hän olisi tahtonut tietää. Kuinka olisi voinutkaan, Raziel oikeastaan kysyi monimutkaisia maagisia toimenpiteitä. Ei sielun osiin niin vain päästy käsiksi eikä varsinkaan kiskottu ulos ruumiista ja tehty materiaalisiksi...
Raziel tiesi keskustelun ajautuvan synkemmälle polulle, kun Sabine mainitsi Davidin mutta tyttö onnistui kuitenkin väistämään Ylvan kysymyksen ja niin oli ehkä lohikäärmeestäkin parempi. Hän ei vieläkään tiennyt, mitä soittajan veljelle oli tapahtunut mutta siitä ei lienisi mukava puhua puolituttujen kanssa. "Minulla ei ole rahaa ylimääräisiin mukavuuksiin.", Raziel huokaisi hymyillen. Varsinkaan, jos hän aikoi vielä maksaa Ylvalle takaisin jotakin... mikäli ihmissusi edes mitään huolisi. Raziel empi hetken mutta päätti kiinnostustaan palauttaa keskustelun Sabinen tapaukseen. "Kuka on tämä manaaja, joka irrotti Damonin? Oliko hän vain palkattu taikuudentaitaja vai kenties joku hovin väestä?" Armeijan maagiosastojen lisäksi hovissa käyskenteli muutamia korkea-arvoisempia takuudenkäyttäjiä, koska kuten kuningashuoneessa myös aatelisien verissä taikuus tuntui virtaavan hiukan tiuhempaan kuin tavallisen kansan.
|
|
|
Post by laurana on Jan 1, 2010 21:50:19 GMT 3
Miksi ihmeessä neuvonantaja ei omannut tarpeeksi rahaa edes jälkiruokaan? Sabine ei voinut kuin ihmetellä, mutta Ylva otti asian aivan normaalina totena. Hetken aikaa Sabine oli vain hämmentynyt ja Dammon joutui vastaamaan hänen puolestaan Razielin kysymykseen. ”Ei hän silloin ollut vielä hovissa. Toimii manaajana ja on sotkeutunut demonien asioihin. Koitti viimeksi irrottaa meidät. Hänen mielestään olen vain demoni, mutta jos olisin demoni, miten voin tuntea aina kaiken, mitä Sabine tuntee ja emme voi edes erota muutamaa metriä kauemmas toisistamme ilman hirveintä tuskaa, mitä maa päällään kantaa. Mies on hullu, ei muuta. Meni päästään sekaisin saatuaan yhden demonin vihat niskaansa. Ei hänestä ole enää mihinkään muuhun kuin leikkimään”, Dammon murisi muistolle siitä, kuinka mies oli koittanut manata sitä demonia heidän kimppuunsa. Luojan kiitos homma oli mennyt mönkään heti.
Koska Ylva ei ollut saanut vastausta kysymykseensä, hän ei aikonut esittää sitä enää. Sen sijaan hän vain kuunteli leijonan puhetta, joka oli sangen kiintoisan kuuloista. ”Te mahdatte olla oikea vetonaula esiintymisissä”, nainen totesi ja Sabine yllättäen irvisti. ”Et usko miten kamalaa hovissa on välillä esiintyä. Minulla on lista lauluista, joita saan esittää. Minun pitää jokainen luritella yhdelle miehelle, joka päättää onko se sopiva! Minä en ole eläessäni kokenut mitään niin nöyryyttävää! Musiikkini on suunnilleen yhtä pyhää minulle, kuin jumalat suurimmalle osalle. Minua survotaan muottiin, johon en taatusti ikinä mene. Hienoja tee kutsuja ja turhanpäistä läpinää siitä, miten viuhkaa kuuluu heiluttaa”, Sabinen ärtyneisyys yllätti melkein Ylvan, joka oli pitänyt tyttöä kesynä tapauksena, mutta joka nyt tuijottikin häntä silmät kipunoiden ja selvästi vihaisena. Herttinen, melkein pelotti. Tyttö kuitenkin tyyntyi nopeasti ja siemaisi juomaansa rauhassa.
|
|